11.12.2014

Kohti väitöstä - lähtölaskenta: 1...

Yksi päivä...
HUOMENNA.

Alkuun se tärkein: meillä on live stream! Se löytyy YouTubesta, ja testaamme aamulla, lähteekö kuva ja ennen kaikkea ääni toimimaan. Pidetään peukkuja. Mutta paikan päällä on myös virallinen kuvaaja, joka taltioi tilaisuuden erikseen.

Mitähän tähän nyt enää sanoisi. Melkein hukkasin bussikorttini ja myöhästyin bussista, mikä sekoitti kaikki aikatauluni niin, etten ehtinyt lounaalle. Pidimme ohjaajani kanssa palaverin siitä, mihin vastaväittäjä todennäköisesti kiinnittää huomiota, miten kannattaa vastata ja mitä olennaisuuksia (kuten kävelyjärjestys) pitää muistaa. HUH. Melkein alkoi jännittää.

Kävin pitämässä viimeisen luennon Alkio-opistolla ja kaikki ne hiljaiset opiskelijat, joista piti kiskoa vastauksia ulos, olivat sitä mieltä, että kurssini oli hyvä ja erittäin hyödyllinen kaikin puolin.

Karonkkaevästykset löysivät tiensä ravintolan kylmiöön jo valmiiksi. Talossa on liikaa naisia (perhe) ja ne yrittävät olla stressaamatta minua. Kiusasin niitä kertomalla, ettei väitöstilaisuudessa saa taputtaa. (Ei saa.) Meinasivat lähteä kotiin.

Lahjomuksia
Muutamia muistiinpanoja huomista varten.
Väitösmekko saapui.
Nyt lähtee.

10 kommenttia:

  1. Moi
    haluun vaan sanoa, että teet työtä jolla on tarkoitus, ainakin joillekkin. itse arvostan todella suuresti saavutustasi ja koko sarjakuvamaailmakin on sinusta varmasti ylpeä :)

    Pitännee tilata väitöskirjasi ja kun taas nään sinut rosan vieressä istumssa pyydän nimmarin :D

    VastaaPoista
  2. Bongasin sut tuosta blogista http://valumia73.blogspot.fi/
    ja samalla NAHKAKANTISEN roope ankan elämä ja teot kirjan. joten kysynkin et mistä oot hommannu ton? :D Ku ite oon koittanu metsestää mut en oo löytäny mistään (enkä varmaan löydäkkään tai käy hyvä tuuri :D )

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos, on jokseenkin huikeaa kuulla tekevänsä työtä, jolla on tarkoitus, ihan vain sillä, että tutkii Aku Ankkaa. :) Hämmentävää.

    Ja mitä tulee tuohon nahkakantiseen Roope Ankan elämä ja teot -kirjaan, joka on todellinen harvinaisuus: sain sen Rosalta itseltään lahjaksi omistuskirjoituksella. :)

    VastaaPoista
  4. Onko tietoa muuten milloin väitöksesi kerkiää nettiin asti?

    VastaaPoista
  5. Suomea mainostaessani olen täällä Englannissa aina maininnut tutkimusaiheestasi, etenkin jos kuulolla on ollut nörttejä. :)

    Fazerin suklaa ja Nightwish eivät ole enää ainoita ylpeydenaiheita olla suomalainen.

    Onnea paljon! :D

    Onnea kovasti!

    VastaaPoista
  6. Hei, päivitin nyt tuon merkinnän YouTube-linkin, jonka alta löytyy streamattu väitöstilaisuus kokonaisuudessaan. Alussa on noin tunnin verran tyhjää, eli kannattaa siirtyä suoraan aikaan n. 1.01. Valitettavasti lektiossa esitetyt kuvat näkyvät vähän kehnosti, mutta meillä oli toinenkin kamera, jolla kuvattiin alkuperäisen suunnitelman mukaan tallennettu versio. Katsotaan, saadaanko se myöhemmin myös nettiin. :)

    Ja kiitos huikeista kehuista. Olo on niin hämmentynyt vieläkin. :)

    VastaaPoista
  7. Hieno väitöstilaisuus! Tuuletit kunnolla perinteisiä väitös aiheita. Valitettavasti vain tuota setää ei tainnut väitökseksi kiinnostaa, kuin lähinnä työn tuoman pakon takia. Oliko tiedekunta paljonkin poikkiteloin kuullessaan aiheesi? Jouduitko muuten ns. tappelemaan tiesi tähän pisteeseen? Hieno saavutus todella! Jonkun kykenevän pitäisi varmaan tehdä englanninkielinen tekstitys tuohon videoon, jotta myös arvon maestro Rosa voisi nauttia väitöstilaisuudestasi plus muutkin fanit.

    VastaaPoista
  8. Kiitos!
    Ja nyt heti kättelyssä: älkää kuvitelkokaan, etteikö kustosta kiinnostaisi. Puheenjohtajana toimiva kustos ei osallistu itse keskusteluun, joten hän saattaa paikoitellen vaikuttaa tylsistyneeltä. Kustos on kuitenkin lähes aina väittelijän työn ohjaaja kuten minunkin tapauksessani. Hän on ollut koko tutkimukseni ajan tukenani ja erityisen kiinnostunut ja antanut erinomaisia neuvoja ja ohjeita. (Ja hirvittävän määrän muistiinpanoja siellä kyllä sivusilmällä katsottuna raapusteli.)

    Kun aloitin tohtoriopintoni nykykulttuurin puolella, mitään taistelua ei tarvinnut enää tehdä aiheeni puolesta, koska olin sen jo sotinut kirjallisuuden oppiaineessa graduvaiheessa läpi. Kyllä silloin sai kuulla ettei "ketään kiinnosta joku Don Rosa", mutta toisaalta näillä entisillä professoreilla ei ollut minkäänlaista tietoa tai kompetenssia arvostella aihettani, koska heillä ei ollut käsitystä sarjakuvista. Siksi päädyin nykykulttuurin puolelle. Nykyisin myös kirjallisuuden uudet professorit ymmärtävät ja alkavat arvostaa sarjakuvien merkitystä. :)

    VastaaPoista
  9. No mitäs nyt seuraavaksi kun olet väsännyt väitöskirjan ja väitellyt?

    VastaaPoista
  10. Voisitko laittaa kuvan/kuvia Don Rosa kokoelmistasi?

    VastaaPoista