Koronakevään jälkitunnelmia opettajan näkökulmasta

Aloittelen toista kesälomaviikkoani, joten nyt minulla on aikaa (ja ehkä enemmän myös intoa) paneutua blogikirjoittamiseenkin. Sähköpostissani on nyt poissaoloviesti, jossa kerron ansaitsevani kunnon loman Sietämättömän Sisu-syksyn ja Kamalan Koronakevään jälkeen. Tämä lukuvuosi on siis ollut poikkeuksellisen kuormittava yliopisto-opettajalle. Olen kiitollinen itselleni siitä, että sain pidettyä henkisen jaksamiseni siinä pisteessä, etten päätynyt takaisin uupumuksen suohon. Huomasin nimittäin alkukeväästä uhkaavia merkkejä väsymyksestä - ja sitten tulikin pandemia ja etäopetus.

Jyväskylän yliopisto siirtyi etäopetukseen maaliskuun puolessavälissä. Meidän piti viikonlopun aikana pohtia kevään kurssien toteutus, siirtää ne etäversioiksi, ottaa haltuun uusia verkko-opetuksen muotoja ja kanavia. Ja sitten opastaa opiskelijat käyttämään näitä samoja ohjelmia. Loppujen lopuksi sitä pystyy venymään hämmentäviin suorituksiin, kun osaa samalla antaa itselleen armoa: tästä ei voi tulla täydellistä tällä aikataululla ja vielä hieman vajaalla osaamisella.

Ensimmäisen etäopetusviikon jälkeen pohdin Facebookissa vapaaehtoisen eristäytymisen plussia ja miinuksia. Näin jälkikäteen pohdittuna tässä hieman samoja ajatuksia täydennettyinä useamman viikon etäopetusrupeaman jälkeen.

Työpöytä valmiina etäopetuksen alkamiseen.
Kahden näytön kokonaisuus helpotti muun muassa ruudun jakamista aivan valtavasti.
(Huomioi taustakuva ja seinällä oleva Rosan originaali.)

+ Sai toki nukkua pidempään aamulla, kun ei tarvinnut herätä kuudelta, jotta ehtisi opettamaan kasin jälkeen. Tämä oli ehkä parasta. Aamukasin opetukset pitäisi muutenkin kieltää. Toisaalta voin silti myöhästyä töistä, kun puhelimen akku päättää loppua eikä herätyskello vain soi. Varsin mukavaa herätä kasilta ja todeta, että pitäisi olla opettamassa niinku NYT.

+ Olen viettänyt kokonaisia viikkoja mukavissa olohousuissa. Käynyt lähikaupassa tuulipuvussa. Ja huomannut, miten koko olemus kirkastuu, kun laittaa kerrankin oikeat vaatteet (= nahkatakin ja farkut) päälle ulos lähtiessään. Sitä kuitenkin ilmentää koko persoonaansa vaatteiden avulla.

+ Kun ei ollut iltamenoja, on jäänyt enemmän aikaa yhteiselle ruuanlaitolle. Tämä on ollut oikeastaan luksusta. Samalla olemme pyhittäneet yhteisen ruokailun keittiönpöydän ääreen olohuoneen sohvapöydän sijaan. Tämä tapa on toivottavasti tullut jäädäkseen.

+ Etäopetuksen alkuvaiheessa jätin kaikki ulkonäköpaineet pois ja istuin opettamassa ilman minkään sortin meikkejä. Parin viikon jälkeen totesin, että pakko piirtää ne edes ne kulmakarvat kehystämään. Sitten saturaatiopiste ylittyi ja aloin meikkaamaan normaalisti opetuksiin ja kokouksiin.

+ Hoidin perfektionismiani asenteella "ei se ole niin justiinsa", kun ei se voinut olla. Ei poikkeustilanteessa. Toivon, että pääsen tähän samaan olotilaan myös syksyllä - opetimme sitten etänä tai normaalin päiväjärjestyksen mukaan.

+ Huomasin sosialisoituvani enemmän työkavereiden kanssa etänä Teamsissä kuin normaalitilanteessa. Erityisesti sellaisten opekollegoiden, joita näen ehkä kerran kuussa opekokouksissa. Teams ja Zoom pääsivät kyllä kevään aikana arvoon arvaamattomaan. Niiden avulla hoitui kaikki.

+ Keksimme hillittömiä ideoita lähikollegoiden kanssa piristämään etäilyä. Näistä mainittakoon Instagramiin kootut etäopehahmot ja Moviisut eli Movin Euroviisut. On ihanaa tehdä töitä yhteisössä, jossa villeistä ideoista jalostuu nerokkaita projekteja arjen ratoksi.

Osallistuin Moviisuihin Gonttooran autonomisena tasavaltana, joka sijaitsee Venäjän Karjalassa, Vienanmeren rannalla. Edustuskappaleemme oli Turmion Kätilöiden Ikävä, johon kävin kuvaamassa kämäisen musiikkivideon Seminaarimäen kampusalueella. Video kertoo opettajan kaipuusta menneisyyteen, jolloin kaikki oli paremmin.

Olen luonteeltani enemmän introvertti, joten kotona napottaminen ei aiheuttanut suurempia tuskia. Mutta siitä huolimatta koin vapaaehtoisen etäilyn (ei siis karanteenin, koska emme ole olleet kipeitä) turhan raskaaksi fyysisesti.

- Istuin selvästi enemmän töitä tehdessäni kuin normaalisti, mikä johti alaselkäjumiin. Otin palavereissa käyttöön jumppapallonkin, jotta selkä saisi enemmän liikettä. Mutta kun opettajana on tottunut seisomaan ja heilumaan ympäriinsä luokassa, jatkuva istuminen alkoi pidemmän päälle puuduttaa. Yritin toki virittää itselleni seisomatyöpisteen tekstien lukua varten, mutta kaikki muu tuli tehtyä työpöydän ääressä, koska kaksi näyttöä auttoi opetuksessa valtavasti. Kaipaan edelleen Oppion sähköpöytiä.

- Isoin miinus oli kuitenkin se, että hallitus sulki kuntosalit ja ryhmäliikuntatoiminnan. Kun on tottunut treenaamaan viisi kertaa viikossa, kaipuu liikuntaan oli valtava. Tätä haittaa lisäsi etenkin se, että olen liian laiska tekemään kotona yksin yhtään mitään. Hulavanteen pyörittely on kuitenkin vain pieni osa kokonaisvaltaisempaa treeniä.

Koronakevään alkuhaasteena oli myös muistaa erottaa työ- ja vapaa-aika. Kun huomaa lukevansa opiskelijoiden tekstejä kellon ympäri, on pakko alkaa seurata omaa ajankäyttöä. Kaikkea ei vain ehdi tekemään yhden päivän aikana, joten jouduin opettelemaan sitä armollisuutta itseäni kohtaan. Lisäksi rehtorimme korostama joustavuus konkretisoitui vahvasti: jouduimme joustamaan niin opetusmenetelmistä, arviointiaikatauluista, teknisestä laadusta kuin kaikesta muustakin.

Olen enemmän kuin valmis palaamaan syksyllä kampukselle, mutta se tietenkin riippuu siitä, mitä hallitus suosittaa ja yliopisto linjaa. Ensimmäisten kurssitoteutusten kanssa olemme varautuneet myös etäversiointiin, mutta kenties osa pienryhmistä voi kokoontua ihan yliopistollakin. Ainakin fukseja olisi kiva päästä opettamaan ihan luokkatiloissa.

Osa etäkevään aikana haltuun otetuista menetelmistä jää taatusti käyttöön. Ainakin väitöskirjantekijöille pitäisi tarjota enemmän verkko-opetusta, kun monille se viikoittainen läsnäolo luennoilla voi olla mahdotonta. Mutta kuten kevään päättäneeseen kokemuskyselyyn kirjoitin, etäopetus on hyvä apu ja tuki, mutta lähiopetusta se ei voi koskaan korvata. Katsotaan sitten, kun teknologia on tarpeeksi kehittynyt, VR ei aiheuta enää pahoinvointia ja minut voi heijastaa luokkaan hologrammina. Sitten voin harkita vapaaehtoista etäopetusta.