Oslon reissupäivitys, osa 1: Turisteilua

Peder Balke: Stetind in Fog (1864)

Luvassa valtava taidespämmäys Oslosta eli käytännössä kuvaus siitä, miten kolme sarjakuvatutkijaa kahlaa läpi niin huikean määrän museoita, että viimeisessä modernin taiteen museossa alkaa kirjaimellisesti vilistä silmissä. (Toisaalta vilinä johtui ihan varmaan siellä olleesta taiteesta...)

Siinä sivussa ehdimme myös osallistua NNCOREn konferenssiin ja Oslon Comics Expoon (OCX), mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt leikitään turistia.

Minä ja kollegani Leena ja Essi lensimme Osloon tiistaina 9.6. Minun ja Leenan oli tarkoitus palata lauantai-iltana, mutta Essi aikoi jäädä pitemmäksi aikaa. Reissu alkoi pienellä jännityksellä, kun aamun bussi olikin etuajassa - mutta onneksi olin minäkin. Olin myös saanut hämmentävän tekstiviestin Finnairilta, jonka mukaan minulle oli tehty pyytämättä check-in. Jostain syystä he tekevät sen valmiiksi, jos on ilmoittanut puhelinnumeronsa. Minulle asiasta ei tietenkään ole mitään hyötyä, kun en omista älypuhelinta, joten en voi avata nettilinkkejä. Lisäksi matkustan aina ruumaan menevän matkalaukun kanssa, koska a) inhoan pakata toilettitarvikkeitani pieneen läpinäkyvään minigrip-pussiin turvatarkastusta varten, ja b) haluan mahdollisuuden ostaa muutaman lisäkilon verran kirjoja, joten minun on aina mentävä tiskille vähintään jättämään se laukku.

Hankimme heti Gardermoenin lentokentältä NSB:n matkakortin (reisekortet), jolla pystyi matkustamaan metrolla, ratikalla ja tietyillä bussilinjoilla niin paljon kuin halusi.  Lisäksi sen kanssa sai alennusta junamatkasta lentokentältä Osloon. (Sen kanssa piti olla vain tarkkana lentokentälle mennessä ja sieltä tullessa, sillä kentän ja Oslon välillä meni kahdenlaisia junia.) Vaikka minun ja Leenan matka kesti vain viisi päivää, otimme silti kaikki seitsemän päivän kortit, jotka maksoivat 240 kruunua (n. 27 €). Se tuli käytännössä halvimmaksi.

Hieman Picassoakin löytyi.

Hotellimme oli Best Western Kampen Apartment Hotel, joka oli hinta-laatusuhteeltaan varsin hyvä, vaikkakin öisin lähestulkoon trooppinen. (Oslon sää hyväili meitä muutenkin - aurinko paistoi ja lämpötila seikkaili parinkymmenen asteen tienoilla. Pienestä päivettymisestä kertoo paksun kellonrannekkeen jättämä rantu ranteessa.) Hotelli sijaitsi Tøyenissa, lähestulkoon metroaseman kupeessa. Aamiainen ei kuulunut hotellin hintaan, mutta koska kyseessä oli huoneistohotelli, meidänkin kolmen hengen huoneessamme oli niin jääkaappi ja pakastin kuin tiskikone (!) ja pesukonekin. Hämmentävää. Ostimme siis aamiais- ja välipalatarpeet hotellille ja pärjäsimme niillä varsin hyvin - ja se tuli myös huomattavasti halvemmaksi kuin buffet-aamiainen.

Näimme siis tämän maalauksen.

Jo ensimmäisenä reissupäivänä lähdimme museokierrokselle, jotta ehtisimme nähdä mahdollisimman paljon kaikkea. Aloitimme Kansallisgalleriasta (Nasjonalgalleriet), koska siellä olivat Edvard Munchin kuuluisimmat työt Madonna ja Huuto. Itse ihastuin valtavasti norjalaisen Peder Balken taideteoksiin, joita oli esillä sekä isoina maalauksina että pienempinä töinä. Niiden tunnelmassa oli jotain hyvin Tove Janssonmaista. Kansallisgalleriassa oli myös yksi versio Rodinin ajattelijasta ja paljon muitakin tunnettujen taiteilijoiden töitä. Eniten aikaa vierähti tietenkin istuessa siinä salissa, jossa Munchin pääteokset olivat esillä - muihin taideteoksiin nähden poikkeuksellisesti lasien takana. Siinä salissa ei myöskään saanut kuvata, joten emme saaneet haaveilemiamme huuto-poseerauksia alkuperäisteoksen vieressä. Jouduimme tyytymään ulko-ovella otettuihin pastisseihin. Vaikka Huuto olikin huikea, Madonna veti minua jostain syystä enemmän puoleensa. Ostin lopulta museokaupasta postikortit sekä Huudosta että Madonnasta ja yllä olevasta Peder Balken maalauksesta. Lähetin kotiin myös kasan Huuto-postikortteja.

Illan vietimme patikoiden Gustav Vigelandin huikeassa patsaspuistossa auringon laskiessa. Puistoon voi tuhlata valtavasti aikaa, mutta se on ilmainen ja siellä voi vaikka käydä piknikillä, jos siltä tuntuu. Vigeland oli tehnyt aivan valtavan määrän erilaisia ja eri-ikäisiä alastomia ihmispatsaita, jotka olivat muodoiltaan ja asennoiltaan luonnollisia tai häkellyttäviä. Kuuluisimpiin näistä kuuluu äkäinen, jalkaa polkeva vauva. Erilaiset paini- ja heittoasennot, kosketus ja liike olivat ominaisia patsaille. Oudoimpiin kuului ehdottomasti miespuolinen patsas, jonka kimppuun oli käynyt joukko hyökkääviä pikkuvauvoja...

Monoliitti, joka toi mieleen groteskin version Taikaministeriön aulasta Harry Pottereissa.

Elämänkaari toistui teemana.

Keskiviikon olimme päättäneet pyhittää Oslon ydinkeskustan ulkopuolella Bygdøyn niemellä sijaitseville museoille, jonne pääsi kätevästi bussilla ja lautalla. Lautta olisi maksanut extraa, joten hyppäsimme bussiin numero 30 Rautatientorilta. Aloitimme Viikinkilaivamuseolta, josta ainakin minulla oli kovat odotukset. Museossa oli näytteillä kolme 800-900-luvuilla rakennettua viikinkilaivaa, jotka olivat toimineet hautalaivoina ylimyksille. Näistä vanhin ja koristelluin on kuvan Oseberg-laiva, johon haudattiin kaksi korkea-arvoista naista.

Osebergin laiva, pituutta noin 22 metriä.

Viikinkilaivat ja erilaiset esineet olivat kaiverruksiltaan ja koristeiltaan aivan upeita ja siinä tuli mietittyä, josko itse lähtisi kokeilemaan jotain puutyökurssia tulevaisuudessa. Arvostan todella paljon kaikenlaista puutyötä, veistoksia ja patsaita, koska itselläni ei ole sellaista hahmotuskykyä, että pystyisin tuottamaan kolmiulotteista taidetta.

Toisaalta Viikinkilaivamuseo ei kuitenkaan aiheuttanut hirvittävää "vau"-efektiä. Kaikista esineistä ja asioista puhuttiin käytännössä todennäköisinä: mikä oli minkäkin käyttötarkoitus, miksi eläinten päitä oli käytetty viikinkilaivojen keuloissa yms, eikä mitään tietenkään pystytty sanomaan varmaksi. Vaikka viikinkiaika on erittäin mielenkiintoista, laivat massiivisuudessaan huikeita, en saanut paikasta mitään kylmiä väreitä. Museokauppakin oli täynnä tylsää turistikrääsää (vaikka hyllyssä olikin viikinkiaikaa dokumentoiva teos, johon sisältyi Carl Barksin "Kultainen kypärä"). Minulla on jo Torin vasara riipuksena. Halusin hienon setin riimukiviä ja oletin, että totta kai niitä saa viikinkien kotimaasta. No, ei saanut.

Syystä tai toisesta innostuinkin huomattavasti enemmän Kon-Tiki-museosta, jonne kävelimme seuraavaksi: sen tarina oli tarkkaan dokumentoitu ja historiallisesti lähempänä meitä. Itse olin saanut ensimmäisen kontaktini Kon-Tikin tarinaan (mistäpä muusta kuin) Aku Ankasta, mutta tarkkoihin faktoihin pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa itse museossa. Kon-Tikihän oli norjalaisen tutkimusmatkailija Thor Heyerdahlin balsapuusta rakentama lautta, jolla Heyerdahl matkusti pienen ryhmän kanssa Perusta Polynesiaan todistaakseen, että Etelä-Amerikasta peräisin olevat kansat olisivat voineet vaikuttaa Polynesian asutukseen.

Kon-Tiki

Museossa oli esillä itse Kon-Tiki, jota katsellessa tuli oikeasti miettineeksi, että miten ihmeessä tuollainen alus selvisi matkasta maailman suurimmalla valtamerellä uppoamatta. Tarina oli tosiaan tarkkaan dokumentoitu: tutkimusryhmällä oli mukanaan kamera ja matkapäiväkirjat, joiden perusteella näyttely oli koostettu varsin yksityiskohtaiseksi. Esillä oli matkailijoiden esineistöä sekä aitoja valokuvia, ja alakerrassa näytettiin Oscarin voittanutta dokumenttia. Lisäksi museossa kerrottiin myös Heyerdahlin muista tutkimusretkistä mm. Pääsiäissaarille, minkä takia museossa oli esillä lukuisia Moai-patsaita. Myös Heyerdahlin toisesta vastaavasta matkasta Atlantin yli kaislaveneellä nimeltä Ra esitettiin dokumentoitua aineistoa. Ensimmäinen alus ei selvinnyt, mutta Ra II on myös esillä Kon-Tiki-museossa. 

Tällaisissa paikoissa tulee aina sellainen olo, että haluaisi mukaan johonkin tutkimusretkikuntaan.

Tutkimusmatkan esineistöä

Koska samalla pääsylipulla pääsi sekä Viikinkilaivamuseoon että Kulttuurihistorialliseen museoon, päätimme piipahtaa jälkimmäisessä nopeasti ennen sen sulkemisaikaa. Kulttuurihistoriallinen museo sijaitsi keskustassa ja siellä oli esillä esineitä niin Aasiasta, arktisilta alueilta kuin Egyptistäkin. Ehkä kiinnostavin huone oli kuitenkin "The Norges Bank Room", jossa on esillä kulta-aarre, joka siirrettiin pois maasta natsien hyökkäyksen takia keväällä 1940. Kyseinen kulta oli Norjan valtion vaurauden perusta ja tarina sen siirtämisestä turvaan on kerrottu sarjakuvin! Ruotsin kielen taidon pohjalta tarinaa pystyy seuraamaan varsin hyvin, mutta huoneessa on tarjolla myös englanninkieliset käännökset.

Tyylikästä sarjakuvakerrontaa.

Näissä pusseissa kulta oli.

Museon sulkeuduttua päädyimme piipahtamaan edellisenä päivänä pongaamaamme antikvaariseen kirjakauppaan (Norlis Antikvariat) sekä saman kadun eli Universitetsgatan varrella sijaitsevalle Pelastusarmeijan kirpputorille. Sieltä lähti mukaan pieni pino englanninkielisiä pokkareita vajaalla kolmellakymmenellä kruunulla kappale.

Torstaina aloitimme reissun työosuuden eli NNCOREn konferenssin, jonka sisältöihin palaan myöhemmässä päivityksessäni. Todettakoon tässä vaiheessa, että aina on innostavaa törmätä vanhoihin tuttuihin ja tavata uusia - niin myös tänä vuonna.

Konferenssin aikana minulle selvisi, että Oslossa on vanha tuttuni Outlandin liike. En tietenkään ollut tajunnut, että kyseessä on Suomen Fantasiapelien ja Englannin Forbidden Planetin kaltainen kauppaketju, vaan luulin, että kauppa oli Kristiansandin oma pikku putiikki. Leena jäi verkostoitumaan konferenssipäivän jälkeen, mutta Essiä ei tarvinnut kahdesti pyytää mukaan etsimään Tuomiokirkon takana Kirkegatalla sijaitsevaa Outlandin liikettä. Siellä hupsahti ihan vahingossa varmaan puolitoista tuntia, kun tutkimme pelejä, fanisälää, Legoja, valtavaa sarjakuva- ja kirjaosastoa ja vilkaisimme alakerran roolipeliosastoa. Kaikki oli tietenkin suhteellisen kallista, kuten Norjassa yleensäkin, mutta pakkohan jotain on aina saada mukaan. Sarjakuvia ja kirjoja en viitsinyt katsella sillä silmällä, sillä niitä saa tilattua Suomesta halvemmalla. Tein kuitenkin muita löytöjä.

High five with Iron Man! Outlandin eteisessä meni aikaa...

Konferenssin päätyttyä perjantaina tuli piipahdettua pienen porukan kanssa Oopperatalon katolla. Kuuluu kuulemma asiaan, koska sen arkkitehtuuri suorastaan vaatii sitä. Siellä ei ole harvinaista pongata joogaajia tai muita kuntoilijoita ja paikka oli täynnä aasialaisia turisteja selfiekeppiensä kanssa.

Oslon oopperatalo

Paikallista katutaidetta

Lauantaina vielä ennen lähtöämme ehdimme käydä hotellin viereisessä Munch-museossa. Siellä oli juuri Munch vs. Van Gogh -näyttely, jossa verrattiin kahden taiteilijan varsin samankaltaista taivalta, vaikka he eivät koskaan tavanneet toisiaan. Näyttelyssä oli esillä muita Munchin tunnettuja töitä sekä toinen version Huudosta. Eniten minua kuitenkin kosketti Van Goghin Starry Night over the Rhone. Sen edessä seisoin todella kauan. Olen aina pitänyt Van Goghin siveltimenjäljestä ja tässä maalauksessa sinisen ja keltaisen sävyt tukivat toisiaan upeasti.

Viimeisenä päädyimme Astrup Fearnleyn museoon, joka sijaitsi aivan rannan tuntumassa erittäin modernissa rakennuskompleksissa. Ja syystäkin: kyseessä oli siis kahteen rakennukseen jaettu modernin taiteen museo, jossa oli esille mm. sellaisten nimien kuin Damien Hirstin ja Jeff Koonsin töitä. 

Täällä minulla alkoi siis kirjaimellisesti vilistä silmissä. Ja vaikka pääaineeni onkin nykykulttuurin tutkimus, en aina oikein jaksa ymmärtää nykytaidetta. Sellaisissa museoissa minulle tulee aina outoja mielihaluja tiputtaa niitä roskia lattialle ja katsoa, kuinka moni luulee sitä taiteeksi. Täälläkin ensimmäisessä salissa lattialla lojui aivan oikeasti banaaninkuori.

Tästä huolimatta museossa oli myös kerrassaan huikeita ja puhuttelevia töitä, joita katsellessa pystyi hiljentymään ja pohtimaan, miten jonkun mielikuvitus kykenee luomaan jotain vastaavaa. Varsinkin apokalyptiset Anselm Kieferin teokset olivat pysäyttäviä.

Wolfgang Tillmans: Freischwimmer 118 (2005)

Damien Hirst on se kuuluisa ja kiistelty taiteilija, jonka teoksiin kuuluu mm. kahtia paloiteltua lehmä, joka on säilötty kahteen kehykseen niin, että lehmän "läpi" voi kulkea. Tämä teos oli nähtävissä tuolla museossa kuten myös triptyykki God Only Knows (2007), jossa lampaiden ruhot on aseteltu ristiinnaulittujen asentoon.

God Only Knows, 1. osa

The Martyrdom of  Saint Peter (2002-2003)

Pidin Hirstin töistä eniten lasikaapista, jonka sisältö oli aseteltu ylösalaisin. Teos oli nimetty Pyhän Pietarin mukaan ja sen lasioviin oli leikattu pyöreät reiät muistuttamaan ylösalaisin ristiinnaulitun jälkiä. Seinälleni huolisin kuitenkin Ross Blecknerin upean maalauksen Fallen Summerin. Ja tosiaan Anselm Kieferin teokset Barren Landscape sekä "kirjahyllyllinen" tavaraa nimeltä The High Priestess vakuuttivat myös massiivisuudellaan.

Ross Bleckner: Fallen Summer (1988)

Anselm Kiefer: The High Priestess (1985-1989)

Paul McCartyn White Snow Cake (2011)

Yksityiskohta edellisestä.

Rankan reissun jälkeen oli ihana palata takaisin kotiin, vaikkakin yöbussin takia unet jäivät vähiin ja aamulla piti olla heti ajamassa sukujuhliin. Käteen jäi kuitenkin jotain tällaista pientä kirppikseltä ja tietenkin Outlandista. Kirjoista huomasin vasta kotona, että minulla oli juurikin tuo Star Wars -teos, mutta tämä olikin parempikuntoinen, joten eipä siinä mitään.

 

Outlandista puolestaan otin heti kyytiini ihanan Bubblehead-Grootin, johon olin ihastunut Popcultissa. Ja löytyiväthän ne riimukivetkin. Health Potionia eli kofeiinikarkkijuomaa tulikin jo testattua. Järkyttävää. Mutta pullo on kiva. Se lähtee myös Archipelaconiin mukaan.

Kiitos Oslo, kiitos kollegat. Minulla oli kivaa välillä ihan turisteillakin. Ja vaikka sinne Emanuel Vigelandin museoon en tällä kertaa päässytkään aikataulujen vuoksi, niin ehkä sitten seuraavalla kerralla...

Oslo, olet ihana.

* Kuvien ottajina minä & Essi Varis