23.5.2014

Järki vs. tunteet, eli kuinka selvitä esitarkastajien lausunnoista

Kuten hieman ounastelin, sain esitarkastajien lausunnot tällä viikolla. Olin varautunut tekemään väitöskirjaani muutoksia, mutta lausunnoista nousi esille niin paljon kritiikkiä, muutosehdotuksia ja puutteita, että sinne katosi itsetunto, putosi jonnekin pohjamutiin ja valui alas viemäristä. Makasin keskiviikkoiltana kylpyhuoneen lattialla itsesäälissä velloen.

Minulla on paha tapa liittää kaikki tuottamani tekstit oman persoonani jatkeeksi ja jos saan valtavasti kritiikkiä, koen, että se kohdistuu minuun ihmisenä, mikä on aivan väärä (ja naurettava) käsitys. Keskiviikkona kuitenkin tuntui siltä, että kaikki työ on ollut aivan turhaa.
© Disney (Rosa: "The Magnificent Seven [Minus Four] Caballeros", s. 4.)
Olen tänä keväänä sekä post doc -päivässä että vertaistukikurssilla saanut kuulla paljon siitä, miten yliopistourasta haaveileva tutkija joutuu kestämään valtavasti kriittistä palautetta. Sitä saa rahoitus- ja hankehakemuksista, vertaisarvioiduista artikkeleista ja tietenkin väitöskirjan esitarkastajilta. Kun olet työstänyt selkä hiessä rahoitushakemusta, jonka varaan koko seuraavan vuoden taloudellinen pärjäämisesi nojaa, ja joka sitten tulee bumerangina takaisin, niin kyllähän se pahalta tuntuu. Ei kukaan voi sivuuttaa sitä olankohautuksella.

Tai että olet kirjoittanut sydänverelläsi mielestäsi loistavan artikkelin, jonka arvioijat arvostelevat jonnekin kakkosen tasolle, niin kyllähän se syö miestä ja naista. Saati sitten ne useat vuodet, jotka olet kuluttanut vääntääksesi väitöskirjan, joka on kuin oma lapsi, johon olet uhrannut niin paljon aikaa saattaaksesi sen maailmalle. Ja sitten esitarkastajien lausunnot nostavat esiin kaikki ne viat ja puutteet ja sitten makaatkin siellä lattialla kiukunkyyneleet silmissä ja koet olevasi surkea tutkija.

Tällainen reaktio kuuluu asiaan. Teksti on tieteellisyydestään huolimatta henkilökohtaisen työn tulos ja kriittinen (rakentavakin) palaute tuntuu pahalta. Mutta se on ensimmäinen reaktio. Kun pahin tunnemyrsky on ohi, palautetta pystyy katsomaan järjellä ja näkemään siitä sen olennaisen: ne konkreettiset muutosehdotukset. Tarkastajien huomioimat ansiot. Pyynnöt selkeyttää jotain kirjoittajan näkemystä, joka vaikuttaa lupaavalta, mutta joka ei ihan aukene.
Sitten tutkija pääsee ylös lattialta ja näkee, että kritiikillä on merkityksensä: sen tavoite on parantaa tutkimusta kielellisesti, rakenteellisesti ja sisällöllisesti.

Kun seuraavana päivänä luin esitarkastajieni lausunnot kunnolla läpi, ymmärsin, miten perusteellisia, päteviä ja konkreettisia ne olivat. Analyysini sai molemmilta kiitosta. Tutkimusaiheeni nähtiin merkityksellisenä ja sitä olisin saanut avata vielä enemmän: mitä Don Rosan tausta underground-tyylistä vaikutteita saaneena piirtäjänä antaa Disney-sarjakuville ja mikä on väitöskirjani merkitys sarjakuvatutkimukselle? Fantasian genren ja tyylikeinon väliset näkemyserot tutkijapiireissä olin nostanut kiinnostavasti esille. Positiivisia seikkoja löytyi paljon.

Mutta sitä parantamisen varaakin oli reilusti. Tarvitsen lisää tiettyjä teoriakirjoja ja teoriani pitää nivoutua vuoropuheluun analyysini kanssa. Rakenne saattaa vaatia muutoksia ja esimerkiksi johdantoon kirjoitettu faniuden näkökulma voisi avata sekä henkilökohtaista että laajempaa merkitystä Aku Ankka -sarjakuvien suosion suhteen.

Mieleni on jo alkanut työskennellä muutosten parissa ja ruvennut sumplimaan, miten toteutan mitäkin. Järjen otettua vallan ensireaktioni oli varsin Hermionemainen: "When in doubt, go to library." Sieltä on jo pari teoriateosta lainattu.

Laajat muutosvaatimukset ja -ehdotukset aiheuttivat kuitenkin muutakin kuin pienen henkilökohtaisen kriisin - nimittäin aikataulumuutoksen. En perfektionistina mitenkään ehdi tehdä toivottuja muutoksia tämän parin viikon aikana, jotta esitarkastajat saisivat sekä tarkastaa muutokset että suositella väittelylupaa, jota olin suunnitellut hakevani 10.6. pidettävässä tiedekuntaneuvoston kokouksessa.
Olin kovasti haaveillut pääseväni väittelemään heinäkuun puolivälissä (itse asiassa Finnconin ohessa), mutta nyt se ei tule tapahtumaan. Ohjaajien kanssa neuvoteltuani päätimme suosiolla siirtää väitöspäivää syksyyn, jotta saan tutkimuksestani niin hyvän kuin mahdollista.

Eniten se otti ylpeydelle, mutta koska näissä tilanteissa mikään ei ole varmaa ja lukkoonlyötyä, en ole kenellekään sanonut päivämäärää sataprosenttisen varmaksi. Kesä menee siis väitöskirjan parissa (taas kerran) ja se lomailu jää nyt vähemmälle. Mutta pääsen kuitenkin nauttimaan Finnconista kaikessa rauhassa ilman turhia stressaamisia. Syksystä tulee sitten varmaan kiireinen opetuksen ohessa, mutta yritän kovasti olla sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa.

Ja tällä hetkellä mieliala on kuitenkin aika luottava ja hyvä.
Ensi viikolla alkaa uurastus.

© Disney (Rosa: "The Magnificent Seven [Minus Four] Caballeros", s. 34.)

3 kommenttia:

  1. Don Rosa ei ole koskaan ollut undergroundpiirtäjä. Fanzineihin piirtänyt harrastelija on vähän eri asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, totta. Hieman ehkä voimakkaasti ilmaistuna tuli tuo. Tarkoitin tietenkin sitä, että Rosan piirrostyyli on saanut vaikutteita undergroundista. Korjataan virhe. :)

      Poista
  2. Isoveljeni väitteli tekniikan tohtoriksi muutama vuosi sitten ja teki väitöskirjaa 3 vuotta. Hän joutui aloittamaan asiat lähestulkoon alusta asti pariin otteeseen ja oli ymmärrettävästi aika stressaantunut.

    Se on tosiaan itselläkin ikävä tapa kokea tekemisensä olevan kuin persoonallisuuden jatke. Toki taiteellisessa työskentelyssä on vaikea ottaa kritiikkiä vastaan, jos teos on hyvin henkilökohtainen. Kouluni kritiikkikeskustelut ovat siksi välillä olleet aika musertavia, kun usein tuntuu, että tuo raja ylitetään. Kirjoittamisessa on varmasti sama juttu, etenkin kun on tehnyt juttua niin kauan kuin sinä.

    Stemppiä!

    VastaaPoista