Tohtori. Ankkatohtori.

Työpöydälle. Konferenssiin. Kahvilaan. Minne tahansa. Ystävän askartelema.

Vuoden viimeinen päivitys esittelee muutaman ankkamaisen ja liittyvän lahjan. Ja ehkä vähän jotain muuta. Koska en aio olla uutta vuotta koneen ääressä, jätän teille muutaman tärpin tulevaa varten. Ensi vuoden blogimerkinnöissäni ajattelin jakaa joitakin kuvia väitöstilaisuudesta ja karonkasta, toteuttaa erään lukijan toiveen esitellä Rosa-kokoelmani ja yrittää saada lempitaiteilijani-sarjan päätökseen. Lisäksi luvassa on esitelmiä (ainakin Vanhan Kirjan Talvi), ehkä konferensseja ja toivottavasti sarjakuviin liittyvää jatkotutkimusta.

Toinen väitöslahja, päivämäärä kaiverrettu kolikon toiselle puolelle. Vain parhaat ystävät voivat keksiä jotain näin hienoa.

Kolmas väitöslahja. Milla on saanut sith-voimia. Taulun taiteillut (tuleva ankkapiirtäjä) Avi Heikkinen.

Nämä olivat Viralliset Väitöskorvikseni. Tilaustyö Sir Roilta.

Tällainen tuli postissa tänään. Hämmennyin. Kai se sitten tapahtui.

Nyt olen siis virallisesti tohtori. Ankkatohtori. Ducktor, kuten tanskalainen fani kommentoi nerokkaasti. Palaan asiaan ensi vuonna uusien suunnitelmieni kanssa. Toivottavasti.

Lahjoja. Kirjoja. Lahjakirjoja!

Koska joulu on ovella ja olen periaatteessa jo ansaitsemallani lomalla, päivitykset jäävät nyt pienelle tauolle. Sitä ennen kasaan kuitenkin iloksenne melkoisen määrän kirjahyllyjeni täytteitä, joita en ole tässä syksyn aikana ehtinyt sen kummemmin puimaan. 

Tilasin tässä syksyn mittaan pariinkiin otteeseen kirjoja Adlibrikseltä, mm. Jeff Smithin loistavan Bone-sarjakuvan kokoelmateoksen (n. 26€!), Olivier Kan traagisen omaelämäkertasarjakuvan Why I Killed Peter ja luovuusterapiakoulutustani varten tarkoitetun opuksen Taideterapian perusteet. Kuvasta puuttuu vain David Mazzucchellin upea Asterios Polyp, joka on yliopiston työhuoneellani. Yliopiston kirjavitriinistä poimin mukaani teoksen Tarina tukee lasta (jälleen luovuusterapiakoulutukseen liittyen), Suomalaisen kirjakaupan alennuksesta kauniin taidekirjan Hobitti Tolkienin silmin ja kirppiksiltä Kiroilevat siilit 2 ja 4 sekä Opettajan selviytymisopin.

Kirppiksiltä löytyi myös proosaa: Paulo Coelholta jopa parikin teosta (Accran kirjoitukset ja Brida), Pasi Ilmari Jääskeläisen novellikokoelma Taivaalta pudonnut eläintarha ja Reidar Palmgrenin Jalat edellä, joka muistuttaa minua vuodestani Joutsenon Opistolla. Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarjan viimeisen osan, Susikuningattaren, pongasin onnistuneesti Antikvariaatti Lukuhetkestä (odotan niiiiin innolla sen lukemista) ja Scott Lynchin mahtavan The Gentleman Bastard -sarjan osat kaksi (Red Seas under Red Skies) ja kolme (Republic of Thieves) tilasin Adlibriksestä. Locke Lamoran seikkailut luen kyllä seuraavaksi kaikki putkeen ja englanniksi. Maltan tuskin odottaa neljättä osaa.

Minulle on myös lahjoitettu kirjoja viime aikoina. Siskoni päätti luopua Kingistään muuton takia, joten Kuulolla päätyi omaan kokoelmaani. Myöhäisenä synttärilahjana sain ystävältäni Hugleikur Dagssonin hilpeän Kuvitetut klassikot -teoksen.

Valmistujaislahjaksikin tuli muutama opus. Kollegaltani sain Miska Rantasen toimittaman Kaikki ranteet auki, joka esittelee mainosten kielioppimokia ja muita hauskoja sanamuotoiluja. Näille on jo tullut naurettua. Professorini lahjoitti minulle Michael Moorcockin teoksen The Entropy Tangon, koska fantasia, sarjakuva ja postmodernismi. Odotan kirjalta paljon. Ohjaajaltani sain pinon Nykykulttuurin julkaisusarjan kirjoja: Tuija Saresman Omaelämäkerran rajapinnoilla (omaelämäkertakirjoittaminen ja kuolema), Marjo Kamilan Katsojana ja katsottuna (opettajan ulkoasusta) ja Kaarina Nikusen toimittaman Fanikirjan. Ystäväni ja kollegani puolestaan antoi minulle Haruki Murakamin Kafka rannalla -teoksen. Kuvasta jäi puuttumaan ainoastaan kaveriltani saama Matt & Kay Daiglen sarjakuva That Deaf Guy. A Family portrait, joka oli maastoutunut hyllyyni hieman liian hyvin.

Ja lopuksi vielä "muutama" yliopiston työhuoneen hyllyssä odottava teos: nimittäin 61 kappaletta Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaita. Kuvasta puuttuu viimeisin ja samalla viimeinen lisäys. Tässä on siis syksyn lukulistani. Kolme vielä lukematta. Joukosta on löytynyt jo joitakin helmiä.

Doctor in spe toipumassa väitöksestään

Kuva: Sari Matilainen

Olen kuullut huhuja, että viime perjantaina tapahtui jotain. Ainakin somesta on pongattu kuvia. YouTubessa pyörii video (jossa itse väitös alkaa noin 1.01), uutisissakin on naama näkynyt (olennainen alkaa kohdasta 6.45), pöydällä on lahjoja ja puinen kyltti, jossa lukee "Ankkatohtori". Silti ei oikein osaa sanoa, miltä tuntuu, eikä kykene käsittämään, mitä sitä oikeastaan on tehnyt. Virallinen valokuvaajani tekee kuvakarsintaa, joten kuvia tulee myöhemmin. Ehkä. Nyt yritän kasata tähän joitakin yleisimpiä kysymyksiä, joita olen saanut, ja vastauksia niihin.

Olet juuri väitellyt tohtoriksi Aku Ankasta. Miltä nyt tuntuu?

Jaa. Hyvä kysymys. Väsyttää. Olo on vähän epämääräinen. Eikö minulla ollut jotain tekemistä? Ai ei? Ehkä sitten vain olen tässä hetken... Ja luen jotain.

Vaikutit niin kovin rauhalliselta ja seesteiseltä väitöstilaisuudessa. Eikö jännittänyt?

Ai, vaikutinko? Hyvä juttu. Ystäväni mukaan olin pyöritellyt silmiäni ja ilmeillyt jotenkin hassusti. Ei oikeastaan jännittänyt. Olin varautunut hirveään tärinään, jollainen minulla oli ennen ensimmäistä yliopistoluentoani, mutta ainoastaan vatsanpohjassa alkoi tuntua reilu puoli tuntia ennen aloitusta. Olin varannut kännykkääni virallisen "Väitöslistan", jossa oli reilun 16 minuutin verran rentouttavaa musiikkia, kuten Turmion Kätilöitä, mutta ei minulle sitten tullut tarvetta kuunnella sitä. 

Siinä vaiheessa, kun vahtimestari sanoi, että sano vain, kun olet valmis, niin hän kolkuttaa oveen, tein pienen joogahengityksen ja sanoin, että eiköhän mennä.

Miten väitös meni?

Ihmeen hyvin. En hirveästi kyllä muista, mitä minulta kysyttiin tai mitä vastasin. Mutta en jäätynyt kertaakaan, enkä alkanut löpistä ympäripyöreitä poliitikko-henkeen, joten siinä mielessä olen aika tyytyväinen tilanteeseen. Hirveän paljon kehuja on tullut, että osasin vastata tiukkoihinkin kysymyksiin. Ja lektioni oli kuulemma hyvä. Jälkikäteen, kun olen kerrannut asioita, joita muistan, ei ole tullut katumusfiilistä, että "näinhän minun olisi pitänyt sanoa, voi hiisi!". Eli taisi mennä siinä mielessä nappiin.

Vastaväittäjäsi tuntui todella tiukalta ja puuttui moniin yksityiskohtiin, mitä silloin mietit?

Tunsimme toisemme entuudestaan ja hän oli ollut koko ajan ykkösvaihtoehtoni vastaväittäjäksi, koska tiesin, että hän on tarkka ja erinomainen puhuja. Keskustelimme juuri tästä aiheesta väitöksen jälkeen ja hän sanoi, että on inhottavaa yleisön kannalta, jos vastaväittäjä on jotenkin lepsu ja löysä, koska silloin väittelijä ei pääse pätemään ja näyttämään omaa osaamistaan. Kyllähän sieltä tuli yllättäviä kysymyksiä ja joutui nielemään ylpeytensä ja myöntämään työn tietyt puutteet, mutta ne olivat tiedossa siinä vaiheessa. Ja jos vastaväittäjä puuttuu pieniin yksityiskohtiin, se yleensä tarkoittaa sitä, ettei työssä ole mitään isompaa pielessä...

Tuota, oliko väitösasusi...?

Milla Magian mekko? Kyllä. Se oli tilaustyö vaatesuunnittelija-siskoltani. Sehän tietenkin rikkoi väitöstilaisuuden etikettiä, koska pukukoodissa vaaditaan joko yliopistojen viitta tai naisilta polvimittainen, pitkähihainen, kokomusta mekko, jonka kaula-aukko olisi kapea. Ajatus lähti vitsinä pari vuotta sitten ja karkasi käsistä. Keväällä kysyin ohjaajiltani, että entäs jos mekkoni ei ole iiiiihan kokomusta. Kertoessani ideani toinen ohjaajistani repesi hillittömään nauruun, toinen vain hymeksi. Mikä jottei? Tämä oli postmoderni kannanotto: toin populaarikulttuuria kohti korkeakulttuurista akateemista yliopistomaailmaa. Ei siellä tainnut kukaan pyörtyä järkytyksestä, hyvä jos huomasivat mitään outoa. Olen muutenkin sitä mieltä, että aina pitää vähän taivuttaa vakiintuneita tapoja. Jos itse saisin päättää, olisimme saapuneet tilaisuuteen kuin snooker-turnaukseen. Kustos olisi tullut ensimmäisenä sisään juontamaan tilaisuuden ja kuuluttanut meidät yksi kerrallaan. Ja kummallakin olisi ollut oma teemabiisi. Vastaväittäjäni sanoi asiasta kertoessani, että hänen olisi tietenkin ollut Imperial March. Minun ei olisi tarvinnut miettiä. Se olisi ehdottomasti ollut Tuomas Holopaisen Duel & Cloudscapes.

Siellä taisi olla hieman yleisöä?

Luin jälkikäteen somesta paikallaolijoiden kommentteja: "Kello on varttia vaille kaksitoista ja saliin kannetaan lisätuoleja." Paikkoja luentosalissa oli 96. Reilu sata siellä taisi olla paikalla. Professorini ei ollut koskaan ollut niin suositussa väitöksessä. Streamin kautta YouTubeen menneellä lähetykselläkin oli parhaimmillaan 30 katsojaa. Minulle sanottiin, että oli hirveän ymmärrettävä tilaisuus varsinkin ihmisille, jotka olivat elämänsä ensimmäistä kertaa väitöstilaisuudessa. Että jaksoi ihan seurata. Totta kai ne kaavat ovat aina samat (keskiaikaiset). Mutta väittelijä ja vastaväittäjä voivat osaltaan tuoda aihetta lähemmäs yleisöä taustoittamalla ja selvittämällä hankalia termejä. Toisaalta... en tiedä voiko Aku Ankkaa aiheena tuodakaan enää suomalaista lähemmäs.

Karonkkasi ei kuuleman mukaan myöskään ollut perinteinen?

Ei missään nimessä. En kestä jäykistelyä ja pönötystä iltapuvuissa. Meillä oli rento meininki ja pukukoodina teema "Sankarit ja roistot", jota sai toteuttaa haluamallaan tavalla. Löytyi sekä juhlapukuja pinssit rintapielessä sekä täysiä cosplay-asuja. Minä olin tietenkin Milla. Olin niin onnellinen, että minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka haluavat ja jaksavat panostaa tällaisiin tilanteisiin. Lahjatkin olivat persoonallisia ja aiheeseen sopivia. Olen vakaasti päättänyt, että kuljetan Ankkatohtori-kylttiäni jatkossa aina mukanani - ihan sama, missä istun, kyltti kertoo heti, kuka on paikalla.

Entäs nyt, mitä seuraavaksi?

Meinasin pitää joululoman. Olen jo varannut itselleni hieronta-ajan, koska selkäni on ollut koko vuoden aivan jumissa koneella istumisesta ja kirjoittamisesta. Sitten voisin siivota kaikki epäolennaiset asiat pois ja vähän askarrella ja lukea tietenkin Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaat loppuun. Niitä on kertynyt jo melkoinen pino.

Niin siis tutkimusmielessä seuraavaksi?

Äh. Tässä vaiheessa kysymys alkaa kenkuttaa, kun ei vielä haluaisi ajatella asiaa. Se on ensi vuoden ongelma. Sarjakuvia jossain muodossa. Muoto on kuitenkin vielä kysymysmerkki. Tällä hetkellä ainut varma asia on sovitut sanataideopetukset ja yksi kurssi Alkiolla. Olen kyllä tehnyt jo hakemuksen yliopistolle, että säilyttäisin työhuoneeni siellä kevään ajan, kun haen apurahaa sille vielä avoinna olevalle post doc -tutkimukselle. Ideoita on valtavasti, mutta niistä pitää jalostua jotain selkeää, jotta on mahdollista tehdä järkevä apurahahakemus. Jäämme seuraamaan tilannetta...

Kohti väitöstä - lähtölaskenta: 1...

Yksi päivä...
HUOMENNA.

Alkuun se tärkein: meillä on live stream! Se löytyy YouTubesta, ja testaamme aamulla, lähteekö kuva ja ennen kaikkea ääni toimimaan. Pidetään peukkuja. Mutta paikan päällä on myös virallinen kuvaaja, joka taltioi tilaisuuden erikseen.

Mitähän tähän nyt enää sanoisi. Melkein hukkasin bussikorttini ja myöhästyin bussista, mikä sekoitti kaikki aikatauluni niin, etten ehtinyt lounaalle. Pidimme ohjaajani kanssa palaverin siitä, mihin vastaväittäjä todennäköisesti kiinnittää huomiota, miten kannattaa vastata ja mitä olennaisuuksia (kuten kävelyjärjestys) pitää muistaa. HUH. Melkein alkoi jännittää.

Kävin pitämässä viimeisen luennon Alkio-opistolla ja kaikki ne hiljaiset opiskelijat, joista piti kiskoa vastauksia ulos, olivat sitä mieltä, että kurssini oli hyvä ja erittäin hyödyllinen kaikin puolin.

Karonkkaevästykset löysivät tiensä ravintolan kylmiöön jo valmiiksi. Talossa on liikaa naisia (perhe) ja ne yrittävät olla stressaamatta minua. Kiusasin niitä kertomalla, ettei väitöstilaisuudessa saa taputtaa. (Ei saa.) Meinasivat lähteä kotiin.

Lahjomuksia

Muutamia muistiinpanoja huomista varten.

Väitösmekko saapui.

Nyt lähtee.

Kohti väitöstä - lähtölaskenta: 2...

Kaksi päivää väitöstilaisuuteen. 
Ylihuomenna. 
Ylihuomenna!

© Disney

Enkä vieläkään oikeastaan edes jännitä. Suurin osa ajasta on mennyt karonkan organisointiin ja siitä stressaamiseen sekä viimeisten opetusten järjestämiseen, kun on korjattavaa esseetä ja loppukoetta ja niin naurettava määrä asioita kopioitavana. 

Tänään oli viimeinen yliopiston sarjakuvakurssiluento, joka käytännössä ei ollut luento, vaan kaksinkertainen palautekerta: palautin kurssiesseet kommentoituina ja opiskelijat antoivat minulle palautetta.

Melkein herkistytti, sen verran hienoa palautetta ja myös rakentavia parannusehdotuksia tuli. Viimeisessä paperissa luki huutomerkin kanssa, että kurssia ei saa poistaa tarjonnasta. 

Peukut pystyssä, että budjettiin mahtuu ensi vuonna.

Olin myös yliopiston verkkolehden eli Tiedonjyvän haastateltavana ja jouduin taas poseeraamaan kameralle. Tällä kertaa ehkä hieman parempi kuva kuin siinä tiedotteessa...

Muihin olennaisiin seikkoihin kuuluu se, että väitöskirjastani puhutaan Kvaakin sivuilla ja se, että TV-esiintymiseni aikataulu varmistui: pälätän tutkimuksestani perjantaina 12.12. TV1:n uutisissa klo 18 ja klo 20.30. Lisäksi tiivistettyä settiä voi kuulla radiosta myös perjantaina Yle Radio 1:ltä klo 12 ja 15 sekä satunnaisesti ehkä Radio Suomelta ja YleX:ltä.

Villi huhu kertoo myös, että väitöstilaisuuteeni tulisi videokameran lisäksi myös stream. Eli suoraa kuvaa nettiin. Palaamme asiaan.

Rakas pomoni lähetti sähköpostia minulle ja kollegalleni. Tipahdin.

Tänään myös 220 lihapullaa, sarjakuva-aiheisia heräteostoksia, monivalintojen korjailuja ja viimeistelty lektio. Kamera on edelleen suuttunut läppärille, eivätkä nämä kaksi suostu keskustelemaan. (Luulen, että vika on läppärissä, koska se on ollut taas viime aikoina kenkku.)

Sarjakuva-aiheisia heräteostoksia. <3

Kävin tulevassa väitössalissani harjoittelemassa kävelyä. Sali näytti isolta ja tyhjältä.

Eikä vieläkään jännittänyt!

Tyhjänä se on melkein iso.

Lukujärjestykseenkin se on laitettu...

Sarjakuvakurssin palaute oli huikeaa.

Kohti väitöstä - lähtölaskenta: 3...

Kolme päivää väitökseen...

Kamerani USB-piuha päätti, ettei halua liittoutua läppärini kanssa, joten kuvia seuraa myöhemmin, kunhan kamerani on jälleen yhteistyökykyisellä päällä. [EDIT: Nyt oli.]

Tänään käväisin heti aamusta yliopistolla vastaamassa siihen yhteen unohtuneeseen (ja varsin olennaiseen) haastattelukysymykseen ja jäin suustani kiinni laitoksen siistijän kanssa, joka rappukäytävässä kysäisi, olenko sattumalta se Don Rosasta väittelijä. 

Kakku ei ole valhe! (Kyllä, se on kakkua. Kyllä, se on naurettavan hyvää.)

Sarjakuvaesseiden korjailua ja arviointia.

Väitöskenkien sisäänajo tapahtuu tietenkin imuroidessa.

Alkio-opiston monivalintojen aihe oli varsin ajankohtainen.

Leivoin siis pari pellillistä suklaakakkusia karonkkaan, siivosin, korjasin viimeiset sarjakuvakurssin esseet huomista varten ja viimeistelin lektion. Se olisi melkein nyt siinä(kö?). Aloitin myös korjailla Alkio-opiston "virallisen ja vakavan" loppukokeen monivalintoja.

Sain pyynnön tulla puhumaan jälleen helmikuussa järjestettävään Vanhan Kirjan Talveen ja lupauduin myös keväällä piipahtamaan omassa lukiossani kertomassa tutkimuksestani.

Ja tähän loppuun niille, jotka ovat tulossa kuuntelemaan väitöstäni, hieman suuntausta siitä, miten homma etenee virallisen (ja keskiaikaisen) kaavansa mukaan:

(Ja niin siis: ihan arkivaatteet käy ja kuka tahansa on tervetullut.)

Väitöstilaisuuden kulku

1. Väitöstilaisuuteen saavutaan järjestyksessä väittelijä, kustos, viimeisenä vastaväittäjä. Yleisö on seisaallaan.

2. Kustos esittelee väittelijän, väitöskirjan otsikon ja vastaväittäjän sekä julistaa väitöstilaisuuden alkaneeksi.

3. Väittelijä pitää lektion (lectio praecursorian), jonka kesto on max. 20 minuuttia. 

4. Vastaväittäjä esittää lyhyen lausunnon, jossa käsittelee väitöskirjan aihepiirin asemaa ja merkitystä tieteessä ym. samankaltaisia yleisluonteisia kysymyksiä.

5. Seuraa varsinainen tarkastus. (Yleensä tilaisuus kestää 2-2 ½ tuntia.)

6. Vastaväittäjä esittää loppulausunnon.

7. Väittelijä esittää kiitoksensa vastaväittäjälle ja kääntyy yleisön puoleen kehottaen niitä läsnäolijoita (ns. ylimääräisiä vastaväittäjiä), joilla on jotakin muistuttamista väitöskirjaa kohtaan, pyytämään puheenvuoron kustokselta.

8. Kustos johtaa puhetta jakaen puheenvuorot ja valvoo, että väittelijä saa välittömästi vastata kuhunkin huomautukseen ja ettei käytetyissä puheenvuoroissa poiketa aiheesta. Yleensä puheenvuoroja ei ilmaannu.

9. Kustos julistaa väitöstilaisuuden päättyneeksi.

10. Väittelijä, kustos ja vastaväittäjä poistuvat salista samassa järjestyksessä kuin saapuivatkin. Yleisö seisoo.

(Ja sitten seuraa kahvit.) 

Päivän tunnelmat.

Kohti väitöstä - lähtölaskenta: 4...

Neljä päivää väitökseen...

Yliopiston kirjaston eteisessä roikkui kaiken muun keskellä tällainen!

Lopulta sen sai ihan käteensä ja omaksi!

(Ja paniikissa postiin vastaväittäjälle.)

Työhuoneeseen saapui pari Ylen toimittajaa kuvaamaan juttua uutisiin...

Jotenkin se haastattelu meni ihan kamalasti... Olin ihan jäykkä, sekoilin sanoissani ja toistin itseäni. Tuli sellainen poliitikko-olo, etten mitään oikeastaan sanonutkaan. Luulen, että haastattelija vaikutti asiaan, koska hänet oli paikallisena toimittajana pistetty töihin, kysymykset lähetetty Helsingistä ja sitten siinä pitää jotenkin kasata itsensä ja hoitaa homma kunnialla läpi. En tiedä, kumpaa jännitti enemmän, mutta kyllä siinä mikki hieman tärisi. Otettiin kuvaa minusta ja sarjakuvista ja minusta puhumassa sarjakuvista. Ja vähän lisää kuvaa, kun Katja kävelee.

Kaiken kruunasi se, että juuri, kun olin bussissa matkalla opettamaan haastattelun jälkeen, haastattelija soittaa ja kertoo unohtaneensa yhden olennaisen kysymyksen.

Kuvaamme sitten huomenna lisää... (Ja voitte pongata ulkonäössä muutoksen, ha.)

Toivottavasti editoija on hyvä.

Viralliset väitöskynnet

Päivän fiilis: nolottaa mokoma haastattelu...

Kohti väitöstä - lähtölaskenta: 5...

Viisi päivää väitökseen...

Askartelin vastaväittäjän lahjapakettia.

... ja kylttejä karonkkapaikalle.

Leivoin keksejä karonkkaan. Jo näiden takia kannattaa olla kutsuttu.

Kirjoitin muistilistan. Listat on kivoja.

Päivän fiilis. Asiat järjestyvät kyllä.

Lisäksi ehdimme myös käydä pelaamassa biljardia ja saunoa. Luin yhden kurssilaiseni lähdesarjakuvan ja laitoin ohjelmatarjouksen kesällä Helsingissä järjestettävään Popcult-tapahtumaan. Nyt pitäisi kaivella huomiseksi vaatteet, joissa kehtaa esiintyä telkkarissa. Ja etsiä viimeistä sanataidetuntia varten pikkujoulutunnelmiin sopiva tonttulakkini...

Kohti väitöstä - lähtölaskenta: 6...

 Itsenäisyyspäivä. Kuusi päivää väitökseen...

 Kirjoitin alustavaa kiitospuhetta karonkkaan. (Se ei ole työtä.) Ja ehkä vähän herkistelin.

 Skannasin kuvia lektiota varten. (Kyllä, se on Powerpoint-muodossa.) Työstin tekstiäkin vähän eteenpäin.

Askartelin kylttejä karonkkaa varten. Kun ystäväni kertoi tulevansa ulkoiluttamaan hattuaan, tajusin jotain olennaista. Hiisi vieköön, asiaan kuuluu hattupöytä.

Päivän fiilis.

Itsepäisyyspäivän kunniaksi joimme miehen kanssa Pommacia ja katsoimme Talvisota-tv-sarjan kolme ensimmäistä jaksoa.

Deadline-tuskaa ja flunssailua

Viikko väitökseen...

Tämä viikko on ollut vähän kenkku. Syynä on pääasiassa flunssa, jonka tietenkin manasin itselleni viime viikon torstain rope-illassa, jossa tokaisin aikovani sairastaa vasta väitöksen jälkeen. HAH. Seuraavana aamuna kurkussa asui pieni äkäinen Cthulhu, jolla oli taatusti naamallaan ähäkutti-ilme. No, kaiken niistämisen ja yskimisen keskellä olen tullut siihen tulokseen, että parempi nyt kuin ensi viikolla. Eipä siinä oikein voi muuta sanoa, kun tuntuu, että flunssa-aalto on iskenyt vähän joka puolelle.

Deadline-tuskaa aiheuttivat aikuiset ihmiset. Kyllähän minä ymmärrän, että opiskelijoilla on muutakin elämää kuin minun pitämäni kurssit ja olen kovin kiitollinen niille henkilöille, jotka oikeasti mailasivat minulle kertoakseen, että heidän kurssiesseensä viivästyvät. Mutta liiallinen viivästyminen tarkoittaa sitä, etten välttämättä ehdi korjata heidän esseitään ensi viikon palautuskertaa varten ja sitten onkin jo sellainen ajankohta, ettei päähän muuta mahdukaan kuin VÄITÖS sitä ja tätä. Ja olen tehnyt myös itselleni pyhän lupauksen, että viikolla 51 jään lomalle. Ainut työpäiväni on maanantai, jolloin on sanataideopetuksen viimeinen opettajankokous. Ja silloin en ole korjaamassa mitään esseitä enää. Piste.

Toinen deadline-tuska oli keskiviikkona, jolloin odotin viimeisiä karonkka-ilmoittautumisia. En ymmärrä, miksi ilmoittautuminen on niin vaikeaa, kun selkeästi olen merkannut päivän ja toivomuksen, että ilmoittaisitte samalla allergianne ja erityisruokavalionne. Se kenties viittaa siihen, että a) tarjolla on ruokaa (kuten myöhemmin kirjeessä totesin) ja b) tarvitsen kenties oikean ilmoittautumismäärän, jonka ilmoittaa ravintolan keittiöön.

Huoh. Ikävää soitella ja viestitellä ihmisten perään ja vaivata tällaisella asialla, kun voisi tehdä jotain oikeasti järkevääkin. 

Tähän liittyy muuten kysymys, jota olen jo saanut kuulla tällä viikolla suhteellisen usein, mutta jota kuulen varmaan ensi viikolla vielä enemmän. "Joko, Katja, jännittää väitöstilaisuus?"

Ja minä aina vastaan: "Väitöstilaisuusko? Bffft. Mutta KARONKKA, se on ihan toinen juttu..."

Keskisuomalaisen väitösilmoitus maanantaina 1.12.

Viimeisten opetusasioiden lisäksi olen tällä viikolla kirjoittanut vastauksia entisen kotikuntani paikallislehden Pogostan Sanomien päätoimittajalle. Lehtijuttu ilmestynee 15.12. ja yritän saada senkin tänne. Sain myös haastattelupyynnön Jyväskylän yliopiston verkkolehteen Tiedonjyvään. Sen haastattelu lienee ensi viikon puolen välin hujakoilla.

Ylen uutistoimitus tulee myös *gasp* kuvaamaan minua maanantaina. Vaatekriisin paikka siis.

Tällainen ilmestyi myös tällä viikolla! Marleena Mustolan toimittama, lastenkirjallisuutta käsittelevä vertaisarvioitu artikkelikokoelma Lastenkirja. Nyt. SKS:n julkaisemasta teoksesta löytyy myös minun artikkelini "Aku Ankka ja lapsille sopivan sankarin malli. Don Rosan 'Vahva-Jussin paluu' supersankarisarjakuvien parodiana". Jos tämä kerrassaan mahtava kirja kiinnostaa, sitä saa tilattua täältä. Tästä olen ollut erittäin innoissani tällä viikolla - kyseessä on kuitenkin tutkijanurani ensimmäinen vertaisarvioitu julkaisu. Ja katsokaa nyt tuota kantta: siinä on pöllö!

Toinen hurraamisen aihe on väitöskirjani, joka on verkossa! PDF:n voi ladata itselleen luettavaksi suoraan yliopiston nettisivuilta. (Pahoittelen, siellä on ainakin kaksi kirjoitusvirhettä.) Laitoin linkin tuohon sivupalkkiin verkkojulkaisujen alle. Lisäsin myös nämä molemmat julkaisut erikseen tuonne Julkaisut-sivulle.

Väitöskirja konkreettisessa muodossaan tuli painosta tänään ja ehdin juuri lähteä bussilla yliopistolta kotiin, kun sain puhelun, että täällä ne nyt ovat. Haen ne hetimiten maanantaina ja toimitan omat kappaleet ohjaajilleni sekä tietenkin vastaväittäjälleni perjantaina varten. (Joko nyt jännittäisi? Ei, ei oikeastaan.)

Viikon päässä olevaan tulikokeeseen olen valmistautunut täydentämällä lektiota (ei vieläkään tarpeeksi hyvä) ja käymällä ostoksilla. Nykyisin on tullut tavaksi, että väittelijä antaa jotain pientä lahjaksi niin vastaväittäjilleen kuin ohjaajilleenkin. Ei mitään kallista - ei sillä, että olisi varaakaan tällä hetkellä. Sellaisia pieniä, kivoja ja liittyviä juttuja kävin tänään etsiskelemässä ja olen nyt varsin tyytyväinen löytöihini. Yksi stressattava asia vähemmän.

Tavoitteenani on nyt seuraavan viikon ajan päivittää jotain joka päivä. Ajatuksia, järjestelyjä, erityisesti kuvia siitä, mitä nämä väitökseen valmistautumisen viimeiset hetket pitävät sisällään. (Väitöstilaisuus-tapahtumaan Facebookiin on muuten ilmoittautunut jo 75 henkilöä - kannattaa siis olla ajoissa paikalla, koska saliin mahtuu vajaa 100!) Laitan esimerkiksi tänne väitöstilaisuuden kaavan, jotta kenenkään ei tarvitse stressata, että miten sinne pukeudutaan, miten siellä ollaan ja missä vaiheessa seistään ja saiko taputtaa vai ei.

P.S. Minulla on Viralliset Väitöskengät! Minullahan on myös jo Viralliset Väitöskorvikset, mutta ne pysyvät salaisuutena h-hetkeen asti...