Sarjakuvia, lisää sarjakuvia!

NNCOREn konferenssin jälkeen (josta seuraa päivitys toivottavasti viikonloppuna) tuli varattua aikaa nimenomaan sarjakuvaostoksille, joten suuntasin lauantaina innoissani The Good Fellows -sarjiskauppaan, joka siis on muuten ainut kauppa Suomessa, josta löytyy englanninkielisiä Walt Disney's Comics and Stories - ja Uncle Scrooge -sarjakuvalehtiä.
(Jos tiedätte sattumalta jonkun toisen paikan, hihkaiskaa kommenttilaatikkoon!)
Tällaisia tarttui mukaan. (Pahoittelen huonoa kuvaa.)

Uncle Scrooge -lehden numerossa 321 on tietenkin jo kansikuvasta päätellen tarina "Attaaack!" eli suomalaisittain "Hakkaa päälle!". Tämän tarinan olennaisuus väitöskirjani kannalta liittyy tietenkin Pellen pseudofantastiseen kielenkääntäjään sekä Arpin Lusènen läsnäoloon.
Numerosta 319 puolestaan löytyy "The Dutchman's Secret" eli "Hollantilaisen salaisuus". Erinomaisen viihdyttävä tarina lähinnä huumorinsa puolesta. Tästä tarinasta saa oivia esimerkkejä Rosan klassisesta kerrontatyylistä, jossa ruutujen taustalla tapahtuu jotain huvittavaa. Myös Akun "yliluonnollinen" tarkkanäköisyys on edustettuna.
Walt Disney's Comics and Stories -lehden numerot 635-637 sisältävät "The Three Caballeros Ride Again" -sarjan kokonaisuudessaan. Ei olennainen väitöskirjani kohdalta, mutta hieno esimerkki Akun erilaisesta sankaruudesta. Tulen tietenkin viittaamaan tähän Akun henkilöhahmon kuvauksessa.

Ostin myös hieman heräteostoksena kovakantisen Barks-kokoelman Uncle Scrooge: "Only a Poor Old Man", joka nimikkotarinan lisäksi sisältää sellaisia helmiä kuin "Back to Klondike", "Tralla La" ja yhden lapsuuteni suosikin, "The Secret of Atlantis". Tämän nappasin mukaan ihan vain siksi, että minulla on oikeita ja päteviä Barks-lähteitäkin viittauksia varten.

Satuin myös tekemään testimielessä tilauksen amerikkalaisesta Nostalgiazone-verkkokaupasta. Koska viime vuonna taistelin niin pitkään Mile High Comicsin kanssa, enkä kahdenkaan tilausyrityksen jälkeen koskaan nähnyt sarjakuviani, päätin kokeilla toista firmaa.
Täältä sain sitten lähetystiedot aina lähetyskoodeja myöten ja kesti huimat kuusi (!) päivää, kun paketti oli jo postilaatikossa.
Hämmennys oli huima, mutta niin oli myös ilokin, tässä paketissa tuli nimittäin yksi kauan odotettu ja toivottu tarina.

Walt Disney's Comics and Stories 606 kätkee sisäänsä kolmannen eli viimeisen osan "The Universal Solventia". Nyt tämäkin sarja on täydellinen.
Saman lehden numeroissa 602 ja 603 on osat kaksi ja kolme "The Treasury of Croesusta". Numerossa 610 on kauan kaivattu lempparini "A Matter of Some Gravity" eli "Paino-ongelmia". Uncle Scrooge 262 puolestaan sisältää tarinan "Back to Xanadu" ja tämä oli myöhäisen huomioni jälkeen ainut pettymys, jolla ei siis ollut mitään tekemistä itse firman kanssa.
Huomasin nimittäin juuri äsken, että kyseinen lehti sisältää "Takaisin Xanaduun" osan 2. Ei koko tarinaa. Tarkastin InDucksista, että olinko unohtanut kirjoittaa listaani koko tarinan numerot (näin kävi useille jatkosarjiksina ilmestyneille tarinoille, kun en tajunnut kirjoittaa kaikkia kolmea numeroa ylös ostoslistaani), mutta tämä ei ollut minun mokani. Jostain syystä InDucksin linkit "Back to Xanadun" jenkkijulkaisun numeroihin ovat hieman sekavia, enkä ensimmäisellä hakukerralla löytänyt kuin albumit Donald and Scrooge 1 ja 2 sekä Uncle Scrooge -lehden numerot 262 ja 357. Tarkemmalla haulla löytyykin myös se Uncle Scrooge 261, joka minulta sitten vielä uupuu.
Metsästys jatkukoon.
Lehdet olivat kaikki hyväkuntoisia ja erittäin huokeita, mutta hintaa tietenkin nosti $24 posti- ja vakuutuskulut Suomeen.

Nyt voin taas katsella muista liikkeistä niitä puuttuvia sarjakuvia, kun nämä ovat varmasti hyllyssä. 
Täytyy sanoa, että tällä hetkellä hankalimpia (ja kalleimpia) löytää ovat "A Little Something Special", molemmat Musta ritari -tarinat sekä "Guardians of the Lost Library". Niitä etsiskellessä...

PPCS-kevätseminaari ja muita kevään kuulumisia

Viimeinen sanataideopetus piti minut vielä perjantaipäivän 3.5. Jyväskylässä, mutta lähdin kuitenkin iltapäiväjunalla Turkuun, jossa suurin osa populaarikulttuurin tutkimuksen muista tohtoriopiskelijoista oli jo istunut metodiseminaarissa. Lauantaina oli tarkoitus esitellä tutkimuksen tämän hetkistä tilaa muille osallistujille.
Olin Turussa illalla kahdeksan aikaan ja suuntasin suoraan majoituspaikkaamme Villa Hortukseen. Täytyy sanoa, ettei se ollut mikään opiskelija-asunto. Se oli huoneisto. Nähtävästi tarkoitettu erityisesti muualta tuleville luennoitsijoille mahdolliseen pitempiaikaiseen vierailuun, kun keittiötä hallitsi kuuden istuttava pöytä ja sieltä löytyi muun muassa astianpesukone. Makuuhuone, olohuone, kylpyhuone, eteinen ja tietenkin valtava vaatekomero selittivät miksi yksi kollegoistamme oli hihkunut innoissaan kuultuaan muualta tulevien tohtorikoulutettavien majoittuvan Villa Hortukseen.

Lauantain seminaarissa jakaannuimme kahteen ryhmään kielen perusteella. Me suomeksi tutkimusta tekevät pidimme oman palautekommenttisession ja englanninkielinen ryhmä oli viereisessä luokassa. Kaikki olivat kovin hämmentyneitä siitä, miten pitkällä olin omassa väitöskirjassani, vaikka itsestäni tuntuu siltä, että edistyn kuin etana ja mistään ei tule valmista. Kaikki pitämäni konferenssiesitelmät kuitenkin lisäävät heti materiaalia ja sivumäärää, ja se valtava taustatyö gradun pohjalta auttaa minua huomattavasti eteenpäin.
Esittelin siis tämän hetken kuulumisia, missä mennään ja millä valuutalla, mitä olisi tarkoitus tehdä tänä vuonna ja että väitellä meinasin ensi vuoden heinäkuussa, jos kaikki menee nappiin. Toin muutaman sivun johdantolukua, jonka olin kirjoittanut ohjaajiani varten ja sain arvokasta palautetta siitä, että voisin sisällyttää oman tutkijapositioni ja eettiset pohdinnat juuri tähän lukuun.
Koska en tee tutkimusta ihmisten parissa, vaan kirjallisuudentutkijoiden tavoin pitäydyn pelkässä kirjallisessa lähdemateriaalissa, tutkimuksenteon eettiset pohdinnat jäävät usein huomiotta. Omiini kuuluu tietenkin asemani sekä tutkijana että fanina, joka on otettava huomioon, sillä se voisi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa objektiivisuuteeni. (Ja se on myös ongelma, joka näkyy paikoitellen kirjoituksessani.) Tämä asia menee tarkan suurennuslasin alle ja lisään sen myös johdantolukuuni.

Olin kovin harmissani, etten päässyt tämän kevään PPCS-seminaariin kunnolla. Jotenkin osallistumiseni tuntui puolittaiselta, kun en ehtinyt kysellä muiden kuulumisia tai kuulla, mitä englanninkielisessä ryhmässä tapahtui. Olo jäi syylliseksi, varsinkin, kun skippasin yhteisen lounaan seminaarin päätyttyä ja lähdin Etelä-Koreasta kahden viikon lomalta palanneen kaverini kanssa autolla takaisin Jyväskylään.
Ehkä syksyllä sitten saan taas panostettua hieman enemmän.
(Tosin perjantait tulevat varmaan jatkossakin olemaan pieni ongelma, jos opetusaikatauluni pysyy samana.)

Koska opetukseni loppui tältä keväältä, päästin todennäköisesti itseni huokaisemaan, mikä on aina virhe. Tunnolliselle opiskelijalle se tarkoittaa tietenkin sairastumista. Kun stressitaso laskee, kaikki maailman pöpöt hyppäävät kimppuun. Sairastuin käytännössä heti lauantaina kotiin päästyäni ja makasin sohvalla karanteenissa seuraavat neljä päivää. Se sotki kaikki hienot suunnitelmani viime viikolle, jolloin minun piti olla superahkera kirjoittamisen suhteen. Ahkeruuteni rajoittui kuumemittarin ja Spartacuksen vuoronperäiseen tuijottamiseen.

Muista kevään kuulumisista todettakoon sen verran, että suuntaan taas kesällä Turkuun heinä-elokuun vaihteessa, jolloin siellä järjestetään populaarikulttuuria käsittelevä kansainvälinen EUPOP-konferenssi. Menen sinne esitelmöimään Rosan käyttämästä kristillisestä symboliikasta eli käytännössä puhun Graalin maljasta ja vähän myös liiton arkista. Varasin jo huoneen B&B Tuuresta ja siellä muistettiin minut edellisen vierailuni perusteella - josta on siis kaksi vuotta. Se oli jotenkin herttaista.

Myös FINFAR-tutkijatapaamiseen kävi kutsu. Se järjestetään taas Finnconin yhteydessä Helsingissä - jonne myös tarjosin esitelmää samasta aiheesta kuin FINFARiin eli Arpin Lusènesta. Jatketaan siis Kertalaakin™ viitoittamalla tiellä tänäkin vuonna.

Viikon ketutuksen aiheutti sunnuntaina saapunut sähköposti. NNCOREn sarjakuva-antologiaa ei ollakaan julkaisemassa. Mississippi University Press ei nyt jostain syystä aiokaan julkaista pohjoismaista sarjakuvatutkimusta käsittelevää antologiaa, johon kirjoitin suurella vaivalla artikkelini Rosan "Pako kielletystä laaksosta" -tarinasta. Kuulemma miettivät kovasti vaihtoehtoja, mutta jostain syystä olen varma, että nämä "vaihtoehdot" karsivat aihevalinnoillaan nätisti Ankka-sarjakuvat pois sisällysluettelostaan.
Pikkuisen kismittää. Tämän piti olla ensimmäinen vertaisarvioitu julkaisuni.
Mutta odotellaan ihmettä.
Tai sitten tarjotellaan artikkelia jonnekin muualle.

Sain myös kirjoitettua kurssikuvaukseni nettiin ja hämmennyin kovasti, kun yksi oppilas oli jo kurssille ilmoittautunut. Aloitan siis syyskuussa sarjakuvan historiaa, teoriaa, analyysia ja tulkintaa käsittelevän kurssin Jyväskylän yliopistossa. Vähän jännittää, että mitäköhän siitäkin tulee. Ainakin tavoitteena on saada materiaali suoraan tässä kevään aikana luetusta sarjakuvateoriakirjallisuudesta.

Ylihuomenna ohjelmassa on lyhyt tutkimuksen esittely Monisärmäinen humanismi -tapahtumassa. Ja ensi viikolla Helsinkiin NNCOREn konferenssiin.
Se jännittää ehkä kaikista eniten.

Ankka-tutkimuksen esittelyä Monisärmäinen humanismi -tapahtumassa 16.5.

Ensi viikon torstaina 16.5. Jyväskylän yliopiston Humanistinen tiedekunta esittelee tutkimustaan ja koulutustaan Seminaarinmäen Seminarium-rakennuksessa klo 10-14. Tapahtuma on osa yliopiston 150-vuotista taivalta. Sekä laitokset että tutkijat esittäytyvät ja tutkimuksiin pääsee tutustumaan niin lyhyiden esitelmien kuin postereiden muodossa.

Allekirjoittanut pitää lyhyen esittelyn Don Rosan sarjakuvia käsittelevästä tulevasta väitöskirjastaan salissa S304 klo 13.15-13.30. Esityksen "Don Rosan Aku Ankka - postmoderni fantasiasarjakuva" kesto on noin kymmenisen minuuttia ja yleisön mahdollisille kysymyksille on varattu aikaa viisi minuuttia.

Tarkempi ohjelma löytyy täältä.

Aikamatkailua Uppsalan SALT-symposiumissa

Viime viikon alussa käväisin lyhyellä visiitillä Uppsalan yliopistossa järjestetyssä symposiumissa, jonka teemana oli Time & Space spekulatiivisessa fiktiossa. Heitin vähän puolihuolimattomasti sinne abstraktin, jossa ehdotin puhuvani Milla Magian maagisen aikamatkustuksen ongelmista Rosan sarjakuvassa "Of Ducks and Dimes and Destinies" eli "Ensilantin tarinassa".
Jostain syystä (liekö ollut kiire ja stressi kaikesta muusta mahdollisesta) valmistautumiseni jäi hieman puolitiehen, mikä sitten kostautui häpeällisen huonolla esityksen päätännöllä. Hermostuneisuus oli myös suuri.

Muutenkin lähdin Ruotsiin hieman huonosti valmistautuneena, vaikka olin printtaillut karttoja, selvittänyt aikatauluja kymmeneen kertaan sekä tietenkin ostanut lentoliput ajoissa ja varannut hostellinkin pariksi yöksi. Koska reissu oli kuitenkin lyhyt, päätin lähteä pelkällä käsimatkatavaralla (osittain myös siksi, koska lentoyhtiö olisi tahtonut matkalaukusta lisämaksua) ja tämän vuoksi jätin myös läppärin suosiolla kotiin.
Ensimmäinen virhe.

Pitäisi muistaa, että jos jätät esineen X kotiin, tarvitset sitä aivan takuuvarmasti. Erityisesti siksi, koska hostellissa olisi ollut wifi, eli olisin päässyt esimerkiksi tarkastamaan sähköpostit ja huomaamaan, että netissä ollut Symposiumin paikka oli väärä, enkä näin ollen olisi harhaillut viittätoista minuuttia kampuksen väärässä rakennuksessa.
Tai että olisin voinut tarkastaa aamubussien aikataulut, etten olisi panikoinut, monenko bussiin sitä pitää nousta, että olisi Arlandassa ajoissa, jos vaikka sattuisi niin, että Norwegian Airin lähtöselvitysautomaatit olisivat epäkunnossa - kuten ne sitten olivat.
Kaikesta sähellyksestä huolimatta reissusta selvittiin hengissä, enkä ollut edes myöhässä mistään. Mitä tästä opimme?
Valmistaudu esitykseen hyvin - ihan sama missä se on ja miten hyvin luuletkaan aiheen osaavasi.
Pidä se läppäri mukana, kun et kerta ole vielä älypuhelinaikaan suostunut siirtymään.

Saavuin Uppsalaan maanantaina illalla bussilla, ja pienen harhailun jälkeen onnistuin löytämään Uppsala Vandrarhem-nimisen hostellini. Kaupungissa on kaksi vandrarhemiä, omani oli se, joka sijaitsi kauempana bussi/juna-asemasta. Olin päättänyt kovasti pärjätä pelkällä ruotsilla ja onnistuin maanantai-illan aikana hoitamaan vastaanotossa käytännön asiat, ostamaan itselleni aamupalan ja selvittämään, että lähden aivan liian aikaisin keskiviikkoaamuna pois.
Huone oli varsin tilava (kahdelle hengelle tarkoitettu) ja siellä oli mm. televisio. (En ikinä katso matkoilla televisiota, joten en ymmärrä, miksi niitä pitää huoneisiin tunkea.) WC- ja suihkutilat olivat käytävällä, mutta sattuivat olemaan aivan huonettani vastapäätä, joten käytävillä ei tarvinnut aamulla harhailla puolipukeissa.

Hostellin naapurissa, samassa rakennuksessa, oli myös pieni ravintola-pitseria, josta kiitin tuuriani kovasti, sillä myöhäinen lämmin ateria kruunasi koko päivän. Täälläkin onnistuin pärjäämään ruotsilla ja tilaamaan kerrassaan mainion lohimedaljongin paahdetuilla katkaravuilla ja herkkusienillä. Epähuomiossa tosin tilasin kivennäisvettä, koska en ikinä muista tätä kulttuurieroa Suomen ja muiden maiden välillä.
Hätäinen tekstari hyvälle ystävälle kertoi myös, että lasku on ruotsiksi "en räkning". Miten tuollaista nyt muistaisi?

Aamulla hyvän perusaamiaisen jälkeen harhailin pienessä tihkussa kaupungin halki yliopiston alueelle.
Symposium pidettiin siis 23.4. Uppsalan yliopistossa kampus Blåsenhusissa, jonne pikaisen infoselvityksen jälkeen onnistuin löytämään. Enkä edes myöhästynyt tilaisuuden avauksesta.
Meitä suomalaisia oli paikalla kunnioitettava määrä ja olikin mukavaa tavata tiettyjä kasvoja, joiden nimet lähinnä olivat tuttuja tietyistä fantasia-/SF-piireistä.
Symposium alkoi yhdeksältä ja kesti aina viiteen asti. Esitysten välissä meille oli varattu kahdet kahvitarjoilut ja lounas, jonka symposiumin mahtavat järjestäjät meille kustansivat.

Ohjelma oli erittäin SF-painotteinen - luonnollisesti, kun puhutaan spekulatiivisesta fiktiosta. Yksi puhuja oli jäänyt pois, mikä oli harmi, koska hänen aiheensa oli yksi mielenkiintoisimmista. Se olisi käsitellyt Arkady and Boris Strugatskyn teoksia, mm. Roadside Picniciä, joka on minulle tuttu lähinnä Stalker-roolipelistä. Myös William Gibsonin Necromancer oli edustettuna, vaikkakin esitys lähinnä kuvasi teoksen hahmoja menemättä sen syvempään analyysiin.
Olen tullut siihen tulokseen, että minun pitää lukea Necromancer uudestaan, tällä kertaa englanniksi, koska suomennos on vaan niin kamala, että se vei ilon tarinasta.
Kaikista mielenkiintoisin esitys oli kuitenkin Jerry Määtän kuvaus postapokalyptisissä elokuvissa esiintyvistä raunioista, jotka ilmentävät kulttuurin ja ihmiskunnan rappeutumista ja niistä voi nähdä ajan ja tilan muutoksen eri tavoin.

Oma esitykseni oli pistetty aivan viimeiseksi ja yritin kovasti pitää jo väsynyttä porukkaa hereillä. Luulen, että onnistuin siinä, koska sain kuitenkin paljon kommentteja ja kysymyksiä. Koska symposium oli avoin myös yliopiston opiskelijoille, paikalla oli myös useita Don Rosan tuntevia henkilöitä tutkijaporukan ulkopuolelta. Tiesin, että Ruotsissakin on Ankka-faninsa, mutta ulkomailla on aina pakko selvittää, kuinka moni yleisöstä tuntee Rosan. Suomessa sitä ei enää tarvitse erikseen kysellä.
Puhuin siis maagisen aikamatkailun ongelmista, jotka "Of Ducks and Dimes and Destinies" -sarjakuvassa ilmenevät niin, että vaikka Milla yrittää aktiivisesti muuttaa mennyttä, hän ei voi vaikuttaa historiaan, joka pyrkii seuraavaan tapahtunutta niin kuin se on jo tapahtunut. Mielenkiintoisinta tarinassa on sarjakuvan visuaalinen kerronta, jossa maaginen aikakynttilä jakaa tilaa sivujen yläreunassa ja edustaa ajan kulumista menneisyyden ja Millan oman henkilökohtaisen ajan tasolla.
Tästä pitää kirjoittaa hieman lisää analyysia väitöskirjan alalukuun.

Vaikka en ollutkaan tyytyväinen omaan panokseeni, esityksestä kuitenkin pidettiin kovin. Ainakin yksi herrasmies ja monen vuoden ankisti harmitteli, ettei hän ollut tajunnut mainostaa esitystäni Disney Comics -sähköpostilistalla, koska Uppsalassakin olisi ollut varmasti useita aiheesta kiinnostuneita ankisteja.
No, eipä tämä ollut käynyt minunkaan mielessäni, vaikka samalla listalla olenkin.
Sen lisäksi sain myös symposiumin kutsuvieraan ja pääpuhuja Phil Wegnerin yhteystiedot, sillä hänellä oli Floridassa kollega, joka on kiinnostunut Barksista. Sen lisäksi Floridassa on kuulemma sarjakuvan tutkimukseen keskittyvä julkaisu. Että olisinko kiinnostunut? Totta ihmeessä.

Ilta jatkui Alvar Aallon suunnittelemassa rakennuksessa (johon oli tehty paljon alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavia muutoksia), joka toimi ravintolana. Olin varautunut maksamaan illallisen itse, mutta symposiumin järjestäjien budjetti tarjosi meille puhujille niin pää- kuin jälkiruuankin. Minulla ei ollut oikeastaan mitään hajua, mitä onnistuin syömään, mutta se oli aivan erinomaista. Heitin siis kolikolla (Jerryllä sattui olemaan mukanaan aito yhdysvaltalainen dime) kalan ja lihan välillä ja päädyin lihaan, joka todennäköisesti oli jotain kaurista.
Keskustelu velloin Aku Ankasta roolipeleihin ja kaiken muun välillä ja jälkiruokajäätelön jälkeen siirryimme skottilaiseen baariin ja sieltä sitten hiljalleen hostelliin. Univelka oli valtava, varsinkin, kun olin jo valmiiksi nukkunut huonosti ja nyt piti nousta ennen neljää Arlandaan lähtevään bussiin.

Aika oli liian lyhyt Uppsalan nättiin kaupunkiin tutustumiseen, mutta ehkä palaan sinne seuraavan tapahtuman merkeissä. Ainakin eräs kirjakauppa jäi kaivelemaan mieltä.