Jännän (ja jännityksen) äärellä...

Kuten varmaan jo huomasitte, väitöslupa on tullut ja päivänkin saa jo hihkua ääneen. Virallinen tiedote lähtee myöhemmin medialle, mutta helposti muistettavan päivän 12.12. voi jo nyt merkitä kalentereihin. 

Viimeiset pari viikkoa on mennyt jännityksen ja ahdistuksen sekaisissa merkeissä. Ensin piti jännätä esitarkastajien lausuntoja. Ne viipyivät pitempään kuin olisin toivonut ja mietin jo, että eivät ne suosittelekaan mitään väitöslupia, vaan koko työ on ihan epäonnistunut. Ja hetken kuluttua tajusin, että ei se nyt voi ihan susi olla, kun tein kaikki toivotut korjaukset ja vähän ylimääräistäkin.

Lausunnot tulivat lopulta maanantaina 10.11. ja molemmat puolsivat väittelylupaa. Piti istuutua lattialle ja huokaista syvään. Pahin oli takana. Tästä huolimatta molemmat esitarkastajat olivat listanneet sievoisen määrän pieniä tarkennuksia ja korjauksia, joihin toivoivat minun paneutuvan ja saattavan niiden avulla väitöskirjan lopulliseen muotoonsa. Eli ei puhettakaan, että tässä ehtisi lepäillä laakereillaan. Tässä viimeistellään väitöskirjaa siihen asti, kunnes julkaisuyksikkö sen tahtoo käsiinsä.

Hieman viivästyneet lausunnot johtivat myös siihen, ettei väittelylupa-asiani ehtinyt 12.11. järjestetyn tiedekuntaneuvoston kokouksen asialistalle. Mutta koska keinot ovat monet ja yliopisto haluaa mahdollisimman monta tohtoria ulos tänäkin vuonna, väitösasiani meni suoraan itse dekaanin päätettäväksi ja hänen päätöksellään tässä sitten mennäänkin. Tieto asiasta tuli torstaina 13.11. ja ehkä hieman virnuilin typerästi tuntemattomille koko loppupäivän. Opetuksen sain sentään vietyä kunnialla läpi, vaikka teki mieli pomppia luokkahuoneeseen ja kiljua KÄÄK.

Toinen jännityksen aihe oli sali. Koska tuona samaisena perjantaina sattuu olemaan kahden eri tiedekunnan tenttipäivä ja yksi toinenkin väitös, ei tarpeeksi isoa salia tuntunut löytyvän mistään. Lisävaikeuksia tuotti se, että toinen ohjaajistani on pahasti sairastunut yliopiston homeongelmien vuoksi, eikä kykene olemaan missä tahansa salissa. Siellä taidettiin tiedekunnan toimistossa hieman siirrellä luentoja, jotta saatiin tulevalle ankkatohtorille tarpeeksi iso sali...

Ja tosiaan: vaikka minulla ei olisikaan mitään viimeistelyjä ja korjauksia tehtävänä, ei tässä ehdi hirveästi huokaista. Väitösaikatauluni on suht ripeä, sillä luvan saannin ja päivän välillä on eroa vain kuukausi. Tavallisesti se on enemmän. Nyt on selvitettävä yliopiston julkaisuyksikön tila, eli milloin he viimeistään tarvitsevat valmiin materiaalin (johon on tietenkin lisättävä englanninkielinen abstrakti ja lopun tiivistelmä). Verkkoon väitöskirjani pitäisi tulla 10 päivää ennen väitöstilaisuutta, jotta halukkaat pääsevät siihen tutustumaan. Sitten pitää hoitaa tiedote, kutsut, kirjoittaa lektio, kiitospuheet, suunnitella karonkan ohjelma ja tarjoilu ja ainakin ostaa oikeanlaiset kengät väitöstilaisuutta varten. Puhumattakaan siitä, että minulla on vielä väitösviikolla viimeiset opetukset!

Koko tämän parin viikon ajan olen yrittänyt hokea itselleni omaa mantraani: asioilla on taipumus järjestyä. Ja kyllä ne näyttävät niin tekevän. Alkaa tuntua jo ihan hyvältä, vaikka olen varma, että viimeisellä viikolla saatan olla jo hieman hermoraunio. Mutta nyt - ei muuta kuin organisoimaan.

© Disney