27.11.2016

"This is your grand ball!"

Koska vietin syntymäpäiväni Nightwishin seurassa, piti nimipäivänä pistää vielä paremmaksi. Kaikkien aikojen lempibändini Turmion Kätilöt teki vuosittaisen vakiovierailunsa Lutakkoon eikä siinä auttanut muu kuin lähteä stressinpoistoon ja moshaamaan industrialin tahtiin. Intoa lisäsi ruotsalainen Pain, jota olen myös kuunnellut jo useamman vuoden - Kätilöitähän olen fanittanut siitä asti, kun kuulin ensimmäistä kertaa "Teurastajan" radiosta. Taisi olla jopa muinaisen Radio Mafian aikoihin.

Kätilöissä parasta on keikkojen hilpeät välispiikit, biisien rujot, mutta osin myös kantaaottavat lyriikat, itseironia ja tietenkin se raskas metallimusiikki, jonka tahtiin pystyy tanssimaan konebiittien takia.
 
Painin piti alun perin olla se pääesiintyjä, mutta niinhän se tuppaa menemään, että kun nämä kaksi esiintyjää isketään Lutakon lauteille, Kätilöt lipsahtavat lämppäristä pääesiintyjäksi. Ja Lutakko myydään loppuun. Näin kävi nytkin. Ja ensimmäistä kertaa jouduimme rehellisesti sanottuna jonottamaan. 

Koska ihmisiä ei saatu sisälle ajoissa, Painin keikan alku viivästyi miltei puoli tuntia. Mutta keikka itsessään oli pienoinen pettymys. Missään vaiheessa meno ei oikein alkanut. En tiedä, oliko Peter Tägtgrenillä flunssaa vai onnistuiko miksaaja jotenkin häivyttämään mikrofonin äänet efekteillään, mutta laulu tuntui tukkoiselta, eivätkä biisitkään oikein tärähtäneet sieluun hyvästä bassosta huolimatta. Sellaisetkin klassikot kuten "It's Only Them" ja "End of the Line" jäivät vajaiksi.

Ja oma angstibiisini, jota kuuntelin iskän kuoleman jälkeen jatkosyötöllä, "The Great Pretender" soitettiin aivan liian aikaisin, jotta siihen olisi saanut minkäänlaista ytyä. Toinen paikalla olleista kavereistani päätti siirtyä loppukeikan ajaksi baarin puolelle, kun mitään ihmeitä ei näyttänyt menossa tapahtuvan. Olin ehtinyt kuunnella uuden Coming Home -albumin Spotifysta pari kertaa, mutta se ei oikein vakuuttanut. Pain on mennyt vähän liian popiksi viime aikoina.

(Huom. Älkää ihmeessä klikatko kuvia isommaksi. Testasin puhelimen kameraa ja totesin, että pienenä kuvat näyttävät ihan mukiinmeneviltä. Iso koko paljastaa totuuden ja rakeisuuden.)

Alku vaikutti ihan lupaavalta, mutta ei se sitten lähtenytkään.
Peter Tägtgren oli pukeutunut pakkopaitaan.

Mutta Kätilöt. 

Kätilöt vakuuttaa joka kerta.

Olen koko syksyn ollut kamalan kiireinen ja stressaantunut, ja stressini on mennyt siihen pisteeseen, että leukaperäni jumittavat öisestä hampaiden narskuttelusta ja säädän asioita unissani. Tätä keikkaa olin odottanut koko syksyn, jotta pääsen tanssimaan ja purkamaan ne mieleen kasautuneet jumit ja solmut. Ja se purku alkoi jo stressibiisilläni "Pirun nyrkki", eteni ehkä tämänhetkisen lempibiisini "Grand Ballin" kautta "Teurastajaan", jossa olin jo aivan flowtilassa. Sijoitumme keikoilla aina suurin piirtein salin puoliväliin, mutta reunaan, missä ei ole vaaraa jäädä jumiin moshpitin tai ihmismassan keskelle. Tällä kertaa parkkeerasimme itsemme pöytien viereen ja löysin pöytien välistä loistavasti tilaa tanssia, hyppiä, pomppia ja moshata niin, että - Vesa-Matti Loirin Henkeä lainatakseni - "se tuntuu siis ehkä lievästi niskassa".

Tuli hiki, tuli väsy, mutta stressi katosi johonkin. Kiitos poijjat. Seuraavaan kertaan!
 
MC Raaka-Peen vakiokeikkalook.
Spekkeli oli lähtenyt foliohattulinjalle.
Yleisö otti Kuopion poijjat ilolla vastaan.

26.11.2016

Tutkijablogihaaste, osa 8: Samaan aikaan vaihtoehtoisessa universumissa...

... mitä tutkisin siellä?

Tämä on helppo. Ainakin siinä mielessä, jos pohditaan vaihtoehtoista universumia sellaisena todellisuutena, joka olisi toteutunut, jos olisin valinnut eri polun tai vaihtoehdon tässä todellisuudessa.

Tutkisin Tähtien sodan naisfaneja.

Erään naisfanin eli allekirjoittaneen kirjahyllystä löytyy kaanonia ja vanhaa kaanonia.

Olen itse fanittanut leffasarjaa teinistä asti, enkä silloin vielä oikeastaan ollut törmännyt muihin tyttöihin, jotka olisivat hurahtaneet Star Warsiin niin pahasti kuin minä. Osasyynä saattoi olla se, että asuin korvessa ja Internet ei ollut niin iso juttu vielä silloin. Kun pääsin yliopistoon, pohdin vakavissani, että tekisin graduni Tähtien sodasta ja nimenomaan fanitutkimuksen kannalta, eli tutkisin naispuolisten fanien käyttäytymistä ja fanitustapoja. (Näin hienosti en sitä tosin vielä silloin olisi osannut muotoilla.) Muistan löytäneeni jopa yhden artikkelin, joka käsitteli asiaa. En yhtään kriiseillyt siitä, ettei aihe olisi sopinut yleisen kirjallisuuden pääaineeseeni. Se olisi ollut sen myöhemmän ajan murhe.

Nämä fuksivuoden suunnitelmat sotki kuitenkin Petri Hiltunen, jonka luennon jälkeen osasin vain ajatella Don Rosan ankkoja. Sille tielle jäin. Mutta Tähtien sota on edelleen rakas ja olen ihan pikkaisen harmissani, etten ole tällä hetkellä Helsingissä Hothconissa muiden kaltaisteni fanien kanssa hakemassa nimmaria Boba Fettiltä. Niisk.

Mutta - kaikki on mahdollista. Mikäli hankkeemme saa rahoitusta, voin vielä päätyä tähän pieneen haaveeseeni fanitutkimuksesta. Siinä olisi tuulahdus nostalgiaa.

18.11.2016

Fiilistelyä ja visiointia Oulun sarjisfestareilla

Kiersin maisemareittiä asemalta kaupunginkirjastolle.

Olin käynyt aiemmin tasan kerran Oulussa reilu vuosi sitten. Päivän mittainen visiitti Oulun yliopistolla järjestetyille kulttuurintutkimuksen päiville ei antanut minkäänlaista kuvaa kaupungista. Mutta nyt minut oli kutsuttu Oulun sarjakuvafestivaalien akateemisen osion eli Arctic Comics -seminaarin keynoteksi, joten päätin ottaa kaiken ilon irti parin päivän visiitistäni.
Ainut harmi oli se, että sopivin bussi oli Oulussa vasta 10.50, mikä tarkoitti sitä, että missasin (jällkeen kerran) kollegoideni Aino-Kaisan ja Essin esitelmän Jessica Jonesista. (Edellisen kerran missasin sen Uses of Fantasy -konffassa.) Mutta ehdin kuitenkin kuuntelemaan festivaalin taiteellisen johtajan, Harri Filpan esitelmää ruutusiirtymistä. Luvassa oli myös norjalaisen sarjakuvan nykytilaa sekä Finfarista tutun kollegani, Tolkien-tutkija Jyrki Korpuan uusi aluevaltaus - esitelmä Sandmanin mytologioista.

Oma esitelmäni alkoi kahdelta ja tajusin heti, että minun olisi pitänyt löpistä esitelmäni ääneen vaikka bussissa. Silloin ajankäyttö olisi hahmottunut paljon selkeämmin. Vaikka minulla oli keynotena pitempi aikaslotti, olin survonut esitelmääni siitä huolimatta liikaa asiaa ja jouduin hieman juoksemaan lopun, jotta sain kaiken olennaisen sanottua, ja jotta kysymyksille jäi aikaa.

Esitelmöin siis aiheesta "How to Study Donald Duck? Fantasy and postmodernism in the Disney Comic" - otsikko, joka mukaili Ariel Dorfmanin ja Armand Mattelartin Kuinka Aku Ankkaa luetaan -teoksen englanninkielistä käännöstä. Viittasin kyseiseen teokseen ja aiempaan Disney-tutkimukseen ja esittelin sitten omaa tutkimustani ja sitä, miten Disney-sarjakuvia voi ja pitäisi tutkia - enemmän. Ajankäytöllisistä ongelmista huolimatta esitelmä meni ihan hyvin ja joitakin kommenttejakin tuli aiheeseen liittyen.

Katja luennoi antaumuksella. Kuva: Aino-Kaisa Koistinen
Oulun kirjaston vasta avattu sarjakuvaosasto oli muutenkin aika jees. Varsinkin taiteen osalta voisi olla jopa ihan kateellinen...
Sarjakuvakirjasto Sarjastoa vartioi Juggis Aallon Sandman (2001).
Akateemisen ohjelman päätyttyä teimme pienellä Finfar-porukalla ex tempore -visiitin Galleria 5:ssä olleeseen Vikasietotila-nimiseen näyttelyyn. Pekka ja Teija Isorättyän näyttelyssä oli kineettisiä veistoksia - rollaattoreilla kulkevia vanhusrobotteja, jotka aktivoituivat liikkeestä. Hämmentävän hieno ja hivenen ahdistava. Vilkuilimme vielä pitsallakin, josko mummot olisivat selvinneet rappusista perässämme.

Vikasietotilassa oleva robomummo.
Perjantai-iltana oli luvassa vielä kaikenlaista ohjelmaa Kulttuuritalo Valveella, jossa sijaitsee ihanan absurdisti myös Turun sarjakuvakauppa. Sarjakuvakauppa oli aina vaaran paikka ja päädyinkin ostamaan sitä, mitä olin tullut hakemaan (Milla Paloniemen 112 osumaa), mutta myös jotain aivan muuta...

Puoli kuudelta alkoi festivaaligaala, jossa julkistettiin Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittajat ja avattiin Ilpo Koskelan näyttely. Näyttelyn avajaisissa oli tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa, mutta olimme vetäneet sen verran onnistuneet pitsaähkyt, etten kyennyt syömään mitään. Mutta ilmaissälä tarttuu aina mukaan - varsinkin, jos se ilmaissälä on sarjakuvia.

Festivaalin pääpaikkana toimi Kulttuuritalo Valve.
Ilpo Koskela: Fingerpori meets Alien.
Sarjakuvakilpailun voittajan julistus oli kuitenkin huikea hetki. Olin saanut palkituista töistä koostetun albumin kiitos-kassiini, mutten tietenkään ollut ehtinyt ja tajunnut sitä vilkaista. Siispä kilpailun voittaja tuli minulle aivan puskista: Avi Heikkinen sarjakuvallaan Syöksykierre, jonka olin itse vasta Avilta saanut ennakkovilkaistavaksi. (Olemme Avin kanssa tuttuja Keski-Suomen sarjakuvaseurasta ja kovia ankkafaneja molemmat.) Hyvä, etten päästänyt epämääräistä vingahdusta, kun kuulin tutun nimen mainittavan.

Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittaja Avi Heikkisen tyylinäytteitä.
Valveelta ilta jatkui Bingo-Galleriaan, jossa oli nimensä mukaisesti ihan oikeaa bingoa, Kuollut norsu -nimisen bändin pieni keikka (Täällä haisee paha jäi lahjakkaasti soimaan päähän) sekä burleski-esityksiä. Huomaa, että Katja kiinnittää burleskissa huomionsa olennaiseen, kun esityksen hienoin asia oli käsin tehty jättimäinen Aku Ankka -leimasin. En suostunut poistumaan bingosta ennen kuin olin saanut bingon ja tulihan se sieltä lopulta. (Palkinnon sai valita kahdesta sarjakuvasta - jee!)

Ote Jussi Hukkasen sarjasta "Maailman paskin nalle 2"
Lauantaina pyörähti itse festivaali kunnolla käyntiin. Tulin heti aamuyhdeltätoista kuuntelemaan Milla Paloniemen haastattelua uuden teoksen tiimoilta ja sain vielä omistuspiirroksenkin tuoreeseen 112 osumaa -albumiin. Luin sen kotimatkalla bussissa ja yllätyin sen tunnustuksellisuudesta, vaikka olinkin tiennyt sen varsin henkilökohtaiseksi. Parisuhdekriisien lisäksi Paloniemi kertoi avoimesti omasta syömishäiriöstään, mistä hän ei ole aiemmin kertonut sarjisblogissaankaan. Pisteet Millalle avoimuudesta ja rohkeudesta. Haastattelusta jäi parhaiten mieleen se, että Kiroilevan siilin luonut taiteilija nauttii erilaisista materiaaleista eikä pidä uusien, laadukkaiden kynien käytöstä. Paloniemi vitsaili, että tekee vielä joskus albumin vessapaperille. Se olisikin kiinnostava teos.

Petri Hiltunen vertaa tekstien ja kuvien suhdetta toisiinsa Mike Mignolan eduksi.
Petri Hiltusta on aina ilo käydä kuuntelemassa, oli hän missä conissa tahansa puhumassa. Tälläkin kertaa ohjelma oli sekä viihdyttävä että informatiivinen. En esimerkiksi tiennyt, että elokuvien sarjakuva-adaptaatiot auttoivat rikkomaan Yhdysvaltojen sarjakuvatuotantoa sensuroineen Comics Coden! CCA oli rajannut koodinsa koskemaan vain tiettyä sarjakuvamuotoa, mikä jätti ulkopuolelleen isokokoiset, mustavalkoiset sarjakuvat. Kauhuelokuvista adaptoidut sarjakuvat ottivat tämän formaatin haltuunsa ja "rikkoivat" sääntöjä kuitenkaan rikkomatta niitä virallisesti.

Vesa Kataisto ja taskareiden klassikoadaptaatiot
Eniten olin kuitenkin odottanut Vesa Kataiston esitelmää "Vapautettu Ankkalinna - Aku Ankan taskukirjasovituksia Dantesta Kaurismäkeen", minkä takia olin päättänyt lähteä kotiin myöhäisemmällä bussillakin. Kataisto kertoi, että Taskareita myydään noin 50 000 kappaletta kuussa, mikä on huomattavan paljon vähemmän kuin aiemmin, mutta määrä tuntui silti huikealta. Taskukirjojen materiaali tulee suurilta osin Italiasta, jossa Topolino-lehti sai virallisen sopimuksen Disneyn kanssa ensin Mikistä (1935) ja sitten muista hahmoista (1939). Adaptaatioiden teon aloitti Guido Martina (1906-1991) parodiallaan Danten Helvetistä. Ja tämä tapahtui jo vuonna 1949! Guido käytti metatason siirtymiä ja kuten Dantekin, kommentoi oman aikansa kulttuuria.

Kataisto kertoi, että italialaisilla oli suhteellisen suuri vapaus adaptaatioidensa suhteen ja välillä niiden ronskeja sisältöjä piti myöhemmin sensuroida muualla Euroopassa, kuten esimerkiksi Saksassa.

Rohkenin myös kysyä itseäni jo jonkin aikaa askarruttaneen kysymyksen. Mikä siinä on, että nimenomaan italialaiset rakastavat metatason kikkailua ja parodisia adaptaatioita. Kataisto sanoi, ettei ollut perehtynyt asiaan, mutta epäili syiden taustalla olevan italialaisen kulttuurin satiirin perinteen sekä commedia dell'arten vaikuttaneen myös sarjakuviin.

Jos Petri Hiltusen luento aiheutti lampun syttymisen fuksivuonnani, niin tämä vastaus teki sen post docini suhteen.

Olen jo pitkään pohtinut näkökulmaa italialaisten Disney-sarjakuvien tutkimukseen ja tajusin tällä hetkellä, että tutkiakseni niitä minun on perehdyttävä laajemmin italialaiseen kulttuuriin ja taiteeseen. Ei riitä, että opiskelisin vain pelkkää kieltä - minun on tunnettava myös kulttuuria. Ja nyt kun se on sanottu (tai kirjoitettu) ääneen, minulla on syy ja motivaatio toteuttaa tämä suunnitelma ja selvittää mahdollisuudet opiskella italian kieltä ja kulttuuria tutkimustarkoituksessa.

Kiitos, Vesa! Kiitos Oulun sarjisfestarit!

Ennen pitkää bussimatkaa kotiin seikkailimme vielä Avin kanssa Oulun keskustassa turistihengessä. Avi esitteli kotikaupunkinsa hienoimmat nähtävyydet, eli Toripolliisin, joka oli minulle tuttu lähinnä Kari Korhosen Ouluun sijoittuvasta ankkasarjasta, ja kuuluisan "Paska kaupunni" -tägin, joka valitettavasti oli (vaihteeksi) maalattu piiloon.

Festarisaldo - kun pitkästä aikaa raaski jotain ostaakin.
Vasemmalla ylhäällä ilmaissälä: Ilpo Koskelan näyttelyavajaisteos, bingovoitto, sarjiskaupan näyte "Infernosta" ja Spiral - Syöksykierre -albumi. Sitten ostin Helkavirsiä-kokoelman (sain siihen Petrin nimmarin ja menin lupaamaan, että lähetän hänelle opiskelija-analyysin "Tummasta", jos saan siihen luvan), Neil Gaimanin minulle tuntemattoman Miss Finchin sekä Saga ykkösen muuttomyynnistä. 112 osumaa, Mad Tea Party III, ja huikean JP Ahosen ihana Belzebubs (josta edelleen pitäisi tehdä cd-levy-versio) ja Ink Retrospect ovat Turun sarjakuvakaupasta. Kuten myös Tove Janssonin Taikatalvi -kortti ja Tom of Finlandin Kake paperinukke -kortti.

Keynoteni mahdollisti minulle ilmaiset matkat ja yhden yön majoituksen sekä pääsyn festarilehteen. Alla siitä skannaus. Siinä on vain yksi virhe - tämänhetkinen hanketyöni ei liity mitenkään Disney-tutkimukseeni. Muuten kaikki on niin kuin pitääkin.



13.11.2016

Kirjamessuja (ja -kauppoja) Rosan kanssa

Päivittelytahtini on jälleen viivästynyt viikonloppukiireiden takia. Yritän kuitenkin palata takaisin päivitys kerran viikkoon -rytmiin, jotta päivityksiä kertyisi se 4-5 per kuukausi. Oulun sarjisfestareilta tulee päivitys vielä jossain vaiheessa ja sitten kaivelen muutamia rästipäivityksiä teidän iloksenne.

Vietin jälleen lokakuun viimeisen viikonlopun Helsingin kirjamessuilla Don Rosan assistenttina. (Vitsailen aina välillä, että tällaisiin töihin sitä tohtorina päätyy, mutta en valita, sillä aina on suuri kunnia, että Rosa toivoo minua sinne seurakseen.)

Rosa saapui Suomeen koko messuviikonlopun ajaksi, eli oli läsnä jo torstaista 27.10. aina sunnuntaihin 30.10. saakka. Lisäksi tiistaina 25.10. järjestettiin pieni, noin kuudellekymmenelle hengelle suunnattu "yksityistilaisuus" baari Bäkkärissä, jossa 100 euron pääsymaksun hintaan sai Rosalta henkilökohtaisen piirroksen. Uutta oli myös se, että Rosalla oli ensimmäistä kertaa oma messuosasto Comics und Spielzeug saksalaisen Stefan Brennerin kanssa. Kyseessä ei siis ollut Sanoman messuosaston osio, kuten virheellisesti itse luulin, vaan täysi oma osastonsa - Sanoman pisteen vieressä tosin. 

Stefan myi muun muassa Suomessa harvoin nähtyjä printtejä (20 € / kpl), rahasäiliön piirustukset -julisteita (20 € / kpl, kaksiosainen numeroitu erikoissetti vajaa satasen), erilaisia keräilykuvasettejä, Rosan alkuperäistaidetta (hinnat satasesta ylöspäin) ja tarjolla oli jopa yksi setti keräilyharvinaisuutena tunnettuja Kultu- ja Roope-patsaita. 

Esimerkkejä myynnissä olleista printeistä. Roopen ikävuosiprintti
loppui ensimmäisten joukossa. 
Itse ehdin opetusten takia mukaan messuhulinaan vasta perjantaiaamuna ja sain kuulla, että torstai oli ollut todella hiljainen kävijöiden osalta. Rosa oli itse tästä harmissaan ja yritin kovasti muistuttaa, että torstai on aina messupäivistä hiljaisin, koska se on arkipäivä ja ihmiset ovat töissä (ja koulussa). Perjantaina neljän jälkeen alkoikin vasta kerääntyä enemmän porukkaa Rosan kojulle, vaikka perjantaina muuten liikkuikin ihmisiä varsin hyvin ja tasaisena virtana. Perjantaina ja sunnuntaiaamuna oli toisaalta sen verran rauhallisempaa, että Rosa ehti raapustella omistuskirjoituksia kirjoihin. Siinä nimiä tavatessa oli hyvä olla suomalainen assistentti läsnä. 

Kultu ja Roope, messutarjouksena yhteensä 400 €
Rosa nimmaroi molemmat patsaat ostajalle
Kalliita keräilykuvia, alkuperäistä taidetta ja jopa nuo upeat patsaat menivät yllättävän hyvin kaupaksi viikonlopun aikana. Myös useat printit löysivät uuden omistajan, joista tietyt harvinaisuudet, kuten Rosan tekemät parodiakuvat Doctor Whosta ja Sormusten herrasta loppuivat ensimmäisinä. Viereinen Sanoman piste veti kuitenkin myös porukkaa ja messukävijät kantoivat sieltä kirjoja Rosan signeerattavaksi. Lisäksi Rosa kävi perjantain aikana signeeraamassa teoksia myös Suomalaisen kirjakaupan messuosastolla.

Lauantain yleisöryntäys ja viereisen messuosaston harmistuneet pitäjät.
Lauantaina Rosa oli heti aamusta messujen Aleksis Kivi -lavalla Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyypän haastateltavana. Rosa kävi läpi faneille jo varsin tutuksi käyneen tarinansa siitä, miten hänestä tuli ankkataiteilija. Olennaisimpia seikkoja, joita Rosa kuitenkin totesi, että hän ei pidä itseään ammattilaisena. Hän on fanitaiteilija, joka teki sarjakuvansa fanina muille faneille. Lisäksi hän muisti jälleen korostaa, ettei ole koskaan ollut Disney-taiteilija, vaan Carl Barks -taiteilija. Puolen tunnin lyhyt haastattelu päättyi chilisateeseen, kun Rosa heitti yleisölle satonsa tuotoksia. Chilejä oli saatavana myös hänen osastollaan kaikille halukkaille. Lauantai oli ehdottomasti kiireisin messupäivä, kuten olin Rosalle muistuttanut. Fanien jono oli melkoinen, joten omistuksia ei ehditty jakamaan, kun iltapäivä oli vielä varattu kirjakauppavisiitille.

Rosa taiteili pienten taukojen aikana nopeita piirroksia myytäväksi.
Messujen lisäksi Rosa tosiaan pyörähti lauantaina Helsingin keskustan tutussa Suomalaisessa kirjakaupassa sekä sunnuntaina Akateemisessa kirjakaupassa signeeraamassa parin tunnin ajan. Nämä menivät pitkälti meille molemmille tutulla rutiinilla eikä omistuksia jaettu jonojen takia. Kuvaan Rosa kuitenkin aina ehti, jos sitä häneltä pyydettiin. Eikä kädenpuristusta parane unohtaa!

Rosa valmistautuu viimeiseen messupäivään.
Vaikka suomalaiset fanit ovat varsin hyvin perillä Rosasta, hänen piirrostyylistään ja tuotannostaan, tänäkin vuonna joukossa oli sekä lapsia että aikuisia, jotka yrittivät tarjotella niitä Taskareita Rosan nimmaroitavaksi. Lapset vielä ymmärtää, mutta että aikuiset yrittävät tyrkyttää pahimmassa tapauksessa sitä Kari Korhosen albumia Rosan eteen, eivätkä sitten käsitä, miksi Rosa ei signeeraa sitä. Ottaisitko itse kunnian toisen tekijän työstä?

Poikkeuksena on vuosi sitten julkaistu Aku Ankka #47/2015, jossa on Marco Rotan piirtämä sarjakuva "Poppakonsteja". Tässä sarjakuvassa Rosa esiintyy itse ja hän on myös lehden kansikuvassa, joten näitä sarjiksia hän nimmaroi ihan mielellään.

Oma osasto ja siihen liittyvät kustannukset vaikuttivat Rosaan stressaavasti. Vaikka Stefan tuntui olevan printti- ja taidemyyntiin tyytyväinen, Don oli jotenkin harmissaan ja ärtyisä koko messuviikonlopun ajan. Hän myös avautui tänäkin vuonna niille, jotka toivat alkuperäisen ruskeakantisen Roope Ankan elämät ja teot -albumin nimmaroitavaksi. Uudempi sinikantinen on kaikin puolin paranneltu versio ja Rosa yritti korostaa sitä, että se on väreiltään, äänitehosteiltaan ja taiteeltaan "oikeampi" eli sellainen kuin hän sen alun perin oli tarkoittanut. Vaikka kenenkään ei tulisi luopua alkuperäisestä ruskeakantisesta teoksesta, niin Rosa halusi muistuttaa faneja siitä, millainen teoksen taiteilijan mukaan kuuluisi olla.

Tulossa: valokuvakirja Rosasta. Lisätietoja täältä.
Uusimpia Rosaan liittyviä uutisia on tietenkin Facebookissakin mainostettu valokuvakirja I still get chills, jonka on käsikirjoittanut Alex Jakubowski ja kuvannut Lois Lammerhuber. Kirjan kustannuksiin voi osallistua tilaamalla sen nettisivuilta, jolloin oman nimensä saa mukaan teokseen. Itse en ole vielä kirjaa tilannut, mutta harkitsen asiaa, kunhan saan hieman enemmän ylimääräistä rahaa.

Ehdin lauantaiaamuna jopa pyörähtää messuilla.
Donin vanha ystävä Elli piipahti messuilla lauantaiaamuna auttelemassa nimmarijonon kanssa, joten ehdin itsekin pyörähtää messuilla ja katsastaa, mitä oli tarjolla. Onneksi rahaa ei ollut hirveästi, joten homma pysyi aisoissa. Pongasin kuitenkin tuttuja: opiskelijoitani, vanhoja kurssikavereitani Joutsenon opiston ajoilta ja kävipä minua moikkaamassa myös sukulainen, jota en muuten olisi edes tunnistanut.
Worldcon 75 is coming - are you ready?
Hengailin tietenkin hetken myös Worldconin pisteellä, kun olen mukana akateemisen osion järjestämisessä. Mutta ehdotettiin minulle myös esitelmää ihan conin populaarille puolelle. Worldconin organisointiporukan Kisu Leikomaa kertoi, että he olivat eräässä tapahtumassa kuunnelleet puhetta, jonka mukaan suuret kertomukset ovat muuttuneet ja esimerkiksi Amerikan myyteiksi ovat nousseet populaarikulttuurin tarinat, päällimmäisenä Star Wars: jokainen tuntuu tuntevan saagan ja osaa lainata siitä sopivia repliikkejä. Kun he olivat pohtineet suomalaisille ominaisia uusia myyttejä, he olivat Kisun mukaan päätyneet - mihinkäs muuhun kuin - Aku Ankkaan.
Ehkä olenkin sitten esittelemässä väitöskirjatutkimustani myös Worldconissa.

Katja löysi Sanoman messuosastolta uuden kaverin.
Jouduin lähtemään sunnuntaina suoraan kirjakaupasta kohti Jyväskylää, joten viimeiset messuhulinat jäivät osaltani näkemättä. Toivottavasti Don piristyi loppuiltaa kohti. Seuraavasta visiitistä oli jo puhetta, onhan ensi vuonna sentään Suomen satavuotisjuhlavuosi. Mutta kirjamessuilla ei Rosaa kuitenkaan nähdä. Silloin hän taitaa olla moikkaamassa uusia fanejaan Pekingissä.

Messulöytöjä. Taskarit tulevaan tutkimukseen, manga omiin kokoelmiin.

23.10.2016

Uses of Fantasy - fantasian käyttötarkoituksia tutkimassa

Konferenssia suojelivat Jon, Katniss ja Steve.
Olen viime aikoina suhtautunut varsin maltillisesti konferenssisuunnitelmiin ja pidättäytynyt innostumasta lähettelemään abstrakteja. Pääsyynä ovat olleet työkiireet ja opettaminen, jotka vievät valtaosan ajastani tänä ja ensi vuonna. Mutta kun Uses of Fantasyn CFP ilmestyi uutisvirtaani, tiesin, että nyt on pakko mennä. Ensinnäkin siksi, että se järjestettiin meillä Jyväskylässä. Toisekseen siksi, että se oli sopivasti syyslomalla, joten opetukset eivät häiriintyisi. Ja kolmanneksi siksi, että aihe, Uses of Fantasy in Changing Media Landscape, oli niin herkullinen ja osuva. Pääsisin jälleen puhumaan ankkojen fantasiasta.

20.-21.10. pidetyn konferenssin järjestäjinä toimi Suomen The Hobbit Project -vastaanottotutkimuksen porukka, joten oli luonnollista, että aiheista nousi esille erityisesti Hobitti-elokuvat (ja niiden vanavedessä Lord of The Rings). Lisäksi myös Game of Thrones -saga oli hyvin edustettuna, sillä konferenssin yksi kantavia teemoja oli transmediaalisuus. Yksinkertaisesti määriteltynä transmediaalisuus tarkoittaa sitä, että tarina tai hahmot voidaan julkaista useilla erilaisilla alustoilla (sarjakuva, elokuva, tv-sarja, oheistuotteet, fanivideot, jne.) niin, että jokainen osa-alue täydentää kokonaisuutta olennaisella tavalla. Itse en ole vielä päässyt (ja ehtinyt) syventyä transmediaalisuuden ihmeelliseen maailmaan, mutta se tulee olemaan itsellenikin jossain vaiheessa ajankohtaista.

Konferenssia edeltävänä keskiviikkona meille tarjottiin myös mahdollisuutta osallistua Hobitti-tutkimuksen koordinoijan, professori Martin Barkerin järjestämään workshoppiin, joka käsitteli vastaanottotutkimuksen metodeja. Barker esitteli tutkijanuransa aikana tekemiään vastaanottokyselyjä ja kvantitatiivis-kvalitatiivista menetelmäänsä, jonka tavoitteena oli saada helposti käsiteltäviä tilastoja, mutta myös laadullisia tuloksia, jotka täydentävät dataa ja antavat lisämerkityksiä määrälliselle aineistolle.
Menetelmien tuominen yhteen on joidenkin tutkijoiden mielestä mahdottomuus. Vai onko?
Barker on loistava ja ilmeikäs luennoitsija, ja häntä oli ilo kuunnella se päivän päättänyt pitkähkö kolmisen tuntiakin. Oli kiehtovaa kuulla, millaista dataa LotR- ja Hobitti-tutkimus on tuottanut ja millaisia ongelmia kyselylomakkeiden muotoiluun oli liittynyt. Esimerkiksi vastaajan yhteiskuntaluokan tutkimus oli Hobitin kanssa muodostunut ongelmalliseksi, samaten joidenkin käsitteiden ja termien kääntäminen muille kielille. Barker korosti, että tällasten laajojen kyselytutkimusten (LotR: yli 24 00 vastausta, 14 kieltä; Hobitti: yli 36 000 vastausta, 34 kieltä) tekemiseen ja datan analysointiin tarvitaan aina kunnon tutkijaporukka.

Tutkijan ohjeet määrällis-laadulliseen vastaanottotutkimukseen.
Oli myös mahtavaa kuulla, että Barkerin tiimin seuraava laaja vastaanottotutkimus käsittelee Game of Thronesia. Tämän kuun lopussa avautuva kysely sisältää 24 kysymystä, joista saimme workshopissa jo hieman esimakua. Projektissa on mukana tutkijoita kolmestatoista maasta, mutta tällä kertaa lomake on saatavilla vain englanniksi. Kysely löytyy nerokkaasti nimetyltä verkkosivulta http://questeros.org/. Kannattaa kytätä, milloin se avautuu.

Itse konferenssi alkoi virallisesti torstaina 20.10. aamukahveilla ja kahdella hienolla keynote-luennolla. (Kansainvälisten kutsuvieraiden keynotet videoitiin ja ohjeet niiden katsomiseen löytyvät täältä.) Professori Raine Koskimaan avattua tilaisuuden ääneen pääsi professori emerita Liisa Rantalaiho, joka puhui fantasian hyödyntämisestä - se on ihmiselle luonnollista toimintaa, kuten jo Tolkien totesi. Kiinnostavinta oli kuulla Harry Potter Alliancesta, joka tekee "faneista sankareita": heidän tavoitteenaan on muuttaa maailmaa Harry Potter -tarinoiden kautta.

Liisa Rantalaiho esittelee HPA:n toimintaa
Martin Barker jatkoi toisena keynotena Hobitti-tutkimuksen tuloksilla, eli miten pettyneet fanit toimivat ennakko-odotusten petettyä heidät. Barkerin mukaan elokuvatrilogiaan tyytyväiset vastaajat olivat nauttineet seikkailusta ja fiktiosta, mutta pettyneisiin kuuluvat vastaajat olivat osa laajempaa fandomia, joka vertasi teossarjaa niin kirjaan kuin LotR-sarjaan. Hobittiin pettyneet näkivät myös elokuvasarjan taustalla laajempia ja syvällisempiä teemoja kuin ne, jotka eivät kokeneet pettyneensä elokuviin.


Barker esitteli myös kiinnostavia tapoja, joilla pettyneet fanit selviytyivät: näihin kuului mm. odotusten madaltaminen.

"I have decided to love them."
Lounaan jälkeen päästiin ensimmäisiin esitelmäsessioihin, joista valitsin (kunnon GoT-fanina) tietenkin sen, jonka aiheena oli "Game of Thrones: Adaptations and Audiences". Anna-Leena Harinen, kollegani Itä-Suomen yliopistosta, aloitti pohtimalla, voiko Game of Thronesia enää kutsua adaptaatioksi, sillä tv-sarja on jo tapahtumissaan ohittanut kirjasarjan. Yleisöllä ei siis ole enää tuttua pohjatekstiä, johon tv-sarjan tapahtumia voisi verrata. Harinen päätyikin puhumaan sarjan transmediaalisuudesta, sillä adaptaatiotutkimus ei enää riitä.

Anna-Leena Harinen esitelmöi väitöskirjatutkimuksestaan.
Toinen GoT-esitelmä käsitteli Hodorin kuolemasta syntyneitä meemejä, joita esittelivät kollegani Susanne Ylönen ja Heidi Kosonen. Heidän mukaansa meemit voidaan nähdä sekä faneille nauramisena että fanien omana selviytymiskeinona. Suru ikään kuin karnevalisoidaan erilaisten (esteettisten, jopa camp- ja kitch-tyyliä edustavien) esineiden, kuten ovistoppareiden kautta. Esitelmän aikana opin, että netistä löytyy jopa oma hautausmaa sarjassa kuolleiden hahmojen muistolle. Sivustolla voi siis käydä laskemassa kukan arvostamansa hahmon haudalle! (Sarjan kuolemia on tilastoitu kiinnostavasti myös tällä Valar Morghulis -sivustolla.) 

Intertekstuaalista ja transmediaalista fantasiaa esittelevässä sessiossa pääsimme kunnolla kiinni Hobittiin. Jyrki Korpua ja Maria Ruotsalainen esittelivät kirjan suhdetta pyhyyteen ja Raamattuun. Tanja Välisalo puolestaan jakoi vastaanottotutkimuksen tuloksia Suomen osalta keskittyen Bilbon ja Smaugin hahmoihin. Kiinnostavaa oli se, miten monet vastaajat olivat kuvanneet Smaugin "oikeanlaisena" tai pitäneet sitä "todenmukaisena" kuvauksena lohikäärmeistä.

Suurimman osan lempihahmo oli Bilbo tämän samaistuttavuuden vuoksi.
Session kolmantena esiintyjänä oli Minna Siikilä, joka puhui väitöskirjatutkimuksestaan Eragonin ja siihen liittyvien plagiarismikeskustelujen osalta. Netin keskustelupalstoilta kerätyt kommentit intertekstuaalisuudesta ja Paolinin vaikutteista sekä fanien ja antifanien taistot ovat aina hilpeää luettavaa. Kiinnostavin oli kuitenkin erään kommentoijan näkemys Tolkienin ja fantasian suhteesta: Tolkien on fantasialle kuin Fuji-vuori Japanin maalaustaiteelle; välillä et näe mitään muuta kuin vuoren, joka seisoo etualalla, välillä vuori häämöttää kuvan taustalla. Joskus et näe vuorta lainkaan, mutta se johtuu siitä, että taiteilija seisoo vuorella.
Äärimmäisen hieno analogia.

Torstain konferenssi päättyi pieneen cocktail-tilaisuuteen yliopiston Seminarium-rakennuksen museossa, josta osa jatkoi perinteisesti ravintola Sohwiin konferenssi-illalliselle. (Buffet-illallisten vaara on aina ähky, miten kävi tässäkin tapauksessa.)

Perjantai alkoi Susana Toscan keynotella "Fantasy transmediations: the art of making it real", jossa Tosca puhui tutkijoiden aiemmin negatiivisena pitämistä kulutustuotteista ja fanien itse tekemistä asioista, joilla he muun muassa täyttävät tarinallisia tarpeitaan. Esimerkkeinä Tosca mainitsi lasten Disney-asut, joulunäytelmän hahmojen vaihtamisen ja muuttamisen omiksi suosikki(fantasia-)hahmoiksi, Harry Potter -studioilla käymisen pyhiinvaelluksen kaltaisena matkana, cosplayn sekä Hunger Games -sarjasta tutun kolmen sormen tervehdyksen adaptoinnin Thaimaan protesteihin

Netistä löytyy ohjeet mm. oman hobitinkolon rakentamiseen, Tosca kertoi.
Esimerkiksi lasten Disney-prinsessa-asut voivatkin olla lapselle voimaannuttava kokemus ja cosplayn harrastajat kertovat, miten esineiden "maailmaan tuominen" on tuottaa heille tekijöinä iloa ja tyydytystä. Toscan keynote oli kiinnostava ja täynnä hyviä huomioita, vaikka itseäni jäikin hieman mietityttämään se, että suhtautuvatko tutkijat muka niin kriittisesti ja negatiivisesti fanien oheistuotteisiin. Ehkä kyseessä on sukupolviero, mutta nykyisin tuntuu siltä, että kaikilla tuntemillani populaarikulttuurin tutkijoilla on vähintään jonkinlainen fanisuhde tutkittavaansa, mikä tarkoittaa myös sen krääsän keräilyä ja innostumista oheistuotteista.
Ehkä tämä (nörttikulttuurin) muutos on muutos myös tutkijapiireissä.

Keynoten jälkeen professorimme Raine Koskimaa kertoi hieman lisää Suomen Hobitti-tutkimuksen tuloksista ja saatteli meidät lounaalle. (Selvisi mm., että valtaosa vastaajista oli naisia ja suurin osa opiskelijoita. Lisäksi vastaajat näkivät elokuvissa yhteyksiä myös Silmarillioniin, vaikka siellä ei pitäisi niitä olla.)

Oma esiintymiseni oli tietenkin konferenssin viimeisessä sessiossa ja se meni ikävästi päällekkäin sen session kanssa, jossa puhuttiin myös sarjakuvista, kuten Jessica Jonesin ja X-Menin transmediaalisuudesta. Meidän sessiomme keskittyi sarjakuvien meta- ja intertekstuaalisuuteen. Oskari Rantala aloitti Alan Mooren Supremea esittelevän esitelmänsä provosoivalla väitteellä "Comics is the most fantastic medium".

Oma esitelmäni keskittyi fantasian ja metalepsiksen yhteiseloon Disney-sarjakuvissa. Käytin esimerkkeinä kahta Rosan sarjista ("Escape from Forbidden Vally" ja "The Dream of a Lifetime") sekä kahta italialaisten taiteilijoiden tuotosta ("Destino" ja Tarina vailla loppua -romaanin ankka-adaptaatio). Pohdin sitä, miten taiteilijat käyttävät sarjakuvan metaleptisiä keinoja, kuten ruutujen reunojen ylittämistä ja välipalkin laajentamista, apuvälineenä kuvaamaan myös siirtymää normaalista maailmasta fantasiamaailmaan ja takaisin. Näen tämän metatasojen käytön erittäin kiinnostavana ja yleistyneenä ilmiönä nimenomaan Aku Ankan taskukirjoissa, mistä se heijastuu myös lasten piirtämiin sarjakuviin. Minun pitää tutkia asiaa lisää ja selvittää, miksi tämä on niin iso juttu nimenomaan italialaisessa tuotannossa.

Esitelmä meni kaikin puolin mallikkaasti, vaikka tajusinkin loppuvaiheessa, että olin unohtanut katsoa muistiinpanojani. No, ehkä kaikki olennainen tuli siinä sanottua...

Uutta tutkimusta kohti: Koskimaa, Tosca, Barker, Hirsjärvi, Kovala
Konferenssi päättyi paneelikeskusteluun tulevaisuuden fantasiatutkimuksesta. Martin Barkerin mukaan fantasian sosiaalinen funktio on muuttunut, joten myös tutkimuksen on tartuttava näihin seikkoihin. Tästä inspiroituneena jatkakaamme siis tutkimustemme parissa!

RAAG ja kiitos upeasta konferenssista!

18.10.2016

Ankka vailla menneisyyttä

Otsikkoni on tänään monimerkityksellinen: aion päätyä konkretian kautta symboliikkaan ja purkaa vähän viime viikolla kertynyttä angstia. Angsti liittyy hyvin voimakkaasti Ankka vailla menneisyyttä -albumin julkistamistilaisuuteen, jonne sain kutsun viime kuussa. Julkkarit järjestettiin Helsingin elokuvateatteri Orionissa viime torstaina 13.10. Tein siis päivän mittaisen visiitin Helsinkiin ja toivoin saavani Giorgio Cavazzanon nimikirjoituksen Roope-sedän platinanumeroon, jossa on taiteilijan kuvittama "Destino". 

Tilaisuus alkoi varttia vaille yksi kahvitarjoilulla, jota seurasi lehdistötilaisuus. Paikalla olivat siis Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan ankka-adaptaation tekijät: käsikirjoittaja Kari Korhonen ja taiteilija Giorgio Cavazzano sekä ohjaaja itse. Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä avasi tilaisuuden kertomalla, mistä kaikki alkoi: kahvipöydän yli käydystä keskustelusta. Hyyppä haastatteli aluksi kaikkia tekijöitä projektin eri vaiheista ja sitten yleisöllä (eli pääasiassa lehdistöllä) oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä sekä taiteilijoilta että ohjaajalta. Kaurismäki saikin paljon kysymyksiä liittyen siihen, miten hän otti idean vastaan ja mitä mieltä oli lopputuloksesta.

Ujona ja paljon jännittävänä ihmisenä en saanut tietenkään suutani auki. Yritin kovasti pähkäillä, mitä voisin Cavazzanolta kysyä, kun hän on kerran Suomessa ja olin juuri hänen "Destino"-sarjakuvaa käsittelevää artikkeliaan viimeistelemässä. Mutta mitään fiksua ei tullut mieleen. Ei tietenkään.

(Näin jälkikäten ajateltuna minun olisi pitänyt kysyä, osaako Cavazzano selittää syytä siihen, miksi italialaiset ankkataiteilijat rakastavat adaptaatioiden tekoa, intertekstuaalisia viittauksia ja metatason kerrontaa ja mainita esimerkinä juuri "Destino".)

Kutsutut saivat mukaansa Ankka vailla menneisyyttä -teoksen.
Mutta tämä ei ollut angstini aiheuttaja.

Angstin aloitti Kaurismäki toteamalla, että oli tyytyväinen piirtäjävalintaan ja siihen, että tarina tehtiin perinteisesti. Kun hän ei esimerkiksi voi sietää Don Rosan viivaa; se on sellainen "tuhertaja".

Korhonen riemastui ilmoituksesta silmin nähden ja yhtyi Kaurismäen kommenttiin toteamalla, ettei pidä Rosan ankoista.

Cavazzano kruunasi paneelin innostumalla, että oli pelännyt, että täällä kaikki ovat niitä Rosa-faneja, ja että nyt hänkin voi myöntää, ettei pidä Rosan tyylistä.

Minä istun penkilläni. Mieli pomppii salamannopeasti hämmentyneen ja ärtyneen välillä. Aki Hyyppä tietää, missä olen, mutta ei uskalla katsoa minuun. Fani minussa huutaa, että mitä helvettiä. Tutkija rauhoittelee toteamalla, että kyseessä on mielipideasia, josta ei voi kiistellä. Eihän Rosa itsekään pidä piirustustaitojaan kovin kummoisena. 

Mutta silti. Vasta myöhemmin tajuan, mikä tilanteesta teki niin epämukavan.
Se, että kolme taiteilijaa yhdessä hyökkää kollegansa kimppuun, joka ei ole paikalla kommentoimassa omaa näkemystään. Se teki tilanteesta jostain syystä todellla epäreilun.

Pidin suuni kiinni.
Pidin sen kiinni, vaikka vertasin mielessäni Rosaa koko ajan Korhoseen.
Rosaa, jonka tarinoissa on tunteita, huumoria ja vanhan ajan seikkailuja.
Rosaa, jonka ankat ovat moniulotteisia persoonia.
Rosaa, jonka viivassa on kolmiulotteisuutta, varjostuksia ja taustoja, joihin voi upota.

Vertasin Rosaa karikatyyrejä raapustelevaan Korhoseen, jonka ankat ovat kirjaimellisesti vailla menneisyyttä. Niillä ei ole historiaa, joka syventäisi niiden persoonia ja toisi tarinoihin laajempaa ulottuvuutta. Sellaista, joka keskustelisi koko ankkauniversumin kanssa.

Ja sekin vähä arvostus, mikä minulla oli Korhosta kohtaan, putosi pari pykälää alaspäin.

En hakenut nimmareita. Cavazzanolta olisin vielä voinut pyytääkin, hänen piirrostyylinsä varsinkin "Destinossa" on erittäin toimiva. Jäin kuitenkin katsomaan tilaisuuden päättäneen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan, koska sen kohdalla minulla oli aukko sivistyksessäni. Nyt voin verrata teoksia keskenään.

Kaurismäki, Korhonen, Cavazzano sekä tämän tulkki ja sarjakuvien kääntäjä.
Tutkijana en voi objektiivisesti väittää jotain toista paremmaksi kuin toista, koska se (valitettavan usein) on ainoastaan mielipidekysymys.

Mutta se konkreettinen fakta, minkä olisin voinut yleisöstä kommentoida, tuli mieleeni vasta eilen.

Että kuka ankkataiteilija se muuten olikaan saanut peräti kaksi Eisner-palkintoa - toisen vielä parhaana huumorisarjakuvan piirtäjänä?

Ei ollut se henkilö sillä hetkellä lavalla. 


9.10.2016

Don Rosa Helsingissä viikolla 43 - ja Ankkatohtorin omat esiintymiset

Rosa odottaa Pixel Sistersin kuorokeikkaa Tampereella 2015
Don Rosan virallisilla Facebook-sivuilla on jälleen jaettu lisätietoja ankkataiteilijan Suomen vierailusta. Ennakkotietojen mukaan Rosa esiintyisi Helsingin kirjamessuilla ja nyt tiedetään jo valtaosa signeerausaikatauluista sekä vierailut messujen ulkopuolisiin kauppoihin, jotta nekin fanit, jotka eivät messulippua halua ostaa, pääsevät moikkaamaan Rosaa. 

Tässä tämän hetkiset aikataulut. Niihin voi tulla vielä muutoksia - kannattaa pitää silmällä FB-sivuja!

Torstaina 28.10. Helsingin kirjamessuilla:
Rosa signeeraa Sanoman omalla Don Rosa -pisteellä KOKO PÄIVÄN.

Perjantaina 29.10. Helsingin kirjamessuilla:
10-12: signeeraus Don Rosa -pisteellä
12-13.30: signeeraus Suomalaisen Kirjakaupan pisteellä
14.00- signeeraus Don Rosa -pisteellä aina messujen päättymiseen asti.

Lauantaina 29.10. Kirjamessuilla:
10.30-11: haastattelu päälavalla
11.30-15.00: signeeraus Don Rosa -pisteellä 

Lauantaina 29.10. Suomalaisessa kirjakaupassa (Aleksanterinkatu 23):
15.30-18.30: Signeeraus

Sunnuntaina 30.10. Kirjamessuilla:
10-12: Don Rosa -pisteellä

Sunnuntaina 30.10. Akateemisessa kirjakaupassa (Pohjoisesplanadi 39):
12.30-15: Signeeraus 

Lisäksi huhutaan pienemmästä, mahdollisesti sisäänpääsymaksun sisältävästä tapahtumasta tiistaina 25.10., mutta sen yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa.

Olen itse tulossa messuille vasta perjantaina ja oma aikatauluni on sen suhteen vielä avoin. Kaikki varmistunee tässä ensi viikolla.

Gagnor & Cavazzano: "Destino", s. 1. © Disney
Omat aikatauluni tutkijana (ja fanina) ovat tällä hetkellä syksyn osalta suht kiireisiä. Minulla on kaksi vertaisarvioitua artikkelia viimeistelyn alla. Toisen deadline on tämän kuun, toisen ensi kuun 15. päivänä. Ensi viikolla pyörähdän torstaina päiväseltään Helsingissä Ankka vailla menneisyyttä -albumin julkaisutilaisuudessa, jossa Kari Korhosen ja Aki Kaurismäen lisäksi tapaan Giorgio Cavazzanon, jonka "Destino"-sarjista tämä toinen mainittu artikkeli käsittelee. Nimmari ja yhteiskuva olisi aika hyvä saalis.

"Syyslomani" ei oikeastaan ole lomaa kuin sanataideopetuksista. Suomen Hobitti-vastaanottotutkimus järjestää viikolla 42 Uses of Fantasy -konferenssin, jonne laitoin abstraktin ja se hyväksyttiin. Esitelmöin siis kotiyliopistossani ankkojen fantasiasta ja postmodernista metalepsiksestä. Sivuan sekä Rosaa että "Destino" -sarjakuvaa.

Osallistun myös Oulun sarjakuvafestivaaleille perjantain ja lauantain 4.-5.11. osalta. Minut kutsuttiin keynoteksi perjantain akateemiseen osioon. Puhun siellä Dorfmania ja Mattelartia mukaillen aiheesta "How to Study Donald Duck? Fantasy and postmodernism in the Disney Comic" perjantaina 4.11. klo 14 Oulun kaupunginkirjastolla. Tilaisuus on ilmainen ja kaikille avoin!

(Minusta on kuulemma festarilehdessä jotain juttua.)

Loppuvuoden yritän sitten keskittyä töihin ja opetukseen. Ankat jäävätkin sitten pienelle tauolle sarjakuvafestivaalien jälkeen.