Viime aikojen (ankka)kuulumisia

Lähden ensi viikolla ihan oikealle lomamatkalle äidin ja siskojeni kanssa, joten ajattelin tehdä pienen välipäivityksen sitä ennen. Yritän reissun aikana koota jotain kuvavoittoisia päivityksiä sopivista (nörtti)aiheista, mutta koska en ole matkoilla yksin, en voi luvata notkuvani koneella iltoja.

Viime viikolla minulla oli kaksi haastattelua: toinen työllistymisestäni monelle eri taholle, toinen liittyen Disney-sarjakuvatutkimukseeni. Edellisen julkaisusta minulla ei ole varmaa tietoa, koska se menee juttupankkiin, josta useat eri julkaisut voivat sitä halutessaan hyödyntää. Jälkimmäinen puolestaan oli Ville Hännisen tekemä yhteishaastattelu minusta ja Ankkalinnan Pamauksen päätoimittajasta Timo Ronkaisesta. Haastattelu tulee alustavien tietojen mukaan seuraavaan Sarjainfoon Kaksintaistelu-palstalle ja totta kai siinä eniten jänskättää se, että a) kuka pääsee piirtämään minun kuvani ja b) miltä se tulee näyttämään. 

Haastis meni rennosti ja kivasti - mikäs siinä, kun kolme sarjakuva-alan ihmistä juttelee lempiaiheestaan. Sain Timolta mukaani myös erikois-Pamauksen Mikä Ankkalinna lukee?

Uusimmat ankkahankinnat

Päädyin myös taas ostamaan Roope-sedän platinanumeron (#438). Se on omistettu Giovanni Battista Carpille, jonka piirrostyyli on tuttu niin monista vanhoista Taskareista. Ostin sen numeron viimeisen tarinan, "Noidan oppipojan paluun" takia. Sain tarinasta vinkin Ankkalinnakkeen blogista, jossa esitellään varsin hyödyllisiä Taskari-arvosteluja. Kyseinen sarjakuva on väritykseltään nimenomaan maalauksellinen, kuten blogin arvostelija toteaa, ja se viittaa Fantasia-animaation Mikki-jaksoon "Noidan oppipoika". Olen nyt valtavan innoissani kaikista kokeellisista Disney-sarjakuvista, joita tuntuu tulevan erityisesti Italiasta, joten ehkä tästäkin tarinasta on jossain vaiheessa jotain hyötyä post doc -tutkimuksen kannalta.

(Huomasitteko: tämäkin on Mikki-tarina! Henkilökohtaiset antipatiani ovat siirtyneet sivuun tutkijan innon tieltä...)

Seuraava platinanumero on muuten omistettu Castylle, jonka käsialaa on Tampere kupliissa esittelemäni herkullisen metatasoinen "Tekstilaatikkojen kapina". Pitänee ostaa tämäkin numero - kaiken varalta.

Ja mitä muuta Disney-sarjakuvaa odotan kuin kuuta nousevaa? TÄTÄ.

Kesän osalta voin kertoa, että tarjosin Finnconiin ankka-aiheista puheohjelmaa. Valitettavasti ei Rosaa tällä kertaa. Adaptaatiota ja metatason kerrontaa luvassa. Menin myös ostamaan eilen Tampereen Cybershopista violetit piilolinssit kesän cossia varten, joten pukuprojektia luvassa.

Promootioasuun on hankittu viisi metriä mustaa taftia ja hansikkaat.

Ropeconissa vedän työpajaa lapsille.

Opetukset päättyvät maanantaina, joten on hyvä aika pitää vähän lomaa. Ja reissun kohde? Tietenkin Lontoo. Vien äidin ja siskot Harry Potter -studioille, joten sieltä tulee päivitettyä tietoa muutaman vuoden takaiseen postaukseen.

Nörtteilyä Popcultissa

Tänä vuonna toista kertaa Helsingin Kulttuuritalolla järjestetty Popcult jäi omalta osaltani tyngäksi, kun olin opettamassa lauantaipäivän hankkeen työpajassa. Toisaalta se oli ihan hyvä vaihtoehto: Popcultin lauantai oli niin täynnä äärettömän kiinnostavaa ohjelmaa, että nälkäänhän siinä olisi kuollut, kun missään välissä ei olisi ehtinyt syömään. Mari Kasurisen My Little Pony -ohjelma, vanha paheeni Supernatural, ihanat W.I.T.C.H.-sarjakuvat, cosplay-kisat sekä tietenkin upean Another Castle -nörttikuoron sekä pelimusiikkia soittavan metallibändi Polygon Blackin keikat näin mainitakseni jäivät siis välistä, kun saavuin Helsinkiin vasta illalla seitsemän aikaan.

Korjasin lauantaina tätä suurta puutosta saapumalla paikalle vajaa yksitoista imemään itseeni kaikki tuoreimmat nörttituulahdukset myyntikojuja tutkailemalla ja cosplayasuja pongailemalla.

Eihän pinkki tanssiva Dalek voi olla
läpeensä paha, eihän?

Pongasin muutamia kertakaikkisen upeita cosseja, muun muassa Star Warsin Reyn, Nälkäpelin Cressidan ja Mad Max: Fury Roadin Furiosan. Hienoa, että nämä voimakkaat naishahmot ovat niin hyvin edustettuina. Oma cossikuume vain pahenee, kun kesän conit lähenevät...

Toy Storyn Jessie ja Bo Peep.

Päädyin myös kuuntelemaan loppuosaa kunniavierashaastattelusta. Tänä vuonnakin oli valittu suomalaisille tärkeiden elokuvien ja tv-sarjojen ääninäyttelijöitä vieraaksi: mm. Notre Damen kellonsoittajan Frolloa ja Aristokattien Thomas O'Malleya dubannut Ossi Ahlapuro ja Rakettiryhmän Jessien äänenä esiintynyt Mari Riikonen kertoivat lavalla omasta urastaan ja antoivat myös pienet ääninäytteet. Kyllähän sen Jessien heti tunnistikin, ah nostalgiaa.

Ossi Ahlapuro ja Mira Riikonen kunniavierashaastattelussa.

Oma ohjelmanumeromme, "Nörttikulttuurin nousu ja (t)uho" alkoi yhdeltä ja kesti sen puolitoista tuntia. Alustimme settiä esitelmöimällä hieman nörttiydestä ja nörttikulttuurista ja miten me olimme sitä määritelleet, esittelimme kurssin ja konferenssin lähtökohdat ja aloitimme sitten keskustelun. Meitä oli paikalla itseni lisäksi kolme kollegaani: sarjakuvahahmotutkija Essi Varis, fanitutkija Tanja Välisalo sekä pelitutkija Jonne Arjoranta.

Paneelille puolitoista tuntia on aika hyvä aika, mutta meidän tutkijadelegaatioltamme se loppui kesken. Olin puheenjohtajana varautunut hätävarakysymyksilläkin, mutta niitä ei ehtinyt edes vilkaista: nörttikulttuuri ja erityisesti nörtti-identiteetti olivat yleisölle niin läheisiä ja henkilökohtaisia aiheita, että kaikki halusivat jakaa omat kokemuksensa.

Olisi ehkä pitänyt ottaa tiukempi linja kysymyksille ja kommenteille, kun jälkikäteen kuuli, miten oli toivottu enemmän paneelin jäsenten näkemyksiä ja kommentteja yleisön huomioiden sijaan. (Vaikka saimme myös kuulla paneelin olleen conin paras ohjelma, mikä aina lämmittää sydäntä.) Tämä järjestävänä tahona tietenkin hieman harmitti, vaikka olimme kyllä erittäin tyytyväisiä herättämäämme keskusteluun - olimme hieman jännänneet, syökö samaan aikaan ensi-iltansa saanut Pokémon-musikaali "Valitsen sinut" meidän yleisöämme. Ei syönyt.

Ehdimme käsitellä nörtti-identiteettiä ja sen rajoja sekä hieman valtavirtaistumista ja marginaalisuutta ja tietenkin aina niin ajankohtaista sukupuolen merkitystä paneelikeskustelussamme. Aiheesta olisi voinut pitää kokonaisen luentosarjan (oho, teimme jo) sekä konferenssin (sekin kokeiltiin). Mutta tämä kertoo vain siitä, että aiheesta tarvitaan selvästi lisää akateemista tutkimusta. Ehkä sitäkin on kohta luvassa.

Jos jollakulla muuten on kuvia paneelistamme, saa hihkaista! Ottaisin niitä mielelläni vastaan.

Popcultista jäi jälleen todella positiivinen kuva, vaikkakin vain yhden päivän osalta. Ohjelmanjärjestäjille oli jälleen varattu evästä Green Roomiin, meidän mikkimme (vaikka niitä oli vain yksi) toimi paneelissa, ihmiset olivat ystävällisiä ja ilmapiiri kaikin puolin mukava. Minut tunnistettiin Ankkatohtoriksi ja sain kuulla jälleen yhdestä Don Rosan sarjakuvista tehdystä lopputyöstä. Höyrysin nörttijutuista taidekujan myyjien kanssa ja ostin kaikkea ihanaa pientä sälää.

Vaikka olin suunnitellut meneväni katsomaan pientä Carl Barks -litografianäyttelyä ja varannut sille aikaakin, onnistuin sössimään aikataulut ja missaamaan aikaisemman bussin, joten jätin näyttelyn välistä mennäkseni ystäväni kanssa syömään. Samalla onnistuin pongaamaan katkeransuloisen Game of Thrones - Hall of Faces -näyttelyn, jota pystytettiin juuri Helsingin Narinkkatorille Kampin eteen, kun siellä sunnuntaina palloilin. Näyttely on ilmainen ja se on avoinna 13.–17. huhtikuuta (ke-pe klo 12–20, la 10–18 ja su 10–15). Käykää katsomassa, ottakaa kuvia ja jakakaa niitä, koska minä (niisk) en pääse paikalle.

Näyttely pystytysvaiheessa

Tällä hetkellä se on avoinna yleisölle!

Pieniä ostoksia ja conipassi.

Pidin budjetin pienenä ja ostin vain vähän kivaa sälää tällä kertaa. Parit pitkät raitasukat, joita aina tarvitsee (toinen pari on ihana sateenkaarenvärinen setti, mikä toi mieleeni Rainbow-Briten, kuinka moni muistaa?), Piisamirotta-rintanapin, BB8-tarran, supersuloisessa rasiassa tulleen Starlord-charmin, joka muutti koristamaan työpuhelintani sekä kerrassaan huikeat, upeat, mahdottoman tyylikkäät Felix Felicis -korvikset.

Elämäni filosofiaan kuuluu, että kirjoja ja korviksia ei koskaan voi olla liikaa.

Ensi vuonna, Popcult. Ensi vuonna tavataan taas.

Tampereen kuplintoja sunnuntain verran

Pauli Kallion & Ville Pirisen sarjis ei saanut
Moomin Charactersin hyväksyntää julkaisuun.

Tänäkin vuonna Tampere Kuplii goes Academic jäi töiden takia välistä ja niin jäi myös päätapahtuman lauantaikin. Paikkasin sarjakuvatapahtumavajetta sillä, että änkesin itseni sunnuntaille esitelmöimään. Päivän reissu Tampereelle oli varsin piristävä tuulahdus keskelle arkea.

Kuplii järjestettiin ensimmäisen kerran Tampere-talossa, mikä haki tilana vielä vähän paikkaansa. Sitä tilaa kun oli sen verran, että sitä soisi hyödynnettävän vielä enemmänkin. Ehkä kotiutuminen alkaa tapahtua seuraavien vuosien mittaan. Eniten tällaisena Tampereen ulkopuolisena noobina (joka on kerran elämässään käynyt Tampere-talossa) kenkutti ruuan puute. Lauantain osalta en tietenkään osaa sanoa, mutta sunnuntaina vain alakerran kahvio oli auki ja toisessa kerroksessa oli pieni välipalan mahdollisuus. Sitä kahviotakin metsästäessä meni aikaa, kun se oli jokseenkin hyvin naamioitunut ykköskerroksen tasanteen "alle".

Se lämmin ruoka olisi välillä ollut pop, vaikka coneissa ja festareilla yleisin ongelma onkin, että missä ihmeen välissä sitä syö, kun kiinnostavaa ohjelmaa on koko ajan jossain. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että ruokaa olisi ollut hyvä olla jossain, erityisesti siksi, kun narikkamaksu oli hulppeat kolme euroa. Sitä ei hirveän montaa kertaa haluaisi maksaa, jos pitää hakea ruokaa tapahtuman ulkopuolelta.

Tällaiset paneeliverhot kelpaisivat minullekin.

Päädyin harhailemaan Tampere-talossa koko aamupäivän ennen omaa esitelmääni. Minun piti mennä alun perin kuuntelemaan Sandman-esitelmää, mutta jäin suustani kiinni Cosvisionin mainostiskille ja se ohjelma unohtui täysin. Mutta ehdinpähän kiertää kaikki kojut ja ostaa sarjakuvia kaikessa rauhassa. Päädyin myös tarkastelemaan ympäri Tampere-taloa viritettyjä näyttelyjä ja räpsimään valokuvia teoksista.

Tässä vaiheessa Dalek oli vielä nätisti...

Tampere-talo oli täynnä nuorta anime- ja manga-cossaajia, mukana oli jopa ihania turreja. Tällainen sivistymätön moukka tunnisti ehkä yhden tai kaksi hahmoa siitä laumasta ja oli ehkä hieman nolona. Supernaturalin Castiel käveli kuitenkin vastaan ja jokunen Potter-hahmokin. Myöhemmin tuota yllä olevassa kuvassa olevaa Dalekia piti jo väistää, kun se oli karannut vankilastaan kesken päivän. Parhaimpia cosseja oli kuitenkin Muumien Mörkö, josta en ehtinyt napata hyvää kuvaa. Möröllä oli kaiuttimet jossain kaapunsa alla ja siitä Mörön tunnusmusiikista tiesi aina, milloin otus lähestyi. Hui.

Edesmenneen sarjakuvataiteilija Toni Tirrin muistonäyttely

Taidetta Marja Siiran sarjakuvasta Kirjoitukset

Oma esitelmäni, "Kertojanlaatikoiden hyökkäys! Neljännen seinän rikkominen Disney-sarjakuvissa", oli laitettu Studioon, mikä oli isoin käytettävissä oleva tila. Kunnianosoitus sinänsä, mutta jos tila ei tule melkein täyteen, se näyttää paljon tyhjemmältä kuin pienempi tila, ja näin vähän pääsi tällä kertaa käymään. Ja kun yleisö oli jotenkin kaukana nousevassa katsomossa, olo oli hivenen yksinäinen siellä edessä ja tunnetta vain lisäsivät erilaiset spottivalot, niin ei oikein tiennyt, kenen ystävällisiä kasvoja katselisi puheen aikana. 

Tunnin mittainen esitelmäni oli päivitetty versio viime kesän Archipelacon-esitelmästä ja se käsitteli erilaisia tapoja, joilla Disney-taiteilijat rikkovat niin sanottua neljättä seinää: eli miten hahmot katsovat lukijaa ja puhuttelevat tätä tai kertojaa, tiedostavat olevansa sarjakuvassa, tai rikkovat ruutujen reunojen rajoja. Olen valtavan innostunut tästä ilmiöstä, josta käytetään myös nimitystä metalepsis. Tätä toivon voivani tulevaisuudessa tutkia enemmänkin erityisesti Disney-sarjakuvien kontekstissa. Puhuin nyt siis muistakin kuin Rosan sarjoista, minulla oli päälähteenä jopa sarjis, jonka päähenkilö oli, *GASP*, Mikki Hiiri.

Veljeilin kahden eri mikin kanssa, kun piti juosta näyttämään kankaalta jotain esimerkkiä, mikä oli paikoitellen vähän epäkäytännöllistä. Yleisöltä tuli ihan kiitettävästi kysymyksiä ja huomioita ja sain jopa pari hyvää vinkkiä jatkoa varten, mikä on aina parasta esitelmien pitämisessä. Oma ajoituksenikin oli varsin hyvä ja ehdin siitä huolimatta löpisemään aika paljon olennaista.

Ainut, mitä jäin järjestäjien puolelta ihmettelemään, oli se, ettei salivänkärillä ollut ohjelmaa salissa paikan päällä, vaan hänen piti kysyä minulta, mitä olen pitämässä. (Hetken, aivan iikkipikkisen hetken, ehdin jo turhamaisena miettiä "eksää tiedä kuka mää oon?", ennen kuin läpsin itseäni mentaalisesti poskille.) Hämmennyin siitä kovasti. Oletin, että joka salissa olisi ohjelma ja lista, kuka pitää ja mitä ja miten kauan, niin vänkärit pysyvät kartalla asioista. 

Ehdin esitelmäni jälkeen katsomaan muutakin puheohjelmaa. Maaret Stepanoff eli Twitterin AranaRain piti uusintakierroksen viime keväänä Popcultissa missaamastani prinsessaluennosta eli aiheesta "Naiskuva Disneyn klassikoissa". Puolessatoista tunnissa Stepanoff ehti käymään läpi koko Disneyn klassikoiden historian aina uusimpaan Zootropolikseen asti. Vaikka Disney-elokuvat ovat hänelle omien sanojensa mukaan vain harrastus, hänen huomionsa olivat näin tutkijan silmin katsottuna erittäin tarkkaavaisia ja esitinkin hänelle toiveen, että jos häntä joskus kiinnostaisi loikata akateemiselle polulle, niin tästä aiheesta kyllä saisi paljonkin irti.

Näiden sankarittarien parissa kasvoin.

Maaret Stepanoff oli jaotellut Disneyn sankarittaret eri tyyppeihin ja kyllähän ne ysärin prinsessat ja prinsessankaltaiset nuoret naiset sieltä heti osuivat silmiin. Stepanoff totesi osuvasti, että Disneyn ysärinaiset eivät ole elämäänsä tyytyväisiä, vaan haluavat enemmän - toisin kuin alkuaikojen eteeriset prinsessat, jotka nyyhkivät hieman ja tyytyivät sitten kohtaloonsa. Belle on edelleen idolini.

Toivottavasti ensi vuonna en ole mennyt osallistumaan mihinkään koulutukseen, joka menee päällekkäin Kupliin viikonlopun kanssa. Lauantaina olisi ollut sen verran paljon kiinnostavaa ohjelmaa, että mielelläni olisin pyörinyt maisemissa useammankin päivän.

Ropecon-pallo Tampere-talon aulassa.

Ns. pakollinen vessaselfie t-paidasta, joka sai kehuja.

Kassillinen kevyitä ostoksia.

Minulla ei ollut oikein mitään fiksattua päätöstä siitä, mitä Kupliista olisin lähtenyt hakemaan. Ainahan sitä voi ostaa Myrntailta uusia tarroja, oli ainut mielessä ollut ajatus. Tällä kertaa onnistuin pysymään erossa krääsästä, vaikka päädyinkin ostamaan itselleni uudet, kertakaikkisen ihanat Kuoleman varjelukset -korvikset. Ne ovat Purple Octopus Jewelleryn käsialaa ja maksoivat vain kahdeksan euroa. Muista myyntipöydistä haalin itselleni kympillä kolme Aron morsiamet -pokkaria, joihin jäin koukkuun erään sarjakuvakurssilaisen esseen myötä, Cyril Pedrosan upean Kolme varjoa -sarjakuvan ja Wolf Kankareen koskettavan Miska Pähkinän, joka on trans-aiheellaan valtavan ajankohtainen.

Pienlehtimarssista ostin Taina "Myrntai" Koskiselta niitä yli-ihania pöllötarroja, kauniin kirjanmerkin ja Otus Opuksen kolmannen osan, joka oli valmistunut! Pöllöjä! Lisää pöllöjä!

Tuin myös muita taiteilijoita: tuo c-kasetti on siis sarjakuva, Juho Sihvosen nerokasta muotoilua esittelevä Etusilmä. Sen vieressä on Tiina M. Vanhapellon Dolls are Creepy - Nuket on karmivia, jonka mukana tulee puolestaan soundtrack cd-singlen muodossa. Nämä kaksi edustavat hienosti kokeilevaa sarjakuvaa ja niitä pitää esitellä seuraavalla sarjiskurssilla.

Lisäksi ostin nimimerkin Mae Vaan sarjakuvan Kuoressa, joka käsittelee koulukiusaamista ja vloggaamista. Tähän pitää tutustua jo hankkeenkin puitteissa. 

Kävin härkkimässä Ropeconinkin pöydällä. Heijastin on sieltä. Lupauduin laittamaan sinnepäin ohjelmaehdotusta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ankkoja, vaan jotain aivan muuta.

Kiitos Kupliille jo pelkästä sunnuntaista. Toivottavasti meillä on enemmän aikaa toisillemme ensi vuonna.

Tutkijablogihaaste, osa 6: Listaa kaikki töihin liittyvät kirjat, joita luet / teeskentelet lukevasi

Artikkelin lähdeteospino. Siis osa siitä.

Maaliskuun hulluusprojektini oli kasata 6000-10000 sanan englanninkielinen artikkeli aiheesta sarjakuva ja kuvataide. Tulos lähti eilen viimeisenä palautuspäivänä tarjolle. Sanoja taisi olla vajaa 7800. Tässä kirjapino, jota luin artikkelia varten. Tai "luin", koska Dalí-teoksista etsin lähinnä tiettyjä maalauksia, joihin viime vuonna julkaistu Roberto Gagnorin ja Giorgio Cavazzanon "Destino"-sarjakuva (kuvassa päällimmäisenä olevassa Roope-setä -lehden erikoisnumerossa) viittaa. Artikkeli liittyi siis kyseiseen sarjakuvaan, josta esitelmöin pienesti jo viime kesän Archipelaconissa ja nyt uudelleen Tampere Kupliissa. Siitä sai ihan valtavasti irti teeman kannalta hedelmällistä asiaa.

Tuo Walt Disney ja Euroopan taide on muuten upea teos. Se on Helsingin taidemuseon julkaisu vuodelta 2009 ja käsittelee siellä pidettyä Disney-näyttelyä. Luin siitä vain Disneyn ja Dalín yhteystyöstä kertovan esseen, mutta pitää selata se kunnolla läpi nyt kaikessa rauhassa ja ihailla Disneyn animaatioiden taidetta sekä niihin vaikuttaneita teoksia.

Kuvan teosten lisäksi luin myös uudelleen muistiinpanojani Maria Nikolajevan väitöskirjasta The Magic Code (1988) sekä hänen artikkelistaan "Fairy Tale and Fantasy: From Archaic to Postmodern" (2003). Lisäksi kaivelin hyllystäni Scott McCloudin Understanding Comics - the Invisible Art -teoksen (1993) ja Karin Kukkosen artikkelit kirjasta Metalepsis in Popular Culture (2011) tukemaan argumentointiani.

Nyt odotellaankin sitten kesäkuun puoliväliin, että mitä siellä journaalissa tuotoksestani tuumataan.