15.8.2019

Terveyttä taiteesta - Duodecimin seminaarissa

Sain viime syksynä sähköpostia Suomalaiselta Lääkäriseura Duodecimilta. He pyysivät minua puhumaan kesän taide ja hyvinvointi -seminaarissa sarjakuvien terapeuttisuudesta. Olin ensin hieman hämmentynyt ja minun piti ihan tarkastaa, oliko viestin lähettäjä varmasti oikea henkilö. Kyllä oli ja kutsu samaten tähän Terveyttä taiteesta -seminaariin, jonka teemana tänä vuonna oli kuva. Seminaari järjestettiin Savonlinnassa 15.7., minulle maksettiin matkat ja majoitus sekä oopperaliput La Scalan Rosvot-oopperan ensi-iltaan, jonne nuorin siskoni lähti mukaan aveciksi. 

Olavinlinna ja saimaannorppa
Majoituimme siskon kanssa idyllisessä Villa Ariassa, joka oli entinen sairaala, nykyinen opiskelija-asuntola. Itse seminaari pidettiin Ravintola Paviljongissa puoli yhdeksästä eteenpäin. Arkkiatri Risto Pelkonen avasi tilaisuuden ja esitteli päivän esitystarjonnan. Olin korjannut oman esitelmäaiheeni jo pari viikkoa sitten järjestäjille, jotka (jostain syystä) olivat olettaneet minun puhuvan Aku Ankan terapeuttisuudesta (kai se voi olla joillekin terapeuttinen sarjakuva, mutta en olisi kokenut aihetta asiantuntijuudelleni sopivaksi). Tämä tieto ei kuitenkaan ollut mennyt arkkiatrin puheeseen, johon hän oli selvästi lukenut Sarjainfon artikkelini Aku Ankan suosiosta Suomessa. Olin melko nolo epäkohdasta, joten korjasin asian heti, kun arkkiatri etsi minut yleisöstä esitelläkseen salille. 

Neurotieteilijä Riitta Hari puhui kuvista ja aivoista
Selloesityksen jälkeen neurotieteilijä Riitta Hari piti valtavan kiinnostavan esitelmän siitä, miten aivot luovat kuvan mieleen: neurotieteen mukaan kyseessä on niin sanottu ennakoiva koodaus eli kuva syntyy vasta, kun sitä katsotaan. Tällä oli tietenkin suora yhteys sarjakuvatutkimukseen ja kognitiiviseen näkökulmaan siitä, että sarjakuva saa merkityksen, kun se luetaan ja ruuduista yhdistetään looginen kertomus.

Tiina Paunio ja psykologian näkökulma ikoneihin
Seuraavakin esitelmä oli oman mahdollisen postdoc-suuntimani kannalta kiinnostava. Kari Kotkavaara ja Tiina Paunio puhuivat ihmeitä tekevistä ikoneista. Pauniolla oli psykologian näkökulma aiheeseen ja hän puhui kollektiivisesta muistista. Esimerkiksi merkittävä tapahtuma kansan historiassa voi kerätä sosiaalisen voiman kautta tunnesiteen ja -kokemuksen, erilaisia symboleja ja muodostaa yhteisen tarinan, niin sanotun "master narrativen". Mielessäni pyöri heti postmodernismia edeltänyt modernismi ja suuret kertomukset, suomalaisten muistot ensimmäisestä jääkiekon MM-kullasta, sekä diojen inspiroima Kalevala, johon seuraava apurahahakemukseni liittyy.

Tällä kertaa Aku Ankan sijaan puhuin omaelämäkerrallisten sarjakuvien terapeuttisuudesta
Oma esitelmäni oli heti lounaan jälkeen, mikä voi olla hieman epäkiitollinen aika, sillä ihmiset valuvat saliin yleensä hitaasti ja saattavat olla jopa unisia lämpimän ruuan jälkeen. Esitelmäni kuitenkin herätti paljon kiinnostusta ja sain siitä todella hyvää palautetta sekä järjestäjiltä että osallistujilta. Kiitos siitä vielä teille kaikille!

Puhuin siis omaelämäkerrallisten sarjakuvien tekemisestä ja niiden mahdollisesta terapeuttisuudesta tekijälleen. Otin mukaan omat kokemukseni sekä Sanallistamis-koulutuksen että Näkymättömien työpajojen osalta. Lisäksi puhuin Rintasen Viivin kanssa tekemästäni kyselytutkimuksesta Suomi 100 vuotta sarjakuvassa -hankkeeseen ja sen tuloksista koskien sarjakuvabloggaamista. Annoin myös paljon lukuvinkkejä ja toivon, että osallistujat saivat niistä jotain hyödyllistä irti. Kaiken kaikkiaan todella kiva kokemus, vaikka jännittikin hieman - oma yleisöni kun tuppaa yleensä olemaan jonkinlaisia nörttejä.

Caj Bremer ja kuuluisa Kekkos-kuva
Seminaarin viimeisenä puhujana oli kuuluisa valokuvaaja Caj Bremer, joka kertoi tarinoita ottamiensa kuvien taustalta. Yllä olevaa Kekkos-kuvaa hän oli kytännyt pitkään pihalla sormet ristissä ja kuin taikaiskusta Kekkonen oli avannut Napoleonin talon ikkunan juuri oikeassa asennossa...

Päivän päätteeksi pääsimme Savonlinnan oopperajuhlille, kun Milanon La Scala -ooppera toi Verdin Rosvot Olavinlinnaan. Esityksen ensi-ilta taisi olla loppuunmyyty ja olihan se vaikuttava kokemus. Musiikki ja koreografia olivat näin tanssijan näkökulmasta parasta, kuten myös upeat lauluäänet. Mutta se oopperapuoli ei sitten oikein iskenyt, vaikka seurasinkin esitystä italian kielen osalta mielenkiinnolla. Jos tarina olisi ollut tuttu, olisin ehkä pysynyt ensimmäisen näytöksen lopunkin paremmin hereillä...

Pääsin ulkoiluttamaan uutta ihanaa mekkoani

Kiitos vielä kerran Duodecimin mukavalle järjestäjäporukalle kutsusta. Nautin seminaarista ja oheisohjelmasta todella paljon (oopperan toisen näytöksen pysyi varsin hyvin hereillä karkkien voimalla)! Ehkä seuraavalla kerralla olen tehnyt jotain taustatutkimuksesta Aku Ankan terapeuttisuudesta ja hahmoon samaistumisesta laajemminkin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti