Kirjahyllystä

Lukutoukkana ja bibliofiilinä ajattelin tunkea tänne blogiini pienen osaston nimeltä "Kirjahylly", johon lisäilen satunnaisesti uusimpia hankintojani. Tai no siis lähinnä kuvauksia niistä.
Viimeisimpiä kirjahyllyn täytteitä onkin kertynyt ihan mukavasti sitten Jyväskylän kirjamessujen.

Uusin sarjakuvahankintani on suuri klassikko, joka kaikkien alan harrastajien tulisi lukea. Kyseessä on tietenkin Art Spiegelmanin loistava Maus. Oma painokseni sisältää molemmat osat. Jos joku ei satu tietämään kyseistä teosta, se kertoo taiteilijan itsensä isästä juutalaisena toisen maailmansodan aikana Hitlerin Euroopassa. Täysin mustavalkoinen sarjakuva kuvaa juutalaiset hiirinä ja natsit kissoina ja huolimatta tällaisesta etäännyttämisestä se on hyvin ahdistava ja koskettava teos.

Suurista klassikoista hyllyyn saapui myös hieno kirpparilöytö eli The Collected Works of Oscar Wilde. Tämä englanninkielinen opus sisältää myös kertakaikkisen upean The Picture of Dorian Grayn. Täytyy sanoa, että hieman harmitti marraskuisen Pariisin reissun jälkeen, kun kotimatkalla lentokoneessa tajusin, että Wilde on haudattu Père Lachaisen hautausmaalle, eikä paikka ollut kuin kivenheiton päässä hostellistani. Mitä jostain Jim Morrisonista, kun siellä olisi ollut aikansa skandaalinkäryinen kirjailija!

Samalta kirppikseltä löytyi myös Burton on Burton, haastattelukirja ohjaaja Tim Burtonista. Kertakaikkinen löytö. Burton on yksi lempiohjaajistani. Pieni selailu paljasti jo paljon uutta. Kuinka moni oikeasti tiesi, että Burton oli töissä Disneyllä ja oli mukana animoimassa Topia ja Tessua?

Kansoitin kirjahyllyäni myös lempirunoilijani A.W. Yrjänän teoksella Päiväkirja 1995-2008. Kun vain olisi aikaa paneutua siihen.
Tosin heti seuraavana odottaa varmasti repeilemistä aiheuttava CMX: Encyclopedia Idiotica, joka sisältää kulttimaineen saaneen CMX:n Kysy ja vastaa -palstan anteja useammalta vuodelta.
Muistan lukioaikana tikahtuneeni bändin poikien naseviin vastauksiin. Viime aikoina sivustolla ei ole tullut vierailtua, joten kirja on paikallaan hyllyssä odottamassa vuoroaan.

Ja lopuksi vielä kuukauden hömppä eli David Eddingsin Belgarath - velhon tarina. Se tuli vastaan kovakantisena ja melkein ilmaiseksi, joten pakkohan se oli ottaa mukaan. Tunnustan omistavani Eddingsiltä koko Belgarionin tarun ja syy on täysin nostalginen: kyseinen sarja oli ensimmäinen fantasiasaaga, jonka luin. Eddings tutustutti minut fantasian maailmaan ja pian löysin myös niitä hieman laadukkaampiakin kirjailijoita.
En ole lukenut Belgarionin tarua sitten lukion, eikä minulla ole mitään muistikuvaa siitä, oliko se huono vai ei.
Mutta ainakin Eddingsin uusin sarja, Unennäkijöiden taru, on rikos ihmiskuntaa vastaan.
Ja sen lopetus on rikos fantasian genreä vastaan.
Älkää lukeko sitä. Aivonne sulavat.

(Lukekaa mieluummin vaikka Susanna Clarken Jonathan Strange & Mr. Norrell. Siinä vasta uutta ja hienoa fantasiaa. Kertakaikkisen loistava teos.
Se onkin jo lisätty ostoslistaani.)

Verkostoitumista

Akateemisen maailman sosiaalisissa ympyröissä tutkijan tärkeimpiä tekoja on verkostoituminen. Pitää pystyä luomaan kontakteja oikeisiin ihmisiin, jotka mahdollisesti voivat tarjota julkaisukanavia, puhe-esiintymisiä tai vain antavat hyviä neuvoja uran kannalta.
Itse stereotyyppisenä suomalaisena olen aina ollut huono small talkissa erityisesti tuntemattomien ihmisten kanssa. Tuntuu, että siihen oikein pitää pakottaa itsensä, että menee itse juttelemaan jonkun toisen kanssa. Jos joku toinen puolestaan lähestyy minua, keskustelun aloittaminen ja jatkaminen on huomattavasti helpompaa.

Akateemisissa keskusteluissa olo tuntuu muutenkin useimmiten vieraalta, kun oma tutkimuskohde on erittäin populaari. Mutta jos liikutaan siellä akateemisen maailman ulkopuolella, fanien kansoittamassa periferiassa, olo alkaakin tuntua äärimmäisen kotoisalta.
Rappio! -seminaarissa juttua riitti niin ankoista kuin roolipelaamisesta. Missä tahansa fantasia-konferenssissa tai -seminaarissa yhteisiä mielenkiinnon kohteita löytyy ties sun mistä aiheesta.
Eikä kukaan ala arvostella, jos nyt et sattunutkaan pitämään siitä Dostojevskista.

Tällä hetkellä verkostoidun kovasti DCML:n eli Disney Comics Mailin Listin kautta. Sieltä olen saanut paljon yhteydenottoja ja kommentteja, miten hienoa on, kun joku tekee väitöskirjaa Aku Ankka -sarjakuvista - ja erityisesti Don Rosan ankoista.
Ranskalainen Olivier kyseli jo viime vuoden puolella, olisinko kiinnostunut avustamaan hänen nettisivujensa Of Mice and Ducks kartta-osion päivityksessä. Siihen tulisi siis kartoitettua Roope Ankan seikkailut ympäri maailmaa aikajärjestyksessä. Ilmoitin olevani kiinnostunut, mutta en pystynyt lupaamaan mitään aikataulujeni kiireellisyyksien takia. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

Nyt vaihdan sähköposteja tanskalaisen Andersin kanssa, joka on työskennellyt ja työskentelee parhaillaankin itse herra Rosan kanssa. Anders on ihan innoissaan väitöskirjastani ja lupasin lähettää hänelle graduni PDF:nä - vaikka hän ei osaa sanaakaan suomea.
Anders on myös luvannut toimittaa minulle kopion tästä tanskalaisten julkaisemasta Rosa-dokumentista, mikä on kertakaikkisen hienoa. (Lupasin tietenkin maksaa hänelle vaivoistaan.) Anders tuntuu tuntevan kaikki sarjakuva-alan ihmiset siellä päin ja kyseli, olisinko kiinnostunut heidän toimittamastaan fanzinesta nimeltä Rappet. Hän vihjasi myös, että voisin kirjoittaa siihen artikkelin tutkimuksestani, jos innostuisin ajatuksesta.

Enhän minä tietenkään innostu mahdollisuudesta kirjoittaa rakkaasta tutkimuskohteestani johonkin julkaisuun - oli se sitten akateeminen tai populaari.

Tajusin myös, että itsensä tyrkylle asettaminen on myös hyvä tapa tuoda tutkimustaan julki. Siinä ei ole mitään pahaa, jos tarjoaa itseään puhumaan jonnekin. Viime kesänä tarjouduin Finnconiin puhumaan fantasiasta Rosan Disney-sarjakuvissa. Se esitys oli menestys ja poiki kutsun tämänvuotiseen Finnconiin Turkuun. Aihe on vielä vähän epävarma, mutta vastasin jo ehdottomasti kyllä, jos he minut sinne huolivat.

Kesällä tuleekin siis reissattua taas puhumisen merkeissä. Ja ehkä pystyn verkostoitumaan vielä lisää niin akateemisen kuin populaarinkin maailman puolelle. Molempi parempi.

Ihanaa Leijonat, ihanaa!

Tämä tyttö haksahti lätkään vuonna 1995, jolloin ajauduin olohuoneen sohvalle iskän viereen kyselemään, mikä on paitsio ja mitä tarkoittaa jo säännöistä poistunut kahden viivan syöttö. Tuli finaali ja Ville Peltonen laukoi kypärätempun.
Olin mennyttä.

Naganon olympialaisten jälkeen sain pelipaidan, jonka selkään oli painettu numero 16. Sen jälkeen minua ei näkynyt katsomassa matsia ilman pelipaitaa.
Mutta eipä näkynyt kultamitaliakaan.

Kuusitoista vuotta sitä on odotettu, kaivattu, toivottu ja petytty. Karvasta kalkkia on juottanut Tsekki, Kanada tai se rakas vihollinen Ruotsi. Nyt ei enää juottanut, vaikka kaksi ensimmäistä erää näytti jo pahalta. Sitten tuli Immonen ja tasoitti.
Katja huusi.
Kolmannessa erässä 3-1 näytti jo liian hyvältä. Se on Ruotsi, se tulee vielä.
Ei tullut.
Neljä yksi ja Katja huutaa kilpaa Mertarannan kanssa. Naapurit tietävät heti, milloin maali tulee.
"Kurmuuttakaa niitä nyt kerrankin kunnolla!"
Ei voi enää istua, melkein tulee housuun jännityksestä ja vessaan ei uskalla mennä, koska Ruotsi tekee vielä maalin.
Mutta ei tee.
Tulee Pesonen, Pyörälä ja Pihlström ja kolme P:tä pyyhältää vauhdilla Ruotsin maalivahdin ohi.
6-1. Ruotsi ei enää nouse.

In your face.
Tämä on takaisinmaksu kaikista niistä aiemmistä nöyryytyksistä, kaikesta siitä pilkasta, jota Ruotsin lehdistö ja maajoukkue on harrastanut.
Tämä on takaisinmaksu vuoden 1998 kaksiosaisesta finaalista, jonka Ruotsi vei 1-0 yhdysvaltalaisen tuomarin Alex Dellin ansiosta. (Hylkäsi Peltosen tasoitusmaalin.)
Tämä on takaisinmaksu siitä hirvittävästä kotikisojen puolivälierästä keväällä 2003, jolloin Ruotsi tuli 1-5 -takaa-ajoasemasta ja vei voiton 6-5.
Nyt loppui tuuri Hannu Hanhiltakin. On Akun vuoro juhlia.

Mies tiesi jo ennen pelin alkua, miksi Suomi voittaa.
Koska Suomella on MM-finaalissa jälleen takatukkamies.
Oliko Marko Kiprusoffilla takatukka vuonna 1998 ja sen jälkeen, kun NHL pisti hänet leikkaamaan liehulettinsä on asia, johon Google ei kertonut vastausta. Mutta nyt oli Juhamatti Aaltonen. Letti liehui.

Ehkä Katja voi nyt jo hieman rauhoittua. Tai vielä voisi kaivaa pitkästä aikaa sen A-Tyypin alkuperäissinglen cd-hyllystä ja soittaa sen biisin, joka alkaa näin:

"Kaikki pitäisi olla nyt kunnossa, miehet ovat terveinä, valmennusjohto on terveenä, ainut, kenestä on vähän huolta on tietysti selostajaosasto, täällä ei aina olla terveinä, mutta ei sen väliä;
NYT HUUDETAAN!"

Ensi vuonna Mertaranta ei huudakaan. Kisat siirtyvät MTV3:lle ja pahimmassa tapauksessa maksukanaville. Sulattaako Suomen kansa sitä, on eri asia.
Mutta MM-lätkä ei ole mitään ilman Mertarantaa.
Yksi aikakausi on päättynyt. Katsotaan, mitä kotikisat tuovat tullessaan.

Perjantai ja 13. päivä

Kaikki tietävät, että tämän päivän pitäisi olla epäonninen, mutta kuinka moni tietää, miksi näin on?
Perjantaista, 13:nnesta päivästä, tuli epäonninen vuonna 1307, jolloin Ranskan velkaantunut kuningas päätti hankkia hieman lisää pääomaa tyhjään kassaansa ja otti silmätikukseen temppeliritarit eli temppeliherrat, joilla oli vaurautta ympäri Eurooppaa. Ranskan kuningas Philip IV päätti syyttää ritareita petturuudesta ja harhaoppisuudesta ja vangitutti maansa temppeliherrat perjantaina, 13. lokakuuta vuonna 1307.

Ja ei, en käyttänyt Googlea, enkä edes Wikipediaa. Vastaus löytyy, mistäs muualta kuin, Aku Ankasta. Tarkemmin sanottuna Don Rosan sarjakuvasta Temppeliherrojen kätketty kruunu (The Crown of the Crusader Kings), joka jatko-osansa Kirje kotoa (A Letter from Home) kanssa on ehdottomasti lempiseikkailutarinoitani.

(Ankka-tutkimuksen tila on tällä hetkellä hieman jämähtänyt, mutta olen saanut kuitenkin lähetettyä abstraktin FINFAR-tapaamiseen ja seuraava pitäisi pistää sunnuntaihin mennessä ensimmäiseen PCA-Finland (Popular Culture Association) summer schooliin. Se olisi kesällä Turun saaristossa ja kuulosti aika hienolta.
Luen myös T. H. Whiten The Once and Future Kingiä, jonka nimeen Rosa pohjaa tarinansa Ankka kuningas Arthurin hovissa eli The Once and Future Duck. Mark Twainin Jenkki kuningas Arthurin hovissa on seuraavana vuorossa.)

En ole tämän päivän suhteen mitenkään taikauskoinen, mutta kävin kuitenkin koettamassa onneani - ostin Fantasiapeleistä uuden noppasetin ropettamista ajatellen. Ehkä 13. päivä ja perjantai manaa noppiini jonkinasteista magiaa.
Jotkuthan pitävät noppiaan esille kuutoset ylhäällä, jotta nopat "muistaisivat" luvun paremmin. Itse en moiseen usko.
Noppien pitää olla ykköset ylöspäin - näin huonot numerot kuluvat pois!

Päivä on muutenkin ollut tähän mennessä kaikkea muuta kuin epäonninen, vaikka aamupäivä töissä meni melkoista haipakkaa ja stressiä pukaten. Päivän pelasti tekstiviesti, joka kertoi kauan kaivatun läppärini palanneen huollosta. Eihän siinä malttanut odottaa huomiseen, vaan hain rakkaan lapseni heti takaisin ja nyt on taas kaikki hyvin valtakunnassa. Kone on korjattu ja rikkinäiset osat vaihdettu. Eikä mitään kadonnut muistista.
Darth Vaderkin seisoo vakavana taustakuvassa.

Toisin kävi kännykkäni kanssa. Hain sen huollosta viime viikolla ja tajusin, ettei se pelitä vieläkään. Tällä kertaa puhelin kyllä käynnistyi, mutta ei sillä voinut soittaa saati lähettää tekstiviestejä, kun se mokoma ei löytänyt verkkoa.
Mitähän ne sille siellä huollossa oikein tekivät?
Pistin Samsungin takaisin nootin kanssa.
Mielessä siintää yhä se Nokian qwerty-puhelin. Pinkkinä.

Niin, ja onhan tänään muutenkin tärkeä päivä.
Maagiset neljä vuotta yhdessä.
Tässä vaiheessa sen kriisin pitäisi sitten tulla, jos on tullakseen.
Pitänee kysyä mieheltä, kun hän tulee töistä, että haluaako hän kriisiytyä. Minulle ei ole niin väliksi.

Ehkä kriisiydymme, jos ja kun Suomi häviää tänään Venäjälle.
Sehän se vielä puuttuisi, että sunnuntaina olisi Suomi-Ruotsi-finaali.
Nitrojahan tässä pitäisi jo hommata.