Oho, jossain vaiheessa blogivierailumäärä humpsahti yli 20 000:een. Kiitokset tästä (eksymisestä).
Huhtikuu on ollut melko kiireinen kuukausi, vaikka se nyt ei aluksi siltä tuntunutkaan. Mutta jotenkin sitä vain onnistuu aina tunkemaan itsensä ties sun mihin projekteihin - kuten olen jo useampaan otteeseen valitellut - ja sitten päivät menevät juostessa ympäriinsä eri tapaamisissa.
Huhtikuun alku meni taiteen perusopetuksen järkkäämillä Taidekarnevaaleilla, joilla olin siis töissä valvomassa sanataidekoulun oppilaita. Sen lisäksi olin koostamassa sanislaisten tekstinäyttelyä ja neuvomassa, miten Aidon Sanataiteilijan pisteellä ongitaan vastaus ihan mihin tahansa kysymykseen ja kuinka Runobasaarissa saadaan aikaan mieleinen runo valmiista säkeistä.
Olisin itsekin halunnut onkia, mutta toisaalta mietin, olisinko edes keksinyt sitä yhtä ainutta oikeaa kysymystä, johon olisin kaipaillut vastausta? Tuntuu, että pää pursuu kysymyksiä alkaen jo siitä, että mitä minun piti tehdä tänään...
Viime viikolla olin oman yliopistomme järjestämässä Kirjoittamisen mahdollisuudet -seminaarissa, joka kesti kaksi päivää. Tiistain ohjelmaan kuului kasa erinäisiä luentoja ja keskiviikkona jakauduttiin pienempiin työpajoihin työstämään tekstejä. Tuli sen verran ajatuksia ja oivalluksia niin luovaan kuin akateemiseen kirjoittamiseen ja varastinpa ihan nätisti myös yhden kirjoitusharjoituksen, jota ajattelin soveltaa sanataideopetuksessa jossain vaiheessa.
Seminaarin saldona oli paljon ajatuksia, joita piti saada purkaa. Ostin itselleni heti kovakantisen A4-kokoa olevan muistikirjan, johon aloin kirjoittaa niin sanottuja aamusivuja. Aamusivut on Julia Cameronin lanseeraama kirjoitustapa, johon kuuluu kolmen A4-kokoisen sivun kirjoittaminen käsin heti herättyä. Tarkoitus on olla sensuroimatta tekstiä ja antaa kynän kulkea paperilla mahdollisimman vapaasti. Tajunnanvirtana tietenkin. Tekstiä ei saa lukea - ainakaan kahteen viikkoon kirjoittamisesta.
Ajattelin testata metodia, että saisinko tästä jonkinlaista terapiaa omaan stressiini kirjoittajana. Kun proosaa ei ehdi kirjoittaa ja tieteellistä tekstiä on pakko.
Viime viikolla pidin myös kevään tutkijaseminaariesitelmäni, jota stressasin aivan valtavasti. Jotenkin tuntuu siltä, että sitä vain rykäisee kasan luokatonta tekstiä ja väittää sen olevan osa väitöskirjaa. En tiedä, johtuuko tämä stressaaminen perfektionismistani, todennäköisesti, sillä haluaisin kirjoittaa heti kättelyssä täydellistä tekstiä.
Hah.
Seminaarissa tulikin ilmi juuri ne omat (suurimmat) ongelmani kirjoittajana. Tekstini on liian populaaria ja fani minussa pyrkii esille liian helposti. Sen lisäksi innoissani onnistun aina ilmaisemaan itseäni jotenkin epäselvästi ja hävittämään ne syy--seuraus-suhteet, mitä itse tieteellisen kirjoittamisen kursseillani peräänkuulutan joka kerta.
Mutta tämä onkin vasta ensimmäinen tekstiversioni.
(Väitöskirjaa on olemassa 92 sivua. Raakatekstiä, mutta tekstiäpä kuitenkin.)
Tämän viikon seminaari oli poikkeuksellisesti kirjallisuuden graduseminaari, jonne menin ylimääräisenä kommentaattorina antamaan palautetta eräälle opiskelijalle, joka tekee graduaan
Elfquestistä. Kunhan hänen näkemyksensä ja tutkimuskysymyksensä selkiytyvät, tulossa on kiinnostava tutkielma.
Loppukevät menee myös erinäisissä tapahtumissa. Ensi maanantaina lähden siis Ruotsiin, Uppsalassa pidettävään
Time & Space -symposiumiin, joka käsittelee aihetta spekulatiivisen fiktion lähtökohdista. Milla Magia ja maagisen aikamatkailun ongelmat on ohjelmassa siellä.
Heti seuraavalle viikolle eli toukokuun alkuun tuli kutsu PPCS:n kevätseminaariin Turkuun, jonne pitäisi kasata viiden sivun paperi aiheesta X. Koska en keksi mitään fiksua, kirjoitan todennäköisesti väikkärin johdannon ensimmäistä osiota, koska ohjaajani Irma sitä toivoi myös ensi kuun ohjaajatapaamiseemme. Se ehkä selkiyttäisi myös omaa ajatteluani.
Toukokuun lopussa siintää ihana NNCOREn kansainvälinen sarjakuvakonferenssi. Kollegan kanssa yhteinen esitelmäpaperimme on jo valmis ja Powerpointtikin näyttää jo aika hyvältä. Etuajassa, mutta parempi näin.
Syksynkin ohjelma alkaa hahmottua, sillä kahdesta eri konferenssista tuli hyväksyvä päätös. Syyskuussa lähden taas Oxfordiin
The Graphic Novel -konferenssiin, jonne sain matka-apurahankin (jo etukäteen) Alfred Kordelinin säätiöltä. Siellä olisi tarkoitus puhua Rosan kadonneet kansat -tematiikasta Barksiin ja imperialismiin viitaten.
Lokakuussa puolestaan hyppään Tampereen junaan
Topographies of Popular Culture -konferenssin merkeissä. Siellä aiheenani on Ankkalinna fantastisena välitilana.
Sain muuten myös laitokselta matka-apurahan näihin kevään reissuihin, joten saan sekä NNCOREn konferenssin, Tampere Kupliin majoituksen että
Time & Space -symposiumin kustannettua. Varsin mainiota.
Kesälläkin olen taatusti jossain menossa. Vähintään nyt Finnconissa, FINFAR-tapaamisessa ja Ropeconissa, vaikka näitä ei missään vaiheessa ole lyöty lukkoon.
