Kirjamessutunnelmissa (ennakkoon)

Postilaatikkoon tipahti eilen lippu kirjamessuille Sanoma Magazinesin kutsumana. Huh, kun tuntuu taas hyvältä.
Valmistautuminen on kovassa vauhdissa. Hain viime viikolla Yliopistopainosta graduni kopion. Tai sen erikoisversion, jonka olen antamassa herra Don Rosalle. Suomeksihan se on, että eipä siitä suurta iloa välttämättä saa, mutta käänsin kuitenkin pakollisen abstraktin englanniksi Rosaa ajatellen.
Pitää vielä muistaa kirjoittaa omistuskirjoitus. Ankkoja piirtämään en kyllä rupea, vaikka sekin olisi hienoa...

Vielä pieni tarkennus Rosan messuvierailuajoista: Luin ristiriitaista tietoa siitä, alkaako Rosan lauantainen nimmarikeikka yhdeltä vai kahdelta. En omista messulehteä, joten varmaksi en pääse sanomaan.
Myös se, että Rosa vierailisi lauantaina Helsingin Akateemisessa tuntuu hassulta - missä vaiheessa hän ehtisi sinne nykäistä? Joten pahoittelen jo etukäteen, jos tietoni ovat vääriä. Olen vain ihminen ja vieläpä humanisti.

Minulla on hirveän mittainen ostoslista, joten saapa nähdä, miten monta kiloa kirjoja Petra ja minä messuilta raahaamme. Toivottavasti ei nyt ihan liikoja. Budjetti pitää vielä suunnitella ja saada naisellinen kohtaus aiheesta "mitä-ihmettä-minä-nyt-laitan-sinne-päälle?". En tosin ole ihan hirvittävän hyvä naisellisissa kohtauksissa, mutta voihan sitä kokeilla.

Muita uutisia sen verran, että meikätyttö lähtee taas maaliskuussa Prahaan. Sähköpostiin tuli kutsu Urban fantasies: 3rd Global Conference on Magic and the Supernatural -konferenssiin. Ja siellähän meinasin puhua ihanasta Bombi-zombista. Tietenkin myös Barksin näkökulmasta. Ehkä tällä kertaa jopa ehtisin hieman katsella nähtävyyksiä ja tehdä ostoksia. Se tietenkin riippuu siitä, saanko apurahaa ensi vuonna.
Peukut ja varpaat pystyyn.

Don Rosa Helsingin kirjamessuilla

Rosan Suomen vierailun tiedot löytyvät jo Helsingin kirjamessujenkin sivuilta, mutta ne voi pongata myös Ankkalinnakkeen blogista.

Eli messuvieraille tiedoksi:

Perjantaina 28.10. klo 14 - Don Rosa vierailee Sanoma Magazinesin osastolla 7h22

Lauantaina 29.10. klo 12 - Don Rosa Aleksis Kivi -lavalla haastateltavana uuden Koottujen merkeissä.
Lauantaina 29.10. klo 13 alkaen - Rosa Sanoma Magazinesin osastolla jakamassa nimikirjoituksia.

Itse suuntaan messuille lauantaina kuuntelemaan haastattelua ja toivottavasti saisin mahdollisuuden myös vaihtaa pari sanaa itse maestron kanssa. Ja minullahan on myös sovittu tapaaminen Rosa-graduilija Petra Kotron kanssa. Voi tulla melkoinen ankka-vouha.

Rosa muuten piipahtaa myös Akateemisessa kirjakaupassa: keskiviikkona 26.10. Turussa ja lauantaina 29.10. Helsingissä. Aikatauluista en ole selvillä, mutta näin on pongattu Ankkalinnakkeen blogista.

Ja nyt muuten harmittaa oikeasti

Nyt kun olen hieman rauhoittunut, seuraa vuodatus siitä asiasta, josta lupasin itkeä viime viikolla.
Nimittäin Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelma, joka oli niiiiin lähellä, mutta ei aivan. Kyseessä on siis Turun yliopiston koordinoima valtakunnallinen ohjelma, johon otettiin 5 tohtorikoulutettavaa kuudesta oppiaineesta eri yliopistoista. 53 hakijaa ja viisi sisälle. Seminaareja, koulutusta, ohjausta, vertaistukea ja ennen kaikkea rahoitus maksimissaan neljälle vuodelle.
Unelmapaikka.
Valitettavasti en sitten kuitenkaan ollut yksi niistä viidestä. Kaikkein eniten tässä ottaa päähän se, että se oli oikeasti niin lähellä. Se oli joko minä tai sitten eräs toinen opiskelija meidän oppiaineesta ja ohjaajani mukaan olin saanut loistavat arviot. Mutta nähtävästi ne eivät sitten aivan riittäneet.
Tieto asiasta tuli sähköpostilla maanantaina ja kun olin tulossa illalla bussilla kotiin avaamaan tietokonetta ensimmäistä kertaa koko päivänä, tuli juuri sellainen olo, että ei. En tasan tarkkaan ole päässyt siihen ohjelmaan. Ehkä juuri siksi se ei maanantai-iltana vielä tuntunut missään, koska olin koko viikonlopun onnistunut stressaamaan aivan muista asioista.
Mutta voi apua, kun tiistaina tuntui pahalta lähteä töihin. Tuli juuri sellainen olo, että sinne olen jumittunut, enkä pääse elämässä eteenpäin.

Harmistus on vielä melko pinnassa, joten en osaa iloita tohtoriohjelman positiivisemmasta puolesta. Minut nimittäin valittiin ohjelman liitännäisopiskelijaksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että minulla on oikeus osallistua ohjelman järjestämään opetukseen, vaikka en olekaan rahoitettuna mukana.
Tällä hetkellä se on aika laiha lohtu, mutta sitten, kun pahin kettuuntuneisuus on kadonnut, alan todennäköisesti nähdä senkin ihan uskomattoman hyvänä mahdollisuutena.

Mutta se rahoitus... Kun sitä jostain saisi.

Jotain positiivisempaa vielä tähän loppuun.
Sain laitoksen matka-apurahan. Madridin konferenssi on maksettu ja liput varattu. Sinne sitten ensi kuussa puhumaan Rosan Mikki Hiiri -hahmoista ja Disneyn sensuurista.

Kauan sitten kaukaisessa galaksissa...

... kun olin vielä suht pieni ja viaton 14-vuotias, silloinen paras kaverini antoi minulle videokasetin eräällä välitunnilla ja käski katsoa siinä olevan "tajuttoman hyvän leffan". Nimi ei sanonut minulle siinä vaiheessa mitään, mutta otin kasetin ja vein sen kotiin katsottavaksi läksyjen teon ohessa.
Jossain vaiheessa ne läksyt sitten unohtuivatkin.
Seuraavana päivänä vein videon takaisin ystävälleni ja vuodatin leffan uskomattoman ihanuuden hänen niskaansa.
"Kiva, kun tykkäsit. Tässä on sen jatko-osa," hän vastasi ja ojensi minulle Imperiumin vastaiskun.

Tähtien sota tuli elämääni verrattain myöhään, mutta se tuli jäädäkseen. Kun jotkut vaiheet voi lukea nuoruuden hairahduksiin, Tähtien sota -faniuteni on vuosien mittaan räjähtänyt käsiin. Kun huomaa käyttävänsä Voimaa liikennevalojen vaihtumiseen tai kauppojen automaattiovien avautumiseen ja saa kohtauksia kuullessaan James Earl Jonesin äänen, voi ehkä alkaa jo pitää itseään Star Wars -nörttinä.

Kun muut pukeutuivat jääkiekkoilijoiksi, pupuiksi ja Väinämöisiksi Penkkareissa, minä kapusin kuorma-auton lavalle Jedi-asussa. Sithin koston ensi-illassa taisin päätyä maakuntalehden kulttuurisivulle, kun olin jälleen vetänyt ruskean kaavun ylleni.
Minulla on romaaneja, tietokirjoja, kuuntelukasetteja, videoita, DVD-levyjä, figuja ja legoja. Penaalissani majailee R2D2-avaimenperä, joka piippailee aina sopivasti kesken luennon. Minulla on t-paitoja, sukkia, C3PO-reppu ja Darth Vader -kypärä, kolme valomiekkaa, Death Star -rantapallo ja Yoda, joka kertoo tulevaisuuteni.
Jos ovikello soisi ja oven takana seisoisi sekä Han Solo että Darth Vader, en tiedä kumman mukaan lähtisin. Mutta lähtisin kyllä.

Jotain kertoo myös se, miten kovasti suunnittelin viime vuoden Pariisin matkallani etsiväni uusia kenkiä ja ehkä nahkatakkia, mutta päädyin sarjakuvia ja fanisälää täynnä olevaan kauppaan, josta ostin itselleni pienen Yoda-patsaan.
Mutta kun siinä ovella oli Stormtrooper! Eihän sinne voinut olla menemättä!

Olen myös vanhan koulukunnan fani. Imperiumin vastaisku on paras kolmesta, mutta en vihaa Ewokkejakaan. Kolmea uusinta episodia ei voi verrata vanhaan trilogiaan, jota Lucas yrittää koko ajan pilata sorkkimalla niitä rahanahneilla sormillaan.
Sain kohtauksen, kun Hayden Christensen oli isketty Jedin paluun loppuun enkä varmasti ollut ainut. (Se tyyppi on pahimman sortin näyttelykyvytön pökkelö.)
Saan varmaan toisen kohtauksen, kun kuulen Darth Vaderin "NOOOOO!" -huudon samaisen elokuvan Blu-ray-versiossa. Vielä en ole niitä katsonut, mutta ah, ne kolme levyä extroja kutsuvat minua...
Tosin ne remasteroidut 90-luvun versiot ovat ne minun elokuvani, joten ehkä tietyt hoocee-fanit eivät laskisi minua vanhaan koulukuntaan, mutta aivan sama. (Han's Equation: EP 4-6 > EP 1-3)
Ja kyllä, minulle on aivan sama, kumpi ampuu ensin, Han vai Greedo, koska Han on kovempi jätkä.

 

Kuinka moni 28-vuotias voi sanoa viettäneensä keskiviikkoiltansa miehensä kanssa keittiönpöydän ääressä kasaamassa Lego Slave I:stä ja vielä saavansa siitä kriisin, kumpi saa enemmän paloja?
Vaikka mies meinasi omia koko Legoaluksen, täytyy siitä kaikesta huolimatta pitää kiinni. Koska jos tulee ero, Star Wars Blu-ray collection menee miehelle. Samaten valtava Lego AT-ST. Se kyllä kismittäisi. Taidankin olla jumissa tässä suhteessa lopun ikääni.

Olkoon Voima kanssanne, toivoo tämä ei enää niin pieni ja viaton nörtti.

Edistysaskel eli julkaisu numero 2

Ihan aluksi haluan mainostaa yli-innokkaasti: olen saanut toisen julkaisuni!
(Tähän väliin tulee fanfaareja ja villejä tanssinumeroita.)
Akateeminen maailma ja yliopistot arvottavat jatko-opiskelijoitaan ja tutkijoitaan julkaisujen määrällä, joten tämä on pelkkää plussaa. Ette arvaakaan, miten ärsyttävää on tietää, että niitä artikkeleja on kirjoitettu ja ne on menossa julkaistavaksi, mutta kun se julkaisupäivämäärä vain antaa odottaa itseään.

Kyseessä on siis artikkelini "Ancestor Haunts: Ghosts in Don Rosa's Donald Duck Comics", joka pohjautuu keväällä Prahan konferenssissa pitämääni esitelmään. Se on harmittavan lyhyt (materiaalia olisi ollut vielä ties kuinka), mutta pääasia on se, että se on kansainvälinen julkaisu e-kirjamuodossa, eli sen voi käydä lukemassa vapaasti osoitteesta https://www.interdisciplinarypress.net/online-store/ebooks/evil-monsters-horror/live-evil-of-magic-and-men.

Artikkelin ja kyseisen Live Evil: Of Magic and Men -teoksen lukeminen vaatii kuitenkin pientä vaivannäköä. Testasin sen äsken itsekin. Eli Inter-Disciplinary.netin sivusto vaatii sisäänkirjautumisen, jotta sieltä voi lukea e-kirjoja. Ne täytyy tavallaan "ostaa", eli lisätä ostoskoriin, vaikka ne ovatkin ilmaisia. Ja sitten sähköpostiin tulee linkki, mitä kautta tuotteen voi lukea itse.
Hirvittävän monimutkaista, varsinkin, kun edellinen artikkelini on helposti saatavilla PDF-tiedostona ilman turhia kommervenkkejä. Mutta kyllä sen sieltä saa sitten lopulta esiin.

Minulla oli tänään tapaaminen ohjaajan kanssa ja syksyn ensimmäinen vertaistukiryhmä. Tekemistä riittää: olen jo ilmoittanut pitäväni sen seminaariesitelmän joulukuussa, sitten on Madridin konferenssi (johon pitäisi ilmoittautua NYT), selvitettävä loppujen Rosa-graduilijoiden sähköpostiosoitteet ja kiinnostus mahdolliseen artikkelikokoelmaan (ohjaaja näytti sille vihreää valoa) ja kaikenmoista muuta pientä kuten vertaistukiryhmän tehtävät.

Päivän keskustelu ajautui dekaanimme korostamaan ajatukseen siitä, että nyky-yliopistossa väitöskirjankin väsääminen on pelkkää makkaratehtailua. Valmiiksi mahdollisimman nopeasti laadusta niin kauheasti välittämättä. Pelottavaa.
Ensinnäkin siksi, että tämä tyttö on perfektionisti. Jos se ei miellytä minua, se ei ole valmis.
Toisekseen, tämä vaikuttaa väitöskirjojen pituuteen, mikä on pitkän proosan kirjoittajalle pahuksen iso ongelma. Kun gradunikin täytti täydet 150 sivua (melko) painavaa tekstiä, olisi maksimissaan 200-sivuinen väitöskirja jo ongelma. Mihin ihmeeseen tungen ne kaikki uudet hienot huomioni?
Vaikka tällainen ajatusmaailma alkaa olla jo valloillaan, toivon kuitenkin, että pystyn kirjoittamaan oman tutkimukseni ilman turhia pituusrajoitteita - jos teksti vain siis on täyttä ja liittyvää asiaa.
Ja minähän sitten teen siitä niin hyvän kuin mahdollista enkä mitään lauantaimakkaraa.

Huhhuh.
Jos selviän viikonlopun yli kuolematta ahdistukseen, se on jo saavutus.
Elämäni ja kohtaloni ratkeaa huomenna.
Ehkä itken siitä sitten lisää ensi viikolla.