Twilight-avautuminen, osa kaksi: Uusikuu

Koska olen edelleen hullu ja selvisin kuin ihmeen kaupalla osasta yksi, jatkan blogin lukijoiden kiduttamista Twilight-analyyseilläni. Tällä kertaa luvassa osa kaksi eli Uusikuu.

Stephenie Meyer: Uusikuu (alkuteos New Moon), 2010, (vasta) kuudestoista painos, WSOY.

Meyerin neliosaisen sarjan toinen osa jatkaa siitä, mihin edellisellä kerralla jäätiin. Bella ja vampyyri-Edward seurustelevat onnellisesti, kunnes Bellalle sattuu tavoilleen ominainen hupsista ja sitten ollaankin verissäpäin vampyyritalossa. Ongelmiahan siitä seuraa ja Edward päättää, ettei hänen perheensä ole hyväksi Bellalle ja koko vampyyriperhe muuttaa pois Forksista. Bella on murheen murtama, kunnes löytää elämälleen sisältöä ystävästään Jacobista. Mutta kaikki palaa aina Edwardiin ja koska pari on niin Romeo ja Julia, ei heitä voi mikään erottaa.

Voisin aivan hyvin paljastaa tässä koko juonen, koska kukaan ei menettäisi mitään olennaista. Mutta palaan suureen draamaan ja tarinan "käännekohdaksi" tarkoitettuun tapahtumaan myöhemmässä vaiheessa.

Aluksi haluan sanoa pari sanaa vampyyreista, koska jätin sen kokonaan pois ensimmäisestä avautumisestani.
Eli se hiivatin kimallus.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kirjailijat ottavat käyttöönsä myyttejä ja muokkaavat niitä uusiksi. Se on oikeastaan välttämätöntä, että saisimme lukea tuoreita tarinoita. Meyer on nyt ottanut käyttöönsä vampyyrimyytin ja vetänyt siltä maton alta.
Koska vampyyrit ovat yöolentoja. Piste.
Niiden mystiikkaan kuuluu olennaisena osana se, että ne eivät voi liikkua päivisin. Ne ovat kirottuja, jotka palavat tuhkaksi, kun joutuvat auringonvaloon. Ne joutuvat elämään pimeässä ja juomaan (ihmis)verta selviytyäkseen.
Meyer on halunnut kirjoittaa teiniromanssin ihmisen ja vampyyrin välille, mutta yöaikaan liikkuva teinityttö antaisi puhtoisille lukijoille aivan liian huonon kuvan suuresta sankarittarestamme. Tämän ongelman kiertääkseen Meyer on nerokkaasti päättänyt mahdollistaa vampyyrien liikkuvan päivisin, jotta teinityttö ja teinin näköinen vampyyripoika voisivat tavata niinkin arkisessa ympäristössä kuin KOULU.
Mutta koska jotain olennaista on säilytettävä, vampyyrien tosiolemus paljastuu auringonvalossa.
Ne kimaltavat auringonvalossa kuin glittertarrat.
Siis voi taivas.

Kun Meyer on tehnyt näin radikaalin muutoksen vampyyrimytologiaan, olisin halunnut asialle selityksen. Eli miten tämä muutos perustuu vampyyrien syntytarinaan? Mikä saa vampyyrin kimaltamaan auringossa?
Haluan taustoja! Haluan selityksen, miksi alkuperäinen myytti on vedetty pöntöstä alas?
Luulen, ettei sitä oikeasti ole. Todennäköisin syy on vain edellä mainitsemani juoniseikka ja se, että oheistuotteisiin saa kivoja, kimaltavia vampyyritarroja Edwardista.

Missään vaiheessa ei ole myöskään puhuttu mitään vampyyrien kuuluisista hampaista. Pahis-vampyyri James puri Bellaa ensimmäisessä kirjassa. Tätä ei kuvattu.
Edward imi pois Jamesin "myrkyn" (joka on siis se, mikä tekee ihmisestä vampyyrin!), mutta jälleen - ei mainintoja hampaista tai puremisesta.
Että näin.

Sitten päästäänkin ihmissusiin, jotka teinivuosieni jälkeen ovat muuttuneet paljon vampyyreja kiinnostavammiksi olennoiksi jo ihan pelkästään muodonmuutos-seikan vuoksi. Tässä kirjassa esittelemme siis kunnolla Bellan ystävän Jacobin, joka kuuluu quileute-intiaaniheimoon, ja josta tulee se paljon puhuttu ihmissusi.
Meyerin ihmissusimyytistä minulla ei ole niin paljon sanottavaa kuin vampyyreista. Meyer esittää, että ihmissuteus kulkee geeneissä perintönä suvussa eteenpäin. Siinä ei ole mitään vikaa, koska itse esimerkiksi pidän kovasti World of Darknessin Werewolf-roolipelistä, jossa ihmissudet ovat täysin oma kansansa ja suteus kulkee suvussa. Muutos tapahtuu teini-iässä yleensä jonkin dramaattisen tapahtuman yhteydessä, jolloin muuttuva henkilö saattaa tehdä jotain hyvin väkivaltaista lähellä olevilleen.
Meyer käyttää tätä samaa kaavaa Jacobin tapauksessa. Mutta kirjan ihmissusilaumassa on siitä huolimatta häiritseviä asioita.
Ensinnäkin, vastakohtana vampyyrien "kylmäverisyydelle", ihmissusien ruumiinlämpö on tavallista korkeampi.
Eli he eivät palele.
Eli saadaan nätti teinipoika leffaan ilman paitaa tyttöjen iloksi.
Toiseksi se, että heti muututtuaan ihmissudeksi kiva intiaanipoika Jacob muuttuu kärttyisäksi ja leikkaa pitkän tukkansa lyhyeksi.
Okei, on olemassa intiaaniheimoja, joilla on lyhyehkö tukka, mutta minä näen pitkän tukan olennaisena osana intiaanien identiteettiä. Anteeksi stereotyyppinen näkemykseni.
Ah, ja ihmissudet lukevat toistensa ajatuksia jatkuvasti.
Hmm.. ehkä se sitten on sitä heimoyhteyttä.

Väkivalta on jälleen isossa osassa tätäkin kirjaa eikä pelkästään Bella-Edward -suhteessa, vaikka aivan kirjan alussa Edward sanoo Bellalle jotain erittäin hälyttävää tämän telottuaan itsensä:

"[- -] Jos kompastuisit ja kaataisit lattialle pinon lasilautasia ihan omin päin - ilman että joku kaataisi sinut niiden päälle - niin mikä olisi pahinta, mitä siitä seuraisi? Auton penkki sotkeutuisi vereen, kun sinut vietäisiin päivystyspolille? Mike Newton voisi pitää sinua kädestä, kun haavasi ommeltaisiin - eikä hänen tarvitsisi taistella koko ajan murhanhimoaan vastaan" (Meyer 2010, 44-45, oma lihavointini).

Edward puhuu murhanhimosta ja viittaa siis tällä itseensä.
Murha on tappoa vakavampi, suunniteltu teko. Edward ei puhu siis siitä, ettei yllättävän tapahtuman vuoksi  voisikaan hillitä itseään, vaan siitä, miten hän jo suunnittelee Bellan tappamista! Että se siitä turvallisesta parisuhteesta.
Tämä kohta pitäisi tosin lukea englanniksi, koska suomentaja on voinut kääntää termin ihan miten sattuu. Mutta siitä huolimatta tämä pomppasi silmiin erittäin huolestuttavana esimerkkinä perheväkivallan ihannoinnista. Bella ei siis ole miksikään Edwardin kommentista, vaan ilmoittaa mieluummin kuolevansa kuin olevansa ilman Edwardia.
Tähän palaan ihan kohta.

Ihmissusien joukossa perheväkivallan ihannointi tulee kaikista selvimmin esille. Sam, ihmissusilauman johtaja, asuu yhdessä kihlattunsa Emilyn kanssa. Puolet Emilyn kasvoista on arpikudoksilla, koska Samille kävi "vahinko".

"Kasvojen oikeaa puolta peitti kolme punaista hiusrajasta leukaan ulottuvaa juovaa; ne olivat yhä tummanpuhuvat vaikkakin parantuneet jo aikaa sitten. Tumman, mantelin muotoisen silmän nurkasta lähti alaspäin yksi juova, toinen taas oli vääntänyt hänen suunpielensä pysyvään irveeseen. [- -] Hän oli käärinyt laventelinsinisen paitansa hihat ylös, ja arvet näkyivät jatkuvan käsivartta pitkin oikeaan kämmenselkään asti. Ihmissusien kanssa voi sattua kaikenlaista, kuten Embry oli sanonut." (Meyer 2010, 271; 273.)

Voi sattua kaikenlaista? Hups, löin sinua terävillä kynsilläni ja puolet kasvoistasi vahingoittui, mutta sehän on vain ookoo, koska rakastan sinua.
Juuri näin.
Emily kuvataan muutenkin perinteisenä, alistettuna naisena. Lauman johtajan puolisona hän on kotona ja laittaa ruokaa kaikille heimon jäsenille. Hän ei käy töissä. Hän on kirjaimellisesti nyrkin ja hellan välissä eikä näköjään kaipaa mitään muuta.

Sitten voisinkin palata takaisin Bellaan, jonka itsetuhoisuus on jotain aivan älytöntä.
Kun Edward jättää Bellan, Bella eksyy metsään ja jää sinne makaamaan. Ja melkein kuolee kylmyyteen. Edwardin lähteminen tekee Bellasta apaattisen, kunnes hän keksii ruveta rikkomaan sopimiaan sääntöjä ja tehdä jotain tyhmänrohkeaa, mihin sisältyy muun muassa moottoripyöräilyä ja kalliolta hyppimistä.
Bella kuulee aina mielessään Edwardin äänen, kun hänen adrenaliinitasonsa nousee, mikä on hänelle kuin huumetta. Varsinkin tuo kalliolta hyppääminen, joka siis on tarinan huikea käännekohta, on sellaisen tyhmyyden merkki, ettei paremmasta väliä. Bellalla ei ole mitään tietoa, millainen merenpohja on kallion juurella, mutta kyllä siitä nyt alas voi hypätä, kun Edward sitten puhuu minulle!
Hukkuminenkin on vain mukava tapa kuolla.

Jacob tietenkin pelastaa Bellan, mutta Edward luulee Bellan kuolleen ja menee sitten itse haastamaan riitaa Italian kovan vampyyrimafian luokse, jotta nämä tappaisivat hänet - koska eihän hän voi elää ilman Bellaa.
(Tästä hirvittävät Romeo ja Julia -viittaukset, joita teksti vilisee.)
Edward ei tietenkään angstissaan voi mennä selvittämään, kuoliko Bella nyt oikeasti vai ei, vaan luottaa kuulopuheisiin ja väärinkäsityksiin.
Argh. Teinivampyyrit.

Kokonaisuutena kirja kuvaa lähes yksinomaan Bellan rypemistä ikävässä, masennuksessa ja surussa. Ainut positiivinen seikka kerronnassa oli se, että Edwardin lähdön jälkeiset kuukaudet oli sivuutettu tyhjillä sivuilla. Ei sellaista olisi jaksanutkaan lukea.
Bellalla on aukko rinnassaan, joka pakahduttaa hänet.
Aukkoon sattuu.
Aukko painaa hänen ruumistaan.
Aukko on Edward, joka jätti hänet.
Toistoa, toistoa, toistoa. Yksityiskohtaisia kuvauksia asioista, jotka eivät kiinnosta. (Edelleen se ruuan pureskelu, voi apua.)

Kun tämän neljä ja puolisataa -sivuisen teoksen sai kahlattua läpi, jäi sellainen olo, että eipä tässä kyllä tapahtunut yhtään mitään. Kirjan olisi voinut tiivistää helposti alle pariinsataan sivuun ilman, että mitään tärkeää olisi jäänyt kertomatta.
Onnettomuus. Suhdekriisi. Edward jättää Bellan. Bella angstaa. Bella angstaa lisää. Bella hengaa Jacobin kanssa. Bella hyppää kalliolta. Edward lähtee Italiaan. Bella menee perässä. Ja sitten ollaankin jälleen onnellisesti yhdessä.

Kaikista paksuinta tässä hommassa on tietenkin se, että Bella haluaa vampyyriksi. Hänellä on ikäkriisi, koska hän täyttää 18 ja Edward on ikuisesti 17. Voi ei, mikä ikäero!
Varsinkin, kun vampyyrit tuppaavat näyttämään ikuisesti nuorilta ja kauniilta, eli eipä Bellakaan ikälopulta näyttäisi ihkun vampyyripoikakaverinsa rinnalla.
Mutta tämä halu tulla vampyyriksi on jälleen yksi esimerkki Bellan itsetuhoisuudesta. Hän siis haluaa kuolla ollakseen ikuisesti yhdessä "rakkaansa" kanssa. Ja tästä rakkaudestahan on jo puhuttu. Bellalla ei ole mitään käsitystä tulevaisuudesta, eikä hän ajattele nenäänsä pidemmälle. Hän on vain tässä ja nyt, eli tyypillinen teini, joka ei kykene tuossa vaiheessa (varsinkaan muka-rakastuneena) tekemään mitään fiksuja päätöksiä tulevaisuudestaan.

Ja se kaikista paksuin juttu vielä tähän liittyen?
Bella pyörtyilee, kun näkee verta.

MAINOSMAINOSMAINOS

Ahihii, tällainen löytyi Portin nettisivuilta:

Nyt sitä siis kelpaa jo mainostella, eli tosiaan Tampereen Science Fiction Seura ry:n toimittaman Portti-lehden numerossa 4/11 on allekirjoittaneen artikkeli Rosan sarjakuvasta "The Once and Future Duck" eli "Ankka kuningas Arthurin hovissa". Ja on näköjään meinaan päässyt ihan kanteen asti!

*tekee pienen tanssin*

Numero postitetaan näemmä 27.1.  Irtonumeroiden ostamisesta en ole tietoinen, kannattanee kysellä asiantuntevammilta ihmisiltä.

Kuva on siis napsittu täältä, mistä saa asiasta siis lisää infoa.

Kirjoja ja budjettituskailua

Minulta pitäisi kieltää kirjakauppoihin meneminen, jos rahaa olisi tarkoitus säästää isompia asioita varten. Sain juuri ostettua lentoliput Prahaan ja konferenssi on maksettu ja hotelli varattu (visahan se vingahti). Nyt pitäisi samassa kuussa lähteä myös Norjaan seminaariin eli ostella lisää lentolippuja ja niin edespäin, ja onhan tässä ensi kuussa tietenkin tulossa myös Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelman ensimmäinen seminaari Turussa, eli junalippuja sinnekin pitäisi hommata.
Ja sitten tämä tyttö tietysti eksyy Suomalaisen kirjakaupan aleen ja heti perään kirppikselle.
Mukaan tarttui tietenkin lisää kirjahyllyn täytettä: The Complete World Encyclopedia of Knives, Swords, Spears and Daggers, joka painaa varmaan ainakin pari kiloa. Kuvitettu opas kaiken maailman teräaseisiin.
Sitten se ihana tatuointikirja, jolle kuolasin jo viime kevään kirjamessuilla, oli nyt alennuksessa! Eli Tatuointi. Symbolit ja niiden merkitykset. Kyseessä on Minerva kustannuksen kirja, joka on sidottu vanhalla perinteisellä kiinalaisella menetelmällä ja paperikin on paksua ja sivut jätetty vanhaan tapaan leikkaamatta toisistaan irti. Jo pelkästään visuaalisesti niin upea teos, että piti ostaa hyllyyn osittain senkin takia. Kirja esittelee hieman tatuointien historiaa ja sitten lukuisia eri symboleja ja niiden merkityksiä.

Kirppikseltä löysin Terry Pratchettin Elävät kuvat ja kun kovakantinen Pratchett tulee alle kympillä vastaan, pakko ottaa.
Sitten nappasin mukaani muutaman sarjiksen: Asterix ja syvä kuilu (Asterixeja pitäisi yrittää kerätä enemmänkin, ehkä myös ranskaksi), Leijonakuningas ja Kaunotar ja hirviö. Jälkimmäiset siis Disney-animaatioiden pohjalta tehtyjä sarjakuvia. Minulta löytyy jo Bambi, Pocahontas ja Hercules, jotka ovat olleet Aku Ankka -lehden erikoisnumeroita. Nämä edellä mainitut olivat jotain muuta sarjaa.

Tällä hetkellä tuskailen Stephenie Meyerin Epäilyksen kanssa. Ja koska sitä ei voi lukea julkisesti, kanniskelen mukanani Alan Mooren The League of Extraordinary Gentlemenin toista osaa. Tätä siis luen töissä lounastauolla. Se ei valitettavasti ole omani, vaan erään ystäväni, joka lähti vuodeksi vaihtoon Kiotoon ja onnistuin nappaamaan kasan hänen sarjakuvahyllynsä tarjonnasta säilytykseen. Siellä on melkoinen kasa Moorea ja myös yksi Gaiman.
Sain myös juuri selailtua tulevan Bombi-zombi -esitelmäni lähdekirjan eli Jovanka Vuckovicin Zombies! An Illustrated History for the Undeadin läpi ja haluan sen nyt omakseni. Kirjaston tädit eivät ehkä tykkäisi, jos yrittäisin sitä pimittää itselleni. Teos on julkaistu viime vuonna ja on kattava kuvaus zombien historiallisesta alkuperästä populaarikulttuurin eri osa-alueisiin elokuvista zombie walkeihin. Vaikka zombit eivät ole lempimöllejäni, niin kirja on aika hieno.

Nyt pitäisi kuitenkin ruveta lukemaan Marja Ritolan gradua ja Janet Waskon Understanding Disney -kirjaa. Jälkimmäisen avusta en ole varma, mutta Ritolan gradu tulee varmaan olemaan hyvin tärkeä viittauskohde väikkärissäni. Jos ei muuta, niin ainakin se tarjoaa lisää lähteitä.

Vuorokaudessa pitäisi olla enemmän tunteja.
Tai sitten tarvitsisin Pelle Pelottoman sekuntikellon. Juuri sen, joka pysäyttää ajan. Ehkä silloin ehtisin lukea tarpeeksi.

Twilight-avautuminen, osa 1: Houkutus

Koska olen tehnyt maisterin tutkintoni yleisestä kirjallisuudesta ja kirja-analyysien tekeminen oli lempipuuhaani, ajattelin kiusata teitä kaikkia tekemällä omat analyysini Stephenie Meyerin Twilight-sarjasta. Koska en jostain kumman syystä voi käsittää, mikä sarjassa viehättää, päätin kiduttaa itseäni lukemalla kaikki neljä osaa ja avautua sitten täällä blogissa kunnolla siitä, mitä kirjoissa oikeasti tapahtuu.

Stephenie Meyer: Houkutus (alkuteos Twilight), 2010, kahdeskymmenesviides (!!!) painos, WSOY.

"Ensinnäkin: Edvard oli vampyyri. Toiseksi: osa hänestä - enkä tiennyt, kuinka voimakas se osa oli - janosi minun vertani. Ja kolmanneksi: olin silmittömästi, peruuttamattomasti rakastunut häneen."
- Houkutus, takakansitekstistä.

Voi työ ja tuska, mihin sitä tulikaan ryhdyttyä. Kirjan perusideasta ei ole paljoa sanottavaa, koska se on lähes kaikkien tiedossa. Tyttö muuttaa uudelle paikakunnalle. Tyttö tapaa pojan. Tyttö rakastuu poikaan. Tytön ja pojan suhteessa on ongelmia, koska ympäristö ei hyväksy sitä.
Klassinen kertomus, joka tietyissä pisteissä alkaa muistuttaa jotain tuttua. Sanooko Shakespeare kellekään mitään? Ensimmäisen kirjan Romeo ja Julia -viittaukset paistavat tekstin läpi, mutta tästä saadaan vielä lisää avautumisen aihetta osassa kaksi.
Kirjailijoilla on ongelma, koska käytännössä kaikki olemassa olevat tarinat on jo kerrottu. Saadakseen kiinnostuneita lukijoita heidän on pystyttävä yhdistämään olemassa olevia tarinoita uudella, tuoreella tavalla.
Hei, tehdään pojasta vampyyri!
Kielletty rakkaus ja silaus vampyyrien mystiikkaa tuovat taatusti lisää lukijoita ja valitettavasti näin on käynyt.
Vampyyrien ja ihmisten suhteesta voisi kirjoittaa ihan laadukkaan kirjan, mutta tässä Meyer on valitettavasti mennyt metsään ja kerron nyt miksi.

Juoni on hyvin yksinkertainen. (Isa)Bella Swan muuttaa isänsä luokse uudelle paikkakunnalle, jossa hän tapaa koulussa pojan nimeltä Edvard. Bella ihastuu, mutta Edvardilla on salaisuus: hän on vampyyri. Ja loppukirja sitten puidaankin ihmisen ja vampyyrin välistä teiniromanssia. Tämäkin vielä menettelisi, jos kerronta ja henkilöhahmot olisivat mielenkiintoisia, mutta kun ei niin ei.
Bella on kirjan minäkertoja, joten kaikki tapahtumat nähdään hänen silmiensä läpi. Muiden henkilöiden sisälle ei päästä, joten lukija joutuu tulkitsemaan kaikki tapahtumat Bellan teiniminän kautta. Minäkertoja on aina epäluotettava kertoja, koska se on subjektiivinen ja pystyy näkemään asiat vain omista lähtökohdistaan. Joskus minäkertoja on ainut ratkaisu, ja tiedänkin muutamia erittäin toimivia tarinoita, joissa minäkertojaa on oikeasti osattu käyttää (minäkertoja on tyypillinen esimerkiksi kauhugenren mestareille Edgar Allan Poelle ja H. P. Lovecraftille), mutta Meyerin kerronta tökkii pahasti.

Luin teoksen suomeksi, joten suomennos on saattanut vaikuttaa asiaan, mutta ei kuulemani mukaan paljon. Minua häiritsi hillittömästi liiallinen "minä luin, minä söin, minä tein" -jankkaus. Suomessa on persoonamuotoinen verbi, joka pärjää ilman subjektia. Sen poisjättäminen voisi tuoda tekstiin hieman vaihtelua? Tämä on siis suomennoksen ongelma. Mutta kaikenmoisen pikkuturhan kuvailun olisi jo Meyer itse voinut jättää pois. Ketä kiinnostaa, miten tarkkaan Bella pureksii ruokansa syödessään, ennen kuin vastaa isälleen? ARGH.
Kirja on myös hyvin pitkälti dialogivoittoinen. Keskustelut hallitsevat kerrontaa ja vuoropuhelujen lomassa minäkertoja tekee omia tulkintojaan muiden henkilöiden päänliikkeistä. Joskus myös liiallisuuksiin asti.
Houkutus on Meyerin esikoisteos ja se näkyy. Koska itse olen harrastanut pienessä määrin proosaa niin pitkään, kun kynä pysyi kädessä, on tullut kirjoitettua kaikenmoista soopaa. Ja juuri tällaista tuli kirjoitettua niinä häpeällisinä teinivuosina. Takakannessa mainitaan, miten Edvard ja Bella "kohtaavat ajatuksin ja kielessä, joka on rikasta, aistillista ja kaihoisaa".

Kiepsahdin ympäri, ja toinen käteni lennähti hämmästyksestä kaulalleni.
Edvard makoili sängylläni leveä hymy huulillaan, kädet pään takana ja jalat laidan yli, ilman huolen häivää. "Oi!" minä henkäisin ja vajosin pää pyörällä lattialle.
"Anteeksi." Edvard nipisti huulensa yhteen ja yritti pidätellä nauruaan.
"Odota hetki, että saan sydämeni taas käyntiin." (Meyer 2010, 253.)

Rikasta, aistillista ja kaihoisaa? Voisin kiusata teitä vielä monilla hienoilla esimerkeillä, joita olen miehelleni lausunut, mutta ehkä tämä jää tähän. Meyerin kerronta on teiniä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kirja on suunnattu teineille, sen kertoja on teini, joten tekstikin on teiniä. Nähtävästi se puree joihinkin.
Henkilöhahmot ovat sitten täysin oma lukunsa.
Bella on 17-vuotias tyttö, joka on auttamattoman kömpelö, (itsensä mielestä) mitäänsanomattoman  näköinen (jonka perässä silti kaikki pojat ravaavat jostain kumman syystä), hyvä biologiassa ja hänellä on pitkä tukka, jonka alle hän usein piiloutuu.
Ja se oli siinä. Muuta emme saakaan tietää tästä kiehtovasta sankarittaristamme.
Edvard on ikuisesti 17-vuotias vampyyri, jolla on mustat silmät, kun hän on vihainen tai nälkäinen, topaasinruskeat silmät tavallisesti, punertava, lyhyt tukka ja kalpea iho. Hän on pitkä, liikkuu sulavasti, on kuin muinainen patsas, kreikkalainen jumala, marmoriveistos...
Varmaan huomasittekin jo pointin.

Minäkertoja jätetään täysin kuvailematta, koska huomio on kiinni Edvardissa. Edvard on katsojan silmien kohde, tämä naisellisen huomion ja himojen objekti. Bellaa ei kuvata, jotta kaikki romaanin tyttölukijat voivat kuvitella itsensä tämän tilalle.
Edvardia kuvaillaan täydelliseksi ärsyttävyyteen asti. Kun muutaman kerran lukee kuvauksesta "veistos", "kreikkalainen" ja "jumala", alkaa homma käydä rasittavaksi.
Kun on lukenut ja katsonut jotain oikeasti mielenkiintoisempia ihminen-vampyyri -parisuhdejuttuja, alkaa tehdä mieli mennä itse kirjan paikkakunnalle Forksiin ja ravistella molempia.
Bella on heikko ja pyörtyilee paljon, joten Edvard päätyy kanniskelemaan häntä ympäriinsä vähän väliä. Nykypäivän sankarittarelle se ei vain sovi, kun olemme tottuneet vahvempiin naishahmoihin ja tällainen kuvaus on lähinnä jotain 1800-luvulle jämähtänyttä mies on talonsa pää ja nainen heikko varpu -tyyliä.
Tähän voi vaikuttaa Meyerin mormonitausta. Kenties.

Rakkaustarinasta voi olla montaa mieltä. Minusta sitä ei ole.
Kyseessä on 17-vuotiaan teinitytön epäterve ihastus saavuttamattomaan. Ihastus, koska tuon ikäinen ei voi vielä tietää oikeasta rakkaudesta yhtään mitään. Piste. Bella on ihastunut Edvardin kauniiseen ulkokuoreen ja Edvard... Edvard on kiinnostunut Bellasta, koska tämä tuoksuu hyvälle ja koska hän ei voi lukea Bellan ajatuksia.
Edvard on vampyyri ja vampyyrit saalistavat ihmisiä. Bella on saalis ja vielä kovin heikko sellainen, mitä muistetaan korostaa loputtomasti. Kuuluisa (ja voi taivas, niin hirven korni) lause "Ja niin leijona rakastui lampaaseen" (Meyer 2010, 234), ei ole pelkästään viittaus Raamattuun, vaan se myös kertoo parisuhteen tasosta: Edvard on leijona, saalistaja. Bella on lammas. Edvard väittää rakastavansa Bellaa, mutta hän on kuin kissa, joka on saanut kiinni hiiren ja haluaa vähän leikkiä ennen väistämätönsä.Näin epäsuhtainen parisuhde ei vain toimi, kun toinen on uhri, mistä päästäänkin väkivaltaan.

Eräs spefi-tutkijakollegani kommentoi, ettei ole koskaan lukenut kirjaa, joka olisi niin myönteinen perheväkivallalle kuin Twilight-sarja. Suoraan sanottuna tämä oli pohjimmainen syy, miksi halusin lukea kirjat. Halusin selvittää, millä tavoin perheväkivalta ilmenee Meyerin kirjoissa, ja sen voi lukea rivien välistä jo ensimmäisessä osassa.
Edvard korostaa Bellalle koko ajan, ettei tämä ole turvassa hänen kanssaan ja että tämän pitäisi pysyä kaukana hänestä. Edvard itse kuitenkin kyttää Bellaa koko ajan: seuraa tätä joka paikkaan ja jopa murtautuu tämän taloon katsomaan Bellan nukkumista. Koulussakaan Bella ei ole turvassa:

"[- -] siinä ahtaassa ja lämpimässä pikku huoneessa sinun tuoksusi oli tehdä minut hullutksi. Olin ottaa sinut siinä paikassa. Siellähän oli todistajana vain yksi hauras ihminen, josta olisin tehnyt helposti selvää." (Meyer 2010, 230-231.)

Aina, kun Edvard ärtyy - ja tätä tapahtuu paljon - hän tulee aggressiiviseksi. Väkivallan uhka on läsnä koko ajan, kun Edvard on lähellä Bellaa.
Ajatellaanpa hetki, jos kyseessä olisi tavallinen ihmispoika. Kuinka moni tyttö haluaisi seurustella pojan kanssa, joka koko ajan sanoo, ettei hänen seurassaan ole turvallista ja että hän on vaarallinen?
Niinpä.
Vampyyrius kuitenkin kumoaa tämän kaiken.
Sen lisäksi Bella on tietenkin erittäin itsetuhoinen. Ei pelkästään sen takia, että hän on kömpelö ja teloo itsensä aivan jatkuvalla syötöllä johonkin, mutta että hän tekee typeriä päätöksiä mennä vaarallisiin tilanteisiin ilman minkäälaista itsesuojeluvaistoa. Tästä kertoo myös tietenkin se, että hän on "rakastunut" vampyyriin ja tahtoo tulla itsekin vampyyriksi, jotta voi olla Edvardin kanssa ikuisesti.

Missä on Buffy, kun häntä tarvitaan?

Tähän voisinkin päättää ensimmäisen avautumiseni. Näin lopuksi haluan kuitenkin sanoa kolme asiaa.
Ensinnäkin tiedän, että Internetin ihmeellisessä maailmassa on ihmisiä, jotka ottavat tästä nokkiinsa. Korostankin, että kyseessä on kirja-analyysi ja tulkinta, joka on minun tekemäni. Analyysi ja tulkinta ovat aina subjektiivisia, eikä ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia, vaan tekstistä tehdyistä havainnoista muodostettuja, argumentoituja mielipiteitä.
Toiseksi: minulla oli erittäin isot ennakkoluulot tätä kirjasarjaa kohtaan aivan alusta asti ja ne vaan lisääntyivät, kun jouduin katsomaan ensimmäisen elokuvan. Ja ne ennakkoluulot olivat aivan oikeassa.
Ja kolmanneksi niille parille tärkeällä ihmiselle haluan vain sanoa, että olette ihania siitäkin huolimatta, että satutte pitämään Twilightista.

Valitettavasti jatkoa seuraa vielä.

P.S. Ai niin, ja ne helkkarin vampyyrit KIMALTAVAT.

P.P.S. Lopuksi myös jotain hauskaa Youtubesta: Buffy vs. Edvard.

Mainos Farscape-faneille!

Pitää nyt tehdä merkintä ihan erikseen kaikille niille, jotka ovat löytäneet yhden parhaimmista avaruus-scifisarjoista kautta aikojen, eli Farscapen. Itse tutustuin sarjaan vasta vähän aikaa sitten, kun mies sen minulle pakkosyötti. Tosin se pakottaminen unohtui siinä vaiheessa, kun tajusin sarjan hienouden.
Mutta pointtina oli siis se, että sarjasta on julkaistu nyt Blu-Ray -versio, jossa on englanninkielinen tekstitys (tosin kuulovammaisille, mutta kuka välittää)!

Koska aiemmassa dvd-boxissa ei ollut niin minkäänlaista tekstitystä, niin Blu-Ray on ehdoton parannus ja myös ehdoton hankinta. Mies tilasi sen Cdonilta ja vaikka tuotekuvauksessa ei mainita mitään teksteistä (Cdonin tuotekuvaukset on olleet aikaisemminkin melko puutteellisia tai jopa virheellisiä), niin kyllä ne tekstitykset sieltä löytyy. Itse varmistimme asian Amazonin sivuilta, jossa myytiin samaa boxia.

P.S. Kuvahan on siis otettu Farscapen kotisivuilta http://www.henson.com/fantasy_scifi.php?content=farscape .

P.P.S. Näin tuossa toissavuoden Jyväskylän Finnconissa aivan mahtavan cosplay-porukan Farscapen tytöistä. Erityisesti Zhaan oli kerrassaan upea.

Vuoden 2011 saavutukset ja vuoden 2012 suunnitelmat

Koska en jaksa yleensä tehdä mitään upeita uuden vuoden lupauksia, päädyn yleensä tekemään listoja siitä, mitä edellisenä vuotena tuli tehtyä ja mitä seuraavana vuonna pitäisi tehdä.
Ainakin näin tutkimuksellisesti. Paljon sain aikaiseksi, mutta vielä on pitkä matka edessä ennen kuin pystyn luovuttamaan ainakin sen parisataa sivua esitarkastukseen. Todennäköisesti paljon enemmänkin.

Vuonna 2011 minä
... sain töitä, mikä helpotti huomattavasti apurahatonta elämääni.
... kävin Prahassa puhumassa Roopen kummittelevista esi-isistä ja
... Alcalá de Henaresissa puhumassa sensuroiduista Mikki Hiiri -hahmoista.
... osallistuin FINFARin tapaamiseen Turussa
... ja puhuin Roopen unimaailmasta Finnconissa - kutsuttuna, mistä olin erityisen ylpeä.
... kävin myös Ropeconissa kertomassa, että on se Roope oikeasti sankari.
... liityin PCA-Finlandiin,
... Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinaan,
... NNCORE:en
... ja pääsin vastaperustetun Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen tutkijat ry:n hallitukseen.
... sain itselleni toisen ohjaajan, jes!
... kirjoitin tuhottomasti apurahahakemuksia, mutta vain oma laitokseni myönsi minulle matka-apurahan Espanjaan.
... sain toisen julkaisuni Prahan konferenssista e-kirjamuodossa.
... pääsin liitännäisopiskelijaksi Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelmaan.
... tapasin Don Rosan, joka tarjosi minulle ja Petralle illallisen. Ehkä parhaimpia päiviä ikinä.
... ostin taas valtavasti kirjoja, joita ei ole koskaan liikaa,
... kuten myös dvd-elokuvia. (Meillä on siis liian vähän hyllyjä.)
... kirjoitin 60 sivua väitöskirjan raakaversiota!

Vuonna 2012 minä
... aion hankkia sen apurahan. Jostain.
... lähden Prahaan puhumaan Bombi-Zombista
... todennäköisesti saan ainakin 5 (!) julkaisua, jos olen laskenut oikein eikä aikataulu temppuile.
... menen jälleen kesän FINFAR-tapaamiseen ja
... pyörin siis taas Finnconissa.
... voisin myös puhua Finnconissa, että vink vink Tampereen suuntaan.
... alan suunnitella Rosa-antologiaa vakavasti.
... osallistun Populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelmaan.
... kirjoitan lyhyen artikkelin Tanskan Donaldistien Fanzineen nimeltä Rappet
... sekä alan työstää ensimmäistä referee-artikkeliani.
... ehkä saisin aikaiseksi myös artikkelia Ankkalinnan pamaukseen.
... luen hillittömästi teoriaa
... ja alan kirjoittaa fantasiaosiota.
... lähetän abstraktin ainakin yhteen konferenssiin, mahdollisesti Oxfordin Villains-konferenssiin syksyllä.
... jos rahoitus on kunnossa, lähetän abstraktin ICFA:an.
... suuntaan Norjaan NNCORE:n tapaamiseen, mihin pitäisi myös väsätä esitelmä intertekstuaalisuus-artikkelista - joka siis myös pitäisi kirjoittaa tässä hetikohtanyt.

Paljon muutakin tulee todennäköisesti eteen, mitä tähän hätään nyt ei ihan täysin muista. Pahimman ja tuskaisimman urakkani aloitin kuitenkin jo toissapäivänä. Nimittäin Stephenie Meyerin Twilight-sarjan ensimmäisen osan lukemisen.
Voi taivas, miten tiukkaa ensimmäiset 50 sivua jo tekivät. Tästä seuraa tulevaisuudessa melkoinen avautuminen.

Vuoden 2011 viimeiset kirjahankinnat

Minun piti tehdä tämä merkintä oikeastaan jo viime viikolla, mutta sitten se jotenkin jäi kaikessa kiireessä. Eli käytännössä kooste siitä, mitä sitä oikeastaan tuli vuoden lopussa tungettua kirjahyllyyn. (Tällä hetkellä väkisin, koska uusien kirjojen myötä pitää alkaa tehdä jonkinasteisia ahtamisjärjestelyjä. Seuraamme jännityksellä hyllyjen kestoa ja tilavuutta.)

Star Wars: The Jedi Path on hankinnoista aikaisin. Satuin tilaamaan sen ystäväni synttärilahjan ohessa, koska se vaikutti viihdyttävältä. Kirjan ideana on olla eräänlainen "jediopas" ja siihen ovat kirjoittaneet kommenttejaan kaikki padawanit, jotka ovat teoksen saaneet mestareiltaan - viimeisimpänä Luke Skywalker. Kuvitelkaa jedien oppikirja, johon edelliset omistajat ovat raapustaneet merkintöjään, niin saatte asiasta hyvän kuvan.

Kirjatorilta pongasin huimalla kuuden euron hinnalla Terry Pratchettin Yövartioston kovakantisena. Siinä seikkailee yksi lempihahmoistani eli Sir Samuel Vimes, joka roistoa jahdatessaan päätyy menneisyyden Ankh-Morporkiin ja joutuu ottamaan uuden henkilöllisyyden. Tämä on parhaita Pratchetteja, joita olen lukenut.

Oli myös pakko käydä Fantasiapeleissä hakemassa Juhana Petterssonin Ikuisuuden laakso. Roolipeli pingviineistä. Ihan vain siksi, että pingviinit ovat ihania. Tätä peliä tulen todennäköisesti vetämään tässä keväällä, kunhan saan edellisen projektini Dark Angelin kakkososan vietyä kunnialla loppuun.

Ja viimeisimpänä, mutta ehdottomasti tärkeimpänä Don Rosan Kootut osa 1. Tämä tuli suoraan joululahjapakettiin, enkä ole sitä edes vielä pahemmin selaillut. En ole uskaltanut, koska pelkään sotkevani koko mestariteoksen. Huh. Sille pitäisi myös tehdä tilaa kirjahyllyn alimmalle hyllylle. Muualle se ei kansioineen mahdu. Tämä massiivinen lähes viisi kiloa painava setti näyttää niin hyvältä ja tulee myös olemaan lähteenä väikkärini johdannon Rosa-lukuun, mikä kaipaa lihottamista.

Katsokaa ja ihailkaa. Pelkkää koteloa voisi tuijottaa jo puoli tuntia. On se vaan niin hieno.

Joululahjaksi ei muita kirjoja sitten tullutkaan. Miehelle tosin annoin Simon Sebag Montefioren Ihmishirviöt. Maailmanhistorian julmimmat ihmiset -kirjan, joka tulee tietenkin hyllyyn muiden joukkoon.