Myöhäiset päivittelyt seuraavat toisiaan. Nyt palataan reilu viikko taaksepäin Jyväskylän Science Fiction seura 42:n järjestämään Lokaconiin, joka tietenkin oli viikolla 42.
Allekirjoittanut sai kunnian olla kutsuvieraana ensinnäkin perjantaina 19.10. järjestetyssä esitapahtumassa Multian kirjastolla ja myös virallisessa conissa Keski-Suomen kirjailijatalolla.
Multian kirjasto valikoitui paikaksi siksi, koska siellä on Suomen suurin fantasia- ja science fiction -kokoelma, joten seura pyrkii mainostamaan asiaa ja tuomaan sitä tunnetuksi. Paikalla ei ollut paljoa väkeä, mutta esityksiä seurannut keskustelu oli sitäkin antoisampaa. Itseni lisäksi paikalla oli esikoiskirjailija Katri Alatalo, jonka nuortenfantasiaa edustava teos Karnin labyrintti (ensimmäinen osa tulevasta trilogiasta Mustien Ruusujen maa) ilmestyi loppukesästä Vaskikirjoilta. Kirja nököttää tuossa työpöydällä lukuvuoroaan, sain sen lainaksi ystävältäni, joka sattui tuntemaan Katrin entuudestaan.
Katri puhui teoksensa syntytaustoista, mikä on aina mielenkiintoista kuultavaa. Olo tuntui vähän haikealta, kun haave omasta romaanista on vielä pysynyt haaveena. Tosin tällä tahdilla sitä ei kyllä proosaa ehdi kirjoittaa tavuakaan.
Katrin lisäksi paikalla oli yksi Iron Sky -elokuvan suurista taustavoimista ja käsikirjoittajista, eli Jarmo Puskala. Hän kertoi leffan uusimpia kuulumisia ja siitä, miten tähän nyt ollaan tultukaan. Pienenä vinkkinä hän mainitsi, että Iron Skysta tulee ensi vuoden puolella n. 20 minuuttia laajempi versio. Enpä sitten ostakaan sitä Blu-rayta vielä.
Itse pidin siis jo kesän Finnconissa pitämäni esityksen Kertalaakista™ ja Ankkalinnaa uhkaavasta maailmanlopusta. Huomasin selvästi olevani hieman ruosteessa esiintymisen suhteen ja yleisö, joka koostui aikuisemmasta väestöstä kuin normiyleisöni, vaati hieman erilaisen otteen asioiden käsittelyyn. Tästä huolimatta keskustelu oli vilkasta ja mukana ollut toiminainen, ohjaajani Irma Hirsjärvi sai minut tajuamaan, miten hieno asia on tutkia sellaista populaarikulttuurin alaa, jolla on vahva fanikanta. Fanit nimittäin ovat aina tukiverkkona ja pystyvät tarjoamaan hillittömiä ideoita ja loistavia näkökulmia, joita itse ei välttämättä olisi tullut ajatelleeksikaan.
Lauantaina 20-10. avasin sitten Lokaconin omalla esitykselläni, joka sujui jo hieman supsikkaammin (kuten meillä päin sanotaan) kuin perjantaina. Kertalaakihan™ se siellä jälleen koversi kuilua Ankkalinnan alle. Hienointa oli se, että tätä esitystä siis toivottiin Lokaconiin, koska niin moni kiinnostunut oli sen jostain syystä joutunut Finnconissa jättämään väliin. Kollegani Mikko Tampereelta ehti myös piipahtaa katsomassa show'ni ja päädyimme suunnittelemaan jo yhteistä projektia Roope Ankkaan liittyen. Tästä seuraa lisää myöhemmin.
Anne Leinonen oli paikalla haastattelemassa Katria sekä myöhemmin myös toista nuortenkirjailijaa Magdalena Haita, joka piti myös ihanan ja kiinnostavan esityksen Steampunkista. Magdalenan kirja Kerjäläisprinsessa menee lukulistalle, samoin myös liuta muita teoksia, joita hän listasi esityksensä aikana.
Valitettavasti jouduin poistumaan kesken illan paneelikeskustelun aikana, koska meillä oli viikonloppuna talo täynnä vieraita. Toivottavasti ilta jatkui mukavasti ilman yhtä Ankka-tutkijaakin.
Katja kiittää Saija Aroa ja muita 42:n tyyppejä mahdollisuudesta tulla kiusaamaan teitä Aku Ankalla. Ehkä tulen toistekin, kun noin nätisti pyydettiin.
Ja toinen erityiskiitos menee tietenkin Irmalle!
23.10.2012
Bella ja Katniss - Nuoret naishahmot roolimalleina
Olen jo avautunut blogissani siitä, mitä mieltä olen Twilight-sarjasta ja sen sisältämistä arvoista ja roolimalleista. Nyt olen lukenut toisen maailmanlaajuiseen huomioon nousseen sarjan, Suzanne Collinsin Nälkäpelin (The Hunger Games) ja ajattelin sen lopputunnelmissa kirjoittaa pienen vertailevan merkinnän näiden edellä mainittujen sarjojen tarjoamasta naiskuvasta ja muistakin temaattisista eroista ja yhtäläisyyksistä.
Heti alkuun totean, että minullahan oli valtavat ennakkoluulot Twilightin suhteen, eivätkä ne pettäneet.
Minulla oli myös valtavat ennakko-odotukset Hunger Gamesin suhteen - eivätkä nekään pettäneet.
Ennen kuin siis aloitan vertailevan analyysini (jota entisenä kirjallisuuden opiskelijana niin rakastan), annettakoon muutama esimerkki internetissä liikkuvista oletuksista koskien Nälkäpelin maailmaa.
Väite 1: Hunger Games on uusi Twilight!
Totta. Jos siis puhutaan puhtaasti suosiosta, jota se on kerännyt. Muuten ei mitenkään. Toinen on mukaansatempaavasti minämuotoon kirjoitettu teos teini-ikäisestä tytöstä, jonka huomiosta kaksi erilaista (komeaa) nuorta miestä kilpailevat.
Toinen on Twilight.
Väite 2: Hunger Games on älyttömän hyvä, mutta lässähtää ihan täysin kolmannessa osassa.
Väärin. Kolmas osa noudattaa eri kaavaa kuin kaksi ensimmäistä, mutta puuduttavaksihan se menisi, jos koko ajan liikuttaisiin samoissa kuvioissa. Kolmas osa piti jännityksessään aivan samalla tavalla kuin kaksi ensimmäistäkin.
Väite 3: Katniss on ihan mahtava ja rohkea hahmo! Mutta se taantuu ihan täysin kolmannessa osassa nynnyilemään.
Osin totta. Paljastamatta liikoja kirjan juonesta todettakoon vain se, että kyllä siinä vahvemmallakin hahmolla alkaisi hermo pettää, kun ihmisiä kuolee ympärillä - ja se on SINUN vikasi.
Väite 4: Katniss valitsee väärän miehen.
Aaaa, tämä on niin mielipideasia! Mutta se, miten kirjasarja on kirjoitettu, petaa Katnissin tarinaa tasan yhteen suuntaan. Ja se on aivan selvää, mihin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Eli ei. Katniss EI valitse väärää miestä.
Väite 5: Hunger Games on löysä kopio japanilaisesta Battle Royalesta.
Sanon tämän siitäkin huolimatta, että saatan olla puoleellinen: Väärin.
Tämä on tietenkin mielipideasia, ja omaani vaikuttaa vahvasti se, että näin Nälkäpelin ensin elokuvana, luin sitten kirjat ja vasta sitten pääsin katsomaan Battle Royalen.
Battle Royale on japanilainen kulttielokuva teiniluokasta, joka joutuu eristetylle saarelle tappamaan toisiaan siihen asti, kunnes vain yksi on enää elossa. Tämä on se seikka, joka yhdistää nämä kaksi tarinaa. Hunger Gamesin taustalla on niin paljon muita seikkoja, niin isoja historiallisia syitä ja tietenkin se, että hahmot tietävät, mihin joutuvat - vaikka eivät olekaan (läheskään aina) vapaaehtoisia.
Battle Royalella on hetkensä, mutta tietyt seikat japanilaisessa huumorissa eivät aina täysin aukea minulle.
Sellainen insertti tähän alkuun. Sitten itse analyysiin.
Korostan vielä, että huomioni ovat peräisin kirjoista. Olen nähnyt kummastakin sarjasta ainoastaan ensimmäisen elokuvan. Nälkäpeliä on tehty vain ensimmäinen osa, joten loogista. Twilightista taasen riitti se ensimmäinen osa. Repslollaa ja liian vahva myötähäpeä ja kärsimys estävät jatkon.
Bella vs. Katniss
(Isa)Bella Swan on 17-18-vuotias nuori tyttö, joka elää nykypäivän USA:n luoteisrannikolla, jonne on juuri muuttanut isänsä luokse. Hänen äitinsä asuu Floridassa uuden miesystävänsä kanssa. Bellalla ei ole sisaruksia. Bella on Twilight-sarjan minäkertoja.
Katniss Everdeen on The Hunger Games -sarjan aikana 16-17-vuotias tyttö, joka elää vaihtoehtoisen tulevaisuuden USA:ssa, joka on muuttunut diktatuurin hallitsemaksi dystopiaksi. Katnissilla on äiti ja pikkusisko Primrose. Hänen isänsä on kuollut kaivosonnettomuudessa useita vuosia ennen kirjan tapahtumien alkua. Nälkäpeli nähdään Katnissin silmin - hän on sarjan minäkertoja.
Ulkonäkö
Koska molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia, lukijat pääsevät näkemään heidät heidän omien ajatustensa kautta.
Bella ei kerro itsestään. Hän on ulkonäöllisesti mitäänsanomaton. Hänellä on pitkä tukka, jonka taakse hän mielellään piiloutuu. Se, miltä Bella näyttää, ei ole merkityksellistä. Hänen katseensa on Edwardissa.
Katnissilla on myös pitkä tukka, jonka hän mielellään palmikoi pitkälle letille. Hänen ihonsa on oliivinvärinen ja häneen viitataan usein termillä näyttävä. Hän ei pidä itseään sellaisena, vaan pitää itseään poikamaisena, eikä oikein pidä tyttöjen jutuista.
Pojat
Bella rakastaa Edwardia, joka on vampyyri. Bella rakastaa kuitenkin myös parasta ystäväänsä Jacobia, joka on ihmissusi. Bella on kahden miehen välissä, eikä hän tiedä, ottaisiko kylmän marmorisen vampyyrin, vai lämpimän ja karvaisen susihukan. Oih, kyllä! Valitsen oven numero yksi: vampyyri! Haluan mennä naimisiin ja elää ikuisesti ja saada pieniä hybridikakaroita!
Katniss joutuu Nälkäpeliin yhdessä naapurin Peetan kanssa. Peeta on tykännyt hänestä aina, mutta Katniss kuulee asiasta nyt. Peeta on ärsyttävän fiksu ja puhuu aina oikeat sanat ja pelissä vain yksi voi voittaa! Kotona odottaa metsästystoveri Gale, jolla on ihan selvästi jotain muutakin kuin kaverillisia tunteita. Äh, kumpikin on ärsyttävä, pitää pärjätä yksin. Täytyy pitää huolta äidistä ja siskosta.
Rakkaus
Bella: Edward! Oi, pelkään verta ja pyörryn sitä nähdessäni, mutta haluan niin vampyyriksi ja haluan sellaiseksi heti! Olen jo 18-vuotias, kohta olen ikäloppu, vanha ja ruma sinunkaltaisellesi ikivanhalle ikuisesti nuorelle hottikselle! Haluan naimisiin, mutta en halua heti lapsia! Oh, olenkin raskaana ja lapsi tappaa minut. Mutta haluan sen silti, koska lapsi on ihana ja se on sinun Edward! (Ja koska mormonikirjailijan mielestä abortti on syntiä!)
Katniss: Rakkaus? En voi rakastua. Jos rakastun, menen naimisiin ja hankin lapsia. Ja lapseni joutuvat arpomaan osallisuudestaan Nälkäpeliin. En kykenisi siihen. En, vaikka rakastuisinkin. Pärjään aivan hyvin ilman miehiä.
Vaikka onkin hyvä olla partneri, joka vahtii selustaa.
Tai joku, joka pitää kiinni, kun painajaiset valvottavat.
Tulevaisuuden haave
Bella: Edward, Edward, Edward! Punainen tupa ja perunamaa! Rouva Cullen ja pikkutytär. Ja jos Jacobille löytyisi joku, niin sekin olisi ihan kiva. No hei, teinpä tämän tyttären, kelpaisko se?
Katniss:Jos olisi maailma ilman Nälkäpeliä. Jossa kaikilla olisi ruokaa, eikä kukaan joutuisi altistumaan diktatuurille. Jos hallitus kaatuisi. Jos minä tappaisin presidentin...
Erikoistaidot
Bella: Ehkä bilsa. Ja se, että Edward ei voi lukea ajatuksiani. Mutta sitten, kun minusta tulee vampyyri, olenkin super! Osaan tehdä kilven, joka suojaa meitä kaikkia.
Katniss: Metsästys. Sanovat, että nuoleni lentävät aina silmään. Mahdollisimman pieni osa ruhosta siis menee pilalle. Ansatkin onnistuvat, mutta Gale on siinä parempi. Puhua en osaa sitten yhtään, varsinkaan yleisön edessä. Mutta metsässä liikun hyvin ja osaan myös vähän ensiapua äitini ansiosta.
Menet metsään, tulee pimeä ja huomaat, että olet eksynyt...?
Bella: Voi ei! Edward kyllä löytää minut. Tai Jacob. Hän haistaa. Jos jään tähän, joku tulee kyllä hakemaan. En vain muista yhtään, mistä tulin...
Katniss: Kiipeän puuhun ja määritän oikean suunnan. Etsin ruokaa, jos on tarvetta. Tai köytän itseni puuhun yöksi petojen varalta.
Kirjojen tarjoama naiskuva ja muut temaattiset seikat
Bella edustaa vanhaa 1800-luvun naiskuvaa, jossa naiset pyörtyilevät ja miehet kanniskelevat heitä ympäriinsä. Bella ei missään vaiheessa ole itsenäinen hahmo, vaan hän tarvitsee aina apua. Hän määrittää itsensä miesten kautta: Bella lopettaa kaikki ystävyyssuhteensa muihin paitsi Edwardin perheeseen ja tietenkin Jacobiin, koska tämä on mies ja potentiaalinen partneri. Bella etsii vahvaa miestä, joka pitäisi hänestä huolta.
Stephenie Meyerin kirjojen suurimmat ongelmat ovat (tarinan puutteen ja tylsien henkilöhahmojen lisäksi) niiden tarjoamat mallit:
On ihan ookoo, jos mies seuraa sinua joka paikkaan, murtautuu huoneeseesi ja tuijottaa, kun sinä nukut. Se on rakkautta.
On ihan ookoo, jos mies lyö sinua. Hänhän on vain ihmissusi. Koska seurustelet sellaisen kanssa, sinun pitää varautua siihen, että joskus tulee päin näköä.
On ihan ookoo, jos seksi on väkivaltaista. Se on seksiä, se on turmelusta muutenkin.
Ei seksiä ennen avioliittoa, koska muuten et pääse taivaaseen.
Abortti on syntiä.
Sinun pitää luopua perheestäsi, kun menet miehelään. Miehen koti on nyt sinun ainoa kotisi.
Sinun pitää myös luopua itsestäsi ja mukautua miehesi tahtoon. Muuttua sellaiseksi kuin hänkin, muuten ette voi olla yhdessä.
Katnissin hahmo on moderni naissankari. Isän kuoleman jälkeen Katnissin äiti sulkeutui täysin ja pakotti Katnissin ottamaan perheen huoltamisen vastuulleen. Hän metsästää ja pitää huolta perheestään. Sen lisäksi hankkii myös muille kylänsä asukkaille ruokaa ja vaihtaa sitä tarve-esineisiin.
Katniss uhrautuu siskonsa puolesta Nälkäpeliin. Hän pitää Peetan hengissä ja on valmis suurempiinkin uhrauksiin, jotta he molemmat pääsevät pois.
Katniss ei kuitenkaan ole yli-ihminen. Hän on teini-ikäinen tyttö, joka on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian äkkiä maailmassa, jossa ihmiset ovat pelinappuloita. Vaikka hän vaikuttaakin vahvalta, hän pitää yllä kovaa kuorta muiden takia. Myöhemmin tämä kostautuu ja hänen henkinen tasapainonsa alkaa rakoilla.
Nälkäpeli maalaa pessimistisen tulevaisuudenkuvan, jossa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut äärimmilleen ja ihmishenki on pelkkä viihdyke televisiossa. Vallankumous kuohuu pinnan alla, mutta tarvitaan sytyke, maskotti, joku, joka pistää massat liikkeelle. Katnissin on otettava vastaan rooli, joka hänelle on kirjoitettu, sillä koko hänen elämänsä vaikuttaa pelkältä peliltä, jossa nappulat kaatuvat hänen ympärillään yksi toisensa jälkeen.
Nälkäpeli kuvaa sitä, mihin ollaan menossa, jos ihmiset unohtavat ihmisyytensä vallan ja koston vimmassa. Se on kasvutarina ja kuvaus tytöstä, joka ottaa määrätyn paikkansa ja kantaa seuraukset. Samalla se kuitenkin korostaa edelleen Katnissin roolia vahvana naisena, joka tarjotuista rooleista huolimatta onnistuu säilyttämään itsensä.
On selvää, mitä mieltä olen kirjojen tarjoamista roolimalleista. Sen lisäksi, että Katnissin hahmosta on oikeasti onnistuttu rakentamaan monipuolinen ja mielenkiintoinen (vaikka hän teinityttönä aiheuttaakin välillä lukijalle tuskastumista), on koko kirjasarja erittäin onnistunut. Dystopinen maailma, tietynasteinen realismi sotakuvauksissa, hahmojen persoonat, ja jatkuva jännitys seuraavista tapahtumista pitävät otteessaan.
Kun Meyer pistää kirjansa Disneymäiseen pakettiin, jossa kaikki elävät onnellisina loppuun saakka, ja jokainen saa oman puolisonsa, Collins ei pelkää tapattaa hahmoja, joihin on juuri ehtinyt kiintyä, eikä myöskään väitä, että maailma olisi onnellisempi paikka tarinan päätyttyä. Aina jossain takaraivon perukoilla elää pelko tulevasta. Ja se on kuitenkin parempi kuin sokerikuorrutteiseen todellisuuspakoisuuteen naamioitu perheväkivallan ihannointi ja kimalteleva vampyyrimies.
Heti alkuun totean, että minullahan oli valtavat ennakkoluulot Twilightin suhteen, eivätkä ne pettäneet.
Minulla oli myös valtavat ennakko-odotukset Hunger Gamesin suhteen - eivätkä nekään pettäneet.
Ennen kuin siis aloitan vertailevan analyysini (jota entisenä kirjallisuuden opiskelijana niin rakastan), annettakoon muutama esimerkki internetissä liikkuvista oletuksista koskien Nälkäpelin maailmaa.
Väite 1: Hunger Games on uusi Twilight!
Totta. Jos siis puhutaan puhtaasti suosiosta, jota se on kerännyt. Muuten ei mitenkään. Toinen on mukaansatempaavasti minämuotoon kirjoitettu teos teini-ikäisestä tytöstä, jonka huomiosta kaksi erilaista (komeaa) nuorta miestä kilpailevat.
Toinen on Twilight.
Väite 2: Hunger Games on älyttömän hyvä, mutta lässähtää ihan täysin kolmannessa osassa.
Väärin. Kolmas osa noudattaa eri kaavaa kuin kaksi ensimmäistä, mutta puuduttavaksihan se menisi, jos koko ajan liikuttaisiin samoissa kuvioissa. Kolmas osa piti jännityksessään aivan samalla tavalla kuin kaksi ensimmäistäkin.
Väite 3: Katniss on ihan mahtava ja rohkea hahmo! Mutta se taantuu ihan täysin kolmannessa osassa nynnyilemään.
Osin totta. Paljastamatta liikoja kirjan juonesta todettakoon vain se, että kyllä siinä vahvemmallakin hahmolla alkaisi hermo pettää, kun ihmisiä kuolee ympärillä - ja se on SINUN vikasi.
Väite 4: Katniss valitsee väärän miehen.
Aaaa, tämä on niin mielipideasia! Mutta se, miten kirjasarja on kirjoitettu, petaa Katnissin tarinaa tasan yhteen suuntaan. Ja se on aivan selvää, mihin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Eli ei. Katniss EI valitse väärää miestä.
Väite 5: Hunger Games on löysä kopio japanilaisesta Battle Royalesta.
Sanon tämän siitäkin huolimatta, että saatan olla puoleellinen: Väärin.
Tämä on tietenkin mielipideasia, ja omaani vaikuttaa vahvasti se, että näin Nälkäpelin ensin elokuvana, luin sitten kirjat ja vasta sitten pääsin katsomaan Battle Royalen.
Battle Royale on japanilainen kulttielokuva teiniluokasta, joka joutuu eristetylle saarelle tappamaan toisiaan siihen asti, kunnes vain yksi on enää elossa. Tämä on se seikka, joka yhdistää nämä kaksi tarinaa. Hunger Gamesin taustalla on niin paljon muita seikkoja, niin isoja historiallisia syitä ja tietenkin se, että hahmot tietävät, mihin joutuvat - vaikka eivät olekaan (läheskään aina) vapaaehtoisia.
Battle Royalella on hetkensä, mutta tietyt seikat japanilaisessa huumorissa eivät aina täysin aukea minulle.
Sellainen insertti tähän alkuun. Sitten itse analyysiin.
Korostan vielä, että huomioni ovat peräisin kirjoista. Olen nähnyt kummastakin sarjasta ainoastaan ensimmäisen elokuvan. Nälkäpeliä on tehty vain ensimmäinen osa, joten loogista. Twilightista taasen riitti se ensimmäinen osa. Repslollaa ja liian vahva myötähäpeä ja kärsimys estävät jatkon.
Bella vs. Katniss
(Isa)Bella Swan on 17-18-vuotias nuori tyttö, joka elää nykypäivän USA:n luoteisrannikolla, jonne on juuri muuttanut isänsä luokse. Hänen äitinsä asuu Floridassa uuden miesystävänsä kanssa. Bellalla ei ole sisaruksia. Bella on Twilight-sarjan minäkertoja.
Katniss Everdeen on The Hunger Games -sarjan aikana 16-17-vuotias tyttö, joka elää vaihtoehtoisen tulevaisuuden USA:ssa, joka on muuttunut diktatuurin hallitsemaksi dystopiaksi. Katnissilla on äiti ja pikkusisko Primrose. Hänen isänsä on kuollut kaivosonnettomuudessa useita vuosia ennen kirjan tapahtumien alkua. Nälkäpeli nähdään Katnissin silmin - hän on sarjan minäkertoja.
Ulkonäkö
Koska molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia, lukijat pääsevät näkemään heidät heidän omien ajatustensa kautta.
Bella ei kerro itsestään. Hän on ulkonäöllisesti mitäänsanomaton. Hänellä on pitkä tukka, jonka taakse hän mielellään piiloutuu. Se, miltä Bella näyttää, ei ole merkityksellistä. Hänen katseensa on Edwardissa.
Katnissilla on myös pitkä tukka, jonka hän mielellään palmikoi pitkälle letille. Hänen ihonsa on oliivinvärinen ja häneen viitataan usein termillä näyttävä. Hän ei pidä itseään sellaisena, vaan pitää itseään poikamaisena, eikä oikein pidä tyttöjen jutuista.
Pojat
Bella rakastaa Edwardia, joka on vampyyri. Bella rakastaa kuitenkin myös parasta ystäväänsä Jacobia, joka on ihmissusi. Bella on kahden miehen välissä, eikä hän tiedä, ottaisiko kylmän marmorisen vampyyrin, vai lämpimän ja karvaisen susihukan. Oih, kyllä! Valitsen oven numero yksi: vampyyri! Haluan mennä naimisiin ja elää ikuisesti ja saada pieniä hybridikakaroita!
Katniss joutuu Nälkäpeliin yhdessä naapurin Peetan kanssa. Peeta on tykännyt hänestä aina, mutta Katniss kuulee asiasta nyt. Peeta on ärsyttävän fiksu ja puhuu aina oikeat sanat ja pelissä vain yksi voi voittaa! Kotona odottaa metsästystoveri Gale, jolla on ihan selvästi jotain muutakin kuin kaverillisia tunteita. Äh, kumpikin on ärsyttävä, pitää pärjätä yksin. Täytyy pitää huolta äidistä ja siskosta.
Rakkaus
Bella: Edward! Oi, pelkään verta ja pyörryn sitä nähdessäni, mutta haluan niin vampyyriksi ja haluan sellaiseksi heti! Olen jo 18-vuotias, kohta olen ikäloppu, vanha ja ruma sinunkaltaisellesi ikivanhalle ikuisesti nuorelle hottikselle! Haluan naimisiin, mutta en halua heti lapsia! Oh, olenkin raskaana ja lapsi tappaa minut. Mutta haluan sen silti, koska lapsi on ihana ja se on sinun Edward! (Ja koska mormonikirjailijan mielestä abortti on syntiä!)
Katniss: Rakkaus? En voi rakastua. Jos rakastun, menen naimisiin ja hankin lapsia. Ja lapseni joutuvat arpomaan osallisuudestaan Nälkäpeliin. En kykenisi siihen. En, vaikka rakastuisinkin. Pärjään aivan hyvin ilman miehiä.
Vaikka onkin hyvä olla partneri, joka vahtii selustaa.
Tai joku, joka pitää kiinni, kun painajaiset valvottavat.
Tulevaisuuden haave
Bella: Edward, Edward, Edward! Punainen tupa ja perunamaa! Rouva Cullen ja pikkutytär. Ja jos Jacobille löytyisi joku, niin sekin olisi ihan kiva. No hei, teinpä tämän tyttären, kelpaisko se?
Katniss:Jos olisi maailma ilman Nälkäpeliä. Jossa kaikilla olisi ruokaa, eikä kukaan joutuisi altistumaan diktatuurille. Jos hallitus kaatuisi. Jos minä tappaisin presidentin...
Erikoistaidot
Bella: Ehkä bilsa. Ja se, että Edward ei voi lukea ajatuksiani. Mutta sitten, kun minusta tulee vampyyri, olenkin super! Osaan tehdä kilven, joka suojaa meitä kaikkia.
Katniss: Metsästys. Sanovat, että nuoleni lentävät aina silmään. Mahdollisimman pieni osa ruhosta siis menee pilalle. Ansatkin onnistuvat, mutta Gale on siinä parempi. Puhua en osaa sitten yhtään, varsinkaan yleisön edessä. Mutta metsässä liikun hyvin ja osaan myös vähän ensiapua äitini ansiosta.
Menet metsään, tulee pimeä ja huomaat, että olet eksynyt...?
Bella: Voi ei! Edward kyllä löytää minut. Tai Jacob. Hän haistaa. Jos jään tähän, joku tulee kyllä hakemaan. En vain muista yhtään, mistä tulin...
Katniss: Kiipeän puuhun ja määritän oikean suunnan. Etsin ruokaa, jos on tarvetta. Tai köytän itseni puuhun yöksi petojen varalta.
Kirjojen tarjoama naiskuva ja muut temaattiset seikat
Bella edustaa vanhaa 1800-luvun naiskuvaa, jossa naiset pyörtyilevät ja miehet kanniskelevat heitä ympäriinsä. Bella ei missään vaiheessa ole itsenäinen hahmo, vaan hän tarvitsee aina apua. Hän määrittää itsensä miesten kautta: Bella lopettaa kaikki ystävyyssuhteensa muihin paitsi Edwardin perheeseen ja tietenkin Jacobiin, koska tämä on mies ja potentiaalinen partneri. Bella etsii vahvaa miestä, joka pitäisi hänestä huolta.
Stephenie Meyerin kirjojen suurimmat ongelmat ovat (tarinan puutteen ja tylsien henkilöhahmojen lisäksi) niiden tarjoamat mallit:
On ihan ookoo, jos mies seuraa sinua joka paikkaan, murtautuu huoneeseesi ja tuijottaa, kun sinä nukut. Se on rakkautta.
On ihan ookoo, jos mies lyö sinua. Hänhän on vain ihmissusi. Koska seurustelet sellaisen kanssa, sinun pitää varautua siihen, että joskus tulee päin näköä.
On ihan ookoo, jos seksi on väkivaltaista. Se on seksiä, se on turmelusta muutenkin.
Ei seksiä ennen avioliittoa, koska muuten et pääse taivaaseen.
Abortti on syntiä.
Sinun pitää luopua perheestäsi, kun menet miehelään. Miehen koti on nyt sinun ainoa kotisi.
Sinun pitää myös luopua itsestäsi ja mukautua miehesi tahtoon. Muuttua sellaiseksi kuin hänkin, muuten ette voi olla yhdessä.
Katnissin hahmo on moderni naissankari. Isän kuoleman jälkeen Katnissin äiti sulkeutui täysin ja pakotti Katnissin ottamaan perheen huoltamisen vastuulleen. Hän metsästää ja pitää huolta perheestään. Sen lisäksi hankkii myös muille kylänsä asukkaille ruokaa ja vaihtaa sitä tarve-esineisiin.
Katniss uhrautuu siskonsa puolesta Nälkäpeliin. Hän pitää Peetan hengissä ja on valmis suurempiinkin uhrauksiin, jotta he molemmat pääsevät pois.
Katniss ei kuitenkaan ole yli-ihminen. Hän on teini-ikäinen tyttö, joka on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian äkkiä maailmassa, jossa ihmiset ovat pelinappuloita. Vaikka hän vaikuttaakin vahvalta, hän pitää yllä kovaa kuorta muiden takia. Myöhemmin tämä kostautuu ja hänen henkinen tasapainonsa alkaa rakoilla.
Nälkäpeli maalaa pessimistisen tulevaisuudenkuvan, jossa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut äärimmilleen ja ihmishenki on pelkkä viihdyke televisiossa. Vallankumous kuohuu pinnan alla, mutta tarvitaan sytyke, maskotti, joku, joka pistää massat liikkeelle. Katnissin on otettava vastaan rooli, joka hänelle on kirjoitettu, sillä koko hänen elämänsä vaikuttaa pelkältä peliltä, jossa nappulat kaatuvat hänen ympärillään yksi toisensa jälkeen.
Nälkäpeli kuvaa sitä, mihin ollaan menossa, jos ihmiset unohtavat ihmisyytensä vallan ja koston vimmassa. Se on kasvutarina ja kuvaus tytöstä, joka ottaa määrätyn paikkansa ja kantaa seuraukset. Samalla se kuitenkin korostaa edelleen Katnissin roolia vahvana naisena, joka tarjotuista rooleista huolimatta onnistuu säilyttämään itsensä.
On selvää, mitä mieltä olen kirjojen tarjoamista roolimalleista. Sen lisäksi, että Katnissin hahmosta on oikeasti onnistuttu rakentamaan monipuolinen ja mielenkiintoinen (vaikka hän teinityttönä aiheuttaakin välillä lukijalle tuskastumista), on koko kirjasarja erittäin onnistunut. Dystopinen maailma, tietynasteinen realismi sotakuvauksissa, hahmojen persoonat, ja jatkuva jännitys seuraavista tapahtumista pitävät otteessaan.
Kun Meyer pistää kirjansa Disneymäiseen pakettiin, jossa kaikki elävät onnellisina loppuun saakka, ja jokainen saa oman puolisonsa, Collins ei pelkää tapattaa hahmoja, joihin on juuri ehtinyt kiintyä, eikä myöskään väitä, että maailma olisi onnellisempi paikka tarinan päätyttyä. Aina jossain takaraivon perukoilla elää pelko tulevasta. Ja se on kuitenkin parempi kuin sokerikuorrutteiseen todellisuuspakoisuuteen naamioitu perheväkivallan ihannointi ja kimalteleva vampyyrimies.
22.10.2012
Myöhässä tuleva PPCS-metodiseminaaripäivitys
Tajusinpa tässä viikonloppuna, että olin autuaasti unohtanut kirjoittaa viime kuun lopussa olleesta populaarikulttuurin tutkimuksen tohtoriohjelman (PPCS) metodiseminaarista. (Onpahan sanahirviö. Jatkossa siis pelkkä PPCS.)
Suuntima oli siis jälleen Turku, jonne me onnelliset tohtoriohjelmaan päässeet kokoonnuimme 28.-29.9. puhumaan niistä hirvittävän kamalista peikoista eli metodeista.
Mainittakoon tässä välissä, että minähän siis olen aina inhonnut metodeja ja niistä puhumista osittain siitä syystä, että minulla ei ole ollut selvää mielikuvaa siitä, että a) mitä ne siis käytännössä ovat, ja b) onko minulla nyt niitä. Joten voitte uskoa, että tämä tyyppi veti sitten paniikkitekstin, jossa vertasi metodia sillan alla kyykkivään peikkoon, joka tarttuu ahdistunutta tutkijaa nilkasta.
Aamujuna Turkuun meni torkkuessa, joten piti heti kaupunkiin saavuttua (ja törmättyäni kollegaani Tuomakseen) saada aamuteet, jotka nappasimme Turun erittäin tyylikkään kirjaston kahvilasta.
Tapaaminen oli sovittu varttia vaille kymmeneksi tuomiokirkon rappusille, jonne kokoontuikin sekalainen seurakunta populaarikulttuurin tutkijoiden näköistä porukkaa.
Päivän ohjelmistoon kuului Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen, Kansallisen Audiovisuaalisen Arkoston ja Sibelius Museon esittelyt. Luksuslounas tarjoiltiin Hus Lindmanissa ja iltapäivä menikin sitten yliopistolla ensimmäisten seminaariesitelmien merkeissä.
Täytyy sanoa, että se oli sen verran loistava sessio kaikin puolin, että elämä selvisi, ongelmat ratkesivat ja peikko olikin aika jees tyyppi. Muistiinpanoissani on hieno korostettu ruutu otsikolla "Making your own method". Eli vihjeeksi niille kaltaisilleni, jotka kirjallisuudentutkimuksen parissa painivat näiden kamalien metodien kanssa: Kun kuvailee, mitä tekee ja kertoo, mitkä teoriat ovat vaikuttaneet ja miten se suhteutuu muihin tutkimuksiin, siitä tulee metodi. Ja sen on tietenkin oltava toistettavissa.
Tämä oivallus avasi taivahan portit ja mannaa satoi ylleni.
Minulla on metodi!
Seuraavana päivänä tuskaisen paperin esittäminen jo vähän nauratti, sillä tottahan ihmeessä lähiluku on metodi, aivan kuten sarjakuva-analyysikin. Oma professorinikin kommentoi, että tämä tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten teoria ja metodit kietoutuvat niin tiiviisti yhteen, että niitä on hankala erottaa toisistaan.
Metodiseminaari oli myös seuransa puolesta antoisa, kun pääsi taas moikkaamaan niitä hienoja ihmisiä, jotka oli keväällä tavannut, ja joista osa oli viettänyt ne lokoisat päivät Seilillä PCA-tapaamisessa. Seminaarin epävirallisen ohjelman aikana tulikin vaihdettua kuulumisia oikein olan takaa kaikista hienoista tutkimusaiheista ja oli mahtavaa myös kuulla, miten ihmiset olivat edistyneet tutkimuksissaan. Kyllä sitä naamakirjaan pompsahtikin liuta uusia kavereita, joiden kanssa vaihdella muitakin kuin tutkimuskuulumisia.
Se, mikä jäi mietintämyssyn alle, oli mahdollinen työharjoittelu. PPCS tarjoaa tohtorikoulutettavilleen mahdollisuuden lyhyehköön työharjoitteluun valituissa paikoissa. Se kiinnostaisi valtavasti, mutta mikäli siihen ei saa rahoitusta tai tukea matkoihin ja majoituksiin, "computer says no".
Työharjoittelu ulkomaillakin olisi mahdollinen. Haaveilen edelleen, että saisin opiskeltua vähän italiaa ja pääsisin tutkimusmatkalle Italiaan etsimään käsiini mahdollista Ankka-tutkimusta. Ainakin Rosan epävirallisen elämäkerran kirjoittanut Alberto Becattini on kuulemma "Disney-professorina" jossain päin Italiaa.
Yksi ruksi lisää haavelistaan.
Seuraava PPCS-tapaaminen on näillä näkymin vasta toukokuun alussa, mikä vähän harmittaa, kun olisi kiva tavata kollegoita useamminkin. Mutta ainahan hyvää kannattaa odottaa. Tässäkin tapauksessa erityisesti, sillä tapaaminen poiki projektin yhdessä kollegani Ljiljanan kanssa. Lentoliput Pariisiin on ostettu ja majoitus Angoulêmesta varattu kuuluisien sarjakuvafestivaalien ajaksi. Aku Ankka -näyttely, täältä tullaan!
Suuntima oli siis jälleen Turku, jonne me onnelliset tohtoriohjelmaan päässeet kokoonnuimme 28.-29.9. puhumaan niistä hirvittävän kamalista peikoista eli metodeista.
Mainittakoon tässä välissä, että minähän siis olen aina inhonnut metodeja ja niistä puhumista osittain siitä syystä, että minulla ei ole ollut selvää mielikuvaa siitä, että a) mitä ne siis käytännössä ovat, ja b) onko minulla nyt niitä. Joten voitte uskoa, että tämä tyyppi veti sitten paniikkitekstin, jossa vertasi metodia sillan alla kyykkivään peikkoon, joka tarttuu ahdistunutta tutkijaa nilkasta.
Aamujuna Turkuun meni torkkuessa, joten piti heti kaupunkiin saavuttua (ja törmättyäni kollegaani Tuomakseen) saada aamuteet, jotka nappasimme Turun erittäin tyylikkään kirjaston kahvilasta.
Tapaaminen oli sovittu varttia vaille kymmeneksi tuomiokirkon rappusille, jonne kokoontuikin sekalainen seurakunta populaarikulttuurin tutkijoiden näköistä porukkaa.
Päivän ohjelmistoon kuului Varsinais-Suomen elokuvakeskuksen, Kansallisen Audiovisuaalisen Arkoston ja Sibelius Museon esittelyt. Luksuslounas tarjoiltiin Hus Lindmanissa ja iltapäivä menikin sitten yliopistolla ensimmäisten seminaariesitelmien merkeissä.
Täytyy sanoa, että se oli sen verran loistava sessio kaikin puolin, että elämä selvisi, ongelmat ratkesivat ja peikko olikin aika jees tyyppi. Muistiinpanoissani on hieno korostettu ruutu otsikolla "Making your own method". Eli vihjeeksi niille kaltaisilleni, jotka kirjallisuudentutkimuksen parissa painivat näiden kamalien metodien kanssa: Kun kuvailee, mitä tekee ja kertoo, mitkä teoriat ovat vaikuttaneet ja miten se suhteutuu muihin tutkimuksiin, siitä tulee metodi. Ja sen on tietenkin oltava toistettavissa.
Tämä oivallus avasi taivahan portit ja mannaa satoi ylleni.
Minulla on metodi!
Seuraavana päivänä tuskaisen paperin esittäminen jo vähän nauratti, sillä tottahan ihmeessä lähiluku on metodi, aivan kuten sarjakuva-analyysikin. Oma professorinikin kommentoi, että tämä tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten teoria ja metodit kietoutuvat niin tiiviisti yhteen, että niitä on hankala erottaa toisistaan.
Metodiseminaari oli myös seuransa puolesta antoisa, kun pääsi taas moikkaamaan niitä hienoja ihmisiä, jotka oli keväällä tavannut, ja joista osa oli viettänyt ne lokoisat päivät Seilillä PCA-tapaamisessa. Seminaarin epävirallisen ohjelman aikana tulikin vaihdettua kuulumisia oikein olan takaa kaikista hienoista tutkimusaiheista ja oli mahtavaa myös kuulla, miten ihmiset olivat edistyneet tutkimuksissaan. Kyllä sitä naamakirjaan pompsahtikin liuta uusia kavereita, joiden kanssa vaihdella muitakin kuin tutkimuskuulumisia.
Se, mikä jäi mietintämyssyn alle, oli mahdollinen työharjoittelu. PPCS tarjoaa tohtorikoulutettavilleen mahdollisuuden lyhyehköön työharjoitteluun valituissa paikoissa. Se kiinnostaisi valtavasti, mutta mikäli siihen ei saa rahoitusta tai tukea matkoihin ja majoituksiin, "computer says no".
Työharjoittelu ulkomaillakin olisi mahdollinen. Haaveilen edelleen, että saisin opiskeltua vähän italiaa ja pääsisin tutkimusmatkalle Italiaan etsimään käsiini mahdollista Ankka-tutkimusta. Ainakin Rosan epävirallisen elämäkerran kirjoittanut Alberto Becattini on kuulemma "Disney-professorina" jossain päin Italiaa.
Yksi ruksi lisää haavelistaan.
Seuraava PPCS-tapaaminen on näillä näkymin vasta toukokuun alussa, mikä vähän harmittaa, kun olisi kiva tavata kollegoita useamminkin. Mutta ainahan hyvää kannattaa odottaa. Tässäkin tapauksessa erityisesti, sillä tapaaminen poiki projektin yhdessä kollegani Ljiljanan kanssa. Lentoliput Pariisiin on ostettu ja majoitus Angoulêmesta varattu kuuluisien sarjakuvafestivaalien ajaksi. Aku Ankka -näyttely, täältä tullaan!
21.10.2012
Call for papers: NNCORE 2013. International Conference in Comics Studies
NNCORE 2013. International Conference in Comics Studies
University of Helsinki, Finland, May 23-25, 2013
Organized by the Nordic Network for Comics Research in cooperation with University of Helsinki
and The Finnish Comics Society.
The NNCORE conference provides a major international forum for presenting and sharing recent research in comics studies. The NNCORE advisory board members Jan Baetens (University of Leuven, Belgium), Bernd Dolle-Weinkauff (Goethe-University, Frankfurt, Germany), Thierry Groensteen (independent scholar, France), Ann Miller (University of Leicester, UK) and Roger Sabin (University of the Arts, London, UK) will speak and/or comment on papers at the event.We invite proposals for presentations in comics studies in any discipline in the human and social sciences. Preference will be given, but not limited, to papers that relate to the NNCORE research themes:
- Telling stories, challenging convention
- Comics in between: intertextuality and inspiration
- Contesting and creating identities and communities
- The power of comics: propaganda and censorship
- Manga and the globalization of comics
- Learning from and through comics: comics as a didactic tool
NNCORE is a Nordic comics research network funded by the Danish Research Council (De Frie Forskningsråd) for a two year period ending summer 2013. For more information about NNCORE activities please see the website (www.sdu.dk/nncore), which includes further contact information or contact the NNCORE manager, Anne Magnussen, magnussen (at) hist.sdu.dk.
18.10.2012
Don Rosa -julkaisuja (menneitä ja tulevia)
Lupasin kirjoittaa erillisen merkinnän uusimmista julkaisuistani, joten tässäpä tämä nyt lopultakin tulee. Listaan myös tekstin loppuun tämän vuoden puolella tulossa olevia julkaisuja - ainakin ne varmat nyt lähinnä.
Ensimmäinen olikin jo mainittu artikkeli "Donald Duck - A fantasy comic? Fantasy in Don Rosa's 'The Quest for Kalevala'" teoksessa Le fantastique et la science-fiction en Finlande et en Estonie, toimittanut Martin Carayol. Kyseessä on Pariisin suomalais-ugrilaisen kirjaston julkaisusarjan teos, joka on koostettu Pariisissa marraskuussa 2010 pidetyn konferenssin pohjalta. Konferenssi käsitteli teoksen nimen mukaisesti fantasiaa ja scifiä Suomessa ja Virossa ja meillä oli myös kirjailijavieraat molemmista maista.
Teos on osittain englanniksi ja osittain ranskaksi ja sisältää hienoja artikkeleja muun muassa Irma Hirsjärveltä, Merja Leppälahdelta ja Markku Soikkelilta. Oma artikkelini käsittelee siis Rosan "Sammon salaisuutta" ja erittelee siinä ilmeneviä fantasian piirteitä ja sitä, miten Rosa yhdistää todelliset paikat (Helsinki) ja kulttuuriset viittaukset (Akseli Gallen-Kallelan maalaukset) Disneyn ankkasarjakuvaan.
Kirjaa saa tietojeni mukaan tilattua ja sen hinta on noin parikymmentä euroa. Jos kiinnostuit, niin voin ottaa yhteyttä kirjan toimittaneeseen Martiniin ja selvittää tilauksen mahdollisuus.
Toinen julkaisu on keväällä 2011 Porissa pidettyyn Rappio! - seminaari turhan tutkijoille -tapahtuman esityksistä koottu seminaarikirja, jonka ovat toimittaneet Riikka Turtiainen ja Sari Östman. Tässä vaiheessa täytyy todeta, että jonkinlaisen inhimillisen erehdyksen johdosta oma artikkelini "Onko Aku Ankasta vakavaksi tutkimukseksi? Don Rosan Disney-sarjakuvat väitöskirjan aiheena" oli yllättäen jäänyt puuttumaan teoksesta. Pettymys oli valtava, kun ajattelin, ettei artikkelini ollut tarpeeksi hyvä kansien väliin, mutta selvitin asian teoksen toimittaneen Sari Östmanin kanssa. Kyseessä oli siis toimituksen virhe, joka lienee tapahtunut jossain taittajan vaihdon tienoilla. Näitä sattuu, mutta olin kuitenkin iloinen, että kyse oli virheestä eikä omien kirjoitustaitojeni äkillisestä lopahtamisesta.
Näillä näkymin artikkeliani yritetään saada uudestaan taittoon ja se lisätään valmiiden kirjojen väliin ylimääräisenä osana. Sen lisäksi tulossa olevaan e-kirjaan on näillä näkymin mahdollista saada artikkelin alkuperäinen versio. Odotan tästä tietoa koko ajan, mutta sitä odotellessanne voitte käydä lukemassa abstraktini Rappio!-seminaariin.
Entä mitä sitten on luvassa?
Yritän juuri nyt väsätä apurahahakemusta Suomen kulttuurirahastolle, joten tulevien julkaisujen listaaminenkin on melko ajankohtaista.
Ensinnäkin "Villains and Villainy" -konferenssin (2010) pohjalta koostettu kirja (oikea, ei e-kirja) on tullut vastikään painosta. Se sisältää e-kirjasta laajennetun artikkelin "The Triumvirate of Evil. The Major Villains in Don Rosa's Donald Duck Comics". Kirjan pitäisi tulla näinä hetkinä postilaatikkoon.
Lisäksi Prahan keväisen "Magic and the Supernatural" -konferenssin e-kirja on myös tulosa piakkoin julkaisuun. Se sisältää artikkelini ”Not Brains, Just Voodoo. A Zombie Disney’s Donald Duck Comics”, joka käsittelee tietenkin Bombi-zombia sekä Barksin että Rosan näkökulmasta. Laitan linkin tänne blogin reunamille heti, kun teos on valmis.
Ja lopuksi (DUM DUM DUM): jouluna 2012 julkaistaan Don Rosan Koottujen osat 7-9. Numerossa kahdeksan on oma artikkelini "Fantasia ja Ankka-sarjakuvat", joka käsittelee tiivistetysti "Sammon salaisuutta" ja sen fantasiaa. Artikkeli tullaan julkaisemaan niin Norjassa, Ruotsissa, Suomessa kuin Saksankin Kootut-painoksessa! Siitä, miten tähän on päädytty, kerron lisää, kunhan paketti on virallisesti julkaistu. (Joku oli ehkä hieman otettu tästä kunniasta. Joku ehkä tanssi kämpän lattialla, kun pyyntö tuli sähköpostiin.)
Tällaista on luvassa tällä hetkellä. Sen lisäksi odottelen edelleen referee-palautteita intertekstuaalisuus-artikkeliini. On kuulemma hankala löytää arvioijia Aku Ankkaa käsittelevään artikkeliin. Outo juttu.
Tarjosin myös Kirjallisuudentutkimuslehti Avaimen erikoisnumeroon 4/12 artikkelia teemalla mahdolliset maailmat. Tämänkin artikkelin kohtaloa seuraan mielenkiinnolla.
Päivityksiä seuraa heti, kun tiedän lisää.
11.10.2012
Don Rosa saapuu jälleen Suomeen!
Don Rosa saapuu jakamaan nimikirjoituksia Helsinkiin
torstaina 18.10.2012 klo 14.00–17.00
Sanomatalon Kulma-kirjakauppaan.
Jos siis satut olemaan maisemissa, kannattaa varautua pitkään jonotukseen, sillä Rosa vierailee Suomessa näillä näkymin vain tuon yhden iltapäivän, jatkosta ei ole tarkempaa tietoa. Mutta Aku Ankan nettisivut päivittävät lisää tietoa tapahtumasta.
Allekirjoittanut itse jättää valitettavasti tapahtuman väliin, koska on jumissa Keski-Suomessa erinäisten tapahtumien johdosta juuri tuon 18.-20.10. välisen ajan.
2.10.2012
Kertalaakin™ paluu! (eli virallinen mainos)
 |
| © Disney (Rosa 1996, 18.) |
Ne, jotka missasivat Tampereen Finnconin ja Don Rosa -esitelmäni tänä kesänä, saavat uuden mahdollisuuden viikolla 42, jolloin Keski-Suomessa järjestetään tuplaten fantasia- ja scifitapahtumia.
Perjantaina 19.10. alkaen klo 17 Multian kirjastolla (josta löytyy siis Suomen suurin fantasia- ja SF-kirjakokoelma) järjestetään kirjallisuus- ja scifitapahtuma, jossa allekirjoittanut pitää esityksensä "Kertalaakista maailmanloppu!" Mukana muun muassa Irma Hirsjärvi ja Iron Sky -elokuvan ideoija Jarmo Puskala.
Heti seuraavana päivänä lauantaina 20.10. Jyväskylän Science Fiction seura 42 järjestää Lokaconin Keski-Suomen kirjailijatalolla. Tilaisuus alkaa yhden maissa tervetuliaissanoilla ja allekirjoittanut puhuu heti klo 13-13.45 siitä vanhasta kunnon Kertalaakista™.
Molemmat tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)