9.6.2018

Disney- ja Star Wars -painotteinen Popcult Day

Helsingin Kulttuuritalolla järjestetystä Popcult Daystä alkaa olla jo lähes kuukauden päivät, joten on korkea aika raportoida omia kokemuksia ensimmäisestä päivän mittaisesta Popcultista. Alun perin minun piti tulla lauantaina 12.5. järjestettyyn coniin pelkästään vieraaksi omalla kustannuksellani. 
Sitten voitin Popcultin naistenpäivän Facebook-kilpailussa ilmaislipun kertomalla, että lempinaishahmoni on Milla Magia.
Sitten tulikin yhteydenotto Suomen Populaarikulttuurin Tutkimuksen Seuralta ja pyyntö liittyä mukaan seuran järjestämään paneelikeskusteluun tutkijuudesta ja faniudesta.
Päädyinkin lopulta ohjelmanjärjestäjäksi ja diilasin ilmaislippuni siskolle, joka lähti innoissaan mukaan katsomaan Disney-voittoista ohjelmaa.

Coniohjelmaa N=? määrä
Popcultin isoin harmi oli tänä vuonna kivan ohjelman sijoittuminen päällekkäin. Piti arpoa, mihin haluaa ja mihin ehtii, muttei pystynyt katsomaan kaikkea. Siksi muun muassa upean Another Castlen keikka jäi välistä.
Päädyimme kovina Disney-faneina sitten katsastamaan vain kaksi ohjelmaa, kumpikin Disney-aiheisia. Disney-animaatioiden historiallisuutta tarkastellut "Richard Leijonamielestä Venäjän vallankumoukseen - historiauskollisuus animaatioissa" olisi ollut vielä napakampi kokonaisuus, jos tekijät olisivat malttaneet keskittyä yhteen animaatioon ja lypsää siitä kaikki historialliset faktat. Taustatyötä oli selvästi tehty ja puhuttua asiaa olisi voinut vaikka tiivistää dioihin enemmänkin.

Disneyn kliseet koottuna yhteen pakettiin.
Julia Salmisen "Disney: sankareita, onko heitä?" esitelmä oli viihdyttävä ja herätti ajatuksia siitä, millaisia malleja klassikkoanimaatiot meille oikeastaan tarjoavatkaan. Joskin täytyi olla samaa mieltä erään twiittaajan kanssa siitä, että diat ja esiintymisen olisi voinut ajoittaa fiksummin - niin yleisö ei olisi ensin lukenut koko diaa, nauranut ja sitten Salminen olisi käynyt sitä vielä uudelleen läpi.

Porg?
Tänä vuonna Popcultin ehdottomasti paras anti oli yhdistyspöytien käytävälle sijoittunut Star Wars Cantina, joka tarjosi pientä Star Wars -aiheista, täysin vegaanista syötävää ja juotavaa pieneen hintaan. Teemaan sopivasti pukeutunut porukka oli iloista, asiakaspalvelualtista ja porgejaan suojelevaa sakkia, jollaista soisi näkevän coneissa enemmänkin. Mieluummin annoin euroni heille kuin turkasen kalliiseen Kulttuuritalon kahvioon.

Vegaanisia muffineita, rockyroadeja ja porkkanakakkua.
Erilaisia juomia, muun muassa sinistä maitoa!
Porkkanakakku kuorrutteella ja yksi sininen maito. Fani kiittää, erinomaista oli!
 "Poptutkija fanina, fani poptutkijana - paneeli populaarikulttuurin tutkimuksesta" olikin sitten päivän viimeinen ohjelmanumero. Meitä oli viisi tutkijaa eri tutkijanuran vaiheista aina gradun tehneistä tohtoroituneisiin (eli minuun) Pekka Kolehmaisen vetämässä paneelissa. Mukana porukassa olivat muun muassa tuleva Pokémon-tohtori Johannes Koski ja Tulen ja jään laulusta väitöskirjaa tekevä Anna-Leena Harinen. 
Paneelimme isoin ongelma oli sen lyhyys. Tällaiset keskustelut tuntuvat pääsevän vasta vauhtiin, kun aika sitten loppuukin. Puhuimme siitä, miltä tuntuu tutkia faniuden kohdettaan, mitä tutkijan tulisi ottaa huomioon sellaisessa tilanteessa ja onko tutkimus muuttanut suhdetta fanitukseen.

Voinkin tässä julkisesti todeta saman, mitä sanoin jo paneelissamme: väitöskirja mahdollisti pahimman fanituksen purkamisen. Sen jälkeen olen pystynyt lukemaan muitakin sarjakuvia kuin Don Rosan (ja Barksin) - jopa Mikki Hiiri -tarinoita! *Le GASP* 

(Tilasinkin juuri uuden Mikki-sarjiksen Adlibriksestä, mutta siitä myöhemmin lisää.)

Katja yrittää puhua viisaita tutkijan paatoksella.
Coni oli kiva, mutta liian lyhyt. Toisaalta se kävi melkein lomasta, mikä on aina positiivista. Uudet legginsini ja Aku-reppu saivat kehuja, ehdin moikata Cillaa ja Nitaa (ja saada Cillalta Päivi Arffmanin väitöskirjan - kiitos!). Lisäksi sisko sai valita itselleen synttärilahjan conin fanisälän joukosta. Itselleni ostin lopulta Taidekujalta ainoastaan suloisen, pöllöaiheisen kanzashin. Se tosin jäänee jemmaan odottamaan hiusten kasvua. Tähän tukkaan ei vielä nutturaa saa.

Kontturin siskokset kiittävät conista korvineen. Kivaa oli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti