Perjantai-ilta meni Lutakossa

Peter Tägtgren ja Pain 23.9.

Kun pari kolme vuotta sitten harmistus oli niin suuri, oli perjantaina otettava kaikki takaisin. Painin edellinen Lutakon vierailu oli jäänyt väliin jostain laiskuuteen liittyvästä syystä ja nyt sinne sitten oli vain päästävä - oli seuraa tai ei.
Kaiken sen säätämisen lisäksi olin vielä jättänyt ennakkolipun ostamisen niin myöhäiseksi, että Jelmun sivut ilmoittivat myynnin jo päättyneen, kun aloin vasta lippua itselleni hankkia.
Pirskatti.
Mutta eipä hätiä mitiä, ovella lippuja oli vielä jaossa, joten minun ei tarvinnut hakata päätä seinään oman tyhmyyteni takia.

Ruotsin lahja industrial metallille aloitti kauniisti ajoissa eikä antanut yleisön odotella turhia. Vaikka uusin levy on vielä kuuntelematta, ne kolme tuoreinta kappaletta toimivat ihan mallikkaasti - vaikka oma menoni yltyi melkoiseksi pomppimiseksi vasta Nailed to the Groundin ja It's Only Themin myötä. Jälkimmäinen on ehkä kaikkien aikojen lempibiisini Painin uralta.
Myös sellaiset hienoudet kuin I'm Going in, Monkey Business, End of the Line ja Same Old Song aiheuttivat hillitöntä tanssinnytkettä, joka olisi paisunut valtavaksi biletykseksi, jos siinä K-18-aluetta rajaavan aidan edessä olisi ollut yhtään enemmän tilaa eikä olisi tarvinnut pelätä vieressä pomppivien tyttösten heiluvia kaljatuoppeja.

Kun asetuin Jyväskylään syksyllä 2003, sitä tuli käytyä useilla keikoilla per vuosi. Nyt tahti on hiljentynyt, mutta eipä niitä hyviä bändejä aina joka vuosi tänne saavukaan.
Painia on odoteltu kuin kuuta nousevaa, eikä odotus ollut turha. Keikka oli mahtava, tunnelma loistava ja bändin pojat tosi symppiksiä.
Ja Peter Tägtgrenin ääni on vain kertakaikkisen hieno.

Lisää tällaista, toivoo Katja, jonka päässä soi edelleen Shut Your Mouth.