Nörtteilyä Popcultissa

Tänä vuonna toista kertaa Helsingin Kulttuuritalolla järjestetty Popcult jäi omalta osaltani tyngäksi, kun olin opettamassa lauantaipäivän hankkeen työpajassa. Toisaalta se oli ihan hyvä vaihtoehto: Popcultin lauantai oli niin täynnä äärettömän kiinnostavaa ohjelmaa, että nälkäänhän siinä olisi kuollut, kun missään välissä ei olisi ehtinyt syömään. Mari Kasurisen My Little Pony -ohjelma, vanha paheeni Supernatural, ihanat W.I.T.C.H.-sarjakuvat, cosplay-kisat sekä tietenkin upean Another Castle -nörttikuoron sekä pelimusiikkia soittavan metallibändi Polygon Blackin keikat näin mainitakseni jäivät siis välistä, kun saavuin Helsinkiin vasta illalla seitsemän aikaan.

Korjasin lauantaina tätä suurta puutosta saapumalla paikalle vajaa yksitoista imemään itseeni kaikki tuoreimmat nörttituulahdukset myyntikojuja tutkailemalla ja cosplayasuja pongailemalla.

Eihän pinkki tanssiva Dalek voi olla
läpeensä paha, eihän?

Pongasin muutamia kertakaikkisen upeita cosseja, muun muassa Star Warsin Reyn, Nälkäpelin Cressidan ja Mad Max: Fury Roadin Furiosan. Hienoa, että nämä voimakkaat naishahmot ovat niin hyvin edustettuina. Oma cossikuume vain pahenee, kun kesän conit lähenevät...

Toy Storyn Jessie ja Bo Peep.

Päädyin myös kuuntelemaan loppuosaa kunniavierashaastattelusta. Tänä vuonnakin oli valittu suomalaisille tärkeiden elokuvien ja tv-sarjojen ääninäyttelijöitä vieraaksi: mm. Notre Damen kellonsoittajan Frolloa ja Aristokattien Thomas O'Malleya dubannut Ossi Ahlapuro ja Rakettiryhmän Jessien äänenä esiintynyt Mari Riikonen kertoivat lavalla omasta urastaan ja antoivat myös pienet ääninäytteet. Kyllähän sen Jessien heti tunnistikin, ah nostalgiaa.

Ossi Ahlapuro ja Mira Riikonen kunniavierashaastattelussa.

Oma ohjelmanumeromme, "Nörttikulttuurin nousu ja (t)uho" alkoi yhdeltä ja kesti sen puolitoista tuntia. Alustimme settiä esitelmöimällä hieman nörttiydestä ja nörttikulttuurista ja miten me olimme sitä määritelleet, esittelimme kurssin ja konferenssin lähtökohdat ja aloitimme sitten keskustelun. Meitä oli paikalla itseni lisäksi kolme kollegaani: sarjakuvahahmotutkija Essi Varis, fanitutkija Tanja Välisalo sekä pelitutkija Jonne Arjoranta.

Paneelille puolitoista tuntia on aika hyvä aika, mutta meidän tutkijadelegaatioltamme se loppui kesken. Olin puheenjohtajana varautunut hätävarakysymyksilläkin, mutta niitä ei ehtinyt edes vilkaista: nörttikulttuuri ja erityisesti nörtti-identiteetti olivat yleisölle niin läheisiä ja henkilökohtaisia aiheita, että kaikki halusivat jakaa omat kokemuksensa.

Olisi ehkä pitänyt ottaa tiukempi linja kysymyksille ja kommenteille, kun jälkikäteen kuuli, miten oli toivottu enemmän paneelin jäsenten näkemyksiä ja kommentteja yleisön huomioiden sijaan. (Vaikka saimme myös kuulla paneelin olleen conin paras ohjelma, mikä aina lämmittää sydäntä.) Tämä järjestävänä tahona tietenkin hieman harmitti, vaikka olimme kyllä erittäin tyytyväisiä herättämäämme keskusteluun - olimme hieman jännänneet, syökö samaan aikaan ensi-iltansa saanut Pokémon-musikaali "Valitsen sinut" meidän yleisöämme. Ei syönyt.

Ehdimme käsitellä nörtti-identiteettiä ja sen rajoja sekä hieman valtavirtaistumista ja marginaalisuutta ja tietenkin aina niin ajankohtaista sukupuolen merkitystä paneelikeskustelussamme. Aiheesta olisi voinut pitää kokonaisen luentosarjan (oho, teimme jo) sekä konferenssin (sekin kokeiltiin). Mutta tämä kertoo vain siitä, että aiheesta tarvitaan selvästi lisää akateemista tutkimusta. Ehkä sitäkin on kohta luvassa.

Jos jollakulla muuten on kuvia paneelistamme, saa hihkaista! Ottaisin niitä mielelläni vastaan.

Popcultista jäi jälleen todella positiivinen kuva, vaikkakin vain yhden päivän osalta. Ohjelmanjärjestäjille oli jälleen varattu evästä Green Roomiin, meidän mikkimme (vaikka niitä oli vain yksi) toimi paneelissa, ihmiset olivat ystävällisiä ja ilmapiiri kaikin puolin mukava. Minut tunnistettiin Ankkatohtoriksi ja sain kuulla jälleen yhdestä Don Rosan sarjakuvista tehdystä lopputyöstä. Höyrysin nörttijutuista taidekujan myyjien kanssa ja ostin kaikkea ihanaa pientä sälää.

Vaikka olin suunnitellut meneväni katsomaan pientä Carl Barks -litografianäyttelyä ja varannut sille aikaakin, onnistuin sössimään aikataulut ja missaamaan aikaisemman bussin, joten jätin näyttelyn välistä mennäkseni ystäväni kanssa syömään. Samalla onnistuin pongaamaan katkeransuloisen Game of Thrones - Hall of Faces -näyttelyn, jota pystytettiin juuri Helsingin Narinkkatorille Kampin eteen, kun siellä sunnuntaina palloilin. Näyttely on ilmainen ja se on avoinna 13.–17. huhtikuuta (ke-pe klo 12–20, la 10–18 ja su 10–15). Käykää katsomassa, ottakaa kuvia ja jakakaa niitä, koska minä (niisk) en pääse paikalle.

Näyttely pystytysvaiheessa

Tällä hetkellä se on avoinna yleisölle!

Pieniä ostoksia ja conipassi.

Pidin budjetin pienenä ja ostin vain vähän kivaa sälää tällä kertaa. Parit pitkät raitasukat, joita aina tarvitsee (toinen pari on ihana sateenkaarenvärinen setti, mikä toi mieleeni Rainbow-Briten, kuinka moni muistaa?), Piisamirotta-rintanapin, BB8-tarran, supersuloisessa rasiassa tulleen Starlord-charmin, joka muutti koristamaan työpuhelintani sekä kerrassaan huikeat, upeat, mahdottoman tyylikkäät Felix Felicis -korvikset.

Elämäni filosofiaan kuuluu, että kirjoja ja korviksia ei koskaan voi olla liikaa.

Ensi vuonna, Popcult. Ensi vuonna tavataan taas.