Oulun sarjisfestarit 2019

Oulun sarjakuvafestivaalit järjestettiin tuttuun tapaan marraskuun lopussa. Minun piti kirjoittaa pikaisesta visiitistäni päivitys jo paljon aiemmin, mutta olen jälleen hieman jäljessä niiden kanssa. Piipahdin kuitenkin kutsusta Oulussa 23. - 24.11. puhumassa sarjakuvatutkimuksesta ja oman post doc -tutkimukseni alkuaskelista.

Meitä lähti pieni sarjisporukka autolla Jyväskylästä kolmen hujakoilla kohti Oulua. Meidän piti ehtiä illaksi Oulun Star-leffateatterille, jossa esitettiin Fingerpori-elokuvan erikoisnäytös. Auton takapenkillä istuneiden Vesa Kataiston ja Pertti Jarlan oli tarkoitus puhua leffan jälkeen yleisölle projektista ja sen synnystä. Päädyin myös itsekin katsomaan tämän sarjisadaptaation ja se oli positiivinen yllätys: neljästä episodista koostunut elokuva käytti hyväkseen Jarlan strippien huumoria, mutta muodosti myös itsenäisen kokonaisuuden. Rivo-Riitta oli ehdoton lempparini (miten vaikeaa onkaan näytellä, kun peruukki peittää silmät koko ajan), parhaimmat naurut tulivat taustalla olevista kylteistä ja muista piilovitseistä, mutta elokuvassa oli myös lempistrippini: Elias Tapani Karhu. Episodit olisi tietenkin voinut sitoa ja yhdistää toisiinsa jollain tavalla, mutta kokonaisuus jäi silti plussa puolelle.

Pyörähdin leffan jälkeen muun porukan kanssa paikallisessa Snooker Timessa moikkaamassa tuttuja ja pelaamassa framen snookeria ennen kuin kävin hakemassa iltapalaa ja suuntasin persoonalliseen majapaikkaani, Pikisaaressa sijaitsevaan TurusenSahaan. Ihanissa vanhoissa puutaloissa sijaitseva aamiaismajoitus oli kerrassaan persoonallinen: omassa huoneessani oli esimerkiksi pönttöuuni! Vaikka aamiaisen saanti olikin jäänyt festivaalijärjestäjien taholta epävarmaksi, se oli kuitenkin varattu kaikille paikassa majoittuville festivaalivieraille, mikä selvisi sitten onnellisesti seuraavana aamuna. Lämmin suositus tälle majoituspaikalle!

Vesa Vitikainen ja Kalevala sarjakuvissa

Pääsin jälleen harmillisesti osallistumaan vain sunnuntain ohjelmaan, mutta vähäisestä ajasta huolimatta ehdin kuuntelemaan pari kiinnostavaa esitelmää ja kiertämään kaikki myyntipöydät. Tänä vuonna festivaali painottui selvästi Oulun kaupunginkirjastolle, mikä oli oikeastaan vain hyvä, sillä se sijaitsi kivenheiton päässä majoituspaikastani. Puoliltapäivin alkaneesta ohjelmasta oman tutkimukseni kannalta must oli Vesa Vitikaisen esitelmä "Kalevala sarjakuvissa", joka tarjosi katsauksen Suomessa (ja vähän muuallakin) julkaistuihin Kalevala-aiheisiin sarjakuviin. Mitään maata mullistavan uutta ei esitelmästä valitettavasti löytynyt, sillä olin juuri lukenut Jyrki Korpuan mainion Kalevala-tietoteoksen Lajivirren laulamaa, jossa oli oma lukunsa sarjakuvista. (Jyrki lahjoitti minulle kappaleen kirjaansa vielä samana päivänä.)

Jiipu Uusitalo esittelee taidokasta Kukkaisruoska-sarjakuva-albumiaan

Jäin myös kuuntelemaan sarjakuvablogistaankin palkitun Jiipu Uusitalon haastattelua. Uusitalolta oli juuri ilmestynyt tuore sarjakuva-albumi Kukkaisruoska, joka käsittelee rankaisuvaltaa herkullisten hahmojen ja upean kuvituksen avulla. Tämäkin teos päätyi sitten omaan ostoskassiini.

Minun, Jyrki Korpuan ja Harri Filpan muodostama sarjakuvatutkimustrio aloitti sitten nyt jo perinteeksi muodostuneen sarjakuvatutkimuksen nykytilan esittelyn kahden aikaan. Harri, joka oli onnistuneesti buukannut itsensä kahteen paikkaan yhtä aikaa, oli paikalla vain kertomassa omasta sarjakuvaprojektistaan, mutta me Jyrkin kanssa vastailimme myös kysymyksiin ja kommentoimme  myös meille lähetettyä sarjakuvatutkimussuunnitelmaa. 

Koska Kalevalan sarjakuva-adaptaatioita käsittelevä post doc -tutkimukseni on vasta alussa, pystyin antamaan siitä vain pieniä maistiaisia yleisölle. Käytännössä kerroin tutkimukseni tavoitteista, metodeista ja aineistosta. Keskityin sen jälkeen Kullervon tarinaan, mistä aion kirjoittaa ensimmäisen artikkelini. Vaikka minulla ei ollut yleisölle tarjota mitään konkreettista, kahden Kullervo-sarjakuva-albumin vertailu Kalevala-taiteeseen toi kuitenkin hedelmällisiä huomioita ihan paikan päällä: esimerkiksi Kullervon kaivertamat merkit sisälsivät ampuma-aseella uhkaavan tikku-ukon sekä Kurkijärven että Raassinan teoksissa, mitä en ollut aiemmin edes huomannut. Tästä saa kiinnostavaa analyysia, sillä myöhemmin ilmestyneessä Raassinan Kullervossa ei ole ampuma-aseita: kaikki taistelut käydään teräasein. Mistä pistooli sitten Kullervon kaiverruksiin on päätynyt?

Festarilootti sisälsi kirppispöydän antimia, pienlehtiä ja taidetta.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja joskus liiankin nopeasti - näin myös Oulun sarjisfestarit. Ehdin kuitenkin tosiaan tavata Pertti Jarlan ja suuresti fanittamani HP Lehkosen henkilökohtaisesti, moikata Apila Pepitaa (ja ostaa hänen ihana pupu-aiheinen korttinsa) ja pongata myyntipöydiltä huikea venäläinen taiteilija Lena Gnedkova, jolta päädyin sitten ostamaan vähän sitä sun tätä itselleni ja lahjaksi. Yllä olevassa kuvassa oleva Haurun liikkuva linna -pastissi on hänen käsialaansa. Gnedkovan töihin voi tutustua tarkammin Instagramissa (illustoryart).

Sain myös ihanalta Juliana Hyrriltä omistuksen omaan kappaleeseeni hänen upeasta esikoisteoksestaan!
Sen kuuluisi olla Sarjakuva-Finlandian TOP10:ssä.

Ensi vuonna varaan itselleni koko viikonlopun Oulun keikkaa varten. Silloin minulla onkin jo toivottavasti tuloksia Kullervosta ja ehkäpä myös Kalevalan naiskuvastakin, johon paneudun seuraavaksi.

Lukuhaaste 2019

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste valmistui eilen perjantaina 13.12. Huolimatta vaikeasta vuodesta onnistuin suorittamaan haasteen hyvissä ajoin. (Toisaalta mitäpä muuta sitä tekisi sairauslomallaan kuin lukisi hyviä kirjoja?) Tässä luettujen kirjojen lista. Seuraavaksi ohjelmassa onkin lueskella kirjahyllystä lukemattomia kirjoja - pun intended.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot - Philip Reeve: Mortal Engines - Kävelevät koneet (Mortal Engines). Konsepti ja miljöö kiinnostivat eniten, kun kävin katsomassa tämän kirjasarjan ensimmäisen osan adaptaation elokuvissa. Leffa oli pettymys, vaikka nimenomaan konsepti ja miljöö toimivat erinomaisesti. Mutta juoni ja hahmot jäivät vajaiksi. Ongelmana olikin leffakäsikirjoitus, mikä selvisi, kun luin itse kirjan. Tarinassa oli enemmän henkilöitä isommissa rooleissa, Hugo Weavingin näyttelemä Valentine oli pahiksena moniulotteisempi ja myös juoni oli vähemmän ennalta-arvattava - joskin ei mitenkään poikkeuksellinen. Esimerkiksi historioitsien killan taistelu insinöörejä vastaan oli kirjassa varsin mainio. Lisäksi teoksen yhteiskuntakritiikki jäi leffassa aivan sivuosaan. Mitä ihmettä se Peter Jackson tekee, että se saa kirjoista näin onnettomia leffoja? Luen mielelläni jatkoa tähän sarjaan. [Kirjasto.]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress 1. Awakening. Kehuttu sarjakuvaromaani ja sarjan ensimmäinen osa kertoo maailmasta, jossa on noitia, ihmisiä ja niin sanottuja Arcaniceja, ihmisten vihollisia, jotka näyttävät ihmisiltä, mutteivät ole. Teoksen teemoja on identiteetti, suvaitsevaisuus ja historian tutkimus. Upeasti piirretty kokonaisuus yliluonnollisista asioista ja sodassa vammautuneesta päähenkilö Maika Halfwolfista. Tahdon lisää. [Oma hylly.]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Paula Mononen (toim.): Aihe vapaa. Vauva.fi-keskustelujen parhaat. Koostin tehtäväideoita sanataidetunneille ja päätin lukea koko opuksen läpi. En tiedä, oliko kirjassa parasta ihmisten tyhmyys, mielikuvitus, vai trollit. Kun et pysty lukeamaan sisällysluetteloa repeämättä (“Sohva haisee perseeltä, mitä teen?”), on kyseessä hauska teos. [Kirjasto.]
4. Kirjailijan ainoa teos - Elise Vilpas: Siipeni kantavat. Kiltin tytön kasvutarina. Pongasin graduohjattavani sometililtä runon, joka osui ja upposi. Se oli Vilppaan omakustanteena julkaistusta runokirjasta, jonka teema on nimensä mukaisesti kiltin tytön kasvutarina naiseksi, joka uskaltaa sanoa ei pelkäämättä, että hänet hylätään. Itsevarmuus, jaksaminen, voimaantuminen - näillä asiasanoilla kuvailisin teosta, mutta siinä vaiheessa, kun aletaan puhua Jumalasta ja kiittää Luojaa, tämä lukija lakkasi intoilemasta. Omat henkiset voimavarani löydän jostain muualta, kiitos. [Kirjasto.]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi - JP Ahonen: Perkeros. Sarjakuvaromaani musiikista ja sen mystisistä voimista, jotka Perkeros-nimisen bändin pääkitaristi vahingossa löytää. Upeasti piirretty ja sommiteltu teos, jossa musiikki on visualisoitu häkellyttävällä tavalla. Odottelen kiertokävelyitä Tampereelle Perkeroksen tapahtumapaikkaan. Ja kyllä - tämän teoksen olisi pitänyt voittaa Sarjakuva-Finlandia. [Oma hylly.]
6. Rakkausromaani - Lauren Oliver: Delirium - rakkaus on harhaa (Delirium). Luin tämän Nälkäpelin jälkimainingeissa julkaistun ya-romaanin joitakin vuosia sitten ja päätin antaa sille ja sen aloittamalle trilogialle uuden mahdollisuuden. Oliverin romaani sijoittuu dystooppiseen Yhdysvaltoihin, jossa rakkaus on luokiteltu sairaudeksi ja kaikki 18 vuotta täyttävät “parannetaan” tunnepitoisista reaktioista tekemällä heille pieni toimenpide aivoihin. Tarinan päähenkilö on 17-vuotias Lena, joka menetti äitinsä delirialle eli rakkauden taudille. Kiltti Lena tapaa tietenkin Alexin ja silloin hän alkaa kyseenalaistaa kaikkea sitä, mitä hänelle on koulussa opetettu rakkauden vaaroista. Kiehtova maailma ja tarinakin toimii nyt paremmin. Katsotaan, miten tarina jatkuu. [Kirjasto.]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt - Catherine Sanderson: Petite Anglaise. Tositapahtumiin ja blogikirjoituksiin pohjautuva rakkausromaani, joka sijoittuu Pariisiin. Se olikin pääsyy, miksi kirjan nappasin mukaani kirjaston ota ja jätä -hyllystä. Englantilainen Catherine on aina rakastanut Pariisia ja päätyy muuttamaan sinne, löytämään töitä ja puolison sekä hankkimaan tämän kanssa lapsen. Sitten tulee arki, tylsistyminen ja kaipuu uuteen. Bloggaamisen myötä elämään kävelee James ja sotkee Catherinen pään. Rakkausromaanit voivat olla hyviä, mutta tässä pettämiskuvastossa päähenkilön toimet (ja someraportointi) lähinnä ärsyttivät. Kestin sen Pariisin takia. Ja pistin kirjan eteenpäin. [Ota ja jätä -hylly.]
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen - L. Frank Baum: Ihmemaa Oz (The Wonderful Wizard of Oz). Jep, tämäkin klassikkoteos oli tähän mennessä lukematta. Tarina on kuitenkin tuttu: pyörremyrsky tempaisee Dorothyn ja Toto-koiran Kansasista Ozin ihmemaahan, jossa he kohtaavat linnunpelättimen, peltimiehen ja pelkurileijonan. Jokainen tarvitsee itselleen jotain ja Ozin velho on se, jolla on tarpeeksi taikavoimia auttaakseen. Fantastinen satu itsensä etsimisestä on W. W. Denslown kauniisti kuvittama ja suloinen pakopaikka arjesta. Ottaisin tämän painoksen mielelläni myös hyllyyni. Ehkä nyt Kingin Mustan tornin viittauksetkin avautuvat paremmin. [Kirjasto.]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja - Joanne M. Harris: The Gospel of Loki. The epic story of the Trickster God. Yksi sanataidekoulun nuorista suositteli minulle jo jokin aika sitten Lokin “elämäkertaa”. Käytännössä romaani kertoo skandinaavisen mytologian pääpiirteet Lokin näkökulmasta. Mukana on niin Thorin ja Lokin yhteinen häähuijaus, Lokin naisseikkailut ja hirviömäisten lasten syntymä kuin Mjölnirin takominenkin. Tarinassa on oma särmänsä, joka tulee siitä, että Loki itse toimii kertojana - mikä tietenkin tekee kertojasta epäluotettavan ja subjektiivisen. Kirja on helppo ahmaista, luvut ovat lyhyitä ja aasojen ja vaanien myytti tulee nopeasti kerratuksi. Suosittelen myös nuorille lukijoille, jotka fanittavat Lokia Marvel-leffojen perusteella. [Kirjasto.]
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja - Marguerite Abouet & Clément Oubrerie: Aya - Elämää Yop Cityssä. Abouetin käsikirjoittama ja Oubrerien kuvittama sarjakuvaromaani esittelee nuorten arkea Norsunluurannikolla. Abouetin omia nuoruudenkokemuksia peilaava tarina näyttää lukijalle, miten päähenkilö Aya opiskelee ja haaveilee lääkärin urasta, ja kuinka hänen parhaat ystävänsä juhlivat ja etsivät itselleen miesseuraa. Elävästi, herkällä viivalla kuvitettu teos antaa afrikkalaisesten tyttöjen arjesta varsin samaistuttavan kuvan. Virkistävä lukukokemus. [Oma hylly.]
     
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Goliarda Sapienza: Italian tytär (L’arte della goia). Italia-innostukseni myötä nappasin tämän kirjan kirjaston ota ja jätä -hyllystä. Se kertoo 1900-luvun alun Sisiliasta ja naisesta nimeltä Modesta, joka yrittää pärjätä miesten hallitsemassa maailmassa. Modesta on kaikkea muuta kuin nimensä: kesytön ja hurja, rakastuu keneen tahtoo eikä halua asettua naiselle annettuun rooliin. Kiinnostava teos sekä historiallisesti että kulttuurisesti. Aion lukea myös jatko-osan. Niin kiinnostava teos ei kuitenkaan ollut, että jättäisin sen omaan hyllyyn. [Ota ja jätä -hylly.]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan - Laura Jackson: Freddie Mercury - elämäkerta. Kun on nähnyt kaksiosaisen dokumentin Queenista sekä Bohemian Rhapsodyn, on muodostunut jonkinlainen - kenties semifiktiivinen - kuva rock-maailman kiistattomasta kuninkaasta, Freddie Mercurysta. Jonotin tätä elämäkertaa kirjastosta neljä kuukautta, mikä on pisin jonotusaikani ikinä. Pokkari oli nopealukuinen, kronologisesti kirjoitettu kuvaus Farrokh Bulsarasta, josta myöhemmin tuli maailmankuulu Freddie Mercury. Kirjaan on haastateltu valtavasti ihmisiä ja sen kiinnostavinta antia ovat anekdootit Freddien tekemisistä ja sanomisista. Jostain syystä kuitenkin jäi sellainen olo, että pelkkä kirja on vajaa. Olisin tarvinnut videota, kuvia ja ääntä. Koska kuinka voit tiivistää sellaisen lavapersoonan sanoiksi paperille? Olen edelleen harmissani, että olen syntynyt liian myöhään, joten en koskaan päässyt Wembleyn keikalle. [Kirjasto.]
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Salla Simukka: Sytytä valot - sammuta valot. Simukan novellikokoelma on kokemus itsessään: kirja on jaettu puoliksi ja jälkimmäinen puolisko painettu “ylösalaisin” eli lukeaksesi toisen osion sinun on käännettävä kirja ylösalaisin. Sytytä valot -osio sisältää kauniita, rakkausteemaisia novelleja, joissa asiat järjestyvät päähenkilön kannalta. Sammuta valot on puolestaan kokoelma kauheita kauhunovelleja. Osa tarinoista on samannimisiä ja kertovat saman kertomuksen toisen version, osa ei liity toisiinsa lainkaan. Tyylikäs kokoelma hurmaa myös monipuolisella päähenkilö/kertoja-osastollaan: sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus on otettu hienosti huomioon. Simukka kirjoittaa ansiokkaasti tämän päivän nuorille. [Kirjasto.]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi - Owen & Stephen King: Ruususen unta (Sleeping Beauties). Isän ja pojan yhteisromaani kertoo tarinan maailmasta, jossa naisia alkaa vaivata outo unitauti. Kun he nukahtavat, he eivät enää herää, vaan koteloituvat kuin hämähäkin seittiin. Tarina keskittyy pieneen kaupunkiin, jonka asukkaiden on päätettävä, miten he selviävät pandemiasta. Pakkaa sekoittaa muukalainen, Eve, joka tietää liikaa ja nukkuu aivan normaalisti. Kingin tyylin tunnistaa, mutta romaani ei ole niinkään kauhua kuin trilleri pelottavasta maailmasta, josta naiset puuttuvat. Viihdyin. [Oma hylly.]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua - Gillian Flynn: Teräviä esineitä (Sharp Objects). HBO:n samanniminen minisarja perustuu Flynnin romaaniin ja on todella hyvä. Odotukset olivat kovia myös kirjan suhteen, enkä pettynyt. Sillä ei ole oikeastaan väliä, kumpaan versioon tutustuu ensin, kunhan tutustuu. Kolmekymppinen toimittaja Camille Preaker palaa kotikaupunkiinsa raportoimaan nuoren tytön kuolemasta ja toisen katoamisesta. Hankala äitisuhde, ahdistavat muistot ja tuntematon sisarpuoli alkavat vaikuttaa Camilleen, jonka itsetuhovietti nostaa päätään tarinan kuoriutuessa kerros kerrokselta kammottavammaksi. Spoiler alert: tabuna on viiltely. [Kirjasto.]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anne Leinonen: Viivamaalari. Todellisuus, uni ja mielenterveyden rajat - niitä pohtii Anne Leinonen romaanisssaan, joka liikkuu fantasian ja maagisen realismin rajapinnoilla. Päähenkilö elää yhteiskunnassa, joka arpoo kansalaisille roolit: niin työpaikka, asuinpaikka kuin parisuhdekin arvotaan satunnaisin väliajoin. Puhutaan enkeleistä, jotka ovat sekä innostavia että pelottavia hahmoja. Kun päähenkilöstä tulee käsitetaiteilija, hän lähtee seuraamaan mystistä Ursulaa, joka maalaa valkoista viivaa kaupungin halki. Hyvällä tavalla hämmentävä teos, joka on erittäin hyvin kirjoitettu. Ainut epäuskottava seikka oli se, miten helposti taiteilija saa apurahan, ja että tämä sen saatuaan ei käykään lunastamassa sitä! [Ota ja jätä -hylly.]
17. Kirjassa on kaksoset - Elina Pitkäkangas: Kuura. Pitkäkankaan nuortenromaani kertoo vaihtoehtoisesta maailmasta, jossa lykantropia on vakava sairaus. Hukiksi muuttuneet ihmiset piilottelevat metsissä ja kaupungit ovat eristäytyneet muureilla, joiden suojissa tavalliset ihmiset elävät elämäänsä. Turun lähistössä sijaitsevan Kuurankeron pikkukaupungissa arkeen tulee kuitenkin säröjä, kun Inkan pikkuveli joutuu onnettomuuteen. Inka on valmis tekemään veljensä puolesta mitä tahansa, jopa hakemaan apua hukalta. Trilogian ensimmäisen osan kertojina vuorottelevat 18-vuotiaat kaverukset Inka ja Aaron. Pitkäkangas kuvaa lukiolaisten arkea ja ajatusmaailmaa erittäin uskottavasti. Toiminnalla on selkeät ja ymmärrettävät perusteet ja vaikka Inka on oikeastaan aivan kamala tyyppi, hänenkin päätöksiään ymmärtää. Joskin typerillä päätöksillä on kamalat seuraukset. Kirjassa on sivuosassa kaksoset Nikolas ja Nella. [Kirjasto.]
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Terry Pratchett & Neil Gaiman: Good Omens. Luin tämän teoksen yli kymmenen vuotta sitten suomeksi ja tv-sarjan myötä se oli nyt pakkohankinta. En muistanutkaan, miten monipolvinen, hauska ja kiehtova yhdistelmä kirja olikaan. Maailmanloppu on tulossa, mutta enkeli Aziraphale ja demoni Crowley ovat liian viehättyneet maapalloon. He päättävät yhdessä estää antikristusta aloittamasta tuhoa, mutta kun sopassa on mukana vaihtuneet vauvat, noita ja noidanmetsästäjät, ilmestyskirjan neljä ratsastajaa sekä taivas ja helvetti, on kaaos valmis. Pratchetin ja Gaimanin kirjoitustyylit yhdistyvät kauniiksi, lyyriseksi ilotulitukseksi ja lukija on koukussa. Lisäiloa kirjan lukemiseen antoi Michael Sheenin ja David Tennantin kuvittelu päärooleihin. [Oma hylly.]
19. Et pidä kirjan nimestä - Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase. Suomalainen klassikkoromaani, jota en ollut vielä lukenut. Teini-ikäinen Allu pakotetaan kesälomalla maalle sukulaisten renkipojaksi. Maaseutu muuttuu heti kiinnostavammaksi, kun Allu tapaa ihanan Kertun. 80-luvulle sijoittuva teos teiniromanssista ja nuorten ensimmäisistä seksuaalisista kokemuksista. Teoksen aikakauden huomaa myös tekstin slangista ja sanavalinnoista, joiden merkitykset ovat muuttuneet vuosien saatossa. Nuoruuden vapauden ja vaikeuden kuvaus sekä dialogi ovat selvästi innoittaneet myös Tuija Lehtisen nuortenromaaneja. [Ota ja jätä -hylly.]
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria - Jean Sasson: Prinsessa Sultana - saudihovin kapinallinen (Princess Sultana: My Struggles, My Victories). Tämä on todellinen hyvän mielen kirja, näin sarkastisesti sanottuna. Sasson pukee jälleen Saudi-Arabian al-Saudin suvun prinsessa Sultanan sanat kirjaksi kolmannessa teoksessaan. Länsimaiselle lukijalle kirjan luoma kulttuurishokki on kahtalainen: toisaalta lukija ihmettelee yltäkylläisyydessä kylpevää prinsessaa, tämän yksityiskoneita, palatseja ja 500 000 dollarin luottorajan luottokorttia, toisaalta hän järkyttyy islaminuskoisten maiden patriarkaatista ja naisten olemattomista oikeuksista. Sukulaisen töniminen on pahempi loukkaus kuin palvelijan raiskaus. Eikä sille voi mitään, jos mies pitää alaikäisiä tyttöjä haaremissaan vastoin näiden tahtoa, sillä näiden vanhemmat ovat myyneet tytöt tälle miehelle. Prinsessa Sultana haluaisi kovasti muuttaa naisten asemaa, muttei voi asialle oikein mitään, mikä ajaa hänet alkoholistiksi. Ehkä pitäisi lukea myös Sassonin aiemmat kirjat. [Kaverin hyllystä.]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Anna Perho: Antisäätäjä. Fiksun ajankäyttäjän opas. Pongasin Anna Perhon kirjaston hyllystä ja lähdin etsimään hänen kirjoittamiaan opuksia. Tämä teos oli kirjaimellinen löytö. Perho lupaa, että “Luettuasi tämän kirjan sinulla ei ole enää koskaan kiire.” Se on kova lupaus ja päätin antaa Perhon vastata sanoistaan. Työuupumuksesta toipuvalle kirja tarjosi konkretiaa, käytännön vinkkejä, suoria sanoja ja paljon sellaista, jota on joskus ajatellut, mutta uskoo vasta, kun joku toinen sanoo sen. Perhon kirja on oma oppaani ja aion palata sen pariin heti, kun työ alkaa jälleen kuormittaa. Parasta oli saada oma kappale Movin varastosta, jonne Perho oli niitä jättänyt aiemmalla vierailullaan ennen omaa opettajanuraani. [Oma hylly.]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja - Risto Isomäki: Kurganin varjot. Isomäki kirjoittaa puhuttelevaa ekoscifiä, jossa on usein ilmastonmuutokseen liittyvää tematiikkaa. Kurganin varjoissa mennään kuitenkin vielä pidemmälle: kun ilmastonmuutos on jo sulattanut napajäitä, millainen ekokatastrofi voisi tapahtua Mustallamerellä ja mitkä syyt siihen johtaisivat? Isomäellä tarina ja miljöö on aina pääroolissa, eivät niinkään hahmot, jotka tyypillisesti ovat eri alojen tutkijoita ja muita asiantuntijoita. Hahmojen työnä on avata lukijalle termistöä ja taustoja, mikä menee satunnaisesti infodumpiksi, mutta vielä useammin pätemiseksi, jossa yksi hahmo keksii jotain olennaista eikä selitä sitä tovereilleen saati lukijalle, ja lukijan on odotettava monta sivua, että sano nyt suoraan, mitä keksit. Olen huomannut tämän piirteen raivostuttavan minua kaikissa kirjoissa (mm. Dan Brown sortuu tähän joka ikinen kirja). Kiinnostava aihe, olisikohan seuraavaksi tarjolla jotain supertulivuorista? [Kirjasto.]
23. Kirjan nimessä on jokin maa - P. Ôtié & Li Kunwu: Minun Kiinani: 1. Isän aika (Un vie chinoise 1 - Le temps du père). Mao Zedongin suuren harppauksen ja kulttuurivallankumouksen aikana kasvanut, propagandataiteilijaksi päätynyt Li Kunwu kertoo tässä omaelämäkerrallisessa sarjakuvaromaanissa tarinansa. Aiheeseen sopiva mustavalkoinen piirrosjälki kuvaa Kiinan arkea sellaisena kuin se kouluikäisen pojan silmin näyttäytyi ja miten ihmiset aivopestiin itsevaltiaan absurdeihin ajatuksiin. Historiallinen sarjakuvaromaani auttaa länsimaista lukijaa hahmottamaan yhteiskunnan paradoksaalisia keinoja pyrkiä parempaan kansalaisten kustannuksella. [Kirjasto.]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja - Erlend Loe: Kala. Arvoin tämän teoksen nopalla ja sain lastenosaston hyllyn ja tämän kirjan. Kyseessä on siis kuvakirja, absurdi tarina perheestä, isosta kalasta ja maailmanympärimatkasta. Matka opettaa, kasvattaa, yhdistää ja erottaa. Kirjan teemoja ovat kulttuurierot, perheyhteisön merkitys ja kansojen yhteisöllisyys. [Kirjasto.]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin - Brian Jay Jones: George Lucas (George Lucas. A Life). Lucasin elämäkerta päätyi joulun jälkeen hyllyyn, mutta ehdin tarttua siihen vasta nyt. Kiinnostava tarina kiinnostavasta henkilöstä, joka muutti elokuvateollisuutta erityisesti kehittämällä uutta tekniikkaa niin erityistehosteiden kuin äänentoiston osalta. Samalla se kertoo henkilöstä, jonka persoonallisuus perfektionistina ja kontrollifriikkinä ajaa ihmiset pois. Lucasin lämpimimmät piirteet tulevat esille, kun puhutaan hänen adoptiolapsistaan ja yksinhuoltajuudestaan. Tähtien sota -fanina eniten kiinnostivat tietenkin ne seikat, jotka johtivat saagan syntyyn sekä teoksen maailmaan vaikuttaneet intertekstuaaliset ainekset. [Oma hylly.]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan - Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta (21 Lessons of the 21st Century). Historian tohtori, israelilainen Harari on kirjoittanut hieman poleemisen, mutta faktoihin perustuvan tietokirjan siitä, mikä meidän maailmassamme tällä hetkellä on ajankohtaista, ongelmallista ja tärkeää huomioida. Osansa saavat niin maahanmuuttopolitiikka kuin uskontokin. Harari kirjoittaa vetävästi ja rehellisesti. Hän pistää ajattelemaan ja sitoo kriittiset huomionsa konkreettisiin (myös populaarikulttuurista tuttuihin) esimerkkeihin, joita lukijan on helppo seurata. Suosittelisin kirjaa kaikille, mutta ne, joiden tämä ehdottomasti pitäisi lukea, eivät siihen tarttuisi. Valitettavasti mielipiteitä on vaikea muuttaa. Pongasin tämän kirjan lukijan junassa matkalla Helsinkiin ennen Irlannin reissua. Kiitos tälle lukijalle vinkistä! [Kirjasto.]
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja - Sami Makkonen: Kalevala. Makkosen sarjakuva-adaptaatio seuraa Kristian Huitulan jalanjäljissä ja tuo Kalevalan tarinan sarjakuvamuotoon kahdessa osassa. Synkkiä värisävyjä, tyyliltään kauhun ja fantasian elementtejä sisältävä teos on vaikuttava kokemus visuaalisesti. Yllättävää oli se, miten paljon Gallen-Kallelan maalausten versioita Makkonen käytti adaptaatiossaan. Naiskuvaa pitäisi tarkastella lähemmin, mitä toivon pääseväni analysoimaan tulevassa tutkimuksessani. Odotan innolla toista osaa. [Oma hylly.]
28. Kirjan kannessa on kuu - Esko-Pekka Tiitinen: Pikkulinnunrata. Itä-Suomeen sijoittuva nuortenromaani kertoo Viljasta, jonka vanhemmat hurahtavat lahkoiluun. Tämän myötä isoveli Ville karkaa kotoa ja Vilja alkaa kapinoida. Lopulta mm. mielenterveysongelmien jälkeen Vilja innostuu kavereidensa Vilman ja Kasimirin kanssa larppaamisesta. Tematiikaltaan ja sisällöltään kiinnostava, nopealukuinen teos, joka sortuu hieman liikaa siihen nopealukuisuuteen. Yllättävillä tilanteilla ei makustella tarpeeksi, jotta lukija pääsisi kunnolla mukaan tunnelmaan. Lisäksi (arvattavaa) larppikäännettä ei avata lukijalle tarpeeksi, jotta hahmottuisi hetki, josta kaikki alkaa. [Kirjasto.]
29. Kirjassa nähdään unia - A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat. Joskus tulee kohdalle kirja, joka uppoaa niin tarinan kuin kerronnan osalta niin vahvasti, että on onnellinen jo sitä lukiessaan, mutta samalla harmissaan, että joku toinen ehti kirjoittaa sen ensin. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi oli tällainen kirja. Nyt sen rinnalle nouse lempirunoilijani A. W. Yrjänän Joonaanmäen valaat. Runoelman tyyliin puettu seikkailuromaani keskustelee Tove Janssonin ja Jules Vernen kanssa. Salaisia tieteellisiä kokeita, matemaattinen kirahvi, puhuvia valaita, sukellusveneitä ja natseja. Ja matka tuntemattomaan ajassa ja paikassa. Tämä kirja on koettava itse. Pakkohankinta omaan hyllyyn. [Kirjasto.]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema - Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått). Westö kuvaa Helsingin historiaa 1900-luvun alkupuolella erilaisin vastaparein: Helsinki vs. Stadi, punaiset vastaan valkoiset, rikkaat vastaan köyhät.  Muutaman ydinhenkilön kautta kerrottu tarina etenee aina Mäntsälän kapinaan saakka. Teoksen kiinnostavinta antia oli toimiva kerronta yhdistettynä Suomen historiaan. [Ota ja jätä -hylly.]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla - Robert Galbraith: Career of Evil. Kolmas J. K. Rowlingin salanimellä kirjoittama romaani yksityisetsivä Cormoran Strikesta ja tämän avustajasta, Robinista. Kirja liikkuu tuttuun tapaan Lontoon kaduilla, metroasemilla ja pubeissa, mutta harhautuu myös ajomatkoille pohjoiseen. Robin saa postissa naisen säären, josta alkaa Striken vihamiesten kartoitus. Kerronta liikkuu nyt sekä Striken että Robin lisäksi myös pääpahiksen näkökulmiin ja ajatuksiin. Hahmot ovat edelleen sympaattisia, mutta tällä kertaa kirjan pituus alkaa puuduttaa. Lieneekö syynä yksityiskohtaiset kuvaukset turhista etsinnöistä tai se, että tämä oli ensimmäinen englanniksi lukemani Cormoran Strike -romaani? Ehkä tähän mennessä heikoin kolmesta teoksesta. [Oma hylly.]
32. Kirjan nimessä on ammatti - Andrei Volos: Animaattori (Animator). Sergei Barmin on animaattori. Hän animoi kuolleen sielun eräänlaiseen maljaan palamaan ikuiseksi liekiksi. Kuolemattomuuden teeman lisäksi Voloksen romaani käsittelee terrorismia ja sitä, mitä ihminen onkaan valmis tekemään arvojensa pohjalta. Teoksen kerronta vaihtelee luvuittain: joka toinen luku käsittelee Barminin elämää, joka toinen esittelee eri henkilöiden elämien viimeiset hetket. Kiehtova kokonaisuus, kiinnostava miljöö ja toimiva rakenne. Ainoastaan kerrontatapa jättää kylmäksi. En tiedä, enkö ymmärrä venäläistä kirjallisuutta, mutta itse animointia ja sen tuloksia olisi voinut avata lukijalle enemmän. Minulle jäi hieman epäselväksi, saako animaattori yhteyden kuolleeseen vai ei. [Kirjasto.]
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan - Arthur Golden: Memoirs of a Geisha. Nuoresta, orvosta Chiyosta tulee Sayuri, Gionin kuuluisa ja arvostettu geisha. Usean miehen piirittämä kaunotar kuitenkin haluaa vain kaukaisen Chairmanin. 1900-luvun alkupuolelta toisen maailmansodan jälkimaininkien Japaniin sijoittuva romaani kertoo kulttuurista, joka on jo jäänyt taakse. Romaanin alku antaa ymmärtää, että Sayurin tarina on tosi, mutta lopussa paljastuu, että Golden on keksinyt kaiken itse, joskin tehnyt tarinaa varten paljon taustatutkimusta Japanissa haastatellen aitoja geishoja. Tästäkin huolimatta länsimaalainen mies kertomassa eri kulttuurista tulevan, rodullistetun nuoren naisen tarinaa tuntuu vähän epämukavalta. [Ota ja jätä -hylly.]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia - Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918. Sarjakuva-Finlandian tänä vuonna voittanut Sisaret 1918 on kokoelma sarjakuvanovelleja eri ikäisten naisten kokemuksista Suomen sisällissodassa. Sekä punaisten että valkoisten näkökulmista kerrotut tositarinat ovat suomalaisten naissarjakuvapiirtäjien visualisoimia. Tarinat ovat koskettavia, rankkoja ja rauhan aikana eläneen lukijan kannalta pysäyttäviä. Mukana kokoelmassa ovat muun muassa Mari Ahokoivu, Emmi Nieminen, Warda Ahmed ja Tiitu Takalo. Näistä Takalon, Niemisen ja Ahokoivun kuvittamat kertomukset jäivät parhaiten mieleen. [Oma hylly.]
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Elina Rouhiainen: Aistienvartija. Väki-sarjan toinen osa on kirjoitettu Bollywoodin näkökulmasta. Kirjan alussa hän on Riikassa, asuu erään uuden ystävänsä luona (joka omistaa baarin) ja saa yllättäen kirjeen itseltään. Vaikka Bollywoodin ja muiden hahmojen muistot on pyyhitty, he lähtevät kukin tahoiltaan Irlantiin, jossa Kiuru piileskelee. Tarinaan sekoittuvat pakoilu, Pohjois-Irlannin verinen historia, ja identiteettiteemat, jotka koskevat erityisesti sateenkaarinuoria. Uudet käänteet pitävät ihan hyvin otteessaan, vaikka tarina ei viekään täysin mennessään. [Kirjasto.]
36. Kirjassa ollaan yksin - Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja. Lasken tämän teoksen päähenkilön yksinolijaksi, koska kirjassa ei oikeastaan ole muita henkilöitä - ainoastaan satunnaisia vierailijoita. Pakinahenkinen teos, jossa pahoitetaan mieli kaikesta maan ja taivaan väliltä, ja niin osuvasti, että pärskähtelin useamman kerran lukiessani sitä ennen nukkumaanmenoa. Moderni kotimainen klassikko, äärimmäisen positiivinen yllätys. [Oma hylly.]
37. Pienkustantamon julkaisu - Steampunk: Koneita ja korsetteja. Osuuskumman julkaisema ensimmäinen steampunk-aiheinen novellikokoelma sisältää muutaman helmen ja pari hutia. Omiin lemppareihin kuului ehdottomasti Magdalena Hain Frankenstein-teemainen “Vaskimorsian” ja J. S. Meresmaan “Augustine”. Myös Anni Nupposen “Joka ratasta pyörittää” ja Heikki Nevalan “Hevostuhatjalkainen” olivat miljöön, tarinan ja kerronnan kannalta varsin onnistuneita steampunk-pläjäyksiä. Kokoelman heikoimmat olivat “Kapina tunturilla” (Jani Kangas)  ja “Viuhka käy kartanossa” (Christine Thorel), jotka jo niminä kaipasivat editointia. Näissä novelleissa tarinan kulku, kerronta ja juonen eteneminen olivat tönkköjä ja paikoin jopa epäselviä. Thorelin novelli tuntui vasta tyyliään etsivän teinitytön kirjoittamalta - ja sanon tämän siksi, koska kirjoitin itse samanlaista yläasteaikoinani. [Oma hylly.]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja - Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa / Liisan seikkailut peilimaailmassa (Alice’s Adventures in Wonderland / Through the Looking Glass). John Tennielin klassikkokuvituksin täydennetty yhteisnide on odottanut hyllyssäni jo kauan. Olen nähnyt ja lukenut niin monta Liisa-adaptaatiota, etten ole varma, olenko koskaan lukenut alkuperäistä tekstiä. Ainakin tuntui siltä, että ihmemaan ja peilimaailman tapahtumat ovat sekoittuneet jossain määrin päässäni. Tarina on joka tapauksessa kaikille tuttu. Omia lemppareitani ovat absurdit kohtaamiset, kutistuminen ja kasvaminen, Irvikissa sekä nonsense-runo Pekoralisti. We are all mad here. [Oma hylly.]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja - Sara Gruen: Vettä elefanteille (Water for Elephants). Löysin tämän kirjan pokkariversiona kirjaston ota ja jätä -hyllystä ja aloin lukea sitä innolla junassa. Mutta kauhukseni huomasin, että sivun 32 jälkeen kirjan painoksesta oli jäänyt uupumaan yli 30 sivua! Kuka tekee tällaista? Sain onneksi kirjan kirjastosta lainaan, joten pääsin selvittämään, mitä tarinassa tapahtui. Romaani kertoo yhdeksänkymppisestä Jacob Jankowskista, joka muistelee vanhainkodissa nuoruuttaan sirkuksen eläinlääkärinä. Dramaattiseen sirkusaikaan liittyi kaunis, naimisissa oleva Marlena ja sirkuksen uusi löytö, Rosie-norsu. Kahdessa ajassa liikkuva historiallinen romaani on kuvitettu vanhoilla sirkusaiheisilla valokuvilla. Se on samalla rakkausromaani, mutta samalla raadollinen kuvaus ihmisyydestä ja sen hinnasta. [Kirjasto.]
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat. Somepersoona ja toimittaja Anni Saastamoinen kertoo esikoisteoksessaan omasta masennuksestaan ja millainen polku vei hänet hoitoon ja kohti paranemista. Rankan rehellinen kuvaus julkisen mielenterveyshuollon toimivuudesta ja toimimattomuudesta on höystetty elävin metaforin ja sopivin kirosanoin. Masennuksen ja melankolian tunteisiin ja turhautumiseen on liiankin helppo samaistua. [Kirjasto.]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää - F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby. 1920-luvun amerikkaan sijoittuvassa teoksessa tarkastellaan aikakauden uusrikkaan Jay Gatsbyn kartanon juhlia ja elämäntapaa naapurissa asuvan kertoja-Nickin silmien kautta. Teos on dramaattinen kuvaus rakkauden kaipuusta ja ihmissuhteista, jotka päättyvät epäonnisesti. Klassikko, joka ei nyt ihan uponnut. Ehkä 1920-luku olisi kiinnostavampi elokuvissa visuaalisuutensa vuoksi. [Ota ja jätä -hylly.]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia. Vikin esikoisteosta on kehuttu ja takakansikin lupaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota. Eikä lupaa tyhjää. Hän sanoi nimekseen Aleia on tämän lukuhaasteen positiivisimpia yllättäjiä minulle, joka on luullut lukeneensa jo kaikenlaista fantasiaa. Teos on kypsä, hahmot kiinnostavia, maailmassa jotain erityislaatuista, mutta hyvin uskottavaa. Juoni rakentuu pala kerrallaan ja teokseen luodut rodut, maailmat ja magia vievät mukanaan. Kaksosauringot-trilogian ensimmäinen osa sai haluamaan lisää. [Kirjasto.]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi - Cecilia Ahern: Sateenkaaren tuolla puolen (Where Rainbows End). Romanttinen romaani on ollut lukupinossani jo kauan ja nyt pääsin sen makuun. Teos oli kerronnaltaan poikkeuksellinen ja siksi erittäin mielenkiintoinen lukukokemus. Kerronta rakentui kirjeiden, tekstiviestien, sähköpostien, pikaviestien ja lehtijuttujen varaan. Jokainen viesti kertoi samalla viestin kirjoittajasta, tämän suhteesta vastaajaan ja menneistä tapahtumista. Ahernin romaani kertoo Aleksin ja Rosien, lapsesta asti parhaiden ystävien rakkaustarinan, jossa ensin etsitään onnea mualta, kunnes kumpikin ymmärtää kysyä toiselta suoraan (tämä oli myös ehkä turhauttavin asia ikinä). Samalla teos seuraa Rosien 18-vuotiaana saaman Katien kasvua taaperosta kolmekymppiseksi aikuiseksi. [Siskon kirjahylly.]
44. Kirja kertoo Berliinistä - Flake: Kosketinrunkkari. Niin kuin sen satun muistamaan (Der Tastenficker: An was ich mich so erinnern kann). Kuten kirjoittaja itse toteaa, en olisi tarttunut tähän omaelämäkertaan, ellei sen kirjoittaja olisi ollut Rammsteinin kosketinsoittaja. Flaken teos on polveilevaa ajatustenvirtaa täynnä vapaata assosiaatioita ja yksityiskohtia itsestä ja elämästä, valokuvin höystettynä. Itä-Berliinissä syntynyt ja varttunut Flake kertoo maailmasta, joka on meille vieras, mutta hänelle normaali - ja hyväkin paikka kasvaa. Tarina kertoo muusikosta, joka ei osannut soittaa ja päätyi eri käänteiden jälkeen Rammsteiniin. Mielenkiintoista kyllä, nimi Rammstein mainitaan teoksessa vain kerran - ja aivan lopussa. Ehkä Flake kirjoittaa vielä toisenkin omaelämäkerran. [Kirjasto.]
45. Kirjan nimessä on kieltosana - Tiina Raevaara: Yö ei saa tulla. Unenomainen, toden ja kuvitelman rajalla pyörivä romaani, jossa menneisyyden taakka ja kuolema piinaavat päähenkilöä. Teoksen teemoina ovat lääketeollisuuden mahdollisuudet, rakkauden ja himon sekoittuminen, identiteetti ja muistojen epäselvyys. Tämäkin on hämmentävä teos, mutta hyvällä tavalla. [Oma hylly.]
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö - Elina Rouhiainen: Muistojenlukija. Rouhiaisen nuortenromaanin päähenkilö on teini-ikäinen Kiuru, joka näkee ihmisten muistot lintuina. Teos sijoittuu kesään, jolloin Kiuru löytää muita kaltaisiaan, jotka kykenevät mm. liikkumaan toisten unissa, muuntelemaan tunteita tai lukemaan ajatuksia. Sen lisäksi, että yksi näistä henkilöistä on muunsukupuolinen, Bollywoodina tunnettu hahmo, Rouhiaisen teos käsittelee myös muita vähemmistöjä, sekä Suomen että Romanian romaneja. Muistojenlukija on maagista realismia hyödyntävä, yhteiskunnallisesti kantaaottava teos, jossa Kiurun elämä muuttuu peruuttamattomasti. Hetkittäin mietin, onko teos paikoitellen turhankin saarnaava, mutta on se silti romaani, jota suosittelisin omille teini-ikäisille oppilailleni. [Kirjasto.]
47. Kirjassa on alle 100 sivua - Régis Loisel: Mikki Hiiri ja zombi-sumppi (Mickey Mouse - Café ‘Zombo’). Loiselin teos kuuluu Glénat-kustantamon uusiin, kokeileviin Disney-sarjakuviin. Kokeilevaa tässä teoksessa on nimenomaan piirrostyyli, joka mukailee varhaisia Floyd Gottfredsonin piirtämiä sanomalehtistrippejä. Sarjakuva on myös sommiteltu strippimuotoon, vaikka rivejä ei voikaan lukea omina kokonaisuuksinaan, vaan ne muodostavat yhtenäisen tarinan. Loiselin sarjakuva sijoittuu varhaiseen lama-aikaan, jolloin Mikki ja Polle Koninkaulus etsivät töitä. Paikallinen vilunkimies yrittää pistää puolet kaupungista maan tasalle golf-kenttää varten, huijaa naiset ja lapset leirille lomalle ja muuttaa miehet kahvin tuoksun avulla zombeiksi. Teos kommentoi sitä aikaa ja yhteiskuntaa, jonne se sijoittuu monillakin tasoilla. En kuitenkaan nauttinut sen tarjoamasta perinteisestä ja tylsästä naiskuvasta. Myös humoristinen “alasimella päähän” -väkivalta on jo nähty. Hahmojen persoonat olivat vanhoja ja tuttuja eikä tekijä ollut kajonnut näihin, minkä takia teos ei tuntunut mitenkään erityisen tuoreelta ja mullistavalta tapaukselta verrattuna esimerkiksi Mikki ja hukkunut meri -sarjakuvaan. [Kirjasto.]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Matt & Kay Daigle: That Deaf Guy. A Family Portrait. Väitöslahjaksi saatu sarjakuva-albumi on osittain omaelämäkerrallinen kertomus kuuron Desmondin ja tämän perheen elämästä englannin- ja viittomakielisen maailman risteyksessä. Humoristiset stripit on alun perin julkaistu pääasiassa netissä, mutta koottu nyt samoihin kansiin. Kirja on hieno esimerkki eri kulttuurien kohtaamisista, yhteentörmäyksissä ja -sovittamisissa. [Oma hylly.]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja - Avi Heikkinen: Valotusaika. Ehdottomasti vuoden kotimaista sarjiskärkeä. Tarkemman arvion voi lukea omasta postauksestaan: http://kontturi.blogspot.com/2019/03/avi-heikkisen-valotusaika-on-taman.html
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Sarah J. Maas: Keskiyön kruunu (Crown of Midnight). Nuortenosasto vaihtoi Jyväskylän pääkirjastossa paikkaansa ja kirjaston henkilökunnan suosittelemat nuortenkirjat saivat enemmän tilaa. Tämä on poimittu sellaisesta hyllystä. Salamurhaaja Celaena Sardothienin tarinan toisessa osassa Celaenasta on tullut Kuninkaan Miekka, joka tappaa käskystä - pitkin hampain, sillä hän ei arvosta väkivallalla ja pelolla hallitsevaa kuningastaan. Muinainen, kielletty taikuus puskee edelleen läpi rajan takaa ja Celaenan on valittava, kehen hän luottaa ja kenet hän oikeastaan haluaa. Samalla hänen menneisyytensä alkaa pikkuhiljaa selvitä niin lukijalle kuin tarinan hahmoille. Tätä YA-fantasiaa on paljon kehuttu niin maailmalla kuin Suomessa, mutta en vieläkään oikein osaa innostua Celaenasta hahmona. 18-vuotias salamurhaaja on vain niin lapsellisen oloinen. Myös tarinan kielessä on paljon kliseisiä piirteitä, joten se on tällä hetkellä minulle aika tusinafantsua. [Kirjasto.]

Tämän vuoden TOP3:

1. A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
2. Avi Heikkinen: Valotusaika
3. Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia.

Post doc -apuraha Kalevalaseuralta!

Nyt se on fakta: olen jälleen tutkija. Apurahatutkija, post doc -tutkija, tutkijatohtori… Miten sitä haluaakaan itseään määritellä.

Jee, hyvä minä!

Sain siis Kalevalaseuralta kolmen kuukauden rahoituksen Kalevala-aiheisten sarjakuva-adaptaatioiden tutkimukseen. Tarkoitukseni on tutkia pääosin suomalaisen nykysarjakuvan (eli rajaukseni mukaan 1990-luvulta eteenpäin) tulkintoja Kalevalan tarinoista keskittyen visualisointiin ja suomalaisuuden myyttiin. Eniten minua kiinnostaa, painaako Akseli Gallen-Kallelan perintö sarjakuvataiteilijoita Kalevala-versioiden kuvituksessa ja jos painaa, miten paljon. Lisäksi olen kiinnostunut siitä, millaisia tulkintoja sarjakuvataiteilijat tekevät, koska taide on aina sidoksissa julkaisuaikaansa ja sen yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin.

Vähän lähdemateriaalia niin aineiston kuin tieteellisen kontekstin osalta.

Kolmessa kuukaudessa ei ehdi tehdä ihmeitä, mutta tarkoitukseni on tämän loppuvuoden aikana perehtyä Kalevala-tutkimukseen ja erityisesti Kalevala-taiteen tutkimukseen. Yhden artikkelinraakileen toivon myös saavani aikaan ja se keskittyy Kullervon tarinaan. Tulen vertailemaan Marko Raassinan ja Gene Kurkijärven Kullervo-tarinoita toisiinsa. Näitä alustavia huomioita olisi tarkoitus esitellä myös Oulun sarjisfestareilla sunnuntaina 24.11. Siellä on mahdollista myös pyytää palautetta tekstiinsä, joten jos kiinnostuit, kannattaa laittaa sähköpostia Harri Filpalle osoitteeseen sarjakuvaoulu(at)gmail.com.

Tutkimustyötä Turun Gaggui-kahvilassa

Haen projektille lisärahoitusta ainakin Kulttuurirahastolta. Toivoisin pääseväni tutkimaan myös sarjakuva-Kalevalojen naiskuvaa (Raassinan ja Makkosen Kalevalat) ja moderniin aikaan sijoittuvia Kalevalan tarinoita (Hiltunen), jossa keskittyisin kenties henkilöhahmojen roolitukseen. Tässä otan myös huomioon Don Rosan ”Sammon salaisuuden”, vaikka se ei kotimaista tuotantoa olekaan. Saatan myös sivuta Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa, koska siinä esimerkiksi Gallen-Kallelan Aino-triptyykin roolit on käännetty herkullisesti päinvastaisiksi.

Tarkoitus olisi kirjoittaa aiheesta ainakin kolme artikkelia ja koota olennaisimmat asiat jonkinlaiseen laajempaan julkaisuun, jossa esittelisin sarjakuva-Kalevalojen historiaa laajemminkin. Kenties siitä voisi tulla antologia, jossa olisi muitakin kirjoittajia. Ehkä tällainen kirja jää vielä haaveeksi, mutta ainahan sen voi mainita tutkimussuunnitelmassa.

Jaan somessa tähän tutkimusaiheeseen liittyviä faktoja ja nostoja jatkossa häshtägillä #postkalevala, jos kiinnostuksesi heräsi.

Koska tutkijoiden urasta valtava osa menee erilaisiin rahoitushakuihin, ajattelin jakaa tarinan oman apurahani takaa, sillä se on itse asiassa aika hämmentävä: näinkin siis voi käydä!

Kalevalaseura julkisti keväällä apurahahaun kolmen vuoden Kalevala-aiheiseen post doc -tutkimukseen. Hain sitä hieman laajemmalla ajatuksella: alkuperäinen ajatukseni oli järjestää aiheeseen liittyviä sarjakuvatyöpajoja, joissa tutkittaisiin samalla, onko suomalaisuuden myytti ja Kalevalan kuvasto muuttunut ja miten. Kun saaja julkistettiin, minulle soitettiin samana päivänä. Kalevalaseuran edustaja kertoi, että hakemuksestani oltiin oltu erityisen kiinnostuneita, mutta se ei ollut tarpeeksi jäntevä. He halusivat tukea tutkimusideaani pienellä summalla, mutta sitä varten minun piti kirjoittaa uusi, tiiviimpi tutkimussuunnitelma. Sain paljon konkreettisia ohjeita ja vinkkejä, joiden perusteella jätin työpajakokonaisuuden pois ja keskityin itse sarjakuviin. Tämä oli itsellenikin mieluisin vaihtoehto, sillä olen aina ollut tekstien ja kuvien analysoija ja tutkija. Hain uudella hakemuksella rahoitusta, mikä myönnettiin syyskuussa kolmeksi kuukaudeksi. Olen edelleenkin hieman hämmentynyt, mutta valtavan iloinen asiasta.

Vaikka rahoitus on pieni, eniten minua ilahduttaa jo pelkkä tieto siitä, että minuun uskotaan tutkijana ja että tutkimusideani nähtiin toteuttamiskelpoisena. En ole oikeastaan tehnyt kunnon tutkimusta sitten väitöskirjani (josta tulee herramunjee viisi vuotta), joten olen niin kaivannut paluuta tutkimuskentälle. Tämä luo uskoa myös omiin kykyihini.

Disney-taika toimii!

Joten jo tässä vaiheessa erityiskiitos Kalevalaseuralle. 
Ja kiitos myös Arribas Brothers -lasinpuhaltajafirmalle Pariisin Disneylandissä siitä, että möitte minulle Aladdinin taikalampun ja lupasitte, että sinne kirjoittamani toive toteutuu taatusti. Nyt se toteutui.

Irlanti, osa 3: Game of Thrones -näyttely

Olemme saavuttaneet sen hetken, jolloin seuraa Irlanti-reissun viimeinen päivitys. Suunnitellessamme reissua olimme pohtineet Game of Thrones -bussikiertuetta, joista yksi lähtee Dublinista ja kiertää Pohjois-Irlannin itäosien kuvauspaikkoja. Kun minulle selvisi, että Belfastissa on esillä myös Game of Thrones -näyttely asuineen ja proppeineen, päädyimme valitsemaan näyttelyn bussikiertueen sijaan. Osasyynä oli se, että yksi meistä kuuluu niihin harvoihin, jotka eivät ole sarjaa katsoneet, joten pukujen ihailu voisi olla hänestä kiinnostavampaa. Toisena syynä oli näyttelyn kesto: kyseessä on kiertävä näyttely, joten se ei ole pysyvänä Belfastissa. Kuvauspaikkoihin pääsisi tutustumaan milloin vain. Näin ollen käytimme viimeisen kokonaisen päivämme Irlannissa matkustamalla - Englantiin.

Dublinista menee suora junayhteys Belfastiin. Se kestää parisen tuntia ja menopaluu maksoi 40 euroa. En tiedä, onko lipuissa hintaeroa, jos ottaa menopaluun eri päiville, mutta saman päivän sisällä millä tahansa junalla mennessä hinta oli tuon verran. Mahdollisen Brexitin vaikutuksia on turha arvailla, mutta turisteina meillä ei ollut tuolloin ongelmaa liikkua maiden rajojen yli.

Näyttely oli Titanic Quarterissa, jonne pääsi vaihtamalla (samaan hintaan) paikallisjunaan ja kävelemällä reilun parisenkymmentä minuuttia. Lähes vieressä oli Titanic-museo, jonka kuitenkin jätimme väliin. Näyttely maksoi 17,50 puntaa ja liput sai ostettua jo ennakkoon verkkosivuilta. Niitä sai myös paikan päältä ja meidän visiittimme aikana ruuhkaa ei ollut lainkaan. Lippuja valitessa piti ottaa tietty kellonaika, jolloin halusi sisään.  Otimme samaan pakettiin viiden euron lisähinnasta myös audio-oppaan, jonka avulla saimme halutessamme lisätietoja pukujen proppien taustoista. Opas oli helppokäyttöinen ja kätevä - samankaltainen kuin Lontoon Harry Potter Studioilla.

Margaery Tyrellin upea häämekko, jonka ruusuissa oli paljon symboliikkaa.

Halli oli todella tuskaisen kuuma ja hiostava, joten vesipullo oli hyvä olla mukana. Syödä tai juoda ei näyttelyssä saanut, mutta vesipullosta naukkailu oli vähän ehdoton, jos halusi selvitä loppuun asti ilman pahoinvointia.

Cercei ja Jaime Lannisterin asut purppurahäissä.

Näyttelyn pääpaino oli asuissa, aseissa ja pienissä propeissa. Suurimpia esillä olleita lavasteita olivat Talvivaaran kryptan patsaat ja House of Black and Whiten "kasvoseinät". Olisinkin kaivannut enemmän selkeitä lavasteita, sillä nyt kokonaisuus jäi harmillisen vajaaksi - eikä pelkästään lavasteiden, mutta myös pukujen osalta. Niitäkin on ollut sarjan aikana niin paljon enemmän.

When you play the game of thrones you either win or you die.

Arya ja Hurtta

Belfastin näyttelyn erikoisuus: Starkien krypta ja Lyanna Stark.

Suurimmat olivat isoja kuin vankkurit, pienimmät kuin kissan kalloja...

Dovoghedhi - Tahrattomat

Daenerysin talvipuku

Näyttelyssä oli myös paljon interaktiivista toimintaa. Pääsit paijaamaan lohikäärmettä green screeniä vasten. Pystyit kuvaamaan itsesi pitelemässä Aryan Neulaa tai Nedin Jäätä. Sait leikkiä olevasi kiipeässä kohti Muurin huippua tai kuvata kasvosi Mustan ja Valkoisen talon seinälle.

Annoin kasvoni monikasvoiselle jumalalle.

Tarlyn suvun miekka ja Mormontin suvun miekka, joka siirtyi Jon Snowlle.

King's Landing ja valtaistuinsali

Cercein kruunajaisasu, jonka joskus vielä haluan ommella itselleni.

Näyttelyn loppuun oli säästetty suuri finaali eli rautavaltaistuin. Niitä oli oikeastaan kolme: Ensimmäinen oli sarjassa käytetty, johon ei saanut koskea. Toinen oli virallisia kuvauksia varten, jossa sinusta otettiin maksullinen valokuva. Kolmas oli se, johon sait mennä vapaasti hengaamaan niin, että kaverit saivat otettua posekuvia. 

I will rule with fire and blood!

Yllä olevasta kuvasta ei oikein näy, mutta minulla oli ihan oikea tiara mukanani, jonka iskin päähäni istuessani rautavaltaistuimella: olihan sentään syntymäpäiväni! Testien mukaan olen muuten Stargaryen eli yhdistelmä Starkien lojaaliutta ja Targaryenien kunnianhimoa. 

Näyttelyn isoimpia pettymyksiä oli kuitenkin oheistuotekauppa. Kun kyseessä on niinkin iso sarja kuin Game of Thrones, joka on saanut muutkin kuin fantasiaharrastajat innostumaan, olisin odottanut, että oheistuotekauppa hyödyntäisi kaiken sen mahdollisen hypen tarjoamalla muun muassa replikoita sarjan propeista. Olihan siellä upeita Daeneryksen kaulakoruja muutaman tonnin hintaan, mutta sellaisia vähän enemmän larppisälän kaltaisia esineitä olisi voinut olla enemmän tarjolla. Eri sukujen fanisälää oli lähinnä muistikirjoista kyniin, kirjanmerkkeihin ja perus-t-paitoihin - ja niistäkin saa tilattua parempia ja erimallisia versioita EMPiltä!

Siistein vastaantullut asia olikin sitten Game of Thrones -tarotkortit, jotka minä ja Taina päädyimme ostamaan - syynä myös osittain roolipelikampanjamme, jossa käytämme noppien sijaan tarotkortteja.

Tyylikäs pakkaus, kerrassaan upeat ja osuvat kortit!

Game of Thrones -näyttely siirtyy seuraavaksi Madridiin, jossa se avautuu 26.10. Sielläkin lienee jokin uusi näyttelyn osa, jota ei aiemmissa sijainneissa ollut.

Toivoisin, että kiertueen jälkeen näyttely voisi asettautua pysyvästi Belfastiin ja rakentua niin laajaksi kuin mahdollista - samankaltaiseksi kuin Lontoon Harry Potter -studiot. Siellä olisi taatusti kävijöitä ja pysyvä näyttely mahdollistaisi paremmin myös lavasteiden esittelyn ja sijoittelun tilaan. Kyllä minäkin voisin kurkotella alas Muurilta - korkeanpaikankammostani huolimatta...

Irlanti, osa 2: Worldcon 2019

Dublinin Worldcon alkoi torstaina 15.8. Kuten edellisessä postauksessani kerroin, päivämme meni aika pitkälti matkustamiseen Killarneysta pienten välietappien kautta Dubliniin ja Howthiin, jossa majoituksemme oli, joten conipäivä jäi meiltä minimiin. Osasyynä oli myös flunssani, joka oli torstaina pahimmillaan: ääneni oli lähes kadonnut, mikä oli melkoinen ongelma, sillä akateeminen esitelmäni oli perjantaiaamuna. Löysimme kuitenkin conipaikan läheltä apteekin ja sain sieltä kunnon lääkkeet: sekä paikallisia Bafucineja kurkulle että flunssaoireita ehkäiseviä tabletteja, jotka olivat todella tehokkaita. 

Howthin rannikkoa

Majoituspaikkaa valitessamme törmäsimme jatkuvasti Howthissa sijaitsevaan Bed & Breakfastiin. Howth (iiriksi Beann Éadair) on Dublinin alueella, ydinkeskustan koillispuolella sijaitseva niemi ja pikkukylä, osin sitä "paremman väen" seutua, jossa on oma kalastuskulttuurinsa. Sieltä menee paikallisjuna DART keskustaan parissakymmenessä minuutissa. Me hankimme vielä turisteille sopivan Leap Visitor -matkakortin, jonka sai viikoksi neljälläkymmenellä eurolla. Sillä ajelimme sekä busseilla, ratikoilla että paikallisjunilla niin paljon kuin sielu sieti. 

Gleann-Na-Smol

Majoituspaikkamme oli persoonallinen kolmen tähden Bed & Breakfast Gleann-Na-Smol, pieni perheyritys, jossa asuimme kuin jonkun kotona. Irlantilainen aamiainen, nopea wifi ja avulias isäntä Sean tekivät kuudesta yöstämme varsin miellyttäviä. Kolmen hengen huoneemme oli 100 euroa/yö, eli reilu 30 euroa per naama. Ei paha hinta. Irlantilaisen majoituksen kokonaisongelma oli kuitenkin kosteus, joka tunki sisään ohuista ikkunoista, ja tuntui siltä, ettei mikään vaate ollut koskaan täysin kuiva - oli sitä käytetty tai ei.

Torstai Worldconissa: oman badgen ja sälän hakeminen. Monstress-sarjakuva odottaa nimmariaan.

Perjantaina oloni oli onneksi huomattavasti parempi ja pystyin jopa puhumaan. Esitelmäni oli klo 11.30 Point Squarella. Vaikka conin pääpaikka oli Dublinin Convention Center, osa ohjelmasta oli pienen kävelymatkan päässä sijaitsevassa Point Squaren ostoskeskuksessa, jossa coniväki oli vallannut yläkerran Odeon-elokuvateatterin. En ollutkaan koskaan pitänyt esitelmääni elokuvateatterin salissa ja voin todeta, että konsepti oli todella hyvä! Nouseva katsomo, iso valkokangas ja hyvät äänentoistolaitteet tekivät esitelmän pitämisestä varsin sujuvaa, vaikkakin ääneni oli edelleen paineessa. "Countries"-paneelissa meitä oli vain kaksi puhujaa, joten saimme hieman lisäaikaa esitelmillemme ja mahdollisille kysymyksille.

Onnellinen akateemikko sai äänensä takaisin.

Oma esitelmäni käsitteli Lewis Trondheimin ja Nicolas Keramidaksen mainiota Mickey's Craziest Adventures -sarjakuva-albumia, sen postmoderneja piirteitä ja fantasiaa. Esitelmä meni kaikin puolin kivasti olostani huolimatta ja meillä oli jopa jonkin verran yleisöäkin. Saimme aikaan myös kiinnostavaa keskustelua siitä, miten eurooppalaisilla taiteilijoilla ja käsikirjoittajilla tuntuu nykyisin olevan paljon enemmän vapauksia Disney-sarjakuvien tekemiseen.

Sana Takeda tulkkinsa kanssa esittelemässä Monstressin syntyä.

Siirryimme esitelmäni jälkeen elokuvateatterin toiseen saliin kuuntelemaan sarjakuvataiteilija Sana Takedan esitelmää Monstress-sarjakuvansa synnystä ja kuinka yhteistyö Marjorie Liun kanssa alkoi. Takeda oli conin virallinen taiteilija ja kunniavieras. Hänen upea taiteensa koristi myös jokaisen membership-badgea. Vaatimaton Takeda innosti minua vielä entisestään lukemaan lisää Monstressia ja hankkimaan myös printin taidenäyttelyn kaupasta. (Ainut asia, mikä jäi harmittamaan, oli se, että olisin voinut samoin tein ostaa kolme printtiä ja kehystää ne makuuhuoneeseen.)

Taidenäyttelyn ohesta löytyy aina nörteille niin tärkeitä Lego-diaraamoja. Tässä niistä paras.

Delorean ei ainakaan vielä lähtenyt liikkeelle.

Perjantain iltapäiväohjelmassa oli myös ensimmäiset shoppailukierrokset eli pohdinnat siitä, mitä ehkä haluan ja mihin minulla on varaa ja mikä mahtuu laukussa takaisin Suomeen, sekä loistava paneelikeskustelu "Kick-ass Women on SF TV". Ilta päättyi upeaan konserttiin, jossa Dublin's Worldcon Orchestra esitti sekä irlantilaisia lauluja että fantasia- ja science fiction -klassikkotunnusmusiikkia. Leia's Theme yhdessä kuvamateriaalin kanssa herkistytti, Star Warsin Throne Room ja Game of Thronesin tunnari sykähdyttivät. Konserttiin, kuten myös lauantain naamiaisiin ja sunnuntain Hugo Awardseihin, piti käydä hakemassa ranneke erillisestä pisteestä. Tilaisuudet eivät siis maksaneet mitään, mutta koska tila oli rajallinen ja järjestäjät halusivat välttää ylenmääräistä jonotusta, he olivat ottaneet käyttöön rannekesysteemin. Sama oli tuttua muun muassa Animeconista, joten se ei aiheuttanut ihmetystä. Conin järjestäjät olivat muutenkin ottaneet jonotuskäytänteet haltuun ensimmäisen päivän jälkeen, joten kaikki sujui erittäin mallikkaasti.

Throne Room ja End Credits

Sain Phil ja Kaja Foglion nimmarit Girl Geniusin ensimmäiseen osaan!

Lauantaina 17.8. oli ensimmäinen virallinen cosplay-päivämme ja pukeutumisemme teema oli Marvel. Kävin hakemassa Monstressiini Sana Takedan nimikirjoituksen ja onnistuin kaikesta jännityksestä huolimatta puhumaan hänelle hieman ruosteessa olevaa japania. Hän tuntui olevan siitä kovin ilahtunut. Conin toinen innostava paneeli oli "Female Superheroes in TV and Film", jota olisi voinut hyvin kuunnella toiset 45 minuuttia. Paneelien minimimitta voisi ihan hyvin olla 90 minuuttia, koska panelistit eivät kuitenkaan koskaan ehdi sanoa kaikkea kiinnostavaa, saati sitten ottaa vastaan tarpeeksi yleisökysymyksiä. Nyt odotan Ms. Marvel -sarjaa ihan hirvittävällä innolla. 

Palatessamme takaisin messukeskukseen törmäsimme Doctor Strangeen. Koska olin pukeutunut Tony Starkiksi, tämä aiheutti tietenkin hauskan kohtaamisen liikennevaloissa:

"Doctor."

"Stark."

Kyseessä oli ihan virallinen cosplay-harrastaja, jonka kanssa juttelimme pitkän tovin ja otimme myös hieman valokuvia. Valitettavasti asu ei ollut itse tehty vaan ostettu.

Corbo Cosplay Doctor Strangena.

Tony got his cheeseburger!

Conin toinen velvollisuuteni oli lauantaina neljältä. Minut oli yllättäen laitettu meemejä ja niiden historiavaikutusta pohtivaan paneelikeskusteluun "Problems for future historians", josta olin aluksi aivan ahdistunut. Tunsin, ettei minulla ole hirvittävästi sanomista asiaan ja tuumin, miten mieluummin olisin ollut jossain sarjisaiheisessa paneelissa, mutta onneksi paneelin vetäjä oli huippu ja muutkin osallistujat supliikkeja aiheidensa osalta, joten minun ei tarvinnut vaikuttaa tuppisuulta. Vaikka sainkin omia, räätälöityjä kysymyksiäni, toin myös kulttuurintutkijan kommentaarin tilaisuuteen: meemit ovat oman kulttuurinsa ilmiöitä ja ilman kontekstin tuntemusta ei ole kompetenssia niitä ymmärtää. En siis nolannut itseäni aivan täysin, kun salikin oli tupaten täynnä...

Marvel-tiimi kävi Star Trek -aluksessa. Captain Marvel oli luonnollisesti kapteenimme, Tony ei näytä kovin tyytyväiseltä, mutta syynä lienee Lokin mairea hymy.

Ehdimme pyörähtää kesken conin Dublinin keskustassakin ostoksilla, ja hullaannuimme Penniesin Harry Potter -osastosta. Palasimme kuitenkin kiltisti takaisin, koska kauppa meni kiinni. (Toisaalta ihan hyvä, sillä Pennies on Irlannin Primark ja hups, sieltä ostaa vahingossa miljoona paria sukkia.) Lauantai-ilta päättyi Worldconille tuttuun tapaan Masqueradeen, jossa nähtiin upeita, alkuperäisiä asuja (muun muassa huikea, valaistu Kelpie) sekä paljon tuttuja hahmoja, kuten alla oleva ihana prinsessa Mononoke, tai persoonallinen Peppi Pitkätossu, joka muistaakseni voitti myös jonkin palkinnon asullaan.

Mononoke Hime

Tony Stark ja vaihtokengät (alkuperäisistä lähti pohja irti)

Stark-asu oli tosi mukava, vaikkakin ledivalokytkimeni pyöri hansikkaassa vähän liian paljon, enkä saanut aina valoa toimimaan. Virittelen sen vähän paremmaksi ja ehkä modaan jotain asukokonaisuudesta ensi kevään Popcultia varten.

Lauantain loot: Sana Takedan nimmari, Joe Hillin romaani ja oho, voitin arvonnassa tuolloin vielä julkaisemattoman Joe Abercrombien romaanikäsikirjoituksen A Little Hatred!

Sunnuntaina otimme aamun iisisti, sillä edellisenä iltana olimme päätyneet vetämään pannupitsaa keskellä yötä Connollyn juna-asemalla, mikä oli hieman raskas kokemus. (Se tosin oli myös ihan loistavaa pitsaa, joten ei siinä mitään.) Pääsimmekin coniin vasta puoli yhdeksi ja minä hyppäsin jonottamaan Joe Hillin nimikirjoitusta uuteen romaaniini. En malttanut olla mainitsematta, miten luin teininä hänen isänsä tuotantoa ja nyt on hänen vuoronsa. Mihinkäs King-fani karvoistaan pääsisi. (Ihan oli poika isänsä näköinen, muuten.)

Sitten meidän piti mennä kuuntelemaan kahta lukutuokiota: Eoin Colferia ja Scott Lynchiä. Colfer oli yhtä hillittömän hauska kuin kirjansakin ja nauratti yleisöä vähän väliä tarinoillaan. Hän luki meille pätkän tulevasta aikuisille suunnatusta fantasiaromaanistaan, jonka pääosassa ja minäkertojana on lohikäärme. Scott Lynch jäi kuitenkin välistä, koska sössin aikataulujen kanssa. Kun samassa kerroksessa on sekä Liffey Hall 2 että Liffey Room 2, niin miten sitä huomaa niiden eron? Kun tajusimme olevamme väärässä paikassa, oli Lynchin huone jo täynnä. Kyllä harmitti.

Eoin Colfer ja tarinatuokio

Sunnuntai oli toinen cosplay-päivämme, joten vedin ylle pääcossini eli Supernaturalin Chevy Impalan eli Babyn ihmisversiona. Kun yksikin ihminen tunnisti, saattoi olla tyytyväinen. Toisaalta moni luuli, että olen vain hevari: eräskin myyjä ehdotteli meille sopivaa alternative-baaria ja jouduin tankkaamaan hänelle, että tämä on cossi (en kai muuten liikkuisi Metallica-paita päällä julkisesti).

Baby hurling-mailoista tehdyllä valtaistuimella

Family don't end with blood.

Jätimme lopulta tänä vuonna Hugo-palkintojenjaon välistä (olin nolosti unohtanut äänestääkin) ja lähdimme hengailemaan Howthin satamaan, syömään fish & chipsejä ja pongaamaan hylkeitä (yksi pongattu!)

Eoin Colfer raapusti nimmarinsa suomalaiseen Artemis Fowliin.

Sitten - aivan yllättäen - olikin maanantai ja vihoviimeinen conipäivä. Meille se oli virallinen Potter-päivä ja edustimme tupiamme ylpeinä niin itse conissa kuin kaupungilla, jossa pyörähdimme lounaalla syömässä tässä vaiheessa jo niin tarpeelliset salaatit (on se kumma, kun ei edes kurkkua saa aamiaisella). Samalla pongasimme Temple Barin aukiolle vievän ihanan ostoskujan, joka oli niin Viistokuja, että oli pakko pysähtyä räpsimään teemakuvia. Samalta kujalta löysimme myös Bubble Waffle Factoryn, joka teki täydellisiä jäätelövohveleita! 

Expelliarmus!

Palasimme coniin kuuntelemaan vielä viimeisen innostavan paneelin, jossa keskusteltiin Star Warsin 40-vuotisesta historiasta ja mikä uusissa elokuvissa toimii ja mikä ei. Tässä vaiheessa olen tietenkin unohtanut tärkeimmät pointit, mutta keskustelijat olivat niin asiantuntevia ja myös hauskoja, että tätäkin olisi mielellään kuunnellut kaksi kertaa pidempään. Se oli kieltämättä sopiva päätös conillemme.

Mommy! It's over!

Elämämme toinen Worldcon oli hieno kokemus hienossa maassa. Dublin kaupunkina jäi vähemmälle huomiolle enkä esimerkiksi ehtinytkään käydä Trinity Collegen kuuluisassa kirjastossa. Toisaalta olen varma, että palaamme vielä Irlantiin, sillä niin paljon jäi näkemättä ja kokematta. 

Coniloot. Ranne- ja kaulakoru olivat synttärilahjoja ihanalta Tupulta.

Shoppailun tulokset Penniesiltä, Gamestopista ja Disney storesta.

Seuraava Worldcon järjestetään Uudessa-Seelannissa ja suuri haaveemme oli suunnata sinnekin, mutta emme ehdi säästää rahaa niin paljon, että meillä olisi varaa lähteä. Seuraava Worldcon-visiittimme tulee todennäköisesti olemaankin vasta vuonna 2024 Skotlannin Glasgowssa, sillä Yhdysvaltojen conit eivät innosta. Glasgow on hakenut pitopaikkaa eikä sillä ole vielä kilpailijoita (ja tässä vaiheessa tuskin tuleekaan olemaan), joten mahdollisuudet päästä ajelemaan pitkin Skotlannin nummia ovat hyvät. Toisaalta vuonna 2023 olisi tarjolla niin New Orleansia, Nizzaa kuin Kiinaakin. Seurataan tilannetta...

Katja päättää coniraportin. Over and out.