20.6.2019

Näyttelysuositus: Matthew Day Jacksonin Maa

Nyt löytyi taidenäyttely nörttien makuun!
Suuntasimme kansalaisopiston henkilökunnan tyhypäivänä toukokuun lopussa Mänttä-Vilppulan Serlachius-museoon, jossa oli juuri auennut Matthew Day Jacksonin Maa-näyttely. En tiennyt näyttelyn olemassaolosta mitään ennen kuin näin sen, mutta olin aivan myyty.

Näyttelyn konsepti on postapokalyptinen, ydinsodasta ja ympäristökatastrofeista kärsinyt maapallo vuonna 3030. Ihmiskunta on kadonnut maan kamaralta tuhat vuotta sitten ja odottaa pääsyä takaisin pinnalle. Näyttelyn kävijä on Tiedustelija, joka selvittää, voiko pinnalle jo nousta turvallisesti. Kyseessä on samaan aikaan roolipeli, jonka Matthey Day Jackson on kehittänyt Juhana Pettersonin kanssa ja visualisoinut muuttuneen Homo Sapiensin taidenäyttelyynsä. 

Isoon halliin asetettu näyttely on ensin tunnelmaltaan synkkä, mutta salia kiertäessä tunne muuttuu toiveikkaaksi, kun näkee ikkunan upean lasimaalauksen. (Tai riippuen siitä, tuleeko alas rappusia vai hissillä, kuten me teimme.) Tunnelmaa tukee pihisevä ja puhiseva Tosi nukke, joka täyttyy ilmalla ja sitten tyhjenee - ja muuttaa samalla muotoaan sukupuolettomaksi olennoksi.

Tässä muutamia otteita näyttelystä, jonka viimeisin osa on pihalla oleva patsasrykelmä. Suosittelen kaikkia maailmanlopusta, science fictionista ja roolipelaamisesta kiinnostuneita nörttejä vierailemaan Mäntässä kesän aikana. Näyttely on auki Serlachius-museossa 29.9.2019 saakka. Samalla voi tietenkin katsastaa museoiden muutkin taidekokoelmat, joiden joukossa on muun muassa Akseli Gallén-Kallelaa ja Hugo Simbergiä.

Maa-roolipeli. Tämä olisi lähtenyt museokaupasta mukaan, mutta 200 kappaleen
nimikirjoituksilla varustettu erikoispainos maksoi 299 euroa kappale. Harmillisesti
ei ollut tarjolla edes mitään "turistiversiota". Mutta kyseessä onkin taide-esine.
Omakuvan edistyminen (Hirviöminä)
Ote Omakuvan edistymisestä
Yksin suhteessa absurdiin
Odaliski
Erittäin häiritsevä Bartholomeus
Eheytyminen ja hajoaminen II, yksi lempitöistäni
Portaiden vieressä oleva upea lasimaalaus Maa
Näyttelyn kiinnostavin työ oli kuitenkin Ruumiskylmiö ja jäänteet - kirjaimellisesti. Seinässä oli kylmiö, jonka sai itse avata ja kurkata sisään. Siellä olevat jäänteet muistuttivat palanutta ruumista. 

Näyttely ei siis ehkä sovi ihan herkimmille. Minä taas olin viittä vaille aiheuttamassa pahennusta kollegoideni keskellä intoillessani mutanttipatsaista ja roolipelaamisesta. Onneksi ovat taitaneet jo näiden yhteisten vuosien aikana oppia, että Katja nyt on vähän tuollainen... nörtti.

25.5.2019

Popcult 2019


Popcult, populaarikulttuurin merkkitapahtuma ja ehdottomasti yksi Suomen parhaista koneista palasi tänä vuonna takaisin hyväksi havaittuun Marina Congress Centeriin. Samalla se myös laajeni alkuperäiseen kahden päivän mittaiseen ohjelmapakettiin, joka järjestettiin 11. - 12.5. Kasasimme tänäkin vuonna Suomen Populaarikulttuurin tutkimuksen seuran kanssa tutkimukseen keskittyvän paneelikeskustelun, joten suuntasin innoissani coniin. Tänä vuonna mikään opetusvelvollisuus ei vienyt minulta turhaa aikaa, joten saatoin haahuilla Popcultissa kaksi päivää kaikessa rauhassa.

Haastattelussa monien äänien Antti Pääkkönen
Lauantai
Popcultin kunniavieraisiin kuuluu perinteisesti joku suomalaisista ääninäyttelijöistä, jonka eläytyminen tiettyyn (tai tiettyihin) hahmoihin on muodostanut osan lapsuuttamme. Tänä vuonna kunniavieraana oli Antti Pääkkönen, joka on muun muassa nykyisen Mikki Hiiren ja Repe Sorsan ääni, Toy Storyn Woody, Monsterit Oy:n Masi Pallopää, Notre Damen kellonsoittajan Clopin ja Disneyn Hullu hatuntekijä. Erityisen ihastuttavaa oli nähdä yleisön reaktiot Pääkkösen eri rooleihin ja se, millaisen vaikutuksen yleisön into ja omistautuminen tekivät. Pääkkönen sanoi itsekin, että yleensä ääninäyttelijä on piilossa roolinsa takana eikä kohtaa fanejaan, joten tämä tapahtuma kosketti häntä kovasti. Ja sen perusteella, millaiset nimmarijonot hän aiheutti, myös fanit saivat paljon.

Fangirl Questin Tiia ja Satu
Yksi eniten odottamiani ohjelmia oli esitelmä Supernaturalista tutun Misha Collinsin ideoimasta GISH-kilpailusta, jonka viime vuotiseen voittajaporukkaan kuuluivat tunnettua Fangirl Quest -blogia pitävät Tiia ja Satu. He ovat aina loistavia puhujia, tarjoavat paljon hyödyllisiä vinkkejä ja kertovat ihania anekdootteja kokemuksistaan. En tiennyt GISHistä aiemmin mitään, mutta esitelmä antoi erinomaisen katsauksen tähän vuonna 2011 alkaneeseen hulluttelukilpailuun, jonka tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Käytännössä kilpailussa kootaan 9 - 15 hengen tiimit, jotka ilmoittautuvat viikon mittaiseen kilpailuun. Se järjestetään nykyisin yleensä elokuun alussa. Kilpailun ensimmäisenä päivänä julkaistaan 200+ kohdan tehtävälista kuukautissideaskartelusta kamelilla ratsastamiseen. Tehtävistä suoritetaan niin paljon kuin ehtii, kykenee ja pystyy (eli mahdollisimman paljon) ja ne dokumentoidaan joko valokuvin tai videoin. Mitä vaikeampi tehtävä, sitä enemmän pisteitä.  Parhaat pisteet saanut joukkue pääsee GISHin kustantamalle matkalle.

Esimerkki tehtävästä, jossa Tiian ja Satun tiimi ei vielä vetänyt övereitä
Täytyy sanoa, että pikkaisen alkoi juttu kutkuttaa, joten latasin GISH-sovelluksen heti puhelimeeni ja aloin tutustua ilmiöön. Siitä löytyy lisätietoa netistä osoitteesta www.gish.com sekä eri somekanavista. Kannattaa vilkaista, jos itsensä nolaaminen eri tavoin ei ahdista, tykkää lavastaa kuvia ja pitää hauskaa kavereiden kanssa. Samalla saa kansainvälisiä ystäviä.

Ralph Breaks the Internet -prinsessat! Upeat cosplayt.
Paneelikeskustelumme "Oivalluksia, sattumuksia vai eksymisiä - tie populaarikulttuurin tutkijaksi" alkoi klo 17.00 Nordia-salissa. Sali ei ollut tupaten täynnä, mutta yleisöä oli kuitenkin ihan mukavasti kuuntelemassa historiastamme populaarikulttuurin tutkijoina. Muistimme myös korostaa, miksi kulttuurintutkimus ylipäätään on tärkeää. Voit lukea varapuheenjohtajamme ja paneelia vetäneen Minja Mäkelän kirjoittaman tarkemman ohjelmakuvauksen seuramme blogista.

Haastattelussa Rosi Kämpe
Sunnuntaina kävin kuuntelemassa aamulla Marvelin Spider-Gweniä piirtävän Rosi Kämpen haastattelun ja sen jälkeen ohjelmasta yllättäen pongaamani Nanoreality-kuoron konsertin. Kun ohjelmalehtinen lupasi Ankkalinnaa, niin pakkohan sinne oli mennä. Ankkalinnaa tuli jopa kahdesti. Hyväksyn. Hyväksyin myös Monkey Island -pelin tunnarin ja tunsin itseni vanhaksi. Alla pätkä Ducktalesin tunnaria, jonka kuvasin ihan videolle. En ole koskaan liittänyt blogitekstiin videoita, joten en tiedä, millainen laatu oikein on. Anteeksi jo etukäteen.


Päivän päätteeksi kävin vielä kuuntelemassa Frida Keräsen esitelmän "Kuinka aloittaa sueprsankarisarjakuvien harrastaminen?", joka oli erittäin aloittelijaystävällinen ja informatiivinen, mutta josta tällainen alan tutkijakin sai paljon uutta. Supersankarisarjakuvat eivät koskaan ole olleet minun juttuni, joten keräsin itselleni muistilistan, mistä on hyvä lähteä liikkeelle. 

Frida Keränen aloittelemassa
Istuin vielä ihmettelemässä Star Wars -esiosista kertovan esitelmän ja sain aivan uusia näkökulmia tarinan kaareen ja hahmojen - erityisesti Palpatinen - tekoihin. Esiosien eli episodien I - III isoin ongelma on kamala dialogi, jolle edes hyvät näyttelijät eivät voi mitään.

Coniloot
Onnistuin olemaan ostamatta mitään virallisista myyntikojuista. Kirppikseltä mukaan tarttui hieno Star Wars -paita, Star-Lord-Funko Pop ja supersöpö pehmo-Stich. Graduohjattavaltani Apilalta ostin sarvivalas-rintanapin ja tarttuipa mukaan myös Supernatural-logolla varustettu hihamerkki. Muut ostokset ovat lahjoja, joten hys.

Popcult on todellakin lempiconejani. Tunnelma on ihana, järjestelyt toimivat ja ohjelma on monipuolista ja laadukasta. Lisäksi olin huomattavasti ihmisystävällisemmällä tuulella kuin Tampere Kupliissa, joten ihmisten kanssa juttelu ja hengailu tuntui tosi kivalta. Nörtit, olette ihania.

5.5.2019

Sarjakuvahaastattelu Maaseudun tulevaisuudessa

Sain tässä taannoin (maaliskuussa itse asiassa) puhelun Maaseudun tulevaisuuden toimittajalta, joka oli tekemässä sarjakuva-aiheista juttua lehteen. Rupateltiin puhelimessa pariin otteeseen ja juttu ilmestyi perjantaina 12.4. Viikonvaihteessa. Samalla minulle selvisi, että haastateltavana oli myös ihana Viivi Rintanen - varsin ansaitusti. Sain nyt skannattua lehtijutun ja laitan sen tänne luettavaksi. Kommenttejani on siis Viivin haastattelun ohessa sekä pienessä kainalojutussa.

Tämä juttu kannattaa avata omassa ikkunassaan, niin sen saa
suurennettua luettavaksi.





26.4.2019

Pariisi 2019, osa 3: Disneyland

Pariisin päivitykset kulminoituvat Disneylandiin - tietenkin. Disneylandissä käyminen on ollut lähestulkoon elämän mittainen haaveeni, jonka nyt voin ruksia toivelistaltani. (Onko "bucket listille" olemassa mitään kivaa suomennosta? Voisiko puhua tavoiteämpäristä?) Toisaalta olen varma, että kerta ei riitä mihinkään, joten tulen vierailemaan Pariisin Disneylandissä toistamiseenkin. Ja joskus myös Floridan Walt Disney Worldissä. Kenties.

Portti fantasiamaailmaan nimeltä Disneyland
Ostimme Disneylandin liput ennakkoon netistä Disneylandin omilta nettisivuilta, jossa ne tulivat halvimmaksi. (Aina kannattaa muistaa valita oma maa ennen kuin ostaa lippuja.) Liput eivät tule tietylle päivämäärälle, vaan ne valitaan sen mukaan, haluaako mennä arkena (mini ticket, halvinta), viikonloppuna (magic ticket), vai erikoisena päivänä (super magic ticket). Liput ovat sitten voimassa puolisen vuotta ostosta valitsemana aikana.

Jos reissaa lasten kanssa tai sellaisten seikkailijoiden, jotka haluavat mennä jokaikiseen laitteeseen, kannattaa jo pelkästään Disneylandiin varata kaksi päivää. Me otimme yhden päivän ja kaksi puistoa, eli Disneylandin lisäksi meillä oli pääsy myös viereiseen Walt Disney Studios -puistoon. Tämä maksoi aikuiselta 73 euroa ja oli kyllä ihan hintansa väärti. Liput olivat printtiversioita, joiden viivakoodit skannattiin portilla. Kannattaa myös huomioida se, että samana päivänä et voi ostaa lippua puistoon, vaan se on ostettava viimeistään edellisenä päivänä!

Ainut ongelma oli se, että katsoimme ainoastaan Disneylandin aukioloajan (perjantaina kahdeksaan) emmekä tajunneet, että viereinen Studio-puoli menee kiinni jo kuudelta. Jäipä siinä sitten se puoli käveltäväksi vajaaksi tunnissa, kun olimme ensin intoilleet Disneylandissä vajaa viisi tuntia. Toisaalta se ei jäänyt ketään kaivelemaan, sillä olimme odottaneet Walt Disney Studios -puolelta enemmän Harry Potter Studion kaltaista "näin teimme tämän pätkän" taustoitusta, mutta siellä oli aivan samalla tavalla huvipuistolaitteita kuin Disney-puolella.

Mutta se, mitä en tajunnut katsoa, oli Marvel Superheroes season - paikalla olisi ollut jotain aiheeseen liittyvää ohjelmaa ja hahmojakin.

Kauppaparatiisissa hengaili Helinä
Disneyland-päivämme oli perjantai 29.3. Ajattelimme, ettei puisto olisi aivan niin täynnä lapsia, mutta turhahan se toive oli. Toisaalta ihmismassat eivät ahdistaneet niin paljon kuin Versaillesissa, koska olimme ulkoilmassa ja kaikki oli niin siistiä ja uutta ja jännää. 

35-vuotias tohtorikin sai kylmiä väreitä nähdessään ensimmäistä kertaa
Prinsessa Ruususen linnan.
Disneylandille on myös olemassa kätevä puhelinsovellus, joka kertoo kartan avulla kauppojen, vessojen (tärkeää!), ravintoloiden ja eri kohteiden sijainnit. Kohteiden osalta se myös kertoo laitteen jonotusajan, mikä on hieno tapa arvioida, mihin kannattaa mennä missäkin välissä. Sovelluksen ongelma oli se, että oma nettini hidasteli todella paljon, joten jouduin käyttämään paikallista wifi-verkkoa, mikä puolestaan jökki koko ajan. Lienee ollut muitakin paikalla...

Merirosvot <3
Koska jonotusajat parhaisiin laitteisiin olivat keskimäärin 40 minuuttia ja itse Disneyland paikkana oli jo ihmeteltävä kohde, emme lopulta käyneet kuin yhdessä laitteessa ja siinäkin vain minä ja Sari-siskoni, jotka olimme vähiten korkeanpaikankammoisia. Kun on odottanut vähän jotain Särkänniemen tyylistä ja päätyy oikeasti teemapuistoon, jossa kaikki on viimeisen päälle, ei sitä oikein ehdi muuta kuin pällistellä ympäriinsä ja nauttia auringosta.

Tänne mentiin - jonotusaika näkyy olleen 40 minuuttia.
Se oli vuoristorata. Katja huusi. 
Jonotusajasta ei kuitenkaan tarvitse välittää, jos pääsee käyttämään fastpass-systeemiä. Se on ilmainen pääsylippu, jonka saa käydä noukkimassa laitteen vieressä olevasta automaatista skannaamalla oman pääsylippunsa viivakoodin. Niitä voi olla vain yksi kerrallaan käytössä (tähän joku on tosin keksinyt porsaanreiän internetissä) ja se mahdollistaa jonon ohi pujahtamisen. Fastpasseja on rajallinen määrä per aika ja päivä, eikä niitä ole mahdollista saada kaikkiin laitteisiin, joten ne kannattaa varata lemppareihin. Ideana on siis se, että fastpass tarjoaa tietyn puolen tunnin raon, jolla pääset jonon ohi laitteeseen. Jos olet suunnitelmallinen ja tiedät, että pystyt olemaan tuohon kellonaikaan tässä pisteessä, se on äärimmäisen kätevä.


Tällainen lipuke.
Käytännössä hengailimme puistossa sen 40 minuuttia, mikä muuten olisi mennyt jonottamiseen, ja menimme sitten vuoristorataan pääjonon ohi. Ja seisoimme jonossa noin viisi minuuttia, tajusimme, että jumankekka toi menee ympäri, ehdimme jo hieman katua asiaa, kun pääsimme vaunuun.
Ja huusimme. 
Mutta oli kivaa.

Seuraavalla kerralla sitten tavoitteena on päästä niihin Star Wars -laitteisiin...

Irvikissa vahtii labyrinttiä.

Prinsessa Ruususen linnan lasimaalauksia
Arribas Brothers -lasinpuhallusfirman tuotteita Prinsessa Ruususen
linnan alakerrassa. Tuollainen lamppu lähti mukaan.
Wall-E ja EVE
Here be Star Wars stuff
Disneyland aukesi kymmeneltä ja me olimme paikalla vähän vajaa yksitoista. Se aika meni jo ihan pelkkään kiertelyyn, syömiseen, piknikkiin ja kaupoissa pyörimiseen. Viiden hujakoilla päätimme suunnata Walt Disney Studiosin puolelle, mikä jäikin tyngäksi, koska puisto meni kuudelta kiinni. Toisaalta olimme jo niin naatteja, ettei se enää haitannutkaan.

Mies ja hiiri
Carol Danvers eli Captain Marvel toivottaa sinut tervetulleeksi
Hulk smäsh!
Paljon ihania Pixar-asioita!
Tein tuttavuutta Maton kanssa.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Disneylandiin pääsee Pariisista puolessa tunnissa kätevästi RER-junalla. Puisto on linjan päätepiste, joten sitä ei voi missata. Ja vaikka ei olisikaan lippua puistoon, voi silti tulla paikan päälle puistojen kupeessa olevaan Disney-kylään, joka on ilmainen. Siellä on ruokapaikkoja ja tietenkin kauppoja, jossa voi tuhlata ne viimeiset roposensa, kun puisto on mennyt kiinni. Sieltä minäkin nappasin mukaan vielä hieman tuliaisia ja tyylikkään The Last Jedi -kauppakassin. Muuten olin ostosten suhteen pihi, koska periaatteeni oli se, että ostosten pitää olla jotain sellaista, mitä en Suomesta (eli EMP:ltä) saa tilattua.


Mukaan tarttui kätevä Star Wars -luentokansio ja pastilleja.
Ostin Aladdinin taikalampun!
Tuo ylläoleva lasinen taikalamppu oli sellainen ostos, joka vakuutti heti. Etsin ensin lasinpuhallusliikkeestä tyylikästä Kaunottaren ja hirviön ruusua, mutta ne eivät näyttänet kivoilta. Paikan valttikortti olivat lasiset taikasauvat, mutta minä halusin lampun. Lamput maksoivat vähän vajaa 30 euroa ja halutessaan siihen sai valita oman kaiverruksen viiden euron lisähintaan. 35 euroa tuollaisesta oli varsin käypä hinta. Lamppuun kirjoitettiin oma toive paperilapulle ja sitten sinne laitettiin koristekiviä. Valitettavasti kaupassa olleet tyylikkäät tyynyt eivät kuuluneet hintaan.

Kokonaisuudessaan Disneyland oli elämys, joka ei pettänyt. Seuraavalla vierailulla tiedän varata enemmän aikaa laitteisiin tai tapahtumiin, joissa haluan käydä. Mutta tällaisenaankin aivan upea paikka.

13.4.2019

Pariisi 2019, osa 2: Moulin Rouge ja Versailles

Juhlimme äidin kuusikymppisiä lauantaina 30.3. Meillä oli siskojen kesken ollut jo useamman kuukauden suunnitelmana viedä äiti yllätykseksi ulos syömään ja mikä olisikaan parempi paikka kuin kuuluisa Moulin Rouge. 

Punainen mylly sijaitsee Montmarten kaupunginosassa.
Moulin Rougella on omat nettisivut, joilla on kattavasti tietoa sekä ranskaksi että englanniksi. Ja jos jokin jää epäselväksi, sivustolla on myös chatti, jossa kielitaitoinen henkilökunta on erityisen palvelualtista. 

Me halusimme illallisen ja shown, joka oli tarjolla vain kello 19. Pelkkää showta saa myös myöhemmin ja luonnollisesti halvemmalla. Ideana on valita päivän, kellonajan ja seuralaisten määrän lisäksi myös menukokonaisuus. Paketin hinta vaihtelee siis sen mukaan, mitä haluaa syödä. Se maksetaan ennakkoon ja sitten paikan päällä valitaan omasta menusta se, mitä syö. Me otimme Mistinguett Evening menun, jossa oli tarjolla sekä liha- että kasvis/kala-vaihtoehdot. Pakettiin kuuluu kolmen ruokalajin illallinen, viini tai shamppanja sekä show. Ainut ongelma oli se, että ostimme paketin talvimenun aikana ja se ehti vaihtua kevätmenuksi ennen Pariisin matkaamme - eli emme saaneetkaan niitä ruokia, joiden vuoksi olimme paketin valinneet.

Syntymäpäivien kunniaksi Moulin Rougen henkilökunta tarjosi myös mahdollisuutta vaihtaa jälkiruoka syntymäpäiväkakkuun päivänsankarin nimellä sekä orkesterin esittämää onnittelulaulua. Totta kai nämä molemmat mahdollisuudet (ilman extrakuluja) piti hyödyntää!

Life is a Cabaret, old chum... Jonossa sisäänpääsyä odottamassa.
Moulin Rouge -iltaa suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon, ettei sinne pääse missä tahansa vaatteissa. Me tietenkin vedimme täydet tällingit ja 1920-lukulaisen teemapukeutumisen, ja ihmettelimme niitä, jotka olivat päässeet sisään teepaidoissa ja farkuissa. Itse salissa on valokuvauskielto, mutta paikalla kiertää virallinen valokuvaaja, joka voi ottaa seurueesta ryhmäkuvan - maksua vastaan tietenkin. Me otimme äidille muistoksi niin ryhmäkuvan kuin shown ohjelmaoppaan.

Olin jännittänyt tätä iltaa ihan hirveästi - erityisesti siksi, saammeko pidettyä paikan yllätyksenä ja hienostihan se sujui. Äiti ei arvannut mitään salaisista suunnitelmista ja vasta siinä vaiheessa, kun punaisen myllyn kyltti alkoi näkyä, äiti tajusi, että tuonneko sitä ollaan menossa. Emme tunteneet lainkaan olevamme alipukeutuneita, vaan saimme lähinnä ihailevia (joskus jopa hieman kateellisia) katseita ja peukaloita asuvalinnoistamme. 

Ruoka oli hyvää, tosin ei mitään tajunnanräjäyttävää, ja äiti sai elämänsä ensimmäisen syntymäpäiväkakun kynttilällä (tuhtia suklaata) sekä onnittelulaulun orkesterilta. Paikalla oli muitakin syntymäpäiviään viettäviä, joten emme olleet keksineet mitään poikkeavaa, mutta joka tapauksessa ainutlaatuisen elämysillan, mikä oli meidän tavoitteemme. 

Ruuan jälkeen alkoi show klo 21 ja kestikin reilun puolitoista tuntia. Luvassa oli perinteistä kabareeta, sekä mies- että naistanssijoita ja väliohjelmaa. Paljon paljasta pintaa ja paljaat tissit olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mutta jokaisen esiintyjän taitoihin kuului spagaatti, esiintymisvarmuus ja rytmitaito. Nautin kuitenkin eniten välishowsta, jossa lemppareitani oli rullaluistimilla pyörivä tanssipari, joka teki hämmentäviä akrobatiatemppuja halkaisijaltaan kahden metrin kokoisella lavalla. Siinä yleisö kohahti useampaan kertaan, kun mies pyörittää naista huimalla vauhdilla niin, että naisen nilkat ovat miehen kaulan ympärillä.

Toinen huikea esitys oli käärmenainen, joka väänsi itsensä sellaisiin asentoihin, että taatusti muljahti olkapää sijoiltaan kerran jos toisenkin. Upea nainen ja huikea kroppa.

Jos haluaa elämyksen vanhaan kabaree-henkeen, suosittelen lämpimästi iltaa Moulin Rougessa. Ainut miinus oli yllättävän pitkä odotus aulassa, kun porukkaa otettiin sisään vähän kerrallaan, jotta saatiin sali täytettyä ilman ryysistä. Jos ovet avataan klo 18.45, olisin odottanut, että siellä otetaan sakkia sisään koko ajan eikä vasta klo 19.

Ilta onnistui meidän osalta ainakin hienosti ja tärkeintä oli se, että äiti oli todella otettu lahjastaan.

Versaillesin porteilla. (Tästä löytyy myös Pokémon GOn gymi.)
Sunnuntaina 31.3. suuntasimme sitten Versaillesin palatsiin. Sinne pääsee kätevästi RER-junalla ja paikkaa ei voi missata, sillä se on junan päätepysäkki. Matkaa tulee noin puolen tunnin verran Pariisin Invalides-asemalta. Versaillesin puistoalue on vierailijalle ilmainen, mutta itse palatsi maksaa 18 e. Jono oli melkoinen, mutta onneksi se liikkui hyvinkin nopeasti. Sää suosi, joten jonotus meni jo senkin osalta kivasti - ja samalla sai pelattua vähän Pokémon GOta. Palatsiin menijöiden kannattaa jonotuksen lisäksi varautua menemään metallinpaljastimien läpi. 

Palatsin keskusalue pihalta katsottuna.
Oli hienoa kävellä saleissa, joiden taidetta on nähnyt aiemmin lähinnä ala-asteen historiankirjassa. Muistan kirjoittaneeni joskus 5. luokalla aikamatkustusaineen, joka sijoittui Aurinkokuninkaan aikaan ja Versaillesin hoviin, joten siinäkin mielessä visiitillä oli nostalgista arvoa.

Hercules-huoneen katto. (Muistaakseni)
Ongelma oli se, että ihmisiä oli aivan valtavasti. Ja kun tietyt salit oli jaettu pienempiin tiloihin ja niiden läpi kulkeminen oli samalla ahtaampaa, ihmismassassa liikkuminen alkoi ahdistaa. Kenties arkipäivä olisi rauhallisempi valinta käydä Versaillesin palatsissa. Ja loppujen lopuksi fiiliskin oli se, että kun olet nähnyt yhdet kullatut kehykset ja maalatun katon, olet nähnyt ne kaikki. Emme jaksaneet edes käydä toisessa siivessä kunnolla, vaan etsiydyimme mieluummin ulos puutarhaan.

Peilisali oli kaikista kivoin paikka.
20 astetta lämmintä oli varsin miellyttävää, vaikka Pariisin kevät ei ollut vielä valtavan pitkällä. Pidimme pienen piknikin puutarhassa, vaikka haaveemme nurmikolla istumisella kariutuivat siihen, ettei ruoholla saanut istua palatsin läheisyydessä. Monet vuokrasivat pieniä golf-kärryjä, joilla he ajelivat puutarhaa ympäri, sillä alue oli oikeasti valtava. Me ehdimme kävellä murto-osan siitä, mitä kartta näytti. Osasyynä oli tietenkin se, että olimme kävelleet koko Pariisin reissun ajan sellaista kymmentä kilometriä per päivä ja rakot varpaissa olivat sitä mieltä, että nyt otetaan jo iisimmin.

Näkymä tekojärvelle. Palatsi jää selan taakse.
Muotoiltuja pensaita
Just chillin'.
Puutarhan sokkeloissa oli hienoja roomalaishenkisiä patsaita ja yhden sokkelon sisään oli piilotettu varsin siisti kahvilaravintola, jossa nappasimme jätskit.

Femme pistole -replika, käsilaukkuun sopiva.
Matkamuistomyymälöissä on kaikkea kirjepapereista kirjoihin ja asereplikoihin. Ostin sieltä mukaan tuollaisen pienen ja sievän naistenpistoolin, joka mahtuu kokonsa puolesta vaikka käsilaukkuun. Maksoi vähän reilun 30 e.

Versailles oli hieno kokemus, joskin nautin enemmän puutarhasta kuin itse palatsista. Ehkä pienempi ihmismassa olisi mahdollistanut rauhallisemman tutustumisen Aurinkokuninkaan ja Napoleonin teemoitettuihin tiloihin.

6.4.2019

Pariisi 2019, osa 1: turisti ja pyhiinvaeltaja

Vietin viime viikonlopun pidennettynä lomamatkana äidin ja siskojen kanssa ihanaisessa Pariisissa. Tätä olimme odotelleet ja suunnitelleet jo pitkään, sillä äiti täytti 60 vuotta ja halusi juhlistamisen sijaan viettää sen reissussa. Minä hihkaisin heti yhteiseen ryhmäämme, että Pariisi, Disneyland ja Versailles, eikä siinä kauaa nokka tuhissut, kun Kontturin naiset olivat ideani hyväksyneet. Kuten edellisestä Lontoon matkastamme kolme vuotta sitten, kirjoittelen tästäkin reissusta kolmisen postausta. Aluksi hieman yleisempää turisteilua, toisessa postauksessa esittelen Versaillesin ja äidin syntymäpäiväillan Moulin Rougessa, ja sokerina pohjalla tietenkin Disneyland, jossa emme olleet käyneet koskaan aiemmin.

Aleksanteri III:n silta Seinen yli.
Saavuimme Pariisiin torstaina 28.3. ja majoituimme keskustan luoteispuolella, Clichy-nimisessä kaupunginosassa. Kolmen tähden hotellimme Ibis Styles Paris Mairie de Clichy kuului Ibis Styles -ketjuun ja oli persoonallinen (steampunk-henkisiä tapetteja!), siisti ja hintaansa nähden aivan loistava. Aamiainen kuului hintaan ja lisäksi tarjolla oli päivän aikaan ilmaiseksi teetä, kahvia, croissantteja ja pieniä lehtitaikinaleivonnaisia. Lisäksi henkilökunta oli erinomaista (ja kielitaitoista). Esimerkiksi sisäänkirjautuessamme saimme kartan, johon mukava nuori herrasmies ympyröi olennaisimmat metropysäkit, varoitti huonoista alueista ja taskuvarkaista - kaikki tämä ranskaksi, kun hän oli kysynyt, haluammeko keskustella englanniksi vai ranskaksi, ja minä nohevana totesin, etten ole aikoihin puhunut ranskaa natiivin kanssa... Mutta ei mennyt kieli solmuun ja kaikki olennainen tuli opittua. Metropysäkki oli ihan nurkan takana, kuten myös lähin ruokakauppa.

Ostimme jo lentokentältä Paris Visite -matkakortit (jota ei pidä sotkea siihen samannimiseen passiin, jolla pääsee moniin museoihin ja palatseihin ilmaiseksi) viideksi päiväksi ja viidelle vyöhykkeelle. Tällä laajimmalla kortilla pääsee lentokentille, Disneylandiin ja Versaillesiin. Sillä saa matkustaa junissa, metrossa, busseissa ja Montmarten funikulaarissa, jolla pääsee Sacré-Coeuriin. Lippunen on pieni ja siksi helppo hukata, mutta kännykän vieressä sitä ei kannata säilytellä, sillä ainakin meillä tuli parin kortin kanssa toimimisongelmia. Viiden vyöhykkeen viiden päivän kortti maksoi lentokentällä noin 72 €, netissä hinta oli 68,50 €. Pariisin matkakorteista on eri versioita, joten kannattaa katsoa tarkkaan, mikä tulee itselle edullisimmaksi.

L'Arc de Triomphe
Torstaipäivä meni turisteillessa ja ihmetellessä Pariisin klassisimpia maamerkkejä. Ilta oli yllättävän viileä, mutta saimme jo ensimmäiset patongit ja ensimmäiset vilkaisut Eiffel-torniin, josta emme olleet niin kovin innoissamme. Siskoni on aikoinaan asunut kolmisen kuukautta Pariisissa työharjoittelun takia ja minäkin olen pyörähtänyt konferenssien ja työmatkojen puolesta siellä kolmesti, mutta nuorin siskoni ja äiti eivät olleet koskaan aiemmin astuneet jaloillaan Pariisiin. Minäkään en Eiffel-tornia ollut nähnyt näin läheltä, mutta eipä se suurta intoa aiheuttanut, vaikka olin juuri katsonut Sense8:n loppuun.

Eiffel-torni saippuakuplien taustalla
Lauantaina päivällä pyörähdimme sitten parissa kirkossa. Aluksi Montmarten kukkuloiden Sacré-Coeurissä ja sitten omassa henkilökohtaisessa lempparissani, Notre Damessa. Sacré-Coeurin viehätystä lisäsi Amélie, jonka olin katsonut juuri ennen reissua ja intoilin siksi karusellista ja kiipeämisestä ne sadat rappuset kukkulan huipulle. Porukkaa oli kuin pipoa ja lämmintä parisenkymmentä astetta, mikä oli jo hieman liikaa minulle. Kirkossa oli onneksi viileämpää. 

Karuselli ja taustalla Sacré-Coeur.
Sacré-Coeurissä on valokuvauskielto toisin kuin Notre Damessa, jossa saa ottaa kuvia ilman salamaa. Tästä huolimatta umpitampioturistit räpsyttelivät surutta kuviaan kesken jumalanpalveluksen. Kumpaankin kirkkoon on ilmainen sisäänpääsy, mutta kannattaa varautua jonottamaan hieman ja esittämään laukkujen sisällöt turvamiehille, joita on vähän joka paikassa.

Testasimme Sacré-Coeuriltä alaspäin tullessamme paikallisen funikulaarin eli kiskoköysiradan, mikä oli varsin kätevä, jos ei halua kiivetä kolmeasataa rappusta ylös Pariisin korkeimmalle kukkulalle. Tässä Pariisi on erityisesti metropysäkkien osalta melko takapajuinen: esteettömyys on huomioitu hyvin harvoilla paikoilla. Esimerkiksi funikulaariin pääsee perinteisten metroporttien läpi, mutta ainakaan huipulla pyörätuolille ei saanut omaa porttia auki lainkaan.

Lempikirkkoni, kiitos Victor Hugon.
Notre Dame taisi olla meidän kaikkien suosikki, mihin lienee vaikuttanut osin myös Notre Damen kellonsoittajan Disney-versio. Kirkkoa ei päässyt tällä kertaa jostain syystä kiertämään ympäri ulkopuolelta (ehkä remontin takia) ja kellotorneihin pääsyyn olisi pitänyt varata aika ennakkoon, joten tyydyimme kiertämään kirkon sisältä käsin ja ihailemaan valtavia holvikaaria ja ruusuikkunoita.

Notre Damen sisätiloja
Sunnuntai-iltana ehdin tehdä myös pienen pyhiinvaellusmatkan, jonka kohteena oli Café des 2 Moulins. Kyseessä on siis se kahvila, jossa Amélie on kuvattu. Kahvila kyllä muistaa sen ja tällaiselle leffafanille paikka oli hieno kokemus - vaikkei se näyttänytkään täsmälleen samalta kuin leffassa.

Café des 2 Moulins löytyy Rue Lepic -kadulta, ihan Moulin Rougen kulman takaa.


Crème Brûlée d'Amélie
Kävimme kahvilassa vain jälkkärillä ja pakkohan se oli ottaa elokuvan mukaan nimetty crème brûlée, vaikka se maksoikin lähes kympin. (Tosin Amélielle kuorrute ei olisi ollut tyydyttävän rapeaa.) Kahvilan listoilla on muitakin Amélien mukaan nimettyjä annoksia.

Onnellinen pyhiinvaeltaja
Vielä jäi paljon Pariisia näkemättä. En ole käynyt Louvressa saati muissa museoissa. Père Lachaisen hautausmaa (Oscar Wilde!) on näkemättä, kuten myös katakombit. Kenties sitten joskus.

Mitä ostin turisteillessani?
Mustavalkoisen, pilkullisen fiftari-henkisen mekon Kilo Shopista.
Boba Fett -muistikirjan Albumista.
Donald's Happiest Adventures ja Les carnets de Cerise -sarjakuvat kirjakaupasta, johon törmäsimme, kun metro meni ohi remontissa olleen pysäkkimme. Tuo edellinen Glénat-kustantamon albumi oli pakko-ostos, kun suomalainen painos tuhoutui lähes kokonaan. Nyt se löytyy sitten ranskaksi.