20. Finncon Jyväskylän kesässä

Tämän kesän Finnconin suurin stressin aihe ei ollut esitelmän jännittäminen, vaan miten saan kiristettyä vyötärökorsetin kunnolla ilman apua ja pyörrynkö kuumana päivänä hapenpuutteeseen. En pyörtynyt ja sain kiristettyä. Tämä stressin aihe liittyi siis siihen, että ensimmäistä kertaa moniin vuosiin en ollutkaan puhumassa Don Rosan ankoista Finnconin ohjelmassa, vaan otin tilaisuuden ihan loman kannalta. Se tuntui kieltämättä hyvältä, vaikka conikokemuksesta puuttui selvästi jotain. No, tämä korjaantunee ensi vuonna.

Finncon järjestettiin siis 20:ttä kertaa, mutta itse en ainakaan mitään poikkeuksellista juhlavuutta tunnelmassa aistinut. (Vaikka todettakoon, että olen varsin nuori conikävijä - tämä oli minulle vasta kuudes Finncon.) Toisaalta Finnconissa on aina suuren juhlan tuntua, kun pääsee kaltaistensa joukkoon nauttimaan erinomaisesta ohjelmasta.

Finnconin kunniavieraita Kirjailijatalolla: Hannu Rajaniemi, Scott Lynch ja Elizabeth Bear.

Finnconin ensimmäiset maistiaiset kävin hakemassa perjantaina Kirjailijatalolta, jonka terassille oli ahtautunut varsin kunnioitettava määrä kirjallisuuden ystäviä. "On Writing" -paneelissa Cheryl Morgan haastatteli kunniavieraina olevia Hannu Rajaniemeä, Scott Lynchiä ja Elizabeth Bearia. Tunnustan aukon sivistyksessäni toteamalla, että tulin kuuntelemaan paneelia ainoastaan Scott Lynchin takia. Hän oli ainut, jonka tuotantoa tunsin (ja sitäkin vain sen yhden teoksen verran). Kirjailijoiden keskustelu liikkui heidän työtavoissaan, hahmonluonnissa suhteessa juonen kehittelyyn ja siihen, miten roolipelaaminen oli vaikuttanut heidän kaikkien kirjoittamiseensa. Mieleeni jäänyt neuvo novellin kirjoittamisesta liittyi siihen, ettei koskaan pitäisi tehdä kliseistä toiminta-aloitusta ja loikata sitten takaumaan selittämään tilannetta.

Lauantain, ensimmäisen "virallisen" con-päivän aloitin tietenkin heti aamusta avajaisilla. (Todettakoon, että olen näinä coneja käyneinä vuosina huomannut, että Ropeconin väki osaa panostaa avajaisiinsa. Nyt olisi aika Finnconinkin aloittaa tsemppaus.) Avajaisten jälkeen on tietenkin oikea aika tehdä ensimmäinen kierros scifi-kirppiksellä, koska siellä pitää käydä conin aikana lähestulkoon parin tunnin välein, jotta saa mahdollisimman laajan kuvan täydentyvästä tarjonnasta. Siitä huolimatta joku kuitenkin onnistuu nappaamaan sen himoitsemasi kirjan nenäsi edestä. (Pari vuotta sitten näin kävi nimenomaan Scott Lynchin kanssa - nyt erään ystäväni veli meni ja löysi Neil Gaimanin kovakantisen The Graveyard Bookin.) Tankkasin myös hieman lounasta, sillä päivästä tulisi pitkä.

Jukka Salmi näyttää, mitä valomiekalla kannattaa ja ei kannata tehdä.

Varasin hyvissä ajoin paikan kahdeltatoista alkaneeseen "Jedit ja ritarit: mitä miekka voi kertoa käyttötavastaan" -esitelmään, joka olikin varsin mielenkiintoinen. Keskiaikaista miekkailua harrastava Jukka Salmi esitteli erilaiset miekkatyypit ja perusteet, miksi ne oli muotoiltu sillä tavalla. Sen jälkeen hän sovelsi samoja perusteita valomiekkaan.

Valomiekka ei tarvitse väistintä, koska se menee kaikesta läpi - kädet eivät siis ole vaarassa liukua terälle.

Valomiekka ei myöskään tarvitse pontta, koska se on käytännössä pelkkä kahva, eli se ei tarvitse tasapainoa.

Lähitaistelutekniikat kannattaa hylätä. Se tuli ainakin selväksi.

45 minuuttia tuntui laittoman lyhyeltä, kun olisi halunnut nähdä enemmän esimerkkejä ja kuulla lisää nimenomaan valomiekkailusta. Tuntui, että ohjelma-ajasta leijonanosan vei teoria, joka ei tosin tällaiselle teräasefetisistille ollut missään nimessä kuivaa. Opettaisivatkohan ne täällä valomiekkailun perusteita historiallisen miekkailun pohjalta? Menisin heti.

(Jedit kiinnostivat sen verran enemmän, että jouduin valitettavasti jättämään aina niin hilpeän Petri Hiltusen "Mitä helvettiä!" -ohjelman väliin. Harmin paikka, oli kuulemma ollut hyvä.)

Anni Nupponen, jota ei saa sanoa Muumi-tutkijaksi.

Seuraava odotettu ohjelma oli Muumeista gradunsa tehneen Anni Nupposen esitelmä "Muumilaaksosta Suomenlahdelle - Muumikarttojen kertomaa." Olin juuri kahlannut läpi fantasiamaailmojen karttateoriaa (se Stefan Ekmanin kirja) ja olin ihan innoissani kartoista. Olen selvästi lukenut liian vähän Muumi-kirjoja, kun en näitä karttoja muistanut. (Ja nyt haluan sen klassisen Muumilaakson kartan itselleni - sen, missä on Muumitalon pohjapiirros.)

Kartoissa mielenkiintoisinta oli se, miten Hattivattien saari ja yksi (Yksinäisistä?) vuorista työntyi hieman kartan koristeellisten reunojen yli, mistä mainitsinkin Nupposelle ja kysyin, oliko hän kiinnittänyt asiaan huomiota ja analysoinut sen merkitystä. Hän kiinnostui ja lupasi selvittää asian.

Toinen kiinnostava piirre näin postmodernismia tutkineena henkilönä oli tietenkin se, miten kartat muuttuvat kirjojen saatossa ja kun Muumit poistuvat laaksosta teoksessa Muumipappa ja meri, majakkasaaren kartassa lukeekin Suomenlahti. Muumit eivät olekaan enää omassa fantasiamaailmassaan, vaan he ovat siirtyneet oikeaan primaarimaailmaan: Suomeen. Faktan ja fiktion sekoittuminen + fantasia = <3

Pitääkin hankkia loputkin Muumi-teokset hyllyyn.

(Se, mikä tässä esitelmässä jäi harmittamaan, oli karttojen pieni koko powerpoint-esitelmässä. Toisestakin rivistä niitä oli hankala tihrustaa.)

Scott Lynch

Kello kolme alkoi ohjelmamuutoksen myötä Scott Lynchin lukuhetki ja nimmarinjakotilaisuus. Lynch luki pienelle, mutta innostuneelle yleisölle alkupätkän tulevasta neljännestä osasta The Gentleman Bastard -sarjaan ja täytyy sanoa, että sitä tuli naurettua useampaan otteeseen. Me olimme ensimmäisiä, jotka saivat kuulla tämän alun ja odotan innolla, millainen kirjasta tulee. Mutta: pakko ostaa ensin osat kaksi ja kolme!

Nimmarijonossa kestikin sitten yllättävän kauan, kun jokainen halukas sai yksilöllisen omistuskirjoituksen. Tunnustin herra Lynchille lukeneeni vain hänen ensimmäisen teoksensa ja senkin suomeksi, mutta odotin innolla englanninkielisen version kahlaamista sekä jatko-osia. (Ja siksi sainkin omistuksen "with all the best wishes that the English version doesn't suck".) Mainitsin myös, että ensimmäisen kirjan maailmaan olisi ihana sijoittaa roolipeli. Lynch sanoi, että on keskustellutkin samasta asiasta parin tahon kanssa. Who knows?

(7th sea voisi olla hyvä systeemi - ja maailma - toteuttaa pieni kamppis...)

Pitkään kestäneen jonotuksen takia myöhästyimme "Faktaa ja fiktiota" -paneelista, joka oli käytännössä täynnä. Hetken odotuksen jälkeen uskaltauduimme katsastamaan sisään saliin, jonne mahtuikin nipin napin se pari ihmistä. Siinä pääsinkin sitten eturiviin kuuntelemaan kirjailijoiden kertomuksia siitä, miten he yhdistävät tiedettä kaunokirjallisuuteensa ja mistä he poimivat ideansa erilaisiin spefi-teoksiin. Johanna Sinisalo demonstroi aihetta kaivamalla esiin tiedelehden, josta oli ennen paneelia poiminut oivan kasan esimerkkejä kiinnostavista uutisista, joista saisi kirjoitettua kiinnostavia novelleja tai miksei romaanin alunkin.

Keskustelu karkasi myös hieman kaksimielisiin viitteisiin yhden artikkelin sisällön vuoksi, mikä huvitti yleisöä kovin.

Olin odottanut paneelilta enemmän keskustelua nimenomaan siitä, miten fakta ja fiktio sekoittuvat toisiinsa ja miten kirjailija päättää, miten soveltaa tieteellistä asiaa fiktioonsa - eli onko totuudessa pysyttävä ja missä rajoissa. Nyt tämä kiinnostavin seikka jäi hyvin pieneen osaan. Eipä siinä, paneeli oli muuten erittäin mielenkiintoinen.

Faktaa ja fiktiota: Hannu Rajaniemi, Tiina Raevaara, Johanna Sinisalo ja Jukka Halme

Lauantain viimeinen ohjelma oli "Discourses of Power: Comics and Their Secret Agenda", mikä oli tietenkin sarjakuvatutkijan ainut vaihtoehto. Sarjakuvia tutkinut Albion M. Butters esitteli supersankarisarjakuvien taustalla olevia diskursseja siitä, minkälaisia asioita esimerkiksi syyskuun 11. päivän terroristi-iskut toivat Yhdysvaltojen yhteiskunnallisesta tilanteesta suoraan sarjakuviin. Butters oli selvästi perehtynyt aiheeseensa ja toivoin, että kollegani Mervi Miettinen olisi ollut paikalla kommentoimassa. Toisaalta esitelmä meni selkeästi ylipitkäksi, eikä kysymyksille jäänyt aikaa, mikä jää aina harmittamaan.

Jopa Dr. Doom auttaa terroristi-iskujen jälkeen

Huomasi myös, että esitelmöitsijä oli amerikkalainen, koska hän puhui nimenomaan supersankarisarjakuvasta - tämä rajaus ei esimerkiksi ohjelmakuvauksesta tullut esille.

Ja mikä jäi hieman kaihertamaan, oli se, että Butters puhui tarkkaan sarjakuvien sisällöllisistä diskursseista ja niiden taustalla olevista agendoista - ja sitten hänellä itsellään oli agenda esitelmänsä taustalla: mainostaa sarjakuvaprojektiaan nimeltä Mandala, jossa jokainen voi tehdä itsestään supersankarin ja taistella esimerkiksi luonnonsuojelun puolesta. Siitä jäi vähän kyseenalainen fiilis.

Sunnuntaiaamuna kävin kuuntelemassa varsin pienen yleisön joukossa "Spefin tietokirjat" -esittelyä, jossa keskusteltiin siitä, mitä kirjoja on olemassa ja mitä pitäisi vielä olla. Tietokirjat nähtiin yleisesti populaareina, erityisesti kirjastoalan ihmisille ja opettajille suunnattuina teoksina. Hanna Matilaisen kokoama Mitä kummaa: opas kotimaiseen spekulatiiviseen fiktioon on juuri ilmestynyt ja sen tarkoitus on olla tällainen yleinen tavan ihmiselle suunnattu hakuteos kaiken maailman spefitermeistä. Eniten minua kuitenkin kiinnosti tulossa oleva Markku Soikkelin ja Jyrki Korpuan toimittama akateeminen teos, joka kulkee nimellä Fantasian käsikirja. Julkaisuajankohtaa Soikkeli ei vain vielä osannut sanoa.

Seuraavaksi hyppäsin suoraan kummallisten käsitöiden pariin "Do it Yourself" -paneeliin, jossa joukko käsityöihmisiä esitteli "nörtihköjä" tuotoksiaan ja tarjosi yleisölle vinkkejä, mitä oikeastaan voi tehdä. Paneeli ehti keskittyä lähinnä neulomiseen, huovuttamiseen ja paitojen painatukseen ja harmillisesti esimerkiksi korujen tekeminen jäi kokonaan ajanpuutteen takia käsittelemättä. Itse paitojen painajana sain kuitenkin hyödyllisiä vinkkejä uuteen tapaan tehdä kuvia kangasvärien sijaan.

Boris Hurtta, Sari Peltoniemi, Johanna Sinisalo, Salla Simukka ja haastattelemassa Liisa Rantalaiho

Ohjelmaputki jatkui seuraavaksi "Muumit ja minä" -paneelikeskustelulla, joka liittyi tietenkin Tove Janssonin 100-vuotisjuhlaan. Joukko panelisteja kertoi omasta suhteestaan Muumeihin ja kuinka Tove Jansson tuotanto on vaikuttanut heidän uraansa kirjoittajina. Omat lempihahmotkin tuli siellä käytyä läpi. Enpä muuten tiennyt, että Johanna Sinisalo on kirjoittanut Muumi-tarinoita... 

Elina Karvo esittelee Bromancen määritelmää

Conin Sherlock-ohjelma oli puolestaan aiheesta gradunsa tehneen Elina Karvon esitelmä "Herrasmiesystävyydestä bromanceen", joka vertasi Granadan Sherlock Holmes -sarjaa ja Guy Richien elokuvia toisiinsa Holmesin ja Watsonin ystävyyden näkökulmasta. Esitelmä ei ollut mitään fanityttöhihkuntaa, vaan se esitteli pätevästi termit ja perusteli erilaista tapaa kuvata miesten välistä ystävyyttä näissä kahdessa mediassa. BBC:n Sherlock jäi tutkimuksen ulkopuolelle, koska se sijoittuu ajallisesti eri aikakauteen. 

Ja tulipahan ainakin kuultua selvät määritellyt termille "bromance".

Petri Hiltunen Hellboyna

Finnconin viimeinen katsastettu ohjelma oli käännöspaneeli "Se on pora!", jossa joukko suomentajia kertoi työstään spefin kääntäjinä. Yleisöä varoiteltiin huonosta työllistymisestä (erityisesti englannista kääntäjäksi) ja matalista palkoista, mutta esille tuli myös kääntäjän ilot siitä, kun saa keksiä uusia ilmaisuja ja kääntää kaunista kieltä.

Kääntämisessä minua kiinnostaa erityisesti se, miten kääntäjä päättää, kääntääkö termin tai ilmiön suoraan ja kirjaimellisesti, vai kääntääkö sen kohdekielen kulttuuriin sopivaksi muokaten alkuperäistä sisältöä.

Kokonaisuudessaan conista jäi kaikin puolin hyvä fiilis jo pelkän tunnelman vuoksi. Se, mikä hieman harmitti, ja mitä olen kuullut paljon kritisoitavan, oli ohjelmalehtisen puuttuvat ohjelmakuvaukset. Niitä kyllä kaipasi, vaikka olinkin katsonut kaikki kiinnostavimmat ohjelmat etukäteen netistä. Mutta koska en omista älypuhelinta, olisi kuvauksia ollut kiva lueskella lehtisestä - jos vaikka olisinkin päättänyt mennä ex tempore johonkin toiseen paneeliin. 

Liikunnan tilat tuntuivat myös paikoitellen hieman ahtailta. Ehkä esimerkiksi scifikirppiksen olisi saanut alakertaan, jolloin kirjapöytiä olisi mahtunut tutkimaan paremmin (eikä innokas kirjafani olisi blokannut naisten vessan ovea).

Vesipullo ja viuhka olivat pelastus pienessä 209:ssä, mutta kolmannen kerroksen isoissa saleissa ilmastointi toimi varsin hyvin. Ei edes korsetin kanssa ahdistanut.

Coniostoksia

Tällaista tuli sitten ostettua: Tietenkin Scott Lynchin The Lies of Locke Lamora, johon hain sen omistuskirjoituksen. Himoitsin myös muita osia, mutta tajusin, että saan ne netistä tilattua huomattavasti halvemmalla. Scifikirppikseltä löysin Cornelius Jakhellnin Jumalten tuhon, joka on varsin viihdyttävä Eddan tapahtumien jälkeen sijoittuva, mytologioita hyödyntävä teos. Lisäksi mukaan tarttui pari Star Wars -sarjakuvaa ja kummipojalle lahjaksi menevä kirja, jonka yllätyksen vuoksi jätin pois tästä kuvasta.

Taidekujalta ostin Puuha-Pirtin mukavalta myyjältä kahdet korvikset ja pinnisetin. Olin juuri päässyt valittamasta, ettei minulla ole kivoja pinnejä. Ai niin, kuvasta uupuukin kaksi pöllö-tarraa, jotka ostin Myrntai-nimellä kulkevalta taiteilijalta. Hän on sen ihanan pöllö-sarjiksen tekijä.

Finnconin suurin uutinen oli se, ettei ensi kesänä järjestetäkään Finnconia. Sen sijaan kesäkuun lopussa pidetään Maarianhaminassa Archipelacon, joka kokoaa laajemmalta alalta fantasian ja science fictionin harrastajia yhteen. Olen jo ehkä ihan vain pikkuisen innoissani ajatuksesta ja jo parin kaverin kanssa puhuttiin roadtripistä Ahvenanmaalle ensi kesänä...