Tiede sanoi POP Turussa

Lauantaina 28.4. Suomen Populaarikulttuurin Tutkimuksen Seura järjesti Valtavirrasta marginaaliin - ulkopuolisuus populaarikulttuurissa -nimisen seminaarin. Seminaarin yhteistyökumppanina oli Turun yliopiston musiikkitieteen oppiaine, mikä mahdollisti tapahtuman järjestämisen yliopiston tiloissa, Sirkkalan kampuksella. Se näkyi myös seminaarin esiintyjissä, joista moni oli erikoistunut musiikintutkimukseen.

Seminaari oli jo monipuolisen ohjelmakattauksensa puolesta varsin kiinnostava, mutta minulle se oli merkittävä askel urapolullani, koska minut kutsuttiin sen keynote-puhujaksi. (Niille, jotka eivät ole varmoja, mitä keynote tarkoittaa, se on seminaarin tai konferenssin pääpuhuja, tyypillisimmin kyseisen teeman asiantuntija ja alansa isoja nimiä. Se, jolle maksetaan tilaisuudesta vähintäänkin matkakulut.) Kyseessä oli toinen keynote-luentoni, joten kunnia oli suuri ja jännitys valtava. Viimeistelin puhettani vielä perjantaina ja kasasin dioja hostellissa puolenyön aikaan naapurihuoneen asukkaan kuorsauksen saattelemana. Mutta hyvä siitä tuli, ainakin palautteen perusteella.

Nimesin keynote-luentoni tämän blogini mukaan eli puhuin otsikolla "Akateemisen ja populaarin välimaastossa. Kun tyttö Aku Ankkaa halusi tutkia". Keynoteni käsitteli omaa polkuani tutkijana hyvänä esimerkkinä siitä, millaisia ennakkoluuloja populaarikulttuurin tutkija voi urallaan kohdata niin akatemian kuin Ankkalinnankin (eli sen muun väestön) taholta. Esittelin muutaman kiinnostavan forum-keskustelun aiheesta, joista tässä alla yksi, joka on peräisin potku.netin keskustelupalstalta. 

Lähteenä ollut pätkä ja koko keskustelu on luettavissa täältä. 

Samaan syssyyn voin todeta, että aina voi lukea meriitiksi sen, jos sinut mainitaan vauva.fi-foorumilla...

Perustelin myös miksi sitä Aku Ankkaa pitää tutkia eli jaoin muutamia olennaisuuksia viime keväänä tekemästäni kyselytutkimuksesta ja Aku Ankan merkityksestä suomalaisille. Niistä voi lukea lisää Sarjainfon artikkelista 4/2017, josta kirjoitin tarkemmin täällä. 

Lopuksi koostin muutaman olennaisen perustelun, miksi on tärkeää tutkia populaarikulttuuria: 

1. Jos aihetta ei ole tutkittu, sitä pitää tutkia. Koska tutkimus on itseisarvo.
2. Ihminen on kulttuurinen eläin. Kun me tutkimme kulttuuria, me tutkimme ihmistä.
3. Populaarikulttuuri on aikansa tuotetta. Se kuvaa niitä historiallisia, yhteiskunnallisia ja sosiaalisia konteksteja, joissa se on luotu.

Näistä asioista puhuinkin jo hieman Tampere Kuplii -postauksen yhteydessä, mutta haluan tuoda esille myös yleisöstä tulleen olennaisen huomion. Ihmisten arvot ja maailmankuva voivat perustua fiktiivisten tarinoiden ja niissä esiintyvien hahmojen pohjalle. Jotta voidaan ymmärtää ihmistä, on tutkittava näitä fiktiivisiä ilmiöitä - eli siis populaarikulttuuria.

Tästä ääriesimerkki on Kapteeni Amerikka -sarjakuvien käsikirjoittajien saamat tappauhkaukset Hail Hydra -yllätyskäännöksen myötä pari vuotta sitten. Näistä pahin oli tämä, nyt tumblrissa luettavissa oleva teksti. Oli kyseessä trolli tai ei, ihmisten tunnepitoiset reaktiot populaarikulttuurin tuotteisiin, tarinoihin ja hahmoihin voivat olla häkellyttäviä. Siksi näitä ilmiöitä pitää tutkia ja näin niitä voi perustella esimerkiksi rahoitushakemuksissa.

Päätin puheeni jakamalla muutaman henkilökohtaisen tavoitteen akateemisella uralla. Todettakoon, että aion olla seuraavan viiden vuoden sisällä alani päivystävä dosentti. Lisäksi haluan muuttaa alla olevaa urbaanin sanakirjan määritelmää sinne positiivisempaan suuntaan. (Tämäkin oli löytö internetin ihmeellisestä maailmasta.)

Yhdeksästä puoli kuuteen kestänyt seminaari herätti paljon ajatuksia. Riikka Taavetti toi esitelmässään esille sen, miten viime vuonna julkaistu Tom of Finland -elokuvassa  sotasankaruus oli tapa tuoda homous esille hyväksyttävänä. Sota-ajan muistelu on yksi osa suomalaista kansallista kertomusta ja sota itsessään voidaan nähdä liminaalitilana, jossa homous on mahdollista ja jopa normaalia käytöstä. Mutta sodan jälkeen seurasi "kollektiivinen muistinmenetys", mikä aiheutti sen, ettei sodan aikana tapahtuneista asioista puhuttu. Kannattaa myös lukea Antu Soraisen Tom of Finlandia käsitteleviä artikkeli AntroBlogista. 

Aila Mustamo puhui natsimetallin toiseudesta ja siitä, miten rock-musiikin tarkoitus on järkyttää. Ja kun kirkonpolttometalli ja saatana eivät enää järkytä tarpeeksi, siirrytään natseihin.

Kiinnostavaa oli kuulla, millaista palautetta Mustamo oli saanut esimerkiksi artikkelinsa tarkastajilta. Tutkijankin olisi kuulemma pitänyt tuomita natsit tieteellisessä tekstissään. Natseista ei siis voi puhua neutraalisti edes tutkimuskontekstissa.

Riikka Taavetti ja Tom of Finland satavuotiaassa Suomessa

Lisäksi nautin hieman liikaa sarjamurhaajia käsittelevistä puheenvuoroista, sain muutaman hyvän tieteellisen lähdevinkin liittyen steretypioihin ja kulttuuriseen identiteettiin ja söin todella hyvää omenapiirakkaa. Päivä oli pitkä, mutta antoisa. Ja loppujen lopuksi olisi voinut olla melkein pidempikin, koska osa esitelmistä oli vain 15 minuutin mittaisia ja sellaisen aikana ehtii vain raapaista pintaa!

Katja kiittää ja kumartaa. Toivottavasti Tiede sanoo POP ensi vuonnakin!