Kirtut ja Kultut - seminaaria seminaarin perään

Ote Minna-Riitta Luukan plenaarin dioista: tältä näytti kirjoittamisen
tutkimuksen päivien ohjelma keväällä 2017.

Toukokuussahan ehtii tehdä vaikka mitä, kuten osallistua kahteen eri seminaariin (tai siis konferenssiin) peräkkäisillä viikoilla. Eihän silloin oikeastaan ole edes töitä!

No joo. Ehkä tämä päätös oli pikkuisen vikatikki ajankäytön osalta, mutta en kyllä kadu, sillä kumpikin tapahtuma oli varsin antoisa.

Kirjoittamisen tutkimuksen päivät järjestettiin Jyväskylän yliopistossa 17.-18.6. eli viime viikon keskiviikkona ja torstaina. Osallistuin ohjelmaan keskiviikkona Näkymättömät-hankkeen työn takia ja merkitsin torstain puolestaan koulutuspäiväksi sanataidekoulun puolesta, joten hyödynsin tapahtumaa kaksin verroin. Toisaalta myös keskiviikko antoi paljon ideoita ja inspiraatiota sanataiteen opetukseen, joten mikäs siinä istuessa ja kuunnellessa puheita taiteidenvälisestä kirjoittamisesta, opettajien kirjoittamisryhmästä sekä fanifiktiosta spekulatiivisena omaelämäkerrallisena kirjoittamisena. Jälkimmäinen Sanna Lehtosen esitelmä erityisesti antoi virikkeitä ja menetelmiä varsinkin nuorimpien oppilaiden omaelämäkerrallisiin kirjoitusharjoituksiin. Uskoisin, että melko moni meistä on kirjoittanut itsensä erilaisiin fiktiivisiin maailmoihin ja se on pienimmille varmaan helpoin tapa kokeilla genreä. Lisäksi se voi varttuneemmille kirjoittajille olla jopa minuuden ja identiteetin tutkiskelun väline.

Elisa Auvinen kertoo kirjoittamisen oppiaineeseen tulevasta väitöskirjastaan.

Keskiviikon iltapäivä menikin oman työpajan parissa. Järjestimme kollegani, väitöskirjatutkija Elisa Auvisen kanssa työpajan "Sarjakuvan ja lähettämättömän kirjeen terapeuttisia mahdollisuuksia". Avasimme ensin taustoja: Elisa kertoi väitöskirjatutkimuksestaan ja minä suhteestani sarjakuvan terapeuttisuuteen ja sarjakuvabloggaajille tehdyn kyselyn tuloksista.

Koska kyseessä oli kirjaimellisesti työpaja, osallistujat pääsivät myös itse tekemään valitsemiamme harjoituksia ohjatusti. Tavoitteena oli antaa kokonaisvaltainen kuva siitä, miten kuvan ja sanan yhdistäminen, luovat menetelmät ja identiteettiteemat voivat avata mielessä olevia pulmia ja ongelmakohtia. Piirrätimme, kirjoitutimme. Syntyi menneisyyden hahmoja, postikortteja, pohdintoja. Lopuksi koontikierros kertoi osallistujien fiilikset Aku Ankka -kortein. 

Työpaja oli koskettanut monia. Kysymyksiä ja kommentteja ei tullut niinkään esityksistä, vaan siitä, millaisia ajatuksia tekeminen oli itsessä herättänyt. Moni ei kyennyt sanomaan mitään tai pukemaan asioita sanoiksi. Kiitoksia tuli kuitenkin paljon ja kahvitauko oli ansaittu hetki kasata itsensä henkisesti seminaaripäivän viimeisiä esitelmiä ajatellen.

Työpajatyöskentelyä. Pajaamme kommentoitiin myös Kirjoittajan matkassa -blogissa.

Illan ohjelman antoisin anti oli Sonja Kniivilän esitelmä äänestä tieteellisen kirjoittamisen opetuksessa. Kniivilä on pitkän linjan kirjoittamisen opettaja ja erikoistunut tieteelliseen kirjoittamieen, joten tietoa ja osaamista oli. Vaikkakin esitelmä käytiin läpi vähän liiankin nopeasti, että asioita olisi ehtinyt makustella, sieltä nousi monta hyödyllistä pointtia omille gradukursseilleni. Opiskelijoiden (ja miksei varttuneempienkin tutkijoiden) olisi hyvä tutkailla tieteellisiä tekstejä siitä näkökulmasta, että kuka siellä puhuu ja kenen ääni kuuluu. Onko se toinen tutkija, tiedeyhteisön kenttä vai tutkija ja kirjoittaja itse?

Keskiviikkoilta päättyi hulppeaan illalliseen Lutakossa sijaitsevassa ravintola Le Qulkurissa. Ruoka oli maittavaa ja seura hyvää, vaikka jokseenkin väsynyttä. Kymmenestä kuuteen kestänyt seminaaripäivä oli aivan liian pitkä - varsinkin ottaen huomioon sen, että torstaiaamulle oli varattu vain yksi sessio sekä Minna-Riitta Luukan paneeli.

Torstain setti tiivistyi yhteistoiminnalliseen kirjoittamiseen. Sitä oli tutkittu niin alakouluikäisten kuin lukiolaistenkin osalta ja vaikutti siltä, että yhteistoiminnallista kirjoittamista pitäisi alkaa opettaa jo varsin varhaisessa vaiheessa, jotta yhteisten tekstien suunnittelu ja tuottaminen ei muodostuisi kynnykseksi myöhemmin. Lukioikäiset tuntuivat kokevan kirjoittamisen enemmänkin henkilökohtaisena työskentelynä - ihan kuin kaverin kanssa kirjoittaminen olisi jotenkin vaikeampaa ja ei niin aitoa. Tämä menee työn alle ensi lukuvuonna ja katsellaan, millaisia projekteja sitä saadaankaan aikaan.

Minna-Riitta Luukka googletti, mitä kirjoittaminen on.

Kirjoittamisen tutkimuksen päivät olivat antoisa paketti sekä tekemisen että kuuntelun saralta. Järjestyspuolella asioita olisi voinut hoitaa vähän paremmin. Järkyttävän raskas englanninkielinen abstraktien jättämissivusto (ja kun niitä pitä vielä päivittää itse myöhemmin) sekä tiedotus ohjelmanpitäjille olisi voitu tehdä toisinkin. Kaikesta kuitenkin selvittiin eikä mikään jäänyt kaivelemaan. Missä päivät seuraavan kerran järjestetään, se on vielä avoinna.

Juuri kun ensimmäisestä seminaarista päästiin, tuli jo toinen tulille. Ensimmäistä kertaa yhdistetyn Kirjallisuudentutkijain seuran ja Kulttuurintutkimuksen päivät järjestettiin (myös) Jyväskylän yliopistolla 22.-24.5.2017. Kummassakin tapahtumassa olen ollut kerran aikaisemmin ja olinkin hieman hämmentynyt, ettei tapahtumia ole aiemmin järjestetty yhdessä. Ohjelmassa oli ympäristöt-teeman mukaista kulttuurintutkimusta kaikissa muodoissaan kahden päivän verran sekä väitöskirjatyöpaja ennakkoon ilmoittautuneille.

Maanantai alkoi klo 11 kummankin seuran puheenjohtajan tervetuliaissanoilla. Erityisesti Kulttuurinutkimuksen seuran puheenjohtajan, Toni Lahtisen intohimoinen puolustuspuhe suomesta tieteen kielenä sykähdytti ja osui ytimeen. Vaikka rahoitus on välillä pitkälti kiinni siinä, missä julkaisemme ja millä kielellä, meidän tutkijoiden on pidettävä huolta siitä, että suomi säilyy tieteen kielenä. Yksi tapa on pitää yllä suomalaisia tieteellisiä aikakauslehtiä ja toimia näiden toimituskunnassa.

Maanantain osalta minulla ei ollut ongelmia valita työryhmiä, joihin halusin osallistua. Aloitin pääosin sarjakuvaesitelmistä koostuvasta sessiosta, jonka teemana oli ylirajaisuus. Turun sarjakuvatutkijaedustuksesta vastasivat Ralf Kauranen, Aura Nikkilä ja Anna Vuorinne, joiden esitelmät lomittuivat keskenään oivalliseksi kokonaisuudeksi. Kauranen esitteli suomalaisen sarjakuvakentän reagointia vuonna 2015 alkaneeseen "pakolaiskriisiin". Hän puhui mm. Nyt riittää! -pamfletista ja Ville Rannan pilapiirroksista. Kiinnostavaa oli myös kuulla "Illustrating Me" -projektista, jossa turvapaikanhakijat piirtävät omaa tarinaansa sarjakuvaksi.

Ralf Kauranen esitteli Ville Rannan kommentteja pakolaiskriisistä.

Aura Nikkilän esitelmä keskittyi ylirajaisuuden visuaalisiin ilmentymiin sarjakuvissa. Hänen painopisteensä oli karttojen ja valokuvien hyödyntämisessä, mikä oli kiinnostava näkökulma omaelämäkerralliseen sarjakuvaan. Nappasin häneltä muutaman lähteen, joita uskoisin voivani hödyntää tulevaisuudessa, jos suuntaan enemmän omaelämäkerralliseen sarjakuvaan. Anna Vuorinteen esitelmä oli puolestaan teoslähtöinen ja analysoi saksalaista muistikulttuuri Birgit Weyhen Madgermanes-sarjakuvan kautta.

Aura Nikkilä viittasi esitelmässään mm. Mitä sä täällä teet?
- Tarinoita maahantulosta -kokoelmaan.

Viimeinen paneeli olikin sitten oma paneelini. Esitelmäni "Poistettuja sivuja, surrealistista kerrontaa - eurooppalainen kokeileva Disney-sarjakuva" oli päivitetty versio Tampere Kupliissa pitämästäni esitelmästä. Sen aiheena oli tietenkin Trondheimin ja Keramidaksen nerokas Mikin hulluimmat seikkailut. Esitelmän viimeisely jäi viime tinkaan enkä ehtinyt puhua sitä läpi, jotta olisin hahmottanut ajankäyttöni, mutta kaikki meni kuitenkin nappiin. Sain myös hyviä näkökulmia kollegoiltani, joita voisin hyödyntää, jos ja kun alan työstää asiasta artikkelia.

Illallinen jäi tällä kertaa väliin, koska syöksyin pitämään viimeiset sanataidekoulun opetukseni, mutta tiistaiaamuna homma jatkuikin sitten heti aamuyhdeksältä. Valitettavasti graduohjattavani lapsi oli sairastunut yön aikana, joten hänen esitelmänsä Sunstone-sarjakuvasta jäi ohjelmasta pois. Päädyin sen sijaan "kaupunkiympäristöt"-sessioon, jossa sain kiinnostavan vinkin minulle täysin tuntemattomasta sarjakuva-adaptaatiosta eli Paul Austerin City of Glass -teoksesta tehdystä sarjakuvasta. Kiinnitin asiaan huomiota siksi, koska yksi tekijöistä oli loistava David Mazzuchelli.

Lounaan vietimme verkostoituen. Olimme sopineet sarjakuvatutkijoiden tapaamisen yliopistoravintola Tiliaan ja meitä olikin paikalla mukavat seitsemän kappaletta ja tiesimme, että muitakin kiinnostuneita oli. Järjestäytyminen on ollut haaveenamme jo jonkin aikaa, mutta tämä oli ensimmäinen askel konkretiaan. Katsomme, mihin verkoston syntyminen johtaa, mutta suunnitelmissamme on järjestää ainakin seminaareja ja paperityöpajoja. Tampere Kuplii goes academic tulee olemaan jatkossakin kohtaamispaikkamme. Rohkaisemme myös graduntekijöitä mukaan toimintaamme. 

Jos olet kiinnostunut aiheesta, ota ihmeessä yhteyttä!

Essin tekemä kyltti ohjasi verkostoitujat paikalle.

Seminaarin loppu jäi itseltäni hieman vajaaksi, koska rästityöt painoivat sen verran ikävästi päälle. Päädyin sitten iltapäiväkahvien jälkeen suuntaamaan töihin ja se oli aivan oikea ratkaisu. Mutta kiireestä huolimatta fiilis oli kaiken puolin tyytyväinen.

Kysely Aku Ankan lukijoille hahmon ja lehden merkityksestä

Aku Ankka -lehden mainos Jyväskylän katukuvassa 8.5.2017.

Me suomalaiset kehumme usein olevamme Aku Ankka -kansaa. Väkilukuun suhteutettuna luemmekin eniten Disney-sarjakuvia koko maailmassa. Miksi näin on? Tämä aihe on kiinnostanut minua ja jonkin aikaa ja nyt haaveilemani kyselytutkimus on nähnyt päivänvalon.

Kyselytutkimukseni tavoitteena on hahmottaa sekä Aku Ankan että hahmon nimeä kantavan lehden merkitystä suomalaisille ja se on tarkoitettu sekä entisille että nykyisille Aku Ankan lukijoille.

Kyselyn tulokset raportoin ensisijaisesti englanninkielisessä artikkelissa, joka on hyväksytty Intellect Pressin Disney Fan Phenomena -nimiseen teokseen, joka julkaistaan toivottavasti alkukeväällä 2018. Pyrin kuitenkin hyödyntämään aineistoa myös suomalaisissa julkaisuissa.

Haluan myös korostaa, että Aku Ankka -lehti, Sanoma Magazines -yhtiö tai Disney-yhtiöt eivät ole mukana kyselyn järjestämisessä.

LINKKI KYSELYTUTKIMUKSEEN.

Popcultteilua keväällä 2017

Viime vuonna pääsin Popculttiin vain yhdeksi päiväksi opetusten takia. Sen jälkeen päätin, etten tasan tarkkaan sovi mitään Popcultin ajaksi - sen verran laadukasta ohjelmaa siellä on ollut joka vuosi tarjolla.

Tänä vuonna populaarikulttuurin ja fandomin eri osa-alueisiin keskittyvä con siirtyi ensimmäistä kertaa Katajanokalle Marina Congress Centeriin. Siirtymä Kulttuuritalolta oli varsin odotettu ja toivottu. Nyt saleissa oli tilaa mattimyöhäistenkin istahtaa kuuntelemaan, ilma kiersi, Taidekujalla pystyi hengaamaan ja paikallinen pikku ravintola tarjosi varsin hyviä keittolounaita (jos nyt hienolta ohjelmalta malttoi ja ehti syömään). Täydet pisteet siis paikkavalinnasta, jonne pääsi kätevästi ratikoilla 4 ja 5.

Aiemmasta poikkeavaan ajankohtaan, 6.-7.5. järjestetty Popcult tarjosi tänäkin vuonna hirvittävän kiinnostavaa ohjelmaa, jossa itsekin olin osallisena (taas kerran - kertaakaan en ole ollut pelkkänä vieraana). Aloitin oman conini lauantaina kirpputorilta, joka oli avoinna vain sen lauantain. Conikirppikset ovat vaaranpaikkoja, koska niihin saatetaan toimittaa uutta tavaraa koko päivän ajan, mikä tarkoittaa sitä, että niissä pitäisi myös ravata vähän väliä. Päädyin pyörähtämään siellä kahdesti, mutta ostoksia tein vain ensimmäisellä visiitillä. Monet tuotteet olivat selvästi peräisin Loot Crateista, mutta mitään superjännää en pongannut.

 

Ensimmäinen ja ehkä koko conin kiinnostavin ohjelma oli Fangirl Questin järjestämä "Fandom-turistin matkaopas". Jos Fangirl Quest ei ole vielä tuttu, kyseessä on kahden suomalaisen, Satun ja Tiian matkablogi, jossa he kiertävät maailmaa etsimässä elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkoja, hengaavat ensi-iltojen punaisilla matoilla ja muutenkin pongaavat tv- ja elokuvatähtiä. Yhteisiä ajokilometrejä on kertynyt varmaan satojatuhansia. Tällä kertaa kaksikko oli kuitenkin Suomessa esittelemässä projektinsa syntyä ja kasvua sekä antamalla meille kanssafaneille äärimmäisen hyviä vinkkejä, miten löytää kuvauspaikat ja miten toimia silloin, kun kuvaukset ovat käynnissä.

Supernaturalin kuvausryhmä tekee kylteistäkin taidetta.

Itse en ole koskaan ajatellut, että yleensä kuvausten ollessa käynnissä fanit oikeasti saavat olla paikalla katsomassa - kunhan vain käyttäytyvät hyvin. Muiden fanien kanssa kommunikointi ja kuvausryhmän tottelu on kaiken a ja o. Joskus on vain poistuttava paikalta, jos kuvataan sellaista kohtausta, jonka spoilereita ei haluta heti julkisuuteen. 

Ja miten nämä kuvauspaikat löytyvät? Hyviä vinkkejä oli googlettaa kaupungin nettisivut ja sieltä liikenneviraston tiedotteet. Siellä yleensä kerrotaan muuttuneista liikennejärjestelyistä kuvausten takia. Myös kaupunkikuvaan kuulumattomat oudot kyltit viittaavat kuvauksiin.

Scene framing Force Awakensia

Se, mistä Fangirl Quest on tullut kuuluisaksi ja minkä takia matkailutoimistot ottavat heihin yhteyttä ja sponsoroivat heidän matkojaan (kyllä, heidän ei enää tarvitse tehdä sitä omalla kustannuksellaan), on konsepti nimeltä scene framing. He matkustavat kuvauspaikoille ympäri maailmaa ja etsivät juuri sen tietyn paikan, jossa jokin kohtaus on kuvattu, asettelevat tabletilla ruudun kohdilleen ja ottavat kuvan. Näitä kuvia voi pongata somesta ja siellä törmäsin ilmiöön itsekin. Kaikki alkoi Cardiffista, jossa molemmat asuivat eivätkä voineet välttyä törmäämästä milloin Doctor Whon, milloin Sherlockin kuvauksiin. Nyt kaksikolla on tosiaan omat nettisivut, jonne he ovat koonneet kokemuksiaan ja otoksiaan. Se on myös oiva paikka aloittaa oma fandom-turismi, sillä Satu ja Tiia ovat listanneet hyviä neuvoja ja ohjeita, miten tietyille kuvauspaikoille (esim. Pohjois-Irlanti ja Game of Thrones) pääsee.

Huh, eipä tullut matkakuume ei. Ehkä menen salaa siskon matkalaukkuun, kun hän suuntaa kesällä Islantiin ja etsin sieltä Sense8:n kirkon...

Cilla puhui kohderyhmien sekoittumisesta - entä jos aikuinen fanittaa lasten juttuja?

Jäin Fennia II:een seuraamaan myös ihanan Cillan esitelmän "Kenelle tämä oikein on suunnattu". Cilla puhui lapsista ja aikuisista kohderyhminä ja miten oikeastaan koko fandom-kulttuuri on vaikuttanut pelien, elokuvien ja tv-sarjojen markkinointiin ja niihin liittyviin oheistuotteisiin. Muistan itsekin vielä 2000-luvun alussa kiroilleeni, että lasten vaatteet ovat aina siistimpiä kuin aikuisten. Nyt niitä samoja vaatteita ja asusteita tehdään myös aikuisille - unohtamatta sitä, että työssäkäyvillä aikuisilla on varaa maksaa satoja euroja siitä special edition keräilyfiguurista... 

Cillan ohjelman yksi pääpointti oli se, että aikuiset voivat nauttia lapsille suunnatuista ohjelmista ja saada niistä irti paljonkin. Samalla tavalla myös lapsille tarkoitetuissa ohjelmissa voi olla hyvinkin syvällisiä ja vakavia teemoja, eivätkä ne vahingoita lasta. Klassikkoesimerkkinä supersurullinen Maa aikojen alussa I, jota varten oli kuulemma haastateltua psykologiakin, että millä tavalla Pikkutassun selviäminen vanhempiensa kuolemasta voidaan kuvata sopivalla tavalla. 

Maaninen ohjelmanpitäjä

Sitten alkoi henkinen ja fyysinen valmistautuminen omaan ohjelmaamme. Minä, Cilla, Nita Lohi ja Anna Rantasila valtasimme Fennia II:n päivän päätteeksi "Definitiivisellä Haamujengi-paneelillamme". Pääsalissa ollut kuoroesitys ja toisen salin Harry Potter -ohjelma varastivat suurimman osan yleisöstä, mutta pieni porukka oli todella innostunut, hyvin mukana ja tuntui nauttivan ohjelmastamme - ainakin twiittien ja kommenttien perusteella.

Analysoimme Ghostbusters-leffasarjan niin päähenkilöiden keskinäisen suhteen, kummitusten, sukupuolisidonnaisen huumorin kuin miljöönkin osalta. Mikään leffoista ei jäänyt paitsi kriittisiltä katseiltamme, sillä uusimmassakin elokuvassa on ongelmia mm. rodullistettujen hahmojen suhteen. Ja Kevinin tyhmä sihteeri -parodia menee jo pikkaisen liiallisuuksiin. Toisaalta vanhat elokuvat ovat aikansa tekeleitä ja niiden seksistinen huumori (Bill Murrayn Venkman!) tuntuu nykypäivänä melko ahdistavalta. Onneksi elokuvien naiskuva on hitusen muuttunut 1980-luvulta.

Show meni kaikin puolin hyvin, vaikka aika tuntuikin loppuvan kesken. Olisimme voineet jauhaa yksityiskohdista (huomasitteko tämän intertekstuaalisen viittauksen elokuvaan se ja se) vielä tunnin lisää. Saimme kuitenkin nätisti sidottua alkuperäisten elokuvien ulkopuolisen uhan aikansa kylmän sodan kontekstiin sekä uuden elokuvan uhan sisäiseen terrorismipelkoon. Mutta jos paneelin aikana on päästy puhumaan nörtti-identiteetistä, Reaganin yrityseetoksesta, H. P. Lovecraftista, Supernatural-viittauksesta ja  pseudo-sf-diskurssista, on se jo aika hyvä saavutus. 

Haamujengi-panelistit kiittävät yleisöään!

Sunnuntaina tulin coniin aivan liian myöhään (osasyynä aamuraukeus, osasyynä Pokemon Go:n kamppis, jonka takia jäin metsästämään Sunkerneita siskon kämpän takapihalta), joten missasin kollegani Anna-Leenan ja Jenni Pehkosen luennon BBC:n Sherlockista. Se oli hieman sääli, sillä saliin ehdittyäni keskustelu tuntui varsin hyvältä. Yleisöstä nostettiin mm. esille se, miksei tv-sarjassa kaksi heteromiestä voisi olla hyviä ystäviä ja rakastaa toisiaan ilman, että heitä heti kommentoitaisiin homoiksi. Se luo kuvaa vääränlaisesta maskuliinisuudesta.

BBC:n Sherlock ja fanien miellyttämisen mahdottomuus

Yritin mennä kuuntelemaan huumorivetoista "Supernatural: unelmien kumppani" -esitelmää, mutta salin ovet olivat jostain syystä lukossa enkä jaksanut ruveta herättämään turhaa huomiota, joten hengailin hetken kuuntelemassa Markus Bäckmanin kunniavierasohjelmaa (hän on dubannut mm. Ihaata ja monia muita piirroselokuvien ja tv-sarjojen hahmoja, kuten kapteeni Gantua Lilossa ja Stichissä) ja pyörin sitten lähinnä myyntipöytien luona pongailemassa ihmisten hienoja asuja.

Japani-harrastajien elintarvikkeet ja steampunk-kirjallisuus sulassa sovussa rinnakkain.

Popcultin ala-aula

Sarjakuvaohjelma on aina must, joten seuraavaksi suuntasin Twitterissäkin seuraamani Hanna-Pirita Lehkosen ohjelmaan "Miten luoda sarjakuvaura verkossa". H-P oli viihdyttävä, välitön ja oikea henkilö neuvomaan sarjakuvataiteilijoita, sillä hän elättää itsensä piirtämällä verkkosarjakuvia Webtoonsille. Palvelun kautta kuka tahansa voi julkaista omaa materiaaliaan, saada lukijoita ja sitä myötä myös tuloja, ja ehkä joskus tulla myös palkatuksi Webtoonsin omaan tiimiin, kuten Hanna-Piritalle oli käynyt.

Äärimmäisen kiinnostava, tiivis ja informatiivinen paketti siitä, mitä kautta aloitteleva taiteilija voi oikeasti tehdä vähän tai vähän enemmänkin rahaa omilla töillään. Tärkeintä oli muistaa juuri sopiva röyhkeys oman itsensä ja taiteensa markkinoinnissa: kuten akateemisella alalla, myös taiteen alalla verkostoituminen on kaiken aa ja oo.

Hanna-Pirita aloittelee ohjelmaansa.

Lopuksi suuntasin toiseen innolla odottamaani ohjelmaan Buffy, vampyyrintappajasta. Pitkän linjan fani Piia Pohjalainen esitelmöi sarjan mytologiasta ja naishahmoista. Ohjelmakuvauksessa luvattiin, että esitelmä keskittyy erityisesti mytologiaan naisten kannalta, joten ajattelin, että nyt päästään asiaan. Harmi vain, että esitelmä tuntui melko hajanaiselta ja pintapuoliselta kuvaukselta sarjasta. Naishahmojen analyysi jäi oikeastaan yhteen diaan. Vaikka Buffya verrattiinkin kristinuskon Jeesukseen, olisi hahmosta saanut irti paljon muutakin sekä kuvien että pienten videoesimerkkien avulla. Ja ehkä vielä sitoa laajemminkin siihen aikansa kontekstiin - mitä Buffy oikeastaan teki tv-sarjojen naiskuvalle?

Muutkin naishahmot jäivät harmittavaksi pintaraapaisuksi. Olisin suonut, että esitelmässä olisi keskitytty yhteen kokonaisuuteen kunnolla, koska nyt se haahuili vähän sinne tänne ja toisti itseään. Vaikka itse olen katsonut sarjan vain kerran läpi (aikuisiällä, koska teinivuosinani meillä ei Buffy-kanavaa näkynyt), ei esitelmä tuonut oikeastaan mitään uutta. Mutta tulipahan taas into katsoa sarja uudestaan, kun se tuolta hyllystäkin löytyy.

"She saved the world a lot."

Jälleen yksi upea Popcult takana, joten vain seuraavaa vuotta ja uutta ohjelmaideaa odottelemaan. Huomasin taas, että unohdin pyytää valokuvia upeista cosseista (mm. Belle ja hirviö lauantaina ja sunnuntaina näin satavarmasti Solid Snaken...), mutta tämä parivaljakko oli huikea ja sai ansaitsemaansa huomiota myös cosplay-kisassa.

Obi-wan ja Anakin Clone Warsista

Ja sitten luvassa tutkijan tyylinurkka. Kevätsää helli vielä Helsinkiä tässä vaiheessa. Eikä tarvinnut kuin saapua perjantaina Helsingin metroon, kun pieni lapsi lastenrattaissa toteaa, että "Äiti, onpa hieno asu." Ja olin siis ihan normikamppeissani eli ns. Lontoo-lookissa - uudessa lempihatussani sekä pitkässä nahkatakissani.

Lauantain Star Wars -mekko on siskon tekemä. Siinä on huikean isot taskut (Popcultin ohjelmalehtinen mahtui sinne taittumatta) ja se on tehty 1980-luvun verhosta. Pienet R2-D2-korvikset ovat fimomassasta ja lahja ystävältä. Sunnuntain Potter-look julisti Korpinkynttä solmiolla ja valvojaoppilas-rintamerkillä, jotka on ostettu myös Lontoosta. Korvikset ovat Purple Octopus Jewelleryä. Tekijä oli Popcultissa myymässä tuotteitaan ja ostin häneltä ihanat Pacman-korvikset, jotka näkyvät alla. (Korviksia ei edelleenkään ole koskaan liikaa)

LOOTLOOT

Ja loottiahan kertyi. Kirppikseltä ostin Princess Ai -mangan osat 1-3 sekä yhden pienen lahjaksi menevän teoksen. Uuskumman pisteeltä mukaan lähti Anni Nupposen hillitön raapaleteos Hirviöasiakaspalvelu, jonka ahmaisin läpi lounaalla, hihittelin keskenäni, ja jota aion hyödyntää ensi vuoden opetuksessa. Sarjakuvat ovat Suomen sarjakuvaseuran pisteeltä. Varjokissa ja pöllötarrat taattua Myrntaita. Pieni nukkuva Bulbasaur on superihana ja yritän muistaa pitää sen maskottinani. Kuvasta puuttuu Stitch-tarra, joka meni heti tablettiin.

Pisteenä iin päälle sain vielä toiselta ankkaharrastajalta ja Rosa-fanilta tämän ylimääräisen kappaleen Barks-Rosa-kokoelmaa Kulmikkaiden munien jäljillä. Kokoelmani täydentyi jälleen. Kiitos tästä Antille!

Ihana con, ihania ihmisiä, ihania pukuja. Ensi vuonna taas tavataan!