16.12.2014

Doctor in spe toipumassa väitöksestään

Kuva: Sari Matilainen
Olen kuullut huhuja, että viime perjantaina tapahtui jotain. Ainakin somesta on pongattu kuvia. YouTubessa pyörii video (jossa itse väitös alkaa noin 1.01), uutisissakin on naama näkynyt (olennainen alkaa kohdasta 6.45), pöydällä on lahjoja ja puinen kyltti, jossa lukee "Ankkatohtori". Silti ei oikein osaa sanoa, miltä tuntuu, eikä kykene käsittämään, mitä sitä oikeastaan on tehnyt. Virallinen valokuvaajani tekee kuvakarsintaa, joten kuvia tulee myöhemmin. Ehkä. Nyt yritän kasata tähän joitakin yleisimpiä kysymyksiä, joita olen saanut, ja vastauksia niihin.

Olet juuri väitellyt tohtoriksi Aku Ankasta. Miltä nyt tuntuu?
Jaa. Hyvä kysymys. Väsyttää. Olo on vähän epämääräinen. Eikö minulla ollut jotain tekemistä? Ai ei? Ehkä sitten vain olen tässä hetken... Ja luen jotain.

Vaikutit niin kovin rauhalliselta ja seesteiseltä väitöstilaisuudessa. Eikö jännittänyt?
Ai, vaikutinko? Hyvä juttu. Ystäväni mukaan olin pyöritellyt silmiäni ja ilmeillyt jotenkin hassusti. Ei oikeastaan jännittänyt. Olin varautunut hirveään tärinään, jollainen minulla oli ennen ensimmäistä yliopistoluentoani, mutta ainoastaan vatsanpohjassa alkoi tuntua reilu puoli tuntia ennen aloitusta. Olin varannut kännykkääni virallisen "Väitöslistan", jossa oli reilun 16 minuutin verran rentouttavaa musiikkia, kuten Turmion Kätilöitä, mutta ei minulle sitten tullut tarvetta kuunnella sitä. 
Siinä vaiheessa, kun vahtimestari sanoi, että sano vain, kun olet valmis, niin hän kolkuttaa oveen, tein pienen joogahengityksen ja sanoin, että eiköhän mennä.

Miten väitös meni?
Ihmeen hyvin. En hirveästi kyllä muista, mitä minulta kysyttiin tai mitä vastasin. Mutta en jäätynyt kertaakaan, enkä alkanut löpistä ympäripyöreitä poliitikko-henkeen, joten siinä mielessä olen aika tyytyväinen tilanteeseen. Hirveän paljon kehuja on tullut, että osasin vastata tiukkoihinkin kysymyksiin. Ja lektioni oli kuulemma hyvä. Jälkikäteen, kun olen kerrannut asioita, joita muistan, ei ole tullut katumusfiilistä, että "näinhän minun olisi pitänyt sanoa, voi hiisi!". Eli taisi mennä siinä mielessä nappiin.

Vastaväittäjäsi tuntui todella tiukalta ja puuttui moniin yksityiskohtiin, mitä silloin mietit?
Tunsimme toisemme entuudestaan ja hän oli ollut koko ajan ykkösvaihtoehtoni vastaväittäjäksi, koska tiesin, että hän on tarkka ja erinomainen puhuja. Keskustelimme juuri tästä aiheesta väitöksen jälkeen ja hän sanoi, että on inhottavaa yleisön kannalta, jos vastaväittäjä on jotenkin lepsu ja löysä, koska silloin väittelijä ei pääse pätemään ja näyttämään omaa osaamistaan. Kyllähän sieltä tuli yllättäviä kysymyksiä ja joutui nielemään ylpeytensä ja myöntämään työn tietyt puutteet, mutta ne olivat tiedossa siinä vaiheessa. Ja jos vastaväittäjä puuttuu pieniin yksityiskohtiin, se yleensä tarkoittaa sitä, ettei työssä ole mitään isompaa pielessä...

Tuota, oliko väitösasusi...?
Milla Magian mekko? Kyllä. Se oli tilaustyö vaatesuunnittelija-siskoltani. Sehän tietenkin rikkoi väitöstilaisuuden etikettiä, koska pukukoodissa vaaditaan joko yliopistojen viitta tai naisilta polvimittainen, pitkähihainen, kokomusta mekko, jonka kaula-aukko olisi kapea. Ajatus lähti vitsinä pari vuotta sitten ja karkasi käsistä. Keväällä kysyin ohjaajiltani, että entäs jos mekkoni ei ole iiiiihan kokomusta. Kertoessani ideani toinen ohjaajistani repesi hillittömään nauruun, toinen vain hymeksi. Mikä jottei? Tämä oli postmoderni kannanotto: toin populaarikulttuuria kohti korkeakulttuurista akateemista yliopistomaailmaa. Ei siellä tainnut kukaan pyörtyä järkytyksestä, hyvä jos huomasivat mitään outoa. Olen muutenkin sitä mieltä, että aina pitää vähän taivuttaa vakiintuneita tapoja. Jos itse saisin päättää, olisimme saapuneet tilaisuuteen kuin snooker-turnaukseen. Kustos olisi tullut ensimmäisenä sisään juontamaan tilaisuuden ja kuuluttanut meidät yksi kerrallaan. Ja kummallakin olisi ollut oma teemabiisi. Vastaväittäjäni sanoi asiasta kertoessani, että hänen olisi tietenkin ollut Imperial March. Minun ei olisi tarvinnut miettiä. Se olisi ehdottomasti ollut Tuomas Holopaisen Duel & Cloudscapes.

Siellä taisi olla hieman yleisöä?
Luin jälkikäteen somesta paikallaolijoiden kommentteja: "Kello on varttia vaille kaksitoista ja saliin kannetaan lisätuoleja." Paikkoja luentosalissa oli 96. Reilu sata siellä taisi olla paikalla. Professorini ei ollut koskaan ollut niin suositussa väitöksessä. Streamin kautta YouTubeen menneellä lähetykselläkin oli parhaimmillaan 30 katsojaa. Minulle sanottiin, että oli hirveän ymmärrettävä tilaisuus varsinkin ihmisille, jotka olivat elämänsä ensimmäistä kertaa väitöstilaisuudessa. Että jaksoi ihan seurata. Totta kai ne kaavat ovat aina samat (keskiaikaiset). Mutta väittelijä ja vastaväittäjä voivat osaltaan tuoda aihetta lähemmäs yleisöä taustoittamalla ja selvittämällä hankalia termejä. Toisaalta... en tiedä voiko Aku Ankkaa aiheena tuodakaan enää suomalaista lähemmäs.

Karonkkasi ei kuuleman mukaan myöskään ollut perinteinen?
Ei missään nimessä. En kestä jäykistelyä ja pönötystä iltapuvuissa. Meillä oli rento meininki ja pukukoodina teema "Sankarit ja roistot", jota sai toteuttaa haluamallaan tavalla. Löytyi sekä juhlapukuja pinssit rintapielessä sekä täysiä cosplay-asuja. Minä olin tietenkin Milla. Olin niin onnellinen, että minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka haluavat ja jaksavat panostaa tällaisiin tilanteisiin. Lahjatkin olivat persoonallisia ja aiheeseen sopivia. Olen vakaasti päättänyt, että kuljetan Ankkatohtori-kylttiäni jatkossa aina mukanani - ihan sama, missä istun, kyltti kertoo heti, kuka on paikalla.

Entäs nyt, mitä seuraavaksi?
Meinasin pitää joululoman. Olen jo varannut itselleni hieronta-ajan, koska selkäni on ollut koko vuoden aivan jumissa koneella istumisesta ja kirjoittamisesta. Sitten voisin siivota kaikki epäolennaiset asiat pois ja vähän askarrella ja lukea tietenkin Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaat loppuun. Niitä on kertynyt jo melkoinen pino.

Niin siis tutkimusmielessä seuraavaksi?
Äh. Tässä vaiheessa kysymys alkaa kenkuttaa, kun ei vielä haluaisi ajatella asiaa. Se on ensi vuoden ongelma. Sarjakuvia jossain muodossa. Muoto on kuitenkin vielä kysymysmerkki. Tällä hetkellä ainut varma asia on sovitut sanataideopetukset ja yksi kurssi Alkiolla. Olen kyllä tehnyt jo hakemuksen yliopistolle, että säilyttäisin työhuoneeni siellä kevään ajan, kun haen apurahaa sille vielä avoinna olevalle post doc -tutkimukselle. Ideoita on valtavasti, mutta niistä pitää jalostua jotain selkeää, jotta on mahdollista tehdä järkevä apurahahakemus. Jäämme seuraamaan tilannetta...


2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon vielä kerran. Väitöstilaisuus tuli netistä katsottua ja väitöskirjaa on lueskeltu joka ilta. Yhtä näin kiinnostavaa väitösaihetta saa hakea.

    Mekosta täytyy myös antaa pisteitä. Hieno idea! :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Väitöskirjan paras anti on siis sarjakuva-analyysi. Teoriaan ei oltu ihan niin tyytyväisiä. No, olen aina vääntänyt hirveällä innolla analyyseja ja tajunnut vasta jälkikäteen, että ai niin, tähän piti laittaa jotain teoriaakin...
    Mutta tulipahan tehtyä. ;)

    VastaaPoista