Paljon onnea, Aku!

© Disney (Rosa: "The Duck Who Never Was", 1994, 1.)

80 vuotta sitten eräs suomalaisten suurista "sankareista" näki päivänvalon. Aku Ankka -lehti juhlisti nimikkohahmonsa syntymää tänään Duckenheimin näyttelyn avajaisilla Helsingin Sanomatalossa. Suureksi harmikseni en päässyt tänään paikalle, enkä näillä näkymin ehdi tutustumaan 9.-20.6.2014 auki olevaan näyttelyyn. Mutta mikä ankkatutkija minä olisin, ellen juhlistaisi ankkaa, jonka kanssa olen viettänyt yli 20 vuotta elämästäni?

Tässä siis teille pätkä suoraan (vielä hieman työn alla olevasta) väitöskirjastani:

"Kun Mikki Hiiren aiempi nenäkkyys alkoi kadota inhimillistämisen myötä, Disneyn yhtiö tarvitsi uuden tähden, joka ottaisi Mikin entisen paikan julkeana, humoristisena hahmona, jonka käytöksessä olisi toivomisen varaa. (Gabler 2008, 222.) Aku Ankka (Donald Duck) esiintyi ensimmäisen kerran Silly Symphonies -sarjaan kuuluvassa animaatiossa The Wise Little Hen (Viisas Kana Kananen, 1934). Animaation ankan olemus rakentui pitkälti Clarence Nashin ääninäyttelyn ympärille. Myöhemmin Akuksi nimetty ankka oli itsekäs, kiukkuinen, alapainoinen, pitkänokkainen ja -kaulainen hahmo, jolla oli sininen merimiesasu ja -lakki. ”Se pitää vedestä, koska se on ankka. Merimies ja vesi sopivat hyvin yhteen,” Walt Disney perusteli asuvalintaansa. Disneyn uudesta hahmosta tuli Mikin vastinpari: ”sen laimean egon kahlitsematon id. [- - S]e edusti Mikin vastakohtaa, tai pikemminkin kaikkea sitä mitä Mikki oli ollut, ja enemmänkin.” (Gabler 2008, 223.)

Aku Ankka tuntui tarjoavan yleisölle ihastuttavan vapautuksen peruskäytöksestä ja -moraalista, johon se joutui elämässään sopeutumaan ja jonka ankka selvästi hylkäsi, ja koska ankka sai yleensä nenilleen, yleisö sai myös kokea, että teeskentely, epämiellyttävyys ja ilkeys sai kostonsa. [- -] Mikistä oli tullut hymyilevä kiiltokuva, mutta tanakka ankka oli [- -] kaikenlaisen huonon käytöksen ja epämiellyttävyyden kiteytymä. (Gabler 2008, 224.)

Akun persoona viehätti niin kriitikkoja kuin lapsiakin ja se alkoi jättää Mikkiä varjoonsa jo vuonna 1935. Lapset pitivät Akusta, koska hahmo oli jännittävä ja pysyvä, mikä tuotti psykologista turvallisuutta ja mielihyvää. Aikuisille kyseessä oli paluu Aisopoksen tarinoihin, joissa esiintyi eläinsankareita ja toteemieläimiä. Mikki piti edelleen pintaansa Akun rinnalla, mikä näkyi samana vuonna perustetussa ensimmäisessä Disneyn sarjakuvia sisältävässä Mickey Mouse Magazinessa. Mutta jo vuonna 1938 Bob Karp ja Al Taliaferro piirsivät ensimmäisen mustavalkostripin Aku Ankasta. (Andrae 2006, 6, Gabler 2008, 224, O’Brien 1984, 72.)

1930-luvun yhteiskunnallinen tilanne voidaan nähdä syynä Akun suosioon Mikin rinnalla. Väestön vaihtelun ja kaupungistumisen myötä arvot muuttuivat: maaseudulta siirryttiin urbaaniin ympäristöön. Useat eri työpaikat ja lama aiheuttivat ihmisissä tyytymättömyyttä. Aku oli lama-Ankka: se suuttui ja halveksi töitä, ja tuntui siirtyvän helposti työpaikasta toiseen. Kaikesta äkkipikaisuudesta huolimatta Akussa eli taisteluhenki, johon ihmiset samaistuivat. Aku oli aikakautensa tuote, hahmo, jota sen ajan ihmiset tarvitsivat. (O’Brien 1984, 23.)

Kannatuksestaan huolimatta Aku ei kuitenkaan koskaan yltänyt Yhdysvalloissa Mikin suosioon, mikä näkyy erityisesti oheistuotteissa. Akun karisma oli vaikeampi muuntaa staattisiin tuotteisiin, kun taas Mikin charmi perustui visuaaliseen ja symboliseen ulkonäköön. (O’Brien 1984, 86, 88.) Don Rosa sanoikin Helsingin kirjamessuilla 29.10.2011 pidetyssä haastattelussa, että todennäköinen selitys Mikin ja Akun suosioille eri maanosissa on se, että amerikkalaiset ovat aina pitäneet enemmän muodosta kuin sisällöstä, joten he pitävät pallokorvaisesta Mikistä t-paidoissa ja muissa oheistuotteissa, kun taas eurooppalaiset arvostavat sisältöä, joten täällä Aku nauttii suurta suosiota." (s. 16-17.)

© Disney (Rosa: "The Duck Who Never Was", 1994, 15.)

"Don Rosa käyttää Aku Ankkaa sarjakuvissaan tyypillisesti kahdella tavalla. Lyhyissä kymmensivuisissa vitsitarinoissa Aku on tyypilliseen Disney-sarjakuvatapaan löytänyt uuden taidon tai ammatin, jossa yrittää päteä, mutta joka Akun surkuhupaisan epäonnen takia loppuu lyhyeen. Näiden sarjakuvien tarkoitus on lähinnä huvittaa lukijoita. Akun rooli Rosan laajoissa seikkailusarjakuvissa, joita tämä tutkimus pääasiassa käsittelee, on olla tärkeä toiminnallinen sankari. Roopen suunnitellessa asiat ja ankanpoikien etsiessä faktat Sudenpentujen käsikirjasta Aku hoitaa työt, joihin tarvitaan ”raakaa” voimaa. Näissä aarteen etsintä -teemaisissa fantasiaseikkailuissa Akun rooli on tarpeellinen, sillä pulasta ei aina pääse pelkällä älyllä. Yksi tärkeimpiä esimerkkejä on tarina ”Takaisin Xanaduun” (”Return to Xanadu” 1992, 10), jossa Aku avaa yksinään raskaan rautaisen sulkuportin ja vapauttaa Xanadun laaksoon tulvineet vesimassat pelastaen koko kaupungin.

Akun suosio näyttää perustuvan hahmon puutteisiin ja vikoihin, sillä ne tekevät hänestä hyvin inhimillisen hahmon. Akun elämä ei ole täydellistä, eikä hän saa työstään kunniaa, vaikka välillä onkin tarinan ”oikea” sankari. Hyvä esimerkki Akun sankaruudesta löytyy Rosan sarjakuvasta ”A Letter from Home” (”Kirje kotoa”, 2004), jossa konna osoittaa pistoolilla Roopea ja tämän siskoa, kun he ovat löytäneet Roopen vanhan sukulinnan alapuolelta temppeliritareiden aarteen. Aku tarttuu lähimpään esineeseen ja iskee roistolta tajun kankaalle (Rosa 2005, #342, 52–53). Aku toimii todella sankarillisesti, mutta tyypillinen epäonni seuraa toimintaa: esine paljastuu graalin maljaksi, joka hajoaa Akun käsittelyssä.

Rosan Aku voidaan nähdä eräänlaisena antisankarina. Antisankari tarkoittaa päähenkilöä, jolla ei ole erityisen sankarillisia piirteitä, mutta joka usein on ihailtava muilla, monimutkaisemmilla tavoilla. Realistisissa romaaneissa antisankari ei yleensä toimi ihailtavasti ja voi olla epäluotettava kertoja ja hankala samaistumisen kohde. Fantasian genressä antisankarilla voi kuitenkin olla erilaisia ominaispiirteitä, kuten sankaruudesta kieltäytyminen ja tietynlainen moraalinen kasvu tarinan edetessä. Fantastinen antisankari on usein läsnä erityisesti parodisissa teksteissä. (Kaveney 1997, 48.) Aku ei edusta tyypillistä sankaria, mutta hänen sinnikkyytensä ja valmiutensa puolustaa sukulaisiaan tekevät hänestä muilla tavoin ihailtavan. John Grant menee niinkin pitkälle, että esittää nykyisten fantasiakirjoittajien käyttävän Aku Ankkaa perustavanlaatuisena esimerkkinä hahmosta, jonka lyhyen pinnan alta paljastuu kultainen sydän (Grant 1997b, 282).

Akuun on huomattavasti helpompi samastua kuin esimerkiksi hänen vastakohtaansa, serkku Hannu Hanheen (Gladstone Gander), jonka onnekkuus lähestyy yliluonnollisia piirteitä. Akun ja Hannu Hanhen välisissä kohtaamissa tulee ilmi myös usein antisankariin yhdistetty piirre: hahmon kyseenalainen moraali. Esimerkiksi tarinassa ”The Sign of the Triple Distelfink” (”Kolmoistikliaisen salaisuus”, 1998), Aku yrittää antaa serkulleen syntymäpäivälahjaksi ansoitetun paketin, joka räjäyttäisi kasan tuhkaa tämän kasvoille. Akun pila kuitenkin osuu tämän omaan nilkkaan, kun paketti räjähtää valmistusvaiheessa tekijänsä silmille. (Rosa 1998, #310, 4–5.)

Akulla on tärkeä rooli ankanpoikien elämässä. Hän on poikien huoltaja ja auktoriteetti, joka pyrkii olemaan hyvä esikuva sisarensa lapsille siinä kuitenkin usein epäonnistuen. Rosa myös käyttää Disneyn sarjakuville tyypillistä tapaa kääntää vanhempi–lapsi-roolit päälaelleen. Usein Aku on päätynyt pulaan, josta ankanpojat tämän älyllään pelastavat. Kaikesta huolimatta ankanpojat kunnioittavat ja pitävät Akua arvossa. Tämä tulee ilmi esimerkiksi poikien keskinäisestä keskustelusta tarinassa ”Super Snooper Strikes Again!” (”Vahva-Jussin paluu”, suom. myös “Sankari ylitse muiden”, 1992). Akun tarve todistaa pojille olevansa hyvä esikuva (ja oikea supersankari) päättyy epäonnisesti, mistä ankanpojat syyttävät itseään. Aku menettää muistinsa iskettyään päänsä ja ankanpojat näkevät Akun uudessa valossa. (Rosa 2011d, 78–79.):

Louie: ”Unca Donald has raised us well and cared for us all along!”

Dewey: “Single-handed and on his income!”

Huey: “And we’ve sometimes been ungrateful and horrible to him!”

(?): “I’d say Unca Donald is a pretty super kinda guy!”

(?): ”Agreed!”

(?): ”Yeah! ’Super Snooper’ may be the mightiest mortal to ever trod the soil…”

Huey: “…but he’s no Donald Duck!” (Rosa 2011d, 79.)

Roopen läsnäolo nostaa hänet Akua korkeammaksi auktoriteetiksi, mikä alistaa Akun epäonniseen rooliinsa (typerän) sukulaispojan ja tarpeellisen jokapaikanhöylän välimaastoon. Vaikka Roope vaikuttaakin käyttävän Akua ainoastaan hyödykseen naurettavan pienellä tuntipalkalla, hän kuitenkin pitää Akusta ja joskus on jopa kateellinen tämän vapaudelle, mitä ankanpojat epäilevät tarinassa ”Escape from Forbidden Valley” (Rosa 2005, #347, 18). Roope ei tietenkään halua paljastaa tätä julkisesti, joten hän pistää sukulaispoikansa aina niihin töihin, joita ei halua hoitaa itse.

Vahvimmillaan Aku esiintyy Rosan sarjakuvissa ”The Three Caballeros Ride Again” (”Kolmen Caballeron paluu”, 2000) ja ”Magnificent seven (minus four) Caballeros” (”Seitsemän [miinus neljä] rohkeaa Caballeroa”, 2005). Kyseisissä tarinoissa Aku kohtaa nuoruudenystävänsä brasilialaisen papukaijan José Cariocan ja meksikolaisen kukon Panchito Pistolesin, jotka kunnioittavat Akua suurena seikkailijana, ovat ylpeitä tämän moraalista eivätkä välitä tämän epäonnisuudesta. Näissä sarjakuvissa Aku pystyy olemaan oma itsensä, saa arvostusta eikä jää Roopen tai ankanpoikien varjoon." (s. 102-104.)

---

"Kulttuurisesti on huomattava, että ellei Walt Disney olisi keksinyt Aku Ankkaa, Carl Barks ei välttämättä olisi keksinyt Roopea. Roopen hahmo syntyi, koska Aku tarvitsi kilteiksi käyneiden ankanpoikien tilalle uuden vastaparin. Olisiko Barks luonut kaikkia Roopen vihollisia, joilta puolustautumiseen Roope tarvitsee erityisesti Akun apua? Tai vielä laajemmin: olisiko koko Ankkalinnan kaupunkia olemassa ilman Aku Ankkaa? Aku syntyi siksi, koska Mikki Hiirestä oli tullut tylsä ja Walt Disneyn animaatiot kaipasivat uutta, anarkistista hahmoa. Rosan Aku Ankka on kaukana alkuperäisten animaatioiden rähjäävästä laiskurista, mutta Akun merkitys onkin muuttunut: Akusta on tullut toiminnallinen sankari, jonka läsnäolo vaikuttaa muiden ankkojen seikkailuihin positiivisessa mielessä." (s. 193.)

Uskon, että tämänkin blogin lukijoissa on paljon sellaisia, joiden elämä olisi ollut paljon tylsempää ilman Aku Ankkaa.

LÄHTEET:

Rosa, Don 1998: “The Sign of the Triple Distelfink”. Uncle Scrooge #310, Gladstone, USA. Sivunumeroimaton.

Rosa, Don 2005: “A Letter from Home”. Uncle Scrooge #342, Gemstone Publishing, USA. Sivunumeroimaton. 

Rosa, Don 2005: ”Escape from Forbidden Valley”. Uncle Scrooge #347, Gemstone Publishing, USA. Sivunumeroimaton.

Rosa, Don 2011d: “Super Snooper Strikes Again!” Walt Disney Treasury: Donald Duck volume 2. BOOM! Studios, Los Angeles, USA, s. 69–79.

Rosa, Don 2011e: “The Duck Who Never Was”. Walt Disney Treasury: Donald Duck volume 2, BOOM! Studios, Los Angeles, s. 93–108. 

Andrae, Thomas 2006: Carl Barks and the Disney Comic Book. Unmasking the Myth of Modernity. University Press of Mississippi, Jackson.

Gabler, Neal 2008: Walt Disney. Amerikkalaisuuden ikoni. WS Bookwell Oy, Juva.
Grant, John 1997b: “Donald Duck”. The Encyclopedia of Fantasy. Toim. John Clute ja John Grant. Orbit, Lontoo. 

Kaveney, Roz 1997: “Antihero.” The Encyclopedia of Fantasy. Toim. John Clute ja John Grant. Orbit, Lontoo. 

O’Brien, Flora 1984: Walt Disney’s Donald Duck. 50 Years of Happy Frustration. Three Duck Editions, London.