25.3.2019

Lauantain kuplinnat Tampereella

Tänä vuonna pyörähdin Tampere Kupliissa ainoastaan lauantaina päivän visiitillä. Pääsyynä siihen oli ensi viikonloppuna tapahtuva Pariisin matka, mutta osasyynä myös se, että olen viime aikoina viihtynyt vielä vähemmän ihmismassojen keskellä kuin tavallisesti. Jo tuo pelkkä lauantai sai aikaan ihmisyliannostuksen (animeteinit ovat suloisia, mutta niitä oli liikaa), joten olin tyytyväinen lyhyeeseenkin festarikäyntiin.

Sorsapuistosalin myyntipöydät vetivät väkeä mielestäni enemmän kuin viime vuonna.
Ehdin kuitenkin käydä kuuntelemassa neljä eri puheohjelmaa. Heikkisen Avi esitteli Valotusaika-sarjakuvaromaaniaan ja siinä käyttämäänsä tekniikkaa. Hän ei suositellut sarjakuvantekijöitä vaihtamaan suoraan valokuviin, sillä homma vei paljon enemmän aikaa kuin hän alun perin uskoi. Toisaalta teoksen kuvaaminen aidoilla ihmisillä oli paljon sosiaalisempaa ja mahdollisti hyvinkin erilaiset työskentelytavat. Kovasta ja tuskaisesta taipaleesta huolimatta Avi vihjaili jatko-osan suuntaan ja kiitteli vuolaasti muun muassa teoksen esilukijoina toimineita Johanna Sinisaloa ja JP Ahosta. Toinen painos olisi piakkoin tulossa.

Valotusaika-sarjakuvan tähti, Possu, päivysti Pokuton pisteellä omaan,
arvokkaaseen tyyliinsä.
Istuin Sopraano-salissa toisenkin tuntisen kuuntelemassa esittelyä oletettavasti ensi vuonna julkaisuun tulevasta Silmukka-albumista. Kimmo Lustin omaelämäkerrallinen teos käsittelee hänen lapsuuttaan päihdevanhemman varjossa. Lust kuvaili prosessia terapeuttiseksi, mutta myös ristiriitaiseksi, sillä hän on joutunut pohtimaan sitä, ketä ja mitä hänellä on oikeus teoksessaan kuvata. Millaisessa valossa hän voi piirtää äitinsä ja tavat, joilla tämä häntä kohteli? Lustille ominainen naivistinen, selkeän viivan tyyli yhdistettynä rankkaan aiheeseen tulee olemaan taatusti tutustumisen arvoinen teos.
Pii Anttonen haastattelemassa Kimmo Lustia.
Minulla on pieni aihio Kalevala-aiheisesta tutkimushankkeesta, johon ajattelin hakea rahoitusta, joten istahdin myös kuuntelemaan paneelikeskustelun "Kalevala sarjakuvissa". Sisällöllisesti siitä ei hirveästi kostunut. Paneelin porukka oli vaihtunut lennosta eikä keskustelulla ollut selvää rakennetta, joskin Petri Hiltunen on aina viihdyttävä ja Sippo Mentusen tietomäärä huikea - vaikkakin korjaus: Rosan sarjakuva on "Sammon salaisuus" ei "Sammon ryöstö". Sain kuitenkin kirjattua ylös kasan ajatuksia hakemusta varten. Katsotaan, miten käy.

Päivän päätteeksi kuuntelin vielä Rosi Kämpen haastattelun. Kämpe on tehnyt päämäärätietoisesti ja aktiivisesti töitä oman kansainvälisen sarjakuvauransa edistämiseksi, joten valtavat aplodit jo pelkästään sen takia. Kun lähdetään tavoittelemaan unelmaa työn tekemisestä Marvelille tai muuallekin, omaa tyyliä on oltava valmis kehittämään, portfolio pitää olla kunnossa ja pitää myös olla valmis lähtemään isommille turuille ja toreille, jossa alan ihmiset pyörivät. Se vaatii työtä ja panostusta. Nyt Kämpe piirtää Marvelille erityisesti Spider-Gweniä, joka tuli suurelle yleisölle tutuksi Spiderman: Into the Spider-Verse -leffan myötä, tekee 6-päiväistä työviikkoa ja piirtää yli kymmenen tuntiä päivässä. Olisitko valmis samaan?

Hulk smash! Hulk appreciates!
Päivän tyyli: kanavoin sisäistä Jyn Ersoani.
Päädyin poistumaan Tampere-talosta jo viiden pintaan, kun tajusin, että rahani olivat muuttuneet repussa sarjakuviksi ja muuksi säläksi. Oli myös kivaa olla paikalla pelkästään hengaamassa ilman paineita esiintymisestä. Yritän hieman vältellä sitä tänä vuonna, vaikka taidankin olla seuraavaksi Popcultissa osallistumassa paneelikeskusteluun...

Kupliin lootti: what - ei pöllötarroja?
Lähdin hakemaan Sarjakuva-Finlandian voittanutta Sisaret 1918 -albumia, uusinta Voroa ja Timo Ronkaisen kokoamaa opasta Kuinka Aku Ankkaa luetaan -kirjan oikeaoppiseksi lukemiseksi. Halusin myös Maiju Äikäksen eli Surkean zinen ja päädyin ostamaan "Angstipastaa". Kiitos Maijulle omistuskirjoituksesta! Nautin myös valtavasti kaikista hämmentävistä muotoiluista ja tavoista, joilla sarjakuvia voi tehdä, joten ostin siksi tuon ihanan "hepodolls are creepy" -c-kasetin. Minulla on varmaan vanha walkman vielä jossain olemassa... Hulk muuttaa autooni, joka on myös Hulk, ja pingviini-tarra oli must, koska pingviini on toteemieläimeni.


Kuvasta puuttuu
a) ystävälle myöhäiseksi syntymäpäivälahjaksi menevä sarjakuva
b) toiselle ystävälle syntymäpäivälahjaksi menevät korvikset
c) kolmannelle ystävälle menevä kirjanmerkki (koska hänellä ei ole yhtään sellaisia!)
d) Belzebubs-paita, jonka unohdin kuvata.

Törmäilin muutamiin tuttuihin, mutta muuten olin kovin antisosiaalinen. Pahoittelut siitä.

10.3.2019

Avi Heikkisen Valotusaika on tämän vuoden kotimaista kärkeä

Avi Heikkisen esikoisteosta, sarjakuvaromaani Valotusaikaa (Pokuto), onkin odotettu innolla. Osasyy tähän on tietenkin ollut se, että olen päässyt seuraamaan projektia paikoitellen lähietäisyydeltä: niin kameran edestä kuin takaakin. Nyt, kun julkkarit on pidetty ja oma kappale kovakantista teosta on näpeissä, ei voi kuin ihastella lopputulosta. Eikä pelkästään siksi, että on itse ollut mukana, vaan nimenomaan siksi, että kunnianhimoinen scifisarjis lunastaa odotukset ja jättää lukijan istumaan sohvalle wtf-ilme naamalla. (Ja se on yleensä se paras ilme, koska se tuppaa tulemaan sellaisten loistavien teosten kuin Fight Club, Sharp Objects tai Kolme korttia pakasta jälkeen.)

Avi Heikkinen: Valotusaika
Johanna Sinisalo kertoi joskus aikoinaan, että hyvä kirja vaatii vähintään kaksi, joskus jopa kolmekin ideaa, joista toimiva teos miljöineen, henkilöhahmoineen ja juonineen syntyy. Yksi ei siis riitä viemään teosta maaliin. Avin esikoisteoksessa ideoita on kolme: Miljöönä tulevaisuuden Jyväskylä, jossa ihminen on luonut esineisiin siirrettävän tekoälyn. Juonta kuljettavana motiivina kamera, jolla voi kuvata menneisyyttä. Ja antisankarihenkisen päähenkilön liikkeellepanevana voimana omat traumaattiset menetykset, jotka osittain vaikuttavat hänen tavoitteeseensa löytää epämääräisissä olosuhteissa kadonnut nuori nainen.

Avi käytti kamera-motiivia jo Oulun Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun (2016) voittaneessa sarjakuvanovellissaan "Syöksykierre". Samassa novellissa hän myös testasi sarjakuvantekoa valokuvin - tekniikka, jonka hän on onnistuneesti viimeistellyt Valotusaikaan. Sarjakuvan visuaalinen kerronta onkin jotain ainutlaatuista. Ruudut rakentuvat aitojen valokuvien pohjalle. Niitä on käsitelty rankasti, jotta tyyliin on saatu film noir -henkistä tunnelmaa ja rosoa. Paikoitellen sateen viivoittamat ruudut ja äänitehosteiden käyttö tuovat mieleen jopa Frank Millerin.

Ruutujen käytössä ja sommittelussa on paljon kekseliäisyyttä. Osa tarinasta kerrotaan ennakoiden tulevaisuudesta käsin, yksi luku nähdään tekoäly-Possun näkökulmasta. (Possu on ihana!) Aukeamat murenevista muistoista vaativat jopa hetken sulattelua, ennen kuin kaikki tarinan nyanssit aukeavat lukijalle. Ja siksi teos mielestäni toimiikin - mikään ei ole niin ikävää kuin lukijan aliarvioiminen ja tapahtumien yliselittäminen.

Possun puheen tunnistaa aina puhekuplana toimivasta tulostetusta lapusta (s. 75).
Avi esittää itse päähenkilö-Jamoa ja hänen vastentahtoisena kumppaninaan toimii entinen poliisi Osmo (Sami Sorvo). Parivaljakon sanailu ja pelkkä nonverbaalinen viestintä ilmein ja elein ovat teoksen hilpeintä antia. Repeilin lukiessani ääneen, mikä kertoo jo oikeasti jotain. Huumorista huolimatta teos liikkuu myös hyvin koskettavissa vesissä pohtien menetystä, ihmisyyttä ja sen rajoja, teknologian mahdollisuuksia sekä sitä, mitä ihminen on valmis tekemään toisen puolesta.

Kuulolaite ei ole radio. Tälle tipahdin totaalisesti (s. 85).
Yli 200-sivuiseksi paisunut järkäle on kunnianhimoinen esikoisteos Black Mirrorin hengessä. Ja jo nyt voin sanoa, että se on myös parasta kotimaista sarjakuvaa tänä vuonna. 
Sarjakuva-Finlandia-ehdokkuutta odotellessa.

Goon #2 kiittää.

Täti ampuu teidät nyt (s. 121).

28.2.2019

Vuoden 2018 lukuhaaste paketissa - lopultakin

Helmet-kirjastojen jo perinteeksi muodostunut lukuhaaste ei osaltani valmistunut vuoden 2018 puolella. Mutta tänään, helmikuun viimeisenä päivänä luin Dan Brownin Da Vinci -koodin loppuun, joten voin ilolla siirtyä kuluvan vuoden haasteen pariin.

Alun perin päätinkin, että otan viime vuoden lukuhaasteen iisisti ja käytän suurimman osan haasteesta siihen, että luen kirjahyllyni lukemattomia kirjoja. Suunnittelin myös lukevani kaikki Potterit ensimmäistä kertaa englanniksi, Frank L. Baumin Oz-sarjan sekä Kingin Musta torni -sarjan uudelleen - kun Oz-viittaukset selkenevät. Sen lisäksi päätin lukea lisää kotimaista sarjakuvaa, kun se projekti jäi edellisvuodelta kesken. No, enpä lukenut Pottereita, Ozia, saati Mustaa tornia. Mutta luin paljon muuta. Tässä viime vuoden haastelista lyhyine arvioineen. Tähdellä merkityt teokset ovat niitä, joita luin tämän vuoden puolella.



1. Kirjassa muutetaan - Diana Wynne Jones: Rönsyilevä talo (House of Many Ways). Olen aivan innoissani Diana Wynne Jonesin tyylistä. Henkilöhahmot ovat epätäydellisiä ja siksi kiinnostavia. Juoni ja tapahtumat etenevät aivan eri suuntiin kuin olettaa ja kaikessa on pieni huumorin pilke. Myös miljööt ovat aina kiinnostavia. Olen lukenut tämän romaanin jo aiemmin ja luin sen nyt uudestaan, jotta saisin päätettyä, mitä luen 11 - 12-vuotiaille oppilailleni kevään lukukirjana. No, tämän tietenkin. Kirja sijoittuu samaan maailmaan kuin myös Ghiblin animaationa tunnettu Liikkuva linna (lemppari-Ghiblini, muuten) ja siellä on myös tuttuja hahmoja: Sophie, Calcifer ja raivostuttavan ihana Howl. Kirjan päähenkilö on kuitenkin lukutoukka Charmain, joka muuttaa velho-isosetänsä taloon pitämään siitä huolta tämän poissaolon ajaksi. Rentouttavan lukuloman sijaan hän kohtaa kaaoksen, rönsyilevän talon, Kulkuri-nimisen koiran ja velhon oppipojaksi haluavan Peterin. Tämä kirja on ihana. [Kirjasto.]

2. Kotimainen runokirja - A. W. Yrjänä: Angelus. Yrjänä oli teinivuosieni tärkeimpiä idoleita. Analysoin Arcanan puhki äidinkielen lukupäiväkirjassani. Angelus ei ole läheskään niin pysäyttävä ja koskettava, mutta Yrjänän tyylin ja maneerit tunnistaa kyllä. Paikoitellen Yrjänä osaa kuitenkin kiteyttää olennaisen ajatuksen kaiken filosofisen jargonin keskellä. [Oma hylly.]

3. Kirja aloittaa sarjan - Margaret Weis & Tracy Hickman: Lohikäärmeen siipi (Dragonwing). Kuolemanportti-sarjan ensimmäinen osa on haastava luettava. Maailma on fyysisesti niin erilainen kuin muissa fantasiaromaaneissa, että tähän vertikaalisella akselilla tapahtuvaan matkustamiseen totuttautuminen vaatii aikaa. Kirjassa on ihmisiä, haltioita ja kääpiöitä, muinaisia velhoja ja lohikäärmeitä, mutta miljöö on tosiaan poikkeuksellinen. Pitää lukea lisää, jotta pääsee kiinni hahmoihin. Eniten kuitenkin ärsytti kerronta. Ehkä vika on suomennoksessa, mutta kaikkitietävä kertoja, joka fokalisoi aina välillä eri hahmoihin, ei aina toiminut. Ja kun fokalisaatio muuttui vielä välillä kyseisen hahmon minäkerronnaksi, niin sitten oltiin jo sellaisessa pisteessä, että kirjoittamisen opettajaa ärsytti. [Oma hylly.]

4. Kirjan nimessä on jokin paikka - Belinda Jones: I Love Capri. Kirjaston ota ja jätä -hyllystä poimittu englanninkielinen hömppäkirja kääntäjänä työskentelevästä Kimistä, jonka elämä junnaa paikallaan, kunnes tuntematon isoisä kuolee ja jättää äidille perinnöksi vaatekaupan Caprilla. Suvustaan vieraantunut ja ongelmainen Kim matkustaa äidinsä kanssa Caprille selvittämään sukujuuriaan ja omaa identiteettiään. Rakkaushan siellä tulee vastaa kaikkien ihanien italialaisten kohteliaisuuksien lomassa. Kirjan parasta antia on vivahteikkaat miljöökuvaukset, jotka saavat kaipaamaan ulkomaan matkalle. En ymmärrä, miksi näihin kirjoihin pitää väen vängällä iskeä se romanssi, kun mieluummin vain nauttisi kolmekymppisen naisen identiteettipohdinnoista ja äitisuhteen selvittelyistä. Onneksi teoksen loppu ei ollut niin kliseinen kuin pelkäsin! Kiva välipala, mutta laitan kiertoon. [Kirjaston ota ja jätä -hylly.]

5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit -  Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3: Lapsuus Lähi-Idässä (1985 - 1987) (L’Arabe du Futur 3. Une jeunesse au Moyen-Orient [1985 - 1987]). Sattoufin omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin kolmas osa ei petä odotuksia. Syyrian ja Ranskan olojen vastakkainasettelu, uusi tuleva perheenjäsen ja ympärileikkaus hämmentävät pientä Riadia, joka leikkii Conan Barbaaria ja haaveilee jättikokoisesta robottilelusta. Historia ja henkilökohtainen arki kohtaavat tässä hienossa teoksessa, jota suosittelen lämpimästi kaikille. [Kirjasto.]

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa - Sofi Oksanen: Norma. Oksasen tuorein on maagista realismia tihkuva kuvaus kampaamoalan taustalla rehottavasta kohtuvuokrauksesta. Päähenkilö Norma selvittää äitinsä kuolemaan johtaneita syitä sekä sukunsa taustoja yrittäen samalla piilottaa oman erikoislaatuisuutensa. Osiin jaettu kirja paljastaa vyyhtensä vähän kerrallaan ja toimii rakenteeltaan mainiosti. Oksasen kerrontatyyli on vain paikoitellen haastavaa, koska hän jättää niin paljon sanomatta ja lukijan on pakko tehdä omia tulkintoja virkkeiden välisistä siirtymistä. Se vaatii keskittymistä. Norma ei ole helppolukuinen teksti, mutta tarpeeksi kiinnostava yhteen lukukertaan. [Siirtyy kirjahyllystä eteenpäin.]

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan - Margaret Weis & Tracy Hickman: Tulimeri (Fire Sea). Kuolemanportti-sarjan kolmas osa vie Haplon kiviseen maailmaan, jossa planeetan tulinen ydin on haipumassa ja tuhoamassa siellä asuvia kansoja. Ei niin kiinnostava kuin toinen osa, mutta paremmin kirjoitettu kuin ensimmäinen. Ensimmäisessä osassa esiintynyt Alfred-sartani palaa tässä kuvioihin ja täytyy todeta, että kyseessä on äärimmäisen raivostuttava ja rasittava hahmo. Teoksen kahlaaminen oli jokseenkin puuduttava kokemus ja lukijana turhauduin vihjailuihin siitä, mitä oli tapahtumassa ja miksi. Hahmot olivat juuri muistamassa asioita, joilla oli merkitystä, mutta eivät sitten kuitenkaan muistaneet ja kerrankin olin lukijana valmis kiljumaan, että vääntäkää nyt, jumalauta, joskus jotain rautalangasta. Katsotaan, miten neljäs osa uppoaa. [Oma hylly.]

* 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (Apteeker Melchior ja Oleviste mõistatus). Ollaan teinien kanssa tutustuttu jännityskirjallisuuteen ja dekkareihin, ja opeteltu, miten jännitystä kirjoitetaan tekstiin. Päätin siinä hengessä lukaista virolaisen Indrek Harglan 1400-luvun tallinnaan sijoittuvan dekkarin, jossa apteekkari Melchior toimii aikansa Hercule Poirotina. Kirja käynnistyy hitaasti, mutta toisen murhan jälkeen homma menee kiinnostavammaksi. En arvannut syyllistä, mutta arvasin tiettyjä seikkoja lopputulemasta, joten olen ihan tyytyväinen. Loppujen lopuksi ihan positiivinen yllätys. Miljöö oli poikkeuksellinen, joten siitä plussaa. [Kirjasto.] 

9. Kirjan kansi on yksivärinen - Arturo Pérez-Reverte: Yhdeksäs portti eli Richelieun varjo (El club Dumas). Olen katsonut Yhdeksäs portti -elokuvan pariin otteeseen ja nauttinut kovasti sen mystisestä ja okkultistisesta tunnelmasta (ja Johnny Deppistä). Elokuva jättää kuitenkin huomiotta kirjassa olevan tärkeän juonen ja teemallisen kokonaisuuden, mistä kertoo ja kirjan alkuperäinen nimi. Kirjanmetsästäjä Lucas Corso etsii toimeksiannosta harvinaisuuksia - eikä aina niin rehellisin keinoin. Hän saa tehtäväkseen selvittää, onko keskiaikainen harvinaisuus Yhdeksäs portti väärennös vai ei. Samaan aikaan hän saa käsiinsä käsinkirjoitetun luvun Alexandre Dumas'n Kolmesta muskettisoturista, minkä autenttisuus hänen on myös varmistettava. Fiktio lomittuu Corson elämään, kun häntä alkaa seurata arpinaamainen "Rochefort". Samalla Corso sovittaa Dumas'n klassikkoteoksen henkilöhahmojen rooleja ympärilleen ja yrittää selvittää, mitä kummaa on tekeillä. Teos oli virkistävä ja kirjallisuutta harrastavalle lukijalle nautinnollinen lukukokemus. Parasta oli vertailla Yhdeksännen portin kolmen kappaleen sisältämiä puupiirroksia toisiinsa. Todettakoon, että luin sitä paikoitellen liian väsyneenä, kun loppukohtauksen sisältökin oli unohtunut seuraavana päivänä. [Oma hylly.]

10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja - Sarah J. Maas: Lasipalatsi (Throne of Glass). Sisko osti tämän minulle joululahjaksi, joten siinä mielessä perheenjäsenen valitsema kirja. Lasipalatsi aloittaa Throne of Glass -nimisen eeppisen fantasiasarjan, jonka pääosassa on vain 18-vuotias salamurhaaja Celaena Sardothien. Celaenan on taisteltava vapaudestaan joukossa haasteita, joiden voittaja pääsee kuninkaan Miekaksi. Tarina sijoittuu maailmaan, jossa magia on kielletty lailla, ja jota hallitsee yksinvaltiutta tavoitteleva kuningas. Teos oli ihan viihdyttävä, joskin paikoitellen nopeat kerronnan fokalisaation muutokset välillä hieman häiritsivät. Olen myös alkanut kiinnittää liikaa huomiota tarinan tempoon, ja jos se juoksee, en jaksa keskittyä nautiskelemaan tapahtumista. Alan olla myös liian vanha näihin “18-vuotias supertappaja” -päähahmoihin, kun 18-vuotias on vielä ihan lapsi. Mutta maailma on kiinnostava, kuten myös osa hahmoista, joten aion lukea myös jatko-osat. [Oma hylly.]

11. Kirjassa käy hyvin - Philip Pullman: Vedenpaisumus (The Book of Dust 1: La Belle Sauvage). Universumin tomu -trilogian esinäytös, ensimmäinen osa Pullmanin uutta sarjaa on vahva näyte siitä, miten kirjoitetaan kaikenikäisille sopivaa, kaunistelematonta fantasiaa. Kirjan päähenkilö, 11-vuotias Malcolm todistaa yhdessä daimoninsa Astan kanssa outoa tapahtumaa venematkallaan ja ajautuu sen johdosta mukaan vakoiluun ja toimintaan Konsistorin kirkkokurioikeutta vastaan. Hän tekee kaikkensa suojellakseen läheiseen luostariin piilotettua Lyra-vauvaa, mikä puolestaan johtaa villiin seikkailuun tulvan yllättämässä Oxfordissa. Vaikka pahoja, vaarallisia ja vakavia asioita tapahtuu, he kuitenkin saavuttavat tavoitteensa. Odotan innolla jatkoa ja ostan tämän hyllyynkin, jos se tulee joskus vastaan. [Kirjasto.]

12. Sarjakuvaromaani -  Harri Filppa: Kuolema meidät erotti. Sarjakuva-Finlandia-ehdokas, omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani puolison yllättävästä kuolemasta on koskettava kuvaus yksin jäämisestä ja kaikista niistä tunteista, mitä toisen poismenoon liittyy. Filppa yhdistää paikoitellen realistisia taustoja ja ruutuja karikatyyrimäisiin hahmoihin, mikä etäännyttää traagisista tapahtumista, mutta vetää samalla lukijan sisälle tarinaan. Ei-kronologisesti etenevä sarjakuvakerronta näyttää, miten vaikeaa on olla yksin ja yhdessä ihmisten kanssa, kun oma elämä on raiteiltaan. Rehellinen ja rohkea tarina, joka osui syvälle. [Oma hylly.]

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa - Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa. Virkistävän poikkeuksellinen satu pienestä tytöstä, joka kohtaa kaiken syövän kurnivamahaisen kissan. Tyttö lupaa kissalle ruokaa, jos tämä ei syö häntä. Mutta kuinkas sitten käykään? Fantastinen ja aivan upeasti kuvitettu tarina ahneudesta ja siitä, miten pienikin tyttö voi muuttaa maailmaa. [Kirjasto.] 

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan - David Lagercrantz: Se mikä ei tapa (Det som inte dödar oss). Lagercrantzin romaani on itsenäinen jatko-osa edesmenneen Stieg Larssonin Millennium-trilogialle. Koska pidän Lisbeth Salanderin hahmosta, halusin lukea lisää häntä käsitteleviä kirjoja. Rikosromaani noudattelee Larssonin tyyliä, mutta poukkoilee lukujen sisällä vielä enemmän kertojafokalisaation vaihtelulla. Jopa hieman liikaakiin. Lisäksi hahmot jäivät paikoitellen varsin pinnallisiksi verrattuna Larssonin paikoitellen intiimiin kerrontaan. Tarina kertoo tekoälystä, hakkeroinnista ja uutta skuuppia metsästävästä Mikael Blomqvistista ja siinä liikutaan Ruotsissa, Suomessa ja USAssa. Lisbethin hahmo ei pääse oikeuksiinsa, vaikka tarina onkin kiinnostavasti rakennettu ja uusi hahmo Lisbethin menneisyydestä saa tilaa. Tekniset selitykset vievät myös liikaa kappaletilaa suhteessa hahmojen motiiveihin ja siihen, miten juonenkäänteet viedään loppuun. Esimerkiksi Andrein tarinan olisi voinut kirjoittaa paljon paremmin. Pienoinen pettymys, vaikka teosta lukikin ihan mielellään. [Oma hylly.]

* 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja - Dan Brown: Da Vinci -koodi (The Da Vinci Code). Halusin alun perin lukea tähän kohtaan pitkän tauon jälkeen Tarun sormusten herrasta, mutta miehellä on se nyt kesken. Ja halusin jotain nopealukuista, joten otinpa tulevaa Pariisin matkaa ennakoiden Brownin menestysromaanin taas luettavaksi. Sen suomentaja, Pirkko Biström, on saanut WSOY:n kirjallisuussäätiöltä palkinnon vuonna 1999. Brownin romaanit ovat mukavaa, kevyttä höttöä. Parasta niissä on jännityksen rakentaminen (sen Brown osaa) ja matkakertomusmainen ote, jonka jälkeen tekee mieli lähteä taideturistiksi. Heikoimmillaan Brown on naishahmojen kuvaajana ja siinä, että hän jännitystä rakentaessaan aliarvioi välillä sekä lukijaa että näitä naishahmojaan. [Oma hylly.]

16. Kirjassa luetaan kirjaa - Ransom Riggs: Kolkko kaupunki. Toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista (Hollow City). Sarjan ensimmäinen osa vakuutti eriskummallisilla tapahtumillaan ja huikeilla, aidoilla valokuvillaan. Riggs jatkaa suoraan edellisosan tapahtumista, jossa lapset ovat juuri pelastaneet linnuksi muuttuneen neiti Peregrinen ja pakenevat vihollisiaan merellä. Epätoivoisten lasten tie vie läpi eri silmukoiden ja aikakausien kohti sodan runtelemaa Lontoota, jossa he toivovat voivansa muuttaa neiti Peregrinen takaisin ihmiseksi. Yllättävät juonenkäänteet, lasten neuvokkuus ja ne upeat valokuvat ovat tarinan parhaimmistoa. Suosittelen sarjaa lämpimästi niille, jotka vähän vieruksuvat perinteistä fantasiaa, mutta nauttivat kummallisuuksista. Ja lapsethan lukevat tässä vanhoja, outoja tarinoita. [Kirjasto.]

17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa -  Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet. Tämä edellisvuoden Sarjakuva-Finlandia-ehdokas on asiantunteva journalistinen teos naisiin kohdistuvasta verkkovihasta. Teoksessa kerrotaan usean häirintää ja uhkailua kokeneen naisen tarina, haastatellaan aiheeseen perehtyneitä tutkijoita ja annetaan ääni jopa kahdelle häirikölle. Sarjakuva sisältää myös ohjeita, miten toimia, jos joutuu häirinnän kohteeksi internetissä. Varsin suositeltava teos kaikille, erityisesti yläkouluihin ja lukioihin. Oli pakkohankinta myös omaan hyllyyn. [Kirjasto.]

* 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä - Mark Salisbury (toim.): Burton on Burton. Päivitetty laitos Tim Burtonin ohjaajaurasta aina Disney-animaattorista Corpse Brideen saakka. Burton itse kertoo ohjaajaominaisuksistaan, elokuvientekoprosessista sekä yhteistyöstä Johnny Deppin ja muiden elokuvatähtien kanssa. Fanille erittäin kiinnostava paketti, jota luki mielellään. Teosta täydentävät valokuvat, Burtonin konseptipiirrokset ja loppuun koottu filmografia. [Oma hylly.]

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta - Mari Ahokoivu: Oksi. Vuoden 2018 parhaimpiin kuuluva sarjakuvaromaani kertoo karhuista, vanhemmuuden vaikeudesta, erilaisuudesta ja oman paikan löytämisestä. Tarinaan sekoittuu karhuun liitettyjä mytologioita, jotka Ahokoivu on kuvittanut tunnelmallisin ja voimakkain vesivärein. Koskettava kertomus, jonka soisi olevan Sarjakuva-Finlandia-palkinnon voittaja. [Oma hylly.]

* 20. Taiteilijaelämäkerta - Kalervo Pulkkinen (toim.): Tom of Finland. Välähdyksiä nimimerkin takaa. Laitoin teinit lukemaan omaelämäkerrallisia teoksia henkilöhahmojen luomista ja kehitystä ajatellen. Tämä kyseinen Tom of Finlandia käsittelevä teos oli erään nuoren valinta ja otin sen sitten samoin tein itselleni luettavaksi hänen jälkeensä. Nopealukuinen, valokuvin ja piirroksin kuvitettu teos kertoo pääpiirteittäin Touko Laaksosen eli Tom of Finlandin elämästä ja taiteilijanurasta. Hirveästi uutta tässä ei asiaan perehtyneille tule eikä kovin syvälle Laaksosen persoonassa mennä, mutta mielenkiintoista oli lukea taistelusta tekijänoikeksien puolesta Yhdysvalloissa - mitä varten mm. Tom of Finland Foundationkin perustettiin. Uskomaton kynänjälki välittyy myös tässä kirjassa. [Kirjasto.]

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi - Ville Ranta: Paratiisisarja. Ville Rannan piirrostyyli ei kuulu lemppareihini, vaikka mies kuuluukin Suomen parhaimpiin pilapiirtäjiin. Paratiisisarja kertoo jo nimensäkin perusteella paratiisista: Aatamista ja Eevasta ja kuinka he löysivät seksin ilot ja tuskailivat, tekevätkö he vastoin Jumalan tahtoa. Sarjakuvassa esiintyy myös kärttyinen Jumala, joka ei ole tyytyväinen vastaan hangoitteleviin ihmisiin. Jumala onkin tarinan kiinnostavin henkilö. Kirja ei kuulu mukavuusalueelleni myöskään uskonnollisen sisältönsä vuoksi. [Kirjasto.]

22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin - Margaret Weis & Tracy Hickman: Seitsemäs portti (The Seventh Gate). Kuolemanportti-sarjan päättävä teos kertoo, kuinka käy sartani-Alfredille ja patryni-Haplolle sekä kaikille niille maailmoille, joissa he ovat vierailleet. Roolipelien kehittäjinä tunnetun kaksikon kirjasarja on ollut tarinallisesti kiinnostava ja paikoitellen myös viihdyttävä. Olen myös pitänyt hahmoista ja näiden kehityksestä. Sarjan isoin ongelma on ollut kerronta, joka on jäänyt juonen varjoon. Hahmoista ei ole saanut irti kaikkea, mitä olisi voinut, jotta heidän kohtalonsa olisi koskettanut enemmän. Joskus tapahtumatkin etenivät turhan nopeasti ja ne oli kuvattu niin tönkösti, että piti palata taaksepäin ja ihmetellä, missä vaiheessa oltiin päästy tähän tilanteeseen. Parhaiten kerronnassa toimi Haplon koira ja siihen oli selvästi panostettu, ettei mitään selitetty auki, vaan koira nyt aina oli paikalla siellä, missä piti. Teossarjan viihdyttävin hahmo oli ehdottomasti Dragonlancen lukijoille tuttu hörhö velho, joka tässä sarjassa kutsui itseään Zifnabiksi (tai James Bondiksi, tai Dorothyksi tai Lukeksi). Populaarikulttuuriviittaus tässä päätösosassa liittyi Tähtien sotaan. Suomennoksena se ei toiminut ihan niin hyvin kuin alkuperäiskielellä. [Oma hylly.]

23. Kirjassa on mukana meri - Denis-Pierre Filippi & Silvio Camboni: Mikki ja hukkunut meri (Mickey et l'océan perdu). Ranskalaisen Glénat-kustantamon uutukainen, joka palauttaa rakkauden Mikin Disney-sarjakuviin. Visuaalisesti pysähdyttävä, värikäs ja taiturimainen sarjakuvaromaani sijoittuu steampunk-henkiseen tulevaisuuteen ja kertoo uuden energialähteen tutkimuksista ja kuinka asiat voivat mennä pieleen. Hahmot ovat virkistäviä: teetä juova Hessu ei ole pelkkä hönö ja Minni on tutkijaporukan pätevin. Mikki on se toimija, joka testaa asioita käytännössä. Upea teos, jossa on myös muutama ihana Barks-viittaus, joista nautin suunnattomasti. Kuuluu samaan sarjaan Mikin hulluimmat seikkailut -teoksen kanssa. Ehdoton helmi. [Oma hylly.]

24. Surullinen kirja - John Green: The Fault in Our Stars. Kahden teini-ikäisen syöpäpotilaan rakkaustarina on myyntimenestys, josta on tehty myös elokuva. Luin kirjan osin siksi, koska oppilaani sanoivat, ettei se ole niin hyvä kuin mitä sitä on hehkutettu. Kallistun hivenen heidän kannalleen. Tarina on koskettava ja nautin pienistä populaarikulttuuriviittauksista, mutta takaraivossani mietin koko ajan, etteivät hahmot ole uskottavia. Dialogi oli liian kikkailevaa teinien suuhun. Täytynee käydä oppilaiden kanssa keskustelua siitä, miten he teini-ikäisinä kokivat hahmojen käytöksen ja parisuhteen. Oliko se uskottava? Toisaalta suomalainen käännös voi muokata dialogia nuorten kieleksi. Surullinen teos oli joka tapauksessa, vaikka itkinkin vasta hautajaiskohtauksessa. Se tosin johtui osin myös siitä, että ajattelin isäni hautajaisia. Herkkiksenä itken kyllä melkein kaikelle. [Oma hylly, josta siirsin eteenpäin.]

25. Novellikokoelma - Anna Gavalda: Kunpa joku odottaisi minua jossakin (Je voudrais que quelqu’un m’attende quelque part). Gavaldan novellikokoelma on otteita rakkaudesta, vivahteikkaasti kuvattuja henkilöhahmoja ja paikoin traagisiakin kohtaloita. Näitä lukee sopivina iltapaloina ennen nukkumaanmenoa. “Päivän pääuutinen” ja “Katguttia” olivat rankimpia tarinoita pienten romanttisten höttösten joukossa. Gavaldan henkilökuvaus on herkullista ja siirrän tämän pokkarin juuri sen takia sanataidekoulun hyllyyn. [Ilmaishyllystä.]

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt - Kaoru Mori: Aron morsiamet 10 (Otoyome gatari, vol. 10). 1800-luvun Aasian aroille sijoittuva saaga täydentyy yhdellä mangapokkarilla per vuosi eikä ihme. Mori piirtää pikkutarkasti ja tekee laajaa taustatyötä niin miljöön kuin hahmojen pukeutumisen suhteen. Visuaalisesti tämä mangasarja on yksi ehdottomasti vaikuttavimmista, mitä olen lukenut. Sarja seuraa alueella elävien heimojen elämää ja nostaa joukosta nuoria naisia kertoen heidän tarinansa. Tässä numerossa seuraamme jälleen Amiraa ja tämän nuorta sulhasta, joka kokee paineita miehuutensa suhteen. Haukkametsästyksen kuvauksessa Morin upeat, hetkestä hetkeen siirtyvät ruudut ovat parhaimmillaan. Kuvaus viipyilee ja näyttää miljöön ja luonnon upeuden. [Oma hylly.] 

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta - Magdalena Hai: Kolmas sisar. YA-romaani on ollut jo jonkin aikaa lukulistallani ja syystä. Olen pitänyt Hain hahmoista ja kirjoitustyylistä jo Gigi ja Henry -trilogian aikaan, mutta nyt hänen tyylinsä on kypsynyt ja parantunut entisestään. Teos kertoo noidista, identiteetistä, perheestä ja rakkaudesta, joka ei katsoa lajia saati sukupuolta. Royaumen planeetta, noitien valtakunta on elänyt mustan ja valkoisen noidan hallinnassa siitä lähtien, kun Kaaos-lohikäärme tuhosi puolet planeetasta ja pahamainen kolmas sisar varasti sen auringon. Nuoret noidat Lune ja Ciel ovat saaneet ja saamassa lauluaan, omaa noituuden identiteettiään, kun asiat menevätkin pieleen. Heidät lähetetään pakosalle Maahan, jossa he oppivat asioita sekä itsestään että historiastaan. Romaanin mangavaikutteisuus näkyy hahmojen ja näiden taikuuden kuvauksissa. Odotan innolla jatkoa! [Kirjasto.]

28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä - Petteri Kantola: Ajan kanssa. Kesäni Marcel Proustin seurassa. Olin jostain syystä lukenut tämän kategorian tähän saakka väärin. Luulin, että kirjainten piti olla aakkosjärjestyksessä, mutta kyseessä olivatkin sanat. Huh. Kantolan sarjakuvaromaani kertoo kesästä ja itsensä tutkiskelusta metaforisena hahmona mukana kulkevan Marcel Proustin kanssa. Teoksen visuaalinen ilme on leijuva ja ilmava, mikä lisää tarinan unenomaisuutta. Pidin erityisesti siitä, kuinka hahmon menneisyys seuraa viivapiirroksina mukana. Myös virtahepo metaforana oli ihana, vaikka eniten pidinkin Muussi-nimisestä hirvestä (joka ei tosin ollut metafora)! Nautin Kantolan kuvakerronnasta ja ruutusommittelusta. Lisää tällaista. [Kirjasto.]

29. Kirjassa on lohikäärme - Margaret Weis & Tracy Hickman: Haltioiden tähti (Elven Star). Kuolemanportti-sarjan toisessa osassa patryni Haplo matkaa koiransa kanssa Arianukseen, uuteen, outoon maailmaan Kuolemanportin läpi. Hän kohtaa siellä haltioita, ihmisiä, kääpiöitä ja muinaisia jättiläisiä. Toinen osa on kirjoitettu (tai suomennettu) paremmin ilman kertojasekaannuksia, vaikka fokalisaatio vaihtelee luvuittain. Kirjan parasta antia on velho Zifnab, joka Dragonlace-sarjan lukijoille on varmaan melko tutun oloinen. Zifnab heittelee intertekstuaalisia viittauksia spekulatiiviseen fiktioon niin, että hiki tulee. Myös lohikäärmeen ja Zifnabin keskustelut ovat hilpeitä, kun taas muut hahmot jäävät tylsiksi ja mitäänsanomattomiksi. [Oma hylly.]

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan - Mike Pohjola: Sinä vuonna 1918. En oikeastaan tiedä, voiko koskaan sanoa lukeneensa Mike Pohjolan kirjan kokonaan, koska siinä on lukemattomia tarinamahdollisuuksia. Kirja on itsessään pieni roolipeli, jossa valitset hahmon, sille sukupuolen ja syntymäpaikan. Sitten astut 1910-luvun Suomeen huutolaislapsena selvittämään, mikä on kohtalosi: onnellinen, surullinen vai oikukas. Valinnat vaikuttavat tarinaan ja päähenkilön kohtaloon. Välillä seuraava käänne arvotaan sivun reunassa olevien noppien silmälukujen perusteella. Luin seitsemän eri versiota, mutta onnistuin silti vain raapaisemaan pintaa siitä vyyhdestä, jonka Pohjola on kirjaansa luonut. Olin mies ja nainen, saamelainen, juutalainen, tataari ja suomenruotsalainen. Olin kotoisin Karjalasta, Lapista, Savosta, Pirkanmaalta, Pohjanmaalta ja Lounais-Suomesta. Olin siviili, punakaartilainen ja suojeluskuntalainen. Kuolin lapsena viljapellolla, työläisenä tehdasonnettomuudessa ja sodassa. Piilouduin metsään, pakenin Ruotsiin ja kävin taistelemassa Karjalan puolesta. Kertaakaan en mennyt naimisiin tai hankkinut lapsia, mutta sain traumoja ja vammoja. Kirja kestää useampia lukukertoja valinnanmahdollisuuksien ja tuurin johdosta ja toimii kiinnostavana johdatuksena Suomen sisällissodan kuvaukseen tavallisen kansalaisen näkökulmasta. [Kirjasto.]

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa - Noidan käsikirja (Supernatural World). Toisin kuin monilla muilla ikäluokkani ihmisillä, minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta Noidan käsikirjaan enkä siis näin ollen ole saanut sen kuvista tai tarinoista traumoja lapsuudessani. Kirjaa selatessa eniten ihmetytti suomalainen käännös: miksi alkuperäisen teoksen yliluonnollinen nimi oli muutettu Noidan käsikirjaksi, kun teos ei käsitellyt tapoja, kuinka tulla noidaksi? Teoksen pääosassa kuitenkin olivat erilaiset yliluonnolliset olennot ja ilmiöt. Mutta myönnettäköön, että tietyt kummittelutapaukset nostivat herkältä karvat pystyyn, joten en ihmettele, että jotkut ovat siitä pienenä ahdistuneet. Kirja antoi kuitenkin hieman hupia omaan hyllyyn. [Oma hylly.]

32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan - Candace Bushnell: Carrien nuoruusvuodet (The Carrie Diaries). Sinkkuelämää-sarjan Carrien viimeisestä lukiovuodesta kertova romaani on nopeasti ahmaistava kuvaus teini-ikäisen tytön ihmissuhdeongelmista 1980-luvun Jenkeissä. Pidin hillittömästi kirjaan perustuvasta tv-sarjasta, minkä takia kirja oli itse asiassa pienoinen pettymys. Carrien suhde edesmenneeseen äitiin sivuutettiin lähes täysin, myös kahdeksankymmentäluvun hämmentävä muoti ja aikakausi muutenkin oli aivan sivuosassa, mikä taas tuntuu olevan kummankin tv-sarjan kantava voima. Toisaalta kirja keskittyi nimenomaan Carrieen ja tämän näkökulmaan, vaikkakin tuntui, että olisi mieluummin tutustunut paremmin sivuhenkilöiden elämään ja ajatuksiin. Teinit osaavat olla niin tyhmiä. [Oma hylly.] 

* 33. Selviytymistarina - Jim Lovell & Jeffrey Kluger: Apollo 13 (Lost Moon: The Perilous Voyage of Apollo 13). Olen nähnyt Apollo 13:n vaiheista tehdyn elokuvan. Tämä on se kirja, johon elokuva pohjautuu. Vaikka teoksia ei pitäisi verrata, koska kyseessä on eri medium, tämä on niitä harvoja poikkeuksia, jolloin elokuva on kirjaa parempi. Jim Lovell on yksi niistä Apollo 13:n astronauteista ja tuo teokseen asaintuntijan näkökulman, mutta samalla se asiantuntijuus typistyy tekniseksi nippelitiedoksi ja tylsistyttäväksi faktatykitykseksi. Niinkin jännittävästä asiasta kuin avaruusmatkan ongelmista - ja vieläpä tositarinasta - saadaan aikaan näin järjettömän tylsä kirja. Kenties kerronta olisi kaivannut henkilökohtaisuutta ja enemmän tunteita, jotta tilanteeseen olisi kyennyt samaistumaan. Nyt tarina tuntui olevan enemmänkin “normipäivä avaruudessa”. [Kirjaston ota ja jätä -hylly.]

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta - Marko Raassina: Kullervo. Sarjakuvaromaani Kalevalan Kullervon tarinasta sisältää myös seppä Ilmarisen takoman kultaisen naisen. Romaani on naivistisesti kuvitettu, siinä hyödynnetään kertojanlaatikoissa kalevalamittaa, mutta myös jopa hivenen mangavaikutteista huumoria. Toimii kuulemma myös lapsille. [Kirjasto.]

* 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja - Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat. Tätä suositeltiin Helmet-lukuhaasteryhmässä. Kirja  sijoittuu Ceausescun Romaniaan ja kulttuurienvälisiin kohtaamisiin, rakkauteen ja perhesuhteisiin. Tarinan minäkertojana on suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tytär, jonka kautta lukija matkaa menneisyyteen. Kerronta etenee epälineaarisesti useiden takaumin kautta ja välillä hypitään ajassa saman luvun sisällä. Mutta silti pysyin hyvin perässä, missä mennään milloinkin. Erityisesti menneisyyden Romanian kuvaukset olivat kiinnostavia. [Kirjasto.]

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa - Dan Brown: Alku (The Origin). Brownin kirjoissa parasta ovat taide-, kulttuuri- ja arkkitehtuuriviittaukset, jotka tekevät hänen romaaneistaan matkailumainoksia. Ehkä Brownia pitäisikin lukea kuvitettuina laitoksina. Tuorein romaani käsittelee jälleen uskontoa, mutta ottaa sen oheen tieteellisen, erityisesti teknologisen vastapainon, kun pohditaan, mistä ihmiskunta on tullut ja mihin olemme menossa. Robert Langdon seikkailee tällä kertaa Espanjassa Guggenheimin museossa ja päätyy Barcelonaan - seurassaan jälleen viehättävä kaunotar, koska se nyt kuuluu Brownin tyyliin. Kaksikko etsii murhatun tutkijan salasanaa, joka muodostuu hänen lempirunonsa säkeestä. Teos on viihdyttävä, helppolukuinen ja nopeasti ahmaistava ja myönnettävä on, että Brown osaa rakentaa jännitystä. Hänen naishahmoissaan on aina parantamisen varaa: tälläkin kertaa raivostutti teoksen lopun FedEx-viittaus, joka on nyt niin ilmiselvä, että tietämättömyys teki naispäähenkilöstä todella typerän oloisen. Eniten kuitenkin vaivasi se, että professori Langdonin koulutustaustan kerrottiin olevan kandi (bachelor of arts). Miten kandi voi olla professori, vai kutsutaanko Yhdysvalloissa kaikkia opettajia professoreiksi? Kyllä nyt Langdonin kaltaisen asiantuntijan pitäisi vähintään maisteri olla, helvetti. Mutta tulipa vain hinku lähteä tutkimaan Gaudín arkkitehtuuria Barcelonaan. [Oma hylly.]

37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi - JP Ahonen: Belzebubs. Terapiaprojektina alkanut sarjakuva on päätynyt koviin kansiin ja levyä odotellaan. Death metal -bändistä kertovan strippisarjakuvan huumori nousee stereotypioista ja niillä leikittelystä sekä perhearjesta. Nerokasta huumoria, sympaattisia hahmoja ja tyttären mainio rakkaustarina saavat toivomaan lisää tällaista. Perheessäni on yksi  JP. [Oma hylly.]

38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo - David Safier: Happy Family. Wünschmannien perhe-elämä on pielessä: äiti haaveilee uusista urista, isä on työuupumuksen kourissa, teini-ikäinen tytär potee rakkaudentuskaa ja identiteettikriisiä ja poikaa kiusataan koulussa. Sitten tulee noita ja muuttaa heidät hirviöiksi. Onnistuuko perhe vetämään yhtä köyttä ja purkamaan kirouksen, kun soppaan lisätään Dracula? Absurdi moderni satu on parhaimmillaan viihdyttävää hömppää ja perhe-elämän kriisien tiukkoja huomioita. Lukija ei tiedä, kehen samastuisi, joten samaistuu välillä kaikkiin. Kerronta voisi olla napakampaa ja paikoin myös viipyilevämpää, mutta luulen, että ongelma on saksankielisten ilmaisujen kääntämisessä suomeksi. Sopiva välipala kirjahyllystä. [Oma hylly.]

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama - Arman Alizad & Kauko Röyhkä: Armanin maailma. Ei ehkä ihan omaelämäkerta, mutta sisältää kuitenkin Arman Alizadin tarinan siitä, kuinka hän päätyi Iranissa syntyneestä pojasta Suomeen, ja mestariräätälistä Kill Arman -tv-sarjan tuottajaksi ottamaan turpaansa eli taistelulajien ammattilaisilta. Alizadin äänen kuulee, kun kirjaa lukee, mikä tekee kirjan persoonalliseksi positiivisella tavalla. Virkistävää vaihtelua lukea oikeista, todellisista ihmisistä kertovaa kirjaa. Tykkäsin kovasti. [Kirjasto.] 

40. Kirjassa on lemmikkieläin - Steven Hall: Haiteksti (The Raw Shark Texts). Muistinmenetys, oudot kirjeet, oman menneisyyden selvittäminen. Tästä alkaa Haiteksti, hämmentävä, tekstillä, sanoilla ja typografioilla leikkivä teos, jonka visiot menevät välillä niin syvälle, että päässä huippaa. Toisaalta tämä postmoderni teos on hillitön: tekstikatkelmista muodostunut hai muotoutuu jopa kirjan sivuille päähenkilön päiväkirjan teksteistä typografisesti muotoiltuna. Nautin syvästi juuri näistä kohdista, vaikka juoni olikin paikoitellen vähän laahaava. Mutta kun se lähti, se lähti lujaa. Ja päähenkilöllä on lemmikkikissa, joka seuraa mukana ja arvostelee kaikkia katsellaan. [Oma hylly.]

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti - Timo Mäkelä: Vaaleanpunainen pilvi. Nappasin tämän sarjakuvaromaanin kirjaston hyllystä 100 suomalaista sarjakuvaa -haasteeseen ihan vain tekijän nimen perusteella. Luulen myös, että joku opiskelijoistani on muinoin käsitellyt teosta esseessään. Tai ainakin nimi on jossain määrin tuttu. Sarjakuva kertoo episodimaisia tarinoita neljän ihmisen välisistä suhteista, pettämisistä, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta. Teoksen parasta antia on piirrosjälki, joka käyttää valoa ja varjoa realistisissa henkilö- ja miljöökuvauksissaan. Viiva on voimakas, mutta pehmeä ja paljastaa ihmisistä joskus enemmän kuin pelkkä teksti. Visuaalisesti kaunis tarina! [Kirjasto.]

42. Kirjan nimessä on adjektiivi - J. K. Rowling: The Casual Vacancy. Olen odottanut tämän kirjan lukemista. Suomennos on kuulemma tehty kiireessä eikä toimi niin hyvin. Siitä en osaa sanoa, mutta uskon monen Potter-fanin pettyneen tähän teokseen, koska se kertoo realistisesti nyky-Englannin pienestä, nurkkakuntaisesta kylästä. Yhden henkilön kuolema vaikuttaa moniin kylän asukkaisiin ja pikku hiljaa paljastuu petosten, salaisten rakkauksien, vihan ja ikävien perhesuhteiden vyyhti, jolla voi olla vain traagiset seuraukset. Rowlingin tarinankerrontataidot näkyvät tässäkin teoksessa, kun hän maalaa taitavasti usean päähenkilön sielunmaisemaa vaihdellessaan kertojafokalisaatiosta toiseen. Kaikki ovat raivostuttavia ja samalla todella inhimillisen sympaattisia (paitsi ehkä Simon, joka oli vain kamala isä). Rowling näyttää Englannin luokkayhteiskunnan ja sen aiheuttamien ennakkoluulojen mahdolliset seuraukset. Suosittelen lämpimästi. [Oma hylly.]

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle - Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. Samaan aikaan suomeksi ja ruotsiksi ilmestynyt Hotakaisen elämäkerrallinen teos Kimi Räikkösestä on tähän mennessä myydyin kotimainen urheilukirja. Hotakainen ei tiedä mitään formuloista, mutta ei pelkää kysyä tyhmiä. Räikkösestä paljastuu Icemanin lisäksi keltaisen lehdistön esittelemä raikuli-Kimi, mutta myös huumorintajuinen ja lämmin perheenisä. Hotakainen kirjoittaa proosallisesti lisäten sopivia metaforia tarinan oheen huumoria unohtamatta. Teoksen ehdottomasti hauskin kohta oli kuvaus Kimin armeija-ajasta. Mutta tietyt alkoholinhuuruiset pätkät antoivat hieman yksioikoisen kuvan - olisin kuullut mielelläni enemmänkin Kimin perhe-elämästä, joskin ymmärrän, miksi se on pidetty yksityisempänä. [Laina kaverilta.]

44. Kirja liittyy johonkin peliin - Ernest Cline: Ready Player One. Tulevaisuuden dystopia, jossa suurin osa maailman ihmisistä pakenee arkeaan OASIKSEEN, alun perin VR-peliksi kehitettyyn virtuaalitodellisuuteen, jossa oma Avatar-hahmo voi käydä koulua, tehdä töitä, shoppailla - tai etsiä pelinkehittäjän testamenttaamaa Easter eggiä, jolla saa koko virtuaalitodellisuuden oikeudet itselleen. Moderni klassikko ammentaa 1980-luvun populaarikulttuurin estetiikasta niin miljöön kuin juonen suhteen. Täynnä ihania intertekstuaalisia viittauksia niin tv-sarjoihin, elokuviin, kuin video- ja roolipeleihin. Älä katso leffaa, vaan lue tämä kirja! Kasarilapsi arvostaa. [Oma hylly.]

* 45. Palkittu tietokirja - Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut. Miten ruokasi eli elämänsä. Vuoden 2012 Tieto-Finlandian saanut teos kertoo suomalaisten tuotantoeläinten matkasta syntymästä teurastamoon ja ruokapöytään. Teos pohjaa tutkittuun tietoon ja kirjoittajan omiin selvityksiin ja vierailuihin eri tuotantolaitoksilla. Se ei saarnaa, mutta ei kiertele kuvatessaan eläinten hyvinvointiin liittyviä epäkohtia. Toisaalta se myös korostaa sitä, miten hyvin eläinten asiat ovat Suomessa verrattuna ulkomaihin. Eniten hämmensi luomueläinten hoito homeopaattisin menetelmin. Se ei ainakaan nosta luomun arvostusta. Teos on palkittu ansaitusti ja saa pohtimaan omia valintoja kaupan lihaosastolla. Kasvissyöjäksi se ei minua saanut, mutta ainakin aion jatkossa katsoa vieläkin tarkemmin, mistä lihani on peräisin. [Kirjasto.]

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana - Jukka Behm: Pehmolelutyttö. Behm vieraili Olipa kerran... -lasten- ja nuortenkirjallisuustapahtumassa, joten piti tutustua tähän teokseen. Se on ravisteleva, pysäyttävä, vavahduttava tarina yläkouluikäisestä Emiliasta, joka myy aikaansa ja kuviaan miehille. Kirja on kirjoitettu Emilian näkökulmasta ja Behm on onnistunut vangitsemaan muka jo niin aikuisen, mutta kuitenkin vanhempiensa huomiota kaipaavan teinitytön äänen. Kun viattomuus kohtaa todellisuuden. Kirja ei kaunistele, vaan sanoo asiat niin suoraan, että aikuislukijaa melkein hirvittää. Teinille se voi olla hyvää vaihtelua. Tarvitsemme lisää tällaisia kirjoja nuorille. [Kirjasto.]

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta - Ingrid Law: Lahja (Savvy). Mibs on täyttämässä 13. Ja kun Beaumontin perheen lapset täyttävät 13, he saavat yliluonnollisen lahjan. Mutta Mibsin syntymäpäivänä kaikki menee sekaisin: isä on joutunut sairaalaan ja Mibs veljineen ja uusine ystävineen hyppää salamatkustajaksi bussiin odottaen sen lähtevän sairaalan suuntaan. Suloinen, ennalta-arvaamaton nuorten fantasiakirja, jossa on kiinnostavia henkilöhahmoja ja toimivaa kerrontaa. Hyvän mielen kirja, jossa kaikki ei mene nappiin, mutta ainakin vähän sinnepäin. [Oma hylly.]

48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö - Matt Forbeck: Star Wars: Rogue One. En ihan hirveästi huijaa, kun sanon, että olisin mielelläni voimakas naishahmo Star Wars -tarinassa. Rogue One kertoo nimensä mukaisesti elokuvan tarinan romaaniversiona. Teos on kirjoitettu pitkälti käsikirjoitusta mukaillen, mikä on myös sen ongelma. Kieli on turhankin helppoa eikä anna lukijalle oikeastaan mitään uutta suhteessa elokuvaan. Kirja olisi mahdollistanut hahmojen sisimpään ja ajatusmaailmaan pääsyn, mutta kirjailija hyödyntää sitä minimaalisesti. Jyn jää yhtä litteäksi hahmoksi kuin elokuvassa, mikä on todella sääli, sillä hän on se kiinnostavin hahmo tarinassa. Muissa Star Wars -elokuviin perustuvissa romaaneissa, joita olen lukenut, on sentään yritetty päästä kaunokirjalliselle tasolle. Tämä on vain juonen läpijuoksu. (Ja kyllä, jos pitäisi kuolla ennenaikaisesti, haluaisin kuolla kuten Jyn Erso.) [Kirjasto.]

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja - Rakkaus 2.0. Keski-Suomen sarjakuvaseuran keväällä julkaistu kuudes antologia käsittelee nimensä mukaisesti rakkautta ja koostuu teeman ympärillä pyörivistä sarjakuvista. Jokaisessa tarinassa on myös ripaus tai saavillinen scifiä. Parhaiten sekä visuaalisesti että tarinallisesti toimivat Avin “Instafeel” ja Pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittanut “Syöksykierre” sekä Juuso Laasosen “Aamukiimaa Orionin renkailla” (joka on nimenä aivan järkyttävä, mutta visuaalisesti vaikuttava, joskin turhan porno makuuni). Avin kumpikin tarina tarjoaa Black Mirror -henkisen, pelottavan tulevaisuudenkuvan teknologian mahdollisuuksista. [Oma hylly.] 

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Michael Crichton: Nyt (Next). Kirjaston seikkailutarinoiden esittelyhyllystä osui silmään tämä teos, joten otin suosituksen vastaan. Crichtonin Dinosauruspuisto- ja Kadonnut maailma -teokset olivat varsin viihdyttäviä ja niin oli tämäkin. Crichton kertoo geeniteknologiasta, lääketeollisuuden nykyhetkestä, transgeenisistä eläimistä ja siitä, miten Yhdysvaltain lainsäädäntö on monin osin pielessä, kun puhutaan geenien patentoinnista ja kudosten käytöstä tieteellisessä tutkimuksessa. Popularisoitua tiedettä (lähteet merkitty teoksen loppuun) tekijältä, jolla on antropologin ja lääkärin koulutus. Helppolukuista - ainoastaan henkilöiden määrä oli hieman liian suuri. Kun kirjaa luki silloin tällöin sängyssä ennen nukkumaanmenoa, oli jo ehtinyt unohtaa, kuka tämä tyyppi oli ja mikä sen tavoite olikaan. Onneksi kaikki langat sidottiin lopussa yhteen. [Kirjasto.]



26.2.2019

Vuoden 2019 odotukset ja suunnitelmat

Harkitsin jo hetken, että laitan blogin virallisesti tauolle. On tuntunut siltä, ettei ole oikein ollut mitään sanottavaa eikä aikaa sanoa sitä. Olen yrittänyt levätä ja hengittää, mutta sekään ei ole auttanut. Nyt olen kuitenkin viikon talvilomalla ja päätin kasata yhteen päivitykseen tämän vuoden odotukset ja suunnitelmat - ikään kuin ponttooniksi. Kaverini ja kollegani yliopistolta kertoi kuulleensa termin "ponttoonimatka", joka tarkoittaa seuraavaa matkaa, joka pitää sinut henkisesti pinnalla. Näistä asioista tulen ainakin huutelemaan blogiin. Ja ehkä jo ennen sitä ehdin suorittaa viime vuoden lukuhaasteen ja katsoa lopultakin The Scrooge Mystery -dokumentin...
Kuvituksena toimii Instagramin #februarysbooks19 kuvahaaste eli paljon kirjoja.

Burton on Burton. Ja kirjanmerkit.

Odotukset

  1. Avi Heikkisen sarjakuvaromaani Valotusaika on juuri ilmestynyt ja saapunut somen perusteella ainakin lempikauppaani Antikvariaatti Lukuhetkeen. Odottelen innolla, milloin saan teoksen omiin käsiini. Olen siinä Goon #2!
  2. Valmistuminen. Minulla on aika sovittuna arviointikeskusteluun kouluttajan kanssa. Sen jälkeen minusta tulee ihan oikea, virallinen ja pätevä opettaja, joten voin nakata huijarisyndroomallani vesilintua. (Ei se ihan oikeasti niin mene, mutta parempaan suuntaan mennään.)
  3. Kesäloma. Pitkä ja levontäytteinen. Kirjoja. Pelaamista. Joogaa. Tanssia. Ehkä jokin rokkifestari, jos saadaan aikataulut sovittua ystävän kanssa kohdilleen.
  4. Rahoitus. Toivon, että se tulisi. Kaipaan tutkimuksen tekoa aivan valtavasti. Olen joka tapauksessa tekemässä uusia suunnitelmia syksyni varalle, joten tämä vuosi ei tule toistumaan töiden osalta ensi vuonna samanlaisena.

Lainaus Terry Pratchettin teoksesta Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät.

Suunnitelmat

  1. Pyörähdän Tampere Kupliissa täydentämässä sarjakuvahyllyäni. Tarkoituksena on olla paikalla lauantaina 23.3., jos joku haluaa moikata.
  2. PARIISI. Lähdemme noin kuukauden kuluttua äidin ja siskojen kanssa juhlistamaan äidin pyöreitä pidennetylle viikonloppumatkalle Pariisiin. Suunnitelmissa on ainakin piknik Versaillesin puistossa ja Disneylandin liput on jo ostettu. En malta odottaa.
  3. Dara Ó Briainin stand-up-keikka Helsingissä! Sitä odotellessa voisi katsoa ainakin videopeliklipin.
  4. Popcult 11. - 12.4. Olemme tänäkin vuonna puuhaamassa Populaarikulttuurin Tutkimuksen Seuran kanssa tapahtumaan paneelikeskustelua tutkimusnäkökulmasta. Joten sinne siis.
  5. Finncon Jyväskylässä 5. - 7.7. Olen paikalla vähintään hengaamassa. Tarkoitukseni on olla silloin lomalla, joten en tiedä, onko minulla mitään tutkimuksellista ankka-asiaa ohjelmistoon.
  6. Rammsteinin keikka Tampereella. ICH WILL.
  7. Irlanti ja Worldcon elokuussa. Jäsenyys, lennot ja majoitukset on hoidettu. Luvassa Nörtteilyä ja Turisteilua isoilla alkukirjaimilla. Tavoitteena Skellig Michael ja Dublinista lähtevä Game of Thrones -kierros. En malta odottaa, osa 2.

Porgini nimi on Poppana. Se lähtee mukaan Irlantiin.

4.1.2019

20 movies challenge

Aloitetaan uusi vuosi listauksella. Twitterissä pyöri viime vuoden lopulla 20 leffan haaste eli #20MoviesChallenge. Olikohan se elokuvaohjaaja Ron Howard, joka haasteen laittoi vireille, (korjatkaa, jos olen väärässä), mutta pian haaste täytti myös minun Twitter-fiidini, joten päätin osallistua siihen joulukuussa. Haasteen ideana oli listata 20 itseen vaikuttanutta elokuvaa - ei siis välttämättä parhaita elokuvia, vaan niitä, jotka ovat vaikuttaneet elämään jollain tavalla. Lista piti toteuttaa pelkin ruutukaappauksin, nimiä tai perusteluja ei saanut kirjata. Tässä on minun listani nyt niiden perustelujen kanssa. Se on tehty aakkosjärjestyksessä niin, että animaatiot ovat lopussa erikseen.


1. Aliens (1986). Ensimmäinen Alien-sarjan elokuva, jonka näin. Olin päälle parikymppinen ja ystäväporukkani päätti, että nyt sivistetään Katjaa. Meitä oli kaksi, jotka emme leffaa olleet nähneet, olimme kenties hieman herkkiä ja pelkäsimme kauhuelokuvia. Tästä seurauksena kaverimme päätti sitten säikyttää meidät ei-pelottavassa kohdassa niin pahasti, että potkimme hänen selkänsä mustelmille. Edelleen paras Alien-elokuva, koska Ripley on niin kova muija. Tämän myötä löysin myös H. R. Gigerin, joka on yksi minun ja mieheni lempitaiteilijoista. Kävimme katsomassa Tampereellakin pyörähtäneen Giger-näyttelyn vuosia sitten ja meillä on kolme kehystettyä Giger-julistetta seinällä - Alien on tietenkin yksi niistä. Valitsin tämän kuvan siksi, että siinä on juuri sopivan ahdistava tunnelma.

2. Amélie (2001). Olin lukion jälkeen vuoden Joutsenon opistossa. Ja koska Joutsenossa ei tapahdu mitään, vietimme kämppikseni ja linjatoverini - tulevien hyvien ystävieni kanssa - viikonloput erinäisten leffojen sekä video- että roolipelien parissa. Amélie on yksi niistä elokuvista, jonka näin tuona vuonna ensimmäisen kerran. Rakastan Ranskaa, Pariisia ja ranskan kieltä. Tämä romanttinen söpöys iski minuun oikeaan aikaan ja on edelleen yksi lempielokuvistani. Tämän ruudun valitsin siksi, koska halusin itsekin pienenä olla Zorro.

3. Cats (1998). Mietin hetken, sallitaanko listassa musikaalit, mutta koska joku toinen oli jo listannut Laulavat sadepisarat omaan TOP20:eensä, annoin mennä. Catsin näin noin 15-vuotiaana parhaan ystäväni olohuoneessa VHS-kasetilta. Nimenomaan tämän version, jossa Elaine Page on Grizabella. Cats on kaikkien aikojen lempimusikaalini. Luulen, että osasyynä on se, että nimesimme ystäväni kanssa kaikki kiinnostavimmat kissat tuttujen tyyppien mukaan (minä olin Jemima). Mutta pääsyynä on se, että musikaali on pelkkää tanssia ja laulua ilman turhia löpinöitä. 15-vuotiaalle, juuri tanssiharrastuksen aloittaneelle Katjalle Cats oli unelma ja se, missä joskus olisin halunnut olla. Edelleen ihailen koreografioita, synkronisoituja hyppyjä ja piruetteja, joita en vieläkään osaa. Valitsin tämän kuvan siksi, että Mungojerrien ja Rumbleteazerin yhteiskoreografia kärrynpyörineen on yksi lemppareistani. (Lempikissani on muuten Magical Mr. Mistoffelees.)

4. The Crow (1994). Ensin tuli The 69 Eyesin Brandon Lee. Sitten pitikin selvittää, mihin biisi viittaa, joten löysin Brandon Leen tähdittämän kulttiklassikon, jonka kuvauksissa hän menehtyi tapaturmaisesti. Kosketti fantasiaa ja kauhua ahmivaa myöhäisteiniä vahvasti erityisesti goottiestetiikallaan. Mikään jatko-osa tai tv-sarja ei vedä vertoja alkuperäiselle, koska vettä pitää sataa koko ajan. Kaunis myös rakkaustarinana. Hyllystä löytyy myös O'Barrin sarjakuva. The Crowsta oli hankala löytää ruutuja, mutta tämä on visuaalinen klassikko ja sommitelmallisesti todella kaunis.

5. Die Hard (1988). Kaikkien aikojen jouluelokuva, jonka katseluun en koskaan kyllästy. Toimintaelokuvien eliittiä, jossa sekä Willis että Alan Rickman vetävät huikeat roolit. Vasta myöhemmin opin, että tämä oli Bruce Willisin ensimmäinen toimintarooli. Ei uskoisi. Leffaa katsoessa opin myös, että hän on vasenkätinen. Kuinka moni tunnustaa, ettei ole huomannut? Klassisen ilmastointihormikuvan sijaan otin tämän ruudun, koska siinä on sopivan makaaberi tunnelma. Suosittelen muuten lämpimästi Guyz Niten Die Hard -biisiä!

6. Fifth Element (1997). Tämä taidettiin katsoa kaveriporukalla joskus ysärin loppupuolella, milloin tietenkin katsottiin suurin osa parhaista elokuvista. Bruce Willis, värikäs scifi-tunnelma, kova naispääosa ja Gary Oldman pahiksena - miten tästä leffasta ei voisi pitää? Tämä on niitä harvoja leffoja, joiden musiikit minäkin muistan (en koskaan muista soundtrack-biisejä yhden katselukerran jälkeen, ellen tunne biisiä entuudestaan) ja yksi niistä leffoista, joista on jäänyt ystäväporukallemme kuolemattomia lausahduksia käyttöön. (Mm. "Aziz, light! - - That's much better, thank you Aziz.") Ruutukaappauksessa itseoikeutettuna upea Milla Jovovich Leeloona.

7. Fight Club (1999). Tämä on toinen Joutseno-vuoden leffa. Vaikuttava ei pelkästään päähenkilökolmikon roolisuoritusten, mutta myös yllättävän loppukäänteensä ansiosta. Ja tämä oli aikana, jolloin ne yllättävät loppukäänteet eivät vielä olleet se juttu. Voimakas kokemus, jonka jälkeen istuin kämppiksen lattialla WTF-ilme naamallani. Otin tämän ruudun sen tunnelman ja henkilöiden takia.

8. Jumanji (1995). Tämän taisimme katsoa ala-asteella. Ehkä. Muistan vain sen jännityksensekaisen pelon, kun matalat rummut soivat, sarvikuonot jyrisevät ohi ja se metsästäjähahmo lähtee perään. Aika on syönyt erikoistehosteita, mutta kyseessä on edelleen lapsuuden nostalgian lämpöinen ja vaikuttava elokuva, minkä takia kävin katsomassa myös tuoreen version - ja nautin siitäkin. Ruutukaappausta oli hankala valita niin, että leffan voisi vielä tunnistaa, joten päädyin tähän päähenkilöt esittelevään kuvaan, missä näkyy myös itse lautapeli.

9. Jurassic Park (1993). Klassikko, jonka näin varmaan tv:stä ensimmäisen kerran teini-iän hujakoilla. Pelkäsin raptoreita ihan hillittömästi, mutta loppujen lopuksi elokuvan T-rex on se, joka aiheuttaa edelleen minulle satunnaisia dinosaurus-painajaisia. (Vaikkakin leffasarjassa on oikeastaan se yksi ja sama good guy - tai siis good girl - T-Rex, jonka takia päähenkilöt selvityvät ikävimmistä dinoista.) Katselen edelleen kaikkia osia mielelläni - ja vähän pelkään niitä dinoja. Yllä olevan ruudun valitsin siksi, koska kyseessä on leffan ahdistavin kohtaus.


10. Kadonneen aarteen metsästäjät (1981). Ajaton seikkailuelokuvien klassikko, Harrison Ford ja natsipahikset. Erityisesti arvostan sitä, että sekä Lucas että Spielberg kertoivat ottaneensa vaikutteita tarinaan Barksin Roope Ankka -sarjakuvista. Roope ei siis ole Ankkalinnan Indiana Jones, vaan Indiana Jones onkin Roope Ankka. Ruutu valikoitui haasteeseen tunnistettavan silhuetin ja värimaailman takia.

11. Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (1988). Katsoin tämän joskus kakruna ja muistan siitä vain sen pelottavan loppukohtauksen, joka aiheutti minulle jonkinlaisen leffatrauman, sillä minua pelotti mennä nukkumaan. Kun myöhemmällä iällä uskaltauduin katsomaan tätä leffaa uudestaan, hämmästelin, miten hyvin animaation ja oikeiden näyttelijöiden yhdistäminen on toiminut 1980-luvulla. Ja ahdistuin muuten edelleen loppukohtauksesta. Siksi tuo yllä oleva ruutu. Se on jättänyt lähtemättömät jäljet verkkokalvoilleni.

12. Kuolleiden runoilijoiden seura (1989). Aivan varma en ole, oliko tämäkin elokuva Joutsenon vuodelta (yksi elämäni parhaimpia vuosia muuten), mutta muistelisin niin. Opiskelin silloin avoimessa kirjallisuutta, joten tämä leffa osui ja upposi. Robin Williamsin rooli kannustavana, poikkeavia metodeja käyttävänä opettajana on ollut taatusti takaraivossani tiedostamatta, kun olen omaa opettajauraani rakentanut. Robert Sean Leonard (myöhemmin Housesta tuttu Wilson) vetää sellaisen roolin, että itken joka ikinen kerta. Tämä kyseinen ruutu kuvaa hienosti opiskelijoiden suhdetta englannin opettaja Keatingiin ja millaisen palon tämä on heissä herättänyt.

13. Mad Max 2: Asfalttisoturi (1981). En muista, milloin näin Mad Maxin kakkososan ensimmäisen kerran, mutta näin sen kuitenkin ennen ykköstä. Se teki lähtemättömän vaikutuksen raadollisella, postapokalyptisellä maailmallaan, jossa bensasta taistellaan kuolemaan saakka. Dystopia kuuluu lempigenreihini ja luulen, että tämä leffa on Terminatorin kanssa kaiken alku ja juuri. Ja miksi tämä ruutu? Nuorta Mel Gibsonia katselee ihan mielellään nahkatakissa.

14. The Matrix (1999). Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta ensimmäisestä Matrix-elokuvasta ja yritän nyt tajuta sen, ettei se ysäri ole enää "silloin kymmenen vuotta sitten". Kävimme katsomassa tämän kulttuurisen ilmiön aloittaneen klassikon elokuvissa parhaiden ystävieni kanssa ja se jätti meihin kaikkiin lähtemättömän vaikutuksen - kuten varmaan moniin meidän sukupolvemme nuoriin. Tämäkin leffa jätti jälkeensä joukon anekdootteja (valitsenko punaisen vai sinisen pillerin, "There is no spoon", jne.) sekä esteettisen tarpeen hankkia pitkä, musta nahkatakki. Valitsin yllä olevan ruudun, koska se näytti katsojalle jo aivan leffan alussa jotain uutta ja poikkeavaa myös erikoistehosteiden osalta. Ja Trinity on vaan niin kova mimmi.

15. Tähtien sota: Uusi toivo (1977). "Katja, sinun pitää katsoa tämä! Siinä on Harrison Ford ja se on maailman paras elokuva!" Jotenkin näin silloinen paras kaverini totesi minulle. Olin 14 ja sain VHS:llä telkkarista nauhoitetun ensimmäisen Tähtien sodan uudelleenmasteroidun version. Lienee tarpeetonta sanoa, että sinä iltana läksyt jäivät kakkoseksi. Olen vouhannut Tähtien sodasta niin paljon täällä blogissa, ettei minun enää tarvinne perustella fanitustani. Jos minun pitää nimetä lempielokuvani, sanon aina "alkuperäinen Tähtien sota -trilogia". Ruutukaappauksessa on tietenkin prinsessa Leia. Sekään ei kaipaa perusteluja.


16. Terminator 2: Tuomion päivä (1991). Muistan, miten ala-asteella kolme vuotta vanhemmat pojat hokivat eräänä vuonna koko ajan "Hasta la vista, baby", ja myöhemmin minulle selvisi, miksi. Näin varmaan tämänkin kakkososan ennen ykköstä ja hämmennyin siitä, millaisen muutoksen itsestään selvästi kovana muijana pitämäni Sarah Connor on kokenut leffojen välillä. Koska nuori tyttö tarvitsee hyviä roolimalleja, hän katsoo sellaisia elokuvia, joissa on naisenergiaa. Siksi myös Linda Hamilton ruutukaappauksessa Arskan sijaan.

17. Varjojen valtakunta (2003). Meillä kaikilla on niitä salaisia leffapaheita. Sellaisia, joiden katsomisesta nauttii, vaikka leffa ei olisi erityisen hyvä. Tämä on oma, eikä enää niin salainen, leffapaheeni. Kyseessä on itse asiassa fetissielokuva eli toinen syy, minkä takia omistan pitkän mustan nahkatakin. Aina, kun tarvitsen jotain sopivan goottisynkkää, katson Kate Beckinsalea nahkapuvussa. Ja minä en edes erityisemmin fanita vampyyreja - ihmissudet ovat siistimpiä. (Olen myös sitä mieltä, että leffasarjasta puuttuvat naispuoliset ihmissudet!) Tämä ruutukaappaus näyttää hyvin leffan tyylin.

18. Aladdin (1992). Lapsuuden tärkeitä elokuvia. Suomennos on niin loistava, etten ole sen yhden kerran jälkeen halunnut katsoa leffaa englanniksi. Mielestäni Loiri vetää Hengen roolin paremmin kuin Robin Williams, joten dubbauksen ansaitsema pysti on täysin perusteltu. Pienenä opettelin sekä Pienen merenneidon että Aladdinin ulkoa, ja kävin leffoja läpi mielessäni, kun en saanut unta. Pystyn edelleen vetämään ulkomuistista noin viiden minuutin monologin biiseineen päivineen Aladdinin ja Hengen ensikohtaamisesta. Valittu ruutu on tuo siksi, koska elokuva kertoo myös ystävyydestä ja lupausten pitämisestä.

19. Kaunotar ja hirviö (1991). Tämän katsoin ala-asteella, pienen kyläkoulumme yläkerrassa VHS:ltä. Jo siinä vaiheessa, kun hirviön linna näytettiin ensimmäistä kertaa, olin myyty. Elämäni tärkeitä leffoja. Samaistuin ja samaistun Belleen edelleen todella voimakkaasti. En ole koskaan nähnyt tätä elokuvaa englanniksi ja jännitän sitä hetkeä, jolloin uskallan sen katsoa alkuperäiskielellä. Gaston on yksi Disney-historian kamalimpia pahiksia. Valitsin tämän ruudun siksi, koska siinä Bellen kaipuu muualle näkyy.

20. Liikkuva linna (2004). Listallani on kolme 2000-luvulla julkaistua leffaa, mikä kertoo omasta iästäni. Lapsuudessa ja nuoruudessa koetut tarinat jättävät usein voimakkaimman muistijäljen. Mutta tämä tuorein teos ansaitsee ehdottomasti paikkansa listallani. Näin tämän Diana Wynne Jonesin romaaniin perustuvan Studio Ghiblin animaation ollessani Englannissa vaihto-oppilaana vuonna 2005. En edes muista, oliko se dubattu englanniksi, muistan vain sen huikean visuaalisuuden ja tarinan, joka kietoi mukaansa. Diana Wynne Jonesin romaaneissa fantastinen, taikuutta tihkuva miljöö on aina ihastuttava, mutta tarinoiden suola ovat poikkeukselliset henkilöhahmot, jotka ovat täydellisiä omassa epätäydellisyydessään. Siksi Sophie, Howl ja Calcifer ovat minulle rakkaita. Tässä ruudussa näkyy myös upea linna, jonka halusin näyttää kaikille.

*****

BONUS (jota en Twitteriin jakanut): The Descent (2005). Nostan loppuun vielä ylimääräisen elokuvan, jonka asema bonuksena liittyy siihen, miten elokuva on vaikuttanut elämääni. Tämä on se  kaikista ahdistavin kauhuelokuva, jota katsoessani säikähdin niin paljon, että sain hillittömän itkukohtauksen. Meidän piti keskeyttää elokuvan katselu, jotta sain kasattua itseni ja katsottua leffan loppuun. Ja milloin tämä tapahtui? Kun olin noin 25-vuotias. (Tämän takia en katso kauhuelokuvia elokuvateatterissa. En pääse silloin piiloon Darth Vader -vilttini alle.)