Satuja, fantasiaa ja adaptaatioita Tampereella

Perjantaina 16.11. järjestettiin Tampereen yliopistolla kirjallisuustieteen syysseminaari otsikolla ”Ihmesaduista adaptaatioihin. Näkökulmia sadun ja fantasian tutkimukseen”. Olen koko syksyn kaivannut vahvemmin ja vahvemmin paluuta täysipainoisen tutkimuksen pariin, mutta koska se ei vielä ole mahdollista, ajattelin aloittaa kevyesti ja tarjota abstraktia seminaariin. Kun se meni läpi, olin todella iloinen ja innostunut, että pääsisin edes päiväksi esittämään oikeaa tutkijaa.

Päivä alkoi puoli kymmeneltä ja kesti huimat yhdeksän tuntia. Mutta mielenkiinto pysyi mukavasti yllä, sillä ohjelma oli kattava ja monipuolinen. Adaptaatioita tarkasteltiin satukirjasovelluksissa, perinteisissä saduissa, animaatioissa, sarjakuvissa kuin tietokonepeleissäkin. Mukana oli myös kirjailijavieraana Magdalena Hai, joka esitteli omaa Kurnivamahainen kissa -satukirjaansa sekä sivusi lyhyesti YA-romaaniaan Kolmas sisar. Kumpikin on ollut pitkään lukulistallani. Hai kertoi teostensa olevan kommentteja siitä, mikä häntä nykymaailmassa ahdistaa. Lapsetkin puhuvat ilmastonmuutoksesta, joten fiktio on hyvä keino käsitellä tällaisia teemoja. Kolmannesta sisaresta puhuttaessa hän huomautti, että nuorten aikuisen romaaneissa valkoinen cis-hetero ei ole enää nykyaikaa, joten hahmokavalkadin on oltava monipuolisempi. Samalla hän myös avasi teoksen mangavaikutteita: kuvauksissa on söpöyttä, pinkkiä ja glitteriä, kuten mangan taikatyttöjen taikuudessa konsanaan. 

Hanna Samola haastattelee Magdalena Haita

Nautin myös paljon tutkijavieras Minttu Ollikaisen puheenvuorosta, jossa hän avasi omaa tutkimuskohdettaan eli suomalaista reaalifantasiaa unen ja fantasian näkökulmasta. Hänen jälkeensä Claudia Nierste esitelmöi puheen illuusiosta fantasiakirjallisuudessa, mikä oli kirjoittamisen opettamisen kannalta kiinnostava aihe. Eli millä tavalla hahmot puhuvat, mitä sanavalintoja he käyttävät, ja millaisen kuvan se luo fantasiamaailmasta. Noora Raiskion esitelmä sai minut kiinnostumaan Noituri- eli Witcher-sarjasta, Oskari Rantalan puolestaan Alan Mooren eroottisesta satuadaptaatiosta Lost Girls.

Anteeksi, Noora, ilmeestä! Smithin kategoriat olivat vain kuvaamisen arvoisia.

Oma esitelmäni oli hieman päivitetty versio muutaman vuoden takaisesta Finncon-esitelmästäni, joka käsitteli Tarina vailla loppua -romaanin ankka-adaptaatiota ja sen sarjakuvallisia erityispiirteitä, kuten metalepsistä. Vaikka en ehtinytkään harjoitella esitelmääni niin hyvin kuin olisin toivonut, oli mukavaa palata takaisin ankkojen pariin ja puhua italialaisesta sarjakuvasta ja sen erityispiirteistä. Positiivista oli myös se, että vaikka meidät sarjakuvatutkijat oli niputettu illan viimeiseen sessioon, paikalla oli vielä sinnikkäitä kuuntelijoita, jotka olivat parhaimmillaan istuneet Virta-rakennuksen salissa aamusta asti.

Päivän päätteeksi Finfar oli järjestänyt pienen illanistujaisen Tullin saunalle, jonne viimeinen sinnikäs sakki kerääntyi syömään ja keskustelemaan tutkimuksesta. Pääsin jo antamaan mahdolliselle ankkagradun tekijälle lähdevinkkejä ja intoilemaan Ducktalesin hämmentävän modernista naiskuvasta. Näitä päiviä pitää saada lisää.

Tehtävä Jedhassa - kokemuksia tapahtumasta 20.10.

Päivitystahtini on auttamattomasti jäljessä, mutta koettakaa kestää. Syysloman flunssa (joka olisi näin opettajana pitänyt olla ilmiselvä fakta) sotki aikatauluja, jotka olivat töiden takia muutenkin kiireisiä. Yritän nyt kuitenkin vähän kerrallaan tyrkätä teille päivityksiä olennaisista tapahtumista.

Käytin siis syyslomani kulttuuririentoihin Etelä-Suomessa. Taru sormusten herrasta -teatteriesityksen jälkeen siirryin Helsinkiin, jossa järjestettiin immersiivinen Star Wars -tapahtuma Mission in Jedha. Perjantaina 19. ja lauantaina 20. lokakuuta järjestettyjä tapahtumia mainostettiin jo kevään Popcultissa larpin kaltaisiksi tarinoiksi, joissa katsoja pääsee osallistumaan tarinaan niin halutessaan. 28 € hinta oli tällaiselle fanille pieni, joten heti kun aikataulu selvisi, ostin oman lippuni Kulttuuriareena Gloriassa järjestettyyn tapahtumaan.

Perjantain tapahtuma oli avoin koko perheelle, lauantain K-18, jolloin baarikin oli auki. Osallistuin lauantain tapahtumaan ihan vain sen takia, että aikataulu sopi minulle paremmin (ja pyrin välttelemään lapsiperheitä). Alusta asti tapahtumasta kerrottiin hyvin epämääräisesti. Sen perusteella, mitä itse olin ymmärtänyt, oletin, että meille esitettäisiin ikään kuin näytelmää, johon me saisimme halutessamme osallistua. Miten halukkuus sitten ilmaistaisiin, oli toinen juttu. Olin kuitenkin varautunut asiankuuluvasti eli pukeutunut kapinalliseksi Jyn Erso -takissani ja maihareissani. 

Kauan siinä meni, mutta sain kytättyä itselleni Jyn Erson takin EMPiltä.

Tilaisuus alkoi kuudelta ja ilmoittautuneita otettiin sisään vartin välein. Tapahtuman järjestäjät eivät olleet suomalaisia, joten kieli tulisi olemaan ainakin osittain englanti. Täytimme pienen ilmoittautumislomakkeen ja jo siinä vaiheessa olin kapinoimassa viemällä vesipulloa sisään. (Ei omia juomia, joten Stormtrooper-pulloni jäi naulakkoon.) Pääsin ensimmäisten joukossa sisään ”sukkulaan”, joka vei meidät Jedha-planeetalle. Meille kerrottiin, että olimme kauppiaita (trader), joiden tehtävä oli selvittää, mitä Imperiumi teki planeetalla. Lyhyen ohjeistuksen mukaan meille annettiin neuvo mennä torille ja selvittää, millaista kauppaa siellä käytiin.

Tässä vaiheessa siis tarina alkoi ja minä olin aivan pihalla.

Yhtä tööt kuin Tusken raider

Kun oli yksin koko tapahtumassa ilman ketään tuttua, kynnys lähteä tutkimaan ja selvittämään asioita oli suuri. Siksi käytännössä hengasin ensimmäisen tunnin Cantinassa juomassa sinistä maitoa ja tarkkailemassa ihmisiä. Paikalla oli useita näyttelijöitä, kuten Lando Carlissian, prinsessa Leia, joitain jedejä, jawa ja Boba Fett. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan. Ihmisiä tuli kuitenkin koko ajan lisää. Jossain vaiheessa tajusin, etten ollut näyttänyt kenellekään pääsylippuani tai saanut sisäänpääsyleimaa. Kävin korjaamassa leima-asian.

Kun ensimmäiset samalla sukkulalennolla tulleet ihmiset alkoivat kantaa ympäriinsä isoja pahvilaatikkoja ja tarjoilla jawalle pieniä esineitä, tajusin, että jotainhan tässä pitää tehdä, kun ei mitään tarinaa näytä olevan. Olin tarkkaillut Landon peliä (korttiversio kivi–paperi–sakset-pelistä) ja tulin siihen tulokseen, että olen oppinut hänen korttijärjestyksensä, joten päätin kokeilla onneani. Onnistuinkin taktikoimaan niin, että voitin Landon ja sain hyödyllisen vinkin, mistä oikeasti pitää lähteä liikkeelle. Joten menin marketille, jossa minua pyydettiin tuomaan heille pahvilaatikko. Neuvottelin sellaisen itselleni jeditemppelin ovella. 

Landon pelipöytä Cantinan nurkassa

Sitten tarina alkoi kulkea eteenpäin muistuttaen puzzle-tietokonepelin ja larpin yhdistelmää: pahvilaatikkoa vastaan sain tietokonesirun, joka piti tarjota jawalle (se oli vääränlainen, joten jouduin hakemaan uuden ja paremman), joka antoi minulle pelimerkin, joka piti käydä pelaamassa alakerran uhkapeliluolassa, josta sai voitolla palkkioksi kristallin, jolla pääsi jeditemppeliin, jossa oppi jedi mind trickin, jolla huijasi palkkionmetsästäjän, jonka ohi päästyään löysi imperiumin keskuksen, josta piti napata mukaan Kuolemantähden piirustukset ja toimittaa ne kapinallisille. 

Tässä vaiheessa oltiin jännän äärellä. Olin jo ollut liian lähellä uhkapeliluolaa, kun sieltä pidätettiin joukko porukkaa. Nyt olin juuri piilottanut Kuolemantähden piirustukset hihaani ja marssimassa ulos Imperiumin tiloista, kun joukko upseereita tulee vastaan ja kysyy, milläs asioilla olen. Onnistuin nopeasti näyttämään superviattomalta ja sanomaan, etten millään, ja pääsinkin vähän liian helposti kuin koira veräjästä. (Olin jo ollut valmis vilauttamaan takkini alta Imperiumin logoa ja väittämään kivenkovaan, että olin heidän agenttinsa, mutta eipä sitten tarvinnut.)

Loppujen lopuksi tässä itse ”pelissä” minulla meni noin tunti ja sitten istuin seuraavan tunnin katselemassa ihmisiä Cantinan sohvilla ja näyttämässä tyytyväiseltä itseeni. Yhdeksältä tarina päättyi elokuvanäytökseen, joka oli odotetusti Rogue One. (Leffan alkua oli tosin pätkitty pois, joten aloitimme suoraan Jedha-kohtauksesta.) Leffan aikana näyttelijät vielä elävöittivät sotakohtauksia ammuskelemalla laseraseilla ympäri salia.

Voittajafiilis ja illan evästelyt

Illan parasta antia oli ehdottomasti muiden fanien kanssa juttelu ja vertailu, missä vaiheessa kukakin oli menossa ja mitä kannatti tehdä seuraavaksi. Oma strategiani oli ”tarkkaile ja tee sitten itse perässä”, mikä tuntui toimivan aika hyvin. Pelin juoni oli myös kivasti kirjoitettu, kunhan siihen pääsi sisään. Alussa kaikki tuntui vain todella epäselvältä. Olisin siis kaivannut hieman selkeämpää opastusta siihen, että meidän oikeasti pitää itse rakentaa se tarina.

Näyttelijät olivat mainiosti mukana rooleissaan, mutta pari kertaa koko tapahtuma keskeytettiin ja Imperiumin sotilaat käskivät meidät alakertaan seuraamaan jotain näyteltyä pätkää, mikä oli sitten mielestäni täysin juoneen liittymätön taistelukohtaus. Olisin näiden asemasta kaivannut selkeämpiä tarinapätkiä, jotka olisivat tapahtuneet eri paikoissa ja ne, jotka sattuivat olemaan paikalla, olisivat nähneet ne ja saaneet niistä jotain lisävinkkiä. Sitten olisimme osallistujinakin joutuneet pelaamaan enemmän yhteen.

Alun säädöstä huolimatta minulla oli todella kivaa, lavasteet olivat toimivia ja pelaajien kanssa vaikuttaneet näyttelijähahmot mukavia. Erityispisteet lopulle, jossa paikalle saapui itse Darth Vader. Sen ansiosta jopa leffasalin kamala kylmyys tuntui paremmalta.

Where are those transmissions you intercepted?

Salaiset piirustukset! Tämän työnsin hihaani piiloon. Kuvassa myös
pelimerkki ja kaksi kyberkristallia, jotka sain salakuljettaa pois tapahtumasta.

Turun Taru sormusten herrasta ihastutti

One Ring to rule them all...

Olen kaiken sortin kiireiden takia myöhässä päivityksissäni, joten pahoittelut siitä. Yritän seuraavaksi kertoa kokemuksiani Mission in Jedha -tapahtumasta, mutta se saattaa mennä ensi viikonloppuun. Tässä kuitenkin lyhyt arvio ja ajatuksia Turun kaupunginteatterin mahtipontisesta Taru sormusten herrasta -teatteriesityksestä (josta jostain syystä puhuin pitkään musikaalina - ei mitään käsitystä, miksi tällainen harhaluulo).

Kävin siis katsomassa syyslomalla (flunssatoipilaana) nelituntisen spektaakkelin, joka sisälsi kaksi väliaikaa. Olin varannut lipun jo kesällä, kun onnekkaana löysin yhden vapaan paikan neljännestä rivistä ja vielä aivan keskeltä.

Tarun esityskausi jatkuu joulukuun 28:aan päivään saakka, joten jos et ole vielä ehtinyt näytöstä katsastaa, varoituksen sana, sillä alla oleva teksti sisältää spoilereita muun muassa lavastuksen ja dramatisoinnin toteutuksesta.

*****

Kun oma visuaalinen mielikuva pohjaa pitkälti Peter Jacksonin filmatisointiin, ymmärtää ohjaajan ja dramatisoijan haasteet liittyen siihen, mitä kuvataan ja miten. Ymmärrän, ettei kolmiosaista eeposta voi mitenkään kattavasti mahduttaa vajaaseen neljään tuntiin, mutta Rohanin puuttuminen teki Éowynistä harmittavalla tavalla irrallisen. En tiedä, olisinkin itse kaivannut Tom Bombadilia niin paljon, että olisin kokenut tarpeelliseksi mahduttaa hänet mukaan Rohanin sijaan. Rohan olisi tietenkin vienyt todennäköisemmin isomman ajallisen osion näytelmästä kuin Tom Bombadil.

Toisaalta muun muassa Frodon ja Samin matka Klonkun johdattamana kohti Tuomiovuorta oli paljon miellyttävämpää katsella, kun se ei ollut niin pitkä ja puuduttava.

Näyttelijöistä Hannes Suomisen Sam oli herttainen ja juuri sellainen kuin Samin pitääkin olla. Teemu Aromaa ja Markus Riuttu lempihobitteinani Merrinä ja Pippininä pelasivat hyvin yhteen ja toivat tarinaan maanläheisyyttä yhdessä Samin kanssa. Mutta Miska Kaukonen Klonkkuna veti kyllä pisteet kotiin niin verbaalisella kuin fyysisellä esityksellään. Klonkun tarinan traagisuus tiivistyi kauniisti kohtaukseen, jossa tämä (tosin stunttinäyttelijän esittämänä) putoaa hitaasti katosta Tuomiovuoren laavaan. Kohtausta seuranneet pyrot lämmittivät melko hyvin neljättä riviä...

Pidin erityisesti mustista ratsastajista hevosten selässä. Ne oli toteutettu mainiosti. Kun ensimmäinen niistä saapui Kontuun, kaikki käsivarsieni ihokarvat nousivat pystyyn. Vastaava tunne tuli siitä, kun Gandalf kohtasi Balrogin. Oli muuten tyylikästä. 

Lavastus toimi mainiosti: pyörivä lava mahdollisti samojen elementtien käytön useissa eri kohtauksissa. Brii ja Pomppivan ponin majatalon toteutus oli kerrassaan mainio nousevan lavan osalta. Muihin lemppareihini lukeutui Gandalfin ja Sarumanin taistelu Rautapihassa. Lisäksi Puuparta ja muut entit olivat kerrassaan ihania!

Viihdyin ja nautin esityksestä aivan valtavasti. Siinä seikkailu ja matka nousivat tärkeämpään rooliin kuin taistelupainotteisissa elokuvafilmatisoinneissa. Tuli oikeasti tarve kaivaa romaani hyllystä ja palata pitkästä aikaa Keski-Maahan.

Kiitos kaikesta, Turku!