Blogin perustaminen on jo pitkään ollut harkinnan alla.
Ihan jo pelkästään siitä syystä, että olen suurimman osan elämästäni pitänyt jonkinlaista päiväkirjaa. Kuitenkin sosiaalisen median mustan aukon edessä on ollut iso kynnys, jota en ole vielä halunnut ylittää.
En ole ikinä ollut ensimmäisten joukossa tarttumassa uusiin keksintöihin, varsinkaan sosiaaliseen mediaan liittyen. MySpace oli jotain ihan hirvittävää. En ole ikinä tajunnut Twitteriä ja Facebook lähinnä lisäsi valtavaa repulsiota kaikkiin yhteisöpalveluihin.
Vaikka kuulunkin joihinkin netin laajoista yhteisöistä (mm. Last.Fm) ja erääseen kansainväliseen fantasia- ja science fiction -forumiin (jossa olen pitänyt päiväkirjaa englanniksi jo vuodesta 2004), en ole kokenut tarpeelliseksi liittyä Naamakirjaan. Suurin syy tähän on maailman huonoin perustelu: kaikki on jo siellä.
Miksi minun pitäisi tehdä jotain vain siksi, että kaikki muutkin tekevät niin? Tämä on seikka, jota en ole koskaan ymmärtänyt.
Siksi ne kaikki kutsut, joita vanhat ystäväni, sukulaiseni ja perheenjäseneni minulle lähettivät tuonne Naamakirjan valtavaan yhteisömaailmaan, lensivät suoraan sähköpostin roskakoriin ja sieltä bittitaivaaseen.
En välitä, vaikka Facebookin uumenissa postailisi itse Johnny Depp, joka vain odottaisi kommenttejani. Se paikka on vihoviimeinen rotankolo, jonne menen vasta sitten, kun kaikki toivo on heitetty.
Tai että työni ja urani minut sinne pakottavat.
Ymmärrän Facebookin hyvät puolet. Sen avulla pystyy pitämään yhteyttä kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin ja näkemään heti, mitä heille kuuluu. Ongelmana on kuitenkin se, että kaikki eivät osaa käyttää niitä suodattimia eivätkä tajua kirjoittaessaan, että mitä nettiin joskus lähettää, sitä ei välttämättä ikinä saa pois.
Parhaimmista (=pahimmista) tulee sitten niitä Internet-meemejä ja vitsejä feissarimokiin. Kyllähän nekin tuovat lisänsä tämän hetkiseen urbaaniin kulttuuriin, mutta itse en ehkä haluaisi tulla tunnetuksi sinä tyyppinä, jonka netti ei toiminut, mutta facebookiinhan tietysti pääsi.
Netti netti netti.
Siksi tämäkin blogi on oma riskinsä. Se, että kirjoittaa julkista blogia omalla nimellään on aina riski. Siinä antautuu osaksi sosiaalista mediaa ja heittäytyy niiden kommenttien ryöpytettäviksi, joita saa - tai joita ei saa.
Olen kuitenkin seurannut jo jonkin aikaa muutamia sarjakuvablogeja ja ihaillut sitä, miten nämä nuoret taiteilijat heittävät itsensä alttiiksi. Osa heistä on jo julkaissut materiaalia valtakunnallisella tasolla ja no, Milla Paloniemen tietävät kaikki. Millan blogi on yksi lemppareistani ja se, jonka päivityksiä odotan suurimmalla innolla.
Tässä nyt olen sitten itse. Sarjakuvafani ja -tutkija, joka tasapainottelee akateemisen ja populaarin välimaastossa. Vaikka tulenkin kirjoittamaan pääosin tutkimuksestani Ankka-universumissa ja kirjallisista harrasteistani, tänne saattaa eksyä jotain muutakin. Viittauksia elokuviin tai kommentteja arjen hankaluuksista. Lukuvinkkejä, huomioita tai something completely different...
Tervetuloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti