Haaveilin jo viime vuonna siitä, että ostaisin Lego Star Wars -joulukalenterin, mutta silloin hinta tuntui aivan liian suurelta. Tänä vuonna ajattelin repäistä, kun näin kalenterit tarjouksessa Hong Kongissa. Nyt ainakin joulukalenterin avaaminen olisi kivaa, toisin kuin parina edellisenä vuotena, joita on varjostanut huonojen joulukalenterien valinta.
Klassinen esimerkki: pari vuotta sitten ostin Mars-joulukalenterin ja miehelle Dumle-joulukalenterin. Kuulen vieläkin siitä, miten mies pääsi nautiskelemaan herkullisista Dumleista ja minä söin kuppaista tukkusuklaata, kun odotin kalenterintäydeltä Mars-karkkeja. Jouluaaton mini-Mars-patukka ei paljoa lohduttanut, kun mies kaiveli kalenterin uumenista pitkän Dumle-crisp-patukan.
Olin lievästi sanottuna katkera. Mutta ei tänä jouluna. Star Wars!
En tiedä, mistä olin kuvitellut, että kalenteri koostuisi pienistä koottavista seteistä, jotka sitten jouluaattona saisi koota isoksi Lego-alukseksi. Kannessa oli kuitenkin selkeitä vihjeitä siitä, millaisia asioita luukkujen takaa voisi paljastua. Jotain olisi voinut päätellä myös kalenterin ikähaarukasta (8-14-v, jos muistan oikein), että ehkä se ei oikein aikuisen keräilijän makuun istu. Mutta voitte vain kuvitella sitä pettymystä, kun luukku kerrallaan aloin ymmärtää, että ei näistä nyt taideta mitään TIE-fighteria kasata. Pienet hahmot kuten Jawa ja Ewok aiheuttivat sentään jonkinlaista riemunkiljahduksen tynkää, mutta muuten...
R2-D2, Stormtrooper, Jawa ja Ewok olivat kalenterin parhaimmistoa |
Katsokaa nyt tätä! Katsokaa, se on AT-AT! |
Ja nämä: pitäisikö tässä nyt olla Jabban purjealus? Ja Jawojen Sandcrawler? |
Imperiumin sondi oli sentään ihan söpö. Samoin ionikanuuna, joka pyöri. |
Mutta tämä - mikä ihmeen hökötys tämä yrittää olla? Otan ehdotuksia kommenttikentässä vastaan. |
Ja sitten elättelee jotain toiveita Darth Vaderista luukun 24 takana. Mutta mikä siellä odottaa? C-3PO!
Huolisitteko lahjoja tältä pukilta? |
Olin siis ehkä lievästi sanottuna pettynyt aattoaamuna. Toiste en maksa kolmeakymppiä Lego-joulukalenterista. Ehkä voisin lähettää Legolle palautetta asiasta. Koska minähän maksaisin vaikka neljäkymppiä sellaisesta aidosti hienosta Star Wars -joulukalenterista, josta kasattaisiin jokin A-Wing tai AT-ST tai jotain oikeasti siistiä. Ehkä malleja voisi olla kolme erilaista, eikä tietäisi, minkä saisi. Varmaan olisi menekkiä sellaiseen puuhailuun myös niille lapsille, jotka yleensä joulukalentereita avaavat. (Ihan kuin aikuiset eivät niitä ostaisi...)
Oli minulla toinenkin joulukalenteri. Se tuli Akkarista. Päivittäiset kuvat ja tietovisakysymykset olivat ihan mukavaa piristystä, vaikken kisaan ikinä muistanut osallistua. Ja onhan tuolla joukossa Don Rosankin taidetta. Pongaatteko kaikki kolme ruutua?
Akkarin joulukalenteri vuodelle 2015. |
Ensi vuonna ostan Muumihahmo-kalenterin. Enpähän ainakaan pety.
Itselläni olisi erittäin hyvä idea miten et pety joulukalenterin suhteen tai toimiihan se kenelle vain joka asuu jonkun kanssa. tehkää miehenne kanssa itse tai ostakaa jostain valmiina sellai kangas mis on 24 taskua ja kaikki numeroitu ja joka aamu laitatte toisillenne sinne jotain toimii. Itse kun olin päiväkodissa n.15 vuotta sitten, sain tuollaisesta tontun joka vieläkin aina ripustetaan kuuseen :3 :D. Tuo siis on toimiva jos tietää mitä toinen haluaa :D
VastaaPoistaMeillä oli sellainen pienenä. Äiti teki meille kolmelle siskolle. Tykättiin valtavasti. Yritin miehelle ehdotella sitä, mutta se ei ihan oikein innostunut... :D
PoistaJa tuo Rosan kuvien etsintä about 15s. :D
VastaaPoistaHei
VastaaPoistaOnko sulla muuten jotain mihkä laittaa kuvia? Sain nimittäin eilen käytyä ostamassa kehyksiä, Don Rosa julisteita ja litografia varten. Illalla päätin kotiin tultuani kehystää kaikki 12 (yhdestä puuttuu Rosan nimmari ja kehyksiin menee vasta kun on nimmari siinäkin).
On nimittäin iha sika hienon näkösiä, vaikka olivatkin 3,99/kpl (koko on 50x70) asettelin n. 3mm tarkkuudella, about 2 tuntia kesti, mutta kannatti, vielä kun sais seinille laitettua :DD
Näistä voisin siis laittaa kuvia (viimeistään sitten kun on sinillä kivasti) ihan sen takia että saisin esiteltyä kuinka hienoja ovat.(samalla pääsen aavistuksen paukuttelemaan henkseleitä :'DD)
Yliopiston sähköpostiin voi laittaa. Haluatko, että laitan niitä esille blogiin?
PoistaOsoite on siis katja.j.kontturi(at)jyu.fi
Esitän arvauksen: Sarlacc pit, jollaiseksi itse ainakin tuon hökötyksen hyväksyn.
VastaaPoistaMitä tulee hintaan, niin 30e on kyllä melko paljon, mutta kun sen suhteuttaa niihin leegon minipaketteihin, jotka maksavat sen 5-10e ( ja eivät sisällä juuri mitään), on tuo euro per luukku -hintainen sisältö ehkä lopulta kuitenkin kategorian "ihan jees" -kamaa.
Ei siinä, jos olisin itse ostanut moisen kalenterin ja suhtautunut siihen jotenkin muuten kuin kokoelmana vajaan parin euron irtoturhakkeita, olisin varmasti ollut pettynyt itsekin. Tässä tapauksessa lopputulos on ehkä vähemmän kin osiena summa, vaikka kyse onkin legoista.
Sarlaccia ehdotettiin myös Facebookissa, hyväksyn selityksen. :)
PoistaPaketti oli varmaan rahansa arvoinen, mitä tulee sen sisältämään Legomäärään, mutta mieluumminhan sitä jonkin kasattavan setin ottaisi kuin muutaman turhan pikkukrääsän...