Tutkijablogihaaste, osa 3: Fiiliksen mukainen työtila

Nyt kun syyslukukausi on pyöräytetty käyntiin opetuksen ja muiden töiden osalta, on sopiva hetki kaivaa tutkijablogihaaste taas esiin ja jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Seuraakin osa kolme, joka esittelee työtilaa. Minullahan on siis oikeastaan kaksi työtilaa: yliopiston työhuone ja oma työhuone kotona. Tässä esittelen yliopiston työtilaani, koska kotona olevasta työhuoneesta puuttuu tällä hetkellä se kaikkein oleellisin: työkone.

Klikkaa kuvaa isommaksi. Nuolet jäivät auttamattoman pieniksi.

Pärjään loppujen lopuksi varsin vähällä, mutta olen huomannut, että tietyt asiat on aina hyvä olla olemassa, jotta työnteko sujuu, oli sitten kotona tai yliopistolla.

1. Tee. Koska menen usein kirjoittaessani flow-tilaan, unohdan syödä tai juoda. Tee on hyvä olla olemassa, koska se lämmittää (sormeni palelevat koneella kirjoittaessa) ja pitää hereillä. Ei mitään kofeiinitonta nysväystä siis. Yleensä juon mustaa teetä maidon ja hunajan kanssa, yliopistolla pidän nyt valkoista teetä, koska se ei kaipaa mitään lisukkeita. 

2. Asuksen Transformer-tablettini, johon kuuluu näppis. En olisi selvinnyt läppärini kuolemasta ilman tätä. Kirjoitan tätäkin blogimerkintää tabletilla. Näppis ja touchpad ehdottomia työkäyttöön. Reissussa aina mukana. Sen nimi on Arya Stark, koska se on pieni ja pippurinen. 

3. Näkymättömät-muistikirja. Uusi hanke, uusi muistikirja. Rakastan muistikirjoja ja mikä olisikaan parempi kuin uusi Star Wars -aiheinen muistikirja? Kirjoitan kaikki muistiinpanoni käsin, koska se auttaa minua muistamaan paremmin. Tähän kokoan kaikki työjutut ja ideat työpajoja varten. 

4. Printatut Powerpoint-diat. Ihan sama, onko kyse konferenssiesitelmästä tai luennosta, tulostan aina diat paperille ja teen niihin käsin ylimääräisiä muistiinpanoja. Yleensä diani koostuvat pelkistä kuvista, joten käsin tehdyt lisäykset pitävät mielessä sen, mitä olin sanomassa ja mitä minun pitäisi vielä sanoa. Nämä ovat sarjakuvan teoriakurssin genreluennon muistiinpanoja. Kolmatta kertaa käytössä aina täydennettyinä versioina.

5. Teemuki. Koska tee, myös teemuki. Yliopistolla minulla on emalinen Haisuli-muki, koska Muumit. Sen ongelma on emalin kuumeneminen. Toisaalta tee myös jäähtyy paljon nopeammin kuin keraamisessa mukissa. Kotona minulla on variaatio Star Wars -mukeja. Ja yksi kirpparilta löydetty hobitti-muki.

6. Ankkatohtori-kyltti. Koska se kuuluu asiaan.

7. Hamahelmistä tehdyt mukinaluset. Askartelu on kivaa. Hamahelmet vielä kivempia. Näitä minulla on yliopistolla kaksi: Tampere Kupliin taidekujalta löytynyt Ducktales-Roope ja samalla mallilla itse tehty Milla. Kotona työpöydälläni asustaa Totoro.

8. Kalenteri. Tänä vuonna isompi ja siksi parempi. Enemmän tilaa kirjoittaa asioita muistiin, enemmän tilaa päällystää kannet Rosan ankoilla. Tätä ilman en pärjäisi päivääkään: kirjoitan asiat muistiin käsin ja saan sen aina nopeasti esille. En ole koskaan oppinut käyttämään mitään puhelimen kalentereita.

9. Darth Vader -pehmo. Koska pöydällä pitää olla aina jotain Star Wars -sälää. Figuja, bubblehead-hahmoja tai Legoja. 

10. Yliopiston työläppäri. Tämä kävi kesällä kotonakin. Kätevä perusvehje työkäyttöön. Lisänäppiksen ja -näytön kanssa varsin ookoo peli.

11. Avainnippu. Tästä löytyy kopioavain, muistitikku, työavaimet ja kaikkea muuta kranaatinsokasta lähtien. Stormtrooper-taskulampun kanssa löytää pimeässäkin perille.

12. Ylimääräinen näyttö. Erittäin hyvä olla olemassa läppärin lisäksi. Koska näytön pystyy laajentamaan, voi samaan aikaan sekä etsiä lisätietoja netistä että työstää Powerpoint-esitelmää, eikä tarvitse miettiä välilehtiä tai ikkunoita. Jos joutuu tekemään jotain kuvanmuokkauksia dioja varten, sitä suuremmalla syyllä kaksi näyttöä on hyvä olla. Kotonakin on miehen vanha laajakuvanäyttö odottamassa uutta läppäriä.

Kuvasta puuttuu olennaisena osana puhelin. Nyt niitä on kaksi: työ- ja henkilökohtainen kännykkä. Työnumero ei ole vielä päässyt kiertoon, joten siihen soitellaan harvemmin.

Fiiliksestä ja työtehtävästä riippuen kuuntelen myös musiikkia. Kotona kaiuttimilla koneelta, töissä kuulokkeilla puhelimesta. Musiikki voi olla kiva taustanauha, joka häivyttää häiritsevän hälinän, mutta tarkkaa tekemistä vaativien teoriaosuuksien kirjoittamisen aikana en yleensä kuuntele mitään. Joskus ristikkäiset kielet (englanninkielinen artikkeli, suomenkielinen musiikki) eivät häiritse.

Aina on tietenkin bonusta, jos on samassa huoneessa hyvä tutkijakollega, jolta voi tarpeen vaatiessa kysyä vinkkejä.

Näkymättömät-hankkeen ensiaskeleet

Juuri, kun selvisin yhdestä Turun reissusta, oli sinne lähdettävä takaisin. Tällä kertaa Näkymättömät - nuorten digitarinat -hankkeen Kick off -tapahtumaan. Kuten lupasin, yritän nyt koostaa jonkinlaisen merkinnän seuraavat (vähän vajaa) kolme vuotta elämästäni vievästä hankkeesta, jossa toimin virallisesti tutkijatohtorina. Nimikkeestä huolimatta tämä hanke ei kuitenkaan ole tutkimushanke, sillä tarkoituksemme ei ole tehdä tutkimusta, vaan luoda kirjaston työntekijöitä varten erilaisia omaelämäkerrallisia menetelmiä hyödyntäviä työpajoja, joiden tarkoitus on auttaa ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. Huh, olipas määritelmä. Ja uskokaa pois, se oli vielä pitemmin kirjoitettu hankkeen hakemuksessa, joka on huikeat 22 sivua pitkä. Ja liitteenä oleva budjettilaskelma on sitten toiset parikymmentä sivua.

Sitä lukiessa tuli todettua, että rahoitushakemuksilla on aivan oma kielensä. (Toisto on tehokeino.)

Aloitin siis virallisesti työsuhteeni 1.9. ja heti samalla viikolla oli jo lähdettävä reissuun. Se tarkoitti erittäin pikaista matkaohjelman omaksumista, matkasuunnitelman tekoa ja epätoivoisia hetkiä, kun aivot eivät vaan suostuneet yhteistyöhön ymmärtämään kaikkia uusia asioita. Eniten harmaita hiuksia on aiheuttanut työajankirjausjärjestelmä, johon pyysin kädestä pitäen opastusta, jotta mikään ei menisi vikaan. Hankkeen rahoitus tulee nimittäin ESR:ltä (Euroopan sosiaalirahasto) ja siellä ollaan todella tiukkoja sen suhteen, että työajat on merkitty yhtenevästi eri lomakkeisiin ja että mitkä logot tulee olla esillä, kun hankkeesta viestitään. Koska tämä on henkilökohtainen tutkimusblogini, minun ei tarvitse laittaa EU:n lippuja merkintöihini, mutta kunhan hankkeen viralliset sivut ilmestyvät nettiin, linkitän ne tänne ja näette, miten virallista kaikki on. Huh huh.

(Esimerkiksi, jos nyt haluaisin lähteä johonkin konferenssiin puhumaan hankkeen työpajoista ja annettujen harjoitusten vastaanotosta, minun pitäisi käyttää hankkeen virallisia Powerpoint-kalvoja kaikilla mahdollisilla logoilla ja muilla härpäkkeillä.)

Turun reissu alkoi laittoman aikaisella herätyksellä, kun juna lähti jo 5.20 ja eihän täällä siihen aikaan mitään busseja kulje. Piti siis suhata taksilla keskustaan, jotta ehti ajoissa junaan. (Ja tästä taksimatkasta sain sitten hieman lisää harmaita hiuksia matkalaskun kanssa pelleillessä.) Hankkeen väki kokousti Turun pääkirjaston neuvottelutiloissa puoli kymmenestä eteenpäin ja siellä tapasimme ensimmäistä kertaa hankkeen kaikki osatoteuttajat: me Jyväskylän yliopiston väki, Turun AMK:n porukka, paikallisen kirjaston edustajat sekä Seinäjoen AMK. Kahden päivän mittaisen Kick offin tarkoituksena oli koota kaikki saman pöydän ympärille, antaa kuva siitä, mitä nyt ollaan oikein tekemässä, koota työryhmät eri osioiden ympärille ja saada opastusta viestinnästä, hallintoasioista sekä alustavasta aikataulusta.

Koska yöllä nukuttu unimäärä oli huikeat neljä ja puoli tuntia, en tuntenut itseäni erityisen hyödyllisesti suullisen ulosannin osalta. Toisaalta heti kun muut kuulivat, että osaamisalueeni on nimenomaan sarjakuvat, he olivat varsin innostuneita asiasta. Yliopistomme vastuulla kun on pääasiallisesti luova kirjoittaminen, niin sarjakuvaosaaminen tuo siihen sopivasti vähän jotain muutakin.

Olimme palaveeranneet jo ennen tapaamista ja pohtineet omia roolejamme hankkeessa. Toivoin, että se selviäisi hieman lisää Kick offin aikana, ja pääkohdat nyt ainakin vahvistuivat. Mitään tutkimusta en siis ole tekemässä hankkeen puitteissa, mutta voin tietenkin työajan ulkopuolella niin halutessani työstää aiheeseen liittyviä artikkeleja. Hankkeessa pääprojektini on kuitenkin niiden työpajojen sisältöjen tuottaminen, eli teetän nuorilla omaelämäkerrallisia sarjakuvaharjoituksia. Koska hankkeen nimessä on tuo niin muodikas "digi", minun pitänee tutustua myös enemmän digitaalisiin sarjakuviin ja niiden mahdollisuuksiin - mitä niiden kanssa voi tehdä ja miten. Se kyllä kiinnostaa jo muutenkin ja kun tässä alkuvaiheessa ei vielä pysty tekemään mitään konkreettista, kokeilen varmaan jotain video- ja / tai kuvanmuokkausohjelmia. Harkitsen myös tunnusten tekemistä sarjakuvablogit-portaaliin, jotta osaisin opastaa nuoria sen käytössä. (Mutta mikä blogini nimeksi? Ja kai sinne jotain pitäisi piirtääkin?)

Väsymyksestä ja yleisestä "apua, liikaa tietoa" -olosta huolimatta Turun keikka oli kuitenkin varsin kannattava - jos ei muuten, niin vähintäänkin ruuan puolesta. (Herkullisia lounaspaikkoja ja ravintola Foijassa sai ehkä parasta kanavuohenjuustoburgeria, mitä olen ikinä syönyt.) Sain vastauksia joihinkin askarruttaneisiin kysymyksiin, mutta lähdimme sieltä myös usean uuden kysymyksen kanssa. Koska olemme molemmat tutkijatohtorit hankkeessa osa-aikaisina, eniten meitä arveluttaa se työaika ja miten se tulee riittämään siinä vaiheessa, kun aloitamme pajaohjaukset. Ja ohjaammeko niitä vain Jyväskylässä vai myös Seinäjoella ja Turussa? Ja kirjaston väkeäkin pitäisi kouluttaa menetelmiemme käyttöön. Saammeko tarpeeksi osallistujia? Ja miten ihmeessä selviän tästä byrokratian viidakosta sössimättä jo ensimmäisen kuukauden aikana?

Olo on sekä innostunut että hieman jännittynyt tästä kaikesta uudesta ja oudosta. Jo työsuhde on hämmentävä asia. Sen tajuaminen konkretisoitui siihen hetkeen, kun poistin opiskelijakortin kukkarostani. Henkilökuntakorttini toimii nyt yliopiston kirjastokorttinakin, joten opiskelijakortti on turha ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002.

Kansalaiset - medborgare - hanke on startannut.

Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet mainittu!

Tähän postauksen loppuun sopiikin varsin hyvin seuraava katkelma. Tunnistatte tekstin taatusti.

- Tiedättehän, että jos jotakuta säikäyttää kovin usein, hän muuttuu helposti näkymättömäksi, sanoi Tuu-tikki pistäen suuhunsa maamunan, joka muistutti pientä mukavaa lumipalloa. - No jaa. Tuota Ninniä säikytteli pahasti eräs täti, joka oli ottanut tytön hoiviinsa, vaikkei pitänyt hänestä. Tapasin tädin ja hän oli kauhea. Ei vihainen, käsitättekö, sellaisenhan voi ymmärtää. Hän oli vain jäätävän kylmä ja ironinen.
- Mitä on ironinen? kysyi Muumipeikko.
- No, kuvittele että liukastut limasieneen ja läsähdät istumaan keskelle puhdistettuja sieniä, sanoi Tuu-tikki. - Tietenkin odotat äitisi suuttuvan, se olisi luonnollista. Mutta ehei, hänpä ei suutukaan, sanoo vain kylmästi ja musertavasti: - Ymmärrän että tuo on sinun käsityksesi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen, ellet tanssisi ruoassa. Suunnilleen sellaista on ironia.
- Hyi miten epämiellyttävää, sanoi Muumipeikko.
- Eikö olekin, myönsi Tuu-tikki. - Ja juuri sillä tavalla se täti puhui, hän oli ironinen aamusta iltaan. Lopulta lapsen ääriviivat alkoivat häipyä ja hän muuttui näkymättömäksi. (Jansson, Näkymätön lapsi (2010), 89.)

Viime aikojen olennaisia kuulumisia kuvina

Kansikuvatyttönä

Tajusin, että olen unohtanut jakaa tänne blogiin joitain tässä loppukevään ja kesän aikana tapahtuneita olennaisia, kenties ilmoitusluontoisia asioita. Suurimmasta osasta olen jo vouhannut somen muilla kanavilla eli naamakirjassa ja Twitterissä. Ajattelin kuitenkin koostaa niistä tänne sellaisen yhteisen merkinnän (lähinnä kuvina) ja intoilla vielä lopuksi parista muusta seikasta.

Ankkalinnan Pamauksen numerossa 32 on Sampsa Kuukasjärven kirjoittama varsin mittavan pituinen arvio väitöskirjastani. Olen siihen erittäin tyytyväinen, eikä yhtään nolottanut, kun sitä ensimmäisen kerran lueskelin. On kehua ja ansaittua kritiikkiä. Ja kyllähän se aina pienen tutkijan sydäntä lämmittää, kun on alansa ammattilehden kannessa. (Ja nimenomaan tekstimuodossa, sillä sellaisena olen huomattavasti särmämpi.)

Keväällä puuhastelimme myös sarjakuvatutkimuksen mainostamisen ja tiedotuksen kanssa. Kollegani Essi Varis sai kurssiltaan idean, että voisimme tehdä tutkimuskohteestamme posterin, jonka avulla levittäisimme laitoksen opiskelijoiden pariin tietoutta siitä, että sarjakuvaa voi oikeasti tutkia yliopistossa eri tasoilla.

Siitä tuli lopulta tämän näköinen, kun me kolme tutkijaa työstimme itsestämme potretit sarjakuvamuodossa. Tarkoitus oli mukailla jonkin taiteilijan tyyliä. Tunnistettako kaikki? Näitä julisteita löytyy Seminaarimäen kampusalueen rakennuksista, jossa laitoksemme väkeen voi todennäköisesti törmätä. Väreinä ihanat pinkki ja mintunvihreä. Tämän omin työhuoneemme seinälle. Sitä on kehuttu ja idea on uhattu varastaa.

Elokuun 15. päivänä olin kuuntelemassa kollegani Karoliina Kähmin väitöstilaisuutta. Kähmi väitteli tohtoriksi kirjoittamisen oppiaineesta aiheella ”Kirjoittaminen on tie minuun, minusta sinuun" Ryhmämuotoinen kirjoittaminen ja metaforien merkitys psykoosia sairastavien kirjallisuusterapiassa. Kyseessä oli Suomen ensimmäinen kirjallisuusterapiaa psykoosia sairastavien kuntoutuksessa hyödyntävä tutkimus. Tilaisuuden vastaväittäjänä toimi Tampereen yliopiston dosentti Päivi Kosonen ja kustoksena dosentti Risto Niemi-Pynttäri.
 

Karoliina urakkansa alussa.

Aku Ankka ja Karhukopla mainittu!

Unohdin myös skannata tämän Anne Tarsalaisen kirjoittaman jutun Opettaja-lehden numerosta 15 (5.6.2015), nettilinkinhän asiasta jo laitoinkin.

Yritämme koko ajan suunnitella ja organisoida nuorille suunnattua sarjakuvakurssia Rapinan kanssa. Ongelmana on lähinnä ollut aikataulu ja sen kanssa säätäminen. Tällä hetkellä tilanne kuitenkin näyttää aika hyvältä kurssin osalta ja toivon, että saamme mainokset ja markkinoinnin pian käyntiin.

Tähän aiheeseen tietenkin liittyy myös tutkijatohtorin pestini Näkymättömät - nuorten digitarinat -hankkeessa, josta aion kirjoittaa selventävän postauksen vielä erikseen. Tällä hetkellä sarjakuvarintamalla mennään siis sekä teorian että käytännön menetelmin. Huomenna aloitan yliopistolla tutun sarjakuvan historia, teoria, analyysi ja tulkinta -kurssin, jolle on ilmoittautunut varsin hyvä määrä opiskelijoita, vaikkakin ensimmäistä kertaa kurssilla on tässä vaiheessa vielä jokunen paikka jäljellä. 

Pari muuta intoiltavaa asiaa vielä: minua on pyydetty sekä refereeksi eräälle varsin kiinnostavalle artikkelille että gradun tarkastajaksi. Vielä jos graduohjattava napsahtaisi kohdalle, niin akateemisen uran peruspilarit olisivat hyvin kasassa. Näistä lähdetään liikkeelle.