Tampereen yliopisto järjesti 25.-26.10. Topographies of Popular Culture -konferenssin, joka keräsi yhteen noin seitsemisenkymmentä populaarikulttuurin tutkijaa eri puolilta Eurooppaa ja jopa hieman kauempaa. Konferenssi oli järjestetty yhdessä venäläisten yhteistyöyliopistojen kanssa ja virallisina kielinä toimivat siis suomi ja venäjä.
Tällä kertaa asustelin aivan Tampereen keskustassa olevassa Dreamhostellissa, kun en jaksanut lähteä kävelemään kauemmas. Toisaalta paikka oli varsin hyvä, mutta myös selvästi suunniteltu porukalla matkustaville nuorille. Itse koin hostellin hieman liian levottomaksi, varsinkin, kun oma neljän hengen huoneeni oli juuri yhteisen tilan vieressä. Korvatulpat olivat korvaamattomat. Hinta oli suht halpa, mutta aamiaista ei tietenkään ollut tarjolla.
Kun itse on tottunut reissaamaan yksin ja nimenomaan työmatkoja, se oma rauha on aika korvaamatonta. Huolimatta Hotelli Villen kauemmasta sijainnista ja yksityishuoneen kalliimmasta hinnasta menen aivan taatusti sinne seuraavalla kerralla.
Konferenssi alkoi yliopistolla perjantaina aamukymmeneltä virallisilla tervetuliaissanoilla ja New Yorkista asti lentäneen professori Eliot Borensteinin kutsuvieraspuheella Venäjästä kuvitteellisena maana, jonka kuva esimerkiksi internetmeemeissä on jotain ihan muuta.
Konferenssin ohjelma oli jaettu kielittäin, joten päällekkäisiä sessioita oli vähintään kolme ja niistä puolet oli englanniksi ja puolet venäjäksi. Ymmärrän tilanteen siinä mielessä, että kyseessä oli yhteistyössä järjestetty konferenssi, mutta koska venäjän taitoni rajoittuvat muutamaan sanaan ja yhteen kansanlauluun, tuntui, että jäi jostain paitsi. Venäjänkielisissä paneeleissa olisi voinut olla vaikka mitä mielenkiintoista, mutta kieli karsi väen automaattisesti toiseen osastoon. Samalla myös konferenssin osallistujat tuntuivat jakautuneen kahtia, eivätkä oikein olleet toistensa kanssa tekemisissä.
Vaikka konferenssin toinen virallinen kieli olisi ollut suomi, olisin silti pitänyt esitykseni englanniksi. Niin saa aina enemmän julkisuutta omalle tutkimukselleen.
Populaarikulttuurin eri osa-alueet olivat edustettuina laajalla skaalalla, mutta hieman ihmettelimme tahoillamme spekulatiivisen fiktion puuttumista tai sen vähäisyyttä. Vampires & Wolves -sessio toi esille Draculan ja ihmissuden myytin, mutta tämän ja sarjakuvapaneelin lisäksi fandom pysyi vähäisenä. Ihmissusia tutkiva saksalainen Peter Arnds sai paljon vinkkejä fiktiivisistä, susia käsittelevistä teoksista. Halusin nostaa erityisesti Aino Kallaksen Sudenmorsiamen. Se on uskomattoman upea teos.
Toisaalta koin myös varsin mielenkiintoisiksi esitykset huvipuistoista eristyneinä maailmoina sekä Agatha Christien dekkarien miljöitä käsitelleen paperin. Kokonaisohjelmallisesti erityisesti lauantain paneelit olivat erittäin mielenkiintoisia.
Oma esitykseni oli lauantain viimeisessä, sarjakuvia käsittelevässä paneelissa, jossa olivat myös kollegani Mervi Miettinen ja Joe Saccon sarjakuvia tutkiva Ranthild Salzer. Puhuin Ankkalinnasta fantasiamaailmana, mikä oli käytännössä tiivistetty versio viime vuoden Ropeconin puheestani, mutta tällä kertaa suunnattu akateemiselle yleisölle. Olin äärimmäisen positiivisesti yllättynyt tiukoista kommenteista ja kysymyksistä, joita sain. Kerrankin yleisö ei ollut hämmentynyt siitä, että miksi ankat tai miten ankat ovat Suomessa niin suosittuja. Huomiot olivat niin hyviä, että vaikka en ihan heti kaikkeen osannut vastatakaan, koin, että sain ensimmäistä kertaa kansainvälisessä konferenssissa oikeasti hyödyllistä palautetta.
Ja tietenkin on aina plussaa, kun saa konferenssin virallisen kutsuvieraan innostumaan ankoista niin paljon, että hän lataa session aikana koneelleen sekä koko Barksin että Rosan tuotannot.
Huolimatta kieliasiasta, konferenssi oli kokonaisuutena valtavan hyvä ja onnistunut. Perjantain tervetulovastaanotolla oli oikeasti ruokaa, eikä pelkästään mitään pientä juusto & viini -cocktail-palasta, ja sitä oli niin paljon, että sitä sai viedä mukaansakin. Aamiaista!
Lauantain konferenssi-illallinen ravintola Mylläreissä oli puolestaan aivan uskomattoman herkullinen. Vaikka nyt jäinkin paitsioon venäläisen delegaation keskelle (ja hehän tietenkin puhuivat koko ajan vain venäjää), ilta jäi ruuan suhteen vahvasti plussan puolelle. Saattoipahan ainakin keskittyä rauhassa ruokaan.
Verkostoitumisena meni yllättäen suoraan kaltaisteni seuraan, eli päädyin hengailemaan ja istumaan iltaa Tampereen yliopistossa opiskelevien konferenssiavustajien kanssa. Mikäs siinä, kun puheena on Don Rosan ankat, miksi Twilight on niiiiin huono ja kuka oikeasti lukee 50 Shades of Greytä. Baari-illan kruunasi ehdottomasti erään asiantuntevan fanin huomio Rosan "Dream of a Lifetime" -tarinasta. Kiitos, se menee suoraan väitöskirjaan!
Ehdin myös moikata perjantai-iltana kollegaani Mikkoa, jonka kanssa odotelleen edelleen palautetta yhteisestä projektistamme eli artikkelista Roopesta rajaseudun symbolina. Oli kerrassaan hilpeää istua baarissa ja puhua niin ankoista, Transformereista kuin G. I. Joestakin ja seurata vieressä istuvien ihmisten ilmeitä, kun jutut lähtivät käsistä.
Kahden päivän reissu Tampereelle oli siis varsin antoisa. Nyt en taidakaan lähteä vähään aikaan yhtään mihinkään ja keskityn vain kirjoittamiseen.
Nykykulttuurin tutkijan tasapainoilua akatemian ja Ankkalinnan välillä. Blogi sisältää portin fantasiaan, pinoittain sarjakuvia, lainauksia kirjallisuudesta, kommentteja (nörtti)kulttuurista, ripauksen tutkijan arjen sietämätöntä raskautta ja tukoittain tehostelauseita Kingin tyyliin. Varoitus: saattaa sisältää myös alakulttuurisia ilmauksia, joiden merkityssisältö vaihtelee.*
3.11.2013
Populaarikulttuurin tutkimusta Tampereella
Tunnisteet:
Aku Ankka,
Don Rosa,
esitelmät,
fantasia,
konferenssi,
sarjakuvat,
tutkijanura,
tutkimus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eihän se mopo karannut ollenkaan käsistä! :D
VastaaPoista-Mikko