#kutsumua

Hypätään hetkeksi pois akateemisesta maailmasta ja palataan takaisin teinivuosiin #kutsumua-kampanjan merkeissä. Tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on siis Suomen Lukiolaisten Liiton kampanja kiusaamisen hiljaisen hyväksymisen ehkäisemiseksi. Kun sekä Nörttitytöt että ihana Miss Ruki Ver ovat ehtineet jo osallistua, ajattelin itsekin kantaa korteni kekoon. Seuraa siis blogini toinen suht henkilökohtainen merkintä.

Kokemukseni koulukiusaamisesta ovat lähinnä nimittelyä ja selän takana puhumista. Yläasteella eräs luokkalaiseni alkoi kommentoida s-viastani, jota oli ala-asteella yritetty korjata puheopettajan toimesta, mutta koska puheopetuksessa ei ollut kivaa, päätin näin nykytermein, että pitäkää tunkkinne, mie puhun just tälleen ja se on hyvä se. Sössöttävä ässäni ilmenee edelleen, jos olen oikein innoissani tai hirvittävän hermostunut. (Ja allekirjoittanut puhuu kansainvälisissä konferensseissa ja opettaa!) Ymmärsin jo tuolloin, että tämä kiusaava poika yritti pönkittää omaa asemaansa luokan "siistimpien" poikien silmissä ja halusi kiusaamisellaan vain huomiota.

Olin tietenkin myös nipo eli pinko eli hikari ja mitä näitä nyt sitten on. Meillä päin sana oli nipo. Olin nipo, koska tein aina läksyt, osasin vastata opettajan kysymyksiin ja sain kokeista ysejä ja kymppejä (fysiikkaa ja kemiaa en ymmärtänyt, liikunnassa yritin vain olla aktiivinen ja yksin laulaminen oli kamalaa). Olin kuitenkin niin hiljainen, etten ollut aina suunapäänä huitomassa, että minäminäminäminä, ope, minä tiedän. Ja samalla olin myös niin kiltti, etten ollut ärsyttävä. Siksi nimittelyni ei koskaan käynyt törkeäksi. Ja osin myös siksi, että ne kaikki nimittelijät olivat sitten samoja tyyppejä, jotka paniikissa tulivat kopsimaan unohtuneet kotitehtävänsä minulta ja minä kilttinä oppilaana annoin heidän tehdä niin.

Olin kuitenkin aina eri mieltä siitä, olinko nipo. Minulle nipo tarkoitti himo-opiskelijaa ja pänttääjää, joka eli nenä kiinni kirjassa. No, niin minä elinkin, mutta eiväthän ne mitään koulukirjoja tietenkään olleet... Koko yläaste meni minulta ehkä vähän vasemmalla kädellä. Jos olisin oikeasti nipottanut, yläasteen päättötodistus olisi ollut enemmän kymppiin kallellaan ja eihän niitä älliäkään tullut kuin yksi kappale...

Outo minusta tuli siksi, koska aloin liikkua väärässä seurassa. Oudosti pukeutuvassa, liian äänekkäässä, liian poikkeavassa. Kun käytin viikon sisään kolmen eri alakulttuurin tyyliä, minut kuuli käytävillä ennen kuin näki ja tietenkin se, että oikeasti pidin koulusta, niin pakkohan minun oli olla outo. 

Ei siinä, outo ei ole minulle haukkumasana, vaan olen sisäistänyt sen osaksi itseäni ja persoonaani. Mutta lukiossa tapa, millä se sanottiin, oli kuitenkin negatiivinen.

Muistan edelleen erään entisen luokkatoverini ja vanhan perheystäväni sanat: "Katja, sinusta ei puhuttaisi noin paljon #%&$aa, jos pukeutuisit normaalisti."

Lisäksi olin tietenkin lesbo, käytin huumeita ja nuuskaa, koska olin yksi kolmasosa niistä pikkupaikkakuntamme oudoista linnuista, enkä mahtunut Leviksissä kulkevien nuorten muottiin. Ikinä nämä selän takana puhumiset eivät kuitenkaan minua satuttaneet, sillä minulla oli kaksi parasta ystävää. Heidän kanssaan jaksoimme kuunnella kaiken sen turhautuneen scheissen mitä sieltä nyt sitten tulikaan ja vielä nauraa päälle.

Kaikki eivät kuitenkaan tähän kykene.

Opettajan sivutöitä tekevänä halusin osallistua tähän kampanjaan ja kertoa myös sen, miten paljon rohkeutta keneltä tahansa, mutta erityisesti kaveripiirin paineen alla elävältä murrosikäiseltä nuorelta, kiusaamisen lopettaminen saati sen huomaaminen voi vaatia. En tiedä, luetteko te tätä koskaan, mutta haluaisin pyytää anteeksi entisiltä luokkatovereiltani Tarulta ja Petteriltä. 

Anteeksi, Taru, että annoin luokan suosituimpiin kuuluvan tytön vetää minut mukaansa siihen rinkiin, joka sulki sinut ulkopuolelleen. Anteeksi, että en ollut tarpeeksi vahva sanomaan hänelle vastaan. 

Anteeksi, Petteri, että tekemättä mitään hyväksyin hiljaisesti luokan hölösuun sinuun kohdistaman pilkan ja kaikenlaisen fyysisen kiusan, joka hänestä tuntui varmaan pelkältä leikiltä, mutta jonka sinä koit taatusti paljon ikävämpänä, vaikka yritit aina hymyillä ja näyttää vahvalta.

 

En ole outo, olen persoonallinen ja se näkyy pukeutumisessani.

En ole nipo, olen fiksu. Ja suuntautunut niille minua kiinnostaville alueille.

Kaikilla ei ole ystäviä tukena. Ole sinä se ystävä. Ole vahva ja rohkea ja mene väliin, jos jotakuta kiusataan. Joskus kiusaaja itsekään ei tajua, miten hänen sanansa tai tekonsa voivat satuttaa.

P.S. Suosittelen katsomaan Freaks and Geeks -tv-sarjan. Erittäin koskettava kuvaus erilaisista nuorista. Jakso 13 (Chokin' and Tokin') liittyy vahvasti kiusaajan ja kiusattavan suhteeseen.