 |
| One Ring to rule them all... |
Olen kaiken sortin kiireiden takia myöhässä päivityksissäni, joten pahoittelut siitä. Yritän seuraavaksi kertoa kokemuksiani Mission in Jedha -tapahtumasta, mutta se saattaa mennä ensi viikonloppuun. Tässä kuitenkin lyhyt arvio ja ajatuksia Turun kaupunginteatterin mahtipontisesta Taru sormusten herrasta -teatteriesityksestä (josta jostain syystä puhuin pitkään musikaalina - ei mitään käsitystä, miksi tällainen harhaluulo).
Kävin siis katsomassa syyslomalla (flunssatoipilaana) nelituntisen spektaakkelin, joka sisälsi kaksi väliaikaa. Olin varannut lipun jo kesällä, kun onnekkaana löysin yhden vapaan paikan neljännestä rivistä ja vielä aivan keskeltä.
Tarun esityskausi jatkuu joulukuun 28:aan päivään saakka, joten jos et ole vielä ehtinyt näytöstä katsastaa, varoituksen sana, sillä alla oleva teksti sisältää spoilereita muun muassa lavastuksen ja dramatisoinnin toteutuksesta.
*****
Kun oma visuaalinen mielikuva pohjaa pitkälti Peter Jacksonin filmatisointiin, ymmärtää ohjaajan ja dramatisoijan haasteet liittyen siihen, mitä kuvataan ja miten. Ymmärrän, ettei kolmiosaista eeposta voi mitenkään kattavasti mahduttaa vajaaseen neljään tuntiin, mutta Rohanin puuttuminen teki Éowynistä harmittavalla tavalla irrallisen. En tiedä, olisinkin itse kaivannut Tom Bombadilia niin paljon, että olisin kokenut tarpeelliseksi mahduttaa hänet mukaan Rohanin sijaan. Rohan olisi tietenkin vienyt todennäköisemmin isomman ajallisen osion näytelmästä kuin Tom Bombadil.
Toisaalta muun muassa Frodon ja Samin matka Klonkun johdattamana kohti Tuomiovuorta oli paljon miellyttävämpää katsella, kun se ei ollut niin pitkä ja puuduttava.
Näyttelijöistä Hannes Suomisen Sam oli herttainen ja juuri sellainen kuin Samin pitääkin olla. Teemu Aromaa ja Markus Riuttu lempihobitteinani Merrinä ja Pippininä pelasivat hyvin yhteen ja toivat tarinaan maanläheisyyttä yhdessä Samin kanssa. Mutta Miska Kaukonen Klonkkuna veti kyllä pisteet kotiin niin verbaalisella kuin fyysisellä esityksellään. Klonkun tarinan traagisuus tiivistyi kauniisti kohtaukseen, jossa tämä (tosin stunttinäyttelijän esittämänä) putoaa hitaasti katosta Tuomiovuoren laavaan. Kohtausta seuranneet pyrot lämmittivät melko hyvin neljättä riviä...
Pidin erityisesti mustista ratsastajista hevosten selässä. Ne oli toteutettu mainiosti. Kun ensimmäinen niistä saapui Kontuun, kaikki käsivarsieni ihokarvat nousivat pystyyn. Vastaava tunne tuli siitä, kun Gandalf kohtasi Balrogin. Oli muuten tyylikästä.
Lavastus toimi mainiosti: pyörivä lava mahdollisti samojen elementtien käytön useissa eri kohtauksissa. Brii ja Pomppivan ponin majatalon toteutus oli kerrassaan mainio nousevan lavan osalta. Muihin lemppareihini lukeutui Gandalfin ja Sarumanin taistelu Rautapihassa. Lisäksi Puuparta ja muut entit olivat kerrassaan ihania!
Viihdyin ja nautin esityksestä aivan valtavasti. Siinä seikkailu ja matka nousivat tärkeämpään rooliin kuin taistelupainotteisissa elokuvafilmatisoinneissa. Tuli oikeasti tarve kaivaa romaani hyllystä ja palata pitkästä aikaa Keski-Maahan.
Kiitos kaikesta, Turku!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti