Tekniikan ihmeellinen maailma

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kaikki hajoaa kirjaimellisesti käsiin.
Muutama viikko sitten ihana punainen Samsungini (jonka ostin syksyllä 2009!) päätti puhua minulle saksaa ja lakata sitten kokonaan toimimasta. Näyttö vaan vilkkui eikä lopettanut, ennen kuin otin akun irti.
Siinä menikin sitten kaikki puhelinnumerot, kun tämä malli ei muuten osannut yhdistää ihmisille omaa soittoääntä, ellei numeroita ole tallennettu SIM-kortin sijaan puhelimeen.
Tärkeimmät numerot sain onneksi tulkittua tekstiviestien perusteella, mutta suurin osa on edelleen kateissa. Ja kännykkä huollossa.
Tämän asian kanssa voin elää, koska aina jostain löytyy varapuhelin, jonka avulla voi huolehtia kommunikoinnista ulkomaailman kanssa. Neljä vuotta ongelmitta toiminut vanha Samsungini (punainen sekin) palasi käyttöön. Sen hylkäsin puolitoista vuotta sitten vain siksi, että laturi simahti. Uuden taas ehdin ostaa juuri ennen kuin sain ystävältäni hänen vanhan laturinsa.

Mutta siinä vaiheessa, kun luotettu läppäri päättää myös liittyä tähän "enpäs-nyt-haluakaan-käynnistyä" -kerhoon, alkaa pikkuisen pinna kiristyä. (Ja kyllä, sekin on ostettu syksyllä 2009.)
Läppäri siis ei yksinkertaisesti mene päälle. Uskon ja toivon, että vika on ainoastaan virtanäppäimessä. Ehkä. Kai. En ole tekniikan ihmelapsi. Ensimmäinen reaktioni oli mennä sanomaan miehelle, että paina sinä sitä näppäintä. Ehkä se vain tarvitsee miehistä kosketusta.

(Se on niin turkasen ärsyttävää, kun luulet tehneesi kaiken mahdollisen ja jokin tekninen vempele ei vain toimi, sitten tulee mies, painaa sitä samaa nappulaa, jota olet nakuttanut koko ajan, ja sitten homma alkaa pelittää.Mikä kumma siinä miehen kosketuksessa on?)

Mutta ei.
Läppäri lähti eilen huoltoon kännykän kaveriksi ja vieroitusoireet ovat ihan hirveät.

Onneksi minulla on suurimmasta osasta varmuuskopiot. Päivitetyn tutkimussuunnitelmanikin ehdin lähettää professorille ja ohjaajalle, joten se löytyy sähköpostista. Ainoastaan uusin abstraktini FINFAR-tutkijatapaamiseen (Finnish Network of Fantasy Researchers) ei ole missään muualla kuin läppärini muistissa, mutta se on vain sivun mittainen teksti ja pystyn kirjoittamaan sen uudestaan.
Mutta Prahan reissun kuvia en ole ehtinyt kopioida muualle.

Minun pitäisi elää tämä pari viikkoa ilman läppäriäni. Näillä näkymin se kaksi viikkoa menee niin, että tuijotan miehen olan yli, kun hän surffaa netissä ja yritän vihjata viattomalla ilmeellä, että minäkin haluan koneelle. Minäkin haluan kirjoittaa. Minäkin haluan nettiin.
Eihän siellä mitään ole, mutta silloin kun sinne ei pääse, sinne haluaa kaikista eniten.

Pahuksen tekniikka. Pahuksen riippuvuus. Pahuksen pahus.

Rappiolla oli hyvä olla

Viime perjantai meni mukavasti Porissa RAPPIO! -seminaarissa. Ensimmäistä kertaa järjestetty päivän mittainen seminaari "turhan" tutkijoille oli erittäin virkistävä kokemus kaikin puolin niin itse virallisesta ohjelmasta iltaohjelmaan.
Kun on itse joutunut perustelemaan tutkimuskohdettaan omalle professorilleen jo graduvaiheessa, oli helpottavaa kuulla, ettei se muidenkaan tutkijoiden elämä mitään ruusuilla tanssimista ole aina ollut.

Kävin siis pitämässä parinkymmenen minuutin esityksen oman tutkimukseni aiheesta, sen synnystä ja sen saamasta vastaanotosta eri tahoilla. Koska ensimmäiseksi kaavailtu esitys oli täysin AV-muodossa (itse puhuja oli maapallon toisella puolella nukkumassa), sessiota johtanut Frans Mäyrä siirsi minut ensimmäiseksi. Olimme vielä kollegani Katja Fältin ja Fransin kanssa myöhästyneet seminaarin alusta koska VR, joten en ehtinyt turhia panikoida ennen puhettani.
Tunnustan kuitenkin suoraan, että jännitän edelleen yleisön edessä puhumista, vaikka se ei olekaan niin voimakasta, mitä joskus yläasteen aikoina.

Esitys meni kokonaisuudessaan tosi hyvin. Herra Rosa ei kaivannut lainkaan esittelyä, mikä ei sinänsä ollut erityinen yllätys - suomalaisethan ovat täysin Aku Ankka -kansaa. Viime kesän Finnconissakin yleisön joukossa oli tasan kaksi ihmistä, joille nimi Don Rosa ei oikeastaan sanonut mitään.
Ihmiset vaikuttivat tosi kiinnostuneilta ja sainkin paljon hyviä kysymyksiä ja kommentteja, vaikka minusta aina tuntuukin siltä, etten osaa vastata vaikeampiin kysymyksiin tyhjentävästi noin äkkiä. Tarvitsisin aina hieman miettimisaikaa, paperia ja kynän - tai sitten läppärin.
Ilmaisen aina itseäni paremmin kirjallisesti.
Mutta oli ihanaa kuulla kannustavia kommentteja muilta, jotka ovat olleet vastaavan kaltaisissa tilanteissa.

Sain myös kuulla, että Turun yliopistossa on tehty jälleen yksi Rosa-gradu. Meitä taitaa nyt olla ainakin viisi Rosa-graduilijaa ja yksi sivulavin tehnyt tapaus. Ehkä tässä pitäisi pistää oikeasti harkintaan se ajatus, jonka sain jo graduni loppusuoralla: kerätä kaikki gradun tehneet yhteen ja kasata pieni artikkelikokoelma aiheistamme. Joskohan joku kustantaja innostuisi?

Koko seminaari oli täynnä mielenkiintoisia esityksiä, harmi vain, ettei niitä kaikkia päässyt näkemään päällekkäisyyksien vuoksi. Ainakin Katriina Heljakan AV-esitys aikuisten leluista oli erityisen kiinnostava, kuten myös Markus Montolan Pelkoa ja inhoa roolipeleissä. Muutenkin pelaaminen oli vahvasti edustettuna myös digitaalisessa muodossa ja ilta menikin mukavasti keskustellessa muiden roolipeliharrastajien kanssa. Työpajassakin testasimme OFF TOPIC -nimistä korttipeliä, joka on tosiaan vielä työ- ja testausvaiheessa, mutta varmasti julkaisun jälkeen tuleva hitti.

Huomasin myös tässä nerokkaasti jälkikäteen (mies nauraa minulle aina, että minulla on tosi huono spotti*), että seminaariohjelmalehtisessä oli maininta esitysten koostamisesta seminaarijulkaisuksi, joka näkisi päivänvalon loppuvuodesta. Pitäneekin heti ilmoittautua ja ruveta pohtimaan, miten muokkaisin puheeni hieman virallisempaan suuntaan.
Virallinen deadline on kuitenkin vasta elokuussa ja muitakin projekteja olisi tarjolla sitä ennen...

Mutta kiitos Pori, kiitos Rappio!, kiitos kaikki ihanat tapaamani ihmiset kannustavista ja innostavista kommenteista, kiitos Sari Östman, Riikka Turtiainen, Usva Friman ja muut projektilaiset. Jyväskylä kiittää ja kumartaa ja ensi vuonna uudestaan!



* spot: tietyissä roolipeleissä oleva taito/kyky havaita esineitä/asioita. Olen tullut siihen tulokseen, että kun nousen seuraavalle tasolle, minun pitää nostaa spottiani, tästä ei muuten tule yhtään mitään.

Runsaasti Rosaa

Olisi hirvittävä kirjoitusinspiraatio ja into väsätä hieman väikkäriä, mutta vuorokaudessa on liian vähän tunteja nukkumiseen, töihin ja kirjoittamiseen. Voisihan sitä tässä nytkin vaikka ottaa tutkimussuunnitelman suurennuslasin alle ja kirjoittaa koko 10-sivuisen sepustuksen uusiksi. Ajattelin kuitenkin keskittyä siihen vasta ensi viikolla ja tunkea blogiini hieman Rosa-materiaalia.

Tällä hetkellä omistan Rosan Suomessa julkaistusta tuotannosta valtaosan. Minulla on kaikki Aku Ankka -lehdissä ilmestyneet tarinat (sekä Roope-sedän vuoden 1991 B-numerossa ilmestynyt "Takaisin Xanaduun"), runsaasti fanikuvia (mm. Roope-keräilykuvasarja Roope-setä -lehdestä), vuoden 2005 ja 2008 kalenterit (vuoden 2003 puuttuu), ne kaksi postimerkkiä, aimo kasa julisteita, lukujärjestyksiä ja tietenkin kaikki kovakantiset albumit.
Sen lisäksi omistan pehmeäkantisen The Life and Times of Scrooge McDuck -kokoelman, jonka hyvä amerikkalainen ystäväni lähetti minulle Kentuckysta (!). (Hän asuu siellä ja pitää miehensä kanssa sarjakuvakauppaa - ehkä yksi maailman hienoimpia ammatteja.)

Nyt Rosan koko tuotanto ollaan julkaisemassa kronologisessa järjestyksessä massiivisina keräilyalbumeina. Seitsenosaisen sarjan ensimmäinen osa julkaistaan tämän vuoden syksynä ja viimeinen osa (oletettavasti) vuoden 2012 lopussa.
Kuulostaa lupaavalta, sillä Rosa on itse mukana projektissa, jossa jokainen puhekupla syynätään tarkkaan ja tehdään mahdollisimman paljon alkuperäistä vastaava käännös.
Tämä on hienoa, sillä esimerkiksi Rosan alkupuolen tuotannon nimiä väänneltiin Aku Ankassa ennen kuin selvisi, ettei Rosa pidä siitä - hänhän käyttää todellisia henkilöitä seikkailuissaan.

On vain pieni ongelma: sarjaa tehdään vain rajoitettu määrä, aivan kuten Barksin vastaavaa kokoelmaa, joten se tulee olemaan keräilijöille arvokas kaikin puolin. Norja, joka on asian virallinen puuhamaa (sarja julkaistaan myös Ruotsissa ja Saksassa), on tiedottanut sarjasta näin: (Ankkalinnakkeen blogissa tarkempi info): http://ankkalinnake.blogspot.com/2011/04/don-rosan-kootut-hieman-infoa.html
Eli hintaakin setillä tulee olemaan, mutta pakkohankintahan se on näin tutkijalle ja fanille.

Tutkimuskäyttöön se tulee kuitenkin vain tueksi, sillä väitöskirjani käsittelee luonnollisesti alkuperäisteoksia (mikä on myös mielenkiintoista, koska amerikkalaisissa versioissa on harrastettu reippaasti sensuuria esimerkiksi piilotettujen Mikki Hiiri -hahmojen osalta...). Joten tämän valtavan kokoelman lisäksi palkkani menee Yhdysvalloista tilattuihin sarjakuviin.
Disneyn sähköpostilistalla minulle suositeltiin nettikauppaa http://www.milehighcomics.com/ , joten jossain vaiheessa pitää lähettää valtava sarjakuvatilaus sinne.
Tutkimuskäyttöön tietenkin.

Myös italialaisen Alberto Becattinin Rosa-elämäkerta Don Rosa e il rinascimento disneyano (1996) kuuluisi kirjahyllyyni. Tämä teos on tosin vain italiaksi eikä sitä ole tietojeni mukaan julkaistu tai käännetty muille kielille. Ongelmani on siis se, etten puhu italiaa, mutta ranskan voimin selviän ehkä tarpeeksi pitkälle.
Ja onhan sanakirjat keksitty.
Lisätään se ostoslistaan.

Toinen hieno asia, jonka opin Ankkalinnakkeen blogista on Don Rosa -elämäkertaelokuva, joka on tekeillä Tanskassa. Minun pitää ehdottomasti ottaa jossain vaiheessa yhteyttä filmin tekijöihin ja selvittää sen status. Joko se on valmiina, milloin se ilmestyy ja mistä sitä saa.
Täältä löytyy lisää tietoa: http://www.indiegogo.com/Life-and-times-of-Don-Rosa

Ehkäpä se apuraha napsahtaisi tänäkin vuonna, niin voisi pistää tutkimusmateriaalitilauksen tulille.

E vastaan Kirja

Näin kirjamessujen jälkimainingeissa haluaisin sanoa muutaman sanan e-kirjasta, joka oli saanut messuillakin melkoisesti tilaa.

Koska elämme teknologiayhteiskunnassa, oli vaan ajan kysymys, milloin tavalliselle kuluttajalle esitellään e-kirja ja sen lukulaite, johon on mahdollista ladata uskomaton määrä sivuja. Siinä sitten jokainen tavan tallaaja voi vilautella touchpadiaan (vai miksi sitä nykyisin pitäisikään kutsua) vierustoverilleen ja kehaista lukevansa juuri Dostojevskia näytöltä. On se vaan niin hienoa tämä tekniikka nykyisin.

Jos joku onneton sattuu minulle tekemään junassa näin, voi vaan kärsiä seuraukset. Siksi onkin parempi, että puran tuntoni nyt tässä ja heti - tähän blogiin.

Myönnän kyllä heti kättelyssä, että e-kirja sattuu olemaan mahdottoman kätevä keksintö. Kun tässä viime kuussa tuskailin erään tarvitsemani kirjan olevan koko ajan lainassa, löysin pelastuksekseni saman opuksen e-muodossa netistä.
E-kirja on kätevä julkaisu, koska se saavuttaa heti useamman lukijan kuin tavallinen kannellinen edeltäjänsä.
Lukulaitteeseen mahtuu tuhansia teoksia. Jos tuntuu siltä, että voisi lukea romantiikan sijaan hieman jännitystä, niin ei tarvitse raahata kiloittain kirjoja repussaan, vaan valitsemansa teoksen löytää muutamalla sormen painalluksella.

Siihen ne sitten jäävätkin.
Ne hyvät puolet nimittäin.

Minulle kirja on esine.
Kirjassa on kannet, olivat ne sitten pokkarin pehmeät tai kovakantisen tukevat kannet.
Niissä saattaa olla kuva tai sitten ei.
Kirjassa lukee teoksen ja sen kirjoittajan nimi.
Siinä on sivuja, jotka tuoksuvat musteelta.

Se ei ole mikään persoonaton läpyskä, jota lukemalla viestität maailmalle ainoastaan sen, että olet mukana nykypäivän kiireisessä elämäntyylissä, jossa silmät sirrillään tuijotat kirkasta ruutua ja tavaat sieltä kirjaimia.

Kun kirjan saa käteen, sen voi vain aukaista ja pääset heti tarinan maailmaan.
Lukulaite pitää käynnistää. Siitä voi loppua akku.
Kenen kirjasta on joskus loppunut akku?

Kirjoitin pienen kolumnin kirjallisuuden opiskelijoiden Naaga-lehteen vuonna 2007. Sen nimi oli "Kirja, Ystäväni", ja se käsitteli juuri tätä samaa asiaa. Lainaan tuosta vanhasta tekstistäni tähän pari otetta:

"En ymmärrä kirjoja hylkiviä ihmisiä. Ne ovat taatusti jostain kaukaisesta galaksista, jossa ei ymmärretä hyvän päälle. Kirja on elämä ja elämä on tarina sen sivuilla. On ihan eri asia lukea tekstiä paperisilta sivuilta kuin liikuttaa nuolinäppäimillä kuvaruutua ylös- ja alaspäin. Kirjoja on haisteltava ja maisteltava. Niitä on aseteltava aakkosjärjestykseen hyllyillä ja avattava yhä uudestaan ja uudestaan. On haluttava jakaa niiden maailma ja tuntea itsensä osaksi tarinaa. On oltava niiden ystävä." (Kirjallisuuslehti Naaga 2007, s. 13.)

"Haluan ikioman kirjaston. Haluan koota maailman kauneimmat, itkettävimmät, pelottavimmat ja tärkeimmät teokset turvaan kirjoja hylkiviltä ihmisiltä, jotka mieluummin lataavat sadoittain sivuja kannettavaan laitteeseen kuin haistelevat aitoa painomusteen tuoksua. Haluan takan, nojatuolin, kirjan ja rajattomasti aikaa seikkailla ystävieni kanssa toisessa maailmassa. Ja ehkä joskus itsekin osaan luoda mielikuvituksestani ystävän, jonka seuraan joku kaltaiseni haluaa hakeutua yhä uudelleen." (Kirjallisuuslehti Naaga 2007, s. 13.)

Ehkä joillekin e-kirja on se oikea vaihtoehto. Minulle se ei kuitenkaan ole. Minä haluan kirjani esineinä, joita voi asetella hyllyyn. Esineinä, joita voi esitellä ihan hiljaisesti sille vierustoverille junassa. Ei sitä tarvitse mainostaa ääneen, kun jo kansikuvan perusteella tunnistaa, että Harry Potterhan siinä on menossa.

Vaikka olenkin näin vanhanaikainen kirjojen suhteen, en halua tuomita e-kirjaa täysin. Kuten jo sanoin, siinä on hyvätkin puolensa. Joudun jatkossakin tutustumaan uusiin e-kirjoihin ja käyttämään niitä lähteinä.
Tai sitten julkaisemaan omia tekstejäni tässä kätevässä muodossa.

Tämä ryöpytys onkin hyvä päättää ilmoitukseen, että ensimmäinen artikkelini on ilmestynyt - e-kirjamuodossa. Se käsittelee luonnollisesti Don Rosaa ja on nimeltään "The Triumvirate of Evil: Major Villains of Don Rosa’s Donald Duck Comics".

E-kirja on vapaasti ladattavissa sivulta http://www.inter-disciplinary.net/publishing/id-press/ebooks/villains/

Älkää rasittako silmiänne liikaa. Laajempi versio ilmestyy myöhemmin ja tällöin ihan oikeassa kirjassa.

Bibliofiilin lempipäivä

Kevään kohokohta on jo viisi vuotta ollut Jyväskylän kirjamessut. Siellä menee helposti se pari kolme tuntia haahuillessa myyntipöytien välissä ja pohtiessa, mihin sitä tällä kertaa on varaa ja minkä saa samaan hintaan myös jostain muualta.
Messuilla on aina hyviä tarjouksia ja joskus sitä tulee ostettua myös ihan jotain upouutta, mutta useimmiten jään asumaan antikvaaristen pisteiden nurkille ja tuskailemaan, kun ei ole tarpeeksi rahaa.
Tällä kertaa uskaltauduin nostamaan Vanhan Kirjan Talven budjettiani reilusti - olinhan nyt töissä.

Kirjamessuille lähtiessä pitää osata varautua siihen, että siellä tosiaan menee aikaa. Mies jää suosiolla kotiin, koska ei kestä minun hitauttani kirjojen keskellä ja sitä hirvittävää määrää ihmisiä. Minä yleensä suljen kaikki ihmiset pois ja unohdun niiden kirjojen maailmaan - ja tajuan ihmiset vasta siinä vaiheessa, kun ne napottavat juuri sen sarjakuvahyllyn edessä, jonne minun pitäisi päästä.

Minulla on myös aina mukana lista kirjoista, jotka haluan lisätä koko ajan kasvavaan kokoelmaani. Lista on loppumaton, joten siihen päätyvät vain ne harvat ja valitut, joita päätän kulloinkin metsästää.
Messuilta saattaa tarttua mukaan myös jotain ihan muuta, jota en muistanutkaan tarvitsevani, mutta yleensä tulen kotiin messuilta mukanani ainakin:

a) yksi klassikkoteos. Jo pitkään hakusessa ollut Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva jäi tälläkin kertaa saamatta, koska en ole varma, haluanko ostaa sen Kauhujen Kirjasto -kuosissa. Sen sijaan mukaani tarttui Mary Shelleyn Frankenstein. Jouduin valitettavasti jättämään harvinaiset Bram Stokerin Draculan ja Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan hyllyyn, koska ne olivat hieman liian kalliita.

b) fantasiaa. Minulta puuttuu edelleen viimeinen osa Stephen Kingin Musta torni -sarjasta, mutta se on niin harvinainen, että se katoaa heti divareiden hyllystä, jos se sinne sattuu ilmestymään. Myös Frank Herbertin Dyyni-sarjan hinta oli ihan uskomattoman kova, joten jätin senkin odottamaan sitä päivää, jolloin se lottovoitto osuisi kohdalle. Mutta löysin toisen melko harvinaisen teoksen, Margaret Weisin & Tracy Hickmanin Kuolemanportti-sarjan ensimmäisen osan, Lohikäärmeen siiven. Se oli miehen toivelistassa, joten kassiin vaan.

c) Star Wars -opus. Tämä jäi ostamatta tällä kertaa. Jediakatemia-trilogiani olisi täydellistynyt Pimeyden oppipojalla, mutta sen hinta oli mielestäni liian kova, joten jätin sen vielä odottamaan. Star Wars -kirjatarjonta oli muutenkin melko vaisua tällä kertaa.

d) sarjakuvia. Lähdin hakemaan Hellboyta (lopultakin) ja mahdollisesti Blacksadia. Hellboy jäi saamatta, mutta Blacksadin kolmas osa tarttui mukaan - kuten myös Alan Mooren upean Helvetistä -melodraaman kolmas, neljäs ja viides osa. Harmi, ettei koko sarjaa ollut saatavilla, mutta huikeaan 3,50 euron hintaan kappale ostan kyllä vaillinaisenkin sarjan. Kyllä ne muut osat jossain vaiheessa tulevat vastaan.

e) jotain uutta. Tällä kertaa silmiini sattui entisen professorini Tarmo Kunnaksen teos Paha: Mitä kirjallisuus ja taide paljastavat pahuuden olemuksesta. Olin jo pitkään halunnut lukea tämän kirjan ja kun huikea messutarjous osui kohdalle, niin kyllähän sekin opus piti mukaan ottaa.

Yleensä suuntaan kirjamessuille, olivat ne sitten Jyväskylässä tai Helsingissä, näillä asetuksilla. Tällä kertaa katselin myös äidille syntymäpäivälahjaa ja löysinkin kertakaikkisen hienon kirjan, en mitään naisille suunnattua perusromanttista huttua, vaan melkein klassikon arvoisen teoksen, josta pidän itsekin kovasti. Mutta hys, äiti saattaa lukea blogia, joten kirjan nimi jääköön paljastamatta.

Messujen ohjelmatarjonta ei yleensä säväytä, mutta jos paikalla sattuu olemaan Milla Paloniemi, häntä pitää mennä katsomaan. Ja niin oli lauantainakin. Millan seurana oli ihanan Mummo-sarjakuvan piirtäjä Anni Nykänen ja hetken jo harkitsin ostavani itselleni Mummon ja hakemaan siihen omistuskirjoituksen.
Mutta ei nyt tällä kertaa. Joskus toiste sitten. Millan En vain osaa 2 -albumikin jäi odottamaan vielä ostokertaansa.

Ihmisiltä yleensä kysytään, mitä he tekisivät jos voittaisivat lotossa seitsemän miljoonaa.
Minulta sitä on varmaan turha kysyä.
Ostaisin tietenkin tuhansittain kirjoja.
Ja niille kirjahyllyjä.
Ja sitten varmaan sen talon niille hyllyille.

Pitäneekin tässä ruveta tekemään hieman tilaa uusille hankinnoilleni.