FINFAR, Finncon 2013 ja conikrapulasta toipuminen

Tämän kesän ensimmäistä nörttitapahtumaa tuli odotettua hieman sekavin tuntein. Pelkäsin omaa henkistä jaksamistani ja samalla odotin käsittämättömällä innolla pääsyä kaltaisteni joukkoon ahmimaan spefin uusia tuulia ja tunkemaan matkalaukkuuni käsittämättömiä määriä uutta kirjallisuutta.
Meillä tutkijoilla ohjelma alkoi siis jo torstaina 4.7., jolloin yliopiston Metsätalolle kokoontui parikymmentä spefitutkijaa ja kommentoijaa (mukana tietenkin uskomattoman laajatietoinen, ihana Cheryl Morgan sekä ruotsalainen tutkija Stefan Ekman) puhumaan teemalla vastavoimat. Fanifiktio sekä fandom, Narnia, zombit, vampyyrit ja kyborgit olivat aiheiltaan edustettuina. Kirjailijoista nousi esille vanhat suosikit Lovecraft ja Tolkien muiden spefikirjailijoiden kuten Gibsonin ohella.
Oma esitykseni avasi nätisti torstaiaamun, mikä oli sinänsä hyvä, että sain sen heti pois alta. Kolmen tunnin yöunilla kun ei oikein pitkään jaksa pitää ajattelutasoa kovin korkealla. (Mikä oli tietenkin oma vikani: aamujuna ja edellisillan myöhäinen leffa on aina huono yhdistelmä. Mainittakoon kuitenkin, että leffa oli Claire Danesin tähdittämä loistava Temple Grandin.)

FINFAR-paperini (kuten myös Finncon-esitelmäni) käsitteli Rosan luomaa herrasmiesvaras Arpin Lusènea, joka tietenkin on saanut nimensä ranskalaisen Maurice LeBlancin kuuluisan Arsène Lupinin mukaan. Paperini keskittyi Lusènen henkilöhahmoon: mikä on herrasmiesvaras, miten Lusènen alter ego Musta ritari "syntyy" Kertalaakin™ avulla ja kuinka fantasia ja huumori tuodaan sarjakuvassa esille. Lopuksi vertasin myös Mustaa ritaria muihin Disney-universumin pahiksiin ja toin esille ritarin todellisen funktion. Sain hyviä vinkkejä paperini täydentämiseen herrasmiesvarkaan ominaispiirteillä ja hyvää palautetta analyysistäni koskien Mustan ritarin funktiota. Kuvia en tällä kertaa epähuomiossa ja kiireessä ollut paperiini lisännyt, mitä oli kaivattu. No, niitä tuli sitten Finncon-esitelmässä korvaamaan tilanteen.

(Bonuksena todettakoon, että Lusènesta pyydettiin artikkelia. Sen työstö alkaa elokuussa. Olkaa kuulolla.)

Kaksipäiväinen tutkijaseminaari oli jälleen kertakaikkisen hieno sisällöltään ja porukaltaan, mutta oma väsymykseni ja mielialani eivät tuottaneet minulta henkeäsalpaavan hienoa palauteantia muille osallistujille, mikä harmitti kovasti. Myös osallistuminen seminaarin ulkopuoliseen hengailuun jäi vähiin, mutta aina ei voi saada kaikkea. Yöuni oli kuitenkin erittäin toivottu asia.

Perjantaina alkoi sitten myös Finncon Helsingin Kaapelitehtaalla, joka oli paikkana minulle uusi tuttavuus. Yövyin Katajanokalla sijaitsevassa Eurohostellissa, josta hipsin aamuisin ensin ratikalla keskustaan ja sieltä metrolla Ruoholahteen. Naureskelin matkalla, että sitä on tullut Lontoon, Pariisin ja Lissabonin metroilla ajeltua, mutta Helsingin metroseikkailut ovat rajoittuneet tasan yhteen kertaan ennen tätä reissua...
Lounaan takia missasin perjantaina ensimmäisen kiinnostavan esitelmän, joka olisi käsitellyt höyrypunkkia, mutta ehdin kuitenkin ongelmitta suvaitsevaisuus-paneeliin, jossa mukana oli parikin tuttua puhumassa fantasia- ja SF-piirien sisäisestä suvaitsevaisuudesta. Ei siellä pitkään tarvinnut istua, kun jo päälle hyökyi hirvittävän ihana yhteenkuuluvuuden tunne koko pannuhallin porukkaa kohtaan.
Ehkä tämä oli juuri se, mitä kaipasin.

Suvaitsevaisuus-paneelin jälkeen jäin kuuntelemaan, miten Petri Hiltunen luki Raamattua. Ihan vain jo tämän takia kannatti tulla paikalle. Esitys käsitteli siis uskontoa ja miten populaarikulttuuri (ja jopa esimerkiksi itse kirkkotaide) on tulkinnut Raamatussa kerrottuja asioita aivan väärin ja miten näiden asioiden siis oikeasti tulisi olla. Puhuttiin käärmeestä saatanana (mitä se ei ollut) enkeleistä (jotka eivät ole naisia, eikä niillä tasan tarkkaan mitään siipiä ole) ja helvetistä (jota ei oikeastaan ole vielä edes olemassa). Ja kaikki Pratchettin lukijathan tietävät, kuinka monta niitä Ilmestyskirjan ratsastajia oikeastaan on...
Taustalla pyöri loistava visuaalinen esitys erilaisesta "raamatullisesta" kuvastosta niin elokuvissa kuin tv-sarjoissakin ja pääsimme myös nauttimaan hienoista pätkistä muun muassa Supernatural-sarjasta.
Lopun perjantai-iltaa palloilin lähinnä myyntipöytien luona, söin myöhäisen keittoaterian ja viimeistelin sen ohessa sunnuntain esitelmääni.

Lauantaiaamuna olin varsin ajoissa Kaapelitehtaalla ja pienen arpomisen jälkeen päädyin kuuntelemaan kunniavieraitten puhetta kirjoittamisesta. Koska olen selvästi rajoittunut lukukokemukseltani ja koska koko ajan tulee uusia ja taas uusia teoksia, joihin pitäisi tutustua, en tuntenut kenenkään kutsuvieraan tuotantoa ja olin välillä pienenä lumiukkona. Mutta toisaalta varsinkin Peter Wattsin jutut olivat sen verran hauskoja, että niitä kuunteli varsin mielellään.
(Kissoja. Joka puolella oli kissoja.)

Ensimmäinen "must-see"-puhe oli sitten puolilta päivin, jolloin ohjelmassa oli paneelikeskustelu "Neljä mestarietsivää". Neljän nuoren naisen (+ puheenjohtajan) paneeli esitteli neljää eri adaptaatiota tuosta kaikkien aikojen mestarietsivä Sherlock Holmesista. Nelikko kävi läpi 80-luvun Jeremy Brettin Sherlockia, Guy Ritcheyn elokuvaversioita, BBC:n uutta Sherlockia sekä Sherlockin jenkkiversiota nimeltä Elementary. Itse olen BBC:n version ehdoton kannattaja, mutta en myöskään täysin torppaa Robert Downey Juniorin Sherlockia. Toisaalta Brettin versiota en ole kunnolla koskaan katsonut ja ymmärrän, miksi sitä pidetään sinä "oikeana" Sherlockina.
Ja siihen jenkkiversioon ei sitten tarvitse mennäkään.
Paneelin ongelma oli aika, jota ei ollut. Kun sali täyttyy Sherlock-faneista, ei niitä hahmoja nyt ihan niin tarkkaan tarvitse esitellä. Odotin koko ajan, että milloin alkaa kunnon vertaileva paneelikeskustelu, mutta 45 minuutin aikana päästiin lähinnä kuvailemaan hahmoja. Sama show, mutta tällä kertaa kahden tunnin mittaisena, on kuulemma luvassa myös Ropeconissa. Jospa sinne saataisiin kunnon kissatappelu siitä, että kuka Sherlock on paras ja miksi.

Seuraavaksi käväisin kuuntelemassa toisen paneelikeskustelun science fictionista metaforana, minkä jälkeen oli reilun lounastauon paikka. Ja taas vähän shoppailua. Neljältä alkanut Speculative TV-series antoi ohjelmalehdessä aivan erilaisen kuvauksen kuin mitä se todellisuudessa oli. Odotin uusien, mielenkiintoisten tv-sarjojen esittelyä, sellaisten, joista Suomessa ei ehkä tiedetä mitään. 
Mutta ei. Paneelin ideana oli ottaa yleisöltä villejä heittoja aiheesta ja sitten panelistit improsivat, millainen tv-sarja olisi kyseessä ja miten he ovat sen toteuttaneet. Vampyyrilapsia päiväkodissa, Teletappien uusi tulo ja kaksiulotteisesta Doomista inspiraation saanut sarja olivat ainakin hittejä. Ja avaruuslampaat.
Ei sitä mitä odotin, mutta ainakin nauraa sai.
Oman iltani päätti Bimbopaneeli, jossa sai taas nauraa vedet silmissä. Shown saldo oli ainakin oppia, millainen on "scientifically accurate Spiderman".

Tässä muuten Vesa Lehtimäen näytteitä Finnconin taidenäyttelystä: Star Wars!

Sunnuntaiaamu alkoi, kuten tuli jo todettua, omalla esitykselläni. Porukkaa lappoi aika kiitettävästi paikalle ottaen huomioon, että kello oli kymmenen ja oli Finnconin viimeinen päivä. Arpin Lusène sai nyt visuaalisen muodon ja kuviin tuli liitettyä myös hieman tarkempaa analyysia. Yleisö oli hienosti mukana ja kysymyksiäkin tuli sopivasti. Täytyykin tarkastaa, onko siellä "Pako Kielletystä laaksosta" -sarjakuvan viidakkokohtauksessa se Monty Python -viittaus ja selvittää, miten ihmeessä ranskalaiset kääntäjät ovat kääntäneet Lusènen pseudo-ranskan?
Kiitän kaikkia paikalle saapuneita ja erityisesti kommentoijia! Fanit onnistuvat aina tarjoamaan jotain uutta tutkimukseni kannalta.

Sunnuntain muusta ohjelmasta kiinnosti paneelikeskustelu Romahtava maailma ja nuoret kärsijät, joka käsitteli dystopia-buumia kirjallisuudessa erityisesti Nälkäpelin kautta. Nörttitytöt puolestaan vetivät kertakaikkisen mainion parituntisen esittelemällä naisten arkkityyppejä SF- ja fantasiaelokuvissa sekä -TV-sarjoissa. Jungin arkkityypin käsitteet tuli kerratuksi sekä naisen roolit välillä huora-madonna - ja niiden eri muodot. Erityisesti matkalaukku-termi herätti hilpeyttä ja tulipahan sivistettyä itseään myös ilmaisulla "jääkaappinainen", mikä tarkoittaa yleensä äärimmäisen väkivaltaisella tavalla kuolevaa naishahmoa. Kuolema sitten toimii motiivina miespäähenkilölle, tai kasvattaa tätä hahmona.

Yleisö oli mainiosti mukana kommentoimassa ja kyselemässä ja tästä aiheesta saatiinkin ihan kunnon keskustelua aikaan, kun pohdittiin, miten naishahmoja tulisi kirjoittaa ja eikö samalla pitäisi pyrkiä kirjoittamaan myös parempia mieshahmoja. Alienin Ellen Ripley ja Fireflyn Kaylee saivat Nörttityttöjen kiitokset hyvistä naishahmoista. Jälkimmäisen osalta ei voi muuta sanoa kuin JOSS WHEDON! Jos olette kuulleet, mitä mieltä mies on vahvojen naishahmojen kirjoittamisesta, niin ymmärrätte pointin.
Ropeconissa sitten lisää Nörttityttöjä, odotan innolla! 

Coni päättyi aikanaan ja ensi vuonna ollaankin sitten Jyväskylässä. Siellä pitäisi vetää melkoinen show, jos kaikki menee nappiin. Siitä myöhemmin lisää.
Lopuksi muutamia kuvia.

Ihana prinsessa Merida

Tardis oli myös saapunut paikalle. Ja ainakin yhden Doctor Whon pongasin.

Hannele Kivilahden taidekuvia: Jack Sparrow. Ahem. CAPTAIN Jack Sparrow.

Nyt yritän kovasti toipua conikrapulasta. Se siis käytännössä tarkoittaa sitä morkkista, joka valtaa mielen, kun on ensin pyörinyt viikonlopun nörttimaailmassa ja sitten pitäisi palata arkeen ja tutkimuksen tekoon. Mieltä kuitenkin piristää kasa kirjallisuutta, joka tarttui mukaan erinäisistä myyntipöydistä ja scifikirppikseltä. Magdalena Hain steampunk-henkisen nuortenkirja Kerjäläisprinsessan ostin testimielessä, josko siitä olisi sanataidetuntien lukukirjaksi. Potentiaalia on ainakin kuvailevan tekstin osalta. Luin sen jo kotimatkalla junassa. Terry Pratchettin kovakantinen Elävää musiikkia tarttui mukaan scifikirppikseltä, kuten myös kaksi Star Wars -tietokirjaa sekä varsinainen löytö, Ann Ricen kovakantinen Vampyyri Lestat huimalla seitsemällä eurolla! Ja tästä siis pyydetään vähintään neljääkymppiä divareissa.
Muualta poimin mukaani Weis & Hickman -kaksikon Kadonneiden kronikoiden osat II ja III miehelle tuliaisiksi, sekä pongasin kaksi Buffy-sarjakuvaa, jotka nappasin parempaan talteen.
Näiden lisäksi ostin ihanalta Sir Roilta kauniit Sandman-korvikset, joissa on kuvattu Death ja Dream. Teinpä myös oman henkilökohtaisen tilauksen, jonka lopputulosta odotan ihan järkyttävällä innolla. Ainakin arvon taiteilija itse oli asiasta varsin innostunut. 

Nyt seuraavat pari viikkoa on ahkeraa artikkelin kirjoittamista (Aku ja supersankarin parodia), toisen viimeistelyä (Roope rajaseudun myyttisenä symbolina) ja hieman lomailua mökkeilyn muodossa. Seuraava reissu onkin sitten Ropecon, jonka otan tänä vuonna täysin loman kannalta. Pahoitteluni, mutta ei siis luvassa Don Rosaa Ropeconissa tänä vuonna. Katsotaan ensi vuonna uusiksi.