Uses of Fantasy - fantasian käyttötarkoituksia tutkimassa

Konferenssia suojelivat Jon, Katniss ja Steve.

Olen viime aikoina suhtautunut varsin maltillisesti konferenssisuunnitelmiin ja pidättäytynyt innostumasta lähettelemään abstrakteja. Pääsyynä ovat olleet työkiireet ja opettaminen, jotka vievät valtaosan ajastani tänä ja ensi vuonna. Mutta kun Uses of Fantasyn CFP ilmestyi uutisvirtaani, tiesin, että nyt on pakko mennä. Ensinnäkin siksi, että se järjestettiin meillä Jyväskylässä. Toisekseen siksi, että se oli sopivasti syyslomalla, joten opetukset eivät häiriintyisi. Ja kolmanneksi siksi, että aihe, Uses of Fantasy in Changing Media Landscape, oli niin herkullinen ja osuva. Pääsisin jälleen puhumaan ankkojen fantasiasta.

20.-21.10. pidetyn konferenssin järjestäjinä toimi Suomen The Hobbit Project -vastaanottotutkimuksen porukka, joten oli luonnollista, että aiheista nousi esille erityisesti Hobitti-elokuvat (ja niiden vanavedessä Lord of The Rings). Lisäksi myös Game of Thrones -saga oli hyvin edustettuna, sillä konferenssin yksi kantavia teemoja oli transmediaalisuus. Yksinkertaisesti määriteltynä transmediaalisuus tarkoittaa sitä, että tarina tai hahmot voidaan julkaista useilla erilaisilla alustoilla (sarjakuva, elokuva, tv-sarja, oheistuotteet, fanivideot, jne.) niin, että jokainen osa-alue täydentää kokonaisuutta olennaisella tavalla. Itse en ole vielä päässyt (ja ehtinyt) syventyä transmediaalisuuden ihmeelliseen maailmaan, mutta se tulee olemaan itsellenikin jossain vaiheessa ajankohtaista.

Konferenssia edeltävänä keskiviikkona meille tarjottiin myös mahdollisuutta osallistua Hobitti-tutkimuksen koordinoijan, professori Martin Barkerin järjestämään workshoppiin, joka käsitteli vastaanottotutkimuksen metodeja. Barker esitteli tutkijanuransa aikana tekemiään vastaanottokyselyjä ja kvantitatiivis-kvalitatiivista menetelmäänsä, jonka tavoitteena oli saada helposti käsiteltäviä tilastoja, mutta myös laadullisia tuloksia, jotka täydentävät dataa ja antavat lisämerkityksiä määrälliselle aineistolle.

Menetelmien tuominen yhteen on joidenkin tutkijoiden mielestä mahdottomuus. Vai onko?

Barker on loistava ja ilmeikäs luennoitsija, ja häntä oli ilo kuunnella se päivän päättänyt pitkähkö kolmisen tuntiakin. Oli kiehtovaa kuulla, millaista dataa LotR- ja Hobitti-tutkimus on tuottanut ja millaisia ongelmia kyselylomakkeiden muotoiluun oli liittynyt. Esimerkiksi vastaajan yhteiskuntaluokan tutkimus oli Hobitin kanssa muodostunut ongelmalliseksi, samaten joidenkin käsitteiden ja termien kääntäminen muille kielille. Barker korosti, että tällasten laajojen kyselytutkimusten (LotR: yli 24 00 vastausta, 14 kieltä; Hobitti: yli 36 000 vastausta, 34 kieltä) tekemiseen ja datan analysointiin tarvitaan aina kunnon tutkijaporukka.

Tutkijan ohjeet määrällis-laadulliseen vastaanottotutkimukseen.

Oli myös mahtavaa kuulla, että Barkerin tiimin seuraava laaja vastaanottotutkimus käsittelee Game of Thronesia. Tämän kuun lopussa avautuva kysely sisältää 24 kysymystä, joista saimme workshopissa jo hieman esimakua. Projektissa on mukana tutkijoita kolmestatoista maasta, mutta tällä kertaa lomake on saatavilla vain englanniksi. Kysely löytyy nerokkaasti nimetyltä verkkosivulta http://questeros.org/. Kannattaa kytätä, milloin se avautuu.

Itse konferenssi alkoi virallisesti torstaina 20.10. aamukahveilla ja kahdella hienolla keynote-luennolla. (Kansainvälisten kutsuvieraiden keynotet videoitiin ja ohjeet niiden katsomiseen löytyvät täältä.) Professori Raine Koskimaan avattua tilaisuuden ääneen pääsi professori emerita Liisa Rantalaiho, joka puhui fantasian hyödyntämisestä - se on ihmiselle luonnollista toimintaa, kuten jo Tolkien totesi. Kiinnostavinta oli kuulla Harry Potter Alliancesta, joka tekee "faneista sankareita": heidän tavoitteenaan on muuttaa maailmaa Harry Potter -tarinoiden kautta.

Liisa Rantalaiho esittelee HPA:n toimintaa

Martin Barker jatkoi toisena keynotena Hobitti-tutkimuksen tuloksilla, eli miten pettyneet fanit toimivat ennakko-odotusten petettyä heidät. Barkerin mukaan elokuvatrilogiaan tyytyväiset vastaajat olivat nauttineet seikkailusta ja fiktiosta, mutta pettyneisiin kuuluvat vastaajat olivat osa laajempaa fandomia, joka vertasi teossarjaa niin kirjaan kuin LotR-sarjaan. Hobittiin pettyneet näkivät myös elokuvasarjan taustalla laajempia ja syvällisempiä teemoja kuin ne, jotka eivät kokeneet pettyneensä elokuviin.

Barker esitteli myös kiinnostavia tapoja, joilla pettyneet fanit selviytyivät: näihin kuului mm. odotusten madaltaminen.

"I have decided to love them."

Lounaan jälkeen päästiin ensimmäisiin esitelmäsessioihin, joista valitsin (kunnon GoT-fanina) tietenkin sen, jonka aiheena oli "Game of Thrones: Adaptations and Audiences". Anna-Leena Harinen, kollegani Itä-Suomen yliopistosta, aloitti pohtimalla, voiko Game of Thronesia enää kutsua adaptaatioksi, sillä tv-sarja on jo tapahtumissaan ohittanut kirjasarjan. Yleisöllä ei siis ole enää tuttua pohjatekstiä, johon tv-sarjan tapahtumia voisi verrata. Harinen päätyikin puhumaan sarjan transmediaalisuudesta, sillä adaptaatiotutkimus ei enää riitä.

Anna-Leena Harinen esitelmöi väitöskirjatutkimuksestaan.

Toinen GoT-esitelmä käsitteli Hodorin kuolemasta syntyneitä meemejä, joita esittelivät kollegani Susanne Ylönen ja Heidi Kosonen. Heidän mukaansa meemit voidaan nähdä sekä faneille nauramisena että fanien omana selviytymiskeinona. Suru ikään kuin karnevalisoidaan erilaisten (esteettisten, jopa camp- ja kitch-tyyliä edustavien) esineiden, kuten ovistoppareiden kautta. Esitelmän aikana opin, että netistä löytyy jopa oma hautausmaa sarjassa kuolleiden hahmojen muistolle. Sivustolla voi siis käydä laskemassa kukan arvostamansa hahmon haudalle! (Sarjan kuolemia on tilastoitu kiinnostavasti myös tällä Valar Morghulis -sivustolla.) 

Intertekstuaalista ja transmediaalista fantasiaa esittelevässä sessiossa pääsimme kunnolla kiinni Hobittiin. Jyrki Korpua ja Maria Ruotsalainen esittelivät kirjan suhdetta pyhyyteen ja Raamattuun. Tanja Välisalo puolestaan jakoi vastaanottotutkimuksen tuloksia Suomen osalta keskittyen Bilbon ja Smaugin hahmoihin. Kiinnostavaa oli se, miten monet vastaajat olivat kuvanneet Smaugin "oikeanlaisena" tai pitäneet sitä "todenmukaisena" kuvauksena lohikäärmeistä.

Suurimman osan lempihahmo oli Bilbo tämän samaistuttavuuden vuoksi.

Session kolmantena esiintyjänä oli Minna Siikilä, joka puhui väitöskirjatutkimuksestaan Eragonin ja siihen liittyvien plagiarismikeskustelujen osalta. Netin keskustelupalstoilta kerätyt kommentit intertekstuaalisuudesta ja Paolinin vaikutteista sekä fanien ja antifanien taistot ovat aina hilpeää luettavaa. Kiinnostavin oli kuitenkin erään kommentoijan näkemys Tolkienin ja fantasian suhteesta: Tolkien on fantasialle kuin Fuji-vuori Japanin maalaustaiteelle; välillä et näe mitään muuta kuin vuoren, joka seisoo etualalla, välillä vuori häämöttää kuvan taustalla. Joskus et näe vuorta lainkaan, mutta se johtuu siitä, että taiteilija seisoo vuorella.

Äärimmäisen hieno analogia.

Torstain konferenssi päättyi pieneen cocktail-tilaisuuteen yliopiston Seminarium-rakennuksen museossa, josta osa jatkoi perinteisesti ravintola Sohwiin konferenssi-illalliselle. (Buffet-illallisten vaara on aina ähky, miten kävi tässäkin tapauksessa.)

Perjantai alkoi Susana Toscan keynotella "Fantasy transmediations: the art of making it real", jossa Tosca puhui tutkijoiden aiemmin negatiivisena pitämistä kulutustuotteista ja fanien itse tekemistä asioista, joilla he muun muassa täyttävät tarinallisia tarpeitaan. Esimerkkeinä Tosca mainitsi lasten Disney-asut, joulunäytelmän hahmojen vaihtamisen ja muuttamisen omiksi suosikki(fantasia-)hahmoiksi, Harry Potter -studioilla käymisen pyhiinvaelluksen kaltaisena matkana, cosplayn sekä Hunger Games -sarjasta tutun kolmen sormen tervehdyksen adaptoinnin Thaimaan protesteihin. 

Netistä löytyy ohjeet mm. oman hobitinkolon rakentamiseen, Tosca kertoi.

Esimerkiksi lasten Disney-prinsessa-asut voivatkin olla lapselle voimaannuttava kokemus ja cosplayn harrastajat kertovat, miten esineiden "maailmaan tuominen" on tuottaa heille tekijöinä iloa ja tyydytystä. Toscan keynote oli kiinnostava ja täynnä hyviä huomioita, vaikka itseäni jäikin hieman mietityttämään se, että suhtautuvatko tutkijat muka niin kriittisesti ja negatiivisesti fanien oheistuotteisiin. Ehkä kyseessä on sukupolviero, mutta nykyisin tuntuu siltä, että kaikilla tuntemillani populaarikulttuurin tutkijoilla on vähintään jonkinlainen fanisuhde tutkittavaansa, mikä tarkoittaa myös sen krääsän keräilyä ja innostumista oheistuotteista.

Ehkä tämä (nörttikulttuurin) muutos on muutos myös tutkijapiireissä.

Keynoten jälkeen professorimme Raine Koskimaa kertoi hieman lisää Suomen Hobitti-tutkimuksen tuloksista ja saatteli meidät lounaalle. (Selvisi mm., että valtaosa vastaajista oli naisia ja suurin osa opiskelijoita. Lisäksi vastaajat näkivät elokuvissa yhteyksiä myös Silmarillioniin, vaikka siellä ei pitäisi niitä olla.)

Oma esiintymiseni oli tietenkin konferenssin viimeisessä sessiossa ja se meni ikävästi päällekkäin sen session kanssa, jossa puhuttiin myös sarjakuvista, kuten Jessica Jonesin ja X-Menin transmediaalisuudesta. Meidän sessiomme keskittyi sarjakuvien meta- ja intertekstuaalisuuteen. Oskari Rantala aloitti Alan Mooren Supremea esittelevän esitelmänsä provosoivalla väitteellä "Comics is the most fantastic medium".

Oma esitelmäni keskittyi fantasian ja metalepsiksen yhteiseloon Disney-sarjakuvissa. Käytin esimerkkeinä kahta Rosan sarjista ("Escape from Forbidden Vally" ja "The Dream of a Lifetime") sekä kahta italialaisten taiteilijoiden tuotosta ("Destino" ja Tarina vailla loppua -romaanin ankka-adaptaatio). Pohdin sitä, miten taiteilijat käyttävät sarjakuvan metaleptisiä keinoja, kuten ruutujen reunojen ylittämistä ja välipalkin laajentamista, apuvälineenä kuvaamaan myös siirtymää normaalista maailmasta fantasiamaailmaan ja takaisin. Näen tämän metatasojen käytön erittäin kiinnostavana ja yleistyneenä ilmiönä nimenomaan Aku Ankan taskukirjoissa, mistä se heijastuu myös lasten piirtämiin sarjakuviin. Minun pitää tutkia asiaa lisää ja selvittää, miksi tämä on niin iso juttu nimenomaan italialaisessa tuotannossa.

Esitelmä meni kaikin puolin mallikkaasti, vaikka tajusinkin loppuvaiheessa, että olin unohtanut katsoa muistiinpanojani. No, ehkä kaikki olennainen tuli siinä sanottua...

Uutta tutkimusta kohti: Koskimaa, Tosca, Barker, Hirsjärvi, Kovala

Konferenssi päättyi paneelikeskusteluun tulevaisuuden fantasiatutkimuksesta. Martin Barkerin mukaan fantasian sosiaalinen funktio on muuttunut, joten myös tutkimuksen on tartuttava näihin seikkoihin. Tästä inspiroituneena jatkakaamme siis tutkimustemme parissa!

RAAG ja kiitos upeasta konferenssista!

Ankka vailla menneisyyttä

Otsikkoni on tänään monimerkityksellinen: aion päätyä konkretian kautta symboliikkaan ja purkaa vähän viime viikolla kertynyttä angstia. Angsti liittyy hyvin voimakkaasti Ankka vailla menneisyyttä -albumin julkistamistilaisuuteen, jonne sain kutsun viime kuussa. Julkkarit järjestettiin Helsingin elokuvateatteri Orionissa viime torstaina 13.10. Tein siis päivän mittaisen visiitin Helsinkiin ja toivoin saavani Giorgio Cavazzanon nimikirjoituksen Roope-sedän platinanumeroon, jossa on taiteilijan kuvittama "Destino". 

Tilaisuus alkoi varttia vaille yksi kahvitarjoilulla, jota seurasi lehdistötilaisuus. Paikalla olivat siis Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan ankka-adaptaation tekijät: käsikirjoittaja Kari Korhonen ja taiteilija Giorgio Cavazzano sekä ohjaaja itse. Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä avasi tilaisuuden kertomalla, mistä kaikki alkoi: kahvipöydän yli käydystä keskustelusta. Hyyppä haastatteli aluksi kaikkia tekijöitä projektin eri vaiheista ja sitten yleisöllä (eli pääasiassa lehdistöllä) oli mahdollisuus kysyä kysymyksiä sekä taiteilijoilta että ohjaajalta. Kaurismäki saikin paljon kysymyksiä liittyen siihen, miten hän otti idean vastaan ja mitä mieltä oli lopputuloksesta.

Ujona ja paljon jännittävänä ihmisenä en saanut tietenkään suutani auki. Yritin kovasti pähkäillä, mitä voisin Cavazzanolta kysyä, kun hän on kerran Suomessa ja olin juuri hänen "Destino"-sarjakuvaa käsittelevää artikkeliaan viimeistelemässä. Mutta mitään fiksua ei tullut mieleen. Ei tietenkään.

(Näin jälkikäten ajateltuna minun olisi pitänyt kysyä, osaako Cavazzano selittää syytä siihen, miksi italialaiset ankkataiteilijat rakastavat adaptaatioiden tekoa, intertekstuaalisia viittauksia ja metatason kerrontaa ja mainita esimerkinä juuri "Destino".)

Kutsutut saivat mukaansa Ankka vailla menneisyyttä -teoksen.

Mutta tämä ei ollut angstini aiheuttaja.

Angstin aloitti Kaurismäki toteamalla, että oli tyytyväinen piirtäjävalintaan ja siihen, että tarina tehtiin perinteisesti. Kun hän ei esimerkiksi voi sietää Don Rosan viivaa; se on sellainen "tuhertaja".

Korhonen riemastui ilmoituksesta silmin nähden ja yhtyi Kaurismäen kommenttiin toteamalla, ettei pidä Rosan ankoista.

Cavazzano kruunasi paneelin innostumalla, että oli pelännyt, että täällä kaikki ovat niitä Rosa-faneja, ja että nyt hänkin voi myöntää, ettei pidä Rosan tyylistä.

Minä istun penkilläni. Mieli pomppii salamannopeasti hämmentyneen ja ärtyneen välillä. Aki Hyyppä tietää, missä olen, mutta ei uskalla katsoa minuun. Fani minussa huutaa, että mitä helvettiä. Tutkija rauhoittelee toteamalla, että kyseessä on mielipideasia, josta ei voi kiistellä. Eihän Rosa itsekään pidä piirustustaitojaan kovin kummoisena. 

Mutta silti. Vasta myöhemmin tajuan, mikä tilanteesta teki niin epämukavan.

Se, että kolme taiteilijaa yhdessä hyökkää kollegansa kimppuun, joka ei ole paikalla kommentoimassa omaa näkemystään. Se teki tilanteesta jostain syystä todellla epäreilun.

Pidin suuni kiinni.

Pidin sen kiinni, vaikka vertasin mielessäni Rosaa koko ajan Korhoseen.

Rosaa, jonka tarinoissa on tunteita, huumoria ja vanhan ajan seikkailuja.

Rosaa, jonka ankat ovat moniulotteisia persoonia.

Rosaa, jonka viivassa on kolmiulotteisuutta, varjostuksia ja taustoja, joihin voi upota.

Vertasin Rosaa karikatyyrejä raapustelevaan Korhoseen, jonka ankat ovat kirjaimellisesti vailla menneisyyttä. Niillä ei ole historiaa, joka syventäisi niiden persoonia ja toisi tarinoihin laajempaa ulottuvuutta. Sellaista, joka keskustelisi koko ankkauniversumin kanssa.

Ja sekin vähä arvostus, mikä minulla oli Korhosta kohtaan, putosi pari pykälää alaspäin.

En hakenut nimmareita. Cavazzanolta olisin vielä voinut pyytääkin, hänen piirrostyylinsä varsinkin "Destinossa" on erittäin toimiva. Jäin kuitenkin katsomaan tilaisuuden päättäneen Mies vailla menneisyyttä -elokuvan, koska sen kohdalla minulla oli aukko sivistyksessäni. Nyt voin verrata teoksia keskenään.

Kaurismäki, Korhonen, Cavazzano sekä tämän tulkki ja sarjakuvien kääntäjä.

Tutkijana en voi objektiivisesti väittää jotain toista paremmaksi kuin toista, koska se (valitettavan usein) on ainoastaan mielipidekysymys.

Mutta se konkreettinen fakta, minkä olisin voinut yleisöstä kommentoida, tuli mieleeni vasta eilen.

Että kuka ankkataiteilija se muuten olikaan saanut peräti kaksi Eisner-palkintoa - toisen vielä parhaana huumorisarjakuvan piirtäjänä?

Ei ollut se henkilö sillä hetkellä lavalla. 

Don Rosa Helsingissä viikolla 43 - ja Ankkatohtorin omat esiintymiset

Rosa odottaa Pixel Sistersin kuorokeikkaa Tampereella 2015

Don Rosan virallisilla Facebook-sivuilla on jälleen jaettu lisätietoja ankkataiteilijan Suomen vierailusta. Ennakkotietojen mukaan Rosa esiintyisi Helsingin kirjamessuilla ja nyt tiedetään jo valtaosa signeerausaikatauluista sekä vierailut messujen ulkopuolisiin kauppoihin, jotta nekin fanit, jotka eivät messulippua halua ostaa, pääsevät moikkaamaan Rosaa. 

Tässä tämän hetkiset aikataulut. Niihin voi tulla vielä muutoksia - kannattaa pitää silmällä FB-sivuja!

Torstaina 28.10. Helsingin kirjamessuilla:

Rosa signeeraa Sanoman omalla Don Rosa -pisteellä KOKO PÄIVÄN.

Perjantaina 29.10. Helsingin kirjamessuilla:

10-12: signeeraus Don Rosa -pisteellä
12-13.30: signeeraus Suomalaisen Kirjakaupan pisteellä
14.00- signeeraus Don Rosa -pisteellä aina messujen päättymiseen asti.

Lauantaina 29.10. Kirjamessuilla:
10.30-11: haastattelu päälavalla
11.30-15.00: signeeraus Don Rosa -pisteellä 

Lauantaina 29.10. Suomalaisessa kirjakaupassa (Aleksanterinkatu 23):

15.30-18.30: Signeeraus

Sunnuntaina 30.10. Kirjamessuilla:
10-12: Don Rosa -pisteellä

Sunnuntaina 30.10. Akateemisessa kirjakaupassa (Pohjoisesplanadi 39):

12.30-15: Signeeraus 

Lisäksi huhutaan pienemmästä, mahdollisesti sisäänpääsymaksun sisältävästä tapahtumasta tiistaina 25.10., mutta sen yksityiskohdat ovat vielä hämärän peitossa.

Olen itse tulossa messuille vasta perjantaina ja oma aikatauluni on sen suhteen vielä avoin. Kaikki varmistunee tässä ensi viikolla.

Gagnor & Cavazzano: "Destino", s. 1. © Disney

Omat aikatauluni tutkijana (ja fanina) ovat tällä hetkellä syksyn osalta suht kiireisiä. Minulla on kaksi vertaisarvioitua artikkelia viimeistelyn alla. Toisen deadline on tämän kuun, toisen ensi kuun 15. päivänä. Ensi viikolla pyörähdän torstaina päiväseltään Helsingissä Ankka vailla menneisyyttä -albumin julkaisutilaisuudessa, jossa Kari Korhosen ja Aki Kaurismäen lisäksi tapaan Giorgio Cavazzanon, jonka "Destino"-sarjista tämä toinen mainittu artikkeli käsittelee. Nimmari ja yhteiskuva olisi aika hyvä saalis.

"Syyslomani" ei oikeastaan ole lomaa kuin sanataideopetuksista. Suomen Hobitti-vastaanottotutkimus järjestää viikolla 42 Uses of Fantasy -konferenssin, jonne laitoin abstraktin ja se hyväksyttiin. Esitelmöin siis kotiyliopistossani ankkojen fantasiasta ja postmodernista metalepsiksestä. Sivuan sekä Rosaa että "Destino" -sarjakuvaa.

Osallistun myös Oulun sarjakuvafestivaaleille perjantain ja lauantain 4.-5.11. osalta. Minut kutsuttiin keynoteksi perjantain akateemiseen osioon. Puhun siellä Dorfmania ja Mattelartia mukaillen aiheesta "How to Study Donald Duck? Fantasy and postmodernism in the Disney Comic" perjantaina 4.11. klo 14 Oulun kaupunginkirjastolla. Tilaisuus on ilmainen ja kaikille avoin!

(Minusta on kuulemma festarilehdessä jotain juttua.)

Loppuvuoden yritän sitten keskittyä töihin ja opetukseen. Ankat jäävätkin sitten pienelle tauolle sarjakuvafestivaalien jälkeen.

CFP: Academic Track of the Worldcon 75

Occasionally something in English, in case some of you have missed this:

Call for Papers for

Academic Track at the 75th World Science Fiction Convention:

“100 Years of Estrangement”

When? 9–13 August, 2017

Where? Messukeskus, the Helsinki Expo and Convention Centre, Helsinki, Finland

Theme? Estrangement, or defamiliarization (ostranenie). 

Worldcon 75 Academic Track calls for proposals for scholarly presentations from any academic discipline to examine, interrogate, and expand research related to the concept of estrangement, to related terms such as cognitive estrangement, the uncanny, the unnatural, Brecht’s Verfremdungseffekt or Derrida’s différance, and to their role in the analysis of speculative fiction in any medium. We hope for a broad, interdisciplinary discussion on the many ways in which estrangement or defamiliarization relates to the genres of science fiction, fantasy and horror, and on how those genres form a particularly fertile ground for extending our understanding of how the familiar is made new, or the strange comprehensible.

Please remember that proposals on all other topics to do with speculative fiction are also welcome.

How to attend? Submit max. 500-word abstract, outlining your argument and the grounding of your scholarly approach and a max. 100-word description of your academic affiliation(s) and publications (i.e. a ‘bio note’).

Deadline?  October 31st, 2016.

To whom to send? e-mail attachments (Word or PDF) to merja.polvinen(at)worldcon.fi.

For more detailed information, please check out our website: http://finfar.org/479-2/.

Lempitaiteilijani osa 10 - Don Rosa

No niin, käsi ylös, joka oikeasti yllättyi tästä. Lempitaiteilijani-sarja päättyy (lopultakin!) osaan 10, eli taiteilijaan, jota ilman en olisi tässä pisteessä elämässäni. Keno Don Hugo Rosa (1951- ), eli tutummin Don Rosa, ei halua määritellä itseään Disney-taiteilijaksi, vaan pikemminkin Carl Barks -taiteilijaksi.

Kuten olen useissa eri postauksissa jo kertonut, löysin Rosan ankat siinä 10–11-vuotiaana, kun siskolleni tilattiin Aku Ankka. Ihastuin Rosan pikkutarkkaan piirrosjälkeen, juonenkuljetukseen ja hahmoihin, joissa oli jotain syvällistä – vaikka en sitä näillä termeillä silloin osannutkaan kuvata. "Ankkalinnakkeen valloittaja" oli kuitenkin se merkityksellisin tarina, josta opimme siskojen kanssa, miten Akun vanhemmat ovat tavanneet. Sillä hetkellä tapahtui ensimmäinen klik.

Rosa viime vuonna Tampereen Sokoksen signeerausten jälkeen.

Rosa on kotoisin Kentuckysta ja koulutukseltaan rakennusinsinööri. Hän ei ole koskaan saanut piirtämiseen taiteellista koulutusta, vaan on aloittanut fani- ja harrastuspohjalta. Carl Barksin töihin hän ihastui jo lapsena siskonsa sarjakuvalehtien myötä ja oma haave piirtää ankkoja toteutui, kun hän sai piirtää Gladstone-kustantamolle ensimmäisen Disney-sarjakuvansa "Auringon poika" (1987). Sitä ennen hän oli julkaissut collegensa lehdissä seikkailusarjaa Pertwillaby Papers ja Captain Kentucky, joiden tarinoista hän myöhemmin otti ideoita ja juonenkäänteitä myös ankkaseikkailuihinsa.

Rosan tunnetuin työ on tietenkin 12-osainen Roope Ankan elämä ja teot, joka kertoo vanhan visukintun historian ankanpojasta siksi ihanaksi "kääkäksi", jona me hahmon nyt tunnemme. Sarjan faktat pohjautuvat Rosan fanittaman Barksin tarjoamiin tiedonmurusiin ja se sai ansaitusti sarjakuvan "Oscar-palkinnon" eli Will Eisner Awardin parhaasta sarjamuotoisesta tarinasta vuonna 1995. Tämän sarjakuvaromaanin (kyllä, se on sarjakuvaromaani) yksi historiallisimpia piirteitä on se, että siinä nähdään ensimmäistä kertaa Disney-sarjakuvien historiassa yhden päähahmon kuolema.

Don Rosan piirrostyyli on pikkutarkka ja hän käyttää sarjakuviensa taustojen piirtämiseen usein valokuvia saadakseen autenttisuutta. Hän yhdistää tarinoihinsa historiallisia faktoja ja fantastista fiktiota, kun ankat seikkailevat milloin avaruudessa, milloin menneisyydessä. Ruuduissa on myös paljon intertekstuaalisia viittauksia elokuviin, kirjallisuuteen, kuvataiteeseen ja jopa musiikkiin. 

Rosan ankat ovat paljon monipuolisempi persooniltaan kuin monilla muilla Disney-taiteilijoilla. Aku on muutakin kuin epäonninen ja laiska nahjus – useimmissa seikkailutarinoissa se on Aku, joka päätyy olemaan tilanteen pelastava toiminnallinen sankari. (Tosin usein myös hieman kärsien.) Mutta erityisesti Roopen kasvutarina paljastaa hahmosta muutakin kuin ahneutta ja pihiyttä. Roope on Rosallakin se Barksin luoma Ankkalinnan Indiana Jones, jonka seikkailuista Steven Spielberg ja George Lucas inspiroituivat niin, että loivat Harrison Fordin esittämän nimihahmon.

Rosan erikoispiirteisiin kuuluu pienten Mikki Hiiri -hahmojen piilottaminen satunnaisiin tarinoihin. Hän ei arvosta Mikkiä hahmona, vaan pitää tätä turhan kilttinä ja kiiltokuvamaisena, joten ruutuihin piilotetut Mikit esiintyvät usein naurunalaisina, kuten norsun jalan alle litistynyt Mikki "Transvaalin tuittupäässä" (tämä sensuroitiin pois varhaisista amerikkalaisista julkaisuista).

Toinen Rosan erikoispiirre on omistus D.U.C.K., jonka hän piilottaa isoihin, koko sivun ruutuihinsa sekä tarinoiden avausruutuihin. Lyhenne tarkoittaa tietenkin "Dedicated to Unca Carl from Keno", eli se on omistus Rosalta hänen idolilleen Carl Barksille. Piilotettujen D.U.C.K.ien etsiminen on jokaisen fanin pieni ilo.

"Paino-ongelmia" (1996, s. 2-3) © Disney

Minulta kysytään usein, mikä on lempitarinani. Se on aina yhtä haastavaa. Fanina minulla on tietyt suosikit, tutkijana saan huikean paljon irti aivan eri tarinoista. Mutta tässä kuitenkin kaksi esimerkkiä, jotka mainitsen aina. "Paino-ongelmia" ("A Matter of Some Gravity") on lemppareitani Rosan lyhyistä vitsitarinoista. Idea on simppeli: Milla yrittää jälleen varastaa Roopen ensilantin. Painovoiman kääntävä taika muuttaa myös ruutukerronnan suuntaa ja siihen perustuu niin paljon visuaalisia vitsejä, että nauran tarinalle edelleen välillä ääneen. Kerrassaan nerokas.

"Unelmoiden läpi elämän" (2002, s. 1) © Disney

Useimmiten toisena suosikkina mainitsen "Unelmoiden läpi elämän" ("The Dream of a Lifetime"). Fanille tarina on ihana: Aku näkee Roopen nuoruuden seikkailuja Roopen unessa, muuttaa tapahtumien kulun ja yhdistää Roopen ja Kultun – vaikkakin vain unessa. Jopa vanha visukinttu herkistelee viimeisessä ruudussa. Tutkijalle tarina on aarreaitta: unen irrationaalinen logiikka kulkee erilaisten ruutusiirtymien kautta. Samalla tarina viittaa intratekstuaalisesti Rosan omiin aiempiin seikkailuihin ja tarjoaa kerronnassaan niin hienoja sarjakuvan metalepsiksiä niin, että oksat pois.

(Kyllä, tästä kirjoitan vielä artikkelin. Toivottavasti jo ensi vuonna.)

Kaksi fania vuoden 2015 Helsingin kirjamessuilla nimmareiden jaon jälkeen.

Rosa lopetti uransa vuonna 2006 ilmestyneeseen "White Agony Creekin vanki" -sarjakuvaan. Syinä olivat hänen lisääntyneet näköongelmansa ja kiistat Disney-yhtiön välillä taiteilijoille maksettavien rojaltien puutteesta.

Don Rosan Facebook-sivut (ei taiteilijan itsensä ylläpitämät): https://www.facebook.com/DonRosaOfficial/?fref=ts

Rosa-väitöskirjani: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/44805