Yksi PPCS-tohtoriohjelman kollegoistani totesi EUPOP-konferenssissa, että olen onnistunut brändäämään itseni tutkijana juuri sopiviin (nörtti)piireihin, koska hänen ystävänsä tiesivät minut tutkimukseni kautta.
Tajusin asian vasta sitten, kun se sanottiin ääneen. Näinhän olen koko ajan tehnyt.
Olen tehnyt itsestäni tunnettua juuri minulle sopivissa ympyröissä.
Nykytutkija ei voi enää kiivetä norsunluutorniinsa julistamaan tutkimuksensa suurta sanomaa välittämättä ympäröivästä tutkijayhteisöstä saati mahdollisesta faniyhteisöstä.
Nykytutkija ei myöskään voi hautautua tutkijakammioonsa lehteilemään muinaisia teoksia ja kirjoittamaan niistä jotain, mikä kiinnostaa vain häntä itseään.
Nykytutkijan on oltava ajan hermoilla, valmiina ottamaan osaa yhteiskunnassa velloviin keskusteluihin ja pinnalla oleviin ilmiöihin.
Tutkijan urani kannalta koen erittäin tärkeäksi esitellä tutkimustani erilaisissa akateemisissa konferensseissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin, jotta saan sitä mainetta, vähän kunniaa ja ehkä joskus jopa rahaakin. Suomessa tutkimukseni alkaa ollakin jo melko tunnettu, koska Aku on aina pop. Me olemme Aku Ankka -kansaa ja rakastamme tätä epäonnista sankaria. Se näkyy Aku Ankan lukijamäärissä, siinä, että kevään äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa käsiteltiin Rosan sarjakuvaa ja siinä, että yleensä mikä tahansa ankkoihin liittyvä uutinen ylittää uutiskynnyksen.
Koska olen ollut ensin fani ja vasta sitten tutkija, olen aina kokenut
faniyhteisön itselleni läheiseksi. Kaikki fantasia-, SF- ja
roolipelinörtit ovat minun porukkaani. Ja kun huomasin pystyväni tekemään kiinnostukseni kohteesta akateemista tutkimusta, se oli unelmieni täyttymys. Ehkä juuri siksi koen tärkeäksi mainostaa itseäni ja tutkimustani myös fanipiireissä. Sieltä saa aivan erilaista palautetta ja usein myös varsin asiantuntevia kommentteja.
Tutkijuus/fanius koetaan akateemisissa piireissä varsin ristiriitaisesti. Joillekin se ei ole rasite, mutta tietyt tahot näkevät tutkijan ja fanin yhteiselossa subjektiivisuuden ongelman. Pystynkö olemaan objektiivinen tutkija, jos fanitan tutkimukseni kohdetta?
Oma ongelmani on vieläkin vahvasti se, että faniuteni näkyy tekstistä. Pyrin koko ajan kirjoittamaan neutraalisti, vaikka tahtoisin näpytellä tekstin väliin kissan kokoisin kirjaimin, että TAJUATTEKO TE, MITEN HIENO VIITTAUS TÄMÄKIN OLI?
Ohjaajat onneksi tökkivät punakynää näihin kohtiin.
Vaikka sanana "brändäytyminen" on kerrassaan hirvittävä, en koe sitä asiana kuitenkaan ongelmalliseksi. Jos profiloidun tietynlaiseksi tutkijaksi, juuri ne tietyt (mielenkiintoisimmat) tahot kiinnostuvat minusta.
Ja ehkä joskus kutsuvat minut sanomaan sanasen tai pari Don Rosan ankkanäkemyksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti