 |
| © Disney (Rosa: "The Duck Who Never Was", 1994, 1.) |
80 vuotta sitten eräs suomalaisten suurista "sankareista" näki päivänvalon.
Aku Ankka -lehti juhlisti nimikkohahmonsa syntymää tänään
Duckenheimin näyttelyn avajaisilla Helsingin Sanomatalossa. Suureksi harmikseni en päässyt tänään paikalle, enkä näillä näkymin ehdi tutustumaan 9.-20.6.2014 auki olevaan näyttelyyn. Mutta mikä ankkatutkija minä olisin, ellen juhlistaisi ankkaa, jonka kanssa olen viettänyt yli 20 vuotta elämästäni?
Tässä siis teille pätkä suoraan (vielä hieman työn alla olevasta) väitöskirjastani:
"Kun Mikki Hiiren aiempi nenäkkyys alkoi kadota inhimillistämisen myötä, Disneyn yhtiö tarvitsi uuden tähden, joka
ottaisi Mikin entisen paikan julkeana, humoristisena hahmona, jonka käytöksessä
olisi toivomisen varaa. (Gabler 2008, 222.) Aku Ankka (Donald Duck) esiintyi ensimmäisen kerran Silly Symphonies -sarjaan kuuluvassa animaatiossa
The Wise Little Hen (Viisas Kana Kananen, 1934). Animaation
ankan olemus rakentui pitkälti Clarence Nashin ääninäyttelyn ympärille. Myöhemmin
Akuksi nimetty ankka oli itsekäs, kiukkuinen, alapainoinen, pitkänokkainen ja
-kaulainen hahmo, jolla oli sininen merimiesasu ja -lakki. ”Se pitää vedestä,
koska se on ankka. Merimies ja vesi sopivat hyvin yhteen,” Walt Disney
perusteli asuvalintaansa. Disneyn uudesta hahmosta tuli Mikin vastinpari: ”sen
laimean egon kahlitsematon id. [- - S]e edusti Mikin vastakohtaa, tai
pikemminkin kaikkea sitä mitä Mikki oli ollut, ja enemmänkin.” (Gabler 2008,
223.)
Aku Ankka tuntui tarjoavan yleisölle ihastuttavan
vapautuksen peruskäytöksestä ja -moraalista, johon se joutui elämässään
sopeutumaan ja jonka ankka selvästi hylkäsi, ja koska ankka sai yleensä
nenilleen, yleisö sai myös kokea, että teeskentely, epämiellyttävyys ja ilkeys
sai kostonsa. [- -] Mikistä oli tullut hymyilevä kiiltokuva, mutta tanakka
ankka oli [- -] kaikenlaisen huonon käytöksen ja epämiellyttävyyden kiteytymä.
(Gabler 2008, 224.)
Akun persoona viehätti niin kriitikkoja kuin lapsiakin ja
se alkoi jättää Mikkiä varjoonsa jo vuonna 1935. Lapset pitivät Akusta, koska
hahmo oli jännittävä ja pysyvä, mikä tuotti psykologista turvallisuutta ja
mielihyvää. Aikuisille kyseessä oli paluu Aisopoksen tarinoihin, joissa
esiintyi eläinsankareita ja toteemieläimiä. Mikki piti edelleen pintaansa Akun
rinnalla, mikä näkyi samana vuonna perustetussa ensimmäisessä Disneyn
sarjakuvia sisältävässä Mickey Mouse
Magazinessa. Mutta jo vuonna 1938 Bob Karp ja Al Taliaferro piirsivät
ensimmäisen mustavalkostripin Aku Ankasta. (Andrae 2006, 6, Gabler 2008, 224,
O’Brien 1984, 72.)
1930-luvun yhteiskunnallinen tilanne voidaan nähdä syynä Akun
suosioon Mikin rinnalla. Väestön vaihtelun ja kaupungistumisen myötä arvot
muuttuivat: maaseudulta siirryttiin urbaaniin ympäristöön. Useat eri työpaikat
ja lama aiheuttivat ihmisissä tyytymättömyyttä. Aku oli lama-Ankka: se suuttui
ja halveksi töitä, ja tuntui siirtyvän helposti työpaikasta toiseen. Kaikesta
äkkipikaisuudesta huolimatta Akussa eli taisteluhenki, johon ihmiset
samaistuivat. Aku oli aikakautensa tuote, hahmo, jota sen ajan ihmiset
tarvitsivat. (O’Brien 1984, 23.)
Kannatuksestaan huolimatta Aku ei kuitenkaan koskaan
yltänyt Yhdysvalloissa Mikin suosioon, mikä näkyy erityisesti oheistuotteissa.
Akun karisma oli vaikeampi muuntaa staattisiin tuotteisiin, kun taas Mikin
charmi perustui visuaaliseen ja symboliseen ulkonäköön. (O’Brien 1984, 86, 88.)
Don Rosa sanoikin Helsingin kirjamessuilla 29.10.2011 pidetyssä haastattelussa,
että todennäköinen selitys Mikin ja Akun suosioille eri maanosissa on se, että
amerikkalaiset ovat aina pitäneet enemmän muodosta kuin sisällöstä, joten he
pitävät pallokorvaisesta Mikistä t-paidoissa ja muissa oheistuotteissa, kun
taas eurooppalaiset arvostavat sisältöä, joten täällä Aku nauttii suurta
suosiota." (s. 16-17.)
 |
| © Disney (Rosa: "The Duck Who Never Was", 1994, 15.) |
"Don Rosa käyttää Aku Ankkaa sarjakuvissaan
tyypillisesti kahdella tavalla. Lyhyissä kymmensivuisissa vitsitarinoissa Aku
on tyypilliseen Disney-sarjakuvatapaan löytänyt uuden taidon tai ammatin, jossa
yrittää päteä, mutta joka Akun surkuhupaisan epäonnen takia loppuu lyhyeen.
Näiden sarjakuvien tarkoitus on lähinnä huvittaa lukijoita. Akun rooli Rosan
laajoissa seikkailusarjakuvissa, joita tämä tutkimus pääasiassa käsittelee, on
olla tärkeä toiminnallinen sankari. Roopen suunnitellessa asiat ja ankanpoikien
etsiessä faktat Sudenpentujen käsikirjasta Aku hoitaa työt, joihin tarvitaan
”raakaa” voimaa. Näissä aarteen etsintä -teemaisissa fantasiaseikkailuissa Akun
rooli on tarpeellinen, sillä pulasta ei aina pääse pelkällä älyllä. Yksi tärkeimpiä
esimerkkejä on tarina ”Takaisin Xanaduun” (”Return to Xanadu” 1992, 10), jossa
Aku avaa yksinään raskaan rautaisen sulkuportin ja vapauttaa Xanadun laaksoon
tulvineet vesimassat pelastaen koko kaupungin.
Akun suosio näyttää perustuvan hahmon puutteisiin ja
vikoihin, sillä ne tekevät hänestä hyvin inhimillisen hahmon. Akun elämä ei ole
täydellistä, eikä hän saa työstään kunniaa, vaikka välillä onkin tarinan ”oikea”
sankari. Hyvä esimerkki Akun sankaruudesta löytyy Rosan sarjakuvasta ”A Letter
from Home” (”Kirje kotoa”, 2004), jossa konna osoittaa pistoolilla Roopea ja
tämän siskoa, kun he ovat löytäneet Roopen vanhan sukulinnan alapuolelta
temppeliritareiden aarteen. Aku tarttuu lähimpään esineeseen ja iskee roistolta
tajun kankaalle (Rosa 2005, #342, 52–53). Aku toimii todella sankarillisesti,
mutta tyypillinen epäonni seuraa toimintaa: esine paljastuu graalin maljaksi, joka hajoaa Akun käsittelyssä.
Rosan Aku voidaan nähdä eräänlaisena antisankarina. Antisankari
tarkoittaa päähenkilöä, jolla ei ole erityisen sankarillisia piirteitä, mutta
joka usein on ihailtava muilla, monimutkaisemmilla tavoilla. Realistisissa
romaaneissa antisankari ei yleensä toimi ihailtavasti ja voi olla epäluotettava
kertoja ja hankala samaistumisen kohde. Fantasian genressä antisankarilla voi kuitenkin
olla erilaisia ominaispiirteitä, kuten sankaruudesta kieltäytyminen ja
tietynlainen moraalinen kasvu tarinan edetessä. Fantastinen antisankari on
usein läsnä erityisesti parodisissa teksteissä.
(Kaveney 1997, 48.) Aku ei edusta tyypillistä sankaria, mutta hänen
sinnikkyytensä ja valmiutensa puolustaa sukulaisiaan tekevät hänestä muilla
tavoin ihailtavan. John Grant menee niinkin pitkälle, että esittää nykyisten
fantasiakirjoittajien käyttävän Aku Ankkaa perustavanlaatuisena esimerkkinä
hahmosta, jonka lyhyen pinnan alta paljastuu kultainen sydän (Grant 1997b,
282).
Akuun on huomattavasti helpompi samastua kuin esimerkiksi
hänen vastakohtaansa, serkku Hannu Hanheen (Gladstone Gander), jonka onnekkuus
lähestyy yliluonnollisia piirteitä. Akun ja Hannu Hanhen välisissä kohtaamissa
tulee ilmi myös usein antisankariin yhdistetty piirre: hahmon kyseenalainen moraali.
Esimerkiksi tarinassa ”The Sign of the Triple Distelfink” (”Kolmoistikliaisen
salaisuus”, 1998), Aku yrittää antaa serkulleen syntymäpäivälahjaksi ansoitetun
paketin, joka räjäyttäisi kasan tuhkaa tämän kasvoille. Akun pila kuitenkin
osuu tämän omaan nilkkaan, kun paketti räjähtää valmistusvaiheessa tekijänsä silmille.
(Rosa 1998, #310, 4–5.)
Akulla on tärkeä rooli ankanpoikien elämässä. Hän on
poikien huoltaja ja auktoriteetti, joka pyrkii olemaan hyvä esikuva sisarensa
lapsille siinä kuitenkin usein epäonnistuen. Rosa myös käyttää Disneyn
sarjakuville tyypillistä tapaa kääntää vanhempi–lapsi-roolit päälaelleen. Usein
Aku on päätynyt pulaan, josta ankanpojat tämän älyllään pelastavat. Kaikesta
huolimatta ankanpojat kunnioittavat ja pitävät Akua arvossa. Tämä tulee ilmi
esimerkiksi poikien keskinäisestä keskustelusta tarinassa ”Super Snooper
Strikes Again!” (”Vahva-Jussin paluu”, suom. myös “Sankari ylitse muiden”, 1992).
Akun tarve todistaa pojille olevansa hyvä esikuva (ja oikea supersankari)
päättyy epäonnisesti, mistä ankanpojat syyttävät itseään. Aku menettää
muistinsa iskettyään päänsä ja ankanpojat näkevät Akun uudessa valossa. (Rosa 2011d, 78–79.):
Louie:
”Unca Donald has raised us well and cared for us all along!”
Dewey:
“Single-handed and on his income!”
Huey:
“And we’ve sometimes been ungrateful and horrible to him!”
(?):
“I’d say Unca Donald is a pretty super
kinda guy!”
(?):
”Agreed!”
(?):
”Yeah! ’Super Snooper’ may be the mightiest mortal to ever trod the soil…”
Huey:
“…but he’s no Donald Duck!” (Rosa
2011d, 79.)
Roopen läsnäolo nostaa hänet Akua korkeammaksi
auktoriteetiksi, mikä alistaa Akun epäonniseen rooliinsa (typerän)
sukulaispojan ja tarpeellisen jokapaikanhöylän välimaastoon. Vaikka Roope
vaikuttaakin käyttävän Akua ainoastaan hyödykseen naurettavan pienellä
tuntipalkalla, hän kuitenkin pitää Akusta ja joskus on jopa kateellinen tämän
vapaudelle, mitä ankanpojat epäilevät tarinassa ”Escape from Forbidden Valley” (Rosa
2005, #347, 18). Roope ei tietenkään halua paljastaa tätä julkisesti, joten hän
pistää sukulaispoikansa aina niihin töihin, joita ei halua hoitaa itse.
Vahvimmillaan Aku esiintyy Rosan sarjakuvissa ”The Three
Caballeros Ride Again” (”Kolmen Caballeron paluu”, 2000) ja ”Magnificent seven (minus
four) Caballeros” (”Seitsemän [miinus neljä] rohkeaa Caballeroa”, 2005).
Kyseisissä tarinoissa Aku kohtaa nuoruudenystävänsä brasilialaisen papukaijan
José Cariocan ja meksikolaisen kukon Panchito Pistolesin
,
jotka kunnioittavat Akua suurena seikkailijana, ovat ylpeitä tämän moraalista
eivätkä välitä tämän epäonnisuudesta.Näissä
sarjakuvissa Aku pystyy olemaan oma itsensä, saa arvostusta eikä jää Roopen tai
ankanpoikien varjoon." (s. 102-104.)
"Kulttuurisesti on huomattava, että ellei Walt
Disney olisi keksinyt Aku Ankkaa, Carl Barks ei välttämättä olisi keksinyt
Roopea. Roopen hahmo syntyi, koska Aku tarvitsi kilteiksi käyneiden
ankanpoikien tilalle uuden vastaparin. Olisiko Barks luonut kaikkia Roopen
vihollisia, joilta puolustautumiseen Roope tarvitsee erityisesti Akun apua? Tai
vielä laajemmin: olisiko koko Ankkalinnan kaupunkia olemassa ilman Aku Ankkaa? Aku
syntyi siksi, koska Mikki Hiirestä oli tullut tylsä ja Walt Disneyn animaatiot
kaipasivat uutta, anarkistista hahmoa. Rosan Aku Ankka on kaukana alkuperäisten
animaatioiden rähjäävästä laiskurista, mutta Akun merkitys onkin muuttunut:
Akusta on tullut toiminnallinen sankari, jonka läsnäolo vaikuttaa muiden
ankkojen seikkailuihin positiivisessa mielessä." (s. 193.)
Uskon, että tämänkin blogin lukijoissa on paljon sellaisia, joiden elämä olisi ollut paljon tylsempää ilman Aku Ankkaa.
LÄHTEET:
Rosa,
Don 1998: “The Sign of the Triple Distelfink”. Uncle Scrooge #310, Gladstone, USA. Sivunumeroimaton.
Rosa, Don 2005: “A Letter from Home”. Uncle Scrooge #342, Gemstone Publishing, USA. Sivunumeroimaton.
Rosa, Don 2005: ”Escape from Forbidden Valley”. Uncle Scrooge #347, Gemstone Publishing,
USA. Sivunumeroimaton.
Rosa, Don 2011d: “Super Snooper Strikes Again!” Walt Disney Treasury: Donald Duck volume 2.
BOOM! Studios, Los Angeles, USA, s. 69–79.
Rosa, Don 2011e: “The Duck Who Never Was”. Walt
Disney Treasury: Donald Duck volume 2,
BOOM! Studios, Los Angeles, s. 93–108.
Andrae, Thomas 2006: Carl
Barks and the Disney Comic Book. Unmasking the Myth of Modernity.
University Press of Mississippi, Jackson.
Gabler, Neal 2008: Walt
Disney. Amerikkalaisuuden
ikoni. WS Bookwell Oy, Juva.
Grant, John 1997b: “Donald Duck”. The Encyclopedia of Fantasy. Toim. John Clute ja John Grant. Orbit,
Lontoo.
Kaveney, Roz 1997: “Antihero.” The
Encyclopedia of Fantasy. Toim. John Clute ja John Grant. Orbit, Lontoo.
O’Brien, Flora 1984: Walt Disney’s Donald Duck. 50 Years of Happy Frustration. Three Duck Editions, London.
