31.12.2018

Avoin kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki,

kirjoitan sinulle näin vuoden viimeisenä päivänä, kun tiedän, että pahimmat kiireesi ovat ohitse. Toiveeni tulee joulun kannalta myöhässä, mutta sillä ei ole merkitystä. Toivon kuitenkin, että jonkinlainen joulun ihme tapahtuisi keväällä 2019.

Viime keväänä tein aivan liikaa töitä. Neljä työsuhdetta, opettajan pedagogiset opinnot, paikallistason opetussuunnitelman teko ja italian opiskelu ajoivat minut työuupumuksen partaalle. Sen jälkeen olen pohtinut tämän kaiken mielekkyyttä ja sitä, mitä oikeasti haluan tässä elämässäni tehdä. Otin kesällä heinäkuun iisisti ja lupasin itselleni vähentää työmäärääni: vain kaksi työsuhdetta tälle lukuvuodelle - ja pitää itsestäni parempaa huolta. Sen olen toteuttanutkin. Mutta se mielekkyys on edelleen hakusessa.

Syyskuussa väänsin Akatemian tutkijatohtorin hakemusta deadlinea edeltävänä viikonloppuna iltayhdeksästä puoli kahteen yöllä ja olin aivan flow-tilassa. Mielestäni hakemuksesta tuli hyvä, erityisesti siksi, että sain siihen asiantuntevaa apua. Edellisvuoden hakemus oli jo ensikertalaiselta varsin toimiva paketti ja toivon, että tästä tuli vielä parempi. Kun sitten maanantaina lähetin hakemuksen, menin töihin ja huomasin kaipaavani tutkimussuunnitelman tekoa.

Väitöksestäni tuli tässä kuussa neljä vuotta. Sen jälkeen en ole pystynyt panostamaan kunnolla tutkimuksen tekoon. Kolmevuotinen tutkijatohtorin pestini Näkymättömät-hankkeessa ei ollut tutkimuksen tekoa, vaan yhteiskunnallinen projekti. Se antoi minulle paljon, mutta osoitti myös sen, että olen pohjimmiltani tutkija.

Artikkelien kirjoittaminen vaatii aikaa ja olen yrittänyt sitä repiä jostakin vapaa-ajan syrjästä. Uusimpien tutkimusten lukeminen vaatii aikaa, mutta siihen en ole pystynyt panostamaan lainkaan. Rakas JoulupukkI: minä haluan sitä aikaa, koska huolimatta epävarmoista tulevaisuudenkuvista, jatkuvista rahoitushauista, ja kaikista yliopiston ongelmista, minä rakastan tutkimuksen tekoa.

Kirjoitin tänä syksynä yhden artikkelin ja toinen on edelleen työn alla. Pidin esitelmän Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen syysseminaarissa ja sain sähköpostitse kutsun tulla puhumaan sarjakuvien terapeuttisista mahdollisuuksista Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin poikkitieteelliseen seminaariin ensi heinäkuussa. Niin, ja abstraktini hyväksyttiin helmikuussa järjestettävään sarjakuva-symposiumiin Tanskassa.

Pienenä unelma-ammattini oli salapoliisi ja sitähän tutkijan työ oikeastaan on: faktojen selvittelyä, taustojen tutkimista, analysointia ja aineiston pohjalta tehtyjä, perusteltuja tulkintoja. Tämä on se, minkä koen mielekkääksi - tätä minä haluan oikeasti tehdä. (Ja tarpeen vaatiessa hieman opettaa siinä sivussa.)

Rakas Joulupukki. Minä uskon edelleen tutkimusrahoitukseen, olen tehnyt sen eteen töitä ja aion tehdä vastaisuudessakin. Tarvitsisin vain nyt sen joulun ihmeen, joka toisi minulle unelma-ammattini takaisin syksylle 2019.

Rakkain tervesin
tohtori Katja Kontturi (se Ankkatohtori)

PS. Jos tutkimusrahoitus ei tunnu onnistuvan, toivon saavani lisää mielekkyyttä ja vaihtelua työtehtäviini jollain muulla tavalla, ja että ilta- ja viikonlopputyöni vähentyisivät. Näin stressitasoni laskisi ja pystyisin antamaan enemmän aikaani elämäni tärkeille ihmisille.

Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti