26.8.2017

Wow - worldcon 75!

NYT lopultakin se Worldcon-päivitys! Johan sitä on odotettukin. Halusin käyttää siihen kunnolla aikaa, ettei mitään olennaista unohdu. Ja onhan se kiva näin parin viikon toipumisen jälkeen fiilistellä vuoden nörttitapahtuman tuntemuksia. (Toipumiseen meni oikeasti noin viikko myös ihan fyysisesti - sen verran aikaa käytin kosteuttavia silmätippoja lauantain cosplay-asun piilolinssien takia. Seuraavalla kerralla hankin värilliset piilarit vahvuuksilla.)

Kaksi vuotta sitten päätimme yhdessä ystäväni Tainan kanssa, että jos se Worldcon nyt kaiken pöhinän ansiosta saadaan Suomeen, niin sinnehän on sitten pakko mennä. Samalla päätin, että jos näin käy, niin minäpä cossaan sitten jedimestari Luminara Undulia.
Kun asian sanoo ääneen internetissä, sitä ei enää sieltä saa pois.

Maailman suurin fantasia- ja science fiction -kirjallisuustapahtuma The World Science Fiction Convention eli tuttujen kesken Worldcon rantautui siis ensimmäistä kertaa Helsinkiin, Suomeen ja Pohjoismaihin. Jos tämä tapahtuma on jostain syystä mennyt ohi, niin ihmettelen, sen verran hyvin valtamediakin siitä kohkasi. Paras kommentti taisi olla, että tapahtuman saaminen Suomeen on isompi juttu kuin lätkän MM-kulta vuonna 1995.
Worldcon on siitä erilainen tapahtuma, ettei sinne osteta lippuja, vaan jäsenyyksiä. Jäsenyys mahdollistaa mm. olemaan valitsemassa seuraavan parin vuoden päästä olevan conin tapahtumapaikkaa ja tietenkin äänestämään arvostetuissa Hugo-palkintosarjoissa, joista lisää myöhemmin.

Suomi tuntui olevan sen verran eksoottinen paikka, että jäsenten määrä kirjaimellisesti yllätti järjestäjät. Kaiken kaikkiaan 10516 maksanutta jäsentä (sisältäen päiväpassit), joista läsnä tapahtumassa (ei siis pelkkiä tukijäseniä) oli kaiken kaikkiaan 7119, mikä teki Suomen Worldconista kaikkien aikojen toiseksi suurimman conin. Ja tapahtumaahan on siis järjestetty vuodesta 1939 saakka. Osallistujien huikea määrä näkyi heti keskiviikkona valtavina jonoina ja epäorganisoituneita ihmismassoina, jotka eivät millään mahtuneet Messukeskuksen pieniin kokoussaleihin. Tästä otettiin heti opiksi ja järjestelytoimikunta alkoi neuvotella lisätilasta. Järkkärit ottivat myös tilan haltuun ja jonotus saatiin varsin toimivaksi, vähän tilaa vieväksi ja tunnelmaltaan paikoin jopa leppoisaksi. Keskiviikon stressaantunut ja ärtyisä mieliala oli kuin poispyyhkäisty torstaina, mikä oli huikea parannus! Tästä menee kiitokset conitealle. (Ja rehellisesti sanoen, jonot yhdysvaltalaisissa coneissa ovat kuulemma vielä pahempia, joten eihän tässä nyt vielä mitään.) Sitä paitsi suomalaiset ovat tottuneet jonottamaan.Varsinkin ämpäreitä.Mekin ostimme ämpärin. Siis ämpärillisen lakuja. 
Mutta siihen emme tosin jonottaneet.

Nimikyltti, jota sai tuunata, nauhoineen ensimmäisenä päivänä.
Päivän teema: Supernatural
Meitä pakkautui siis kolme innokasta nörttiä kapsäkkeineen, valomiekkoineen ja pukupusseineen farmariin ja ajeli Tampereen kautta Helsinkiin. Otimme Tampereen teatterikesässä etkot Tom of Finland -musikaalilla, mikä oli aivan huikea, ja jatkoimme sitten fiiliksissä keskiviikkoaamuna coniin. Pahimmat ruuhkat olivat jo loppuneet siinä vaiheessa, kun saavuimme paikalle, mutta jouduimme silti jonottamaan nimilappujamme hetkisen. Nimilappujen mukana sai kaikenlaista sälää, mm. novellikokoelman, ohjelman, ravintolaoppaan, muistokirjan ja myös Helsingin liikenteen tarjoaman matkakortin, jolla sai suhata conin aikana niin paljon kuin sielu sieti. Se oli loistava sponsorointi.

Worldconin nimikyltit ovat muuten ihan oma lukunsa. Niihin kerätään erilaisia ribboneita eli tarralla varustettuja nauhoja, joissa mainostetaan tulevia coneja, kerrotaan omasta työvastuusta tai hehkutetaan omaa fandomia vitsikkäillä lausahduksilla. Ribboneita keräillään coneissa jopa sellaisella tahdilla, että joillakin badge koristeineen hipoi sääriä. Itse olin vielä suht maltillinen, koska en halunnut tarroittaa nimikylttiäni millä tahansa. Hilpeintä oli tiskillä esitellä itsensä tittelillä "The Ducktor" ja nainen tiskin takana on ihan innoissaan, että jee, Ankkatohtori, ja kertoo olleensa mukana Pixel Sistersissä laulamassa Rosalle pari vuotta sitten Tampereella.

Pienet ovat nörttipiirit.

Olin Worldconissa töissä ohjelmanpitäjänä ja sen lisäksi minulle kuului Finfar-yhdistyksemme tiedottajana osa akateemisen ohjelman Twitter-feedin täyttämisestä olennaisilla faktoilla. Jouduinkin suhaamaan vähän ties sun missä conin ajan, joten monet alun perin MUST SEE -ohjelmat, kuten ihanien nörttikuorojen esiintymiset, jäivätkin ajanpuutteen vuoksi katsastamatta. Coni kuitenkin starttasi keskiviikkona kello 12 ensimmäisellä akateemisella paneelilla, joka esitteli Hobitti-elokuvien vastaanottotutkimuksen suomalaisen aineiston tuloksia. Vähän liian vähän kuumia kääpiöitä, mutta niitä onkin jo nähty.

Legolas oli monien fanien suosikki myös Hobitissa.
Meidän piti päästä ehdottomasti katsomaan Veera Mäkelän esitelmää Locke Lamoran valheista, mutta ensimmäisen päivän ongelma, eli pieni sali + iso ihmismäärä yllättivät. Osasyynä oli se, että jonotimme ensin välipalaa kahvilasta. Se hetki päätyi käytäväpiknikkiin, mutta opimme Worlconin säännöt: ole ajoissa tai ole ulkona.
Avajaisiin kuitenkin mahduimme, mutta lähdimme sieltä lopulta kesken kaiken pois. Uskon, että ulkomailta tulleet vieraat saivat vuodenaikojen kiertokulkuun pohjautuvasti ohjelmasta enemmän irti kuin me kantasuomalaiset, joten hipsimme sieltä jonottamaan Fashion in SF -paneeliin.

Joulupukki vieraili avajaisseremoniassa lahjomassa kiltit kunniavieraat.
Muotipaneeli oli todella kiinnostava sisällöltään. Opin muun muassa sen, että elokuvan tai tv-sarjan julkaisuajankohdan tunnistaa aina hahmojen hiuksista. (Ajattelin heti Luken tukkaa Uudessa toivossa.) Paneeli oli kuitenkin harmillisen puutteellisesti organisoitu. Ohjelmassa ei ollut selkeää rakennetta ja sitten PC:ltä kuvia vaihtavaksi vastuuhenkilöksi oli valittu se Applen käyttäjä, jolla ei ollut mitään hajua, miten kuvienkatseluohjelmat toimivat. Hirveästi ei myöskään auttanut se, että esimerkkikuvia oli ihan liikaa eikä niitä kaikkia ei ollut tallennettu kuvaavilla nimillä. Tähän säätämiseen tuhrautui sitten vähintään kymmenen minuuttia koko ohjelma-ajasta, minkä olisi voinut käyttää fiksusti pukuasiantuntijoiden esimerkkeihin ja huomioihin.

Pitkän iltaruokatauon jälkeen (läheistä kiinalaista mainostettiin Worldconin ravintolaoppaassa, omistaja itse oli kuullut asiasta coniaamuna eikä tietenkään ollut ehtinyt varautua asiaan lisätyövoimalla saati sopivalla ruokapolitiikalla) minä suuntasin Finfarin kokoukseen ja conitoverini Another Castlen konserttiin. Oli kuulemma ollut loistava.
Hieman ehkä harmitti.

Otin ihan liian vähän kuvia hienoista cosplay-asuista. Mutta tämän pongasin.
Game of Thronesin Brienne, Sansa ja septa Unella.
Torstaina koko conin muuttuneen fiiliksen aisti ilmassa. Jonotuskaan ei enää haitannut, kun saavuimme metsästämään kiinnostavaa ohjelmaa aamuyhdentoista pintaan. Minä liukenin supersankari ja -roisto -paneeliin, jonka mielenkiintoisin anti oli veikkaus, että Peppi Pitkätossu voisi olla slayer. Minä hyväksyn tämän teorian.
Siitä jatkoin twiittailemaan akateemista settiä genrerajojen sekoittumisesta ja tuli todettua, että kerrankin tekniikka toimii, kun yksi esitelmöitsijä piti paperinsa Skypen välityksellä Tunisiasta saakka.
Tämä oli myös kiivin ensimmäinen Worldcon.    

Torstai oli pitkälti hengailupäivä, sillä otimme "ei ole kiirettä mihinkään" -asenteen, kiersimme myyntipöytiä ja tulevia conipaikkoja mainostavia yhdistyspöytiä, ihastelimme näyttelyitä ja ostimme sen ämpärin. Vähän jo innostuimme ajatuksesta, että Worldcon pidettäisiin Uudessa-Seelannissa 2020 tai että Dublin oli ainut varteenotettava vaihtoehto vuodelle 2019.

Torstain teema-asuna oli Star Wars ja sekä siskoni vanhasta verhokankaasta ompelema mekko että melkein conia varten tilattu R2D2-laukku saivat jatkuvia kehuja. Piti mennä sitten ostamaan myös teemaan sopiva rusetti mukavilta taidekujan myyjiltä.

Torstain kiinnostavin ohjelma oli ehdottomasti illalla klo 20 alkanut bimbopaneeli, joka on monille se Finnconista tuttu klassikko-ohjelma. Olikin kiinnostavaa seurata kahden jonon muodostumista, kun toinen vei konserttiin ja toinen bimbopaneeliin. Jostain syystä suurin osa bimbojen yleisöstä oli suomalaisia. 
Mutta bimbot eivät pettäneet taaskaan. Vaikka moni internetin syövereistä kaivettu meemi olikin tuttu, oli joukossa silti helmiä, joille nauroin vedet silmissä. Osansa saivat niin Ducktales, Disney-prinsessat, supersankarit, Star Wars, Star Trek kuin moni muukin nörttikulttuurin ilmiö. Olen taas jälleen sivistyneempi internetin ihmeellisestä maailmasta.

Bimbopaneelin elämänohjeita nörteille.
Perjantai olikin sitten enimmäinen virallinen ohjelmapäivä ja sille varattu asukokonaisuus oli sen mukainen. Tilasin keväällä Popcultin myyntipuolella olleelta steampunk-henkiseltä Bard & Jester -yritykseltä 1800-luvun lopun naisten ratsastajanhatun, eli matalan silinterin sulilla ja pitsiverkolla. Sain Italiassa käsin tehdyn silkkisen silinterini conissa perjantaina suoraan käyttööni ja se kruunasikin sitten promootiomekkoni. Hiostus ja korsetin mukanaan tuoma epämukavuus olivat kuitenkin sen arvoista ja aion jatkossakin käyttää mekkoa vastaavissa tilaisuuksissa, kun se kerta on tehty.
Promootiomekko on siskon käsialaa ja täydellinen
uuden silinterin kanssa. 

Tuli myös todettua, että viuhka on tällaisissa tilanteissa täydellinen asuste.

Päivän ensimmäinen kiinnostava ohjelma oli tietenkin puolenpäivän aikaan alkanut Petri Hiltusen esitelmä fantasian ja scifin kliseistä. Ja niitähän on. Klassikkoesimerkkeinä Petri nosti esille niin "se olikin vain unta" -troopin, ennustukset, valitun, hirviön luomisen sekä hyvän ja pahan taistelun, joka kuitenkin kuuluu erityisesti fantasian genren peruspiirteisiin. Mutta senkin voi tehdä aina huonosti. Kuvastossa vilahtivat niin joukko valittuja (Matrixin Neo, Buffy yms.) kuin pino ennustuksia käsitteleviä fantasiasarjoja (Eddings malliesimerkkinä, luonnollisesti). Joskus väkisin mukaan tungetut kliseet voivat pilata alun perin toimivan ensimmäisen osan, miten kävi Riddick-sarjan Pitch Blackille, joka on hyvin toimiva elokuva. Mutta sen jatko-osa onkin sitten juoneltaan vähän turhan peruskauraa.

Minua kiinnosti erityisesti tuo uni-trooppi, sillä se oli yksi aiheistani sunnuntain akateemisessa esitelmässäni.

Petri Hiltunen puhui asiaa ja huvitti yleisöä konkreettisilla esimerkeillä.
Perjantaina isoimmat ohjelmanumerot alettiin siirtää isompiin saleihin, mikä toimi varsin mallikkaasti. Esimerkiksi High fantasy -paneeli, jossa Merja Polvinen haastatteli Anna Smith Sparkia, Robin Hobbia ja Scott Lynchiä, oli siirretty alakerran isoihin halleihin, jonne väkeä mahtuikin sitten huikean paljon enemmän. Iso kiitos tästä organisoinnista! Samassa salissa oli myös sarjakuvan visuaaliseen kieleen keskittynyt paneeli, mutta taiteilijoista koostunut porukka puhui mielestäni ohi ohjelmassa mainitun kuvauksen eikä jaksanut innostaa - varsinkin, koska kaikki oli minulle tutkijana vähän liiankin itsestäänselvää.

Päivän akateemisen somevastuun jälkeen oli ensimmäinen oma esitelmäni, joka myös oli siirretty isompaan saliin. Pelkäsin aluksi, ettei väkeä tulisi tarpeeksi, mutta onneksi sitä alkoi valua juuri sopivasti. Ja yleisössä oli sentään muitakin kuin suomalaisia ankka-faneja.
Tunnin ja vartin mittainen esitelmäni, "Donald Duck, Finland and Don Rosa", keskittyi esittelemään polkuani Suomen viralliseksi Ankkatohtoriksi ja samalla kuvasi väitöskirjani sisällön ja analyysimenetelmäni. Se oli tiukkaa asiaa monin kuvin varusteltuna ja oli yllättävän kivaa palata vanhoihin, tuttuihin näkemyksiin, joiden parissa olin puurtanut käytännössä koko yliopistoaikani.

Tästä se lähti.
Esitelmäni kuvattiin Youtubeen, joten se löytyy täältä. Ilmoittautumislomakkeessa kysyttiin kuvauslupaa, mutta enhän minä sitä enää nyt muistanut, joten oli melkoinen yllätys saada mieheltä viesti, että oletpas muuten YouTubessa. Ei se haitannut, mutta asiasta olisi ollut ihan kivaa saada muistutus.
En ole itse pystynyt katsomaan videota, kun ahdisti jostain syystä liikaa, vaikka se olisi oman opettaja- ja luennointikokemuksen ja ammatillisen osaamisen kannalta todella hyvä juttu. Ehkä sitten jossain vaiheessa uskaltaudun katsomaan sen. (En ole väitöstilaisuuttanikaan katsonut ja sekin on edelleen YouTubessa.) Mutta esitelmä meni siis todella hyvin, joten sitä nyt ei ainakaan tarvitse hävetä. Unohdin taas katsoa muistiinpanojani loppuvaiheessa, joten se kertoo jotain aiheen hallinnasta. Sain myös paljon positiivista palautetta Twitterissä, joten esitelmä oli siis varsin onnistunut siltäkin kantilta.

Lipsahdimme esitelmäni päätyttyä ihan vahingossa suoraan Hugo-palkintojenjakotilaisuuden jonoon ja mahduimme uuteen halliin ongelmitta. Tilaakin jäi vielä roimasti. (Tästä viisastuneena seurasimme samaa taktiikkaa myös lauantain naamiaisten suhteen. Mitäpä sitä turhia jonottamaan, kun taatusti mahtuu sisälle.)

Tältä perspektiiviltä katselimme Hugoja.
Kuten kaikki Worldconin jäsenet, minullakin oli mahdollisuus olla mukana valitsemassa Hugo-ehdokkaita ja totta kai tällainen mahdollisuus piti hyödyntää. En tietenkään ollut ehtinyt lukenut mitään tuoreita romaaneja, joten osasin äänestää käytännössä vain mediakategorioissa (elokuva ja tv-sarja), sarjakuvista, aiheeseen liittyvästä tietokirjallisuudesta ja fanitaiteilijasta. Jäsenet saivat mahdollisuuden tutustua useisiin finalisteihin lataamalla itselleen e-versiot, joista ajattelin tutustua vielä ainakin muutamiin sarjakuviin tarkemmin. 

Hugo-gaala oli pitkä ja paikoitellen hieman puuduttavakin, kuten useimmat isot palkintogaalat tuppaavat olemaan. Parhaita hetkiä oli kuitenkin kuolleita valaita ja zombi-matoja käsitellyt kiitospuhe sekä Game of Thrones -näyttelijä Sibel Kekill, joka jakoi pystin parhaasta elokuvasta. Game of Thrones ei itse saanut palkintoa parhaasta jaksosta, se meni Expanselle. Parhaan elokuvan kategorian puolestaan voitti upea Arrival ihan ansaitusti. Fanitaidesarjassa ei kumpikaan suomalaisista ehdokkaista saanut palkintoa.
Kiinnostavaa oli huomata naisvoittajien suuri määrä. Lieneekö Hugojen meininki muuttunut parin vuoden takaisen sad puppies -kohun jälkeen positiivisempaan suuntaan?

Lauantai oli pelolla ja jännityksellä odotettu cosplay-päivä. Olin viimeistellyt asuni perjantaiyönä ja sain sen kokonaisuudessaan ylleni vasta lauantaiaamuna ennen lähtöä coniin. Pelkoni oli turha, sillä asu näytti ja tuntui todella hyvältä! Vaikka värilliset shokki-piilarit alkoivat kutitella silmiä heti aamusta, senkin kesti. Hullu projekti oli onnellisesti päätöksessään.

Luminara Unduli -projektistani ja cosplay-kokeiluistani seuraa myöhemmin oma postauksensa, joten en mene siihen kovin syvällisesti. Mutta haluaisin todeta, että parasta siinä on valmis asu ja huomio, jonka sillä saa muilta kanssafaneilta. Vietin lauantain poseeraten valokuvaajille ja nautin erityisesti yhteishengestä, joka muiden Star Wars -pukuilijoiden kanssa tuli heti ensinäkemältä. Vaikka olin varma, että argh, ei tästä tule mitään ja pitäisi tehdä parempi asu, aloin jo miettiä seuraavaa kertaa, jolloin puvun saisi päälle. (Tosin koristeellinen essu ja rannekkeet on tehtävä uusiksi, koska violetti maali oli todella huonoa ja jätti rumia murtumajälkiä materiaaleihin.)
   
Jedimestari Luminara Unduli
Hyväntekeväisyyttä harrastava cosplay-ryhmä 501st Nordic Garrison
oli paikalla, joten kuvausseuraa riitti.
Darth Maulia cossasi ystäväni Sami, jolle en osannut editoida hienoa
valomiekkaa, sori!
Lauantaina jätin Twitter-vastuut muille, sillä esiinnyin kahdessa paneelikeskustelussa. "40 years of Star Wars" oli äärimmäisen antoisa pätevän paneeliporukkamme ja keskinäisen kemiamme takia. Keskustelu kulki sujuvasti ja esille tuli useita sellaisia huomioita, joita en itse ollut tullut edes ajatelleeksi. Esimerkiksi Luke Skywalkerin asujen värit saagassa: hän siirtyy alkuperäisen trilogian aikana suoraan valkoisesta mustaan, mutta näyttäytyi Force Awakensissä harmaissa. Ehkä tämä on symbolinen viittaus jedikoodiston siirtymiselle ääripäiden väliin? Paneelin ainoat ongelmat olivat aika ja tila: Star Warsista voisi puhua ongelmitta puoli päivää ja tuplaten isommassa salissa. Nytkään kaikki innokkaat eivät mahtuneet sisään.

Toinen paneelini oli "Trailer Park", jossa katsottiin fantasia- ja scifi-leffojen trailereita ja kommentoitiin niitä. Koen aina olevani jotenkin vierailla vesillä tilanteissa, joissa pitäisi väkisin tuottaa jotain hauskaa kommenttia - varsinkin vieraalla kielellä. Tästä paneelista ei jäänyt niin onnistunut fiilis, vaikka olinkin liian innoissani The Last Jedin trailerista, jota en ollut vielä nähnytkään.

Illan päättivät naamiaiset ja kyllä oikeasti tuntui siltä, että siellä lavalla olisi omalla asullaan pärjännyt ihan hyvin. Kalevala oli jokseenkin vahvasti edustettuna, mutta lemppareihini kuuluivat jo Archipelaconista tuttu Skeletor, Halleyn komeetta (!) ja Louhi, joka oli lopultakin saanut samponsa. Päivä oli ollut pitkä ja rankka, piilareista kärsineet silmäni tahtoivat torkkua ja huomasin ystävieni katselevan puhelimiaan liian pitkän välishown aikana, joten päätimme jättää lopputulokset kuuntelematta.

(Kaiken tämän aikana oli ollut muuten se Kiira-myrsky, mutta mehän emme asiasta mitään tienneet Messukeskuksen sisällä. Kastumatta emme kuitenkaan takaisin hotelliin selvinneet.)

Päädyin myös ahdistelemaan Darth Vaderia.  
Vaikka niin lupasin kaverilleni olla kiltisti.
Lauantaina coniyhteisöllisyys nousi muuten äärimmilleen. Eikä pelkästään siksi, että kesken pihahengailun kuuluu Messukeskuksen ovilta huuto "Kuka lähtee Zapdos-raidiin?", mikä keräsi sitten kasan meitä Pokémon Gon pelaajia nappaamaan Zapdosta. Vaan myös siksi, että conit ovat pieniä taskumaailmoja, joissa voi tuntea olevansa kaltaistensa seurassa. Heti, kun sieltä poistui, tuli paljon selkeämmin tietoiseksi Helsingin keskustan baarien edustalla hengaavista känniääliöistä. Tuntui taatusti samalta kuin Harry Potterista hänen palatessaan kouluvuoden jälkeen takaisin jästien keskuuteen.

Coniväsymys alkoi lopulta painaa päälle sunnuntaina. Osasyynä siihen tosin olivat piilareista väsyneet ja kipeät silmät, eikä asiaa auttanut tietenkään yhtään se, että olin jo aamukymmeneltä alkavan akateemisen session puheenjohtajana. Sessio oli kyllä erinomainen: puhujat olivat täsmällisiä ja lasten- ja nuortenkirjallisuutta käsittelevät esitelmät kiinnostavia. Lisäksi yleisöä tuli paikalle kunnioitettava määrä huolimatta sunnuntaiaamun aikataulusta. Everything went better than expected.

Omakin akateeminen esitelmäni oli sunnuntaina sarjakuvapaneelissa, joka päätti koko akateemisen ohjelman. Meidän jyväskyläläinen sarjakuvatutkijadelegaatiomme oli vallannut tuttuun tapaan koko paneelin ja esitelmäaiheet liikkuivat (myöskin niin tuttuun tapaan) Sandmanissa, Alan Mooren sarjakuvissa ja Disneyn ankoissa. Oma esitelmäni käsitteli italialaisten taiteilijoiden tekemiä sarjakuvia Tzvetan Todorovin "fantastisen" kautta, eli kuinka sarjakuvissa usein sekä hahmot että lukija jätetään tietynlaiseen epävarmuuteen siitä, olivatko tapahtumat pelkkää unta vai totta. Tämä on yksi aiheista, joita suunnittelen sivuavani tulevaisuuden post doc -tutkimuksessani.

Conin virallinen kulmakarvakuva. Suspicious.
Päätösjuhlan myötä Worldcon alkoi olla ohi. Olimme häkeltyneitä, väsyneitä, mutta ihmeen innoissamme. Worldcon oli lunastanut odotuksemme tapahtumasta, jossa olisi liikaa ihmisiä, liikaa kiinnostavaa ohjelmaa ja liikaa asioita, joita ei vain huomaa. Olimme nähneet hyvää ohjelmaa ja huonoa ohjelmaa, jonottaneet kumpaankin, varanneet jokaiselle päivälle erilaisen asukokonaisuuden ja muuttaneet sitten suunnitelmia, kun ei tunnu hyvältä, tai jokin osa asusta jäi kotiin, tai sitten tulikin ostettua jotain uutta ja parempaa.
Olimme tunteneet olevamme osa suurempaa nörttiyhteisöä, joka ei aina ymmärrä toisiaan (esim. conin larp-kohu), mutta joka kuitenkin yrittää parhaansa.
Söimme paljon hyvää ruokaa Messukeskuksen ulkopuolella, muistimme nesteyttää ja aina oli olemassa lakuämpäri.

Tällaista kokemusmahdollisuutta tuskin Suomeen toista kertaa tulee, vaikka villit huhut tietävätkin kertoa suunnitelmista Tampereelle 2032. Mutta me tiedämme, että seuraava kohtaamisemme kansainvälisen fandomin kanssa on Dublinissa 2019, koska sinne on jo cossiasutkin suunnitteilla.

Conin ribbon-saldo oli suhteellisen kevyt.
Kiitos, Worldcon!





















KIITOS, NÖRTIT!


                            Loot loot loot                             
PS. Conilootin määrä oli hämmentävän pieni. Yritin etsiä itselleni uutta lompakkoa, mutta mitään sopivaa ei tullut vastaan. Mutta uuden hiirimaton päädyin ostamaan, koska se yhdisteli hilpeällä tavalla Burtonin Alice in Wonderlandia ja Nolanin Yön ritaria. Samasta paikasta ostin myös vanhan merirosvokolikon.

Scifikirppis oli tällä kertaa harvinaista kyllä pieni pettymys, mutta aina on löytö pongata Anne Ricen kovakantinen kirja kympillä. Näistä pyydetään divareissakin kuuttakymmentä euroa. Sivistin myös itseäni suomalaisella kauhulla eli Marko Hautalan Kuokkamummolla, jonka tekijä sattui sopivasti paikalle nimmaroimaan teokseni.

Star Wars -rusetti ja Kylo Ren -avaimenperä ovat taidekojuilta, kuten myös ennakkoon synttärilahjaksi saadut lohikäärmeensuomuiset korvikset ja sormus. Alien-kaulakoru puolestaan oli huikea löytö. Worldconin rintanapit piti ostaa muistoksi, kun isompaa kangasmerkkiä ei enää ollutkaan saatavilla.

Kuvasta puuttuu miehelle tuliaisiksi ostettu Nostromo-t-paita, joka oli kyllä melko tyylikäs. Tällä kertaa enemmän kokemuksia kuin sälää. Välillä näinkin päin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti