Tampereen kuplintoja sunnuntain verran

Pauli Kallion & Ville Pirisen sarjis ei saanut
Moomin Charactersin hyväksyntää julkaisuun.

Tänäkin vuonna Tampere Kuplii goes Academic jäi töiden takia välistä ja niin jäi myös päätapahtuman lauantaikin. Paikkasin sarjakuvatapahtumavajetta sillä, että änkesin itseni sunnuntaille esitelmöimään. Päivän reissu Tampereelle oli varsin piristävä tuulahdus keskelle arkea.

Kuplii järjestettiin ensimmäisen kerran Tampere-talossa, mikä haki tilana vielä vähän paikkaansa. Sitä tilaa kun oli sen verran, että sitä soisi hyödynnettävän vielä enemmänkin. Ehkä kotiutuminen alkaa tapahtua seuraavien vuosien mittaan. Eniten tällaisena Tampereen ulkopuolisena noobina (joka on kerran elämässään käynyt Tampere-talossa) kenkutti ruuan puute. Lauantain osalta en tietenkään osaa sanoa, mutta sunnuntaina vain alakerran kahvio oli auki ja toisessa kerroksessa oli pieni välipalan mahdollisuus. Sitä kahviotakin metsästäessä meni aikaa, kun se oli jokseenkin hyvin naamioitunut ykköskerroksen tasanteen "alle".

Se lämmin ruoka olisi välillä ollut pop, vaikka coneissa ja festareilla yleisin ongelma onkin, että missä ihmeen välissä sitä syö, kun kiinnostavaa ohjelmaa on koko ajan jossain. Nyt kuitenkin tuntui siltä, että ruokaa olisi ollut hyvä olla jossain, erityisesti siksi, kun narikkamaksu oli hulppeat kolme euroa. Sitä ei hirveän montaa kertaa haluaisi maksaa, jos pitää hakea ruokaa tapahtuman ulkopuolelta.

Tällaiset paneeliverhot kelpaisivat minullekin.

Päädyin harhailemaan Tampere-talossa koko aamupäivän ennen omaa esitelmääni. Minun piti mennä alun perin kuuntelemaan Sandman-esitelmää, mutta jäin suustani kiinni Cosvisionin mainostiskille ja se ohjelma unohtui täysin. Mutta ehdinpähän kiertää kaikki kojut ja ostaa sarjakuvia kaikessa rauhassa. Päädyin myös tarkastelemaan ympäri Tampere-taloa viritettyjä näyttelyjä ja räpsimään valokuvia teoksista.

Tässä vaiheessa Dalek oli vielä nätisti...

Tampere-talo oli täynnä nuorta anime- ja manga-cossaajia, mukana oli jopa ihania turreja. Tällainen sivistymätön moukka tunnisti ehkä yhden tai kaksi hahmoa siitä laumasta ja oli ehkä hieman nolona. Supernaturalin Castiel käveli kuitenkin vastaan ja jokunen Potter-hahmokin. Myöhemmin tuota yllä olevassa kuvassa olevaa Dalekia piti jo väistää, kun se oli karannut vankilastaan kesken päivän. Parhaimpia cosseja oli kuitenkin Muumien Mörkö, josta en ehtinyt napata hyvää kuvaa. Möröllä oli kaiuttimet jossain kaapunsa alla ja siitä Mörön tunnusmusiikista tiesi aina, milloin otus lähestyi. Hui.

Edesmenneen sarjakuvataiteilija Toni Tirrin muistonäyttely

Taidetta Marja Siiran sarjakuvasta Kirjoitukset

Oma esitelmäni, "Kertojanlaatikoiden hyökkäys! Neljännen seinän rikkominen Disney-sarjakuvissa", oli laitettu Studioon, mikä oli isoin käytettävissä oleva tila. Kunnianosoitus sinänsä, mutta jos tila ei tule melkein täyteen, se näyttää paljon tyhjemmältä kuin pienempi tila, ja näin vähän pääsi tällä kertaa käymään. Ja kun yleisö oli jotenkin kaukana nousevassa katsomossa, olo oli hivenen yksinäinen siellä edessä ja tunnetta vain lisäsivät erilaiset spottivalot, niin ei oikein tiennyt, kenen ystävällisiä kasvoja katselisi puheen aikana. 

Tunnin mittainen esitelmäni oli päivitetty versio viime kesän Archipelacon-esitelmästä ja se käsitteli erilaisia tapoja, joilla Disney-taiteilijat rikkovat niin sanottua neljättä seinää: eli miten hahmot katsovat lukijaa ja puhuttelevat tätä tai kertojaa, tiedostavat olevansa sarjakuvassa, tai rikkovat ruutujen reunojen rajoja. Olen valtavan innostunut tästä ilmiöstä, josta käytetään myös nimitystä metalepsis. Tätä toivon voivani tulevaisuudessa tutkia enemmänkin erityisesti Disney-sarjakuvien kontekstissa. Puhuin nyt siis muistakin kuin Rosan sarjoista, minulla oli päälähteenä jopa sarjis, jonka päähenkilö oli, *GASP*, Mikki Hiiri.

Veljeilin kahden eri mikin kanssa, kun piti juosta näyttämään kankaalta jotain esimerkkiä, mikä oli paikoitellen vähän epäkäytännöllistä. Yleisöltä tuli ihan kiitettävästi kysymyksiä ja huomioita ja sain jopa pari hyvää vinkkiä jatkoa varten, mikä on aina parasta esitelmien pitämisessä. Oma ajoituksenikin oli varsin hyvä ja ehdin siitä huolimatta löpisemään aika paljon olennaista.

Ainut, mitä jäin järjestäjien puolelta ihmettelemään, oli se, ettei salivänkärillä ollut ohjelmaa salissa paikan päällä, vaan hänen piti kysyä minulta, mitä olen pitämässä. (Hetken, aivan iikkipikkisen hetken, ehdin jo turhamaisena miettiä "eksää tiedä kuka mää oon?", ennen kuin läpsin itseäni mentaalisesti poskille.) Hämmennyin siitä kovasti. Oletin, että joka salissa olisi ohjelma ja lista, kuka pitää ja mitä ja miten kauan, niin vänkärit pysyvät kartalla asioista. 

Ehdin esitelmäni jälkeen katsomaan muutakin puheohjelmaa. Maaret Stepanoff eli Twitterin AranaRain piti uusintakierroksen viime keväänä Popcultissa missaamastani prinsessaluennosta eli aiheesta "Naiskuva Disneyn klassikoissa". Puolessatoista tunnissa Stepanoff ehti käymään läpi koko Disneyn klassikoiden historian aina uusimpaan Zootropolikseen asti. Vaikka Disney-elokuvat ovat hänelle omien sanojensa mukaan vain harrastus, hänen huomionsa olivat näin tutkijan silmin katsottuna erittäin tarkkaavaisia ja esitinkin hänelle toiveen, että jos häntä joskus kiinnostaisi loikata akateemiselle polulle, niin tästä aiheesta kyllä saisi paljonkin irti.

Näiden sankarittarien parissa kasvoin.

Maaret Stepanoff oli jaotellut Disneyn sankarittaret eri tyyppeihin ja kyllähän ne ysärin prinsessat ja prinsessankaltaiset nuoret naiset sieltä heti osuivat silmiin. Stepanoff totesi osuvasti, että Disneyn ysärinaiset eivät ole elämäänsä tyytyväisiä, vaan haluavat enemmän - toisin kuin alkuaikojen eteeriset prinsessat, jotka nyyhkivät hieman ja tyytyivät sitten kohtaloonsa. Belle on edelleen idolini.

Toivottavasti ensi vuonna en ole mennyt osallistumaan mihinkään koulutukseen, joka menee päällekkäin Kupliin viikonlopun kanssa. Lauantaina olisi ollut sen verran paljon kiinnostavaa ohjelmaa, että mielelläni olisin pyörinyt maisemissa useammankin päivän.

Ropecon-pallo Tampere-talon aulassa.

Ns. pakollinen vessaselfie t-paidasta, joka sai kehuja.

Kassillinen kevyitä ostoksia.

Minulla ei ollut oikein mitään fiksattua päätöstä siitä, mitä Kupliista olisin lähtenyt hakemaan. Ainahan sitä voi ostaa Myrntailta uusia tarroja, oli ainut mielessä ollut ajatus. Tällä kertaa onnistuin pysymään erossa krääsästä, vaikka päädyinkin ostamaan itselleni uudet, kertakaikkisen ihanat Kuoleman varjelukset -korvikset. Ne ovat Purple Octopus Jewelleryn käsialaa ja maksoivat vain kahdeksan euroa. Muista myyntipöydistä haalin itselleni kympillä kolme Aron morsiamet -pokkaria, joihin jäin koukkuun erään sarjakuvakurssilaisen esseen myötä, Cyril Pedrosan upean Kolme varjoa -sarjakuvan ja Wolf Kankareen koskettavan Miska Pähkinän, joka on trans-aiheellaan valtavan ajankohtainen.

Pienlehtimarssista ostin Taina "Myrntai" Koskiselta niitä yli-ihania pöllötarroja, kauniin kirjanmerkin ja Otus Opuksen kolmannen osan, joka oli valmistunut! Pöllöjä! Lisää pöllöjä!

Tuin myös muita taiteilijoita: tuo c-kasetti on siis sarjakuva, Juho Sihvosen nerokasta muotoilua esittelevä Etusilmä. Sen vieressä on Tiina M. Vanhapellon Dolls are Creepy - Nuket on karmivia, jonka mukana tulee puolestaan soundtrack cd-singlen muodossa. Nämä kaksi edustavat hienosti kokeilevaa sarjakuvaa ja niitä pitää esitellä seuraavalla sarjiskurssilla.

Lisäksi ostin nimimerkin Mae Vaan sarjakuvan Kuoressa, joka käsittelee koulukiusaamista ja vloggaamista. Tähän pitää tutustua jo hankkeenkin puitteissa. 

Kävin härkkimässä Ropeconinkin pöydällä. Heijastin on sieltä. Lupauduin laittamaan sinnepäin ohjelmaehdotusta. Tällä kertaa ei kuitenkaan ankkoja, vaan jotain aivan muuta.

Kiitos Kupliille jo pelkästä sunnuntaista. Toivottavasti meillä on enemmän aikaa toisillemme ensi vuonna.