Kuplintaa Tampereella 2018

Tampere Kupliin raportointi on myöhässä, pahoittelut siitä. Todettakoon, että huhtikuu on kamala kuukausi ja yritän nyt vain kovasti selvitä siitä hengissä ilman turhia vaurioita.

Tänä vuonna Kupliin akateeminen osio jäi väliin, koska meillä oli Näkymättömät-hankkeen yhteinen päätösseminaari - sekin tosin sattumoisin ja onnistuneesti Tampereella. Pystyin sitten yhdistämään kaksi työmatkaa ja jäämään kaupunkiin viikonlopuksi. Kävin muun muassa katsomassa perjantai-iltana Tampereen teatterin Cats-musikaalin. Nautin erityisesti tanssitanko-kohtauksesta, joskin Mister Mistoffeleesin sirkustemppuilulla oli mielestäni turhaan korvattu hyvä juonellinen seikka (kyllä, tässäkin musikaalissa on oikeastaan juoni) eli Old Deuteronomyn löytyminen.

Mutta lauantaina pääsin kuitenkin mukaan sarjakuvaväen kuplintaan. Ehdin katsella hetken nörttikuoro Pixel Sistersin esiintymistä Kuplalavalla, ennen kuin minun täytyi rientää omaan esitelmääni. Sen verran haluan antaa palautetta järjestäjille, että älkää enää laittako kuoroja Kuplalavalle. Koska tila ei ole erillinen sali, kaikki käytävän ja myyntisalin meteli häiritsi esitystä todella paljon. Mikkejä oli sen verran vähän, että kuoro hukkui taustahälyyn. Harmitti todella paljon, ettei esityksestä saanut penkkirivien takaosasta ollenkaan selvää.

Pixel Sisters on juuri aloittamassa esityksensä.

Esitelmäni "Sisäistä supersankaria etsimässä - sarjakuvatyöpaja identiteettityön tukena" esitteli hankkeemme tuloksia sarjakuvatyöpajojen näkökulmasta. Koska samaan aikaan toisaalla oli sekä Sarjakuva-Finlandia-palkinnon voittajan ohjelmaa että populaarimpaa supersankariohjelmaa, vähän jännitin, tuleeko ketään paikalle. Mutta tuli ja tuli tarpeeksi, koska tavoitteenani - hankkeen työpajoissa syntyneiden supersankareiden esittelyn lisäksi - oli saada osallistujat myös piirtämään itsestään oma supersankari. Jännitin myös sitä, miten kuuntelijat suhtautuisivat osallistavaan ohjelmaan, mutta kaikki piirsivät ja näyttivät olevan ihan innoissaan asiasta. Tässä muutama tärkeä nosto Näkymättömät-hankkeen sarjakuvatyöpajojen järjestämisestä:

• Sarjakuvakerronnalle ominainen liioittelu auttoi oman osaamisen kuvaamisessa
• Supersankarien superkyvyt olivat yllättävän "tavallisia": niiden tarkoituksena oli tyypillisesti auttaa läheisiä, eläimiä tai luontoa
• Työpaja oli tärkeä luova tauko arjen keskellä
• Sekä luova prosessi että ilmaisun vapaus oli merkittävää: sai tehdä omalla tyylillä ja tavalla ilman paineita
• Omasta työstä saatu vertaispalaute oli positiivinen voimavara

Supersankari-alter egon luominen on myös hyvä tapa kehittää positiivista mielikuvaa itsestään. Tämä näkyy esimerkiksi niin sanotussa Batman-efektissä, jossa tutkittiin 4 - 6-vuotiaita lapsia. Tutkimuksen mukaan he suoriutuivat tylsistä tehtävistä paremmin, jos he kuvittelivat itsensä Batmaniksi.

Joskus aion vielä testata tätä ja tehdä apurahahakemuksen Batman-asussa.

Esitelmäni sai paljon kiitosta. Jotkut olivat saaneet siitä vinkkejä suoraan työhönsä. Paras kommentti tuli kuitenkin nuorelta tytöltä, joka tuli viimeisenä esitelmäni jälkeen kertomaan, että olen hänen uraidolinsa. Mitäpä siinä oikein kykeni änkyttämään, kun hämmennyin niin pahasti. Voin vaan todeta näin julkisesti, että jatka kirjoittamista! Oman jutun löytyminen on aina tärkeä asia.

Sarjakuvatyöpajojen järjestämisestä ja konkreettisia tehtävänantoja löytyy hankkeemme Topit-käsikirjan verkkosivuilta www.kerrotarina.fi. Ne päivittyvät vielä toukokuun ajan ja ainakaan vielä kaikkia sarjislinkkejä ei sinne ole lisätty.

H-P Lehkonen ja Kupliin hauskin ohjelma

Pyörähdin lauantaina kuuntelemassa vielä H-P Lehkosen esitelmää siitä, kuinka hänen transprosessistaan tuli sarjakuvien kautta julkinen. Jos et muuten koskaan ole käynyt kuuntelemassa H-P:tä ja sinulla on siihen mahdollisuus, mene ihmeessä. Hän on loistava ja kerrassaan hillittömän hauska puhuja, ja onnistuu kaiken sen huumorin lomassa takomaan kuulijoiden päähän tiukkaa asiaa.

Lauantain päätti omalta osaltani paneelikeskustelu "Opinnäytetyö sarjakuvista", jossa minä, kollegani Laura Antola ja Anne Heinonen sekä moderaattori Atte Timonen keskustelimme sarjakuvista tutkimuskohteena. Nostaisin tästä keskustelusta esille muutaman tärkeän seikan, jos mietit sarjakuvatutkimusta tai mitä tahansa populaarikulttuuriin liittyvää, ns. "turhaa tutkimusta".

Jos sitä ei ole tutkittu, sitä pitää tutkia.

Sarjakuva kertoo aikansa kulttuurista ja yhteiskunnasta. Se on aina julkaisuajankohtansa tulos ja sitä on tutkittava konteksti huomioiden. Siksi myös sarjakuva (kuten mikä tahansa populaarikulttuurin tuote) kertoo siitä, millainen ihminen on.

Ja olivathan sellaiset "korkeakulttuuriset tuotteet", kuten Kalevala, Shakespearen näytelmät, tai vaikka Dickensin romaanit aikansa populaarikulttuuria. Kalevalan tarinat olivat suullista kerrontaperinnettä (populaarikulttuuria), Shakespearen näytelmiä kävi katsomassa paikallinen rahvas (populaarikulttuuria) ja Dickensin romaaneja julkaistiin sanomalehdissä (populaarikulttuuria). Aika muuttaa tuotteen ja tarinan vastaanottoa. Tulevaisuudessa emme välttämättä edes muista, miksi  sarjakuvia on joskus pidetty huonona viihteenä tai vain lapsille suunnattuina kertakäyttötuotteina.

Joten tutki sitä, mikä sinua kiinnostaa. Muista tekijänoikeudet ja verkostoidu. Suomen sarjakuvatutkijoiden ryhmä löytyy Facebookista!

Vesa Kataisto haastatteli Barks-kirjan tehnyttä Timo Ronkaista

Sunnuntain tärkein ohjelma oli Ankkalinnan pamauksen päätoimittaja Timo Ronkaisen haastattelu. Juuri päivänvalon nähnyt Barks-teos Ankkamestarin salaisuus on peräisin Ronkaisen kynästä ja kirja oli totta kai Kupliin ostoslistallani. Teos koostuu Pamauksessa julkaistuista Barks-aiheisista esseistä ja on mukaan mahtunut myös paljon uutta. Voisi mennä kesälukemistoksi tämä opus. Kirjoitan siitä sitten blogiin ihan oman merkinnän.

Pyörähdin myös katsomassa, kuinka kollegani Leena Romu haastatteli Emmi Valvetta tämän omaelämäkerrallisesta Armo-teoksesta. Lisäksi kuuntelin Emmi Niemisen ja Johanna Vehkoon esitelmän, kuinka Vihan ja inhon internet -teos syntyi. Tämäkin Sarjakuva-Finlandia-palkintoehdokkaana ollut loistava journalistinen opus oli ostoslistallani. Se on pysäyttävä, informatiivinen ja hyödyllinen kenelle tahansa aiheesta kiinnostuneelle. Erityisen tärkeitä ovat käytännön vinkit siihen, kuinka toimia, jos joutuu itse verkkohäirinnän kohteeksi.

Kupliin loot 2018.

Tajusin hämmentyneenä, että tämän vuoden ostokset painottuivat tietokirjallisuuteen. Edellä mainittujen teosten lisäksi ostin Severi Nygårdin Sarjakuvasensuurin, jonka kannessa on muuten mielenkiintoinen jippo. Ostin kuitenkin myös pienlehtitaivaasta Merkintöjä akatemiasta, joka on sarjakuvapäiväkirja yliopistoarjesta. Rakkaus 2.0 on KESSin eli Keski-Suomen sarjakuvaseuran tämän vuoden tuotos, jonka sain liittyessäni yhdistyksen tukijäseneksi. Ankka-juliste on tietenkin Avi Heikkisen käsialaa - käykää fanittamassa häntä! Tarroja on aina pakko saada - xenomorph asettui jo tablettiini. (En muuten ostanut lainkaan pöllötarroja Myrntailta! Mikä häpeä!)

Sydämen malliset rintanapit ovat ajankohtaisia, koska katson juuri Fullmetal Alchemist - Brotherhoodia ja olen liian fiiliksissäni siitä. Näiden ostaminen tuki yhden sarjakuvakoulun nuorten pääsyä Ranskaan. Sitten loottasin pieniä figuja euron kipale. Roope on aina pop, mutta Toad on se, jolla ajan aina Mario Kartia. Ja Repe Sorsan avulla löysin jo pienenä Warner Brosin animaatioista metakerronnan ihanan maailman.

Kuvia tuli otettua tänä vuonna liian vähän. Tampere-talo oli täynnä hienoja cosseja ja oli ihanaa katsoa, miten nuoret ovat löytäneet ilmaistapahtuman ja pystyvät turvallisessa ympäristössä tutustumaan toisiin, samoista asioista innostuneisiin nuoriin. Mutta kieltämättä tunsin oloni ikälopuksi, ahdistuin ihmismassoista ja hieman ärsyynnyin siitä, että joskus sitä vaan vallataan itselleen tila keskeltä eikä huomioida muita. Mutta sopu sijaa antaa. Tampere-talolla on reilusti tilaa meille kaikille nörteille.