Irlanti, osa 1: Roadtrip ja Skellig Michael

Olen lopultakin saanut siirrettyä kaikki Irlanti-kuvat puhelimesta koneelle, joten pääsen aloittamaan Irlanti-postaussarjani. Ensimmäinen postaus käsittelee nimensä mukaisesti roadtrippiämme Irlannin halki Dublinista Portmageehen ja sieltä *le gasp* Skellig Michaelin saarelle. Toinen postaus keskittyy Dublinin Worldconiin ja viimeisessä seuraa kuvaspämmiä Game of Thrones -näyttelystä Belfastista.

Jo Helsingin Worldconissa päätimme lähteä Irlantiin elokuussa 2019. Teimme matkasuunnitelman, säästimme rahaa ja päädyimme viettämään puolitoista superkivaa viikkoa vihreällä saarella. Meitä oli kolme likkaa: minä ja rakkaat ystäväni Tupu ja Taina, ja olimme jo pitkään vouhanneet asiasta omassa Team Worldcon -Whatsapp-ryhmässämme.

Lähdimme Irlantiin maanantaiaamuna 12.8. ja olimme noin kymmenen aikoihin (paikallista aikaa) Dublinissa. Matkaa suunnitellessa olimme myös päätyneet erittäin fiksuun ratkaisuun: koska tarkoituksemme oli kiertää paikkoja ennen conia, vuokrasimme auton. Tämä tietenkin aluksi hirvitti, kun ne irlantilaiset ajavat väärällä puolella tietä ja rattikin on ihan jossain muualla kuin missä pitäisi (ja tässä vaiheessa meillä ei ollut vielä edes tiedossa paikallisten sekopäinen liikennekulttuuri, jossa pikkuteiden nopeusrajoitus on 80 km/h ja mutkaisten ja mäkisten reittien takia ajaisit itse maksimissaan kuuttakymppiä...). 

Syyt autovuokraan olivat kuitenkin perusteltuja: Portmagee on Lounais-Irlannissa sijaitseva pikkukylä, jonne päästäkseen pitäisi mennä ensin junalla, sitten bussilla ja vielä lopuksi taksilla. Kun Google Maps näytti matka-ajaksi +9 tuntia, totesin, että nyt otetaan se auto, niin säästetään aikaa, hermoja ja ehkä jopa rahaakin. Meillä oli varattuna automaattivaihteinen farmari-Ford, mutta niitä ei ollutkaan saatavilla, joten saimme samaan hintaan uudemman ja paremman Bemarin, jossa oli vieläpä suomea puhuva navigaattori! Vuokrafirman asiakaspalvelija oli tosi mahtava ja tsemppasi meitä kertomalla olevansa itse kotoisin Puolasta. Eli jos hän oppi ajamaan täällä, ei se tuota meille ongelmia. Saimme mukaan myös jättimäisen tiekartan, josta hän ympyröi meille sopivia nähtävyyksiä. Todella hyvää palvelua!

Navi oli ystävä! Poppana-porg vahtii maisemia moottoritiellä ja Han Solon nopat toivat ehdottomasti onnea.

Auto oli meillä maanantaista torstaihin ja maksoi yhteensä 370 euroa. Bensat saimmekin sitten kaupan päälle autosekaannuksen vuoksi. Ajoimme yhteensä noin 880 kilometriä yhdellä tankilla, joten ihan hyvä diili. Suosittelen lämpimästi Irlantiin reissaavia harkitsemaan autovuokraa, sillä se mahdollisti tauot sopivina aikoina ja ehdottomasti sopivina paikkoina. Kun maisemat olivat tällaisia Ring of Kerryn alueella, sitä pysähtyi varsin mielellään!

Ring of Kerryn tie kulki osin merenrantaa myöten.

Lähdimme Dublinista noin puoli kahdeltatoista ja olimme Portmageessa muistaakseni viiden ja kuuden välillä. Pidimme matkalla pari taukoa kuskin vaihtoineen ja maisemien ihailuineen. Reitti kulki muutaman todella idyllisen pikkukaupungin läpi ja joka puolella oli vähintään lampaita, vuoria ja kerrassaan postikorttimaisia maisemia. 

Portmageen kylä sillan toiselta puolen katsottuna. Keskellä Skelligin matkoja tarjoavat venekunnat.

Majoituksemme sijaitsi Valentian saarella, jonne meni silta Portmageen pikkukylästä. Matka majapaikastamme satamaan kesti kävellen kymmenisen minuuttia, joten aamuherätyksen ei tarvinnut olla turhan aikainen.

Majoituspaikkamme. Meillä ei tosin ollut aamiaista, sillä majoitumme erillisessä "mökissä".

Ensimmäinen hotellimme oli B & B Carraig Liath House, jossa vietimme pari yötä. Olimme varautuneet siihen, että jos emme pääsisikään Skelligille tiistaina, meillä olisi vielä hätävarana keskiviikkoaamu. Sitä ei kuitenkaan tarvittu, mutta oli ihanan rentoa viettää sekä maanantai- että tiistai-illat omassa rauhassa. Meillä oli siis kirjaimellisesti oma kaksikerroksinen mökki, jossa alakerrassa oli tupa ja vessa (sekä pieni komero portaiden alla, mikä aiheutti Harry Potter -viittauksia), yläkerrassa kaksi erillistä makuuhuonetta ja kylpyhuone. Vain sauna puuttui! Pesimme muun muassa pyykkiä alakerran pesukoneessa, kun kastelimme merimatkan aikana vaatteemme suolavedessä.

Tilaa olisi ollut isommallekin seurueelle ja paikan omistaja vitsaili, että tarvitsisimme niitä miespuolisia vieraita...

Kaikki kunnia Worldconille, mutta minulle reissun tärkein anti oli päästä Skellig Michaelin saarelle, joka esitti Ahch-to -planeettaa eli Luke Skywalkerin piilopaikkaa uusissa Star Wars -leffoissa. Skelligin saaria on kaksi kappaletta, joista pienempi on suulien pesimäpaikka ja isompi (Skellig Michaelina tunnettu) on Unescon maailmanperintökohde. Siellä sijaitsee muinainen munkkiluostari ja se on myös tärkeä lunnien pesimäsaari.

Little Skellig. Valkoiset alueet eivät ole lunta vaan suulia.

Skellig Michaelille järjestetään venematkoja keväästä syksyyn. Eco tourilla, joka ainoastaan kiertää saaret, pääsee huhtikuun alusta lokakuun alkupuolelle saakka. Hinta on aikuisilta 40 e, opiskelijoilta ja lapsilta vähemmän. Landing tourilla pääset sitten ihan rantautumaan ja patikoimaan itse saarelle toukokuusta syyskuun loppupuolelle. Se maksaa 100 euroa, mutta se on sen arvoista! Venekuntia lähtee pääasiassa Portmageen satamasta ja niitä on 15, joista jokaiseen mahtuu 12 kyytiläistä. Eco toureja järjestetään useampi päivässä, mutta Landing toureja vain yksi, sillä saarelle on rajoitettu pääsy: vain 180 ihmistä päivässä, jotta maailmanperintökohde ei rasitu liikaa. Lähdöt ovat tyypillisesti aamuisin yhdeksän pintaan.

Skellig Michaelin rinnettä. Tuonne me kiipesimme.

Vinkkinä matkalaisille: kannattaa olla ajoissa. Suosituin ja tunnetuin venematkoja järjestävä Casey's Skellig Island Tours aloittaa matkakauden varausten vastaanoton maaliskuussa. Muiden venekuntien pitää vuosittain hakea lupaa rantautumiseen, joten heidän varauskalenterinsa saattavat aueta vasta myöhemmin. Mitä nopeampi olet, sitä todennäköisemmin saat varattua paikan veneestä. Itse sain napattua kyydin Skellig Boat -perheyritykseltä. Isä ja poika McCrohan olivat rentoa porukkaa ja tarjosivat muun muassa makeisia seurueellemme. Veneessä parasta oli katto ja seiniksi vedettävät pressut. Tiistaiaamun tihkusade ei näin vaivannut meitä merellä - joskin paluumatkan aikana sivupressuja ei vedettykään suojaksi ja kastuin itse vähän ikävämmin.

Kun varaat itsellesi paikan venekunnasta, annat samalla luottokorttitietosi. Maksua ei kuitenkaan veloiteta, sillä vasta reissuaamuna selviää, pääseekö vene lähtemään. Koko matka on siis sääriippuvainen eli jos meri myrskyää liikaa, saarelle ei lähdetä. Siksi olin koko alkureissun hirveässä jännitysstressitilassa, pääsenkö toteuttamaan haaveeni vai en. Meillä oli oikeasti hyvä sää tihkusateesta huolimatta, joten kaikki järjestyi, vaikka uskalsinkin olla riemuissani vasta, kun astuin jalallani saarelle. Kun reissu siis on toteutunut, maksu maksetaan veneessä käteisellä. 

Huipulla tuulee

Jos olet yhtään taipuvainen matkapahoinvointiin, kannattaa varautua sopivin lääkkein. Olen itse tottunut veneilijä lapsuudestani, mutta esimerkiksi yksi veneemme espanjalaisista vieraista oksensi matkan aikana. Se ei ole mitenkään poikkeavaa. Tarjosimme hänelle lääkkeitä paluuta varten, mutta hän sanoi pärjäävänsä.

Matka saarelle kestää puolitoista tuntia ja tyypillisesti siellä ehtii viettää parisen tuntia aikaa, mistä suurin osa menee ylös kiipeämiseen ja totutteluun saarella liikkumiseen. Paikalla on kaksi opasta: alatasolla oleva turvallisuusopas, joka kertoo paikan säännöt, ja luostarialueella oleva opas, joka kertoo enemmän saaren historiasta. Matkaan kannattaa varautua hyvin kengin ja säätä kestävin varustein, mutta ottaa huomioon myös se, että kiipeillessä tulee kuuma. Vesipullo ja pienet eväät ovat hyvä ratkaisu. Eväitä saa syödä vain tietyissä paikoissa ja roskat viedään luonnollisesti itse pois saarelta.

Rinnemaisemia. Alhaalla näkyy reitti, jota pitkin tulimme.

Skellig Michaelin rinnereitti koostuu 600:sta kivisestä askelmasta, jotka voivat olla sateella todella liukkaita. Itse pärjäsin ihan hyvin lenkkareilla. Meitä sää onneksi suosi ja aurinko alkoi paistaa heti, kun saavuimme saarelle. Paikalla oli kaikenikäistä väkeä ja vanhemmat menivät reittiä kävelysauvojen kanssa, joten sitä on turha epäillä, riittääkö kunto. Huipulle mennään omaan tahtiin turvallisuudesta tinkimättä. Sitä paitsi on varsin sallittua pysähtyä ihailemaan maisemia - kunhan jalkojen alla on turvallinen maa eikä turhaan estä muiden kulkua.

Fangirl moment

Huipulla on vanha, jo 500-luvulla perustettu munkkiluostari, jossa tosiaan on kuvattu paljon The Last Jedin kohtauksia. Opas oli hauska tyyppi, joka kertoi taustoja paikan historiasta ja tarinoita leffojen kuvauksista. Hänellä oli muun muassa yhteiskuva Mark Hamillin kanssa, ja hän nauratti kertomalla, miten R2-D2:n näyttelijä oli saatu kannettua huipulle.

Tämä on oikea hetki muistaa, että on korkeanpaikankammoinen.

Kuva munkkimajan ikkunasta hautausmaalle.

Kivestä rakennetut makuutilat

On kiva, kun ystävät trollaavat. Saimme paljon huomiota Star Trek -asuista ja pikku-Porgin johdosta.

Onnellinen Katja Luken majan edustalla R2-D2-korviksissaan.

Valomiekka jäi valitettavasti kotiin, joten ei Reyn treenejä tällä kertaa.

Turvallisin tapa mennä alas.

Reissun ainut miinus oli se, että olimme hieman liian myöhässä nähdäksemme lunneja. Saarella pesivät linnut olivat muuttaneet pohjoiseen parisen viikkoa sitten. Oppaan mukaan silloin lunneja olisi pitänyt potkia jaloista, niitä oli niin paljon. Jos siis haluat nähdä lunneja, kannattaa saarelle tulla kesällä, ei elokuun puolenvälin hujakoilla. Rinteet olivatkin täynnä tyhjiä pesäkoloja odottamassa kevättä.

Porg luonnollisessa ympäristössään.

Visiitti Skellig Michaelille oli yksi tämän vuoden parhaimmista kokemuksista ja muistelen sitä vieläkin lämmöllä. Se oli minulle todella tärkeä Tähtien sota -fanina, mutta paikka on upea jo pelkästään luontokohteena. Olet fani tai et, Skellig Michael on ehdottomasti Irlannissa näkemisen arvoinen paikka. Burnoutista toipuvalle jo pelkästään luonnossa patikointi on hyvää terapiaa.

Jos et syystä tai toisesta pääse itse saarelle, Skellig's Experience -keskus on hyvä paikka piipahtaa. Se esittelee videoin ja valokuvin paikan historiaa. Samalla se on matkamuistomyymälä ja hyvä lounaspaikka. Sieltä saa muun muassa hienoja teemaan sopivia teepaitoja - ja ihanaa suklaakakkua! Paikka sijaitsee heti sillan toisella puolella Valentian saarella ja maastoutuu ruohokattoineen maisemaan. Meidän majapaikastamme oli sinne pelkkä hyppäys.

En tiedä, oliko syynä jännityksen/stressin laukeaminen Skelligille pääsyn jälkeen vai paluumatkan kastuminen (vai molemmat yhdessä), mutta keskiviikkoaamuna olinkin sitten selvästi vilustuneen oloinen. Jätimme ihanan mökkimme taakse ja suuntasimme luotto-Bemullamme rannikon Skellig Ringiä pitkin eteenpäin. Tarkoituksemme oli ajaa nautiskellen maisemareittejä pitkin Killarneyn kansallispuiston läpi itse Killarneyn kaupunkiin yöksi. Matkan varrella pysähdyimme jälleen maisemapaikkoihin, mutta myös Skellig's Chocolate -suklaatehtaalle ja tehtaanmyymälään ostamaan paikallisia herkkuja. Jälleen ehdoton suositus: saimme maistiaisia ihanista konvehdeista ja ostimme jo ensimmäiset tuliaiset paikan päältä. Oma lempparini oli lime-sitruuna-valkosulkaa-konvehti.

Sumuinen aamupäivä Skellig's Chocolate -tehtaan takana.

Skellig's Ring ja Ring of Kerry -reitit ovat upeita ajaa, joskin vaativat hyviä hermoja niiden satunnaisen kapeuden ja paikallisten nopeuksien takia. Mutta kiireessä sinne ei kannatakaan lähteä. Mieluummin ottaa rennosti, suunnittelee matkan hyvin ja antaa tilaisuuden sopiviin pysähdyksiin.

Killarneyn kansallispuisto, Ladies View

Ladies View. Postikorttimaisemia.

Pysähdyimme matkan varrella ihailemaan niin Ladies View'n maisemia kuin patikoimaan hetken Torcin vesiputouksen lähistöllä. Löysimme metsän, jossa taatusti asuu leprechauneja sekä maiseman, joka oli yllättävän suomalainen. Torcin vesiputous on muuten todella suosittu turistien kesken, joten saattaa joutua hetken etsimään sopivaa parkkipaikkaa tienposkesta. Siellä on myös siistit sisävessat.

Leprechaun-metsä

Torc Waterfall

Vesiputouksen huippua kohden kävellessä löysin Suomen.

Alun perin olimme suunnitelleet harrastavamme enemmänkin patikointia Killarneyn kansallispuistossa, jossa on muun muassa 1400-luvulla rakennettu Ross Castle. Siihen meidän olisi pitänyt varata lisäpäiviä, mikä oli hieman harmillista tajuta. Toisaalta olin jo keskiviikkoiltana aika kipeän oloinen, ettei minusta olisi ollut torstaina mihinkään liikunnalliseen.

Killarneyn kaupunkiin saavuimme kolmen pintaan. Siellä majoituimme ainoassa luksuspaikassamme, The Fairview Boutique Hotellissa, joka oli aika pitkälti kaiken keskustassa. Huoneistossamme oli esimerkiksi poreamme, mikä oli ihanaa pitkän ajomatkan jälkeen. 

Fairview'n hotellihuone

Irlannin ainut Lord of the Rings -teemapubi sattui olemaan hotellimme vieressä. Mikä sattuma!

Roadtrippimme viimeinen päivä oli torstaina 15.8., jolloin matkasimme Corkin kautta kohti Cashel-nimistä kaupunkia, jossa autonvuokraajamme mielestä oli Irlannin kaunein linna, Rock of Cashel. Olin tässä vaiheessa kipeimmilläni, joten nuokuin vain auton takapenkillä ja olin jo itsenikin mielestä ärsyttävä. Linna oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Sisäänpääsy oli kahdeksan euroa, jos ei erikseen halunnut mennä luostarin puolelle. 

Sisäpihalta, hautausmaan puolelta napattu kokonaiskuva

Sisääntuloreitin näkökulma. Syytän romahduksesta lohikäärmeitä.

Auto piti palauttaa Dublinin lentokentälle kuuteen mennessä, joten emme viipyneet paikalla pitkään. Varsinkin, kun lähtiessämme henkilökunta alkoi tyhjentää paikkoja ensiapukuljetusta varten. Pieni tyttö oli kuulemma pudonnut leikkiessään ja loukkaantunut. Kuulimme myöhemmin, että hän onneksi selvisi.

Autoreissumme päättyi siis Dubliniin. Veimme ensin tavaramme viimeisimpään majoituspaikkaan ja palautimme auton lähestulkoon onnellisesti (yksi väärä kääntyminen, mutta kuka niitä katsoo) vuokraamoon. Ei kolhuja, ei ongelmia. Han Solon nopat tuottivat kaikin puolin onnea ja kaikki kolme pääsimme kokeilemaan, miltä tuntuu ajaa vasemmalla puolella. Onneksi oli automaattivaihteet ja navigaattori!

Roadtrip-loottia: Porgmagee-t-paita, Chladdagh-kirjanmerkki, Skellig-suklaata ja pieni kivi Luken majan edestä Skellig Michaelilta.

Olen varma, että palaamme vielä joskus Irlantiin, sillä paljon jäi näkemättä. Nyt, kun luotamme ajotaitoihimme, voimme seuraavankin kerran vuokrata auton ja suunnata länsirannikolle Connemaran ja Galwayn alueille. 

Matkareittimme sinisellä piirrettynä. Limerickin ohittaessamme lausuin pakollisen limerikin.