Kännykällä otettu rakeinen ja epäselvä kuva Kansallismuseon ala-aulan katosta.
Gallen-Kallelan Kalevala-freskot Sammon puolustus ja Sammon taonta.
Ilmiselvää, miksi otin juuri nämä kuvaan, vai mitä?
Päädyin yliopiston konferenssitaidot-kurssin kautta työharjoitteluun Helsingissä pidettyyn museoalan
CIDOC2012-konferenssiin vajaaksi viikoksi. Meitä oli kuusi assistenttia, joista yksi oli palkattu pitemmäksi ajaksi ja piti meidät muut ruodussa. Meidän osalta homma alkoi lauantaina 9.6., jolloin saavuimme Helsinkiin Kansallismuseoon tutustumaan paikkoihin ja pistämään opastuksia paikoilleen. Samalla teimme myös pikavisiitit niin Urheilumuseoon kuin Designmuseoonkin, mikä tietenkin mahdollisti myöhemmin paremman opastuksen itse konferenssilaisille. Lauantain osalta päivä oli lyhyt, vain noin kuusituntinen, kun itse konferenssin ajan me muut teimme keskimäärin kymppituntista päivää - voitte arvata, miten pitkiksi pääjärjestäjien illat venyivät.
Niin kuin osa konferenssivieraista, myös me asuimme Domus Academica -hostellissa. Hostelli oli kaikin puolin mainio, vaikka ruuanlaittopolitiikka olikin vähän omituinen. Ruokaa siis pystyi omissa huoneissa laittamaan, mutta astiat oli haettava alakerran yhteisistä tiloista ja käytännössä myös tiskattava siellä, koska vaikka respasta sai pesuainetta, tiskiharjoja oli tasan se yksi kappale.
Aamiainenkin (7€/aamu) oli varsin hintavahko suhteessa sen määrään.
Konferenssi alkoi siis virallisesti sunnuntaina 10. päivä ja kesti torstaihin, jolloin ohjelmassa oli ainoastaan ekskursiot Tampereelle ja Espooseen. Sunnuntai oli vielä helppo päivä, koska suurin osa ohjelmasta koostui workshopeista ja oma päiväni meni lähinnä istuessa Speakers' cornerissa, jossa olin vastaanottamassa esiintyjien esityksiä muistitikuille, ja iltapäivä sitten yhden workshopin valvonnassa, jossa tehtäväni koostui ihmisten sisälle päästämisestä ja kahvin keittämisestä. Päivä oli siis varsin leppoisa, koska konferenssivieraat eivät oikein tiedostaneet heille tiedotettua käytäntöä, jonka mukaan esitykset oli tuotava viimeistään kaksi tuntia ennen omaa vuoroa Speakers' corneriin, jossa ne ladattaisiin yhteiselle tikulle.
Leppoisuudesta huolimatta oltiinkin liikkeessä aamukahdeksasta puoli kuuteen.
Kun konferenssi sitten lähti käyntiin maanantaina, menoa riittikin mukavasti. Kolme neljäsosaa päivästä meni jälleen Speakers' cornerissa seuraten näytteilleasettajien projektien pystytyksiä ja loppupäivä sitten ovivahtina. Maanantaina museo oli suljettu, joten oli vielä tarkempaa seurata, että sisään pääsi vain CIDOC-badgella. Siinä pitikin käännyttää useampi aasialainen turisti pois ja selittää, että museo aukeaa jälleen huomenna.
Yritin myös epätoivoisesti puhua hieman ranskaa, mutta kaikessa jännityksessä siitä ei sitten oikein tullut yhtään mitään, vaikka sain puhetaidoistani (todennäköisesti vain ääntämyksestäni) kiitosta. Englannin ja ranskan sekoituksella onnistuin (toivottavasti) neuvomaan ranskalaisen herrasmiehen Designmuseolle.
Maanantai-ilta päättyi sitten viralliseen vastaanottoon, jossa saatiin kuulla mm. kanteleen soittoa ja syödä pikkunaposteltavia - jotka sitten hävisivät alta aikayksikön, kuten myös päivällä tarjottu ruoka. Se, jos mikä on noloa, että ruoka loppuu. Varsinkin, jos ei itse ehdi syömään.
Sain siis tosin ruokaakin päivällä pienen odotuksen jälkeen ja sitä lihapataa kyllä kannatti odottaa. Omnom.
(Ruoka oli Kansallismuseolla muuten niin erinomaista, että siitä sietää mainita ihan erikseen.)
Vaikka maanantain piti olla se horror-päivä, ei tiistai kuitenkaan aikonut alistua taistelematta. Olin koko päivän Exhibition Hallin vastaavana ja pidin huolta, ettei kukaan päässyt varastamaan mitään arvokkaita läppäreitä tms. ja huolehdin näytteilleasettajien mukavuudesta. Jouduin siinä sitten myös olemaan välillä Speakers' cornerissa yhtä aikaa, kun porukka juoksi ties sun missä muilla asioilla. Siinä sitten tuli ensimmäiset sählingit tulostimen kanssa (kuka oikeasti nykyisin enää haluaa tulostaa PPT-kalvonsa yksi kalvo per liuska???), sitten loppuikin väriaine ja paperi ja ihmisiä alkoi lappaa paikalle enemmänkin.
Korjasin kuitenkin eilisen hirvittävän traumani puhumalla ranskaa jo lähes sujuvasti muutamia sanoja unohdellen eräälle konferenssivieraalle ja sainkin (lähes) koko keskustelun hoidettua pelkällä ranskalla. C'est très bien, je pense.
Tuli myös juostua kopioimassa rahoitettujen konferenssivieraiden lentolippuja ja muita tositteita museon toisessa päässä ja tuli siinä mennä viipotettua niissä Nanson vihreissä paidoissa (joista meidät avustajat siis tunnisti) ties sun missä muuallakin.
Se pieni paniikki iski kuitenkin vasta puoli kuusi, kun vartijasetä kävi ilmoittamassa, että vartin päästä on oltava pihalla, ovet menevät lukkoon ja hälyt päälle kello kuusi. Tässä vaiheessa eräs herra näytteilleasettaja ilmoittaa, että hänen lentonsa lähtee aamulla kahdeksalta, eikä hän ehdi vartissa purkaa massivista telinettään.
Katjan aivot sanoivat BLINK, mutta suusta kuului onneksi: "Then we do it together."
20 minuuttia hätäpurkua, yksi vihainen vartijasetä, kassi, johon kaikki ei millään näyttänyt mahtuvan, yksi hikinen Katja ja kaksi minuuttia vaille tasan oltiin pihalla. Myös minä ja laukkuni, joka oli meinannut unohtua lokeroon. Sain kiitokset ja kommentit, että pääsisin purkamaan Mr. Sullivanin näyttelyä koska tahansa.
Sinä iltana koin ansaitsevani jäätelön ja kävin sen myös hakemassa.
Keskiviikkona pääsin sitten oikeastaan vasta tositoimiin, kun olin auditoriossa avustamassa koko päivän. Käytännössä siis pistin nauhoituksen päälle, huolehdin projektorista sekä avustin puhujia tekniikassa ja pidin huolta siitä, etteivät he ylitä heille varattua aikaa.
Kun sitä on itse tullut ravattua ties sun minkälaisissa konferensseissa, en voi vieläkään käsittää, miten vaikeaa se ajankäyttö joillekin voi olla? Ja vaikka sen ajan nyt ylittäisikin, mutta siis se, että osaisi alle minuutissa sitten pistää esityksensä pakettiin, että aikataulu muuten pysyisi kasassa. Huoh. En tiedä, miten paljon sitä tuli ilmeiltyä tämän tilanteen aikana, mutta ihmiset olivat muutenkin äkäisiä, kun kyseinen herra puhui aivan aiheensa vierestä. Minua jo nolottaisi.
Päivän ohjelman jälkeen pistettiin jo paikkoja kasaan ja purettiin hienoja jatkojohtoviritelmiä auditoriosta. Kun osa porukasta suuntasi jo aiemmin päivällä Tampereelle valmistautumaan huomisen ekskursion vetämiseen, me loput jäimme hoitamaan viimeiset seikat ennen iltaa, jolloin ohjelmassa oli jäähyväisillallinen Ravintola Kaisaniemessä.
Olin loppujen lopuksi ainoana edustamassa meitä konferenssiavustajia, mutta jo pelkästään herkullisten alkupalojen ja mahtavan paellan takia kannatti tulla. Myös illan tanssit olivat melkoinen näky, ja pitihän sitä ulkomaalaisten vieraiden iloksi osallistua letkajenkkaankin.
Mutta ei siellä pitkään jaksanut kuitenkaan olla, kun stressi ja koko viikon kestänyt pieni jännitys alkoi purkautua väsymyksenä ja yliherkistyneenä tilana.
Oma osuuteni konferenssista oli ohi. Iso kiitos Hennalle, Tiialle, Mirkalle, Kaille ja Jussille - olimme hieno tiimi!
Iso kiitos myös Maijalle, joka minut nappasi projektiin mukaan, kuten myös Sirkalle kaikesta avusta ja tuesta!
Ja tietenkin kiitos (ja anteeksi), Nick!
Palaute oli hienoa ja toivottavasti jossain vaiheessa näemme jossain muissa (konferenssi)yhteyksissä.
