Synttäreiksi Carl Barksin maalaukset ja piirrokset

Tilasin jo keväällä itselleni etukäteissynttärilahjaksi Carl Barksin maalaukset ja piirrokset -albumin. Tämä 416-sivuinen hieno opus sisältää Barksin öljyvärimaalaukset ja useita puuväripiirroksia Disneyn ankoista. Klassikoista tutuimpia ovat tietenkin Roopen nuoruusvuosien kullankaivaja-ajoista maalatut laajat teokset, kuten The Goose Egg Nugget, "Back to Klondiken" kansikuvasta muokattu Klondike Kaper ja yksi suosikeistani, alla oleva Nobody's Spending Fool.

 

Yksi teoksen isoimmista yllätyksistä tällaiselle Barksia suht huonosti tuntevalle oli se, että maestro on tehnyt samasta kuvasta useita eri versioita. Joten samasta kuvasta voi olla liikenteessä useampi alkuperäinen öljyvärityö. Niistä voi siitä huolimatta pulittaa nykyisin varmaan huomattavia summia...

En ostanut tätä järkälettä pelkästään omaksi ilokseni, vaan tulen viittaamaan siihen todennäköisesti myös väitöskirjassa. Rosahan käyttää Barksin öljyvärimaalauksia sarjakuvassa "Musta ritari slurppaa jälleen" ja luo niiden avulla metatason viittauksen Barksin töihin myös sarjakuvan sisällä ja sekoittaa näin faktaa ja fiktiota keskenään.
(Muita vastaavia esimerkkejähän on Rosan Eisner-palkinto Roopen muistoesineiden joukossa ja Rosa itse vaimoineen kuuntelemassa Roopen kiroiluja tarinassa "Hollantilaisen salaisuus".)

*****

Tämä tutkija täytti siis pyöreitä viime viikolla. Olennaista tässä tapahtumassa oli se, että hobitiksi en ole vielä edes täysi-ikäinen. Ja sen jälkeen voikin miettiä, että milloinkas ne kääpiöt tulivatkaan aikuisikään...

Toinen huomio on tietenkin se, että eihän tässä vanheta, vaan noustaan tasoja. 

Lahjomuksista ehdottomasti mainitsemisen arvoisiin asioihiin kuuluvat Cthulhu-lapaset (jaanhan syntymäpäiväni herra Lovecraftin kanssa), suloiset pöllö-korut, R2-D2-korvikset, pino kirjoja ja "yllättävä" kasa Star Wars -sälää, joista massiivisin oli iiiihana yli 10 000 osan Lego-R2-D2, josta tulee valmiina noin 30 cm korkea. Saa nähdä, missä vaiheessa ehdin pyhittää sen kasaamiselle rauhallisen hetken ja tuleeko sen kasaamisesta lähes samanlainen perheriita kuin Slave I:n tapauksessa kävi...
Miehen tulevan lahjojen oston tein helpoksi toivomalla Kalevala Korun My Saaga-rannekorua, jota voi sitten vähän kerrallaan kasata mieleisekseen.

Olen tullut siihen tulokseen, että

a) minulle on helppo ostaa lahjoja ja

b) mitä vanhemmaksi tulen, sitä hienompia lahjoja saan.

Tutkija brändäytyy

Yksi PPCS-tohtoriohjelman kollegoistani totesi EUPOP-konferenssissa, että olen onnistunut brändäämään itseni tutkijana juuri sopiviin (nörtti)piireihin, koska hänen ystävänsä tiesivät minut tutkimukseni kautta.
Tajusin asian vasta sitten, kun se sanottiin ääneen. Näinhän olen koko ajan tehnyt.
Olen tehnyt itsestäni tunnettua juuri minulle sopivissa ympyröissä.

Nykytutkija ei voi enää kiivetä norsunluutorniinsa julistamaan tutkimuksensa suurta sanomaa välittämättä ympäröivästä tutkijayhteisöstä saati mahdollisesta faniyhteisöstä.
Nykytutkija ei myöskään voi hautautua tutkijakammioonsa lehteilemään muinaisia teoksia ja kirjoittamaan niistä jotain, mikä kiinnostaa vain häntä itseään.
Nykytutkijan on oltava ajan hermoilla, valmiina ottamaan osaa yhteiskunnassa velloviin keskusteluihin ja pinnalla oleviin ilmiöihin.

Tutkijan urani kannalta koen erittäin tärkeäksi esitellä tutkimustani erilaisissa akateemisissa konferensseissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, jotta saan sitä mainetta, vähän kunniaa ja ehkä joskus jopa rahaakin. Suomessa tutkimukseni alkaa ollakin jo melko tunnettu, koska Aku on aina pop. Me olemme Aku Ankka -kansaa ja rakastamme tätä epäonnista sankaria. Se näkyy Aku Ankan lukijamäärissä, siinä, että kevään äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa käsiteltiin Rosan sarjakuvaa ja siinä, että yleensä mikä tahansa ankkoihin liittyvä uutinen ylittää uutiskynnyksen.

Koska olen ollut ensin fani ja vasta sitten tutkija, olen aina kokenut faniyhteisön itselleni läheiseksi. Kaikki fantasia-, SF- ja roolipelinörtit ovat minun porukkaani. Ja kun huomasin pystyväni tekemään kiinnostukseni kohteesta akateemista tutkimusta, se oli unelmieni täyttymys. Ehkä juuri siksi koen tärkeäksi mainostaa itseäni ja tutkimustani myös fanipiireissä. Sieltä saa aivan erilaista palautetta ja usein myös varsin asiantuntevia kommentteja.

Tutkijuus/fanius koetaan akateemisissa piireissä varsin ristiriitaisesti. Joillekin se ei ole rasite, mutta tietyt tahot näkevät tutkijan ja fanin yhteiselossa subjektiivisuuden ongelman. Pystynkö olemaan objektiivinen tutkija, jos fanitan tutkimukseni kohdetta?
Oma ongelmani on vieläkin vahvasti se, että faniuteni näkyy tekstistä. Pyrin koko ajan kirjoittamaan neutraalisti, vaikka tahtoisin näpytellä tekstin väliin kissan kokoisin kirjaimin, että TAJUATTEKO TE, MITEN HIENO VIITTAUS TÄMÄKIN OLI?
Ohjaajat onneksi tökkivät punakynää näihin kohtiin.

Vaikka sanana "brändäytyminen" on kerrassaan hirvittävä, en koe sitä asiana kuitenkaan ongelmalliseksi. Jos profiloidun tietynlaiseksi tutkijaksi, juuri ne tietyt (mielenkiintoisimmat) tahot kiinnostuvat minusta.
Ja ehkä joskus kutsuvat minut sanomaan sanasen tai pari Don Rosan ankkanäkemyksestä.

EUPOP: natsizombeja ja kuunatseja

Heinä-elokuun taitteessa Turussa järjestettiin kansainvälinen populaarikulttuurin tutkimuksen konferenssi EUPOP, joka kasasi yhteen reilun yhdeksänkymmenen hengen verran akateemikkoja Turun yliopistolle. Paikalla oli reilusti tuttuja, sillä melko iso osa oman PPCS-tohtoriohjelmamme jäsenistä oli paikalla joko töissä tai puhumassa - tai jopa tekemässä molempia.
Saavuin Turkuun keskiviikkona aamujunalla (ja ehdin olla siis Ropeconin jälkeen kotona kokonaisen päivän) ja suuntasin hostelliin kirjautumisen jälkeen suoraan yliopistolle ilmoittautumaan. Konferenssi alkoi kahdeltatoista, joten minulla oli hyvin aikaa tutustua ohjelmaan ja tilaan ennen shown alkua.

Tervetulotoivotusten jälkeen konferenssi lähti käyntiin Eva Kingseppin kutsuvieraspuheella "Space Nazis, Nazi Zombies, and the Banalization of Evil". Erinomaisen kiinnostava luento, joka käsitteli natsien paluuta populaarikulttuuriin nimenomaan zombeina - ja ehkä vähän myös avaruuden suunnalta. Esitykseen sisältyi myös liuta (osa nolohkoja) trailereita, joista tutuimpia olivat tietenkin Iron Sky ja norjalainen Dead Snow.
Raapustelin muistivihkooni liudan tukisanoja kuten "conspiracy theories", "occult", "relics", "quest" ja "carnevalesque", jotka kertovat hieman esityksen sisällöstä. Myös Indiana Jones tuli tietenkin mainittua.
Kingseppin mukaan natsizombit eivät edusta perinteistä zombia siinä mielessä, että ne eivät läheskään aina syö uhrejaan ja ovat hyvin kurinalaisia, koska tottelevat johtajaansa. Natsizombit eivät siis ole pandemian lailla ihmiskunnan tuhoava apokalyptinen uhka samalla tavalla kuin muut zombit.
Jostain syystä zombit ja natsit palasivat aina takaisin eri vaiheissa konferenssia. En tiedä, mikä tähän oli syynä ja aivan asiasta tietämättömänä olin päätynyt mainitsemaan teemat myös omassa esityksessäni...
(Evaa haastateltiin myös Turun Sanomiin aiheeseen liittyen.)

Konferenssin ensimmäinen päivä jatkui kahvin jälkeen ensimmäisillä esityssessioilla ja paneelikeskustelulla totalitaarisesta estetiikasta populaarikulttuurissa. Tässä taas päästiin takaisin niihin natseihin ja muutamaan huvittavaan youtube-videoon. (Miksi kaikki isossa porukassa vietetyt illat päätyvät aina hassuihin youtube-videoihin? Onko tähän olemassa joku Internet-laki?)
Ilta päättyi kirjajulkaisun ja cocktail-tilaisuuden jälkeen ravintola Koulussa, jonka sisäpihalla veimme liian suuren pöytätilan ja vietimme muutaman rauhallisen tunnin yleisen seurustelun merkeissä. Koska oma esitelmäni oli vielä täysin harjoittelematta, lähdin aikaisin takaisin B&B Tuureen, jotta voisin torstaina olla virkeänä puhumassa ankoista.

Torstain ohjelma alkoi kello kymmenen keynotella, joka käsitteli uskontoa ja spirituaalisuutta psykedeelisessä kulttuurissa. Tämä ei jaksanut innostaa niin paljoa kuin natsizombit, varsinkin, kun en ole perillä musiikintutkimuksesta.
Oma esityksenä oli iltapäivällä heti kahvin jälkeen. Vissiin ihan hyvä hetki, kun ihmiset ovat pirteinä saaneet kahvinsa ja pystyvät jälleen keskittymään olennaiseen. Puhuin siis aiheesta "'You broke the Holy Grail!' Christian Symbolism in Don Rosa's Disney Comics", eli kuinka Rosa käyttää kristillistä mytologiaa hyväkseen seikkailutarinoissaan. Lähinnä keskityin tiettyihin objekteihin eli graalin maljaan ja liiton arkkiin. Graalista kirjoitin jo hieman Portti-lehden artikkelissa viime keväänä, ja sivusin sitäkin esitelmässäni. Mutta sitten keskityin tarkemmin tarinaan "Kirje kotoa" ja esineiden merkitykseen osana laajempaa aarretta. Esitelmä tulee sisällöllisesti olemaan osa väikkärin myyttiosiota ja kirjoittelen sen puhtaaksi tässä parin viikon päästä, kunhan saan kiireellisemmät seikat pois alta.

Yleisöä oli paikalla suht kiitettävästi ja itseni kannalta oli ihan piristävää huomata, että jotkut olivat tulleet kuuntelemaan nimenomaan minun esitystäni ja poistuivat paikalta sen loputtua. Pahoja kysymyksiä ei kuitenkaan tullut ja kommentitkin olivat aika yleisiä, mutta tähän mennessä olen huomannut, että parhaat kysymykset ja kommentit Rosa-esitelmiini tulevat aina faneilta jossain festivaaleilla. Akateemikot ovat lähinnä enemmän kiinnostuneita Rosasta henkilönä ja hänen urastaan kuin tarinoiden yksityiskohdista.
(Niin, ja miten zombit ja natsit liittyivät: Bombi-zombi oli esimerkkinäni Rosan käyttämästä eri uskontoihin  liittyvästä kuvastosta ja natsit tietenkin tulivat kuvaan Indiana Jones -viittauksessa, joka liittyi graaliin ja liiton arkkiin.)

Sessiomme käsitteli siis sarjakuvia ja minun lisäkseni turkkilainen professori puhui turkkilaisesta 1970-luvun sanomalehtisarjakuvasta ja sen väkivallan kuvauksesta, sekä amerikkalainen Katherine Allocco, joka puhui Morganan hahmon muutoksesta hirviöksi sarjassa Madame Xanadu ja joukossa muita arthuriaanisia myyttejä käsitteleviä supersankarisarjakuvia.

Katherine Allocco esittelee, kuinka Dracula viettelee Guineveren.

Camelot 3000 ja Dracula vs. King Arthur kuulostivat erittäin hilpeiltä sarjakuvilta ja Katherine Allocco käsitteli niitä mielenkiintoisesti analysoimalla myös kuvakerrontaa tekstin sisällön ohessa. Katherine itse kertoi minulle olevansa keskiajan kirjallisuuden tutkija, mutta tehneensä tästä huolimatta useita artikkeleja myös sarjakuvista, muun muassa Elfquestista. Pitänee ottaa häneen yhteyttä myöhemmin.

Torstain viimeisessä sessiossa päästiin taas Disneyn pariin, kun Nada Kujundžić piti esitelmänsä eurooppalaisten kansalaisuuksien stereotyypeistä Disneyn animaatioissa. Hänen aiheensa keskiössä olivat ranskalainen neito ja englantilainen hovimestari. Kun on viettänyt lapsuutensa Disneyn piirrettyjen parissa ei aina ole edes tajunnut, minkälaisia kansallisia kliseitä niistä voikaan poimia. Meillä oli Nadan kanssa pitkät keskustelut siitä, miten ristiriitainen olo meillä molemmilla on ollut Disneyn tuotannon suhteen, kun lapsuuden nostalgia ja todellisuus sisällöistä ja Disneyn tuotantotavoista ovat kohdanneet toisensa. Erittäin mielenkiintoinen esitelmä, josta olisin halunnut kuulla paljon enemmänkin.

Animaatiosessiossa jäi harmittamaan toinen esitys Tintistä, joka keskittyi Tinttiin 1900-luvun ilmiönä, muttei kuitenkaan mennyt tarpeeksi syvälle sarjakuvaan saati animaatiosarjaan. Jotenkin kaikki meni asian vierestä ja puhuja käsitteli enemmänkin jotain yhteiskunnallista teoriaa. Ja eniten tietenkin sieppasi se, että tämä esitys ylitti sovitun 20 minuuttia.
Illan päätti konferenssi-illallinen tutussa ravintola Koulussa. Ruoka oli varsin maittavaa kanan kuivuudesta huolimatta, mutta sienirisotto kruunasi kaiken. Meillä oli pieni suomalaisten klikki ruokapöydässä, mutta keskustelu luisui aina välillä englanniksikin, joten se ei vierustovereita haitannut.

Jälkiruuaksi akustista musisointia. Vasemmalla Kimi Kärki, oikealla John Richardson.

Hupaisana välikommenttina todettakoon, että konferenssin italialainen herrasmies avautui myöhästymisestään kertomalla vihaavansa suomalaisia ovia. Hän ei selvästikään ollut oppinut käyttämään niitä ja oli jo jäänyt huoneensa ulkopuolelle pelkässä pyyhkeessä ja onnistunut seuraavana päivänä katkaisemaan avaimen lukkoon.
(Suomalaisten ovien lukitusmekanismit tuottivat konferenssin aikana ongelmia myös useille muille.)

Konferenssin viimeisenä päivänä oli kaksi eniten odottamaani esitelmää. Toinen käsitteli Tulen ja jään laulussa olevia valtasuhteita sukupuolen ja seksin kautta. Sain hieman spoilereita tarinasta (olen lukenut vasta kolmannen kirjan ensimmäisen osan), mutta se ei haitannut, koska Charul Patel analysoi Cercein hahmoa erittäin mielenkiintoisesti. Vaikka hän ei ehtinytkään verrata Cerceitä Daenerysiin erilaisena äitihahmona, asiasta päästiin puhumaan kysymysvaiheessa. Eli miten Cercei kokee synnyttäneensä hirviön ja miten hänen äitiytensä ja naiseutensa on taakkana, kun taas Dany kokee uuden alun synnyttäessään hirviöt, omat lohikäärmeensä.
Pakko päästä takaisin Westerosiin.

Toinen mielenkiintoinen ja odottamani esitys oli elokuvasessiossa ja käsitteli väkivaltaa kulttuurienvälisissä kohtaamisissa elokuvissa Children of Men ja Africa Paradis. Laura Saloluoman tutkimus lähestyy kulttuurienvälisiä ongelmia science fiction -elokuvien kautta ja hän on erityisen kiinnostunut siitä, miten asiat ovat muuttuneet Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän jälkeen. Laura on myös mukana PPCS-ohjelmassa, joten tunsin hänen aiheensa jo aiemmista seminaareista ja olin varautunut antamaan hänelle lukuisia lähdevinkkejä tutkimusta varten.
Muutkin tämän session esitelmät olivat kiinnostavia: miten maskuliinisuutta ja vartaloa kuvataan populaareissa "historiallisissa" filmeissä Red Cliff ja 300; sekä Kimmo Ahosen 1950-luvun SF-elokuvia käsitellyt esitys. Ahonen on vastikään väitellyt tohtoriksi ja hänen (suomeksi kirjoitettu!) väitöskirjansa on kuulemma saatavilla verkosta PDF:nä. Pitäneepä vilkaista omaa tutkimusta varten.

Jotta ehtisin paremmin aiempaan junaan, jätin suosiolla perjantain viimeisen kutsuvierasluennon väliin.
Konferenssista jäi käteen hienoja, uusia tuttavuuksia ja erittäin hyvä mieli. Ja pari kirjaa.
Tai itse asiassa yksi, koska toinen oli siinä vaiheessa loppunut.
Ostin siis Intellectin kirjapöydästä kaksi fanitutkimuskirjaa: Star Warsin ja Buffy the Vampire Slayerin. Erittäin mielenkiintoisia kirjoja, jotka sisältävät artikkeleja näiden ilmiöiden faniudesta. Buffysta on kirjoitettu esimerkiksi kielen eli Buffy-speakin näkökulmasta.
Star Wars -opus oli tietenkin loppunut, mutta mukava myyjä lupasi postittaa sen ilmaiseksi myöhemmin.
(Eipä ole vielä näkynyt. Pitäneekö pistää sähköpostia.)
Ensi keväänä pitää tarkkailla Intellectin nettisivuja, koska vastaavia fanitutkimusteoksia on tulossa niin Sherlockista, Nälkäpelistä kuin Supernaturalistakin. Odotan innolla. Mitään tutkimuksellista hyötyä näistä ei välttämättä ole, mutta lähdeluettelot kannattaa aina tarkastaa.
Kyselin myös mahdollisuutta julkaista oman väitöskirjani heidän kauttaan englanniksi, joten tällainenkin vaihtoehto on sitten olemassa tulevaisuutta ajatellen...

Ropeconin juhlavuoden tunnelmissa

Tämän kesän Ropecon oli järjestyksessään kahdeskymmenes ja teemana oli syystäkin juhlat. Toisaalta teema oli itselleni vaikea, joten päätin ottaa kesän roolipelitapahtuman täysin loman kannalta ja jättää puheohjelmaan osallistuminen väliin. En siis käytännössä keksinyt mitään teemaan liittyvää aihetta, josta olisin voinut puhua tutkimukseni kautta.
26.-28.7. järjestetty Ropecon keräsi taas massoittain nörttejä ja kaikkia sen sukuisia olentoja Espoon Dipoliin. Olin perjantaina ajoissa jonottamassa (kun kerrankin piti oikeasti ostaa lippu) ja pääsinkin sopivasti sisään pienessä tihkusateessa. Pienen evästelyn jälkeen palloilin conissa pukuja katsellen - ja aivan täysin laput silmillä, koska onnistuin kävelemään niin monen tutun ohi. Spottini on tunnetusti heikko, pahoittelen. Yritän nostaa sitä korkeammalle tasolle, kun saan seuraavan levelin tässä kuussa.
Perjantain pakolliseen ohjelmaan kuului tietenkin avajaiset ja (täytyy sanoa) mahtava juontaja. Pesi kyllä aivan täysin Finnconin juonnon niin avajaisten kuin päättäjäistenkin suhteen. Kiitos ja kumarrus.

"If you like it then you should SET IT ON FIRE." 

Haastattelussa Kevin Wilson.

 Avajaisisten jälkeen suuntasin uusinnoille eli katsomaan Turun Sherlock-seuran paneelikeskustelua "Neljä mestarietsivää", joka ajan puutteen vuoksi jäi Finnconissa auttamattoman lyhyeksi. Nyt päästiin kunnolla itse asiaan tämän kahden tunnin aikana, joten kiitos tästä kuuluu panelisteille. Vaikka vieläkään ei kyllä tullut mitään kissatappelua siitä, kuka Sherlockeista on paras, mutta ainakin päästiin eri adaptaatioiden tarkempaan vertailuun ja Elementary eli Sherlock NYC nousi esille ei pelkästään Lucy Liun takia vaan myös muiden aika radikaalienkin muutosten osalta. Aloin jopa harkita sarjan vilkaisua.
(Ja sain muuten ystävältäni Jeremy Brettin Sherlockin ensimmäisen kauden lainaan. Ehkä siitä sitten aloitellaan.)

Paneelin jälkeen piipahdin myös Nörttityttöjen järjestämässä flashmarketissa, mutta hillitsin itseni kaiken kivan suhteen. Koska mitään "instant love" -efektiä ei syntynyt, jätin söpöt pääkallokorvikset odottamaan muita kiinnostuneita ostajia.
Lopun perjantain vietin auditoriossa kuuntelemassa toista kunniavierasta, Kevin Wilsonia, joka on ollut mukana kehittämässä niin Arkham Horroria kuin 7th Sea -roolipeliä. Kaksituntinen vierähti lähinnä yleisön kysymysten voimalla, mutta ei siellä tylsääkään tullut missään vaiheessa.
Wilsonista jatkoin suoraan Iron Sky - director's cut -näytökseen ja harmittelin kovasti, ettei ohjaaja Timo Vuorensola ollutkaan itse paikalla. Mutta elokuva oli edelleen varsin viihdyttävä ja pidin kovasti visuaalisuudesta sekä tietenkin musiikeista. Ah, ne kuunatsit.
(Koko conin aikana ei muuten näkynyt nahkatakkeihin ja kaasunaamareihin pukeutuneita kuunatseja. Olin kovin pettynyt.)

Lauantaina opin aikatauluttomuuden ihanuuden, kun jätin kellon kotiin ja ainut pakollinen ohjelmanumero alkoi vasta kahdeksalta illalla. Lauantai meni siis täysin cosplayn parissa, kun päätin pitkästä aikaa sitten kesän 2007 nykäistä päälle hätäpäisen (ja kesäkuumalla nahkatakin ansiosta varsin hiostavan) cossiasun. Ja sen lisäksi toimin aamupäivän Tarthin Briennen aseenkantajana pitämässä huolta hänen haarniskastaan. Paikalla oli siis lauma Game of Thrones -hahmoiksi pukeutuneita karjalaisia, mutta jostain syystä tämä porukka katosi heti virallisen kuvaussession jälkeen. En tiedä, saiko kukaan ylimääräinen heistä lainkaan kuvia.

Game of Thrones. Vasemmalta oikealle Talysa, Shae, John Snow, Sansa,
Samwell, kuningas Robert, Cersei, Jaime, Brienne, Daenerys, Melisandre.

Lauantai meni siis rennosti hengaillessa iltaan saakka. Onnistuin jopa piipahtamaan Kaubamajassakin, jonka aukioloajat eivät vain osuneet silmiini. Sen takia missasin sekä perjantaina että lauantaina koko shoppailun. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, koska apurahan osa kaksi ei vielä ole tullut tilille.
Tästä huolimatta päädyin tekemään ennakkotilauksen Iron Skyn ohjaajan versiosta (blu-rayna tietenkin) ja hakemaan Sir Roilta tilaamani kertakaikkisen upean kaulakorun. Siinä on tietenkin Milla Magia.
Joku oli ehtinyt käydä ostamassa Miekkamyrskyn kakkososan, joten en vielä päässytkään jatkamaan seikkailujani Westerosin mailla. Ehkä haen sen sitten parin viikon päästä kirjakaupasta.
Minun piti myös käydä kokeilemassa seppien pajassa korun takomistakin, mutta käteisvarantoni humpsahtivat Iron Skyhin, joten päätin jättää tämänkin kokeilun ensi vuodelle. 
Kävimme katsastamassa hieman gaalaakin, muttemme jääneet sinne pitkäksi aikaa. Kahdeksalta alkanut "Biologiset aseet" -luento olikin sitten illan mielenkiintoisin puheohjelma-anti ja loppupäätelmänä sanottakoon, että onneksi ihmiset ovat oikeasti ihan hirvittävän tyhmiä. Supernerokkaat rikolliset olisivat jo tehneet huomattavan paljon enemmän vahinkoa maailmalle.

Sunnuntai meni aivan liian äkkiä, koska pääsimme coniin vasta puoli kahdelta. Päivän ohjelmistoon kuului yhden Twi'lek-jedin maalaamisen lisäksi Nörttityttöjen mielenkiintoinen paneeli crossauksesta, mikä siis tarkoittaa muun kuin oman sukupuolen pelaamista larpeissa ja roolipeleissä. Täytyy sanoa, että oma peliporukkamme on aivan mahtava tämän asian suhteen, koska koskaan aiemmin en ole edes tajunnut, että tällainen asia olisi jollekin ongelma. Itse pelaan melko tarkalleen 50-50 kumpaakin (virallista) sukupuolta ja tämänkin hetkinen pitkä kampanjamme käsittää kolme crossihahmoa, eikä se ketään ole haitannut.
Coni päättyi viideltä alkaneisiin päättäjäisiin, jossa palkittiin parhaat puvut ja pelaajat. Ehkä kaikkein hienoin hetki oli KPS-kilpailun (kivi-paperi-sakset) voittajan julkistaminen. 7-vuotias poika oli hieman hämmentynyt valtavista aplodeista, jotka hän sai noustessaan lavalle. Mutta taisi palkintona ollut karkkia täynnä oleva Ropecon-muki olla mieleinen. (Tiukassa finaalissa voittaja oli iskenyt sakset kiveä vastaan, mutta suuren voiman ansiosta kivi oli sulanut. Upeaa toimintaa, etten sanoisi.)

Merkinnän päätteeksi kuvaspämmäys conin tunnelmista:

Avajaisissa esiintyi Halda.

Juhlavuoden näyttelyssä kotimaista osaamista. Bliaron pongattu!

Ehdoton suosikkini taidenäyttelyn teoksista! Arn, tekijänä Karoliina Soini.

Link soitteli metsässä okariinalla muun muassa Lost Woodsia.

Näitä Silent Hillin mörköjä en haluaisi tavata pimeällä kujalla.

TSH:n ja Hobitin henkilögalleriaa. Thranduilin kruunu oli kerrassaan upea.

 

 

 

Darth Nihilus KotOR 2:sta.

Alien versus Predator. Paikalla oli toinenkin Predator ja kolmikko sai parhaan puvun palkinnot.

Oma cossiasuni. Max Guevara eli X5-452. (Dark Angel)

Katja kiittää conista. Harmittamaan jäi puheohjelma, joka tänä vuonna ei ollut läheskään niin kiinnostavaa kuin aiempina vuosina (eikä pelkästään siksi, etten ollut itse puhumassa).
Kiitosta haluan antaa ihanille, rehellisille conivieraille siitä, että lauantai-iltana kadottamani Jam Ponyn nimikyltti löytyi löytötavarapisteestä sunnuntaiaamuna.

Kiinnostaisi kyllä tietää, kuinka moni oikeasti tunnisti hahmoni lauantaina, koska Dark Angel pyöri vain sen kerran televisiossa 2000-luvun alussa. Se on siis yksi ehdottomista lempisarjoistani ja Max on hahmo, joksi olen aina halunnut joskus pukeutua. Nyt tukka teki sen mahdolliseksi.

Ensi kesänä sitten voisin lupailla Rosan ankkoja taas Ropeconiin. Vähän laajemmassa merkityksessäkin.