30.4.2015

Nykykulttuurin tutkija Popcultissa

Kulttuuritalon ovista voi huomata keltaiset mainokset.
Nyt on luvassa valtavan pitkä postaus (ja pieni kuvaspämmi) viime viikonlopusta. 25.-26.4. Helsingin Kulttuuritalolla järjestettiin siis ensimmäistä kertaa populaarikulttuurille omistettu Popcult Helsinki -tapahtuma. Pongasin tapahtuman somesta viime vuoden loppupuolella, kun sinne haettiin ohjelmaa ja aputyövoimaa. Totta kai sinne piti sitten tunkea itsensä ja vetää vielä kollega mukaan soppaan. Kaikki oli uutta ja jännää - sekä itse coni että tapahtumapaikkana toiminut Kulttuuritalo, jonne suunnistin kartan ja reittiohjeiden perusteella ensin bussilla, sitten kävellen, sillä yövyin siskoni luona Vantaalla. Paikka oli helppo löytää ja jopa ennen kymmentä lauantaiaamuna ala-aula oli jo täynnä porukkaa. Ehdin hyvin napata esiintyjä-badgeni ja eksyä Kulttuuritalon sokkeloihin ennen avajaisia. Hetken jo mietin rakennuksen sisältävän samanlaisia multidimensionurkkauksia kuin Dipoli, kunnes opin portaiden sijainnin, kulmien käännökset ja paikan, jonne Green Room oli sijoitettu. Tapahtuma oli loppuunmyyty, mutta se ei näkynyt hirveänä tungoksena aulassa tai portaissa.

Ohjelmanpitäjille, myyjille, esiintyjille ja vänkäreille oli tosiaan järjestetty oma takahuone, jossa viikonlopun aikana oli tarjolla kahvia ja teetä ja kerrassaan herkullisia sämpylöitä. Kyllä siinä omat lembas-eväät jäivät hieman kakkoseksi. Tee tuli tarpeeseen, sillä kahden päivän aikana ei oikeastaan ehtinyt syödä mitään kunnollista ja lämmintä - kiinnostavaa ohjelmaa kun oli koko ajan.

Yliluonnollista-leffan tekijäkaarti
Lauantaiaamu alkoi coneille perinteiseen tapaan avajaisilla, joihin sisältyi kuitenkin hieman erityislaatuista ohjelmaa. Oululaisen Yliluonnollista-porukan tekemä Supernatural-parodiavideo sai siellä nimittäin ensi-iltansa. Sarjan fanina olin jo ehtinyt katsoa somesta hahmoesittelyjä, joten odotin valmista lyhytelokuvaa suurella innolla - enkä pettynyt. Leffa onnistui parodioimaan sekä esikuvaansa että suomalaista kulttuuria. Nauroin kyllä vedet silmissä. Kymmenminuuttinen video löytyy nyt myös YouTubesta. Suosittelen erityisesti sarjan faneille.

Another Castle
Ennen ensimmäistä virallista ohjelmaa ehti hyvin tehdä pöytäkierroksen ja katsauksen, mitä conissa oli tarjolla ostajan näkökulmasta. Samalla pongasin sarjakuvatutkijakollegani Essi Variksen Green roomista ja suuntasimme yhdessä katsomaan Helsingin nörteimmän naiskuoron, Another Castlen keikkaa juhlasaliin. 
Tällaisena ei-niin-kovin-musikaalisena ihmisenä voin todeta, että kaikki isot orkesteri- ja kuorokeikat uppoavat varsin hyvin, kuten myös tämäkin. Peli-, tv-sarja- ja elokuvamusiikkia laulava Another Castle nosti käsivarsista karvat pystyyn omilla versioillaan Doctor Whon, Game of Thronesin ja Star Trekin tunnareilla. Ainoa lyriikkaa sisältävä biisi oli Kuninkaan paluusta tuttu, Billy Boydin esittämä herkkä pätkä. Eniten kicksejä sain kuitenkin kerrassaan loistavasta Terminator 2 -elokuvan tunnarista, joka minulla on ollut soittoäänenäkin. Valitettavasti Rains of Castamere ei kuulunut lauantain ohjelmistoon. Se olisi hieno kuulla joskus! (Jos toiveita saa esittää, niin Star Warsia seuraavalle keikalle...)
Anna-Leena Harinen ja kuvakaappaus jaksosta S5E2

Ohjelmat menivät pääasiassa hieman lomittain koko viikonlopun ajan. En tiedä, oliko ideana se, ettei valtava määrä ihmisiä lähtenyt saleista liikkeelle yhtä aikaa, vai se, että saatiin päivään mahtumaan mahdollisimman paljon ohjelmaa. Joka tapauksessa (kuten joka conissa) kivaa ohjelmaa meni päällekkäin. Another Castlen keikan takia missasimme Anna-Leena Harisen adaptaatio-ohjelman alun. Harinen esitelmöi George R. R. Martinin The Song of Ice and Fire -kirjasarjan tv-adaptaatiosta, josta hän tekee väitöskirjaa. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla nimenomaan se alku, jossa todennäköisesti käytiin läpi juuri se paras osa eli tutkimuksen teoreettinen pohja. Esitelmä otti yleisön kommentit hyvin huomioon, mutta olisin tutkijana ollut kiinnostuneempi kuulemaan tarkemmin toisen tutkijan omat näkemykset syistä, miksi tv-sarja eroaa tietyilta osin kirjasarjasta. Samalla myös termistö olisi tullut paremmin tutuksi.
Esitelmän jälkeen tajusin, että minun pitäisi ottaa se sarjan viimeinen osa hyllystä luettavaksi. Tajusin myös, miten mahdottoman siistiä Archipelaconista tuleekaan, koska Martin on siellä (vaikka on seuraavan osan kirjoittamisen takia perunut monia conivierailuja - toivottavasti ei peru nyt Ahvenanmaan keikkaa, kun sen kirjoitin tähän!).

Ankkatohtori valmistautumassa koitokseensa.
Sitten pitikin jo valmistautua omaan show'hun. Olin varannut reilun tunnin esitelmäajan aiheelleni "Toinen jalka Ankkalinnassa - tie fanista tohtoriksi", joka alkoi kahdelta pienessä Henrik-salissa. Sali oli lähestulkoon täysi ja yleisö varsin hyvin mukana tunnelmassa. Esitelmäni käsitteli siis omaa polkuani fanista tutkijaksi, miten tutkimukseen on suhtauduttu ja miten tähän nykyiseen tilanteeseen on päädytty. Lopuksi siirryin henkilökohtaisuuksista tieteelliseen osuuteen ja kerroin pähkinänkuoressa, mistä tutkimuksessani on oikeastaan kysymys ja ehdinpä tehdä myös lyhyen analyysiesimerkinkin.

Kysymyksiä tuli varsin kiitettävästi ja pääsin myös mainostamaan Jyväskylän yliopiston (Suomen mittakaavassa) varsin suurta sarjakuvakeskittymää, kun meitä on nyt laitoksellamme peräti kolme (3) sarjakuvatutkijaa! Oma jatkoni on vielä hieman kysymysmerkki, että mitä, milloin ja millä rahalla, mutta se selvinnee pian. Esitelmäni pääpointti oli kuitenkin sama kuin kotilukioni esitelmässä: nuoruuden kiinnostuksen kohteet voivat ohjata aivan vahingossa kiinnostavalle tutkijanuralle, joka kerää yllättävän paljon mediahuomiota.
Oman askarteluni lopputulos

Eniten kenkutti se, että oma esitelmäni meni osittain päällekkäin kerrassaan mielenkiintoiselta vaikuttavan Supernatural-mytologiaesitelmän kanssa. En sitten hetimiten viitsinyt juosta kuuntelemaan viimeistä reilua puolta tuntia, vaan eksyimme Essin kanssa viereiseen saliin, johon Feministinen sarjakuvatoiminta -ryhmä oli koonnut kasan sarjakuvastrippejä tuunattavaksi. Vietimme sitten pienen hetken askarrellen sarjakuvista uusia versioita, piipahdimme kiertämässä myyntikojuja ja sitten olikin jo Essin esitelmän vuoro.

Essi puhui henkilöhahmojen vetovoimasta, joka liittyy hänen tulevaan, sarjakuva-aiheiseen väitöskirjaansa. Esitelmä ei kuitenkaan keskittynyt pelkästään sarjakuviin, vaan henkilöhahmoihin laajemminkin. Olennaista on ihmisen kyky ja tarve samaistua henkilöön, joka periaatteessa on ainoastaan viivoja ja väriä paperilla. Se, miten ihmisen mieli herättää paperille kuvatun hahmon henkiin on mielenkiintoinen prosessi ja Essi kuvasi tätä ilmiötä Frankenstein-vertauskuvalla, mikä on mielestäni varsin onnistunut - enkä sano tätä ainoastaan siksi, että jaamme saman työhuoneen.

Kollegani Essi puhuu aina fiksuja
Essi veti Jyväskylän sarjakuvadelegaation osalta voiton kotiin, sillä hänen esitelmänsä aikana Henrik-sali oli aivan tupaten täynnä asiasta innostunutta porukkaa. Kysymyksiäkin tuli varsin kiitettävästi, joten päivä oli meidän molempien osalta erittäin onnistunut.

Lauantaipäivän päätteeksi yritimme vielä päästä katsomaan Maaret Stepanoffin esitelmää Disneyn klassikoiden naiskuvasta, mutta (ei tosin niin yllättäen) sali oli ihan täynnä ja jonossakin oli jo porukkaa. Jos aihe kiinnostaa, siitä on tarkka blogipostaus täällä. Samassa postauksessa muuten kommentoidaan omaakin esitelmääni - siksi löysinkin sen alun perin.

Kaikkien näiden pienten taukojen ja siirtymisten aikana ehdimme katsastella myyntipöytiä, piipahtaa kirpputorilla, joka valitettavasti oli auki ainoastaan lauantaina, sekä ottaa joitakin valokuvia. Koska kyseessä oli kuitenkin monipuolisesti populaarikulttuuriin keskittynyt tapahtuma, piti yhdessä nurkassa olla Tardis. Ja kyllähän sieltä ainakin yksi Tohtorikin löytyi...

Päätimme sitten päättää lauantaipäivän menemällä kuuntelemaan videopelimetallia Aalto-saliin, jossa esiintyi minulle täysin tuntematon Polygon Black -yhtye. Heti kun bändi aloitti, ei enää harmittanut yhtään, että Disney-esitelmä jäi välistä. Olin aivan myyty ja innoissani ja kaikkea siltä väliltä. Jos Another Castle veti käsivarret kananlihalle, Polygon Black teki sen ja otti mukaan myös sääret. Vaikka en ollutkaan pelannut läheskään kaikkia pelejä, joista bändi oli metalliversionsa tehnyt, ei se meininkiä haitannut. Pätkiä peleistä heijastettiin valkokankaalle ja välillä innostui vain seuraamaan Megamanin hyppyjä. Onneksi minulla on aina mukanani nappikuulokkeet - olimme melkein eturivissä ja tuplabasari melkoinen. Nappikuulokkeet saivat toimia korvatulppien korvikkeena, ettei ilta päättynyt julmettuun tinnitukseen. Tämä bändi on saatava esiintymään myös Jyväskylään.

Polygon Black ja musiikkia Portalista
Sunnuntaiaamuna roijasin julmetussa vesisateessa Batman-logolla koristetun matkalaukkuni Kulttuuritalolle ja tulin siihen tulokseen, että tämä oli laukkuni viimeinen reissu. Kantokahvan lisäksi myös vetokahva päätti hajota, joten Batman-logo saa vaihtaa paikkaa.

Lauantain aloitti kunniavieras Jarmo Kosken haastattelu, jossa yleisö sai lähettää Twitterin kautta Koskelle kysymyksiä. Useimmille Koski on vain Salkkari-Seppo, mutta meille hän on ainakin Alfred J. Kwak, Passepartout, Muumien Piisamirotta, Nikke Knattertonin kertoja ja Nalle Puh. Kaikkia Kosken dubbauksia en edes ollut tajunnut, kuten Aristokattien nikottelevaa Waldo-setää tai Teletappien Tiivi-Taavia. Koski esitti haastattelun aluksi toiveen, ettei erästä tiettyä saippusarjaa käsiteltäisi, mikä herätti yleisössä innostunutta kannatusta.

Reilun tunnin ajan istuimme eturivissä aivan innoissamme, kun Jarmo Koski kertoi näyttelijänurastaan, dubbauskokemuksistaan ja esitti klassikkohahmojaan yleisön mieliksi. Erityisen herkullinen oli keskustelu Alfredin ja Nalle Puhin välillä sekä Kosken tepastelu lavalla Tiivi-Taavina. Melkein teki mieli mennä googlettamaan kaikki Kosken tekemät dubbausroolit, sillä niitä on tuhottomasti, enkä välttämättä ole tiedostanutkaan, miten voimakkaasti Jarmo Koski onkaan lapsuuteni ääni. 

Se vähän harmitti, ettei Twitteriin tullut niin paljon kysymyksiä, että koko puolitoista tuntia olisi voitu käyttää haastatteluun. Twitter kysymysalustana oli myös hieman harmillinen, sillä minulla ei ole vieläkään älypuhelinta enkä (vielä) ole siirtynyt Twitterin käyttäjäkuntaan. Netti minulla olisi ollut käytössäni, mutta oletimme, että mikkiä olisi kierrätetty yleisön joukossa, jotta me ei-twitteristit olisimme voineet myös kysyä jotain meitä kiinnostavaa. Tätä haastattelijat eivät kuitenkaan ruvenneet tekemään.

Bulbasaur kuunteli X-files-luentoa
Yritimme seuraavaksi ahtautua Otaku-luennolle kartuttamaan yleissivistystämme, mutta sekin oli aivan täysi. Viimeisten shoppailujen jälkeen siirryimmekin kuuntelemaan esitelmää "Niistä toisista Salkkareista" eli ysärin klassikosta, Salaisista kansioista. Luento oli pieni nostalgia-trippi. Olimme jokunen aika sitten mieheni kanssa aloittaneet X-files-putken, mutta se oli jäänyt jumittamaan jonnekin kuudennen kauden hujakoille. Esitelmä ja somessa jo hypetetty tieto Salaisten kansioitten uudesta, kuusiosaisesta kaudesta, herättivät innon palata takaisin teinivuosieni lempisarjan pariin.

Itse luento oli hieman vaisu. Se oli lähinnä sarjan fanien muisteloa ja varsin yleisluontoista esittelyä. Kaikista kiinnostavin osio, eli metakerrontaa sisältävien jaksojen kommentointi ja analysointi jäi harmittavan vähäiseksi. Tutkijana olisin kaivannut hieman selkeää näkökulmaa aiheeseen. Enkä tullutkaan sitten kysyneeksi itseäni vaivaamaan jäänyttä seikkaa. Olin aina teininä ajatellut, miten vahva naishahmo Scully onkaan ja uusintakatselun aikana tuntui, että hän on koko ajan jossain takakontissa Mulderin pelastettavana. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla parikymppisten esitelmänpitäjien kommentit asiaan. (Ja jos minulta kysytään sitä lempparia, ehkä pelottavimpiin jaksoihin kuuluu "Humbug" eli S2E20... Mutta niitä on monia muitakin.)

Vaikka aihe olisi kiinnostanut tutkimuksen kannalta, jätin kuitenkin menemättä aikamatkailuluennolle, vaan päädyin katsomaan cosplayn yksilökisaa. Olisin odottanut huomattavan paljon enemmän osallistujia, mikä sitten harmitti sekä yleisön että järjestäjien puolesta. Toisaalta jäi sellainen pieni kutkutus siitä, että ehkä sitä joskus itsekin taas voisi kokeilla cosplayta, koska se on vaan niin kivaa...

Vauhdikkuudella ja taidolla cosplay-kisan voittoon.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös Popcult. Päättäjäisissä luvattiin lisää ensi vuonnakin ja ainakin me olimme asiaan enemmänkin kuin tyytyväisiä. Ensimmäistä kertaa järjestetty coni yllätti toimivilla järjestelyillä, ohjelmanpitäjille varatulla eväspöydällä ja ennen kaikkea monipuolisella ohjelmalla, josta lemppareihini kuuluivat Yliluonnollista-lyhytelokuva ja Polygon Blackin keikka. Ehkä ensi vuonna päälläni on cossi, ehkä puhun jostain aivan muusta. Jyväskylän tutkijadelegaatio kiittää järjestäjiä ja ohjelmiinsa osallistuneita, innostuneita ihmisiä.

Pakollinen coni-selfie
Coni-ostoksia
Conista mukaan tarttui upean Myrntain piirtämä pöllö-sarjakuva Otus Opus 2 ja tietenkin pari pöllötarraa, joita keräilen aina Myrntain taidekojun nähdessäni, lempi-Pokémonini Bulbasaur kirppikselta, kaksi kaulakorua (munassa oleva dinosaurus ja pullo, jossa teetä ja masentuneen Marvinin eksistentiaalista kriisiä ilmentävä repliikki Linnunradan käsikirja liftareille -teoksesta) sekä kaksi Jeff Smithin mainiosta Bone-sarjakuvasta tuttua Luupää-hahmoa. Kuvasta puuttuu ainoastaan rintapieleen unohtunut rintanappi, jossa on sen alkuperäisen, mustan '67 Chevy Impalan rekisterinumero - kyllähän te sen tiedätte.

29.4.2015

Sarjakuvia Suomen kirjallisuuden seuran tiloissa

Kun sain kutsun puhumaan SKS:n järjestämään seminaariin, luulin ensin, että viesti oli tullut väärälle henkilölle. Siis minä - puhumaan sarjakuvista - Suomalaisen kirjallisuuden seuran seminaariin! Näin aloitin esitelmäni perjantaina 24.4. SKS:n juhlasalissa. "Kääk!" Lukemisen muuttuvat arvot -seminaarin järjestäjät olivat kuitenkin tutustuneet väitöskirjaani ja kiinnostuneet aiheesta. He halusivat kuulla sarjakuvatohtorin näkökulman lukemiseen ja muutokseen, mikä on tapahtunut sarjakuviin suhtautumisessa. Kerroin, että hämmennykseni johtui siitä, miten entiset kirjallisuuden professorini olivat olleet sitä mieltä, ettei sarjakuva ole kirjallisuutta - ja miten he olisivat pöyristyneitä, kun tietäisivät, että täällä sitä nyt ollaan puhumassa.
Täällä olin puhumassa! © Disney
Niin, tai siis virallisesti täällä.
Seminaari järjestettiin Elämää lukijana -keruun päättymisen kunniaksi ja yleisö saikin kuulla jo hieman alustavia tuloksia, millaisia suomalaiset lukijoina ovat. Toinen kutsuvieraspuhuja, Tampereen yliopiston Silja Juopperi, kertoi aluillaan olevasta väitöskirjatyöstään, jonka tutkimusmateriaaleihin keruun tulokset muun muassa kuuluvat.

Itse puhuin siiis ehkä hieman provosoivalla otsikolla "Aku – koko kansan housuton ankka. Kuinka sarjakuva siirtyi kioskeista korkeakulttuuriksi". Lähdin liikkeelle sarjakuvan historiasta sekä amerikkalaisesta että suomalaisesta näkökulmasta. Puhuin sarjakuvien herättämästä pahennuksesta (Fredric Wertham ja Seduction of the Innocent) ja Aku Ankan kohuista (Dorfman & Mattelart sekä Akun housuttomuus Suomessa). Kerroin, miten sarjakuva "kasvoi aikuiseksi" sarjakuvaromaanin myötä, sivusin mangan vaikutusta nuorten lukemiseen ja lopuksi päädyin elämäkerrallisiin sarjakuviin ja sarjakuvan nykytilaan Suomessa.

Sain paljon kiitosta ja kehuja katsauksestani (puolessa tunnissa ehtii luoda vain nopean silmäyksen niinkin laajaan aiheeseen) ja kysymyksiäkin tuli varsin kiitettävästi. Harmittamaan jäi ainoastaan se, että olisin voinut tarkastaa Aku Ankan varhaishistorian Suomen mittakaavassa, niin ei olisi tarvinnut tarjota "nyt ei muistu mieleen" -vastausta kysyjille.

Kiitokseksi osallistumisesta sain Suomen kirjahistoriallisen seuran kangaskassin, jossa oli Ted Bishopin englanninkielinen teos The Social Life of Ink. Culture, Wonder, and Our Relationship with the Written Word. Ja olivat muuten varsin otettuja siitä, että laitoin yllä olevan Rosan piirtämän ruudun SKS:n päärakennuksesta mukaan esitelmääni. Mutta otettu olin minäkin siitä, että sain kutsun sinne puhujaksi.

19.4.2015

Omaelämäkerrallisuus yhdistyneenä historiaan - Sarjakuva-Finlandia 2015

Tämä päivitys on antanut odottaa itseään osin siitä syystä, etten päässyt mukaan Tampere Kupliiseen ja samalla seuraamaan livenä vuoden 2015 Sarjakuva-Finlandian jakamista. Se harmitti erityisesti siksi, koska olin saanut kunniatehtävän olla mukana esiraadissa valitsemassa kymmentä parasta vuonna 2014 julkaistuista sarjakuvateoksista. Olin erittäin tyytyväinen raatimme yhteisymmärrykseemme Top 10:stä, sillä sinne päätyi usea sellainen teos, joita olin sinne ensimmäisellä äänestyskierroksella toivonut. Seurasin myös suurella innolla nuorten bloggaajien (Tea Tauriaisen ja Wolf Kankareen) hämmästystä ja kommentteja omien teostensa päätymisestä listalle.

Tänä vuonna valitsijadiktaattorina toimi kirjailija Katja Kettu. Vaikka en paikalle päässytkään, seurasin tilannetta somen kautta ja olin varsin tyytyväinen siihen, miten Kettu oli ottanut luottamustehtävän vastaan, paneutunut urakkaan kunnolla ja esitellyt jokaisen teoksen Tampere Kuplii Goes Academic -tilaisuudessa. Olin useaan otteeseen oman luku-urakkani aikana pohtinut tulevaa diktaattoria ja miettinyt, ettei se nyt ainakaan niin kamala voi olla kuin viime vuonna. Se myötähäpeän määrä, jota tutkijakollegoideni kanssa tunsin, kun keväällä 2014 diktaattori totesi median edessä, ettei edes lukenut kaikkia teoksia prosessin aikana... 

Ymmärrän, etteivät kaikki ehdokkaat välttämättä iske jokaiseen lukijaan, mutta ei sitä nyt pitäisi julkisesti todeta. Tuollainen kommentti halvensi sekä sarjakuvataiteilijoita että koko Sarjakuva-Finlandia-palkintoa instituutiona.
Ehkei herra kapelimestari ollut ymmärtänyt, ettei sarjakuvia enää noin vain lukaise nopeasti, vaan ne vaativat aikaa ja ehkä kenties hieman tarkempaa tutustumista...


Kuten nyt kaikki tiedämme, palkinnon voitti Tiitu Takalon teos Minä, Mikko ja Annikki. Katja Kettu perusteli valintaansa seuraavalla tavalla:
Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki on lyyrisellä ja oivaltavalla tavalla historiallista ja henkilökohtaista yhdistävä sarjakuvateos. Yhden työläiskorttelin vaiheiden kautta se tarjoaa arvokkaan kurkistusikkunan suomalaisen teollisuuskaupungin vaiheisiin, taloudelliseen, sosioekonomiseen ja kulttuuriseen kehitykseen. Merkittäväksi teoksen tekee taiteilijan omakohtainen, heittäytyvä kerronta sekä kuvituksen upea viivan ja pintojen hallinta. (Lähde.)
Jätin Takalon teoksen paksuna sarjakuvaromaanina lukulistani hännille tarkoituksella. Ja heti kun aloin sitä lukea, muistan todenneeni ääneen, että tässä on selkeä voittajaehdokas. Tutkijana ja lukijana minua viehättivät teoksen kerronnalliset valinnat sekoittaa Tampereen historiaa ja omaelämäkerrallista kerrontaa toisiinsa. Aina näkökulman ja aikakauden vaihtuessa vaihtuivat myös kuvaustavat: mustavalkoinen liitupiirros ja värikäs vesiväri tukivat toisiaan kauniisti. Tyyli oli realistista, mutta hieman riisuttua karikatyyrin suuntaan, ja satoja vuosia sitten tapahtuneita historiallisia seikkoja kuvattiin puupiirrosten hengessä.

Teos on samalla rakkausromaani ja historiallinen kuvaus ja tekijän itsensä sanoin kuvaa sitä, että toisen roska on toisen aarre. Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki on kokonaisuudessaan, sekä tyylillisesti että tarinallisesti, vaikuttava teos ja palkintonsa ansainnut. Suosittelen tätä erityisesti tamperelaisille sarjakuvaharrastajille, mutta myös niille, jotka eivät vielä ole löytäneet omaelämäkerrallisia sarjakuvia.

© Tiitu Takalo, s. 10
© Tiitu Takalo, s. 19
© Tiitu Takalo, s.65
© Tiitu Takalo, s. 186

2.4.2015

(Nörtti)kulttuuriin liittyviä väitöksiä Jyväskylän yliopistossa

Huhtikuuhun on Jyväskylän Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella sattunut sopimaan pari loistavaa (nörtti)kulttuuriin liittyvää väitöstilaisuutta, joita kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan.
 
Lauantaina 11.4. klo 12 alkaen Seminarium-rakennuksen vanhassa juhlasalissa (S212) tarkastetaan FM Aino-Kaisa Koistisen nykykulttuurin tutkimuksen väitöskirja ”The Human Question in Science Fiction Television: (Re)Imagining Humanity in Battlestar Galactica, Bionic Woman and V”. Vastaväittäjänä toimii Associate Professor Cecilia Åsberg (Linköpings Universitet, Ruotsi) ja kustoksena professori Sanna Karkulehto (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.
Koistinen tarkastelee väitöskirjatutkimuksessaan, miten ihmisyyttä tuotetaan, määritellään ja merkitään tieteisfiktio-lajityyppiin kuuluvissa pohjoisamerikkalaisissa televisiosarjoissa. Tutkimuskohteina ovat Taisteluplaneetta Galactican (Battlestar Galactica), Bionic Womanin ja V:n alkuperäiset ja uudelleen tuotetut versiot. Sarjojen alkuperäisversiot tehtiin 1970–80-luvulla, kun taas uusia sarjoja esitettiin 2000–2010-luvulla.
(Suora lainaus tiedotteesta, jonka voi lukea täältä.)

Perjantaina 24.4. klo 12 alkaen Seminaarinmäellä, A-rakennuksen salissa 103 tarkastetaan YTM Jonne Arjorannan digitaalisen kulttuurin väitöskirja ”Real-Time Hermeneutics: Meaning-Making in Ludonarrative Digital Games”. Vastaväittäjänä Associate Professor Espen Aarseth (Kööpenhaminan IT-yliopisto) ja kustoksena professori Raine Koskimaa (Jyväskylän yliopisto). Tilaisuus pidetään englanniksi.

Jonnen väitöstiedotetta ei ole vielä julkaistu, joten kannattaa olla kuulolla. Itse en valitettavasti pääse tuohon vanhan pelikaverini väitöstilaisuuteen, koska olen Helsingissä kutsuvieraspuhujana. Harmittaa. Aino-Kaisan väitöstä tulen kuitenkin kuuntelemaan suurella mielenkiinnolla.

1.4.2015

Mainos: Ankkaohjelmaa Helsingissä 24.-25.4.!

© Disney ("The Last Lord of Eldorado")
Tutkija rantautuu huhtikuussa kahden esitelmän voimin Helsinkiin, joten jos Don Rosan ankat, väitöstutkimus ja sarjakuvat kiinnostavat, kannattaa merkitä seuraavat tapahtumat kalenteriin.

SKS:n Elämää lukijana -keruun päätösseminaari "KÄÄK!" Lukemisen muuttuvat arvot 

Perjantaina 24.4.2015 klo 13.15-16.00 SKS:n juhlasalissa, osoitteessa Hallituskatu 1.

 

Ohjelmassa esitelmäni "Aku – koko kansan housuton ankka. Kuinka sarjakuva siirtyi kioskeista korkeakulttuuriksi." 

Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille kiinnostuneille! Lisätietoja muusta ohjelmasta täältä.

Populaarikulttuuria käsittelevä kaksipäiväinen fanitapahtuma POPCULT Helsingin Kulttuuritalossa 25.-26.4.2015. 


Lauantaina ohjelmassa muun muassa esitelmäni "Toinen jalka Ankkalinnassa - tie fanista tohtoriksi" Henrik-salissa klo 14.00-15.15. Tapahtuman lippuja voit ostaa täältä ja erittäin kiinnostavaan ohjelmaan (George R. R. Martinin teosten adaptaatiot, Supernatural-mytologia, Salaiset kansiot...) voit tutustua ohjelmakartasta. Mukana myös kollegani Essi Variksen esitelmä henkilöhahmojen viehätyksestä (lauantai, Henrik-sali, klo 17).