Kotilukion puhujavieraana

Kuva: Päivi Nenonen

Sain jo ennen väitöstilaisuutta kutsun kotilukiooni Ilomantsiin puhumaan tutkimuksestani. Viime vuonna siellä oltiin juhlittu lukion 40-vuotista taivalta erinäisten vierailevien juhlapuhujien merkeissä. Kaikki nämä olivat entisiä Ilomantsin lukion oppilaita. Olin puhujaporukan epävirallinen jatke ja otin kutsun vastaan kunnianosoituksena. Minua pyydettiin puhumaan tutkijan "urapolusta", eli miten olen valitsemalleni alalle päässyt ja mitä tutkimukseni pitää sisällään. Sain sovittua esitelmäni maanantaille 23.2., mikä oli ajankohtana ideaali: olin hiihtolomalla opetuksesta, mutta Pohjois-Karjalassa lomat alkaisivat vasta seuraavalla viikolla. Sain siis rauhassa piipahtaa kotipuolessa.

Sitten valmistumiseni (2002) lukio oli käynyt läpi kunnon saneerauksen ja se näkyi positiivisesti. Aiemmin hieman kolkot käytävät olivat nyt paljon viihtyisämmän oloisia ja ilmapiiri oli muutenkin miellyttävä. Remontti oli tuonut mukanaan myös tilamuutoksia, mistä tietämättömänä juoksin hirvittävästä lumipyrystä litimärkänä automaattisesti opettajienhuoneeseen - joka olikin nyt alakoulun opettajien tila. Alakoulu oli toiminut samassa rakennuksessa jo silloin, kun itse lukion käytäviä tallailin, mutta nyt tilat oli oppilasmäärien muutosten perusteella vaihdettu päikseen. Omana aikanani oli lukio-opiskelijoita kahden rinnakkaisluokan verran (ensimmäisenä vuonnani kuulemma jopa 169), nyt vain 63. Sen verran keskustelin nykyisen rehtorin kanssa, joka ei koskaan ehtinyt opettaa minua, mutta muisti minut korottamastani äidinkielen yo-arvosanasta, että pienen lukion tilanne on kuitenkin hyvä. Lähin lukio on Joensuussa ja sekä oman, suhteellisen ison kunnan, että naapurikuntien puolelta tulee suhteellisen mukavasti oppilaita tulevaisuudessakin. Asuntola mahdollistaa kaukaakin tulevien oppilaiden opiskelun majoittumisen puolesta.

Esitelmäni oli kaikille kiinnostuneille avoin ja sitä oltiin mainostettu paikallislehden ja lukion Facebook-sivuilla sekä Karjalaisen päivän menovinkit -osiossa. Yleisöä oli olosuhteet huomioon ottaen kiitettävästi ja pahoittelin opiskelijoille, jos heidät oli pakotettu osallistumaan. Se tuntui itsestäni ehkä hieman hassulta, kun on tottunut puhumaan erilaisissa olosuhteissa, mutta kovasti ne väittivät, ettei siellä kukaan väkipakolla ollut.

Minulle oli varattu aikaa tunnin ja vartin verran ja olin yrittänyt aikatauluttaa puheeni reiluun tuntiin, jotta kysymyksille jäisi tarpeeksi aikaa. Höpötin kuitenkin (tuttuun tapaan) sen verran innoissani, että aikaa kommenteille jäi vain reilu viitisen minuuttia. Toisaalta oppilaat olivat sen verran ujoja, ettei mitään kysymystulvaa päässyt muodostumaan.

Puhuin varsin vapaasti lukuharrastukseni kehittymisestä jo lapsuudesta lähtien, miten kiinnostuin Aku Ankka -sarjakuvista ja teini-iässä fantasiasta. Avauduin ylioppilaskirjoitusten turhuudesta ja kerroin, ettei ällien määrällä ole tulevaisuuden kannalta mitään merkitystä. Mainitsin, miten välivuoteni Joutsenon opistossa oli yksi elämäni parhaista ja miten vasta sitten päädyin yliopistoon. Huomautin, että nuoruuden kiinnostuksen kohteet eivät ole hetkellisiä, vaan niistä voi muodostua jotain koko elämän kannalta tärkeää. 

Kävin läpi tutkimukseni lähtökohdat ja taustat, miten siihen oli suhtauduttu sekä millaista tutkijan arki voi parhaillaan ja pahimmillaan olla. Ei sitä rahan vuoksi tee, vaan henkilökohtaisen intohimon. Esittelin myös väitöskirjani sisältöä ja annoin konkreettisia esimerkkejä, miten sarjakuvia voidaan analysoida. Tästä osiosta ainakin opettajat olivat varsin innoissaan...

Paikalla oli myös Pogostan Sanomien sekä Pohjois-Karjalan radion toimittajat. Olin saanut radiosta haastattelupyynnön jo edellisenä perjantaina, mutta vasta tässä vaiheessa minulle selvisi, että lähetys olisi suora. En ehtinyt ilmoittaa asiasta oikeastaan kenellekään, mutta ainakin tätini oli ollut sopivasti radion ääressä kuuntelemassa. Haastattelu meni varsin mukavasti eikä oikeastaan jännittänyt lainkaan.

Vierailu oli kaikin puolin onnistunut ja positiivinen kokemus. Sain lounasta vanhassa tutussa ruokalassa, jonka peräpöydät olin ystävieni kanssa aina yrittänyt varata. Istuin vanhojen tuttujen opettajien kanssa opettajienhuoneessa kahvilassa keskustelemassa kuulumisista. Näin entisen, eläkkeelle jääneen rehtorini, joka oli menestyksestäni valtavan innoissaan. Ja sain kiitokseksi ison ruisleivän (noin 1/3 syöty) sekä Ilomantsin lukion lippiksen.

Kiitos rehtori Päivi Nenoselle sekä entiselle psykologian opettajalleni Tuula Kammoselle kutsusta! Pienestä lukiosta voi ponnistaa yllättävillekin urille.

Ankkatohtori Aku Ankassa [EDIT: lehtijuttu lisätty]

Kuva: Antti Hallamäki (P.S. hattu on lainassa kuvausrekvisiittana - siinä on myös väärä lyyra.)

Jos joku on ihmetellyt, että miksi ihmeessä vastaväitellyttä Ankkatohtoria ei ole noteerattu mitenkään itse Aku Ankka -lehdessä, niin nyt ei enää tarvitse. Tämän viikon (9) lehdessä on tutkimukseeni liittyvä haastattelu. En sitä ole itsekään vielä nähnyt, koska lähikauppamme ei jostain ihmeellisestä syystä myy Suomen luetuinta sarjakuvalehteä - ainoastaan Taskareita.

Skannailen lehtijutun tähän jatkoksi huomenna, mutta ajattelin mainostaa asiaa jo nyt, niin nopeimmat ehtivät ostaa lehtensä. Haastattelua on kuitenkin jouduttu tiivistämään, joten kokopitkän version saa luettua Aku Ankan nettisivuilta. Lisäksi kirjoitin hieman enemmän tutkimuksestani  Sivusilmällä-osioon vierailevana bloggaajana.

Tässä eletään ehkä ankkatutkijan uran huippuhetkiä. Korkeammalle voi päästä enää sillä, että saa oman ankannoksensa Ankkalinnan kaduille...

[EDIT] Ja tällainen juttu siellä Akkarissa siis komeilee. Pidän erityisesti kuvamanipulaatiosta.

 

Helmikuun kuulumisia

Lienee aika tehdä jonkinlainen päivitys siitä, missä mennään ja millä valuutalla.

Vanhan Kirjan Talvi oli ja meni. Sarjakuvaosio vaikutti yleisön lukumäärän perusteella suositulta, vaikka olisinkin tutkijana kaivannut hieman tieteellisempään suuntaan pohjaavaa ohjelmaa. Toisaalta taiteilijoiden omasta ammatillisesta historiasta on kiva kuulla. Olin vain hieman väärää yleisöä Angry Birds -osiolle.

Omaan osuuteeni en ole kauhean tyytyväinen. Aikataulusäätämiseni takia en ehtinyt harjoitella esitelmääni kuin kerran, mikä näkyi esiintymisvarmuuden puuttumisena. Jännitin selvästi ja tiesin, että se näkyi ja kuului. Miten kummassa onnistuin lektiossani ja koko väitöstilaisuudessa olemaan niin rauhallinen ja tällaisen rutiiniesitelmän kanssa panikoimaan kuin yläasteelainen? Ehkä se johtui siitä, että väitöstilaisuudessa tiesin tarkkaan asiani ja olin valmistautunut siihen jo kuukausien ajan. Mitä tästä opimme? Ihan sama, millainen esitelmä ja missä tilanteessa – ennakkovalmistautuminen takaa itsevarmuuden.

Olin myös hieman pettynyt kirjatarjontaan. En tiedä, olenko nirsoontunut, vai oliko esillä olevista kiinnostavista teoksista vaan niin moni jo omassa hyllyssäni, että päädyin ostamaan vain yhden kirjan: pitkään metsästämäni Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Hyväkuntoinen, kovakantinen. Koska muuta en oikeastaan ostanut, ei parikymppiä hintana ollut turhan kova.

Väitökseeni viitattiin muuten tuoreimmassa Sarjainfossa:

Tarkkaavaisimmat ovat ehkä myös huomanneet tuoreimman julkaisuni. Se ilmestyi tässä aivan äskettäin, enkä ole sitä ehtinyt vielä edes tilata itselleni. (Osasyynä on se, että jostain syystä kirjoittajat eivät saa itselleen ilmaiskappaleita, ainoastaan alennusta.) Mutta tarkoituksena on hankkia se piakkoin.

Comics and Power. Representing and Questioning Culture, Subjects and Communities on sarjakuvatutkijoiden vertaisarvioiduista artikkeleista koostuva kokoelma, jonka tekoon osallistuneet ovat Pohjoismaisen sarjakuvatutkimusverkoston NNCOREn jäseniä. Oma artikkelini ”’Shades of Conan Doyle! A Lost World!’ Fantasy and Intertextuality in Don Rosa’s ’Escape from Forbidden Valley’” kertoo nimensä mukaisesti sarjakuvan intertekstuaalisista suhteista mm. King Kong -elokuvaan (1933) ja siitä, miten se jatkaa fantasian genren jo miltei sukupuuttoon kuollutta kadonneiden laaksojen tematiikkaa. Tämän artikkelin julkaisua on odoteltu jo kolmisen vuotta, joten oli jo aikakin! Teosta saa täältä.

Koulutusputkeni jatkuu myös. Aloitin viikonloppuna vajaa puolitoista vuotta kestävän sanataideohjaajakoulutuksen Kuopion Snellman-kesäyliopistossa. Ohjelmassa on siis viettää joitakin viikonloppuja Kuopiossa lisäkoulutuksen merkeissä. Olen tästä erittäin innostunut. Ainoa harmi liittyy viikonloppujen ajankohtaan. Totta kai ne sattuvat samoille päiville kuin Tampere Kuplii ja Ropecon. Voin siis jo nyt sanoa, etten ole puhumassa kummassakaan tapahtumassa. Katson, josko ehtisin piipahtaa Tampereella, sillä haluaisin niin kovasti nähdä Sarjakuva-Finlandian jaon livenä. Näin esiraatilaisena minulla ei ole lupa kommentoida valintaprosessia julkisesti, mutta olen kyllä varsin tyytyväinen kärkikymmenikköön. Siellä on muutama ehdoton suosikkini. On myös ollut ihanaa lukea parin ensikertalaisen tuntoja valinnasta.

Toisaalta voin jo kertoa, että minua pyydettiin puhumaan Archipelaconiin! Paperini valittiin myös conin akateemiseen osuuteen, joten kaksi esitelmää kesäisellä Ahvenanmaalla riittää kyllä hyvin korvaamaan kevään harmit. Iloinen uutinen on myös se, että Alfred Kordelinin säätiö myönsi minulle matka-apurahan kesän reissuihin, mikä kattaa sekä Archipelaconin että Turun Fragile Subjects -konferenssin kulut. Odotan molemmilta paljon, varsinkin Archipelaconilta, jonne olemme tekemässä kolmen ystävän kanssa roadtripin. Idyllinen mökkimajoituskin on jo varattu. Kesällä on siis luvassa melkoista roadtrip-päivitystä neljän nörtin matkasta.

Laitoin abstraktin myös NNCOREn kesän konferenssiin, joka järjestetään kesäkuun alkupuolella Oslossa. Paljon tuttuja kollegoita on hakenut sinne ja olisi ihanaa kokoontua jälleen yhteen ja verkostoitua tulevaisuutta ajatellen.

Viime viikot ovat olleet täynnä apurahahakuja, esitelmien suunnittelua ja opetusta. Olen hakenut rahaa sekä omaan henkilökohtaiseen post doc -tutkimukseen (joka tietenkin liittyy sarjakuvatutkimukseen, mutta sangen laajasti) että yhteiseen projektihankkeeseen, joka myöskin koskee suomalaista sarjakuvatutkimusta. Meitähän on jo kolme kappaletta Jyväskylän Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella – kyseessä on siis melkoinen keskittymä.

Seuraava julkinen esiintymiseni on itse asiassa huomenna. Kotilukioni kutsui minut puhumaan urapolustani ja tutkimuksestani. En ole varmaan koskaan tehnyt niin monen dian esitelmää… Pohjois-Karjalan radio haluaa sen jälkeen haastattelun. Vientiä riittää siis vieläkin.

Ankallisaarteita - Aku Ankka -näyttely Jyväskylän yliopiston kirjastossa

Yhteistyössä Vanhan Kirjan Talven kanssa Jyväskylän yliopiston kirjastossakin tapahtuu. Toisen kerroksen Ex Libris -tilassa on nähtävillä Ankallisaarteita-niminen Aku Ankka -näyttely. Näyttely avautui eilen Runebergin päivänä ja on nähtävillä 31.3. saakka. 

Onnistuin käväisemään sattumalta juuri avajaispäivänä katsastamassa pienen näyttelyn. Kuuntelin musiikkia kaikessa rauhassa ja tutkailin vitriinejä, kunnes pääsin näyttelyn vasempaan reunaan.

Päästin suustani jonkin omituisen äänen, jonka volyymista minulla ei kuulokkeitteni takia ollut mitään havaintoa: vitriinissä komeili oma väitöskirjani. Hihittelin hieman innoissani ja heiluin siinä kuin mikäkin höntti. Ja pääsin kommentoimaan asiaa näyttelyn vieraskirjaan aivan ensimmäisenä.

Vitriineissä esillä niin Kari Korhosta kuin Don Rosaakin sekä suosittuja murrealbumeja.

Harvinaisuuksia

Sukupuu, Barksin koottuja ja... ylähyllyllä tutkijan tuotos!

Siinähän se napottaa.

Vieraskirjamerkinnästä unohtui vain päivämäärä. Ehkä käyn lisäämässä sen myöhemmin.