Bella ja Katniss - Nuoret naishahmot roolimalleina

Olen jo avautunut blogissani siitä, mitä mieltä olen Twilight-sarjasta ja sen sisältämistä arvoista ja roolimalleista. Nyt olen lukenut toisen maailmanlaajuiseen huomioon nousseen sarjan, Suzanne Collinsin Nälkäpelin (The Hunger Games) ja ajattelin sen lopputunnelmissa kirjoittaa pienen vertailevan merkinnän näiden edellä mainittujen sarjojen tarjoamasta naiskuvasta ja muistakin temaattisista eroista ja yhtäläisyyksistä.

Heti alkuun totean, että minullahan oli valtavat ennakkoluulot Twilightin suhteen, eivätkä ne pettäneet.
Minulla oli myös valtavat ennakko-odotukset Hunger Gamesin suhteen - eivätkä nekään pettäneet.
Ennen kuin siis aloitan vertailevan analyysini (jota entisenä kirjallisuuden opiskelijana niin rakastan), annettakoon muutama esimerkki internetissä liikkuvista oletuksista koskien Nälkäpelin maailmaa.

Väite 1: Hunger Games on uusi Twilight!
Totta. Jos siis puhutaan puhtaasti suosiosta, jota se on kerännyt. Muuten ei mitenkään. Toinen on mukaansatempaavasti minämuotoon kirjoitettu teos teini-ikäisestä tytöstä, jonka huomiosta kaksi erilaista (komeaa) nuorta miestä kilpailevat.
Toinen on Twilight.

Väite 2: Hunger Games on älyttömän hyvä, mutta lässähtää ihan täysin kolmannessa osassa.
Väärin. Kolmas osa noudattaa eri kaavaa kuin kaksi ensimmäistä, mutta puuduttavaksihan se menisi, jos koko ajan liikuttaisiin samoissa kuvioissa. Kolmas osa piti jännityksessään aivan samalla tavalla kuin kaksi ensimmäistäkin.

Väite 3: Katniss on ihan mahtava ja rohkea hahmo! Mutta se taantuu ihan täysin kolmannessa osassa nynnyilemään.
Osin totta. Paljastamatta liikoja kirjan juonesta todettakoon vain se, että kyllä siinä vahvemmallakin hahmolla alkaisi hermo pettää, kun ihmisiä kuolee ympärillä - ja se on SINUN vikasi.

Väite 4: Katniss valitsee väärän miehen.
Aaaa, tämä on niin mielipideasia! Mutta se, miten kirjasarja on kirjoitettu, petaa Katnissin tarinaa tasan yhteen suuntaan. Ja se on aivan selvää, mihin. Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Eli ei. Katniss EI valitse väärää miestä.

Väite 5: Hunger Games on löysä kopio japanilaisesta Battle Royalesta.
Sanon tämän siitäkin huolimatta, että saatan olla puoleellinen: Väärin.
Tämä on tietenkin mielipideasia, ja omaani vaikuttaa vahvasti se, että näin Nälkäpelin ensin elokuvana, luin sitten kirjat ja vasta sitten pääsin katsomaan Battle Royalen.
Battle Royale on japanilainen kulttielokuva teiniluokasta, joka joutuu eristetylle saarelle tappamaan toisiaan siihen asti, kunnes vain yksi on enää elossa. Tämä on se seikka, joka yhdistää nämä kaksi tarinaa. Hunger Gamesin taustalla on niin paljon muita seikkoja, niin isoja historiallisia syitä ja tietenkin se, että hahmot tietävät, mihin joutuvat - vaikka eivät olekaan (läheskään aina) vapaaehtoisia.
Battle Royalella on hetkensä, mutta tietyt seikat japanilaisessa huumorissa eivät aina täysin aukea minulle.

Sellainen insertti tähän alkuun. Sitten itse analyysiin.
Korostan vielä, että huomioni ovat peräisin kirjoista. Olen nähnyt kummastakin sarjasta ainoastaan ensimmäisen elokuvan. Nälkäpeliä on tehty vain ensimmäinen osa, joten loogista. Twilightista taasen riitti se ensimmäinen osa. Repslollaa ja liian vahva myötähäpeä ja kärsimys estävät jatkon.

Bella vs. Katniss

(Isa)Bella Swan on 17-18-vuotias nuori tyttö, joka elää nykypäivän USA:n luoteisrannikolla, jonne on juuri muuttanut isänsä luokse. Hänen äitinsä asuu Floridassa uuden miesystävänsä kanssa. Bellalla ei ole sisaruksia. Bella on Twilight-sarjan minäkertoja.

Katniss Everdeen on The Hunger Games -sarjan aikana 16-17-vuotias tyttö, joka elää vaihtoehtoisen tulevaisuuden USA:ssa, joka on muuttunut diktatuurin hallitsemaksi dystopiaksi. Katnissilla on äiti ja pikkusisko Primrose. Hänen isänsä on kuollut kaivosonnettomuudessa useita vuosia ennen kirjan tapahtumien alkua. Nälkäpeli nähdään Katnissin silmin - hän on sarjan minäkertoja.

Ulkonäkö
Koska molemmat päähenkilöt ovat minäkertojia, lukijat pääsevät näkemään heidät heidän omien ajatustensa kautta.
Bella ei kerro itsestään. Hän on ulkonäöllisesti mitäänsanomaton. Hänellä on pitkä tukka, jonka taakse hän mielellään piiloutuu. Se, miltä Bella näyttää, ei ole merkityksellistä. Hänen katseensa on Edwardissa.

Katnissilla on myös pitkä tukka, jonka hän mielellään palmikoi pitkälle letille. Hänen ihonsa on oliivinvärinen ja häneen viitataan usein termillä näyttävä. Hän ei pidä itseään sellaisena, vaan pitää itseään poikamaisena, eikä oikein pidä tyttöjen jutuista.

Pojat
Bella rakastaa Edwardia, joka on vampyyri. Bella rakastaa kuitenkin myös parasta ystäväänsä Jacobia, joka on ihmissusi. Bella on kahden miehen välissä, eikä hän tiedä, ottaisiko kylmän marmorisen vampyyrin, vai lämpimän ja karvaisen susihukan. Oih, kyllä! Valitsen oven numero yksi: vampyyri! Haluan mennä naimisiin ja elää ikuisesti ja saada pieniä hybridikakaroita!

Katniss joutuu Nälkäpeliin yhdessä naapurin Peetan kanssa. Peeta on tykännyt hänestä aina, mutta Katniss kuulee asiasta nyt. Peeta on ärsyttävän fiksu ja puhuu aina oikeat sanat ja pelissä vain yksi voi voittaa! Kotona odottaa metsästystoveri Gale, jolla on ihan selvästi jotain muutakin kuin kaverillisia tunteita. Äh, kumpikin on ärsyttävä, pitää pärjätä yksin. Täytyy pitää huolta äidistä ja siskosta.

Rakkaus
Bella: Edward! Oi, pelkään verta ja pyörryn sitä nähdessäni, mutta haluan niin vampyyriksi ja haluan sellaiseksi heti! Olen jo 18-vuotias, kohta olen ikäloppu, vanha ja ruma sinunkaltaisellesi ikivanhalle ikuisesti nuorelle hottikselle! Haluan naimisiin, mutta en halua heti lapsia! Oh, olenkin raskaana ja lapsi tappaa minut. Mutta haluan sen silti, koska lapsi on ihana ja se on sinun Edward! (Ja koska mormonikirjailijan mielestä abortti on syntiä!)

Katniss: Rakkaus? En voi rakastua. Jos rakastun, menen naimisiin ja hankin lapsia. Ja lapseni joutuvat arpomaan osallisuudestaan Nälkäpeliin. En kykenisi siihen. En, vaikka rakastuisinkin. Pärjään aivan hyvin ilman miehiä.
Vaikka onkin hyvä olla partneri, joka vahtii selustaa.
Tai joku, joka pitää kiinni, kun painajaiset valvottavat.

Tulevaisuuden haave
Bella: Edward, Edward, Edward! Punainen tupa ja perunamaa! Rouva Cullen ja pikkutytär. Ja jos Jacobille löytyisi joku, niin sekin olisi ihan kiva. No hei, teinpä tämän tyttären, kelpaisko se?

Katniss:Jos olisi maailma ilman Nälkäpeliä. Jossa kaikilla olisi ruokaa, eikä kukaan joutuisi altistumaan diktatuurille. Jos hallitus kaatuisi. Jos minä tappaisin presidentin...

Erikoistaidot
Bella: Ehkä bilsa. Ja se, että Edward ei voi lukea ajatuksiani. Mutta sitten, kun minusta tulee vampyyri, olenkin super! Osaan tehdä kilven, joka suojaa meitä kaikkia.

Katniss: Metsästys. Sanovat, että nuoleni lentävät aina silmään. Mahdollisimman pieni osa ruhosta siis menee pilalle. Ansatkin onnistuvat, mutta Gale on siinä parempi. Puhua en osaa sitten yhtään, varsinkaan yleisön edessä. Mutta metsässä liikun hyvin ja osaan myös vähän ensiapua äitini ansiosta.

Menet metsään, tulee pimeä ja huomaat, että olet eksynyt...?
Bella: Voi ei! Edward kyllä löytää minut. Tai Jacob. Hän haistaa. Jos jään tähän, joku tulee kyllä hakemaan. En vain muista yhtään, mistä tulin...

Katniss: Kiipeän puuhun ja määritän oikean suunnan. Etsin ruokaa, jos on tarvetta. Tai köytän itseni puuhun yöksi petojen varalta.

Kirjojen tarjoama naiskuva ja muut temaattiset seikat
Bella edustaa vanhaa 1800-luvun naiskuvaa, jossa naiset pyörtyilevät ja miehet kanniskelevat heitä ympäriinsä. Bella ei missään vaiheessa ole itsenäinen hahmo, vaan hän tarvitsee aina apua. Hän määrittää itsensä miesten kautta: Bella lopettaa kaikki ystävyyssuhteensa muihin paitsi Edwardin perheeseen ja tietenkin Jacobiin, koska tämä on mies ja potentiaalinen partneri. Bella etsii vahvaa miestä, joka pitäisi hänestä huolta.
Stephenie Meyerin kirjojen suurimmat ongelmat ovat (tarinan puutteen ja tylsien henkilöhahmojen lisäksi) niiden tarjoamat mallit:
On ihan ookoo, jos mies seuraa sinua joka paikkaan, murtautuu huoneeseesi ja tuijottaa, kun sinä nukut. Se on rakkautta.
On ihan ookoo, jos mies lyö sinua. Hänhän on vain ihmissusi. Koska seurustelet sellaisen kanssa, sinun pitää varautua siihen, että joskus tulee päin näköä.
On ihan ookoo, jos seksi on väkivaltaista. Se on seksiä, se on turmelusta muutenkin.
Ei seksiä ennen avioliittoa, koska muuten et pääse taivaaseen.
Abortti on syntiä.
Sinun pitää luopua perheestäsi, kun menet miehelään. Miehen koti on nyt sinun ainoa kotisi.
Sinun pitää myös luopua itsestäsi ja mukautua miehesi tahtoon. Muuttua sellaiseksi kuin hänkin, muuten ette voi olla yhdessä.

Katnissin hahmo on moderni naissankari. Isän kuoleman jälkeen Katnissin äiti sulkeutui täysin ja pakotti Katnissin ottamaan perheen huoltamisen vastuulleen. Hän metsästää ja pitää huolta perheestään. Sen lisäksi hankkii myös muille kylänsä asukkaille ruokaa ja vaihtaa sitä tarve-esineisiin.
Katniss uhrautuu siskonsa puolesta Nälkäpeliin. Hän pitää Peetan hengissä ja on valmis suurempiinkin uhrauksiin, jotta he molemmat pääsevät pois.
Katniss ei kuitenkaan ole yli-ihminen. Hän on teini-ikäinen tyttö, joka on joutunut kasvamaan aikuiseksi liian äkkiä maailmassa, jossa ihmiset ovat pelinappuloita. Vaikka hän vaikuttaakin vahvalta, hän pitää yllä kovaa kuorta muiden takia. Myöhemmin tämä kostautuu ja hänen henkinen tasapainonsa alkaa rakoilla.
Nälkäpeli maalaa pessimistisen tulevaisuudenkuvan, jossa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on kasvanut äärimmilleen ja ihmishenki on pelkkä viihdyke televisiossa. Vallankumous kuohuu pinnan alla, mutta tarvitaan sytyke, maskotti, joku, joka pistää massat liikkeelle. Katnissin on otettava vastaan rooli, joka hänelle on kirjoitettu, sillä koko hänen elämänsä vaikuttaa pelkältä peliltä, jossa nappulat kaatuvat hänen ympärillään yksi toisensa jälkeen.
Nälkäpeli kuvaa sitä, mihin ollaan menossa, jos ihmiset unohtavat ihmisyytensä vallan ja koston vimmassa. Se on kasvutarina ja kuvaus tytöstä, joka ottaa määrätyn paikkansa ja kantaa seuraukset. Samalla se kuitenkin korostaa edelleen Katnissin roolia vahvana naisena, joka tarjotuista rooleista huolimatta onnistuu säilyttämään itsensä.

On selvää, mitä mieltä olen kirjojen tarjoamista roolimalleista. Sen lisäksi, että Katnissin hahmosta on oikeasti onnistuttu rakentamaan monipuolinen ja mielenkiintoinen (vaikka hän teinityttönä aiheuttaakin välillä lukijalle tuskastumista), on koko kirjasarja erittäin onnistunut. Dystopinen maailma, tietynasteinen realismi sotakuvauksissa, hahmojen persoonat, ja jatkuva jännitys seuraavista tapahtumista pitävät otteessaan.
Kun Meyer pistää kirjansa Disneymäiseen pakettiin, jossa kaikki elävät onnellisina loppuun saakka, ja jokainen saa oman puolisonsa, Collins ei pelkää tapattaa hahmoja, joihin on juuri ehtinyt kiintyä, eikä myöskään väitä, että maailma olisi onnellisempi paikka tarinan päätyttyä. Aina jossain takaraivon perukoilla elää pelko tulevasta. Ja se on kuitenkin parempi kuin sokerikuorrutteiseen todellisuuspakoisuuteen naamioitu perheväkivallan ihannointi ja kimalteleva vampyyrimies.