Kirjahyllypäivitys

Kirjahyllyjäni on nyt kuusi ja niiden sisältö täydentyy pikku hiljaa. Tässä viimeisimmät hankinnat. Kirppiksiltä mukaan ovat tarttuneet John Greenin jo klassikoksi noussut The Fault in Our Stars, jota en siis ole lukenut (saati katsonut), mutta ajattelin, että eurolla sen voisi ottaa lukupinoon. Saman verran maksoin H. G. Wellsin kokoelmasta, jossa on kaikki klassikkotarinat: Aikakone, Tohtori Moreaun saari, Näkymätön mies ja Maailmojen sota - englanniksi. Ellinor Rafaelsenin Katja interreilillä -kirjasta pulitin 50 senttiä. Yritän siis kerätä kaikki Katja-kirjat, kun niitä teininä tuli luettua. Myös Penguins-valokuvakirja on kirppikseltä. Siitä taisin maksaa jopa muutaman euron. Pingviini on sisäinen eläimeni.

Lahjaksi tai muuten vain ilmaiseksi ovat hyllyyni päätyneet Sofi Oksasen Puhdistus (tästä tulee nykyisin aina mieleen se Fingerpori-strippi), jonka nappasin laitoksen ota ja jätä kirja -laatikosta, Drawing the Line, sarjakuvatutkimuksen antologia, tuli postissa Amerikkalaisen yhdistyksen jäsenille ja Barks - Rosa -kokoelmahan oli lahja fanikollegaltani, jolla niitä oli ylimääräinen kappale.

Kallein ostos pinosta on ehdottomasti Sari Östmanin väitöskirja "Millasen päivityksen tästä sais?" Elämäjulkaisijuuden kulttuurinen omaksuminen, jonka ostin Kulttuurintutkimuksen päiviltä viidellätoista eurolla. Sitä aioin hyödyntää sarjakuvablogiartikkeleissani tässä kesän ja syksyn aikana. 

Tutkijan kesä(loma)kuulumisia

Hanamin aika oli tänä vuonna myöhässä, mutta tulihan sekin lopulta.

Hauikset ovat kipeinä ruohonleikkuusta ja siimaleikkurin käytöstä.

Ensimmäinen hyttynen inisi kylppärissä.

Ulos lähtiessään pitää varustautua jättimäisillä aurinkolaseilla, hatulla ja 50+ suojakertoimen aurinkorasvalla.

Se on sitten näköjään kesä.

Olen vähän huono kesäihminen, koska (kuten isäni) en nauti auringosta ja kuumista keleistä. Kylmän ja epävakaan kevään jälkeen olen kuitenkin huomannut innostuvani lämmöstä ja syreenien tuoksusta paljon tavallista enemmän. Ajatus kesästä tuntuu aika kivalta erityisesti siksi, koska se sisältää oikeasti lomaa, mutta myös töitä. Tämä taas tarkoittaa sitä, että toisin kuin viime kesänä, en joudu köyhäilemään, 

Aloitin toukokuussa kirjoitusviestinnän tuntiopettajana yliopistolla ja vedän nyt kesäkuun ajan gradukursseja. Ne päättyvät kesäkuun viimeisellä viikolla ja olen nauttinut niistä todella paljon. Toinen opetusrupeama onkin sitten heinäkuun loppupuolella OPH:n kurssilla ulkomailta tuleville vaihtareille. Heille ohjelmassa olisi suomalaista nykykirjallisuutta - sarjakuva tietenkin hyvin edustettuna. Tätä kokonaisuutta alan visioida tarkemmin kuitenkin vasta kun olen palannut Ranskasta.

Näkymättömät-hankkeen työaikani kesän osalta menee pitkälti Ranskan Normandiassa, Moulin d'Andéssa järjestettävään kirjoittamisen opettajien kesäkouluun, jossa pääsen esittelemään sarjakuvamenetelmiäni. Olen neljän päivän matkasta valtavan innoissani: valokuvien perusteella paikka näytti olevan suoraan Asterixista. Perjantaina sain sähköpostiin alustavan ohjelman ja mikä olisikaan parempaa kuin luova työskentely pittoreskeissa maisemissa parin tunnin päässä Pariisista?C'est très bien, c'est suberbe!

Reissuun on enää kolme viikkoa. Mutta en ole ehtinyt ihan hirveästi intoilla asiasta, koska mielessä pyörii lähinnä Worldcon.

Worldconin ensimmäinen ohjelmaversio julkaistaan tässä kesäkuun lopussa ja liikoja paljastamatta minulla on neljä ohjelmaosuutta, joista kaksi akateemisella puolella. Hotellihuone on varattu minulle ja kahdelle hyvälle ystävälleni, lippu maksettu ja nyt on menossa se tärkein vaihe, eli pohdinta siitä, mitä laittaa päälle minäkin päivänä. (Naureskelin puhelimessa ystäväni Tupun kanssa, että kolme ihmistä ja viiden päivän asukokonaisuudet vaativat kenties farmariauton.) 

Omenapuumme kukkivat paraikaa.

Mutta Worldcon-hehkutusta seuraa kyllä lisää. Pelkkää huviahan se ei ole, sillä akateemisen ohjelman järjestämisen lisäksi olen Finfarin tiedottaja, mikä tarkoittaa jatkuvaa sometykitystä. Haaveilen paremmasta kamerasta isompia raportteja varten, mutta saa nähdä, ehtiikö sellaista hankkia omaksi.

Tutkijan kesäsuunnitelmat TOP3 ovat siis

1) opetus

2) kesäkoulu Ranskassa

3) Worldcon. 

Kohta numero neljä olisi artikkelien kirjoittaminen. Aku Ankka -kyselyni sulkeutuu tänään ennen puoltayötä ja sen pohjalta suunnittelemani artikkelin deadline olisi 30.9. Minulta ja Viivi Rintaselta on lisäksi pyydetty sarjakuvabloggauskyselystämme populaaria artikkelia Sarjainfoon. Sen deadline olisi jo elokuun lopussa. 

Lisäksi minulta ja kollegaltani Elisa Auviselta pyydettiin yhteisartikkelia Kirjoittamisen tutkimuksen päivien työpajamme pohjalta, joten senkin suunnitteleminen olisi työn alla. Puhumattakaan ikuisuusprojektistamme kollegani Mikon kanssa eli Roope-artikkelista, jonka voisin viilata mahdollisimman pian siihen kuntoon, että sitä saisi tarjottua johonkin hyvään julkaisuun.

Pohdinkin, olisiko tämän kaiken päälle liikaa laittaa abstraktiehdotelma vielä yhteen antologiaan. Sen deadline olisi vasta joulukuussa, joten ehtisin lukea syksyn aikana kaiken mahdollisen Theodore Rooseveltista. (Voittekin pohtia, miten tämä liittyy.) No, vielä ehdin pohdiskella asiaa, sillä abstrakti pitää lähettää vasta heinäkuun puolessavälissä.

Mutta ei huolta, on minulla lomaakin. Aion lukea, pelata, ommella ja ihmetellä, saanko lupailemani Luminara-cossin Worldconiin vai en. Hame- ja päähinekankaat on jo ostettu.

Lisäksi aion blogata. Suunnitelmissa on se ikuisuuden odottanut cosplay-teksti (varmaan sitten, jos ja kun Luminara valmistuu ja löydän sen valokuvan itsestäni Zorrona), muutama sananen suhteestani scifiin, näkökulmani huijarisyndrooma-ilmiöön ja toivottavasti myös ajatuksia Marjo Kamilan väitöskirjasta, joka käsittelee opettajien pukeutumista.

Mutta kesä. Aikaa levätä ja latailla akkuja. Ja valokuvata takapihalla tapahtuvia asioita, kuten merkinnän kuvista voi päätellä.

Kukkia on enemmän kuin vuosi sitten.

PS. Muistattehan Don Rosa -dokumentin The Scrooge Mystery? Sen joukkorahoituskampanja on edennyt pisteeseen, jossa dokkari tapahtuu, mutta dvd:t eivät. Muutama tonni olisi vielä tarpeen, jotta me kaikki fanit saisimme fyysisen kappaleen tuosta hienosta projektista. Dokumentissa esitellään siis 12 fania, joiden elämään tutut ankkahahmot ja -tarinat ovat vaikuttaneet merkittävästi. Minä olen yksi niistä faneista, joten projektin seuraaminen on jo siksi lähellä sydäntäni. Klikkaa tästä Kickstarteriin.

Pienten lemmikkien muistolle

Gekkoset sulassa sovussa

Popcult-viikonlopun jälkeisenä maanantaina kaivoin toisen pienen haudan takapihan laitamille. Tämä on muistokirjoitus Nasulle ja Nirpulle, jotka tulivat elämääni syksyllä 2006 ja lähtivät siitä kesällä 2016 ja keväällä 2017.

 

Olen allergikko. Teinivuosina tehdyissä allergiatesteissä selvisi, miksi aivastelin kesät läpeensä ja sain neuvon olla kuivattamatta pyykkejä ulkona. Samassa testissä tuli ilmi, että olen allerginen koirille. Se oli kriisi, sillä olen aina ollut koiraihminen ja meillä oli aina ollut kotona metsästyskoira. Kriisistä selvittiin hyvällä hygienialla, koska koira-allergiani ei ollut paha. Mutta tiesin, etten koskaan hanki omaa koiraa.

Iskältä peritty heinänuha esti myös kaikkien pienten söpöjen ja karvaisten elikoiden hankkimisen, sillä niille olennainen kuivaheinä oli ehdoton no-no. Mutta koska en ahdistu pienistä ja söpöistä ei-karvaisista elikoista, aloin haaveilla liskoista. Leopardigekko oli kaikkien herppiharrastaja-aloittelijoiden suosikki, joten kun siskoni tuttu oli luopumassa omistaan muuton takia, olin valmis ottamaan kaksi pientä tyttöstä vajaan kahdenkymmenen neliön yksiööni syksyllä 2006.

Nirppu, pomotteleva "isosisko"

Nirppu oli saapuessaan noin viisivuotias. Vaikka gekot eivät välttämättä olleetkaan keskenään mitään sukua, pidin Nirppua välillä raivostuttavana, pomottelevana isosiskona - jollainen olin varmaan ollut itsekin. Nirppu oli nirso ja hirvittävä ahmatti. Sille kelpasivat vain jauhomadot ja niitäkin meni hurja määrä. Pahimmillaan Nirppu napsi Nasun suussa olevat madot itselleen. Nirppu oli myös siskoaan rohkeampi monissa asioissa - se oli ensimmäinen joka tutki aina terraarion kulmat siivouksen ja järjestyksen vaihtamisen jälkeen. Toisaalta Nirppu pelkäsi ihan hillittömästi imuria.

 

Nasu, ujo pikkusisko

Nasu oli Nirppua vuoden nuorempi ja aina kooltaan hieman pienempi. Sen tunnisti helposti poikkeavasta hännästä. Entisen omistajan mukaan Nasu oli säikähtänyt jotain eläinkaupassa ja pudottanut häntänsä. Uusi häntä ei koskaan väritykseltään istunut Nasulle.

Nasu oli ruokavalioltaan sallivampi, erityisesti se rakasti sirkkoja (mitä se ei kuulemma aiemmin ollut edes suostunut syömään). Lisäksi sille kelpasivat pihalta (ja myös talon sisältä) noukitut heinäsirkat, vahakointoukat, yöperhoset ja kärpäset. Kun Nirppu oli huolehtinut oman tutkimusretkensä, oli Nasun aika tarkastaa ympäristö. Välillä se jäi pomottelevan isosiskonsa jalkoihin.

Leopardigekot ovat yöeläimiä, joten niiden toimia oli helpointa ja kivointa seurata yhdeksän jälkeen illalla, kun niiden valo sammui. Ainut ääni, joka terraariosta kuului, oli pienten kynsien rapina, kun ne kiipeilivät piilopaikkojensa päälle tai yrittivät käyttää lampunvarjostinta reittinä ylös ja ulos terraariosta. Ja niidenhän ei pitänyt olla erityisiä kiipeilijöitä, mikä tuli todettua vähättelyksi jo silloin, kun niitä piti sylissä varpaiden putsaamisen ajan (joskus nahanluonti ei ihan täysin onnistunut ja varpaiden väliin jäänyt nahka piti putsata pumpulipuikolla, ettei se kovettuisi ja aiheuttaisi kuoliota). Parhaimmillaan gekko oli sitten jossain niskassa ihmettelemässä maailmaa.

Vaikka gekot eivät ole lemmikkeinä paijattavia, ne olivat selkeitä persoonia. Ne kestivät kanssani neljä muuttoa stressaantumatta ja tottuivat puolisooni, joka ei aina arvostanut löytäessään lemmikkien karannutta ruokaa kengästään tai olohuoneen lattialta, tai kun sirkat kasvoivat liian isoiksi ja alkoivat sirittää kaapissa. Äiti oli varma, että ne tulevat lasia pitkin ulos terraariosta keskellä yötä eikä meinannut suostua nukkumaan samassa tilassa.

Mutta gekot muuttivat myös mielipiteitä. Siskoni ihastuivat niihin, kun tajusivat, etteivät ne ole limaisia ja ällöjä, päinvastoin. Pieniä ja lutuisia otuksia, jotka sulkivat silmänsä nukkuessaan ja näyttivät aina hymyilevän kaikelle.

Nasu ja Nirppu elivät kumpikin noin viisitoistavuotiaiksi eli gekkojen mittapuulla vanhuusikään asti. En koskaan vaihtanut niiden nimiä, vaikka tuskin ne niitä oppivat tuntemaan. Kun ruokahalu katosi ja ennen niin paksu häntä alkoi kuihtua, tiesin, että kohta oli luopumisen aika. Ja kuten kaikki lemmikkien omistajat tietävät, suru toisen kuolemasta on aina kova, oli pienen koko mikä tahansa.

Nyt takapihan nurkalla on kaksi pientä hautaa ja pieni havupuu. Ja minä katselen haikeana Instagramin gekko- ja käärmekuvia ja yritän olla haluamatta uutta pientä lemmikkiä elämäämme ihan heti. 

Leopardigekkotietoutta löytyy mm. http://www.faunatar.fi/leopardigekko ja

http://hoito-ohjeet.blogspot.fi/p/leopardigekko.html.

Don Rosa -dokumentin joukkorahoitus alkaa 2.6.!

Still-kuva tulevasta The Scrooge Mystery -dokumentista

Morgann Gicquel dokumenttitiimeineen on tarjoillut maistiaisia tulevan joukkorahoituskampanjansa tarjouksista viimeisen viikon aikana niin Twitterissä kuin Facebookissakin. Don Rosan merkitystä faniperspektiivistä käsittelevän dokumentin on määrä saada ensi-iltansa joulukuussa Pariisin Le Studio des Ursulines -teatterissa. Sitä ennen dokumentti on kuitenkin saatava valmiiksi. Joukkorahoituskampanja alkaa huomenna perjantaina 2.6. klo 10 Ranskan aikaa eli siis kello yksitoista Suomen aikaa. Me, jotka olemme sähköpostilistalla, pääsemme osallistumaan kampanjaan jo tänään torstaina ennakkoon. Jotta te, jotka olette mahdollisesti unohtaneet ilmoittaa tietonne sähköpostilistalle, pääsisitte osallisiksi tästä ilosta, olen koonnut palkinnot tähän teille valmiiksi päätöksentekoa varten. Ja totta kai osin myös siksi, että lupasin mainostaa kampanjaa blogissani. (Mitään korvaustahan tästä en saa - olen myös itse osallistumassa aktiivisesti projektin rahoitukseen.)

Jotta dokumentti valmistuisi, rahaa täytyisi saada vähintään 25 000 €. Jotta dokkari pääsisi DVD-levitykseen, vaadittava summa tuplaantuu. Joten kannattaa oikeasti harkita asiaa, varsinkin, kun rahoittamalla saa kaikkea kivaa sälää myös itselleen.

 

Linkki joukkorahoituskampanjaan avautuu dokumentin virallisille nettisivuille https://www.thescroogemystery.com/ perjantaina.

Mitä siis olikaan luvassa?

• 15 € - digitaalinen valokuva-albumi sähköpostitse sekä kolmen kappaleen rintanappisetti
• 25 € - aiempi setti sekä linkki dokumentin katsomiseen
• 35 € - aiempi setti + 2 postikorttia filmistä + dokumentin digitaalinen kopio + oma nimi lopputeksteihin (ensimmäisen viikon jälkeen hinta tulee olemaan 42 €)
• 50 € - aiempi setti + 3 postikorttia + pääsy bonus-materiaaleihin (pidemmät haastattelut, poistetut kohtaukset, behind the scenes…)
• 75 € - aiempi setti + pala alkuperäistä 16 mm filmiä.
• 150 € - aiempi setti + Rosan kokoelmasta varastettu, Rosan nimmaroima ja dokumenttitiimin leimaama salaperäinen Ankkasarjis  (arvo $3-50, eli joko sarjakuvalehti tai pehmeä- tai kovakantinen albumi).

Kaksi arvokkainta palkintoa varataan kahdelletoista onnekkaalle fanille:

• 500 € - digitaalinen valokuva-albumi + kolmen rintanapin setti + 5 postikorttia + digitaalinen kopio dokkarista + pääsy bonusmateriaaleihin + oma nimi lopputeksteihin + pala aitoa 16 mm filmiä + Rosan piirtämä (alkuperäinen) mustavalkoinen kasvopotretti Roope Ankan elämä ja teot -sarjassa olleista Roopen kuvista + mahdollisuus näyttäytyä dokumentissa + 2 lippua Paris Comic Coniin lokakuussa 2017 + 2 lippua Pariisin ensi-iltaan Le Studio des Ursulinesissa joulukuussa 2017 (hotelli- ja matkakulut eivät sisälly hintaan)

• 3000 € - Yksi kahdestatoista Roope-potretista, jotka Rosa on piirtänyt dokumenttia varten. Ehkä isoimpia teoksia, mitä Rosa on koskaan piirtänyt - korkeus n. 42 cm.

Joko innostuit? Valmistaudu - perjantaina se alkaa. Minunkin pitäisi päättää, mitä oikeastaan haluan ja mihin tässä maailmanajassa on varaa...

PS. Rahoittamalla kampanjaa mahdollistat myös filmiporukan tulon Suomeen - kuvaamaan minua! Yhtään en siis ole oma lehmä ojassa täällä.