2.4.2015

(Nörtti)kulttuuriin liittyviä väitöksiä Jyväskylän yliopistossa

Huhtikuuhun on Jyväskylän Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksella sattunut sopimaan pari loistavaa (nörtti)kulttuuriin liittyvää väitöstilaisuutta, joita kannattaa ehdottomasti tulla kuuntelemaan.
 
Lauantaina 11.4. klo 12 alkaen Seminarium-rakennuksen vanhassa juhlasalissa (S212) tarkastetaan FM Aino-Kaisa Koistisen nykykulttuurin tutkimuksen väitöskirja ”The Human Question in Science Fiction Television: (Re)Imagining Humanity in Battlestar Galactica, Bionic Woman and V”. Vastaväittäjänä toimii Associate Professor Cecilia Åsberg (Linköpings Universitet, Ruotsi) ja kustoksena professori Sanna Karkulehto (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.
Koistinen tarkastelee väitöskirjatutkimuksessaan, miten ihmisyyttä tuotetaan, määritellään ja merkitään tieteisfiktio-lajityyppiin kuuluvissa pohjoisamerikkalaisissa televisiosarjoissa. Tutkimuskohteina ovat Taisteluplaneetta Galactican (Battlestar Galactica), Bionic Womanin ja V:n alkuperäiset ja uudelleen tuotetut versiot. Sarjojen alkuperäisversiot tehtiin 1970–80-luvulla, kun taas uusia sarjoja esitettiin 2000–2010-luvulla.
(Suora lainaus tiedotteesta, jonka voi lukea täältä.)

Perjantaina 24.4. klo 12 alkaen Seminaarinmäellä, A-rakennuksen salissa 103 tarkastetaan YTM Jonne Arjorannan digitaalisen kulttuurin väitöskirja ”Real-Time Hermeneutics: Meaning-Making in Ludonarrative Digital Games”. Vastaväittäjänä Associate Professor Espen Aarseth (Kööpenhaminan IT-yliopisto) ja kustoksena professori Raine Koskimaa (Jyväskylän yliopisto). Tilaisuus pidetään englanniksi.

Jonnen väitöstiedotetta ei ole vielä julkaistu, joten kannattaa olla kuulolla. Itse en valitettavasti pääse tuohon vanhan pelikaverini väitöstilaisuuteen, koska olen Helsingissä kutsuvieraspuhujana. Harmittaa. Aino-Kaisan väitöstä tulen kuitenkin kuuntelemaan suurella mielenkiinnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti