Oslon reissupäivitys, osa 2: NNCOREn konferenssi

Tämä olisi pitänyt tehdä jo viime viikolla, mutta sitten iskivät esitelmäkiireet ja muut kriisit, joten yritän nyt tässä heti Archipelaconin fantasiamaailmasta palanneena muistella tiiviisti ja kuvapainotteisesti, minkälainen oli Oslon NNCOREn konferenssi pari viikkoa sitten. Minunhan pitäisi kirjoittaa aiheesta myös virallinen raportti Scandinavian Journal of Comic Artiin yhdessä kollegani Essi Variksen kanssa. Se on tehtävä myös tällä viikolla, koska aloitan ensi viikolla ensimmäisen kesälomani vuosiin. Väistelen töitä ahkerasti kolmen viikon ajan, mikä tarkoittaa puutarhatöitä, lukemista ja pelaamista. Ja satunnaista blogin päivittelyä mm. keräilyharrastukseni tiimoilta. Mutta nyt - konferenssi.

NNCOREn toinen iso konferenssi järjestettiin Oslon yliopiston Blindernin kampuksella, joka sijaitsi lähestulkoon samannimisen metroaseman kupeessa. Torstaista 11.6. perjantaihin 12.6. kestänyt konferenssi oli kooltaan suhteellisen pieni ja koostui seitsemästä paneelista ja kahdesta keynotesta. Tämä oli sinänsä varsin hyvä kokonaisuus, sillä paneelit eivät menneet missään vaiheessa päällekkäin, joten kaikki pääsivät näkemään kaikkien esitelmät. Tämä on aina konferensseissa hyvä asia nimenomaan verkostoitumisen osalta. Lisäksi konferenssiohjelmaan kuului vapaaehtoisina konferenssipäivällinen (aina must koska verkostoituminen ja hyvä ruoka) sekä Oslo Comics Expo eli paikalliset sarjakuvafestivaalit.

Konferenssin teemana oli siis War & Conflict ja esitelmien aihepiirit liikkuivat sodan, väkivallan, trauman, propagandan ja muiden konfliktien tietyvillä. Keynote-puhujina oli torstaina Uppsalan yliopiston Michael Scholz, joka puhui sarjakuvista propagandan välineinä toisessa maailmansodassa, ja perjantaina yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija Ed Piskor, joka oli yksi Comics Expon kunniavieraista. Hänen aiheensa käsitteli hiphop-kulttuurin ja sarjakuvien yhteyttä.

Perjantaina pidetyt sessiot käsittelivät väkivaltaa, etiikkaa ja traumaa; väkivaltaa, sukupuolta ja feminismiä sekä sotaa, traumaa ja tappiota. Illalla porukka suuntasi tutustumaan Comics Expon tiloihin Deichmanske Biblioteketiin ja kuuntelemaan ensimmäisiä esitelmiä. Päivän päätti varsin juustoinen konferenssi-illallinen Villa Paradisossa. Erilaisia pitsoja kannettiin pöytään niin reilusti, että ne kelpasivat vaativimmillekin syöjille.

Michael Sholzin keynoten klassista kuvamateriaalia.

Essi Varis ja "Violent Metatextuality of The Unwritten"

Joanna Elantkowska-Bialek tekee tutkimusta Hanneriina Moisseisen sarjakuvasta Isä

Leena Romun paperi käsitteli feminististä etiikkaa seksuaalisen väkivallan kuvauksissa.

Innokkaita konferenssivieraita.

Comics Expon virallinen mainos

Deichmanske Bibliotek Schous plassilla.

Yläkerrassa oli ihan oma sarjakuvaosastonsa!

Katja löysi Aku Ankka -komeron. Mine. All mine.

Perjantaiaamun aloitti siis Ed Piskor, joka puhui hiphopin ja sarjakuvien yhteydestä. Erittäin mielenkiintoista hänen esitelmässään oli parodinen ote, jolla hän yhdisti sarjakuviensa kannet tunnettujen hiphop- ja rap-artistien levynkansiin. 

Itse paneelit käsittelivät konferenssin jälkimmäisenä päivänä historiaa ja sotaa; mangaa ja sotaa, Disneyä ja supersankareita sekä sotaa ja politiikkaa. Arvannette varmaan, missä paneelissa itse olin? 

Konferenssin teema oli ollut minulle erittäin hankala alusta asti. Miten ihmeessä liitän Rosan ankat sotaan ja konfliktiin? Tiesin kuitenkin, että minun oli päästävä osallistumaan NNCOREn konferenssiin, jotta pääsisin Osloon verkostoitumaan. Loppujen lopuksi parodinen lähestymistapa osoittautui varsin antoisaksi valinnaksi ja puhuinkin konferenssissa aiheesta "Warfare in Parodic Context in Don Rosa's Disney Comics". Lähestyin aihetta nimenomaan liioittelun kautta: miten naurettaviin mittasuhteisiin Rosa vie Roopen puolustautumismetodit, kun joku uhkaa tämän rahasäiliötä. Esittelin liioiteltua väkivaltaa, jossa kenellekään ei koskaan käy huonosti ja sekä puolustukseen käytettäviä aseita ja ansoja että myös ne kolme kertaa, jolloin Rosa käyttää oikeaa armeijaa sarjakuvissaan. Esitelmä meni varsin hyvin huolimatta siitä, että pajatin sen läpi miltei konekivääritahtia, kun tunsin itseni suht hermostuneeksi näin vieraalla aihealueella. Sain kuitenkin varsin kiinnostavia kysymyksiä ja kommentteja, ja vain yksi yleisön joukosta ei tiennyt, kuka on Don Rosa. Näin meillä Pohjoismaissa.

Aiheesta olisi kiva kirjoittaa jonkinlainen artikkeli. Mutta mihin julkaisuun? Otan vinkkejä vastaan.

Konferenssin järjestäjä Rebecca Scherr esittelee Ed Piskoria.

Ilmaisia sarjiksia! Ja siihen vielä omistus kaupan päälle!

Pascal Lefèvre ja erittäin kiinnostava vaihtoehtoisen historian konsepti

Näytin, miten Rosa täräyttää Ankkalinnaa tykeillä.

Konferenssivieraat ihan pihalla.

Kokonaisuudessaan konferenssi oli vallan antoisa hankalasta teemastaan huolimatta. Pääsin tapaamaan tuttuja ja verkostoitumaan tuntemattomien kanssa. Tutustuin Joannaan, joka on tulossa meille Jyväskylän yliopistoon tutkijavaihtoon. Odotamme Essin kanssa innolla sarjakuvatutkijoidemme määrän kasvua jo peräti neljään (!). Se, mikä aina jää vähän kenkuttamaan, on esitelmänpitäjien piittaamattomuus annetusta ajasta. Akateemisissa konferensseissa esitelmille on tyypillisesti varattu aikaa 20 minuuttia sekä 10 minuuttia kysymyksille. Ja se oma esitelmä on hyvä lukea ennakkoon läpi kellon kanssa. Se tuntuu itsestään selvältä asialta, mutta on näköjään vaikeaa välillä jopa varttuneemmillekin akateemisen viran haltijoille. 

Toisaalta on myös paneelin puheenjohtajan vastuulla keskeyttää laverteleva esitelmänpitäjä. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että sitä vie toisen puhujan aikaa, mikä on jo varsin  piittaamatonta. Toisaalta ylipitkä esitelmä syö vain kysymyksille jätettävää aikaa, joten saattaa käydä niin, ettei kukaan ehdikään kysyä esitelmästäsi mitään, kun olet pajattanut puoli tuntia lempiaiheestasi. Näin kävi tässäkin konferenssissa. Ja se on todella sääli, jos aihe on valtavan kiinnostava, mutta puhuja ei ole onnistunut tiivistämään siitä olennaisimpia seikkoja kahteenkymmeneen minuuttiin, vaan joutuu juoksemaan viimeiset diat läpi tai jopa hyppäämään niiden yli ajanpuutteen vuoksi.

Huoh. Joidenkin ihmisten kannattaisi käydä jonkinlainen "how to conference properly" -kurssi. (Eikä sillä, että itse olisin täydellinen esitelmien pitäjä, mutta tuo aikaraami on minulle erittäin tärkeä ohjenuora. Sitä paitsi sen jälkeen kuuntelijat alkavat tuijottaa kelloa, ajatukset harhailevat, eikä mieli enää jaksa keskittyä aiheeseen, kun ajattelee ainoastaan, että miten pitkään tuo vielä meinaa löpistä?)

Perjantaina piipahdimme vielä lyhyesti Oslon Comics Expossa, jonka myyntipöytien määrä oli huomattavasti suppeampi kuin vastaavassa Helsingin sarjakuvatapahtumassa. Mukana oli paljon niin virallisia myyjiä kuin itsenäisiä taiteilijoita ja jopa Suomen sarjakuvaseura oli edustettuna! Keskustelimme myös erään myyjän kanssa siitä, onko vasta ilmestynyt ja huikean laadukkaan näköinen Steffen Kvernelandin sarjakuvaromaani Munch tulossa milloin suomeksi. Ei kuulemma ainakaan vielä, mutta englanninkielinen käännös on tekeillä. Kukakohan suomalaisista kustantajista ottaisi tämän teoksen käännöksen haltuun? On meinaan takuulla kääntämisen arvoinen elämäkerta sarjakuvamuodossa...

Ihan en kaikkiin pöytiin ehtinyt työntää nokkaani, ennen kuin porukka kasaantui lähteäkseen yhdessä syömään. Sarjakuvatapahtuman ohjelmaan en siis oikeastaan ehtinyt tutustua, mikä jäi hieman harmittamaan, mutta toisaalta kollegoiden kanssa keskustelu on aina antoisaa. Varsinkin, kun päätyy aina löytämään ne kaltaisensa nörtit sieltä joukosta.

Tämä aarre löytyi noin vitosella sarjisten joukosta!

Kiitos te ihanat kollegat, kiitos Rebecca Scherr organisoinnista! Näemme toivottavasti pian, ehkä parin vuoden päästä Ruotsissa...?

(Kuvat omiani paitsi silloin, kun oma pärstäni on niissä - silloin ottajana Essi Varis.)