Tutkijablogihaaste!

GASP. Kollegani ja huonetoverini Essi heitti minulle kymmenosaisen tutkijablogihaasteen. En ole aiemmin saanut mitään haastetta, joten tutkijalle suunnattu erikoishaaste oli positiivinen yllätys ja oikeastaan ajatuksena vielä hauskempi kuin perus "kysy ja vastaa" -henkiset tehtävänannot. Katsotaan, olenko samaa mieltä siinä vaiheessa, kun säädän postauksia vaadituista aiheista.

Essi bloggaa englanniksi, joten haastekin tavoitti minut brittein kielellä. Aion itse kuitenkin tehdä haasteet suomeksi. En tiedä, miten usein päivitän tätä osiota, mutta ehkä kokeilen aluksi kerran viikossa tuottaa jotain sopivaa materiaalia (tuon lempitaiteilijaosion lisäksi). Jos mitään olennaista ei tapahdu (tai olen reissussa tai muuten vain kiireinen), päivityksiä saa tietenkin odottaa. Mutta - tässä ensinnäkin suuren tutkijablogihaasteen tehtävät suorina lainauksina:

1. Show us what you do! Try to capture your day's work in a photo. Explain if you like.
2. Three things you dislike about your work. Complain! For once. (But be nice.)
3. Workspace: what do you absolutely need to get into the zone?
4. Name a song that describes you as a researcher.
5. What got you into research/your field? Lifelong calling, sudden epiphany or chance?
6. List all the work-related books you're currently reading (or pretending to read).
7. Best conference ever (from your past or from the Ideal World)
8. Meanwhile in the alternative universe: If you didn't work on the field you are working on, what would you research instead?
9. Favorite academic journal (Why wouldn't you have one?)
10. Three things you love about your work. Because you do. You wouldn't be blogging about it if you didn't.

Okei, kaikki selvää? Aloitetaan siis.

Tutkijablogihaaste, osa 1: Näytä, mitä teet - päivä yhdessä kuvassa!

Tänään tein töitä (= säädin) kotona. Kuvassa on siis työpöytäni, yliopiston työläppäri, extranäyttö (koska kyllähän sellainen on kätevä, jos vaikka haluaa nähdä, mitä irkissä tai facessa tapahtuu samalla, kun tekee töitä), kännykän kulma, yli-ihkut Marvel-muistilaput, pölyinen kiitoskorttini (niitäkin on vielä muutamalle muistaneelle odottamassa!) ennustava Yoda ja muita hahmoja, avainnipussa Lego-Stormtrooper ja punaisen meikkipussini kulma. Ja se meikkipussihan on siis Marianne Valolan upeaa suomalaista designia kuosilla "Naisten päivä", jos joku haluaa googlettaa.

Tämä kuva kertoo sen, että olen istunut melkein koko päivän koneella tekemässä muun muassa NNCOREn konferenssi-esitelmääni. Siihen kuului olennaisena osana "Attaaack!"-sarjakuvasta muutamien sivujen skannaus, mikä olikin melkoinen projekti. Oma läppärini nimittäin sekosi tiistaina. Tai sen näyttö sekosi, eikä suostunut toimimaan. Tekniikkaa ymmärtävä kaverini kertoi juuri äsken, että näytönohjainhan se siellä oli poksahtanut. Koska kyseessä on tuon hintaluokan pakettikone, ei sitä saa vaihdettua ja korjauskin on melko turhaa. Lähes viisi vuotta palveli tuo uskollinen Packard Bellini, jonka ristin lempihahmoni mukaan X5-452:ksi. Olisin suuremmassa kriisissä, jos minulla ei olisi keväällä hankittua Asuksen Transformer -tablettia (jota kutsun Arya Starkiksi). Yliopiston työkone puolestaan poisti kriittisimmän kiireen uuden koneen hankinnassa, sillä tabletin pikkunäppiksellä on kuitenkin aika turhauttavaa kirjoittaa pitkiä tekstejä. Läppärin tiedostojen pitäisi olla tallessa ja siirrettynä ulkoiselle kovalevylle. Eniten vain kenkutti se, etten ollut tallentanut viimeisimpiä tiedostoja tikulle, joten jouduin aloittamaan post doc -tutkimussuunnitelmani ja tuon NNCOREn esitelmän aivan alusta.

Niin, se säätö, joka lähti skannauksesta. Minulla ei siis ole admin-tunnuksia yliopiston koneelle, mikä tarkoittaa sitä, etten saa tehdä koneeseen muutoksia, kuten asentaa uusia ohjelmia. Näihin kuului kotitulostimeni wifi-asennus, eli en saanutkaan tulostettua langattomasti saati skannattua kuvia suoraan tietokoneelle. Tulostimen sähköpostiskannauskaan ei jostain syystä toiminut, joten skannasin sivut muistikortille. Tietenkään työläppärissä ei ole sitä muistikorttipaikkaa, joten sitten piti pelleillä kameran ja usb-piuhan kanssa, mutta saatiinhan homma pelittämään - lopulta.

Tänään olen myös ostanut bussiliput Helsinkiin ja takaisin Oslon konferenssimatkaa varten, skannannut (myös) Comics and Power -teoksessa olevan artikkelini Tutkaa (yliopiston julkaisuja ym. merkittäviä ansioita listaava portaali) varten ja yrittänyt suunnitella ensi viikon leiriohjelmaa, joka on rehellisesti sanottuna vielä vaiheessa. Selvitin myös erään julkaisun vaatimuksia artikkelin muodon ja sanamäärän suhteen.

Muuta päivän olennaista infoa on se, että Archipelacon-tapahtuma on julkaissut sekä akateemisen ohjelmansa että muutaman maistiaisen muusta ohjelmasta. Ja minähän siellä molemmissa ohjelmissa jo komeilen. En malta odottaa.

Tällaista tämän tutkijan päivässä tänään. Eipä oikeastaan mitään sen ihmeempiä. Katson, josko laitan vielä rahankerjuukirjeet alias apurahahakemukset menemään vielä tänään, niin ei tarvitse tehdä viikonloppuna töitä.

Lempitaiteilijani osa 7 - Lise Myhre

Muistan elävästi, miten näin marketin lehtihyllyssä sen ihka ensimmäisen Nemi-albumin. Oli vuoden 2003 loppu, vähän ennen uutta vuotta ja olin ystäväni luona Lappeenrannassa. Kaupassa käydessämme pongasin muiden sarjakuvien joukosta punakantisen albumin, jonka kannessa pitkätukkainen, vahvasti meikattu nuori nainen näyttää pirunsarvi-käsimerkkiä. "Valloittava goottityttö Nemi", lupasi kansi. Ostaessani lehteä en arvannut, että tästä alkaisi minun ja Nemin yhteinen taival, joka on kestänyt jo lähes kaksitoista vuotta.

Kuva: Wikipedia (© Albin Olsson)

Nemiä piirtää norjalainen Lise Myhre (1975- ), joka varsinkin varhaisemmissa töissään käytti pelkästään etunimeään. Myhre on opiskellut graafista suunnittelua Kaliforniassa, tehnyt CD-levyjen kansitaidetta sekä kuvitusta t-paitoihin. Nemin hän kehitti alun perin norjalaiselle Larsons Galne Verden -lehdelle. Siitä Nemi siirtyi Dagbladetiin vuonna 1999 ja ensimmäinen albumi näki päivänvalon seuraavana vuonna.

Ensimmäinen suomeksi julkaistu Nemi-albumi.

Nemi on nykyisin yksi Norjan suosituimpia sarjoja ja sitä julkaistaan kansainvälisesti noin 60 eri lehdessä ja verkkosivulla. Myhre on myös kuvittanut Edgar Allan Poen ja André Bjerken runoja sekä erilaisia aforismeja.

© Lise Myhre

Myhren piirrostyylissä minua viehättää sen vaivattomuus: hahmot ovat näennäisestä realismistaan huolimatta yksinkertaistettuja, mutta äärettömän ilmeikkäitä. Useimmiten perinteiseen strippiformaattiin piirretyissä Nemin hahmoissa yhdistyvät herkkyys ja voima ja niiden ajatusmaailmoista voi meistä jokainen löytää jotain omaansa. Esimerkiksi Nemin paras ystävä, sinitukkainen Sini, on neuroottisuudessaan ja työkiireissään joskus vähän liiankin lähellä sitä aikuista, jollainen jostain syystä "pitäisi" olla.

On myös ollut kiinnostavaa seurata hahmojen muuttumista ja kehittymistä, mikä tekee niistä muutakin kuin yksinkertaisia karikatyyrejä. Aiemmin runsaasti irtosuhteita, alkoholia ja tupakkaa kuluttanut Nemi on rauhoittunut parisuhteeseen, ja tupakkaakaan hän ei näytä polttavan samaa tahtia kuin varhaisemmissa albumeissa. Myhre on piirtänyt Nemiä myös koko sivun mittaisina tarinoina, sekä harvinaisempina, usean sivun mittaisina kertomuksina.

Nemi kommentoi yhteiskunnallisia asioita, muttei halua olla laskuja maksava aikuinen. Nemissä yhdistyy se villi ja vapaa gootti ja pieni runotyttö, joka on kaikkien pienten puolella. Nemistä voi pongata kaikenlaisia viittauksia populaarikulttuuriin: niin elokuviin, kirjallisuuteen kuin tv-sarjoihinkin. Sekä tietenkin musiikkiin.

Syksy 2005, s. 1. © Lise Myhre

Nemi on ehdottomasti yksi idoleistani, koska hahmo on sanavalmis, hauska, luova ja uskaltaa heittäytyä. Nemi ei välitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Nemillä on erinomainen maku kirjallisuuden ja elokuvien suhteen, mahtava tyyli ja tukka, joka uhmaa painovoimaa. Ja ennen kaikkea - Nemillä on asennetta. Toivoisin, että voisin joskus tavata Lise Myhren ihan livenä ja kiittää tästä kertakaikkisen loistavasta hahmosta. Saattaisin kenties mennä hieman fanityttömoodiinkin.

Syksy 2005, © Lise Myhre

2013 © Lise Myhre

Nemi-sarjakuvia: http://www.nemicomics.com/

"Selviytyjänä" post doc -teemaillassa

© Disney (Rosa 2010, 191.)

Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkijayhdistys, eli tuttavallisemmin Taikun tutkijat, järjesti yhdessä historian ja etnologian laitoksen tutkijoiden kanssa eilen keskiviikkona tohtorikoulutettaville ja muille kiinnostuneille post doc -teemaillan, jonka tarkoituksena oli esitellä post doc -vaiheeseen selvinneiden päässeiden selviytymistarinoita. Paikalla oli myös dekaani Minna-Riitta Luukka, joka johdatti aiheeseen otsikolla "Mitä jokaisen tohtorikoulutettavan tulisi tietää post doc -vaiheeseen siirtymisestä". 

Tällaiset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä siksi, että välillä tuntuu yliopistolla liikkuvan niin paljon niin sanottua "hiljaista tietoa", josta ei välttämättä lue mitään missään virallisilla sivuilla, mutta se vain jotenkin pitäisi itse osata ymmärtää selvittää. Post doc -teemaillassakin tuli selvyyttä moniin itseäni askarruttaneisiin seikkoihin ja varmistusta siitä, että kyllähän tämä ala oikeastaan tuntuukin omalta.

Koska olen itsekin vielä vasta post docini alkumetreillä ja pitäisi väsätä jälleen kasa niitä apurahahakemuksia (tutkija ei näytä koskaan pääsevän niistä eroon - jos niitä ei haeta itselle, niin sitten jollekin toiselle tai porukalle tai...), Luukan korostamat seikat rahoituksen hakemisesta olivat varsin olennaisia. Tutkimussuunnitelman pitäisi tietenkin aina olla laadukas, yleensä mielellään pohjautua väitöskirjaan, mutta kuitenkin avata siitä aivan uusia uria. CV:ssä pitäisi muistaa raportoida kaikki mahdollinen olennainen kokemus, asiantuntijayhteisöt, projektit, joissa mukana jne.

Hakemusta arvioidessa otetaan myös huomioon tehtyjen julkaisujen taso. Mukana pitäisi mielellään olla ainakin yksi (1) jufon eli julkaisufoorumin tason mukainen artikkeli. Itselläni on kaksi vertaisarvioitua julkaisua: SKS:n kustantaman Tietolipas-sarjan antologiassa (taso 1) sekä Cambridge Scholars Publishing -sarjan antologiassa (myös taso 1). (Enkä muuten ennen tämän postauksen kirjoittamista tajunnut, että tottahan toki vertaisarvioidut antologiat kuuluvat myös julkaisufoorumiin - eivät pelkästään tieteelliset journaalit.)

Mikäli tohtorikoulutettava haaveilee post doc -uralle suuntautumisesta, kannattaa Luukan mukaan jo väitöskirjavaiheessa kerätä ammattitutkijalle tärkeää osaamista ohjaamisesta, opetuksesta, projektijohtamisesta ja kansainvälisyydestä. Kansainvälisyyteen ei riitä pelkästään konferenssivierailut ja kansainväliset kontaktit, vaan yhä enemmän suositellaan viettämään jokin aika ulkomailla esimerkiksi tutkijavaihdossa. Itse en sitä (ainakaan vielä) ole tehnyt. Ohjauskokemusta saan ainakin kesällä, kun olen kommentoimassa niin sanotun laivaseminaarin papereita.

Tärkeää on muistaa myös mainostaa ja markkinoida omaa osaamistaan, esimerkiksi Academia.edun kautta. Minullakin on siellä profiili, mutta laiskuuttani en ole jaksanut pitää sitä ajan tasalla. Olisi varmaan korkea aika.

Laitoksemme johtaja Heikki Hanka kommentoi ahkerasti kaikkia puheenvuoroja ja piirsi Sakke Pietilä -henkisesti väliaikakaavioita siitä, miten tohtorikoulutettavan urapolku saattaa suuntautua. Hän korosti sitä, että sekä tohtorikoulutettavat että post doc -tutkijat ovat yliopistolla tärkeässä asemassa, sillä he ovat käytännössä niitä ainoita henkilöitä, jotka pystyvät keskittymään täysipainotteisesti tuottamaan sitä uutta ja olennaista tutkimusta. Ja vaikka tutkijalla ei olisi rahoitusta tai työsuhdetta, hänelle pyritään antamaan tilat ja mahdollisuudet aloittaa tutkimus juuri edellä mainitun syyn vuoksi. Minullakin on tällä hetkellä tällainen sopimus yliopistolla, mistä olen erittäin kiitollinen.

(Ja myös tästä olisi hyvä mainita rahoitushakemuksissa: että tutkimuksella on tiedeyhteisön tuki!)

Minuahan siis pyydettiin puhumaan tähän tilaisuuteen nykykulttuurin oppiaineesta väitelleenä tutkijana, joka on onnistuneesti siirtynyt post doc -vaiheeseen. Siitä onnistumisesta olen vielä hieman eri mieltä. Kun on tuntenut koko kevään olonsa hämmentyneen epävarmaksi, eikä ole vielä täysin itsekään selvillä siitä, mitä aikoo tutkia ja miten, tällainen esitelmäkutsu oli hieman yllättävä. Ehkä kuitenkin olen onnistunut pelastautumaan väitösmasennuksen jälkeen ja saamassa jalkaani yliopiston oven väliin (tätä pelastautumista kuvaa tietenkin ylläoleva Aku).

Oma lyhyt kuvaukseni henkilökohtaisesta urapolustani sisälsi juuri tämän aloituksena. Puhuin myös siitä, miten jatkorahoituksen hakeminen on haastavaa väitöstilaisuutta odotellessa, koska säätiöt vaativat tutkintotodistuksen tai väitösluvan liitteeksi. Olennaisina seikkoina korostin sitä, että olin koko tohtorikoulutettavaurani ajan tehnyt kaikenlaista muuta väitöksen ohessa. Olin opettanut (yliopistossa ja muualla), käynyt ahkerasti konferensseissa verkostoitumassa, mikä puolestaan oli poikinut erilaisia luottamustehtäviä (yhdistysten hallitukset, SJoCA) ja etenkin mainostanut itseäni varsin tehokkaasti. Koska en ollut rajannut itseäni ja esitelmiäni pelkästään tieteellisiin tilaisuuksiin, vaan mennyt rohkeasti osaksi populaaria nörttikulttuuria, olin onnistunut brändäämään itseni varsin tehokkaasti siksi "ankkatutkijaksi", nyttemmin "ankkatohtoriksi". Tämä blogi on tietenkin ollut erinomainen kanava tutkimukseni mainostamiseksi ja nyt jatkan samalla linjalla myös somen muilla kanavilla.

Vaikka oma syksyni on vielä epävarma ja täysin avoin, koska mitään ei ole lyöty lukkoon, kerroin jatkavani samalla linjalla. Haluan opettaa, haluan tutkia ja haluan käyttää hyväkseni kaikki mahdollisuudet osallistua sarjakuvatutkimukseen ja tieteellisen yhteisön toimintaan. Ainakin kesän NNCOREn konferenssissa aion verkostoitua kansainvälistymiseni edistämiseksi entistä enemmän.

Lempitaiteilijani osa 6: Frank Miller

HUOM.

Lempitaiteilijani-sarja on ollut minulla korvan takana jo jonkin aikaa ja otin tänään tehtäväkseni lisätä kaikkiin aiempiin merkintöihin saman tunnisteen "lempitaiteilijani", jotta ne on helppo kaivella esiin. Samalla päivitin hukkuneita kuvia ynnä muuta sellaista. Jostain syystä sitten herra Frank Milleristä kertova teksti pomppasi uusimpien julkaisujen kärkeen - tämä ei ollut tarkoitus. Toisaalta se on hyvä muistutus siitä, että voisin käydä tämän sarjan loppuun niiltä osin kuin se on olennaista tällä hetkellä.

Alkuperäinen, joskus vuonna käpy kirjoitettu teksti alkaa siis tästä:

 

Tämä merkintäsarja on näköjään ollut unohduksissa jo puoli vuotta, joten on selvästi aika palata takaisin taiteen pariin. Tove Jansson aloitti sarjakuvataiteilijoiden osuuden ja siitä päästäänkin seuraavaan suureen nimeen, herra Frank Milleriin (1957-).

Kuva sivustolta wikipedia.org

Frank Miller on yhdysvaltalainen sarjakuvakäsikirjoittaja ja -piirtäjä, joka on työskennellyt niin DC Comicsille kuin Marvelillekin. Hän on piirtänyt supersankarisarjakuvia kuten Daredeviliä ja muun muassa luonut tämän maailmaan Elektra-hahmon.

Millerin arvostetuimpia ja tunnetuimpia töitä on Yön ritari (The Dark Knight Returns, 1985-1986), jossa hän uudisti Batmanin hahmon synkäksi, oikeutta puolustavaksi "lainsuojattomaksi", joka väkivalloin käyttää oman käden oikeuttaan rikollisia vastaan.

Millerin omasta tuotannosta suurin nimi on ehdottomasti seitsenosainen Sin City -sarja, jonka takia taiteilija on päätynyt listalleni. Synkkä, film noir -henkinen, lähes täysin mustavalkoinen sarjakuva seuraa väkivaltaisen kaupungin asukkaiden kohtaloita maailmassa, jonka täyttää pelko, raakuus ja epätoivo. Epäluotettavat poliisit ja huorat sotivat keskenään, antisankarit ottavat oikeuden omiin käsiinsä ja veri lentää.

Sin City -sarjojen piirrosjälki on dramaattinen, mitä Miller korostaa satunnaisille punaisilla huulilla, kirkkaan sinisillä silmillä tai Keltaisen äpärän (That Yellow Bastard) groteskin nimihahmon värityksellä. Välillä valkoinen korvaa mustan silhuettivärinä, joka luo vielä dramaattisemman vaikutelman. Liikkeen kuvaus, luotien liikerata ja esimerkiksi jatkuva vesisade on kuvattu niin upeasti, että tätä taidetta voisi laittaa kehystettynä seinälle. Jos siis olisi tilaa.

Hartigan vankilassa. (Keltainen äpärä, s. 72-73.)

Miller on ollut mukana myös Sin City -elokuvan teossa ja vaikuttanut vahvasti teoksen visuaaliseen ilmeeseen, joka on muuten erittäin uskollinen sarjakuvalle. (Ja jos Elijah Wood on jossain ahdistava, niin tässä elokuvassa!)

Kuva sivustolta http://sincity.wikia.com/wiki/File:Miho.jpg

Myös kankaalle filmatisoitu 300-sarjakuva on Millerin tyylille ominainen väkivaltainen ja voimakas kuvaus kolmestasadasta spartalaisesta, jotka asettuvat Thermopylain taistelussa voittamattomana pidettyä Persiaa vastaan. Kun pääsee ohi filmin sarjakuvatyylistä ja machopatsastelusta, se on melko mukavaa viihdettä. (Vaikka jälkikäteen voisin todeta, että repeilin satunnaisesti sille machopatsastelulle nimenomaan elokuvissa ennen kuin ymmärsin sen tarkoituksen ja luin sarjakuvan.)

Kuva sivustolta http://goodcomics.comicbookresources.com/

The complete works of Frank Miller: http://www.moebiusgraphics.com/

DC:n sivut: http://www.dccomics.com/talent/frank-miller

Lehtijuttua muinaisesta menneisyydestä - väitöksen jälkeisiä tunnelmia

Sain lopulta käsiini Pogostan Sanomissa 15.12.2014 julkaistun lehtijutun, joka on siis heti väitökseni jälkeisenä maanantaina saatu lukijoiden iloksi. Se on koottu sähköpostihaastattelusta ja väitöstiedotteesta. Otsikko kuuluisi "Fantasialla ihan oikeaksi tohtoriksi", mutta se ei mahtunut kokonaan skanneriini ja yliopiston monitoimilaite ei osannut (taaskaan) käyttäytyä. Otsikosta voi olla montaa mieltä, mutta sisällöllisesti juttu on hyvä ja paikkansapitävä. 

(Kiireisiä) Kuulumisia ja somesiirtymiä

© Disney (Rosa: Attaaack!, s. 1)

Olen ollut tämän kevään semityötön, eli koko ajan menossa ja tekemässä jotain. Kevät on kuitenkin siirtymässä kohti kesää, mikä tarkoittaa yleensä taukoa opetuksesta. Se on nyt totta ainakin osin. Sanataidekoulun viimeiset opetukset pidin viikko sitten, mutta sanataiteesta en vielä pääse lomalle. Minulla on sovitut opetukset Muuramessa ensi viikolla, jolloin yritämme myös aloittaa uudelleen Rapinan omaelämäkerrallisen sarjakuvakurssin, joka ilmaisuudestaan (!) huolimatta keräsi hieman liian vähän osallistujia. Sen olisi tarkoitus kestää kesäkuun loppuun saakka.

Olen myös onnistunut buukkaamaan itselleni koko kesäkuun täyteen menoja. Ensimmäisen viikon olen töissä Taiteiden leirin ohjaajana, seuraavalla viikolla lähden kollegojeni Essin ja Leenan kanssa NNCOREn konferenssiin Osloon. Aion tällä viikolla aloittaa pohjatyön tekemisen esitelmääni varten. Aion puhua otsikolla "Warfare in Parodic Context in Don Rosa’s Disney Comics". Materiaalia saan sopivasti ainakin sarjakuvista "Ankkalinnakkeen valloittaja", "Hänen majesteettinsa Roope Ankka" sekä kaikista Mustaan ritariin liittyvistä tarinoista. Saan muuten myös matka-apurahan konferenssia varten PPCS:ltä, mistä olen erittäin iloinen.

Juhannusviikolla olen (oletettavasti) taas töissä, tällä kertaa sarjakuvaleirin ohjaajana. Rapina on yhteistyössä Lasten ja nuorten yliopiston kanssa, ja yhteistyön tuloksena ohjaamme kolmea eri leiriä kesäkuun aikana. Toivottavasti leireille tulee tarpeeksi osallistujia.
Kesäkuun viimeinen viikko menee puolestaan Archipelaconissa, jota odotan aivan valtavalla innolla. Sen lisäksi, että paperini hyväksyttiin FINFARin organisoimaan akateemiseen osioon, minua pyydettiin myös puhumaan populaarissa ohjelmaosuudessa. Kirsikkana kakun päällä olen myös yksi niin sanotun laivaseminaarin kommentoijista, joten lukemista ja kirjoittamista ja opetussuunnittelua riittää tässä toukokuun aikana.

Mitähän muuta olennaista on jäänyt sanomatta?

Päädyin FINFARin hallitukseen tiedotusvastaavaksi.
Minua pyydettiin puhumaan laitoksemme tutkijoiden järjestämään post doc -iltamaan.
Syksyn työkuvioista on vasta hieman epävarmaa tietoa, mutta ainakin opetusta on luvassa.
Apurahoja ei ole syliin tipahtanut. Pari hakemusta pitäisi väsätä tässäkin kuussa.
Suunnittelin paria kurssia yliopistolle ensi lukuvuodeksi, mutta niiden toteutuminen riippuu budjetista.
Laitoksemme sarjakuvatutkimuskeskittymä (3 tutkijaa!) suunnitteli kerrassaan hienon mainoksen edistämään sarjakuvatutkimusta. Odotan viimeisteltyä versiota innolla.
Kirjoitin ikuisuusprojektiartikkelin Roope Ankasta lähes valmiiksi. Viimeistelemme sen kollegan kanssa ja katsomme, mihin julkaisuun sen voisi tunkea.

Valtaan sosiaalisen median. Minua voi nyt seurata myös Twitterissä. Katson, saanko liitettyä feedin tähän blogiinkin.